Neuvostoliiton lopun aluksi on sanottu Kekkosen ajamaa ETYK-kokousta 8.1975 Helsingissä ja sen loppuasiakirjaa. Kaatoiko Kekkonen noin ovelasti vihaamansa neukkulan tavalla jota kukaan ei alun perin olisi osannut huomatakaan. Kansalaisvapaudethan nakersivat vähitellen neukkulan sisältäpäin ja tosiaankin, 15 v ETYK:stä neukkula romahti.
Teko johon Reagan ja muut kiihkot eivät kyenneet kiihkostaan huolimatta.
Kaatoiko Kekkonen Neuvostoliiton ?
17
332
Vastaukset
Kekkonen ajoi kokousta puhtaasti Neuvostoliiton toimeksiannosta. Sen kokouksen tarkoitus oli sementoida ikuisiksi ajoiksi II maailmansodan jälkeen luotu bolshevikki-Eurooppa. Länsimaissa oli vielä silloin sen verran potkua, että ne vaativat asiakirjaan IV korin joka käsitteli ihmisoikeuksia, muuten ne eivät olisi allekirjoittaneet asiakirjaa. Suomi tarjosi vain kokouspaikan; se olisi voitu pitää missä tahansa.
Neuvostoliitto kaatui omaan mahdottomuuteensa. Kaatajina olivat lisäksi mm. Ronald Reagan, Anwar Sadat, Puolan Solidarność ja Johannes Paavali II, Prahan kevät 1968 ja Alexandr Solzhenitsyn ("Vankileirien saaristo").- kaikki.harasoo.kekko
Vihannes tajusi kuiten liian myöhään virheensä. Gomulkat, Shelestit ja Ulbrichtit sai muiden haukkojen kanssa lähteä.
- Solnishko
Ei pidä unohtaman Gorbatshovin osuutta. Hän lopullisesti pilasi suuren ja mahtavan Neuvostoliiton. Ei aika mennyt koskaan enää palaa!
- GorbaOliSyytön
Hullu väite? Tuho alkoi jo suuren vihanneksen (Breznev) aikana ja Gorbatsov sai käsiinsä jo tuhoon tuomitun ja rupulikunnossa olevan pskatunkion!
Neukkula ei ollut enää pelastettavissa! - moskovan.perjantaipullo
GorbaOliSyytön kirjoitti:
Hullu väite? Tuho alkoi jo suuren vihanneksen (Breznev) aikana ja Gorbatsov sai käsiinsä jo tuhoon tuomitun ja rupulikunnossa olevan pskatunkion!
Neukkula ei ollut enää pelastettavissa!Seois voinu pysyy pystyssä jos isovenäläiset olisivat saaneet viinansa ja ei-slobot luotinsa. Yksi puolalainen väitti minulle muka Puna-Armeijan olleen Afganistanin jälkeen pelkkä vitsi. Putteli yrittää leikkiä isäntää, vaikka ei saa edes muutamaa länttiä miehittämistään Ukrainan ja Georgian alueilta hallintaansa. On se paha, kun meinaa Ville Haapasalokin joutuu ainakin Abhaasian surkeuden myöntämään. Krimille on luvattu zimbabwelaisia turisteja.
- SuurempiTekijä
Jos etsitään ulkomaista tahoa, joka vaikutti/jouduttisuuresti neukkujen pskatunkion romahtamiseen niin nostaisin ennemmin esiin Puolan Solidaarisuusliikkeen ja Walesan!
- t72vaunu
Kyllä se kaataja oli Reigan, usutti ryssät treenaamaan sitä tähtiensotaa ja se oli myös siinä kun hallitukset tsekkas mihin ne kehitysavut menee. Huomattiin että niillähän ostellaan t-72 vaunuja ryssiltä afrikkaan heh heh
- manafort
Ja nyt on taas Trumppi leikanut aika roimasti kehitysapua, vaikka Puttelin väitetään vuodoilla junailleen koko jenkkilän vaalit.
- 27.000
Kyllähän se on laajalti myönnetty, että N-liiton kaatuminen alkoi Etykistä, joka oli Kekkosen luomus. Kova jätkä.
- ÄläUntaNää
Luomus voi ollAa, mutta onpa MAHTAVA aasinsilta esittää, että meidän vempula kaatoi slobot!
- liberman.reform
No sittenhän se sinun jumaloimasi neukunjohto oli yhtä helvetin tyhmää kuin putinistit, vai miksi pistivät nimensä paperiin joka heikensi maata. Puttelihan on tehnyt pakotteiden jälkeen kymmeniä sopimuksia Kiinan kanssa joista pidetään kiinni tai menetetään Siperia. Mitäpä luulet lähettikö vihannes oikein mooseksenuskoa tunnustavia neuvonantajia Nasserille. On siinä hauskaa ollut. Yakov Abramovits neuvonut Nasseria olemaan hajauttamatta ilmavoimia. Sellaista oli neukun johtaminen, vaikka pännikän eron jälkeen uhottiinkin troikan johtavan tunkion nirvanaan.
- Sakkaa_toverit
Ihmisoikeudet yms. olivat sivuseikka, tärkeintä oli suunnitelmatalouden tehottomuus. Siihen vielä päälle öljynhinnan lasku, Afganistan, Reiganin nokittelu ja Tsernobyl niin avot.
- EiIhmeEttäKaatui
Neuvostoliitto kasvatti valtiomuotona omat hedelmänsä, jotka olivat kitkeriä kansalaisille:
- vankileirit ja 20 miljoonaa tapettua omaa kansalaista
- ylisuuri armeija ja virkakoneisto
- militarismi
- nälkäpalkat kaikille
- työläiset elättivät puoluepamppujen yläluokkaa, joka täydensi itse itseään
- sensuuri ja vaalien puute
- ihmisarvon puute
- matkustuskielto
- urkinta ja ilmiantojärjestelmä
- ei vapaita ay-liikkeitä ja lakkokielto
- työläinen ei tuntenut omistavansa tuotantovälineitä vaan muuttui orjaksi - krimin.kevät
Vihannes kaatoi sakealla tyhmyydellään. Tsekkoslovakian miehittäminen ja kiinalaisille pään aukominen teki sen mitä Jooseppi yritti estää. Tunkio oli lopulta täysin eristetty ja Afganistanin jälkeen pelkkä vitsi. Vaikeata se on tietysti musikan ajatella, että olisi kannattanut säilyttää 'ihmiskasvoinen sosialismi' ja neuvotella kiinalaisten kanssa.
- rauhanpuolustaja
Oikeastihan sekä Nikita Sergejevits Hrustsov että Leonid Iljits Breznev olivat etenkin virolaisten mielestä henkisiltä kyvyiltään ja vsltiomiestaidoiltaan ylivertaisi. Toverit uskoivat rauhaan ja tätenkirjoittivat presidentti Kekkosen aloitteet.
- TyhmyydenPuolustaja
Sekä pottunenä että vihannes olivat ylivertaisia tyhmyydessään ja ns pysähtyneisyyden aikana alkoivat venäläiset itsekin pilkta zombie-Brezneviä, joka ei ymmärtänyt mitään asioista ja myönsi itse itselleen kunniamerkkjä!"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit
mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte1482717Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa
Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli1082168Persujen vaalilupaus oli euron bensa
Nyt puhutaan jo kolmen euron bensasta. Kyseessä on Suomen historian törkein vaalipetos.411793Maataloustuet perittävä korkojen kera takaisin
Yrittäjiltä jotka ovat myyneet tuotantoaan ulkomaille. Veronmaksajan kustantama tuki on tarkoitettu elintarvikkeiden hi411634Kyllä mies pakit kestää
Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n601526Palomestari sytytti tulipalon Kankaanpäässä
Kankaanpää ei yllätä koskaan. Oukarinkadulla syttyi rivitalossa tulipalo toukokuussa 2024. Nyt sen sytyttäjää syytetään311274Kuka on Farmi Suomi Riiko?
Farmi Suomi -realityssä Riiko Sakkinen on saanut paljon tv-aikaa. Riikon ajatuksia ja toisten nokittelua sekä lopulta pe131201Topi osti Askon
Hieno mies. Pelastaa työpaikkoja. Kiitokset myös emännälleen, joka pitää isännän virkeänä. https://www.is.fi/taloussan601168Vastuuhenkilöt
Ketkä ovat Lapuan Kotiasunnot-yhtiön tili- ja vastuuhenkilöt? Nimet kehiin, julkista tietoa.641134Kastaa ja upottaa on eri sanat
Kastaa ja upottaa on eri sanat ja niillä on eri merkitys. Eikä Jeesusta haudattu upottamalla maahan kaivettuun kuoppaan172859