Muutin pois Suomesta

Hyvä_Ruotsi

46

367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • viispilkkuviis

      Baltian maat Viro, Latvia ja Liettua ovat suomalaiselle juopolle taivaan lahja.
      Kaikki on halpaa, varsinkin alkoholi.

      • hyvä_neuvo

        Muutahan sinä nyt sitten ihan samantien sinne Viroon.

    • no_huh_huh

      Kylläpäs on todelliset oikeat tärkeät asiat eduskunnassa nyt todella vähissä, kun tommoisista täysin mitättömistä asioista siellä nyt vain kinataan ja kiistellään.

    • Olisivat saaneet poistaa keskioluetkin maitokaupoista ja laittaa viinakortilla ostettaviksi. Tuon kortin avulla voisimme saada selville suurkuluttajat ja laittaa niitä hoitoon ennen kuin heistä tulee suuria kustannuksia meille raittiille veronmaksajille.

      Kerättäköön alkoveroina riittävä määrä rahaa jotta siitä voitaisiin myös rahoittaa juoppojen aiheuttamia kustannuksia heidän perheilleen kun sen asiat jäävät monelta hoitamatta. Noita esimerkkejä näkee nykyään joka puolella.

      Halpa viina on yhteiskunnan vitsaus josta on päästävä eroon!

      • asia_täysin_selvä

        Vai haluaisit sinä nyt tuon Neuvostoliiton karmean meiningin välittömästi myös tänne Suomeen jossa sitten rajoitettaisiin vaikka väkisin jos muu ei auta ihmisten vapautta valita ja tehdä ihan itse omat päätöksensä miten haluaa.

      • Extyökkäri
        asia_täysin_selvä kirjoitti:

        Vai haluaisit sinä nyt tuon Neuvostoliiton karmean meiningin välittömästi myös tänne Suomeen jossa sitten rajoitettaisiin vaikka väkisin jos muu ei auta ihmisten vapautta valita ja tehdä ihan itse omat päätöksensä miten haluaa.

        Veikkaan ettet osaa edes lukea! Oliko viina ja vodka kieltotavaroita/aineita Neuvostoliitossa? Tuskinpa! Enemmänkin niiden kulutus siellä oli varsin epäterveellä pohjalla ja oli yhtenä syynä koko järjestelmän kaatumiseen. Taitavat tosin vieläkin lotrata sen vodkansa kanssa.

        Viinan kielto tai siihen kohdistetut suuret rajoitukset olisivat pikemminkin antineukkutoimintaa!

      • asia_täysin_selvä
        Extyökkäri kirjoitti:

        Sinä näköjään yrität nyt kumminkin kieltää ihmisten valinnan vapauden joka on länsimaisissa demokratioissa ihan niitä perusasioita.

      • asia_täysin_selvä kirjoitti:

        Olen terveyden valinnan kannalla ja terveydenhoitoon ei alkoholia tarvita kuin ehkä pyyhkäisyyn ennen rokotusta. Terveyden valinta on se paras valinta mitä ihminen voi tehdä. Terveys on se joka auttaa nauttimaan elämästä eikä siitä saa krapulaa, se ei aiheuta tappeluita kotina eikä pihalla. Valitkaamme siis vapaasti terveet elämäntavat.

        Jos haluat elää epäterveesti niin yhteiskunnalle tulee halvemmaksi kun ripustat itsesi niskakiikkuun!Valintasi on vapaa!!!

        Todella kummallista ja erikoista että sinä nimimerkki extyäkkäri nyt haluat noin kiivaasti ja kovasti rajoittaa ihmisten valinnan vapautta niin kuin esimerkiksi kommunistit aikoinaan juuri rajoittivat.

        Minä kumminkin näin länsimaisen kasvatuksen saaneena kansalaisena kannatan pelkästään nyt vain demokratiaa ja ihmisten vapautta valita ihan itse tekemisensä tai tekemättä jättämisensä, toisin kuin näköjään sinä nimimerkki extyäkkäri.

        Kun itse maksatte kulunne ettekä häiritse muita niin kukapa sitä edes huomaisi rajoittaa.

        Te kuitenkin känniset melskaatte ja aiheutatte monella tavalla lisäkuluja meille normaaleille. Hoitakaa sairaala ja sossulaskunne, hoitakaa poliisin kulut juoppojen rahtaamisesta ja tappeluiden erotuomareina toimimisesta ja muutoinkin kaikki se mitä kustannuksia yhteiskunnalle järjestätte ryyppäämisellänne.

        Älkääkä unohtako siivousta eli kun olette jossain metsäkulmalla tai puistikossa ryypiskelleet niin huolehtikaa jotta se jää samanlaiseksi millainen se ennen teitä oli. Älkää myöskään näyttäytykö juovuksissa muille vaan menkää kaappeihinne kuten homojenkin pitäisi mennä.

        Totta kai nyt me suomalaiset järjestäytyneet ja täysin ammattitaitoiset duunarit aina maksamme kaikki omat kulumme ja siinä samalla ihan sivuhomminamme elätämme aina myös sinut ja kaikki muutkin eläkeläiset.

        Ja edelleenkin sinä näytät nyt vain kiivaasti haluavan rajoittaa ihmisten valinnan vapautta.

        Minä nyt kumminkin näin länsimaisen kasvatuksen saaneena kansalaisena kannatan pelkästään aina nyt vain demokratiaa ja ihmisten vapautta valita ihan itse tekemisensä tai tekemättä jättämisensä, toisin kuin näköjään sinä nimimerkki extyäkkäri.

        Alkoholin seuraukset aiheuttavat suuremmat kulut kuin mitä alkoholiverot tuottavat.

        Ettekä edes maksa aiheuttamianne työttömyyskorvauskuluja ja minun eläkeläisen veroista ne nyhdetään vaikka en ole tipan vertaa syyllinen ja työaikanani työllistin useita työntekijöitä sekä suoraan että välillisesti alihankkijoilla.

        Jos työnantajieni maksamat maksut eläkkeestä olisi rahastoitu kokonaisuudessaan ne riittäisivät minulle vaan ne on käytetty aikaisemmin eläkkeelle päässeiden eläkkeisiin osin.

        Työeläke on täysin ansaittua etuutta päinvastoin kuin työttömyyskorvaukset jotka rahoitetaan verovaroin tai kuten nyt on käynyt velan avulla.

        Kuten aiemmin kirjoitin saat vapaasti valita sen mihin puuhun sen niskakiikkusi sidot ennen ripustautumistasi. Se on sitä valinnan vapautta vasemmiston tyyliin.

      • TimoEspoosta

        Te säälittävät typerät viinanvihaajat saatte ainakin nyt tuon suomalaisten kaljarallin (Latviasta?) jatkumaan tällaisilla typerillä päätöksillä vain entistä kovempaa. Suomihan on oikein viimeinen takapajula näissä alkoholiasioissa. Ehkä juuri sen takia Suomessa on paljon alkoholismia kun hankkimisesta tehdään ihan väkisin niin mystistä puuhaa.

      • TimoEspoosta kirjoitti:

        Laiturille ja lentokentille pitäisikin laittaa kioski johon kaikki tuotavat viinakset jätetään tutkimusta varten maahan tuotaessa. Ne saisi hakea kolmen - neljän viikon jälkeen kun niiden kemialliset tarkastukset on tehty maksamalla tarkastuksen kustannukset.

        Nykyisellä tavallahan on aika helppoa liuottaa viinaksiin muitakin vaarallisia huumeita joten tuo tarkastus olisi vallan perusteltavissa.

        Ihminen, siis normaali, ei tarvitse alkoholia kuin auton pissapoikaan. Tosin 96% pirtulla olisi joskus käyttöä jos haluaisi pestä ikkunat kovalla pakkasella.

      • Herää_Pahvi

        Suomestahan viedään nyt ihan päivittäin tuhansia laatikoita esimerkiksi suomalaista olutta ja lonkeroa rekoilla Viroon ja Latviaan.

        Suomalaiset ne nyt sitten ihan itse kantavat sieltä Virosta tai Latviasta ne kaljalaatikot takaisin tänne Suomeen. Tämähän on esimerkkinä juuri sitä ihmisen valinnan vapautta parhaimmillaan. Ja kaikki muut ovat nyt sitten tähän asiaan aina hyvinkin tyytyväisiä paitsi oy alko ab ja suomalainen verottaja.

        Ja tämä on kaiken lisäksi vielä ihan täysin laillista toimintaa.:-))

      • Herää_Pahvi kirjoitti:

        Tyhmyyttä se on joka tapauksessa! Kun katselee uutisia niin rahalle olisi parempaakin käyttöä kuin viinan kanssa lotraamista. Lienee tuo litku sumentanut ajattelusi mahdollisuudet, joten voin vain olla puolestasi surullinen!

        Jos sinulle alkoholin käyttö on elämää suurempi asia, niin tyhmyys ja ajattelemattomuus on saanut vallan mielessäsi eikä keskustelua kannata jatkaa!

      • Herää_pahvi

        Vai on Suomen ulkomaanvienti sinun mielestäsi nyt vain ihan pelkkää tyhmyyttä.

        Minä ainakin nyt, ja varmasti moni muukin palstalainen olemme täysin eri mieltä kuin sinä tuosta Suomen ulkomaanviennistä.

        Suomen ulkomaanvienti on Suomelle erittäin tärkeä asia. Eikä todellakaan koskaan minkäänlaista tyhmyyttä.

      • TimoEspoosta
        Extyökkäri kirjoitti:

        Laiturille ja lentokentille pitäisikin laittaa kioski johon kaikki tuotavat viinakset jätetään tutkimusta varten maahan tuotaessa. Ne saisi hakea kolmen - neljän viikon jälkeen kun niiden kemialliset tarkastukset on tehty maksamalla tarkastuksen kustannukset.

        Nykyisellä tavallahan on aika helppoa liuottaa viinaksiin muitakin vaarallisia huumeita joten tuo tarkastus olisi vallan perusteltavissa.

        Ihminen, siis normaali, ei tarvitse alkoholia kuin auton pissapoikaan. Tosin 96% pirtulla olisi joskus käyttöä jos haluaisi pestä ikkunat kovalla pakkasella.

        Ei nyt tuo holhoamisesi ole koskaan kyllä mitenkään hyvästä. Antaa ihmisten nyt ihan itse valita se mitä tekevät tai jättävät tekemättä.
        Suomalaisten viinaralli Viroon ja Latviaan jatkuu huiman hinnaneron vuoksi joka tapauksessa aina ihan niin kauan kun Suomessa saadaan alkoholin hinnat eurooppalaiselle tasolle.

        Älä käytä muiden nikkejä! Yritä edes omaa, sinulle voisi sopia KakolaKauhistus!

      • vituttaakoo
        Extyökkäri kirjoitti:

        Älä käytä muiden nikkejä! Yritä edes omaa, sinulle voisi sopia KakolaKauhistus!

        Ihmiskuona tai ihmissaasta sopisi taas sinun nimimerkeiksi ihan aina aivan loistavasti.:-))))

      • vituttaakoo kirjoitti:

        Ihmiskuona tai ihmissaasta sopisi taas sinun nimimerkeiksi ihan aina aivan loistavasti.:-))))

        Moiset tollot kuten tuo toisen henkilön nikin käyttäjä ja sinä saisitte kokeille niskakiikkua ja kansan älyllinen keskiarvo nousisi.

        Minä olen niitä jotka vuosikymmeniä ovat pitäneet yhteiskuntaa pystyssä kun teistä komuloisista ei ole mihinkään muuhun kuin paskapuheisiin.

      • vituttaakoo
        Extyökkäri kirjoitti:

        Moiset tollot kuten tuo toisen henkilön nikin käyttäjä ja sinä saisitte kokeille niskakiikkua ja kansan älyllinen keskiarvo nousisi.

        Minä olen niitä jotka vuosikymmeniä ovat pitäneet yhteiskuntaa pystyssä kun teistä komuloisista ei ole mihinkään muuhun kuin paskapuheisiin.

        Ihmisloinen tai yhteiskunnan elätti sopisi sinun nimimerkiksi aina erittäin hyvin.
        Sillä me duunarithan nyt sinut olemme elättäneet aivan jatkuvasti.

      • hahahahahahhahaha
        vituttaakoo kirjoitti:

        Ihmisloinen tai yhteiskunnan elätti sopisi sinun nimimerkiksi aina erittäin hyvin.
        Sillä me duunarithan nyt sinut olemme elättäneet aivan jatkuvasti.

        Löit sitten extyöloiselle luun kurkkuun taas kerran.

      • hahahahahahhahaha kirjoitti:

        Löit sitten extyöloiselle luun kurkkuun taas kerran.

        Teillä ei yhdelläkään ole sen vertaa älliä jotta sitä luuta muualle kuin omaan kurkkuunne saisitte tungettua.

        Maksanen vielä eläkkeellä ollessani teidän sossumaksujanne ja työttömyyskorvauksianne ihan liikaa.

      • olet_huvittava

        Sinuahan on nyt tällä keskustelupalstalla pyöritetty siellä kuuluisassa kuoriämpärissä jo yli kymmenen vuotta.:-))

        Maineesi palstan typeränä tollona on levinnyt jo ihan ympäri Suomen.:-))

        Ja kyllä sinä nyt edelleenkin olet vain se pelkkä yhteiskunnan elätti jonka me järjestäytyneet duunarit elätämme sinut ihan sivuhomminamme.

      • olet_huvittava kirjoitti:

        Te ette yksikään ole kyenneet kumoamaan sitä ajatusmaailmaa jota olen teillekin suositellut.

        Jos joku mölperi täällä laskettelee aivopierujaan niin se ei minua liikuta tipan vertaa. Jos haluatte yrittää niin teidän on osoitettava minun olevan väärässä reaalisin esimerkein mutta vaikka olen niitä kysynyt niin yhtäkään vastausta en ole saanut tuolta linjalta.

        Eipä näytä nyt tuo sinun väkisin tuputtamasi lahtaripropaganda uppoavan kehenkään yhtään mitenkään.
        Joten minun puolestasi sinä voit työntää sen propagandasi vaikka omaan perseeseesi.

        Ja kyllä sinut on nyt saatu tällä keskustelupalstalla tuosta todella lapsellisesta valehtelelustasi kiinni todella monta kertaa ihan päivittäin.

        Mutta jatkahan sinä nyt vain noiden valheellisten jorinoidesi suoltamista tälle keskustelupalstalle, jos se kerran auttaa sinua noihin sinun todella vakaviin mielenterveysongelmiisi edes jotenkin.

        Et sitten kyennyt esittämään todisteeksi tuota väittämääsi lapsellista valehtelua. Kun kirjoitat monesta kerrasta niin esitä 5 tapausta. Kerro mitä olen satuillut ja sen jälkeen selvitä mikä siinä olisi ollut totuus todisteineen. Noinhan sivistyneessä maailmassa toimitaan!

      • helppo_vastata

        Mitä niitä jatkuvia valeitasi nyt pitäisi muka alkaa mitenkään erittelemään.
        Se tässä kohtaa nyt aina vain riittää, että kun täysin totuudenmukaisesti aina nyt vain kerrotaan, että ihan kaikki sinun tälle palstalle suoltamasi jorinat ovat aina olleet vain ihan pelkkää valheellista omaa propagandaasi.

      • helppo_vastata kirjoitti:

        Ei siis yhtäkään valetta! Taidat olla haista p.....a kommunisti!

      • älä_jauha_paskaa
        Extyökkäri kirjoitti:

        Ei siis yhtäkään valetta! Taidat olla haista p.....a kommunisti!

        Edelleenkin, mitä' niitä valeitasi nyt alkaisi mitenkään erittelemään.

        Esimerkiksi tähäkin keskusteluketjuun suoltamasi sinun ihan kaikki jorinat ovat nyt aina vain ihan pelkkää valetta ja ihan turhaa paskanjauhamista. valiettavasti. Otan osaa.

      • älä_jauha_paskaa kirjoitti:

        Edelleenkin, mitä' niitä valeitasi nyt alkaisi mitenkään erittelemään.

        Esimerkiksi tähäkin keskusteluketjuun suoltamasi sinun ihan kaikki jorinat ovat nyt aina vain ihan pelkkää valetta ja ihan turhaa paskanjauhamista. valiettavasti. Otan osaa.

        Jos syyttää niin on syytä valmistautua todistamaan!

        Minun jorinani ovat faktaa jopa sinun mielestäsi, koska et kykene niihin mitään selvitystä antamaan miksi ne eivät olisi tosia.

        Ymmärrän jotta sinua risoo kun uskontosi on osoittautunut vääräksi eikä se tänään pysty selvittämään mitä se haluaisi jossa kansakin olisi samalla puolen.

    • KUN-VEROTUS-LOPETETAAN

      niin rehellisistä ihmisistä tulee onnellisia.

    • ajo_kissa

      Kas.
      Exloistyökkäri on sääntelyn kannalla ja vieläpä hyvässä asiassa. Hallitushan työkentelee alkoholin vapaan tuottamisen ja myynnin puolesta.

    • Jaaha pidä hauskaa ja nauti ilmaisesta terveydenhuollosta. Eikun siis.

