Tannoy Fusion 2 pääkaiuttimiksi?

Hei
Nyt olisi aika hankkia ensimmäinen erillissetti tähänkin taloon, ihan pelaamista ja musiikin kuuntelua varten, eli en tarvitsisi heti muuta kuin vahvistimen ja etukaiuttimet, sitten myöhemmin voisi lähteä laajentamaan hommelia ja siirtää etukaiuttimet taakse.

Mitä mieltä olette, tannyo fusion 2-sarjalaiset pääkaiuttimiksi ja niiden kaveriksi ~250 euron yamaha- tai vastaavahintainen vahvistin?
24812
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minusta ihan fiksusti lähdet kokoamaan settiä. Itse tosin sijoittaisin vahvistimeen tuplaten, mutta itse tiedät minkälaiseen käyttöön vahvistin tulee. Jos kuuntelee ns. kerrostaloystävällisillä äänenvoimakkuuksilla, niin kyllä n. 250 euron vahvistinkin riittänee. Jos kiinnostaa, niin Tannoyn Fusion 2 kaiutin on seuraavassa Hifi-lehdessä testissä. Sen pitäisi ilmestyä ensi viikolla. Ja loppuun: sitten kun laajennat settiä, niin kannattaa ostaa joko Fusion kakkosia lisää tai ne Fusion sarjan lattiakaiuttimet, jotta ääni on mahdollisimman yhtenäinen.

Äänestä

Olen juuri koekuunnellut viikonlopun ajan TF2'ia (330€), B&W602s3'ia (518€) ja Monitor Audio S2'ia (655€). TF2 on hintaisekseen todella oiva peli, joskaan en ole kuunnellut muita saman hintaluokan kaappeja. TF2 erosi noista kahdesta muusta siinä, että joillain äänitteillä sen alabasso on vaimeampi eikä yltänyt hyvin alas sekä stereokuva oli ajoittain harmillisen pistemäisesti keskellä - nämä voivat toki johtua akustiikastakin eli koekuuntelu on tärkeää ennen päätöksiä. TF2 ei myöskään yltänyt samanlaiseen 'ison kaapin saundiin' kuten nuo kaksi muuta tekivät meidän tiloissamme. Ehdottomasti hintansa arvoiset !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Logameter kirjoitti:

Hei
Nyt olisi aika hankkia ensimmäinen erillissetti tähänkin taloon, ihan pelaamista ja musiikin kuuntelua varten, eli en tarvitsisi heti muuta kuin vahvistimen ja etukaiuttimet, sitten myöhemmin voisi lähteä laajentamaan hommelia ja siirtää etukaiuttimet taakse.

Mitä mieltä olette, tannyo fusion 2-sarjalaiset pääkaiuttimiksi ja niiden kaveriksi ~250 euron yamaha- tai vastaavahintainen vahvistin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu