Fysiikan lakien mukaan Anneli on syytön!

Hejac

Ei Anneli voinut sentään olla sellainen Uhvonainen, että olisi kyennyt olemaan kahdessa paikkaa samanaikaisesti.

Se, että ei ole käynyt kouluja, ei ole mikään tekosyy olla tajuamatta selvää asiaa.

38

346

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mikälieauerska

      Ei sen tarvinnut olla kuin yhdessä paikassa. Ennen häkesoittoa ehti parissa tunnissa tapahtua monenlaista. Naapurihan näki, että klo 1 yöllä oli täysi valaistus, vaikka auerska väittää, että olivat nukkumassa. Siinä yksi monista valheistaan.

      • Hege.Pärssinen

        Ai että kykeni väärentämään häkenauhan?

        Tuota naurettavuuttahan ei usko kukaan muu kuin kaltaisesi hoitoa vailla oleva hölmöläinen. Eikä ole uskonutkaan, kukaan täyspäinen.

      • liitelevämielikuvitus
        Hege.Pärssinen kirjoitti:

        Ai että kykeni väärentämään häkenauhan?

        Tuota naurettavuuttahan ei usko kukaan muu kuin kaltaisesi hoitoa vailla oleva hölmöläinen. Eikä ole uskonutkaan, kukaan täyspäinen.

        Ei väärentänyt, miten se nyt olisi päässyt häken tai tutkijoiden hallussa olevaa nauhaa väärentämään. Ihan oikeinhan siitä kuulee ettei ole ulkopuolista, sen sijaan kuuluu epäluonnollista äänenvaihtelua ja nauhurin ääniksi sopivat klikkaukset. Uhfonainen tai -mies olisi pitänyt olla jos muutamassa minuutissa kuivatti verilammikot ja teki kaiken muunkin, mutta auerskallahan oli tunteja aikaa.

      • Hejac
        liitelevämielikuvitus kirjoitti:

        Ai että minkä nauhurin? Piilottiko Anneli "myös" nauhurin ja missä vaiheessa?

        Sekoat omiin höpinöihisi, hörhöparka...

      • hörhöannulistit
        Hejac kirjoitti:

        Ai että minkä nauhurin? Piilottiko Anneli "myös" nauhurin ja missä vaiheessa?

        Sekoat omiin höpinöihisi, hörhöparka...

        Näkyyhän siellä yksi muistaakseni keitiössäkin minfon kuvissa ja peräti kolme taisi olla koko huushollissa. Sieltä vaan etsimään kuvia, selvästi näkyy. Hyvin kätevä emäntä itse lipsautti, että nauhuri olisi pitänyt olla..."Kuuluuko kun mun mies huutaa"...vai pitääkö laittaa kovemmalle?

        Sekoat omiin höpinöihisi, hörhöparka...

      • Hejac
        hörhöannulistit kirjoitti:

        Mutta kun niillä laitteilla ei olisi homma onnistunut, tollo!

        Suomen tutkijat ja FBI:n tutkijat nauravat sinun tutkinnallesi. Kiehuuko jo päässäsi, kun taas olet paljastanut typeryytesi?

        Menepä nopeasti taas lantakasan päälle. Tiedät kyllä, mitä sinun pitää tehdä siellä.

      • pedotunteroinen

        Meinaatko että auerska liian tyhmä käyttämään nauhuria kun ei kännykkääkään muka osannut käyttää, kuitenkin tietokonetta osasi. Olihan siellä tyttökin apuna ja ilmeisesti auerska komensi nauhurin käytössä, meni sitten itse käyttämään kun piti tyttö laittaa puhelimeen. Aika tollojahan te annulistit olette, ei auerska tajunnut nauhoittaa edes sen ison lihavan hupparin askeleita tai tehdä kengänjälkiäkään kuin muutaman. Ehti verilammikotkin kuivua lavastuksia tehdessä.

        Tuntuu sinulla tunteroinen olevan tuo lantakin lähellä sydäntäsi, tuttua tavaraa kun karjun alla könyät ))

    • Antiannelisti

      Lentävä huppis is da reaaaal!
      T. Minfon idiootit

      • Hejac

        Mihin Anneli piilotti nauhurin?

        Näyttää olevan hörhölle liian vaikea vastattavaksi. Menitkö lantakasan päälle häpeämään ja onanoimaan tuskassasi?

        Mihin siis Anneli piilotti nauhurin? Aikaa olisi ollut hyvin, hyvin vähän.

      • Hahahahahahahhaaa

        Minfossahan tämä oli muistaakseni: klapien sekaan.

      • Hejac
        Hahahahahahahhaaa kirjoitti:

        Minfossahan tämä oli muistaakseni: klapien sekaan.

        No minnekäs muualle? HOHOOOHOO! Kaikkea ne mielisairaat aina keksivätkin.

    • helppotapaussiis

      Minnekään tarvinnut piilottaa. Poisti vaan nauhoituksen, ei siihen montaakaan sekuntia tarvittu. Tuleeks ambulanssi kans? Varmistettuaan tuikkasi itteään rintaan.

      • Hejac

        Nyt on se ongelma, että nuo nauhurit testattiin ja todettiin, että EI ONNISTU NIILLÄ LAITTEILLA!

        Etkö mielisairas edes tuota tiennyt?

      • pedotunteroinen
        Hejac kirjoitti:

        Nyt on se ongelma, että nuo nauhurit testattiin ja todettiin, että EI ONNISTU NIILLÄ LAITTEILLA!

        Etkö mielisairas edes tuota tiennyt?

        Laitapa tunteroinen sitten tänne linkki siihen "tutkimukseen", taitaa olla samaa tasoa kuin auerskan mehutestit )) Ai ei löydy vai, sitähän minäkin.

        Millä tahansa kunnossa olevalla nauhurilla onnistuu ja tuolla niitä oli kai peräti kolme, tietokoneellakin oli harjoitellut äänten käyttöä, mutta nauhuri helpoin, samoin kasetin hävittäminen helppoa.

      • alkokasetitpolttamaan
        pedotunteroinen kirjoitti:

        Kasettejakaan näkynyt enään sen koomin kun ne oli pussiin pakattu.

      • sontaoja
        pedotunteroinen kirjoitti:

        Laitapa tunteroinen sitten tänne linkki siihen "tutkimukseen", taitaa olla samaa tasoa kuin auerskan mehutestit )) Ai ei löydy vai, sitähän minäkin.

        Millä tahansa kunnossa olevalla nauhurilla onnistuu ja tuolla niitä oli kai peräti kolme, tietokoneellakin oli harjoitellut äänten käyttöä, mutta nauhuri helpoin, samoin kasetin hävittäminen helppoa.

        Poliisi tutki laitteet ja totesi, että niillä ei ole voitu äänittää häkenauhan ääniä.

        Toivottavasti asia tuli idiooteillekin selväksi.

      • Wikipedia.kertoo.hönölle

        Toiseksi vanhin lapsi kertoi myös kuulleensa surmayön tapahtumat lastenhuoneen oven läpi. Hän oli kuullut muun muassa veitsen nostamisen pöydältä ja c-kasettinauhurin nappien painamista. Lapsen mukaan surma tehtiin ennen hätäpuhelua, ja puhelun taustalla kuuluvat uhrin valitusäänet ovat peräisin aikaisemmin tehdyltä tallenteelta.[37] Myös keskusrikospoliisin äänitutkijan mukaan oikea surma tehtiin ennen puhelua hätäkeskukseen, ja Lahti oli kuollut jo puhelun alkaessa.[39] Vuonna 2012 Yhdysvaltain keskusrikospoliisi FBI tutki, sisältääkö hätäpuhelutallenne manipuloituja aineksia, esimerkiksi etukäteen nauhoitettuja osuuksia. FBI ei kuitenkaan löytänyt merkkejä kopioinnista, ennalta äänitetystä aineistosta tai muustakaan muuntelusta.

        OHO! Nyt meni hönön väite wituix.

      • Hejac
        Wikipedia.kertoo.hönölle kirjoitti:

        Kummasti Hönö vaikeni, kun faktat lyötiin pöytään. Kaveri oli näköjään niin tyhmä, ettei tiennyt asioiden oikeata laatua. Toivottavasti ei hirtä itseään, kun tuli nolatuksi -)))

      • oletkokäynynnä

        Roebourne on annelistien lempi paika, Austraalialaien paikkakunta jossa on harrastettu kymmeniä vuosia pedofiliaa, hyisaatananhelvetti.

      • Hejac

        Kaskas, näytät olevan sekaisin pahemmin kuin luulinkaan. Pönttösi sumeni, kun tajusit viimeinkin, että Anneli ei ollutkaan äänitellyt kasettimankoillaan nerokkaasti murhaäänityksiä.

        Toivottavasti et sekoa aivan lopullisesti, ettet vaan hirtä itseäsi!

      • VapaaTodisteidenHarkinta
        Wikipedia.kertoo.hönölle kirjoitti:

        Toiseksi vanhin lapsi kertoi myös kuulleensa surmayön tapahtumat lastenhuoneen oven läpi. Hän oli kuullut muun muassa veitsen nostamisen pöydältä ja c-kasettinauhurin nappien painamista. Lapsen mukaan surma tehtiin ennen hätäpuhelua, ja puhelun taustalla kuuluvat uhrin valitusäänet ovat peräisin aikaisemmin tehdyltä tallenteelta.[37] Myös keskusrikospoliisin äänitutkijan mukaan oikea surma tehtiin ennen puhelua hätäkeskukseen, ja Lahti oli kuollut jo puhelun alkaessa.[39] Vuonna 2012 Yhdysvaltain keskusrikospoliisi FBI tutki, sisältääkö hätäpuhelutallenne manipuloituja aineksia, esimerkiksi etukäteen nauhoitettuja osuuksia. FBI ei kuitenkaan löytänyt merkkejä kopioinnista, ennalta äänitetystä aineistosta tai muustakaan muuntelusta.

        OHO! Nyt meni hönön väite wituix.

        FBI voi löytää tai olla löytämättä. Jokainen asiantutija-arvio on arvio. FBI ei pystynyt myöskään selvittämään tallenteelta kuuluvat klik-äänen alkuperää, pystyikö siihen Anneli?

      • MissHolmes
        VapaaTodisteidenHarkinta kirjoitti:

        Jäikö sinulta ymmärtämättä tämäkin. Tavaile muutamaan kertaan. Olet kylläkin niin tyhmä, ettet varmaan ymmärrä tuonkaan sisältöä?

        Vuonna 2012 Yhdysvaltain keskusrikospoliisi FBI tutki, sisältääkö hätäpuhelutallenne manipuloituja aineksia, esimerkiksi etukäteen nauhoitettuja osuuksia. FBI ei kuitenkaan löytänyt merkkejä kopioinnista, ennalta äänitetystä aineistosta tai muustakaan muuntelusta.

      • Rikollistasakkia
        Hejac kirjoitti:

        Nyt on se ongelma, että nuo nauhurit testattiin ja todettiin, että EI ONNISTU NIILLÄ LAITTEILLA!

        Etkö mielisairas edes tuota tiennyt?

        Missästuo on todettu? Ja linkkiä kiitos.

      • VapaaTodisteidenHarkinta
        MissHolmes kirjoitti:

        Jäikö sinulta ymmärtämättä tämäkin. Tavaile muutamaan kertaan. Olet kylläkin niin tyhmä, ettet varmaan ymmärrä tuonkaan sisältöä?

