Nuorisokeskus Anjala sai valtuustolta remonttirahat — kivinavettaa kunnostetaan 1,85 miljoonalla eurolla
19.9.2017 17:13
Kuva: Jussi Lopperi
Loppuosakin kaupungin vanhasta kivinavetasta remontoidaan Nuorisokeskus Anjalan käyttöön.
Loppuosakin kaupungin vanhasta kivinavetasta remontoidaan Nuorisokeskus Anjalan käyttöön.
Kouvola kunnostaa Anjalan kartanon mailla olevan entisen kivinavetan Nuorisokeskus Anjalan käyttöön. Kaupunki omistaa suojellun rakennuksen.
Remontissa tilat muutetaan esteettömiksi.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantai-iltana yksimielisesti investoinnin kokonaiskustannusarvioksi 1,85 miljoonaa euroa. Kaupunki hakee opetus- ja kulttuuriministeriöltä 1,3 miljoonan euron investointiavustusta. Ministeriön avustuksen jälkeen kaupungin rahoitusosuus hankkeesta on 550 000 euroa eli 30 prosenttia.
Osa valtuuston myöntämistä rahoista käytetään jo tänä vuonna. Valtuusto hyväksyi tälle vuodelle investointia varten 100 000 euron lisämäärärahan ja 70 000 euron investointitulon. Kaupungin omarahoitusosuudeksi jää siten 30 000 euroa.
Valtuusto kävi asiasta vilkkaan keskustelun: puheenvuoroja käytettiin reippaasti yli 20.
Forsell: Ministeriö ei voi myöntää koko rahoitusta ensi vuodeksi
Talous- ja rahoitusjohtaja Tuukka Forsell kertoi valtuustolle olleensa ennen kokousta yhteydessä opetus- ja kulttuuriministeriöön (OKM). Ministeriö myöntää vuosittain avustuksia veikkausvoittovaroista.
Forsellin mukaan OKM suhtautuu myönteisesti avustuksen antamiseen, mutta ministeriö joutuu pilkkomaan avustettavia hankkeita.
— Kerroin, että Kouvola voisi toteuttaa koko hankkeen ensi vuonna. Ongelma on, että ministeriö ei voi myöntää koko avustusta ensi vuodelle. Totesimme yhteisesti, että Kouvola voi jättää tästä pienen hännän vuodelle 2019, jolloin hankkeen voi pilkkoa osiin.
Forsell kertoi valtuutetuille, että Kouvolalla on perusteet uskoa ministeriön maksavan avustusta myös vuonna 2019.
— Aiemminkaan avustusta ei ole jätetty seuraavana vuonna maksamatta, kun hankkeen kokonaiskustannus on ollut tiedossa.
Anjalassa Etelä-Suomen ainoa nuorisokeskus
Valtuutettu Marja-Leena Vainio (sd.) kertoi toimineensa 12 vuotta nuorisokeskuksen johtokunnan puheenjohtajana sen vakinaistamisesta vuodesta 2000 alkaen. Hän totesi koko SDP:n valtuustoryhmän kannattavan hanketta.
— Nyt nuorisokeskuksia on Suomessa yhdeksän, ja Anjala on ainoa Etelä-Suomessa sijaitseva.
Vainion mukaan investoinnin taustalla on nuorisokeskuksen pyrkimys vastata kasvaviin asiakasmääriin ja kehittyvään toimintaan. Vainio totesi, että viime vuonna nuorisokeskuksella oli majoitusvuorokausia lähes 9 000.
Remontin valmistuttua nuorisokeskuksen on tarkoitus tiivistää toimintojaan kaupungin omistamista kahdesta rakennuksesta yhteen.
Nuorisokeskuksen toimintaa pyörittävä Ankkapurhan kulttuurisäätiö sitoutuu vuokraamaan kivinavetan pitkällä, noin 20 vuoden vuokrasopimuksella. Tarkoitus on, että säätiö maksaa remonttikulut vuokrassa vähitellen takaisin kaupungille.
Valtuutetut kysyivät, kuinka suureen investointiin kaupunki oikeasti sitoutuu
Osa valtuutetuista pohti sitä, että ministeriön tuki ei ole vielä sataprosenttisen varma eikä valtuusto tiedä sitoutuuko se 550 000 euron vai 1,85 miljoonan euron kustannuksiin. Varmuutta kysyivät esimerkiksi Jari Larikka (kok.), Aimo Rautiainen (ps.) ja Juha Huhtala (vihr.), joka korosti kannattavansa hanketta.
— Meillä on esitys 550 000 euron nettokustannuksista. Jos määräraha muuttuu ajan kuluessa, talousarviota pitää muuttaa ja hakea teiltä lisämääräraha tai vastaavasti tehdä muutos alaspäin. Meillä on kustannusarvio, johon pitää pystyä luottamaan tällä hetkellä, Forsell vastasi.
Jari Larikka kysyi, onko nuorisokeskus varautunut siihen, jos kaupungin omarahoitusosuus nouseekin 550 000 eurosta lähelle 1,85 miljoonaa euroa ja kaupunki vastaavasti korottaa rakennuksen vuokraa.
— Mikä on se raja, johon nuorisokeskus voi vuokran takaisinmaksussa varautua ilman, että toiminta sakkaa?
Nuorisokeskuksen toiminnanjohtajan Jenni Liikasen mukaan 20 vuoden pääomavuokran takaisinmaksuajalla vuosivuokraksi on tulossa 75 000 euroa.
— Jos joudumme kahdesta epäkäytännöllisestä tilasta maksamaan korotettua vuokraa, olemme oikeasti kipurajalla. Olemme jo nykyään maksaneet 76 000 euron pääomavuokraa vuodessa. Siihen olemme pystyneet kaikkina näinä vuosina.
Sari Hyytiäinen (vihr.) ja Pekka Korpivaara (kok.) pitivät hanketta elinvoimainvestointina. Risto Kuisma (sd.) puolestaan toppuutteli epäilijöitä ja sanoi, että valtion aikeeseen avustaa investointia pitää luottaa.
Ravintola ja vastaanottotilat kivinavettaan
Ankkapurhan kulttuurisäätiö esitti kaupungille kesäkuussa remontti-investointia. Säätiö haluaa keskittää ravintola-, vastaanotto- ja toimistotilansa nuorisokeskuksen ja Kouvolan seudun ammattiopiston nykyisin yhteiskäytössä olevaan kone- ja liikuntahalliin.
Ksao luopuu lähivuosina vuokratiloistaan Anjalassa samalla kun se vähentää ja osin lakkauttaa siellä toimivia koulutuslinjoja. Toiminnanjohtaja Jenni Liikanen kerto
Nuorisokeskus Anjala
1
289
Vastaukset
- samaaihesama
Nuorisokeskus Anjala tavoittelee lisää asiakkaita — esteettömien tilojen uskotaan täyttyvän tulevaisuudessa myös kesällä
20.9.2017 5:30
Kuva: Jussi Lopperi
Toiminnanjohtaja Jenni Liikkanen uskoo, että Nuorisokeskus Anjalan kivinavettaan remontoitavat tilat tarjoavat toiminnalle erinomaiset puitteet.
Toiminnanjohtaja Jenni Liikkanen uskoo, että Nuorisokeskus Anjalan kivinavettaan remontoitavat tilat tarjoavat toiminnalle erinomaiset puitteet.
Ksaon vanhan päärakennuksen yhdessä kerroksessa toimiva Nuorisokeskus Anjala siirtyy tiloista kivinavettaan vuonna 2018.
Porvoolaisen Huhtisen koulun 6B-luokkalaiset pelasivat tiistaina iltapäivällä Kalkkuna-nimistä peliä Anjalassa.
Nuorisokeskus Anjalassa on kovat odotukset sen keskittäessä toimintansa kivinavettaan. Remontoitavat tilat suunnitellaan täysin esteettömiksi.
— Näemme tässä valtavasti uusia mahdollisuuksia. Majoitustilat ovat jo esteettömiä eli nyt voimme aidosti tarjota palveluita myös liikuntarajoitteisille erityisryhmille, Nuorisoskeskus Anjalan toiminnanjohtaja Jenni Liikkanen sanoo.
Kivinavetan vastaanotto-, ravintola- ja toimistotilojen remontin on määrä valmistua vuoden 2019 alkupuolella. Liikkanen uskoo leirikouluistaan tunnetun nuorisokeskuksen kiinnostavan useita yhdistyksiä. Useat leirit ajoittuvat kesäkuukausille.
Syksyisin ja keväisin leirikoululaisista täyttyvä nuorisokeskus haluaa laajentaa sesonkiaan. Se pyrkii kasvattamaan myös majoituksen täyttöastetta.
— Suunnittelemme jo esimerkiksi Kouvolan vuoden 2019 asuntomessujen aikaan perheille erityyppistä tarjontaa.
Liikkasen mukaan nuorisokeskuksen toimintaa pyörittävän Ankkapurhan kulttuurisäätiön omistuksessa olevat 140 majoituspaikkaa ovat leirikoulujen aikaan usein täynnä.
— Leirikoulujen aikaan niillä on sataprosenttinen käyttöaste. Vuosittain meillä on keskimäärin 10 000 majoitusvuorokautta vuodessa. Viime vuonna se oli vajaat 9 000, koska kesän ryhmät olivat aiempaa pienempiä.
Ksaon vanhan päärakennuksen tulevaisuus on avoin
Vuokralla Kouvolan seudun ammattiopiston (Ksao) päärakennuksessa toimivassa nuorisokeskuksessa ei jäädä kaipaamaan nykyisiä tiloja. Keskittämisestä kivinavettaan koituu Liikkasen mukaan monia hyötyjä.
— Vastaanottotiloja meillä ei ole ollut koskaan. Nyt saamme asialliset tilat ryhmien vastaanotolle. Voimme vastaanottaa ryhmät sisätiloissa parkkipaikan sijaan.
Nuorisokeskuksen arki jatkuu remontin aikana normaalisti. Kivinavetan toisessa kerroksessa jo olevan liikuntasalin käyttö jatkuu sellaisenaan. Ksaon vanhassa rakennuksessa sijaitsevat tilat ovat remontin ajan käytössä.
Ksaon vanhassa päärakennuksessa on nuorisokeskuksen ohella opiskelija-asuntoja, opettajanhuoneet ja luokkatiloja.
— Olisi epäkäytännöllinen ratkaisu, että me jäisimme yksin rakennukseen. Rakennus vaatisi mittavat remontit. Meidän kaupungille maksama vuokra ei varmasti kattaisi edes rakennuksen lämmityskuluja.
Toimitilajohtaja Timo Oksanen kaupungin tilapalveluista sanoo, että Ksaon vanhan päärakennuksen kohtaloa ei ole vielä pohdittu. Vaihtoehtoina ovat rakennuksen kunnostaminen tai purkaminen. Rakennusta ei ole käytössä olevien tietojen mukaan suojeltu.
— Sille ei ole vielä suunnitelmaa. Jotain tarvitsee tehdä. Sitä joudutaan funtsaamaan aikanaan, Oksanen sanoo.
Kyösti Suolanen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882