Pääseekö tästä yli?

Hei,
Kyllä pääsee yli ja elämä jatkuu diagnoosista huolimatta erinomaisena, kuten tähänkin saakka. Liikut ja urheilet paljon, saat pidettyä itsesi hyvässä kondiksessa. Tottakai se alkuun harmittaa ja vie voimia, mutta ihan taatusti huomaat pärjääväsi elämässä mainiosti, vaikka tämä kortti sinulle annettiinkin. Lääkitys pitää kohtaukset kurissa. Voimia ja tsemppiä elämääsi kaikkea hyvää!

Hei!
Toivottavasti lohduttaa kuulla, että kyllä siitä pääsee yli. Jokainen meistä reagoi asioihin eri tavalla ja jokaiselle ottaa oman aikansa suhtautua normaalisti elämän kriiseihin. Anna itsellesi aikaa, ota selvää tästä sairaudesta ja puhu, puhu niin paljon kuin sielu sietää. Ammattiapuakaan ei ole häpeä hakea, mikäli tuntuu ettet läheisten kanssa pysty asiasta keskustelemaan.
Sun tekstin perusteella käyt läpi ihan tyypillistä vaihetta, missä tavallaan haluaa kieltää koko sairauden, mutta on myös tietoinen sen myötä tulevista huonoista puolista.
Olin itse ihan samanlainen diagnoosin saatuani. Kai sitä voisi sanoa joksikin shokiksikin, kun varmaan puolen vuoden ajan yritti vakuutella itselleen, että ei tässä mitään, elämä jatkuu normaalina.
Itselle valehtelua ja totuuden pelkoa, sitä se kaikki oli. Kunnes jossain vaiheessa oli pakko hyväksyä, että minulla on tämä sairaus ja elämä on jo muuttunut.
"Laskuvaihe" kesti suunnilleen puolitoista vuotta, kunnes suossa oltiin jo niin syvällä, että seuraava askel oli joko hyväksyminen tai totaalinen luovuttaminen. Valitsin elämän, koska epilepsiasta huolimatta se on kokemisen arvoinen.
Päivä kerrallaan, hitaasti ja välillä palaten takaisin alkupisteeseen, sillä tavoin olen oppinut hyväksymään että sairaus on osa elämääni.
Eikä se tarkoita että elämän pitäisi olla mitenkään huonompaa, päinvastoin! Itse näen epilepsiaan sairastumisen jonkinlaisena merkkinä siitä, että jonkin oli muututtava. En olisi tämä ihminen tässä, mikäli olisin säästynyt tältä kaikelta.
Vaikeita päiviä on ja tulee olemaan, mutta ei saa koskaan unohtaa, että huominen on jo parempi. Aurinko nousee aina, maailma jatkaa kulkuaan, vaikka sinä jäisit sängynpohjalle.

Vaikutat vahvalta ihmiseltä, mutta muista että ei aina tarvitse jaksaa. Vahvakin saa olla heikko.
Liikuntaharrastus on varmasti yksi parhaimpia keinoja purkaa stressiä ja sitä kautta oppia huomaamaan, että sairaus on vaan hidaste - ei este. :)
Älä lopeta lääkitystä, se on suurin virhe minkä tässä vaiheessa voisit tehdä. Ymmärrän kyllä että turhauttaa ja varsinkin jos kohtauksia ei tosiaan ole tullut kuin harvoin. Kohtauksia ne on silti, eikä koskaan voi tietää jos ne tulevatkin ihan ilman syytä.
Epilepsialiitolla on nettifoorumi, jossa voi jakaa ajatuksia jos tuntuu ettei täältä löydy vertaistukea. Tärkeintä on, ettet jää itseksesi kelaamaan näitä asioita - sillä et todellakaan ole yksin.
Hyvää syksyä ja toivon sinulle paljon jaksamista arkeen! :)

Kyllä pääset! Reaktiosi on ihan normaali. Lääkkeitä älä missään nimessä lopeta, vaikka se kuinka harmittaisi! Yksi tärkeimpiä ajatuksia minkä ansiosta olen itse sinut sairauteni kanssa on ettet anna sen rajoittaa liikaa elämääsi. Muista, että epilepsia on vain osa sinua. Elämän ei tarvitse pyöriä epilepsian ympärillä vaan elämässä on myös paljon muuta ja hienoa. Keskity niihin asioihin. Ja koskaan ei kannata jäädä yksin asian kanssa. Jos ja kun asia vaivaa puhu siitä jollekkin. Vanhemmille, ystäville tai ammattilaiselle. Kenelle vaan, mutta puhuminen auttaa. Suurin osa epilepsiaa sairastavista pystyy elämään lähes normaalia elämää.