presidenttimme on nyt juhlimassa usa:ssa

hienopariskunta

Enempää nyt liioittelematta ja kokoomuksen puoluetta puoltaen kerron oman näkemykseni tästä.

Suomelle ja kansalle on sattunut munkki saada tuollainen pari .

Saulin oikeamielisyys jota useat köyhät suomalaisetkin arvostaa kuten minä esim.

Koskaan ei tarvii pelätä pariskunnn käyttäytymistä,Jenni jotenkin muistuttaa prinsessa Dianaa,voi kunpa he saisivat olla pitkäikaisia maamme edustajia.

Ihan hyvin voisi äänestää 10 vuodeksi samantien presidentti pariskunnnan edustamaan suomea.

Onneksi Sauli on kertonut ettei ole kokomuuslainen enään mieleltään,lienee yksi vaikuttajista Jenni.

Toivon että tulevien suomalaisten äänestäjien näkemys näkee äänestäessään kuinka hyvä presedenttimme on ja mikä edustavuus ,ei löydy vastaavaa maailmalta hevillä.

14

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hehheehahhahaaaaa

      Joopa joo muisteleppas 90-luvun politiikkaa Salenkin osalta.
      Eipä saa kannatausta taviksen silmissä.

      Kokkareet nauraa kun persaukiset äänestävät rikkaita ja samalla itseään vastaan.
      Ja tiedoksi että itse en ole persaukinen tai kommari saati kateellinen luuseri.

      Mutta suomalaiset ovat mielestäni ansainneet tämän hallituksenkin kun eivät omaa parastaan ymmärrä ja äänestävät aina samat konnat valtaan joka ainoa kerta vaaleissa.

      • hienopariskunta

        Puhut totta,mutta nyt pitää huomioida aika joka on eletty,Sauli on kokenut omalta kohdaltaan raumattisen kokemuksen ja muuttunut luonteeltaan pitkälti.

        Tässä ei ole kyse kokkareista,vaan henkilö vaaleista,kerrotko kuka olisi edustavampi nyt tulevissa vaaleissa?

        Minä en nää edustavmpia,kuin Sauli ja Jenni ovat sen jo näyttäneet.


    • iisii.juhlia.muut.maksaa

      presidentin tehtävähän on edustaa suomea. matkustella, juhlia, ryypätä ja rällätä, siinä samalla tarjota usa:n lukuisille kuokkijoille konjamiinit, hanhenmaksa pallerot ja kaviaarit veronmaksajien piikkiin.

    • Polonezia

      Niinistö on kaikkien aikojen tekopyhin poliitikko. Niinistö työskenteli monta vuotta euroopan keskuspankin varapääjohtajana ja keräsi miljoonansa sieltä. Aiemmin ensimmäistä presidentin vaalia, Niinistö esitti tulevalle presidentille, eli itselleen palkanalennusta. Niinistö pyrki tekemään teennäisen hyväveli sloganin, johon valitettavan moni Suomalainen lankesi. Niinistö on niin varakas mies, että hänelle on aivan sama vaikkei tuloja olisi ollenkaan. Minun mielestäni kapitalisti maksakoon itse huviretkensä.

      • hienopariskunta

        Trump kopioi jokseenkin Niinistöä, eikä ota palkkaaa koko kautenaan.

        Mutta mitä pahaa Niinistö on tehnyt?

        Tätä voidaan miettiä normaali kanslaisen silmissä,erikoisesti koskien viime vuosia jolloin
        Saulin käytös ja persoona on muuttunut silmin nähden tsunami katasrofin kokemuksen jälkeen.

        Onko teillä heittää nyt parempaa tilalle ehdokkaana?

        Jos meiniki on se ,että jälleen kerran joku lähtee perus suomalaisten vedätykseen niin ei uppo missään tapauksessa enään minuun,voitteko te kuvitella Sitä naista, onko lie Laura nimeltään, edustamaan sellaisella käytöstavallaan suomea

        Onko hän esittelyt koko perheensä avoimesti kansalle? mulla ei ole mitään näkemystä tuosta tullut,koko perhe on vedettävä näytille samantien jos meina presidentti kisaan edes lähteä.

        Tämä henkilö oli nyt vaan esimerkki jolla ei ole minkääänlaisia arvovaltaista vaikutusta enään minun silmissä,on jo mokannut pahsti.

        Tuli vielä mieleen se,että mitä pahaa rahasta on jos sitä on joillakin?


      • olisnyfundeeranuensi
        hienopariskunta kirjoitti:

        Trump kopioi jokseenkin Niinistöä, eikä ota palkkaaa koko kautenaan.

        Mutta mitä pahaa Niinistö on tehnyt?

        Tätä voidaan miettiä normaali kanslaisen silmissä,erikoisesti koskien viime vuosia jolloin
        Saulin käytös ja persoona on muuttunut silmin nähden tsunami katasrofin kokemuksen jälkeen.

        Onko teillä heittää nyt parempaa tilalle ehdokkaana?

        Jos meiniki on se ,että jälleen kerran joku lähtee perus suomalaisten vedätykseen niin ei uppo missään tapauksessa enään minuun,voitteko te kuvitella Sitä naista, onko lie Laura nimeltään, edustamaan sellaisella käytöstavallaan suomea

        Onko hän esittelyt koko perheensä avoimesti kansalle? mulla ei ole mitään näkemystä tuosta tullut,koko perhe on vedettävä näytille samantien jos meina presidentti kisaan edes lähteä.

        Tämä henkilö oli nyt vaan esimerkki jolla ei ole minkääänlaisia arvovaltaista vaikutusta enään minun silmissä,on jo mokannut pahsti.

        Tuli vielä mieleen se,että mitä pahaa rahasta on jos sitä on joillakin?

        olisi jäänyt suomeen , ennen kuin kävi törsäämässä niitäkin rahoja "vinku-intiaan". .köyhdytti taas suomea


    • hienopariskunta

      Onhan tässä sekin puoli,Putin tietää Niinistön ja trump myös.

      Olisiko viisasta jälleen kerran kansan sössiä valitsemalla eri henkilö suomea edustamaan?

      Mielestäni ei.

      Ainoan ongelman nään Niinistössä liian läheiset välit ameriikan mntereelle,kun välit pitäisi olla venäjään kohtaan lämpimät.Tämä olisi enempi etu.

    • katsokaauudelleen

      Eihän prinsessa Diana pukeutunut noin hompsuisesti kuin Jenni nyt. Hiukset hoitamatta, mauton leninki päällä. Ei anna kovinkaan miellyttävää kuvaa suomalaisista naisista, jos häntä pidetään esimerkkinä.

    • Haiseekovieläkim

      puhut varmasn haloskasta, mm. muistan kun kulki vuosia
      se vanha ryppyinem kukkaka jakku päällä ja kuuulemma haisi sillitä kun ei viitsimyt suihkussa köydä

      • katsokaauudelleen

        Katsopa kuvia iltasanomista ja iltalehdestä. Ei niissä Jenni näytä yhtään edustavalta.


    • pararhaatSuomenedustajat
    • kylläjussitietää

      Laura on edustavampi kuin Sauli.

    • saulisekälauri
    • SalellaKieliPitkällä

      Sniinistö on pakolaisten pakoputken lipoja ja demokratian halventaja. Onhan toi nyt tullut jo selväksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2834
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      527
      2676
    3. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1855
    4. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1807
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1738
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      301
      1679
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1302
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      88
      1126
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      59
      1115
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1092
    Aihe