Timo Soini presidentiksi

V-M Saarakkala

Perussuomalaiset Nuoret haluavat Timo Soinin presidentiksi

Perussuomalaisten Nuorten Helsingissä pidetty vuosikokous esittää, että perussuomalaisten puheenjohtaja kansanedustaja ja valtiotieteen maisteri Timo Soini asetetaan ehdokkaaksi tulevissa presidentinvaaleissa. Nuorisojärjestön mukaan Soini on ainut henkilö, joka kykenee haastamaan vanhojen puolueiden konsensuspoliitikot ja uskaltaa puhua myös niistä asioista, joista muut vaikenevat.

(Helsinki, 5.2.2005)

18

804

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maikki Savosta

      Hienoa. Tämä Saarakkala vaikuttaa rohkealta nuorelta mieheltä. Meni valtuustoonkin heti.

    • AMF/KDP

      otsikko on hieman harhaan johtava ja suorastaan väärä.
      Siis nuoret esittää Soinia ehdolle pressan vaaleihin, ei pressaksi sillä se ei onnistu.

      Monta puheen vuoroa käytettiin, vai tapahtuiko normaali junttaus?

      Esimerkki siitä mistä muut vaikenee,joista Soini puhuu?

      • einari

        että ehdokkaaksi olaan asettamassa henkilö, joka tuo esille mm. EU:n perustuslakiin liittyvät kysymykset ym.


    • kaltio

      Varatuomari Raimo Vistbacka on pitänyt puolueen hengissä omalla karismallaan. Ilman häntä PS-sia ei olisi eduskunassa. Saarakkala on tosin Vistbackan valinta, ainakin Ilkka lehden tiedon mukaan "Vistbacka piti voimakkaan puheen Saarakkalan puolesta puoluekokouksessa". Tästä voi ymmärtää Vistbackan kielteinen kanta omaan ehdokkuuteensa, asiasta on Saarakkala keskustellut Vallesmannin kanssa ennen nuorten tekemää esitystä.

    • lehtien lukija

      Hyvä, että Perussuomalaiset nuoret ovat tajunneet kysyä Soinia ehdokkaakseen, ettei käy kuten Haloskalle, että oma puolue panttaa asiaa, niin kuin paskaa mettäleirillä. Soinihan ilmoitti olevansa käyettävissä torstain iltapäivälehdessä. Nopeaa regointia nuorilta tekijöiltä... Hyvä näin! Tuntuu siltä, että Soinista todella tehdään ehdokas. Käviskö vielä niin kuten Ranskassa pari vuotta sitten populisti Le Penille, että kaikki yllättyvät, kun Soini ampuu toiselle kierrokselle!

      • Nörttikannattaja

        Täällähän on virkistävää. Saarakkalaa en tosin tunne, mjtta vaikuttaa hyvältä ja rohkealta nuorelta mieheltä, kun on täällä esiintynyt omalla nimellä. Jostakin luin, että pääsi heti kunnanavaltuustoonkin hyvällä äänimäärällä.Tuollaisia nuoria perussuomalaiset tarvitsee.

        Vistbacka on harkitseva mies ja jos se jotakin kehuu on siinä perää. Näin kylmiltään tuntuisi siltä, että kyllä Vistbacka ja Soini ovat asiasta keskustelleet.

        KunnANVALTUUSTOVAALEISSA TULI PIENI PETTYMYS, MUTTA TULOKSEN NÄKEE SUORAAN EHDOKASMATERIAALISTA.
        Jos ei ollut kunnon ehdokkaita, ei tullut ääniä. Kaikki nämähän Vistbacka, Soini, Halme, Saarakkala menivät läopi, mutta siinäpä se missä ovat muut tunnetut nimet?? Niitä kun löytyy tulee ääniä. Jos ei löydy niin turha on esim Tampereelta pottia odottaa.


    • einari

      Ehdottomasti Soini presidenttiehdokkaaksi. Pitkään aikaan ei mitään niin hyvää ole poliitiikassa tapahtunut. Tämä on ehdottomasti Suomen kansan kannalta positiivinen asia. Kuka jaksaisi kuunnella ns. pääehdokkaiden turhanpäiväisiä ja mitäänsanomattomia juttuja. SOINI KEHIIN ja RÄVÄKKYYTTÄ mukaan, sitä kansa kaipaa!

    • Kserkes

      Eihän Soinilla ole mahkuja, mutta kyllä oma ehdokas pitää olla ja Soini on siihen hyvä valinta.

      Tilaa on kun ehdokkaita tulee vähän.

      • hyvät mahikset

        Nyt on vain hyödynnettävä 300 0000 nöyryytetyn työttömän ja 1 000 000 pian äänioikeutensa menettävän eläkeläisen äänet. Tätä ehdottaa EVA:n 1.9.2005 eläkkeelle jäävä puh.joht. Pentti Vartia. Ehdottaa sen takia, kun jää eläkkeelle ja ei jaksaisi käydä äänestämässä ja on sitä mieltä että ei toisetkaan saisi käydä.


    • TAJUA?

      Soini jos on niin urpo et lähtee ehdokkaaks, koko teidän minipuolue häviää kuin pieru saharaan.
      Taas munaatte kun luulot korkeella olette...

      • JKa

        > "koko teidän minipuolue häviää kuin pieru saharaan."

        Oletko sinä tuosta huolestunut?
        Jos olet itse Perussuomalaisten kannattaja, niin miksi käytät 3. persoonaa?

        Tuosta häviämisestäkin voi olla muutakin mieltä.


      • JKa kirjoitti:

        > "koko teidän minipuolue häviää kuin pieru saharaan."

        Oletko sinä tuosta huolestunut?
        Jos olet itse Perussuomalaisten kannattaja, niin miksi käytät 3. persoonaa?

        Tuosta häviämisestäkin voi olla muutakin mieltä.

        Jopas lipsahti viisaus:
        "Tuosta häviämisestäkin voi olla muutakin mieltä."

        Onkohan joku sitä eppäilly?
        Tahi että PS nousee edes SMPn kokoiseksi?
        Mielipiteille perusteluja, pliis!


      • JKa
        VempelKolli kirjoitti:

        Jopas lipsahti viisaus:
        "Tuosta häviämisestäkin voi olla muutakin mieltä."

        Onkohan joku sitä eppäilly?
        Tahi että PS nousee edes SMPn kokoiseksi?
        Mielipiteille perusteluja, pliis!

        > Jopas lipsahti viisaus:
        "Tuosta häviämisestäkin voi olla muutakin mieltä."
        Onkohan joku sitä eppäilly? "

        Onkohan meiltä toiselta jäänyt jotakin oleellista havaitsematta, ja jos on, niin kummalta?

        Pyynnöstä kuitenkin perustelen kommenttini viittaamalla edellä olleeseen nimimerkin "TAJUA?" kirjoitukseen ja etenkin sen ensimmäisen virkkeen jälkimmäiseen lauseeseen. Siis siihen, joka alkaa pilkun jälkeen.
        Tässä vielä linkki kyseiseen kirjoitukseen:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000019&posting=22000000006661553


      • einari
        JKa kirjoitti:

        > Jopas lipsahti viisaus:
        "Tuosta häviämisestäkin voi olla muutakin mieltä."
        Onkohan joku sitä eppäilly? "

        Onkohan meiltä toiselta jäänyt jotakin oleellista havaitsematta, ja jos on, niin kummalta?

        Pyynnöstä kuitenkin perustelen kommenttini viittaamalla edellä olleeseen nimimerkin "TAJUA?" kirjoitukseen ja etenkin sen ensimmäisen virkkeen jälkimmäiseen lauseeseen. Siis siihen, joka alkaa pilkun jälkeen.
        Tässä vielä linkki kyseiseen kirjoitukseen:
        http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000019&posting=22000000006661553

        Alkuperäinen asia on keskustelijoilta unohtunut. Tämäkin osoittaa sen, että myös vaalikeskustelussa äänestäjiä on helppo johdatella sivuraiteelle. Puhutaan vain pilkusta..


      • oily

        vetoapua kommareilta, yhteistyötä on rasvailtu ainakin Pohjois-Savossa.


    • Maikki Savosta

      Soinin ehdokkuus herättää intohimoja. se on nyvä merkki. En ihmettele yhtään, että Perussuomalaisten kilpailijat eivät pidä ajatuksesta, mutta omia neuvoisin survomaan jäitä hattuun.

      Meillä on Savossa soinista erinomaiset kokemukset ja nytkin hän ottaa kaikki aloiteideat vastaan ja tekee kysymyksiä ja auttaa, vaikkei ole oma vaalipiiri. Meidän perussuomalaisten pitää puolustaa omiamme ja jos krritiikin sanaa on, niin kuin aina pitääkin olla, niin omat kokoukset on sitä varten, eikä julkinen itkeminen netissä.

      Timpasta tulee ehdokas.

      • JKa

        > "ja jos krritiikin sanaa on, niin kuin aina pitääkin olla, niin omat kokoukset on sitä varten, eikä julkinen itkeminen netissä."

        .. ja siksi täällä esitetty kritiikki on osattava lukea oikein suodatettuna: sen esittäjä ei ole edes puolueen kannattaja. Kukapa nyt käyttäisi epävarmaa pulinapalstaa, jos välitön keskustelukanavakin olisi käytettävissä?

        Käsittääkseni pätee muidenkin puolueiden palstoille.


    • nuolaisu

      Kato minkävärinen kieli sulla on! Pthyi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      3
      2711
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2481
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      4
      2229
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      44
      1845
    5. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1433
    6. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1413
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      176
      1145
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      101
      1124
    9. Persu ajoi autoa

      Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1
      Perussuomalaiset
      20
      1043
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      928
    Aihe