Neville Chamberlainin petti Tsekkoslovakian

10. syyskuuta 1919 allekirjoitettu Saint-Germainin sopimuksella muodostettiin lokakuun 1919 jälkeen Tšekkoslovakian tasavalta. Sopimuksessa ympärysvallat ja Itävalta-Unkarin seuraajat sopivat järjestelyistä entisen keisarikunnan alueella. Siinä otettiin huomioon tšekkien ja slovakkien oikeus kansallisvaltion perustamiseen ”kansojen oikeus hallita itse itseään” -periaatteen mukaisesti.

Tsekkoslovakia on suvereeni valtio. Sen alue on koskematon, kuten kaikilla itsenäisillä valtioilla. Pääministeri Chamberlain kuitenkin ajoi v 1938 Hitlerin vaatimuksia Mûncenin konferenssissa. Paikkakunnalla Iso-Britannia, Italia, Ranska ja Saksa sopivat, että tsekkoslovakian valtion aluetta liitetään Saksaan. Tämä oli kansainvälisen oikeuden vastainen teko. Tämän lisäksi Chamberlain ja Hitler tekivät Saksan ja Ison-Britannian välillä lisäsopimuksen, jossa osapuolet sitoutuivat neuvottelemaan rauhanomaisesti osapuolten tulevaisuudesta.

Viimeksi mainittu sopimus oli Chamberlainin petoksen syy. Hän halusi välttää sodan maansa ja Saksan välillä seurauksista Tsekkoslovakialle välittämättä. Petollista Chamberlainin toiminta on siksi, että hän antoi ymmärtää tsekkien olevan turvassa Mûnchenin sopimuksen hyväksyessään, minkä viime mainitut tekivät 30.9.1938.

Tsekkoslovakian alueluovtusten seurauksena maa menetti puolustusvarustuksensa Saksan vastaisella rajallaan. Ilman tätä puolustuslinjaa maan itsenäisyyden puolustaminen aseellisesti muodostui vain teoreettiseksi. Jäljelle jääneiden Tšekkoslovakian osien itsenäisyys riippui alueluovutusten jälkeen Saksan hallituksen tahdosta.

Münchenin sopimus on vaikuttanut epäsuorasti myös talvisodan syttymiseen, sillä Neuvostoliitto veti omat johtopäätöksensä länsivaltojen myönnytyksistä Saksalle ja alkoi etsiä uusia strategisia vaihtoehtoja aikaisemmalle politiikalleen, jolla se oli pyrkinyt yhdistämään länsivaltoja Saksan vastaiseen rintamaan. Se esitti Suomelle aluevaatimuksia syksyllä 1939, mikä johti maiden väliseen sotaan 30.11.1939 alkaen.
34419
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Kaikki on suhteellista! Chamberlainin "petos" oli mikroluokkaa verrattuna Josef Staliniin, joka:

- solmi liittosopimuksen Saksan kanssa
- hyökkäsi Puolaan ja miehitti siitä puolikkaan
- miehitti Baltian maat
- kaappasi Bessarabian
- yritti vallata Suomen

Äänestä
  • Ei noista esittämistäsi mikään ole petos. Ne ovat sotatoimia lukuun ottamatta hyökkäämättömyyssopimusta lisäpöytäkirjoineen, joka oli etupiirijako. Siinäkään ei ketään petetty.

    Äänestä

  • Siinä petettiin rauha ja inhimillisyys ja miljoonat venäläiset ovat tekoja hävenneet siitä lähtien!

    NaziTarkkispojan oma moraali on rinnastettavissa aatuun ja jooseppiin eikä än edes ymmärrä hävetä!

    Äänestä

Eivät suotta historiankirjat puhu Münchenin petoksesta. Näin se on maailmalla ymmärretty jo lähes 80 v ajan.

Sotaa ei pidä eikä saa yrittää välttää myymällä kolmannen osapuolen maita, olisi Britannia luvannut Saksalle vaikka P-Irlannin.

Äänestä
  • Vain banksterien homokirjat

    Äänestä

Mitä muut M-R-sopimus oli kuin välttää keskinäistä sotaa (Saksa/Neuvostoliitto) JA jakaa kolmansien osapuolien (Puola, Baltia, Suomi ja Romania) maita? Mikä on erona?

Äänestä
  • Britannia huijasi eikä oikeasti pyrkinyt rauhaan, kuten Hitler Münchenissä ja Moskovassa 1939

    Äänestä

  • Mutta sen sijaan Hitler ja Stalin "eivät huijanneet" ja PYRKIVÄT rauhaan, mitä nyt valtasivat Puolan ja meukut lisäksi Baltian, Bessarbian ja teki hyvän yrityksen Suomen suhteen???

    SEKÖ oli se ero mielestäsi:-D

    Äänestä

  • >>Mikä on erona?

    Avaan tätä sen verran, että MR-sopimuksella ei itsellään jaettu minkään maan aluetta toiselle maalle. Se oli (salainen) sopimus, jossa kaksi maata sopivat etupiiristä, eli siitä, mitä kumpikin maa saa hankkia omaan valtapiiriinsä. Etupiirijako vaati toteutuakseen sotatoimia näitä maita vastaan. Etupiirijaosta sopiminen on kuin tekisi suunnitelman tulevista toimenpiteistä.

    Tsekkoslovakia jaettiin suoraan Münchenissä tehdyllä sopimuksella. Tsekit olivat sen jälkeen valinnan edessä, ota tai jätä. Lisäksi heille lupailtiin turvallisuutta jatkossa, mikä petettiin.

    Äänestä

  • Voi.Elämän.Kevät kirjoitti:

    Mutta sen sijaan Hitler ja Stalin "eivät huijanneet" ja PYRKIVÄT rauhaan, mitä nyt valtasivat Puolan ja meukut lisäksi Baltian, Bessarbian ja teki hyvän yrityksen Suomen suhteen???

    SEKÖ oli se ero mielestäsi:-D

    Stalin huijasi. Hitler pyrki saamaan sopimuksen avulla Englannin ja Puolan rauhaan. Kun ei auttanut, niin toivoi, että Länsi ei kuitenkaan aloittaisi totaalista tuhosotaa Puolan vuoksi. Puola pakotti Saksan sotaan

    Äänestä

"Tsekkoslovakia on suvereeni valtio. Sen alue on koskematon, kuten kaikilla itsenäisillä valtioilla. Pääministeri Chamberlain kuitenkin ajoi v 1938 Hitlerin vaatimuksia Mûncenin konferenssissa. "

Chamberlain yritti torjua Hitlerin aluevaatimuksen, mutta vaihtoehtoja oli sota, johon länsivallat eivät olleet valmiita.

"Paikkakunnalla Iso-Britannia, Italia, Ranska ja Saksa sopivat, että tsekkoslovakian valtion aluetta liitetään Saksaan. Tämä oli kansainvälisen oikeuden vastainen teko. "

Myös tshekit suostuivat jakoon.

"Tämän lisäksi Chamberlain ja Hitler tekivät Saksan ja Ison-Britannian välillä lisäsopimuksen, jossa osapuolet sitoutuivat neuvottelemaan rauhanomaisesti osapuolten tulevaisuudesta."

Saksa rikkoi senkin sopimuksen.

"Viimeksi mainittu sopimus oli Chamberlainin petoksen syy. Hän halusi välttää sodan maansa ja Saksan välillä seurauksista Tsekkoslovakialle välittämättä. Petollista Chamberlainin toiminta on siksi, että hän antoi ymmärtää tsekkien olevan turvassa Mûnchenin sopimuksen hyväksyessään, minkä viime mainitut tekivät 30.9.1938 ."

Chamberlain oli rehellinen mies, joka ei ymmärtänyt Hitlerin kataluutta. Herätys tuli keväällä -39 Hitlerin miehittäessä loput Tsh:sta.
Englanti ja Ranska takasivat Puolan, Romanian ja Kreikan rajat Saksaa vastaan.

Äänestä
  • Tuo on se iänikuinen joulusatu. Todellisuudessa Chamberlainin oli myönnyttävä takuisiin ym. sen vuoksi, että sotahaukat olivat kääntäneet yleisen mielipiteen. Myönnytykset olivat alkaneet jo ennen Tynkä-Tshekkoslovakian miehitystä. Silti Chamberlain jarrutti sotapolitiikkaa ja yritti rauhanavauksia vielä senkin jälkeen.

    Hitler ei pettänyt mitään. Sopparin henki oli se, että Tshekki on Saksan etupiiriä ja Tshekin tulee olla hyvissä väleissä ja lopettaa rettelöinti. Lisäksi Tshekit lupasivat kunnioittaa muitakin vähemmistöjään. Silti näin ei käynyt ja maa hajosi. Koska maa hajosi, niin Saksan oli jo miehitettävä maa senkin vuoksi, että muuten Puola olisi tehnyt näin. USA oli jo sotakannalla ja muut melko todennäköisesti seuraisivat. Siten oli arpa jo langennut sodan puolesta. Sen näki jo Puolan käytöksestä. Siis ennen jo maaliskuuta. Jo tammikuussa FDR:n puheista sai lukea sodan ja menosta USA:ssa.

    Äänestä

Kysyikö kukaan entisiltä Itävalta-Unkarin saksalaisilta halusivatko he kuulua slaavilaiseen sontaluukkuun.

Äänestä

>>Chamberlain yritti torjua Hitlerin aluevaatimuksen, mutta vaihtoehtoja oli sota, johon länsivallat eivät olleet valmiita.

Olisi todella mielenkiintoista tietää, miten Chamberlain käsityksesi mukaan yritti torjua Hitlerin vaatimuksia? Tapahtuiko se siinä kohtaan, kun Hitler sanoi muuttaneensa vaatimuksiaan alueiden vuokraamisesta niiden liittämiseen Saksaan? Kieltämättä vuokraamisvaatimus torjuttiin ja sudeettialueet liitettiin pysyvästi Saksaan.

>>Myös tshekit suostuivat jakoon.

Näin he tekivät 30.9.1939, kun neuvottelut Iso-Britannian, Italian , Ranskan ja Saksan kesken Müncenissä oli jo käyty ilman Tsekkoslovakian edustajaa niissä. Oliko heillä todellisuudessa jokin muu vaihtoehto kuin suostua lopulta? Suurvallat olivat silloin jo ratkaisunsa tehneet ja Tsekkoslovakian tulisi siis yksin vastustaa heidän päätöstään.

>>Chamberlain oli rehellinen mies, joka ei ymmärtänyt Hitlerin kataluutta.

Useat henkilöt painottivat hänelle Hitlerin epäluotettavuutta. En usko, että Chamberlain ei nähnyt vaaraa sopimuksen rikkomisesta Saksan taholta, mutta hän ei välittänyt seurauksista, koska ne kärsi Tsekkoslovakia.

Äänestä
  • aikaansaaneensa rauhan säilymisen. Tshekkoslovakian jako oli siitä pieni hinta.
    Kun Hitler rikkoi sanansa, Chamberlain muutti täysin asennettaan ja antoi rajatakuut Puolalle, Kreikalle ja Romanialle.

    Olet kieltämättä perehtynyt asiaan toisin kuin aiemmat brittivihaajat.

    Äänestä

  • Chamberlain-uskoi kirjoitti:

    aikaansaaneensa rauhan säilymisen. Tshekkoslovakian jako oli siitä pieni hinta.
    Kun Hitler rikkoi sanansa, Chamberlain muutti täysin asennettaan ja antoi rajatakuut Puolalle, Kreikalle ja Romanialle.

    Olet kieltämättä perehtynyt asiaan toisin kuin aiemmat brittivihaajat.

    En vihaa brittejä. Churchill oli järkipoliitikko. Olisipa hän ollut johdossa jo aiemmin Chamberlainin sijasta.

    Äänestä

Turha verrata, koska kaikki on suhteellista! Chamberlainin "petos" oli mikroluokkaa verrattuna Josef Staliniin, joka:

- solmi liittosopimuksen Saksan kanssa
- hyökkäsi Puolaan ja miehitti siitä puolikkaan
- miehitti Baltian maat
- kaappasi Bessarabian
- yritti vallata Suomen

Chamberlain ei hyökännyt minnekään! Jooseppi taas ei muuta tehnytkään!

Äänestä
  • Stalinin toiminta oli järkevää suurstrategiaa, jolla hän turvasi maansa kansallisia etuja. Koska länsimaat eivät suostuneet sopimuksiin, Neuvostoliiton oli järkevä tehdä sopimus Saksan kanssa.

    Äänestä

  • Hitlernauroi kirjoitti:

    Stalinin toiminta oli järkevää suurstrategiaa, jolla hän turvasi maansa kansallisia etuja. Koska länsimaat eivät suostuneet sopimuksiin, Neuvostoliiton oli järkevä tehdä sopimus Saksan kanssa.

    Länsi ei onneksi neukun kannalta tehnyt erillisrauhaa Saksan kanssa, koska ureaansa kuollut oli viisaampi kuin Putin. Jos olisi jatkanut Tornionjoelle ja siitä eteenpäin, niin...

    Äänestä

  • Hitlernauroi kirjoitti:

    Stalinin toiminta oli järkevää suurstrategiaa, jolla hän turvasi maansa kansallisia etuja. Koska länsimaat eivät suostuneet sopimuksiin, Neuvostoliiton oli järkevä tehdä sopimus Saksan kanssa.

    "Stalinin toiminta oli järkevää suurstrategiaa, jolla hän turvasi maansa kansallisia etuja. "

    Millä tavalla "järkevää"? Talvisodan munaus rohkaisi suuresti Hitleriä idän sotaretkeen! Itse sodassa Jooseppi oli voittajan puolella, mutta millä hinnalla? Neeukun siviili- ja sotilastappiot olivat niin suunnattomat, ettei maa toipunut niistä kunnolla koskaan ja romahti 1991!

    Sekös oli sitä "järkevää suurstrategiaa"?

    Äänestä

  • NeukunKatastrofi kirjoitti:

    Eikö se kuitenkin ole tärkeintä, että tuli lopulta ainakin jossain määrin järkiinsä Suomen kohdalla. Pyyntö apujoukoista Suomen valtaamiseksi kesällä 1944 evättiin. Voidaan tietysti epäillä miten disinformaatio Helsingin pommituksista ja muu vastaava vaikutti Isäntään. Stalinille kerrottiin Helsingin tuhoutuneen kokonaan. Syyskuussa 1944 oli liian myöhäistä saada tarvittavat joukot Suomen valtaamiseen.

    Äänestä

  • NeukunKatastrofi kirjoitti:

    "Stalinin toiminta oli järkevää suurstrategiaa, jolla hän turvasi maansa kansallisia etuja. "

    Millä tavalla "järkevää"? Talvisodan munaus rohkaisi suuresti Hitleriä idän sotaretkeen! Itse sodassa Jooseppi oli voittajan puolella, mutta millä hinnalla? Neeukun siviili- ja sotilastappiot olivat niin suunnattomat, ettei maa toipunut niistä kunnolla koskaan ja romahti 1991!

    Sekös oli sitä "järkevää suurstrategiaa"?

    Talvisodan munaus on pientä. Hitler olisi joka tapauksessa hyökännyt NL:ään saadakseen elintilaa idästä.

    Tappioilla ei ole juurikaan merkitystä, kun sota voitetaan. NL:lle olisi voinut käydä paljon pahemmin, jos Saksa olisi voinut hyökätä aiemmin itään ilman sotaa länsivaltojen kanssa.

    Äänestä

  • "Talvisodan munaus on pientä. Hitler olisi joka tapauksessa hyökännyt NL:ään saadakseen elintilaa idästä."

    Ei välttämättä! Juuri Puna-armeijan luokaton suoritus rohkaisi suuresti Hitleriä Idän sotaretkeen. Hän kuvitteli, että juttu on selvä muutamassa viikossa!

    "Tappioilla ei ole juurikaan merkitystä, kun sota voitetaan. "

    Aika naurettava väittämä! Neukku koko jättitappiot eliu yli 20 miljoonaa sotilasta ja siviiliä kuoli. Liki saman verran Jooseppi liiskasi ennen sotia.

    Suhteessa sodan hävinneet Suomi, Japani ja Saksa kärsivät huomattavasti pienemmät tappiot!

    Mitä tästä seurasi? Sodan hävinneet Saksa, Japani ja Suomi kokivat ennennäkemättömän taloudellisen nousun. Samaan aikaan voittanut Neuvostoliitto riutui seuraavat 47 vuotta kommunismissa, köyhtyi ja lopulta romahti.

    "NL:lle olisi voinut käydä paljon pahemmin, jos Saksa olisi voinut hyökätä aiemmin itään ilman sotaa länsivaltojen kanssa. "

    Nyt sekoitat aikajaksoja. Saksa oli sodassa lännen kanssa syksystä 1939 lähtien. Lisäksi Saksan armeija vahvistui merkittävästi kesään 1941 mennessä!

    Voittamisessa on OLEELLISTA juuri se, että siihen päästään pienin tappioin! Sinulla Tarkkispoika on sama periaate kuin Joosepilla eli pelaatte syöttöä eikä säästöä!

    Äänestä

  • NeukutHävisi kirjoitti:

    "Talvisodan munaus on pientä. Hitler olisi joka tapauksessa hyökännyt NL:ään saadakseen elintilaa idästä."

    Ei välttämättä! Juuri Puna-armeijan luokaton suoritus rohkaisi suuresti Hitleriä Idän sotaretkeen. Hän kuvitteli, että juttu on selvä muutamassa viikossa!

    "Tappioilla ei ole juurikaan merkitystä, kun sota voitetaan. "

    Aika naurettava väittämä! Neukku koko jättitappiot eliu yli 20 miljoonaa sotilasta ja siviiliä kuoli. Liki saman verran Jooseppi liiskasi ennen sotia.

    Suhteessa sodan hävinneet Suomi, Japani ja Saksa kärsivät huomattavasti pienemmät tappiot!

    Mitä tästä seurasi? Sodan hävinneet Saksa, Japani ja Suomi kokivat ennennäkemättömän taloudellisen nousun. Samaan aikaan voittanut Neuvostoliitto riutui seuraavat 47 vuotta kommunismissa, köyhtyi ja lopulta romahti.

    "NL:lle olisi voinut käydä paljon pahemmin, jos Saksa olisi voinut hyökätä aiemmin itään ilman sotaa länsivaltojen kanssa. "

    Nyt sekoitat aikajaksoja. Saksa oli sodassa lännen kanssa syksystä 1939 lähtien. Lisäksi Saksan armeija vahvistui merkittävästi kesään 1941 mennessä!

    Voittamisessa on OLEELLISTA juuri se, että siihen päästään pienin tappioin! Sinulla Tarkkispoika on sama periaate kuin Joosepilla eli pelaatte syöttöä eikä säästöä!

    Neuvostoliitto romahti umpisurkean kommunistisen järjestelmän mahdottomuuteen. Sen herra Gorbatshov havaitsi ja yritti tehdä mitä tehtävissä oli huonoin seurauksin. Toisella maailmansodan tappioilla ei ole tekemistä romahduksen kanssa.

    >>Nyt sekoitat aikajaksoja. Saksa oli sodassa lännen kanssa syksystä 1939 lähtien.

    Ilmeisesti olet kyvytön ymmärtämään, mitä JOS sanalla sivulauseen alussa tarkoitetaan. Jos Saksa ei olisi joutunut sotaan länsivaltojen kanssa 1939, vaan Puola olisi kukistettu ilman niiden sodanjulistusta, olisi historian kulku voinut olla täysin erilainen.

    On ajateltavissa, että Hitler olisi päättänyt hyökätä itään jo Puolan sodan jälkeen 1940 ja kukistanut Neuvostoliiton. Hitlerin suunnitelmissa oli tuhota bolsevikit täydellisesti ja alistaa muut väestöryhmät orjiksi. Varovainen arvio on useiden kymmenien miljoonien uhrien syntyminen valloitetuilla alueilla. Joka tapauksessa enemmän kuin, mitä Neuvostoliitolle tuli sodassa.

    Olellista sodassa on voitto, ei mikään muu. Koskaan ei kannata jäädä vihollisen armoille!!

    Äänestä

Onko tuo muuten edes totta. Ei kai se jämptei meitii uskonu. Helsinki tuhottu 1944 ja Suomi otetaan myöhemmin. Zdanov raportoi Helsingin olevan lähes ehjä. Jos olisivat tieneet vielä Helsingin olevan ehjä, niin jyräämällä oltaisi tultu läpi elokuun loppuun mennessä.

Äänestä
  • Outo ja huonosti perusteltu teoria! Ei Helsingin tila valtaushaluja vähentänyt! Sen teki paremmin Joosepin iskudivisioonie suolenpätkät Tali-Ihantalan kuusten oksilla tykistökeskitysten jälkeen!

    Äänestä

Hölmöt puolalaiset taistelivat länsiliittoutuneiden riveissä koko II maailmansodan vain havaitakseen kuinka Puola putosi kuin kypsä hedelmä reaalisosialismin mätään laariin. Voiko olla typerämpää kansaa kuin puolalaiset?

Äänestä
  • Puolan vapaudestahan koko homma muka alkoi.

    Äänestä

  • Mutta oikeus voitti lopulta! Puola ON NYT itsenäinen ja vapaa Idän hirmuvallasta!

    Äänestä

  • VivaPolska kirjoitti:

    Mutta oikeus voitti lopulta! Puola ON NYT itsenäinen ja vapaa Idän hirmuvallasta!

    Energiat tulee Venäjältä ja rahat brexitistä huolimatta tyhmiltä länkkäreiltä. Onneksi ei ole saatu näitä tänne virolaisten lisäksi riesaksemme.

    Äänestä

  • VivaPolska kirjoitti:

    Mutta oikeus voitti lopulta! Puola ON NYT itsenäinen ja vapaa Idän hirmuvallasta!

    -----Puola ON NYT itsenäinen ja vapaa Idän hirmuvallasta----

    Ei Puola ollut syksyllä -39 idän hirmuvallassa vaan läntisen valtion eli Saksan, josta se nyt on vapaa, kiitos Neuvostoliiton järkähtämättömän taistelun 1941-45 !

    Äänestä

  • "kiitos Neuvostoliiton järkähtämättömän taistelun 1941-45 ! "

    Ja siitä kiitoksena se päätyi orjaksi neukkujen hirmuvaltaan 1945-1990!

    Ja SITTEN se vapautui!

    Äänestä

  • mikä-vapaapöhvel kirjoitti:

    Energiat tulee Venäjältä ja rahat brexitistä huolimatta tyhmiltä länkkäreiltä. Onneksi ei ole saatu näitä tänne virolaisten lisäksi riesaksemme.

    "Energiat tulee Venäjältä ja rahat brexitistä huolimatta tyhmiltä länkkäreiltä. Onneksi ei ole saatu näitä tänne virolaisten lisäksi riesaksemme. "

    EU kyrsii tTarkkispoikaa syvästi ja hänen mielestään se rahoittaa Puolan valtionbudjetin. Energiaa tuottaa Puola itsekin! Ilmeisesti virolaiset todella ivasivat NaziTarkkispojan pientä piliä?

    Äänestä

Britit+ovat+pettäneet+muissakin+asioissa.+Puolalle+annetut+"turvatakuut"+toisessa+maailmansodassa+tarkoittivat+sitä+että+Britit+ja+Ranska+toki+julistivat+Saksalle+sodan+kun+se+hyökkäsi+Puolaan+mutta+eivät+konkreettisesti+tehneet+yhtään+mitään.+Tuolloin+n.+80%+Saksan+sotajoukoista+ja+lähes+kaikki+paras+kalusto+oli+keskitetty+Puolan+rintamalle+ja+lännessä+ei+olisi+ollut+käytännössä+paljoakaan+joukkoja+jotka+olisivat+voineet+puolustaa+Saksaa+Ranskan+ja+Brittien+sotatoimilta+jos+he+vain+olisivat+jotain+halunneet+tehdä.+Mutta+eivät+tehneet.Toinen+esimerkki+Brittien+petoksesta+ovat+ne+lähi-idässä+annetut+lupakuset+eri+ryhmille+joiden+perua+on+nykyinen+sotku+Israelin+ja+Arabimaiden+välillä.+Siitä+Britit+pesivät+kätensä,+vetäytyivät+alueelta+ja+totesivat+että+muut+saavat+hoitaa+heidän+aiheuttamansa+sotkun.Uusin+esimerkki+lienee+tämä+brexit+jossa++brexitin+puolella+olleet+birttipoliitikot+pettivät+oman+kansansa+valehtelemalla+brexitin+"eduista"+törkeästi+kansalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hitlernauroi kirjoitti:

10. syyskuuta 1919 allekirjoitettu Saint-Germainin sopimuksella muodostettiin lokakuun 1919 jälkeen Tšekkoslovakian tasavalta. Sopimuksessa ympärysvallat ja Itävalta-Unkarin seuraajat sopivat järjestelyistä entisen keisarikunnan alueella. Siinä otettiin huomioon tšekkien ja slovakkien oikeus kansallisvaltion perustamiseen ”kansojen oikeus hallita itse itseään” -periaatteen mukaisesti.

Tsekkoslovakia on suvereeni valtio. Sen alue on koskematon, kuten kaikilla itsenäisillä valtioilla. Pääministeri Chamberlain kuitenkin ajoi v 1938 Hitlerin vaatimuksia Mûncenin konferenssissa. Paikkakunnalla Iso-Britannia, Italia, Ranska ja Saksa sopivat, että tsekkoslovakian valtion aluetta liitetään Saksaan. Tämä oli kansainvälisen oikeuden vastainen teko. Tämän lisäksi Chamberlain ja Hitler tekivät Saksan ja Ison-Britannian välillä lisäsopimuksen, jossa osapuolet sitoutuivat neuvottelemaan rauhanomaisesti osapuolten tulevaisuudesta.

Viimeksi mainittu sopimus oli Chamberlainin petoksen syy. Hän halusi välttää sodan maansa ja Saksan välillä seurauksista Tsekkoslovakialle välittämättä. Petollista Chamberlainin toiminta on siksi, että hän antoi ymmärtää tsekkien olevan turvassa Mûnchenin sopimuksen hyväksyessään, minkä viime mainitut tekivät 30.9.1938.

Tsekkoslovakian alueluovtusten seurauksena maa menetti puolustusvarustuksensa Saksan vastaisella rajallaan. Ilman tätä puolustuslinjaa maan itsenäisyyden puolustaminen aseellisesti muodostui vain teoreettiseksi. Jäljelle jääneiden Tšekkoslovakian osien itsenäisyys riippui alueluovutusten jälkeen Saksan hallituksen tahdosta.

Münchenin sopimus on vaikuttanut epäsuorasti myös talvisodan syttymiseen, sillä Neuvostoliitto veti omat johtopäätöksensä länsivaltojen myönnytyksistä Saksalle ja alkoi etsiä uusia strategisia vaihtoehtoja aikaisemmalle politiikalleen, jolla se oli pyrkinyt yhdistämään länsivaltoja Saksan vastaiseen rintamaan. Se esitti Suomelle aluevaatimuksia syksyllä 1939, mikä johti maiden väliseen sotaan 30.11.1939 alkaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu