Ilmeisesti kukaan ei vielä ole onnistunut erottamaan aistiharhaa ja jumalallista ilmoitusta toisistaan. Aistiharhat kun tapahtuvat vain yhden vinksahtaneen mielessä samoin kuin jumalatkin juttelevat aina yhdelle vielä vinksahtaneemmalle vastaanottajalle kerrallaan,

Henki on henkilökohtainen jokaisella. Sinäkin hengität (ja ajattelet, toimit, jne.) vain omasta puolestasi, et kenenkään muun. Jos kaikki henkilökohtainen on harhaa, niin sinä olet harhaa.
Harha on asia, jota ei ole todellisuudessa. Jumala taas kertoo toden ja todellisuuden. Täysin eri asioita.
Mitä tulee henkitodellisuuteen. siitä on turha puhua sellaisten kanssa, joilla ei ole asiasta minkäänlaista tiedostettua havaintoa.
Tiedostamattomien, havaitsemattomien tietämättömyys ei ole todiste mistään.

"Mitä tulee henkitodellisuuteen. siitä on turha puhua sellaisten kanssa, joilla ei ole asiasta minkäänlaista tiedostettua havaintoa. "
Edelleen fundis mikä fundis :)
0Äänestä
voiraukkaa
"Vinksahtaneella" on hyvä olla ja siksi he-ma on kateellinen!
0Äänestä
Kirjakääröt
2Kor.4:18. Biblia (1776). Jotka emme näkyväisiä katso, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajalliset, mutta näkymättömät ijankaikkiset. Kirjoitetaan: iankaikkiset. Kol.1:15. Kirjoitti näkyvä Jumalan kuva.
Huonosti kaannetyt metkit antavat kaikkien tunteman nimen.
Tutankhammon
Sitapaitsi, ei ole aistiharhoja, on vain ajatuksia, ja ajatusten aania; Jokainen ajatukseni on aani paani sisalla, ja jokainen aani on myos ajatus paani sisalla.
Ne ovat joko miellyttavia, tai sitten eivat. Ne ovat joko tosia, tai sitten eivat.
Mutta miksi uskoa valeisiin?
Tuossa vain yksi esimerkki. Niita on tarvittaessa enemman, ja niita tulee varmasti lisaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aistiharhat ovat aistiharhoja. Niillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden ja Jumalan kanssa.
Ilmeisesti kukaan ei vielä ole onnistunut erottamaan aistiharhaa ja jumalallista ilmoitusta toisistaan. Aistiharhat kun tapahtuvat vain yhden vinksahtaneen mielessä samoin kuin jumalatkin juttelevat aina yhdelle vielä vinksahtaneemmalle vastaanottajalle kerrallaan,
Henki on henkilökohtainen jokaisella. Sinäkin hengität (ja ajattelet, toimit, jne.) vain omasta puolestasi, et kenenkään muun. Jos kaikki henkilökohtainen on harhaa, niin sinä olet harhaa.
Harha on asia, jota ei ole todellisuudessa. Jumala taas kertoo toden ja todellisuuden. Täysin eri asioita.
Mitä tulee henkitodellisuuteen. siitä on turha puhua sellaisten kanssa, joilla ei ole asiasta minkäänlaista tiedostettua havaintoa.
Tiedostamattomien, havaitsemattomien tietämättömyys ei ole todiste mistään.
"Mitä tulee henkitodellisuuteen. siitä on turha puhua sellaisten kanssa, joilla ei ole asiasta minkäänlaista tiedostettua havaintoa. "
Edelleen fundis mikä fundis :)
"Vinksahtaneella" on hyvä olla ja siksi he-ma on kateellinen!
2Kor.4:18. Biblia (1776). Jotka emme näkyväisiä katso, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajalliset, mutta näkymättömät ijankaikkiset. Kirjoitetaan: iankaikkiset. Kol.1:15. Kirjoitti näkyvä Jumalan kuva.
"Uskonnolliset kokemukset ovat harhaa"
Ei pidä paikkaansa. Tämäkin tv-pastori osoittaa, miten Herra voidaan aistia konkreettisesti:
https://www.youtube.com/watch?v=q-OfNwrFy98
TWT- ANKH- JIMUN
TWT; ts kuva, peilikuva, patsas
ANKH; ts elava
JIMUN; salattu, salatun jumalan nimi.
Huonosti kaannetyt metkit antavat kaikkien tunteman nimen.
Tutankhammon
Sitapaitsi, ei ole aistiharhoja, on vain ajatuksia, ja ajatusten aania; Jokainen ajatukseni on aani paani sisalla, ja jokainen aani on myos ajatus paani sisalla.
Ne ovat joko miellyttavia, tai sitten eivat.
Ne ovat joko tosia, tai sitten eivat.