        Vuonna 2012 Yhdysvaltain keskusrikospoliisi FBI tutki, sisältääkö hätäpuhelutallenne manipuloituja aineksia, esimerkiksi etukäteen nauhoitettuja osuuksia. FBI ei kuitenkaan löytänyt merkkejä kopioinnista, ennalta äänitetystä aineistosta tai muustakaan muuntelusta.

        Sinun kannattaisi lukea asiat ennen kuin kommentoit. Jos käytät tietolähteenä wikipediaa, kannatta lukea koko taustaviite, johon viitataan. Tosin wikipedia on heikko ja eäluotettava tietolähde, sillä se perustuu usein mediassa julkaistuun tietoon, joka taas riippuu kirjoittajan/toimittajan omasta käsityskyvystä ja ymmärryksestä.

        Ilmeisesti kuvittelet kaikkien eri kirjoittajien olevan sama henkilö. Tiedätkö, miksi kyseistä tilaa kutsutaan? Sinuna olisi huolissani terveydentilastasi.

        Jos sinä, minä, FBI tai hentun liisa tutkimme todisteen, emmekä löydä siitä viitteitä etsimästämme, se ei tarkoita, että olisimme absoluuttisesti oikeassa. Emme vain syystä tai toisesta löydä niitä. Hätäkeskusten nauhatalleenteet eivät ole mitään hifitasoa vaan yksinkertaista ääniraitaa, jota joidutaan varsin paljon käsittelemään, jotta tarkempia yksityiskohtia saadaan esille ja siitä huolimatta ne ovat epätarkkoja.

        Kiistatonta kuitenkin on, että klikkausäänet kuuluivat sekä häketallenteella että lasten (lapsen) korviin seinän läpi, vaikka meneillään oli todennäköisesti veriteko. Niin kauan kuin klikkausäänille ei löydy järkevää selitystä, ne voivat olla myös nauhurista. Kysyin varsin yksinkertaisen kysymyksen eli oliko Annelille selitys niille. Mutta kun oma vaahtoava kiimasi ylittää lukutaidon, syntyy juuri sinun kirjoittamaasi tekstiä.

        Tuomioistuin käyttää kaikessa vapaata todisteiden harkintaa.

        Vouhottava idiootti.

      • pedotunteroinen
        Wikipedia.kertoo.hönölle kirjoitti:

        Toiseksi vanhin lapsi kertoi myös kuulleensa surmayön tapahtumat lastenhuoneen oven läpi. Hän oli kuullut muun muassa veitsen nostamisen pöydältä ja c-kasettinauhurin nappien painamista. Lapsen mukaan surma tehtiin ennen hätäpuhelua, ja puhelun taustalla kuuluvat uhrin valitusäänet ovat peräisin aikaisemmin tehdyltä tallenteelta.[37] Myös keskusrikospoliisin äänitutkijan mukaan oikea surma tehtiin ennen puhelua hätäkeskukseen, ja Lahti oli kuollut jo puhelun alkaessa.[39] Vuonna 2012 Yhdysvaltain keskusrikospoliisi FBI tutki, sisältääkö hätäpuhelutallenne manipuloituja aineksia, esimerkiksi etukäteen nauhoitettuja osuuksia. FBI ei kuitenkaan löytänyt merkkejä kopioinnista, ennalta äänitetystä aineistosta tai muustakaan muuntelusta.

        OHO! Nyt meni hönön väite wituix.

        Wikipedia tosiaan kertoo hönöille että Jukka kuollut jo ennen häkesoittoa, joten nauhaltahan niiden äänten ollut pakko tulla vai meinaatteko auerskan imitoineen ))

        FBI totesi kuten aikaisemmin kerrottu, että äänitteeltä kuuluu nauhurin klikkauksiksi sopivat äänet, eikä voi sulkea nauhurin käyttöä pois. Äänenvoimakkuuden ja suunnan vaihtelut todettu kaikissa tutkimuksissa epätavallisiksi, eikä Jukka olisi voinut huutaa enää niin vakavasti loukkaantuneena.

        No niin, missäs ne todisteet että poliisi olisi todennut ettei nauhureita ole voitu käyttää? Sitähän minäkin, nolaat vaan tunteroinen itsesi jatkuvasti.

      • nauhaltahanse
        VapaaTodisteidenHarkinta kirjoitti:

        Sinun kannattaisi lukea asiat ennen kuin kommentoit. Jos käytät tietolähteenä wikipediaa, kannatta lukea koko taustaviite, johon viitataan. Tosin wikipedia on heikko ja eäluotettava tietolähde, sillä se perustuu usein mediassa julkaistuun tietoon, joka taas riippuu kirjoittajan/toimittajan omasta käsityskyvystä ja ymmärryksestä.

        Ilmeisesti kuvittelet kaikkien eri kirjoittajien olevan sama henkilö. Tiedätkö, miksi kyseistä tilaa kutsutaan? Sinuna olisi huolissani terveydentilastasi.

        Jos sinä, minä, FBI tai hentun liisa tutkimme todisteen, emmekä löydä siitä viitteitä etsimästämme, se ei tarkoita, että olisimme absoluuttisesti oikeassa. Emme vain syystä tai toisesta löydä niitä. Hätäkeskusten nauhatalleenteet eivät ole mitään hifitasoa vaan yksinkertaista ääniraitaa, jota joidutaan varsin paljon käsittelemään, jotta tarkempia yksityiskohtia saadaan esille ja siitä huolimatta ne ovat epätarkkoja.

        Kiistatonta kuitenkin on, että klikkausäänet kuuluivat sekä häketallenteella että lasten (lapsen) korviin seinän läpi, vaikka meneillään oli todennäköisesti veriteko. Niin kauan kuin klikkausäänille ei löydy järkevää selitystä, ne voivat olla myös nauhurista. Kysyin varsin yksinkertaisen kysymyksen eli oliko Annelille selitys niille. Mutta kun oma vaahtoava kiimasi ylittää lukutaidon, syntyy juuri sinun kirjoittamaasi tekstiä.

        Tuomioistuin käyttää kaikessa vapaata todisteiden harkintaa.

        Vouhottava idiootti.

        Poika kuuli myös hiljaisemmmat nauhan kelaamisäänet, mutta ne ei kuuluneet puhelimeen asti. Todella helposti tunnistettavia ääniä ja lapsilla hyvä kuulo, tuttujen äänien tunnistaminen ei tuota mitään vaikeuksia. Ennen häkesoittoa olivat jo toistaneet nauhalta samoja ääniäkin moneen kertaan kun harjoittelivat mitä toistavat.

      • MissHolmes
        nauhaltahanse kirjoitti:

        Poika kuuli myös hiljaisemmmat nauhan kelaamisäänet, mutta ne ei kuuluneet puhelimeen asti. Todella helposti tunnistettavia ääniä ja lapsilla hyvä kuulo, tuttujen äänien tunnistaminen ei tuota mitään vaikeuksia. Ennen häkesoittoa olivat jo toistaneet nauhalta samoja ääniäkin moneen kertaan kun harjoittelivat mitä toistavat.

        Hovioikeuden mukaan Allu puhui pelkkää paskaa. Mutta sinä ääliönä tietysti menit uskomaan kossin höpinät täysin.

        Uskot tietysti dildot otsassa, lintujen pyydydtelyt haavilla jne. huuhaat.

        Oletko jo saanut lääkityksen itsellesi? Olisi aika!

      • nääonnäköjään
        sontaoja kirjoitti:

        Poliisi tutki laitteet ja totesi, että niillä ei ole voitu äänittää häkenauhan ääniä.

        Toivottavasti asia tuli idiooteillekin selväksi.

        Olihan se aikaisemminkin onnistunut. Älä jauha skeidaa, kun et näköjään tiedä mitään asiasta. Tietokoneeltakin löytyi paljon erilaisia, muokattuja äänitiedostoja.

      • alkopoltella
        nääonnäköjään kirjoitti:

        Niin ja kasetitkin tekivät oudon katoamis tempun, myöhemmin Turuus.

      • T..Marjanen
        nääonnäköjään kirjoitti:

        Olihan se aikaisemminkin onnistunut. Älä jauha skeidaa, kun et näköjään tiedä mitään asiasta. Tietokoneeltakin löytyi paljon erilaisia, muokattuja äänitiedostoja.

        No katsos Torstiseni, testeissä olisi huomattu, jos ko. nauhureita olisi käytetty. Mutta oletkin niin tyhmä ja tietämätön hölmö, ettet edes tuota ymmärrä. Kuinka voit olla noinkin yksinkertainen?

      • pedotunteroinen
        T..Marjanen kirjoitti:

        Huomattiinhan se, klikkaukset kuului, äänenvoimakkuuden ja suunnan vaihtelut, Jukka huusi vaikka oli jo kuollut tai liian vakavasti loukkaantunut huutaakseen...huppiksesta vaan ei kuulunut pihaustakaan.

        Olikohan auerska tilannut netistä sen otsaan kiinnitettävän tildon vai liekö kätevänä emäntänä rakentanut kiinnitykset itse tai koko dildon.

    • useaäänilähde

      Joko olette kuunnelleet sen (häke)nauhaosuuden, joka puhuttiin poliisiautosta, kun saivat puukotustehtävän Tähtisentielle?

      • T..Marjanen

        Mikä oli FBI:n tuomio tuosta? Ai niin, ei mitään erityistä. Normaali äänitys.

        Hehhee! Ei mitään Annelia syyllistävää!

      • äänikooste

        Riippuu siitä, että mistä pitäisi Annelia syyllistää?!

        Jos halutaan lukea syyllisyydeksi se, että hän huijasi meitä kirjoittajia roolisuorituksellaan näytelmässä hoitamalla syntipukin hommaa, kuten hän kertoi, niin silloinhan hänen on pitänyt tehdä yhteistyötä lavastusten suhteen FBI:n kanssa, kuten Valkaman väite kuului, eikö vain?

        Ja kun FBI-nauhaa on koottu, on siinä käytetty - kuten äänitutkija Niemi todisti - useaampaa äänilähdettä.

        Yhden on oltava silloin tuo poliisiautopuhelu.

      • hullusirpataas
        äänikooste kirjoitti:

        Kuuletko hullusirpa paljonkin ääniä pääsäsi? Ei ketään normaaliälyistä ole huijattu, vain teitä tyhmiä annulisteja. Laita foliohattu päähän, auttaa kuulema salkkarisyndroomassa.

      • VikatAntiAueristitHäviää
        T..Marjanen kirjoitti:

        Mikä oli FBI:n tuomio tuosta? Ai niin, ei mitään erityistä. Normaali äänitys.

        Hehhee! Ei mitään Annelia syyllistävää!

        Tara Taina hienoa että sinäkin olet ymmärtänyt että Anneli on syytön kaikkeen.
        Uskaltauduitko lopultakin lukemaan Murhalesken muistelmat, joka avasi silmäsi?
        Onko ruukut savivaleltu sujuvasti Kirkkonummella?

      • T..Marjanen
        VikatAntiAueristitHäviää kirjoitti:

        Tara Taina hienoa että sinäkin olet ymmärtänyt että Anneli on syytön kaikkeen.
        Uskaltauduitko lopultakin lukemaan Murhalesken muistelmat, joka avasi silmäsi?
        Onko ruukut savivaleltu sujuvasti Kirkkonummella?

        Pilluni kertoi totuuden. Olen valaistunut!

    • jäiepäselväksi

      Minkä planeetan fysiikanlaeista aloittaja-annulisti puhuu, uhfoplaneetanko? Maapallon fysiikanlakien mukaan auerska on 100% varmasti syyllinen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe