Koirien omistajien henkinen tila

Juuri julkaistun Yhdysvaltalaisen yliopiston julkaiseman tutkimuksen mukaan koiria itselleen hankkivien ihmisten psyykkinen tila on hyvin epävakaa. Suurin osa tutkituista on narsistisia psykopaatteja ja jonkinlaisia ihmisvihaajia ja vaaraksi yhteisölle. Kaikki ovat oman edun ja halujensa tyydyttämiseksi valmiita tekemään lähes mitä tahansa.
Käytännössä koiria hankkivat vain psyykkisesti sairaat ja ainoa tarkoitus on käyttää eläimiä hyväkseen eri tavoin, kertoo tutkimus.

Näkyy se kadullakin. Täydellistä välinpitämättömyyttä kanssaihmisiä kohtaan.
454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mikä yliopisto on julkaissut tuollaisen tutkielman. Ei ainakaan Yhdysvaltion tunnetuin yliopisto HARDWALD,

Äänestä
  • Tarkoitatko Harvardin yliopistoa

    Äänestä

  • 89898989 kirjoitti:

    Tarkoitatko Harvardin yliopistoa

    Tarkoitin. Anteeksi, tuli tupla w, v tilalle.

    Äänestä

Tietää sen ilman tutkimuksiakin. Oma typerä elukka terrorisoi haukkumalla, puremalla, haisemalla, kuseskelemalla ja paskomalla nurkkiin.
Ostavat koiran kitumaan kerrostaloihinkin vielä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PelottaviaIhmisiä kirjoitti:

Juuri julkaistun Yhdysvaltalaisen yliopiston julkaiseman tutkimuksen mukaan koiria itselleen hankkivien ihmisten psyykkinen tila on hyvin epävakaa. Suurin osa tutkituista on narsistisia psykopaatteja ja jonkinlaisia ihmisvihaajia ja vaaraksi yhteisölle. Kaikki ovat oman edun ja halujensa tyydyttämiseksi valmiita tekemään lähes mitä tahansa.
Käytännössä koiria hankkivat vain psyykkisesti sairaat ja ainoa tarkoitus on käyttää eläimiä hyväkseen eri tavoin, kertoo tutkimus.

Näkyy se kadullakin. Täydellistä välinpitämättömyyttä kanssaihmisiä kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu