Työttömyystilasto

Joulukuussa oli työttömiä työnhakijoita 300.894, lomautettuja 16.252, lyhennetyllä työviikolla olevia 1985, alipalkalla ja vajaalla työpäivillä sijoitettuja 41.374, työttömyyseläkettä nauttivia 49.552, sekä työvoiman ulkopuolella ilman missään kirjoissa ja kansissa olevia tyikäisiä työttömiä ihmisiä 54.318. Siis yhteensä 464.375 kaasukammion työnnettävää kansalaista.
Älkää hyvät ihmiset enää höpiskö tulevasta työvoimapulasta. Sitä ei tule tähän maahan sataan vuoteen.
Irtisanomiset tulevat lisääntymään tänäkin vuonna ja rajusti. Kiinailmiö jatkuu ja mitä töitä vielä jäljelle jää, niin sen tekevät robotit vuonna 2015, mikäli maailman aikaa anetaan sinne asti.
8367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

ei ole toiminut tehokkaasti se on tietysti selvää.

On kokoajan jouduttu sohlaamaan kepulaisongelmien kanssa. Nytkin yli kuukauden.

Ensin oli pelastettava keskustaa sen hölmöilyltä ja sitten kepu on jahkaillut EU:n kanssa.

Ja kyse oli vain 5000 äänestä, jotka ovat johtaneet Suomen kaaokseen.

Äänestä
  • Tapio.Talvi on näköjään kyvytön ymmärtämään valtioneuvoston laissa säädettyä toimintatapaa:
    PL 67 § 2 momentti:
    "Valtioneuvostossa käsiteltävät asiat on valmisteltava asianomaisessa ministeriössä."

    PL 68 § 2 momentti:
    "Ministeriön päällikkönä on ministeri."

    En yllättyisi, vaikka Tapio.Talvelta olisi jäänyt huomaamatta sekin, että työvoimaministerinä on sdp:n Tarja Filatov.
    Epäoleellista ei ole sekään, että valtiovarianministerinä on sdp:n Antti Kalliomäki.

    Ministeri(öid)en työjaosta voit lukea VN:n sivulta
    http://www.valtioneuvosto.fi/vn/liston/base.lsp?r=695&k=fi

    Hidasälyisemmille tiedoksi:
    asiat eivät tule valtioneuvostossa käsiteltäväksi millään muulla tavalla kuin asianosaisen ministerin esittämänä.
    Jos ministeri ei esittele, niin ainoa, mitä pääministeri voi tehdä, on pyytää presidenttiä erottamaan kyseisen ministerin (PL 64 §) tai esittämään oman ja samalla koko hallituksen eronpyynnön.

    Äänestä

  • 8 vuotta eikä saanu mitään aikaan tyttömyyden eteen.

    Äänestä

  • JKa kirjoitti:

    Tapio.Talvi on näköjään kyvytön ymmärtämään valtioneuvoston laissa säädettyä toimintatapaa:
    PL 67 § 2 momentti:
    "Valtioneuvostossa käsiteltävät asiat on valmisteltava asianomaisessa ministeriössä."

    PL 68 § 2 momentti:
    "Ministeriön päällikkönä on ministeri."

    En yllättyisi, vaikka Tapio.Talvelta olisi jäänyt huomaamatta sekin, että työvoimaministerinä on sdp:n Tarja Filatov.
    Epäoleellista ei ole sekään, että valtiovarianministerinä on sdp:n Antti Kalliomäki.

    Ministeri(öid)en työjaosta voit lukea VN:n sivulta
    http://www.valtioneuvosto.fi/vn/liston/base.lsp?r=695&k=fi

    Hidasälyisemmille tiedoksi:
    asiat eivät tule valtioneuvostossa käsiteltäväksi millään muulla tavalla kuin asianosaisen ministerin esittämänä.
    Jos ministeri ei esittele, niin ainoa, mitä pääministeri voi tehdä, on pyytää presidenttiä erottamaan kyseisen ministerin (PL 64 §) tai esittämään oman ja samalla koko hallituksen eronpyynnön.

    Euroopan unioni käskee, niin ministeri kyllä esittelee, ihan mitä vaan.

    Äänestä

Siirrytään tuplaverotukseen, että ihan varmasti ei kannata työllistää eikä pitää firmaa Suomessa.

Uskoisin, että tänäkin vuonna näemme hämmstyttäviä kuvioita kun firmoja siirretään ulkomaille.

Äänestä

Olet varmasti oikeassa, kunhan vaan juuri noista ihmisistä vielä tulee kalua. Kaikessa turruttavuudessan on nyky-yhteiskunta itse syyllinen tähän tilanteeseen. Tuontitavaralla ei ongelmia ratkota vaan lisätään. Kvartaalikapitalismi syö omaa oksaansa, koska se syytää ihmisä kilometritehtaalle, joka kaatuu valtion syliin ja verot nousevat ja kulutus laskee ostovoiman lakiessa.

Yrittäjyyden lisääminen ilman yhteiskunnan antamia edellytyksiä on jo mantra, toistaiseksi yritykselle ei jää mitään, siitä pitävät kaikki maksut ja verot huolen, kysyppä yrittäjältä mikä mättää. Automaatiotakin tuetaan työllisyyttä enemmän alv -vähennyksin. Sukupolvenvaihdosta on saatettu helpottaa, jolloin ongelmat siirtyvät helpommin sukupolvelta toiselle.

Olisiko joku niin viisas että osaisi sanoa miksi joskus 400 000 virkamiestä on riittänyt jos nyt tarvitaan 700 000? Erityisesti missä sijaitsevat nuo 300 000, ei Brysseliin niin paljoa voi mahtua. 15v kestäneestä investointilamasta puhuttaessa kyllä byrokratiaan on investoitu

Äänestä

Kysymys onkin siitä miten varallisuutta jaetaan?
Tulevaisuudessa robotit ja halpa maat tekevät yhä
useammat työt.
Eli työn itseisarvoon on puututtava haluttiin tai ei.
KAnsalaispalkka on edessä haluttiin tai ei koska
työhön perustuva ajattelutapa varallisuuden jaossa on auttamatta kohta historiaa.
On aivan turha yrittää väkisin etsiä kaikille töitä kun töitä ei kaikille riitän (totuus).
Siksi ei pidä myöskään ketään syyllistää/syrjäyttää työttömyyden takia vaan on annnettava mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään kaikille työpaikasta riippumatta ja taattava jonkinlainen tulevaisuus vaikkei töitä ehkä KOSKAAN saisi.
Ihmisiä me kaikki olemme ?

Äänestä
  • on ratkaisu silloin kun yhteiskunta ei kykene tarjoamaan muuta ratkaisua ahneuteen ja moraalittomuuteen. Viimekädessä kaikki on tulonjakokysymys ja se on lainsäädännön tehtävä. Valtion syliinhän ongelma lankeaa joka tapauksessa. Tilanne on kuin kilpajuoksussa. Jos urheilija saisi palkkansa sijoituksensa perusteella, menisi maailma aina vain kovemmaksi mutta häviäjien määrä olisi silti aina vakio. Ilmiö on "Race to the Bottom". Suhteellinen voitto ei lisäänny vaikka voimia kuluu kaikilta enemmän. Eriarvoisuus vain lisääntyy tässä pelissä, rikkaita suosivassa politiikassa.

    Tuossa mallissasi myös suhteellinen voitto voisi lisääntyä, se on hyvin mielenkiintoinen. Perustuki olisi toteutettu negatiivisella tuloverolla. Siinä tietää että pieni toimeentulo on turvattu ja aina kannattaa yrittää, siinä ei koskaan menetä.

    Suomessa yksi on ylitse muiden - Osmo - alan asiantuntijana. Suomalaiset poliitikot tuntevat tämän aiheen, mutta sitä ei hyödynnetä, koska siitä voisi seurata poliittinen itsemurha ilman kansallista konsensusta. Ensin pitää olla katastrofi, koska Suomessa toimitaan vasta kuilun partaalla. Tämä olisi jälleen uusi vientituote Suomelle (liian hyvä EU:lle), mutta nousukautena se olisi ajatuksellisesti helpompi toteuttaa vaikka totuus on päinvastainen, miksi? Kun ollaan pohjalla, on pakko hellittää sutsia, jotta saadaan kaikki tuottaviin töihin. Sitä ei varmaan kukaan kyseenalaista. Olen lukenut Anders Chydeniuksen hyvin vanhoja kirjoituksia mm. "Kansallinen voitto". Ongelma on ollut olemassa ainakin 200 vuotta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tietotoimisto kirjoitti:

Joulukuussa oli työttömiä työnhakijoita 300.894, lomautettuja 16.252, lyhennetyllä työviikolla olevia 1985, alipalkalla ja vajaalla työpäivillä sijoitettuja 41.374, työttömyyseläkettä nauttivia 49.552, sekä työvoiman ulkopuolella ilman missään kirjoissa ja kansissa olevia tyikäisiä työttömiä ihmisiä 54.318. Siis yhteensä 464.375 kaasukammion työnnettävää kansalaista.
Älkää hyvät ihmiset enää höpiskö tulevasta työvoimapulasta. Sitä ei tule tähän maahan sataan vuoteen.
Irtisanomiset tulevat lisääntymään tänäkin vuonna ja rajusti. Kiinailmiö jatkuu ja mitä töitä vielä jäljelle jää, niin sen tekevät robotit vuonna 2015, mikäli maailman aikaa anetaan sinne asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu