Booking.comin asiakasarvostelut harhaanjohtavia

Booking julkaisee hotelleista vain kehuvia asiakasarvosteluja. Sekaan laitetaan joku sellainen vähän kriittinen arvostelu, jonka voi tulkita turhasta valittavan asiakkaan tekemäksi.
Olen seurannut ja vähän testaillutkin Booking.comin toimintaa ja tarkoitushakuisuus käy selvästi esille. Olen kuullut myös tuttaviltani, että heidän arvostelujaan on sensuroitu ja julkaistu vain osittain.

Booking.comin intressissä on pitää hotellit tyytyväisenä ja heidän asiakkainaan. Kun asiakas pettyy hän valitsee seuraavalla kerralla toisen hotellin, mutta taas mahdollisesti bookingin kautta kun paljon hotelleja pysyy listoilla. Bookingille hotelli on tärkeämpi asiakas kuin matkailija.

Tosin näyttää myös siltä, että jotkut pettyneet asiakkaat laittavat oman vahinkonsa kiertämään ja valehtelevat asioita. Kyllähän se vähän lohduttaa jos joku toinenkin pettyy. Tai arvostelut ovat bookingin vääristelemiä.

Omalla kohdalla viimeisin tapaus oli Hotelli Mansion Amsterdamissa. Hotellia saa hyvän arvion Bookingissa, mutta se on todella heikko esitys. Rähjäinen, pimeä, ala-arvoinen äänieristys jne. ja lisäksi ylihinnoiteltu. Booking ei julkaissut heidän itse pyytämäänsä arvosteluani hotelli Mansionista. Rehellisenä ihmisenä en voinut valehdella, joten siitä tuli hieman kriittinen.
587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ai hieman.

Äänestä

Onko Booking matkailualan Google? Olen useasti verrannut hotellin hintaa varattuna suoraan hotellista. Bookingilla se on aina halvempi. Eräs alaa tunteva kertoi sen johtuvan siitä, että Booking kiristää hotelleja. Jos hotelli myy halvemmalla eivät enää pääse Bookingin listoille.

Äänestä

Booking on aivan ala-arvoinen yritys hoitamaan hotelleja. Kaksi viimeisintä matkaamme ovat onnistuneet ryssimään ja pahasti! Ensiksi tulee viesti, että kaikki on ok varauksessa ja maksutkin ok ja sitten muutaman päivän jälkeen ilmoitus, ettei olekaan!
Ps. Paskan myivät ja suoritin yritykselle ambutaation!

Äänestä

Omia arvosteluja on myös sensuroitu, vaikka olen kertonut totuuden hotellista.

Äänestä
  • Sinä tunnut läheltä seuraavan lähes kaikkea ja varsinkin Pattayan totuutta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eerlijk kirjoitti:

Booking julkaisee hotelleista vain kehuvia asiakasarvosteluja. Sekaan laitetaan joku sellainen vähän kriittinen arvostelu, jonka voi tulkita turhasta valittavan asiakkaan tekemäksi.
Olen seurannut ja vähän testaillutkin Booking.comin toimintaa ja tarkoitushakuisuus käy selvästi esille. Olen kuullut myös tuttaviltani, että heidän arvostelujaan on sensuroitu ja julkaistu vain osittain.

Booking.comin intressissä on pitää hotellit tyytyväisenä ja heidän asiakkainaan. Kun asiakas pettyy hän valitsee seuraavalla kerralla toisen hotellin, mutta taas mahdollisesti bookingin kautta kun paljon hotelleja pysyy listoilla. Bookingille hotelli on tärkeämpi asiakas kuin matkailija.

Tosin näyttää myös siltä, että jotkut pettyneet asiakkaat laittavat oman vahinkonsa kiertämään ja valehtelevat asioita. Kyllähän se vähän lohduttaa jos joku toinenkin pettyy. Tai arvostelut ovat bookingin vääristelemiä.

Omalla kohdalla viimeisin tapaus oli Hotelli Mansion Amsterdamissa. Hotellia saa hyvän arvion Bookingissa, mutta se on todella heikko esitys. Rähjäinen, pimeä, ala-arvoinen äänieristys jne. ja lisäksi ylihinnoiteltu. Booking ei julkaissut heidän itse pyytämäänsä arvosteluani hotelli Mansionista. Rehellisenä ihmisenä en voinut valehdella, joten siitä tuli hieman kriittinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu