Yrittäkää pysyä poissa psykiatrisesta hoidosta. Joudutte "kastiin" mielisairaat, eli teitä valvotaan turvallisuuspalveluiden toimesta. Kun paranette ja teillä on vaikka hienon koulutus, haette työpaikkoihin, niin turvallisuuspalveluiden tehtävä on turvata yritys mielisairailta ja kyseistä entistä mielisairasta kohtaan aiheutetaan näkymätöntä häirintää eri teknologioilla, jotta tämä joutuisi lopettamaan työt (ja ei varsinkaan pääsisi etenemään). Häirintä voidaan tehdä väymyksenä, keskittymisvaikeutena, unihäiriönä, laitetaan esimiehen (tai muiden avainhenkilöiden) alitajuntaan huonoja ajatuksia tästä henkilöstä.
Välttäkää psyk.hoitoa!
poispsyk
11205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Aloittaja edelleen sairas. Hakeutukaa etsimään myös ammatillista apua, se kannattaa joskin ihmisen omassa psyykeessä on itseparantavia voimia.
Taidat itse olla mieluri. Ei todellakaan kannata etsiä ammattiapua. Määräävät vaan haitallisia psyykenmyrkkyjä, lääkebusineksen huoria kun ovat. Voivat jopa polkea ihmisoikeuksia. Juu siis todellakin kannattaa riskeerata haitat siitä loistavasta hyödystä mitä psykiatria tarjoaa.
Ammattiapu on "ammattiapu." Se ei todellakaan ole aitoa apua, vaan lääkehuorausta.
Liikunta on parasta psyykeläääkettä. Valtaosa nuorista voisi luopua mielialalääkityksestä kokonaan riittävällä liikunnalla.
Maratonin jälkeen harvaa jaksaa elämä vituttaa, mutta vähempikin riittää.
Ammattiapua ei kannata vältellä, joskaan se ei välttämättä auta oiresiiin yhtään mitään. Itselläni on takana yli 40 vuotta ammattiapua. Parhaiten on auttanut työnteko. Oireet vähenivät, kun jätin opinnot kesken ja siirryin pysyvämmin työelämään. Taloudellinen pakko saneli.
Sama keino ei käy kaikille. Ihan vastaavasti kuin tuo joka aina tyrkyttää liikuntaa. Liikunta ei tuota kaikille hyvää oloa. Silti ei pidä jäädä liikkumatta, koska fyysinen terveys tarvitsee liikkumista. Ihan vastaava työnteon kanssa. kaikilla se ei vähennä oikeita, mutta taloudelliset syyt ovat syy tehdä töitä ja parempi talous taas mahdollistaa mielekkäät aktiviteetit vapaa-aikana.
En tiedä, miten mielenterveyshoidoista saataisiin sellaisia, että ne auttavat. Potilaiden pitäisi olla toinen toistensa kaltaisia, niin ammattiauttajat olettavat. kaikkien pitäisi olla ensin terveitä ja ylpeillä perfektionismillaan, sitten romahtaa ja masentua. Ja tulla takaisin terveeksi. Kaikki emme kuitenkaan ole masentuneita. Ärsyttää, kun sitä masennusta tungetaan joka paikkaan. Ja sitten on niitä selviytymistarinoita. Miten ihminen löysi oikean diagnoosin, oikean lääkkeen, oikean kumppanin, oikean painon, naamakin kaunistui ja taivaalta alkoi sataa kahdensadan euron seteleitä. Tosielämässä riittäisi, että pärjäisi jotenkin, tulisi toimeen itsensä kanssa niin että oireet eivät invalidisoisi. Miksi emme koskaan lue mistään tällaista tarinaa?
Mikä merkitys masennuksella on yhteiskunnassa? Jos ei olisi ainuttakaan masentunutta, mitä tapahtuisi ja miten se vaikuttaisi? Mitä tapahtuisi jos yksikään hienosti suorituva ihminen ei yhtäkkiä menisikään masennustilaan vaan jatkaisi elämää terveenä? Mitä tapahtuisi jos yksikään ihminen ei tarvitsisi masennuslääkettä eikä kenenkään tarvitsisi hakea apua psykiatriasta masennukseen? Mitä jos ihmisistä kyettäisiin poistamaan masennus käyttäen teknologiaa, tehtäisiinkö se?
Jos masennusta ei olisi, niin muut mielenterveyden häiriöt tulisivat paremmin esiin. Nyt kaiken päällä on "masennuspeitto".
Mitä jos kaikki somaattisen puolen sairaudet kuitattaisiin sanomalla, että ne ovat selkävaivoja?
Miksi masennus pitäisi poistaa? Suru, ahdistus ja alakulo ovat mielekkäitä tunteita ja niitä pitää jokaisen ihmisen opetella kohtamaan, jos haluaa hyvän elämän. Nykyään masennuksen rooli yhteiskunnassa on lähinnä tehdä rahaa erilaisille kallonkutistajille ja lääkefirmoille. Ihmisiä aivopestään nuoresta asti tarkkailemaan jokaista tunnetilaansa mentaalisen mittatikun avulla ja diangnosoimaan "oireitaan", jotta he voisivat tehdä tiettyjä ammattiryhmiä tarpeelliseksi. Psyykelääkkeitä myydän masiivisia määriä ja monet niistä ovat markkinoiden suosituimpia lääkkeitä. Masennusepidemia on tyyppiesimerkki siitä, miten medikalisaatio toimii. Normaaliin elämään kuuluvia tunteita ohjeistetaan virallisten tahojen toimesta käsittelemään psykoaktiivisilla aineilla eli addiktioilla ja samaan aikaan julistetaan, että addiktiot ovat haitallisia ihmisen terveydelle silloin, jos addiktio koskee jotakin muuta lääkettä kuin mitä lääkärit sillä hetkellä ihmisille tyrkyttävät. Ihminen muiden eläinten tapaan kokee masennusta ja alakuloa, koska se on evolutiivisesti äärimmäisen hyödyllinen tunne. Masennus liittyy usein stressireaktioon ja siihen, ettei psyykkisesti rasittavasta ja uhkaavasta tilanteesta pääse pois, eli ihminen menettää kontrollin tunteen elämässään. Sen tarkoitus on suojella ihmistä vaaroita ja opettaa välttämään tilanteita, joihin uhka liittyy. Masennus katoaa silloin, kun ihmisen elämästä katoavat kaikki haasteet ja uhat. Sellainen elämä on taas tylsää ja luonnotonta.
Entä jos masennus onkin tullut juuri sen takia, kun elämässä ei ole mitään tunteita tai haasteita ja uhkia? Ei välttämättä lainkaan mistään stressireaktiosta. Kehittyneissä maissa kun on jo kaikki mahdollinen helposti saatavilla niin ei ihme että masennusepidemia räjähtänyt käsiin.
Masentuneisuus ei ole sairaus vaan reaktio elämään. Ei ole mitään parannettavaa. Maailma olisi kauhea paikka, jos ihmiset eivät voisi tuntea surua, ahdistusta, masennusta, pahaa mieltä, jos jonkinlaista.
Masentunut ihminen on ihan yhtä terve kuin onnellinenkin ihminen. Masennus sairautena on metafora, asia, jota harva kuitenkaan tulee ajatelleeksi, ja, jos tulee ajatelleeksi, ei ymmärrä mitä toteamus tarkoittaa, mitkä ovat sen seuraukset.
"Taidat itse olla mieluri. Ei todellakaan kannata etsiä ammattiapua. Määräävät vaan haitallisia psyykenmyrkkyjä, lääkebusineksen huoria kun ovat. Voivat jopa polkea ihmisoikeuksia. Juu siis todellakin kannattaa riskeerata haitat siitä loistavasta hyödystä mitä psykiatria tarjoaa."
oikein sanottu