      • tarkennahan_hiukan

        Missäs päin Suomea nyt sitten oikein onkaan tuo sinun mainitsemasi täysin ilmainen terveydenhuolto?
        Minä itse en nyt kumminkaan koskaan ole vielä kertomaasi moista asiaa koskaan huomannut tai kokenut.

      • tarkennahan_hiukan kirjoitti:

        Missäs päin Suomea nyt sitten oikein onkaan tuo sinun mainitsemasi täysin ilmainen terveydenhuolto?
        Minä itse en nyt kumminkaan koskaan ole vielä kertomaasi moista asiaa koskaan huomannut tai kokenut.

        Täysin ilmainen ja ilmainen ovat kaksi täysin eri asiaa. (Huom ei eri asiaa)

      • varma_tieto
        Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Täysin ilmainen ja ilmainen ovat kaksi täysin eri asiaa. (Huom ei eri asiaa)

        Ei ole ainakaan nyt täällä Suomessa yhtään missään ilmaista terveydenhuoltoa.

      • varma_tieto kirjoitti:

        Ei ole ainakaan nyt täällä Suomessa yhtään missään ilmaista terveydenhuoltoa.

        Ilmaisempaa kuin monessa muussa maassa.

      • onhan_noita
        Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Ilmaisempaa kuin monessa muussa maassa.

        Venäjällä nyt ainakin on täysin ilmainen terveydenhuolto kaikille venäläisille.

      • onhan_noita kirjoitti:

        Venäjällä nyt ainakin on täysin ilmainen terveydenhuolto kaikille venäläisille.

        Missäs päin Venäjää nyt sitten oikein onkaan tuo sinun mainitsemasi täysin ilmainen terveydenhuolto?
        Minä itse en nyt kumminkaan koskaan ole vielä kertomaasi moista asiaa koskaan huomannut tai kokenut

      • lue_ja_opi
        Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Missäs päin Venäjää nyt sitten oikein onkaan tuo sinun mainitsemasi täysin ilmainen terveydenhuolto?
        Minä itse en nyt kumminkaan koskaan ole vielä kertomaasi moista asiaa koskaan huomannut tai kokenut

        Venäjällähän on aika lailla samantapainen sosiaaliturva kuten meillä täällä Suomessakin, tosin määrältään paljon vähäisempi.

        Venäjällä on täysin ilmainen julkinen koulutus ja terveydenhuolto. Eläke maksetaan, mutta vähemmän kuin meillä. Naiset pääsevät eläkkeelle jo 50-vuotiaina, mutta jos on työtä, ei kukaan juuri halua siinä iässä eläkkeelle. Monet tekevät työtä myös eläkkeellä ollessaan.
        Työttömille maksetaan myös työttömyyskorvausta.

        Vapaaehtoistoimintaa on samalla tavalla, kuin meillä. Vapaaehtois voimin pyöritetään esimerkiksi lasten ja vammaisten kesäleirejä.
        On isoja kirppareita varsinkin suurkaupungeissa kuten Pietarissa, joista vähävarainenkin voi hankkia esimerkiksi vaatteita.

        Monet firmat kustantavat vapaaehtoisesti esimerkiksi nuorille aktiviteetteja, usein firmat ylläpitävät kaupungin omistamia urheilupaikkoja ja muita asukkaiden palveluja. Esimerkiksi Karjalan Tasavallassa Kontupohjassa paperitehdas ylläpitää rakennuttamaansa jäähallia.
        Asiat Venäjällä ovat monessa suhteessa samanmoisia kuin meillä, ei ole suurta eroa. Ainoastaan taloudelliset resurssit kaupunkien palveluissa ovat vähäisemmät, siksi juuri tarvitaan mukaan lisää uusia muita toimijoita.

      • lue_ja_opi kirjoitti:

        Suomessa ei kuulemma ole ilmaista terveydenhuoltoa.

      • olet_oikeassa
        Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Suomessa ei kuulemma ole ilmaista terveydenhuoltoa.

        Ei olekaan.

    • kysely.tunnille.kysymys

      kantaväestö ns "kikkailee" ulkomaille yliopistoon.. onko tämä sitä nykyajan kulttuurin vaihtoa. isis hörmelö matut tulee suomeen tarkistamaan taikaseinän, ja kantaväestö lähtee ulkomaille. itteesä kouluttamaan ja töitä tekemään.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1937
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1629
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1569
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1507
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1455
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1390
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1347
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      649
      1256
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1187
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1128
    Aihe