Somatisaatiohäiriö / psykosomaattinen oireilu

välilläkyrsii

Onko kohtalotovereita.... eli tarinani on pitkä joten kerron vain pääpiirteittäin.

Eli 21 vuotiaana laukesi paniikkihäiriö mutta pystyin elämään sen kanssa ja lopulta se oli vuosia oireeton kunnes lopulta tuli paljon "kakkaa" niskaan kerralla ja aloin somatisoimaan. Pelkäsin kuolevani joka päivä ja kroppa meni aivan sekaisin ja oireet olivat milloin mitäkin sydänkohtauksen tunteesta, aivonverenkiertohäiriöön. Ambulanssilla kiidätettiin sairaalaan vuoden ajan lähes joka päivä kunnes menin puoleksi vuodeksi kuntoutuskotiin jossa minulle saatiin lopultakin oikea lääkitys ja sain ajatuksesta kiinni mistä on kyse. Olin puoli vuotta yhden huoneen vankina.

Sitten kotiin ja kovat läkäkityksen ja edelleen jatkuva vaikea lääkinnällinen psykoterapia (nyt ollut 3 vuotta). Mutta edelleen tulee näitä päiviä jolloin tuntuu että tuleeko tästä koskaan mitään.

Eli nyt olen elänyt pari vuotta suht oireetonta elämää / oppinut elämään oireiden kanssa mutta taas tänään kun lähdin kaupungilla käymään niin kaikki alkoi päänsärystä, sitten tulikin rintatuntemukse, pyörtymisen tunne, kuoleman pelko ja kokoajan kännykkään valmiiksi naputeltuna 112. Mutta päätin että en soita en. Hiki valui ja sydän muljusi lisälyöntejä ja oireet vaihtelivat, kun yksi meni ohi niin uusi fyysinen oire tilalle. Nyt on toki ollut paljon stressiä ja sairastelua (somaattista) muutaman viikon. Mutta kiinnostaisi tietää onko kohtalotovereita jotka kärsii samoista oireista? Eli olet saamassa mielestäsi kokoajan jotain sairaskohtausta mutta ilmeisesti kyse vaan on psykosomaattisesta kokonaisuudesta ja kyse somatisoinnista.

Kiitos

1

2732

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jokojokojokojoko

      "Rintatuntemukset, pyörtymisen tunne, kuoleman pelko ja kokoajan kännykkään valmiiksi naputeltuna 112."

      Hemmetti tämä on kyllä niin tuttua itselle usein kaupungilla käydessä. Sitten tuntuu vielä että kaikki alkavat tuijottaman. Mietin myös että kamalaa vaivata ihmisiä jos saan sydänkohtauksen ja joutuvat auttamaan.

      Jotenkin siitä selviää sillä että jatkaa touhuamista joka on esimerkiksi kaupasta toiseen kävely, tuotteiden "vertailu" yms.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      45
      3683
    2. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      72
      3235
    3. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      30
      3015
    4. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      163
      2781
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      14
      2537
    6. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2299
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      4
      1790
    8. Kirjotan ikävää ulos

      Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run
      Ikävä
      14
      1728
    9. Sinä se vaan jaksat

      Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et
      Ikävä
      23
      1647
    10. iltalehden uutinen poistettiin?

      Jämsässä koulussa rikosepäily avustaja juu
      Jämsä
      15
      1376
    Aihe