En tiedä onko tässä enää muuta selviytymiskeinoa kuin alkaa yhtä koppavaksi kuin narsistit.
Mutta ei kai se haittaa kun mulla kuitenkin oikeasti on rakastava sydän ja hyviä tunteita sisällä.
Mutta ei kai se haittaa kun mulla kuitenkin oikeasti on rakastava sydän ja hyviä tunteita sisällä.
Vastaukset 319
Vanhimmat
Mistä tilanteesta et tunnu selviävän?
Mun pää ei kestä enää kuunnella päivänselvien asioiden kieltämistä. Mä en edes ymmärrä miksi ihmiset semmosta tekee, ihan älytöntä. Tai kyllä mä ymmärrän että siksi että he ei tiedä kun eivät ole asianosoisia, mutta kun mä kuitenkin tiedän koska mä olen, niin ne jotka sitten tietämättöminä kieltää tosiasioita suoraansanottuna vaikuttaa mulle aika kummallisille. Mitä mun pitäs ajatella kun mä näen kirkkaasti että joku toinen on jossain asiassa ihan eksyksissä päässään ? Esim. kuuntelee mun puhetta eikä osaa päätellä onko se totta vai ei ? Ja sitten mun pitäs alistua hänen epäselkeän päänsä tuotteisiin jotenkinko ? Sekoan semmosesta. Olen kokeillut ja maistanut ja testannut vaikutusta lukemattomia kertoja. Se ihan oikeasti pökerryttää mun pään vakavasti.
Jos joku kieltää tosiasian miksi mun pitäisi semmosta toimintaa niin kovasti arvostaa ? Jos mä kuuntelen semmosia menen yhtä pihalle kuin hekin ellen enemmänkin koska en ole tottunut kieltämään tosiasioita. Ja sitte kun mä olen niin empaattinen niin mä eläydyn heidän epäselkeään päähänsä ja munkin pää menee epäselkeäksi niistä epäselkeistä värähtelyistä, vaivun valeen maailmaan. Se yököttää mua.
Mun narsisti muuten vahvisti oikein tekstiviestillä mun olevan oikeassa tekemieni "diagnoosien" suhteen. :)
Miksi mä kiistelisin asiasta joidenkin vieraiden ihmisten kanssa ? Mitä merkitystä heidän päätelmillään asiassa on ?
Ei mitään järkeä tässä koko menossa. Tänään tuntui että sekoan jos alistun näin kaheliin menoon, että ainoa keino pelastua olisi alkaa niin koppavaksi että saisi vedettyä päänsä tän kaiken älyttömyyden yläpuolelle jottei se valtaa mun päätä...
Mä olen näännyksissä psykopaattien/narsistien ja tavisten välissä, kun en ite kuulu kumpiinkaan. Ja molemmat vaikuttaa mulle yhtä oudoille mutta eri tavoin,
"Miksi mä kiistelisin asiasta joidenkin vieraiden ihmisten kanssa ? Mitä merkitystä heidän päätelmillään asiassa on ?"
Mä taas sekoan ja mun pää menee sekaisin kun tulen tänne palstalle ja luen noi sun kertaukset.
Tuntuu että mitä ikinä kirjoittaa on sen saman kirjoittanut jo sen seitsemään kertaan eikä sillä ole mitään merkitystä ja omat kirjoitukset ja ajatukset tuntuu ihan älyttömiltä🙄
Mistä olet saanut päähäsi että heidän päätelmillään asiasta on mitään merkitystä? Miksi niillä pitäisi olla merkitystä? Älä anna niillä olla itsellesi merkitystä.
Taas luultavasti yksi kelvoton neuvo, jota olet kokeillut sitäkin toisten kehoituksesta mutta edelleen on mennyt mönkään. Mutta tässä se nyt tulee silti:
Pidä kiinni omasta näkemyksestäsi ja jos sinun on välttämätöntä kommunikoida asiasta muiden kanssa, niin lue asiaasi heille kuin lakia. Älä liian laveasti että kyllästyvät ja keskittyminen herpaantuu. Heillä ei sinun henkilökohtaiseen lakiisi saa olla mitään ylimääräistä lisättävää.
Niin olen ollut niin kiltti etten ole pystynyt tuohon ja aina kun joudun niiden ihmisten vaikutukseen eläydyn heihin yliempatian vuoksi. Neuvosi on hyvä, En ole toiminut niin, mutta olisi parempi kuten sanot. Ehkä tarkotan tuota "koppavuudella"
Tää palsta on kuitenkin parempaa seuraa kuin jokin muu minkä vaikutuksessa käväisin
mulla unohtuu täällä opittu muussa seurassa kun mä aina niin eläydyn siihen seuraan missä olen että unohdan itseni
Ja sitten kun mä elän jossain missä olen jo tottunu että mun puhetta uskotaan niin en tajua sitten että jossain ei uskota. Se tuntuu noin kummalliselle.
Jos ei usko epätodennäköistä olevan, niin sitähän ei näe silloinkaan kun se on.
Ja syntyy virheellinen kokemus epätodennäköisen äärimmäisestä harvinaisuudesta.
Tuossa asiassa en ymmärrä monien ihmisten logiikkaa että miten he ei tuota hoksaa.
Sois omat linssit aiheuttaa sen " todellisuuden" jossa ei koskaan ole epätodennäköistä.
Omat aivot sokaisee. Sokaisee muakin valitettavasti tavallaan, mutta ei tuossa epätodennäköisyysasiassa. Ja mä olen ainakin tietoinen omien aivojeni sokaisevasta vaikutuksesta.
Tuo on kuule täysin normaalia, että narsistiasiaa ei uskota. Sitten on niitä jotka haluavat olla mukana ajanmukaisessa genressä eivätkä kehtaa sanoa, etteivät tiedä mitä narsismi tarkoittaa. Tai heillä on joku käry sanasta, mutta ei todellista näkemystä. Todellinen näkeysei tunnetusti synny muuta kuin oikeasta elämästä silloin kun on narsismista kyse. On niitäkin, jotaka ymmärtävät jotain, mutta eivät sitä mitä se todella on. Sitä julmalta tuntuvaa välinpitämättömyyttä toisten tunteista, jolle se narsistikaan ei itse voi oikein mitään, kun se on mikä on. Silti muistaen että heiltäkin (narsisteilta) voi vaatia asiallista käyttäytymistä, vaikka se onkin suunnattoman työlästä (se vaatiminen) eikä läheskään aina onnistu ollenkaan.
Nykyään jos mä en tiedä jostain asiasta mikä tulee vastaan niin luen netistä sitten niin että ainakin jatkossa tiedän. Mutta mä en pysty elämään niin kauan kun näiden keskustelijoiden mulle kummallinen ajatusmaailma pyörii mun päässä ja siitä mulle tulee ongelmia joihin joudun etsiin apua ja saan lisää sitä samaa mistä ongelma on tullut.
Mun pitäs vaan saada se kaikki päähäni kuulumaton täyte pois ja asiat olis hyvin.
Ei tämmösten narsistien kanssa voi kasvaa ollen vain tavallisesti, joten heidän lapsi ei oikeastaan taviksena helposti selviä, tarvitaan luovempia teitä. Ja olenhan mä tavallaan tottunu psykopaattiin. Niin mua ei kovin helposti ihmetytä mikään (paitsi tosiasioiden kieltäminen). Olen elänyt aika ennakkoluulottomasti ja se sitten vaikeuttaa kommunikaatiota ennakkoluulosempien ihmisten kanssa,
Mä olen aika avoin näkemään mitä vaan maailmassa tulee vastaan ja kun kerron mitä on vastaan tullut, ihmiset ei usko. Mua ei niin paljon hämmästytä "epätodennäköinen".
Mä olen sitä mieltä että maailma pursuaa ns. "epätodennäköistä". Jos ei näe sitä se johtuu siitä että elää ennakkoluulojen vallassa niin ettei näe vaikka juuri omien silmien edessä olisi sillä hetkellä "epätodennäköinen".
Susta tuntuu, että sekoat jos alistut. Jos alistut, niin alistut omasta tahdostasi, joten voin luvata ettet sekoa :)
Kiva venkuralause sulla :)
Ei kai se kannata olla ihmisten kanssa, joiden seurassa ei pidä itsestään (esim. jos kokee, että täytyy muuttua samanlaiseksi ilkiöksi).
Ja miks mua pitää aina niin kauheesti epäillä vaikka yleensä mun puheet ajan kanssa on osoittautuneet aika paikkansapitäviksi. Ei ole vielä oikeastaan koskaan käyny toisinpäin.
Nytkin kävi näin kivasti että narsisti itse vahvisti mun puheet.
Mutta harvoin mä saan siitä mitään kiitosta kun mun puheet osoittautuu todeksi, vaan yleensä aina päinvastoin ihmiset menee nyreiksi mua kohtaan. Kauhee sosiaalinen ongelma kun puhuu totta.
Ihmisillä on niin erilaisia tavoitteita niin ettei se totuus suinkaan ole niihin tervetullut. Toiset haluaa olla sydämellisiä, kivoja, oikeassa, onnellisia, rikkaita, kuuluisia, lääkäreitä, muurareita, perheellisiä, kiusaajia.... Voihan se totuus joskus olla aikamoinen ilonpilaaja.
Niin, paitsi ainoa tie onneen jos etsii elämäntarkoituksenaan totuutta.
Mä tiesin jo lapsena sen olevan mun elämän tarkoitus.
En ole koskaan missään olosuhteissa tuntenut itseäni masentuneeksi, koska mulla on aina tuo tärkeäksi kokemani tehtävä, joka pitää mut kiireisenä.
Mulle on kyllä jo nuorena aika monta kertaa sanottu näin:
"Sun puheet kuulosti jotenkin oudolle, Mutta kuitenkin mun on todettava että se on totta mitä sä sanoit."
Tämä metodi on hyvin yksinkertainen.
En sano narsistiksi ihmistä joka ei ole narsisti.
Mä en ymmärrä mitä järkeä olisi sanoa narsistiksi ihmistä joka ei ole narsisti.
Mä sanon vain silloin kun on.
Pointti ei ole nimitellä narsistiksi vaan vain todeta oleva asianlaita. Ei muuta.
Ja mä menen sekaisen noista ihmisten monimutkaisemmista psykologioista, joissa ei vain todeta asioita sellaisenaan kuin ne on. Niin mä elin ennen "auttajia".
Ihmiset kai aika usein purkaa pettymystä karituneista toiveistaan ja unelmistaan haukkumalla toista. Ei ole ollenkaan harvinaista että esimerkiksi parisuhteessa vähätellään ja alennetaan toista niin että saadaan pidettyä siippa itsetuntoineen ja egoineen hallinnassa. Sama pätee myös muihin sosiaalisiin piireihin nokkimisjärjestyksen takaamiseksi. Minusta tuommoinen touhu on ollut aina jotenkin noloa jos sille ei löydy ihan oikeasti muuta parempaa perustetta. kaikenlaista vippaskonstia on ihmisillä käytössä jotta saadaan asiat palvelemaan omia tarkoitusperiä ja päämääriä. Totuus harvoin on se päämäärä :)
Totuudessa vielä sekin sitten että mikä on relevantti totuus missäkin asiassa. :)
Aivan. Mulla ihan oikeesti on totuus päämääränä ollut ihan nuoresta tytöstä asti. Mulle ei mikään muu merkitse juurikaan. Siksi varmaan mun narsistikin riidattomasti mulle myöntää narsisminsa kun kyllä hän minusta vaistoaa, ettei mulla ole muuta tarkoitusta kuin todeta tosiasia. Mun on palattava tähän elämänmalliin jotta pääni ei sekoa. Auttajia ei yleensä kiinnosta elämäntapa, jossa ensisijainen päämäärä on totuus. Joten he ei voi mua auttaa, He saa mut sekaisin kun tällä elämänasenteellani kuuntelen heitä, tai sitten yrittävät muuttaa elämänasennettani. Mutta miksi ihmeessä mun pitäs totuuskiinnostuksesta muuttaa elämäntapani joksikin muuksi ? Kuulostaa ja tuntuu ihan paholaisen harhaanjohtamisyritykselle, jos kerta totuudesta pois...
Ja+mua+on+johdettukin+harhaan+keskusteluissa,+joissa+ei+ole+ensisijaisesti+keskitytty+totuuden+selville+saamiseen.+
Mun mielestä on useimmiten vastuutonta sanoa mikään asia mitenkään toisin kuin se on.
Ja tuolla "autettuna" joutuu koko ajan sellaiseen ihme spekulaatioon: niin ja näin ja noin. Parempi olisi vain puhua siitä miten asiat ON, muuten menee sekaisin. Mutta tätä yksinkertaista pointtia ei sitten millään ymmärrettä useimmitenkaan, Kuinka heidän pää ei sekoa kun he spekuloi niin ja näin ja noin niin ettei sitten enää mitenkään voi tietää miten asia on ?
Heidän pää ei siitä sekoa kun se asia ei heille niin paljoa merkitse. Jokaisella on se oma napa lähin, paitsi sinulla... kun imet niitä asioita jotka eivät ole totta niiden muiden pähkäilyistä.
Totta puhut. Mun kaikki ongelmat ratkeaisi jos pystyisin hyvin keskittymään napaani, mutta mun aivot ei meinaa totella tuota hyvää ratkaisua koska ovat niin tottuneet mekaanisesti toimimaan toisin. Jos mun huomio menisi napaani, en tarvitsisi "apua".
Kaikki ratkeaisi sillä lähes kaikki oleellisin ainakin. Kaikki olisi hyvin mulla kun tuijottelisin vaan napaani. Mutta mä en osaa.
Ja useimmat "auttajat" ei kuitenkaan edes kannustaisi mun oman navan tuijottelua vaikka ongelmat oikeesti ratkeisi sillä
Se on se terve narsismi, joka ihmisellä pitäisi olla ja joka on pelkästään hyväksi. Narsismia siinä määrin, että se mahdollistaa oman itsen hyvän toiminnan ja oman itsen hyvän huomioonottamisen.
Rakasta ensin itseäsi, vasta kun sen taidat, voit rakastaa myös muita.
<Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi>
Muista siis rakastaa itseäsi.
Totta. Auttajat ei auta ihmistä jonka ongelmat ratkaisisi hyväluontoisen narsismin lisääminen .
Se auttaisi monella tavalla. Tasapainottaisi myös suhdettani vanhempiini ja moniin muihinkin.
Mä selitin sitä nuoresta tytöstä asti, mutta kenenkään mielestä mun ei pitänyt lisätä hyväluontoista itsekkyyttä. Ja ongelmat sitten kasvoi koko ajan.
Kun mä sanoin jollekin: "mun pitäisi oppia rakastamaan itseäni", mulle vastattiin: "Ei älä rakasta itseäsi, rakasta ennemmin mua !"
Ja mä tein kuten toivittiin. Sitten mua alettiin syyttää ylenpalttisesta rakastamisesta. jne.
No ehdotin itsekkyyteni lisäämistä rarkaisuksi. Ei kelvannu.
Ja mun mielestä on kohtuutonta että samasta paikasta autetaan muita ongelmia ja kuuloharhaisia jotka kuulee puheet väärin. Ja sitten auttajat ei voi uskoa ketään koska heihin ottaa yhteyttä myös kuuloharhaisia ja he ei voi ikinä tietää kumpi siellä on.
Mikään ei ole ikinä viitannut siihen että kuulisin mitään puheita väärin. Päinvastoin keskityn keskivertoa paremmin puheen sisältöön. Niin en minä kyllä ainakaan ikinä enää halua ottaa yhteyttä minnekään missä sellaisia kuuloharhaisia autetaan, jotka kuulee keskustelut jopa väärin ja voidaan sekottaa minut heihin siksi että otan yhteyttä samaan paikkaan. Kyllä mielestäni näille pitäisi olla omat paikkansa jos apu perustuu keskusteluun ja kuulemiseen.
Kun m ulla on semmoset aivot että ne on suuntautunu ensisijaisesti poimimaan kaikki epäloogisuudet puhujan puheesta ja sitten analysoi niitä. Ja sitten kun mä kerron mitä epäloogisuuksia mä oon löytäny niin ehkä sit mun toivottaisiin olevan huonokuuloinen.
Voi hyvinkin olla että näin on :)
Olen tullut johtopäätökseen että keskustelemalla ei totuus valkene ja elämän aika on mennyt hukkaan keskustellessa. (poikkeuksia lukuunottamatta)
Mä koen että useimmat keskustelut erkaannuttaa minut itsestäni keskustelijan maailmaan ja vie energiani (ajoittaan pyörryttää pääni) ja se oli siinä. Ja sitte vielä luullaan päälle että mä tarviin sitä vielä lisää. Ja esiinnytään niinkuin olettaen että mä olisin niin itsekäs että mä haluisin sitä vielä lisää, kun jos mä olisin itsekäs mä en tarvis sitä ollenkaan se on totuus.
Mun pää nyt taas kiehuu yötä myöden kun mä hölmöläinen menin keskustelemaan.
Niin pitää sen keskustelun aikaansaama häiritsevä aivoenergia nyt sitte purkaa tänne.
JA muutkin sitten joutuu kärsimään kun mä saan niiden keskustelujen takia kirjoitusripuleja.
Ei kai kukaan sun kirjoitusryöpyistä voi täällä kärsiä. Saa ja pitääkin jättää lukematta jos tuntuu pahalle. heh
joo :)
Keskusteluissa päähän tungetaan sinne sopimattomia sanoja jotka sitten lopulta tulee tekstiripulina ulos ja tututkin voi jo katkoa välejä sen tekstiripulin takia. Mun mielessä psykologsissa keskusteluissa ei siten ole mitään järkeä.
Mä koen että keskustelu kerryttää mun "karmaa" ja kärsin sitä enemmän mitä enemmän oon keskustellut. Ja sit mä etin apua ja mua keskustelutetaan lisää ja lisää..
Keskusteleminen on hirvee ansa .
Aivoille ei sitten jää tilaa muuhun kun niiden keskustelujen prosessoimiseen viikkokausia ja kaikki uudet valeet sitte taas kalvaa mitä oon löytäny niistä keskusteluista. Voi että mua pännii. Nyt mun ei pidä enää keskustella ei todellakaan !!!
Mä haluaisin keskusteluja joissa olisi sääntönä että kumpikin osapuoli harkitsee tarkasti joka ikisen sanan ja ottaa siitä täyden vastuun. Yhdestäkin väärästä sanasta saa valittaa, jos perustelee hyvin. Ja on täydessä vastuussa puhuuko totta.
Sitten mä voisin keskustella ilman haittavaikutuksia.
Tolleen mun sanaripuli rauhoittuisi.
Ja eettinen vastuu olisi joka sanasta. ja perusteltavissa. Sitten mä nauttisin keskustelusta kärsimyksen sijaan. Ja saisi aina sanoa heti kun tulee epäloogisuus ja pitäisi suostua perustelemaan ilman kiemurtelua.
Mun pää menee aivan sanaripuliksi, kun se ulkoapäin täytetään huonosti jäsennellyllä täytteellä Ja sitten mä kaadan sanoja valtavia määriä joka suuntaan. Ja koko elämä menee tommoseen turhaan.
Olisihan se aika luksusta keskustella vain kulloinkin kyseessä olevan asian johtavien asiantuntijoiden kanssa. Tai edes yleisälykkyydeltään ja ymmärrykseltään suht tasokkaiden ihmisten kanssa. Harvalle kai se on mahdollista edes joskus. Ja voihan se totuus ja terävin näkemys joskus tulla myös ns. lapsen suusta.
Aivan.
Mä koitan nyt pelastaa pääni ja lopettaa keskustelemisen. Tai ainakin etäännyttää luuria korvasta kun sieltä kuuluu ihan soopaa. Kun siis mä olen ennen oikein puristanut sitä luuria korvaani epäterveellisesti, jotta varmasti keskityn joka sanaan. Mutta ei se puhe ole sen arvoista. Ja mua alkaa pyörryttää.
Mä olen monta kertaa elämäni aikana joutunut antamaan varsin vakavia asioita sellaista "asiantuntijoiden" ratkottavaksi ja päätettäväksi, jotka ensimmäistä kertaa elämässään ovat aiheen kanssa tekemisissä ja mahdollisesti itsekin toteavat etteivät tiedä asiasta mitään. Se on todella pelottavaa, kun on silti asetelmassa, jossa on pakko asettautua heidän armoille ja he päättävät. Tosi pelottavaa. Varsinkin jos itse on aiheeseen perehtynyt vuosikausia ja se ei ole itselle uusi.
Mulle on kerran aikoinaan viranomainen sanonut puhelimessa näinkin hänellä tutkittavana olevassa asiassa: "Minä en tiedä tästä asiasta mitään ja sun pitäs tietää vielä vähemmän !!!"
Mun päätä on pökerryttänyt vuosia kun sosiaalisen asemani vuoksi mä en saisi tietää mitä mä tiedän.
ihmiset suuttuu mulle koska mä olen tiedosta kiinnostunut ihminen alhaisesta sosiaalisesta asemasta ja vähäisestä oppilaitoksessa toteutetusta koulutuksesta huolimatta niinkuin se olisi erittäin pahakin asia.
Mut ollaan oltu vähällä nitistää monta kertaa vain ja ainoastaan sen takia.
Tän mun vanhempienikin "diagnosoinnin" mä olen mielestäni tehnyt todella huolellisesti tunnollisesti pohtien vuosia. Eikä se ole mitenkään huonontanut suhteitani vanhempiin.
Asioita pitäisi tarkastella sellaisenaan kuin ne ovat. Muuten todennäköisesti tulee lisää ja lisää ongelmia.
Apu ei auta jos se ei ole asioiden tarkastelua sellaisenaan kuin ne ovat.
Ehkä he kokevat tulleensa jotenkin huijatuksi. Heille soittaa neurologinen asiantuntija joka pyytää neurologista neuvontaa heiltä....!!!???
No mut on pakotettu tähän koska mulla ei ole Suomessa yhteiskunnallista oikeutusta esiintyä suht älykkäänä ihmisenä. Mun pitää ikäänkuin hokea olevani kouluttamaton mutta hyvää keskitasoa älyltä, muutenhan mua alettaisi nimittää narsistiksi ja katsoa ihan kieroon, jos esimerkiksi ajattelisin olevani älykkäämpi kuin keskitasoinen vielä täysin ilman tutkintoja.
Jos mä kerron että lopetin koulun yli 9,5 keskiarvolla. (tota on pakko välillä kertoa ihan vaan siksi kun mua luullaan ihan ääliöksi kun ei ole mitään koulutusta tai asemaa ollenkaan) Mua sitten testaillaan ihme äänensävyillä kuvittelenko olevani muita älykkäämpi. Ni mä sitten esiinnyn yleensä varsin nöyrästi mieluummin olettaen muita mua älykkäämmiksi. Olen kyllä välillä joutunut pettymään.
Mä kommunikoin olettaen ja odottaen ihmisiltä keskimääräisesti suurinpiirtein saman verran älykkyyttä kuin mulla. Niinhän mulla lukee: hyvää keskitasoa. Ja ei koulutusta.
Muualla maailmassa mulla saa olla mun kyvyt luonnollisemmin ilman asemaa ja koulutustakin.
Mä olen vähän itsekin yllättynyt kun olen täällä Suomessa täysin yksinäinen vammautunut henkilö.
Someen mentyäni ensimmistä kertaa elämässäni olen maailmalla saanut melko nopeasti jo monta sataa taiteilijaa seuraajiksi taidesomesivulleni.
Kulttuuriero on suuri.
Hämmentävän erilaiset kaksi maailmaa mulla läsnä yhtä aikaa. Hyvin hämmentävää.
"Jos mä kerron että lopetin koulun yli 9,5 keskiarvolla. (tota on pakko välillä kertoa ihan vaan siksi kun mua luullaan ihan ääliöksi kun ei ole mitään koulutusta tai asemaa ollenkaan) "
Taas yksi neuvo:
Ei kannata niin vanhaa asiaa kuin lapsuudenaikainen koulutodistus ainakaan aktiivisesti nostaa esiin. Jollein hyvälle ystävälle jossain asiaan sopivassa keskustelussa voi viitata...
Älysi on tärkeä nimeomaan sinulle itsellesi. Taas kerran: sinä itse olet itsellesi tärkein henkilö ja sinun on välitettävä itsestäsi eniten. Se mitä mieltä muut ovat sinusta ei ole sinulle itellesi niin tärkeää kuin se, mitä mieltä sinä itse olet itsestäsi. Sinä itse merkitset ja saat merkitä itsellesi eniten, ihan kaikkein eniten.
Ei sinun tarvitse älykkyyttäsi todistella muille ihmisille. Loppujen lopuksi, eivät he ole siitä kovin kiinnostuneita edes. Yksi älyn muotohan on hyvä tilannetaju, muista se. Sinun ei tarvitse alistua mihinkään toisten älyttömiin ajatuksiin ja saat niitä korjata ihan niin paljon kuin sielu sietää, jos nämä muut nyt vain ovat yksinkertaisen väärässä joissain vähänkin tärkeissä asoissa. Loppujen lopuksi suurin osa ainakin psyykeltään terveistä ihmisisitä pitää oikeiden vastausten löytämisestä ja se tuottaa heille iloa, vaikka sen vastauksen olisikin keksinyt joku muu.
Todellakin. Ei sitä yleensä ihmiset cv:tään tai erikoistietämystään esittele sosiaalisissa riennoissa. Nenävartta pitkin katsovat voi varmaan muutenkin ihan iloisesti ohittaa.
Noin mun psykopaattikin sanoi. Ja ma salailin alyani koko nuoruuteni, jopa revin koulutodistukseni koska se harmitti muita ja olin siita surullinen. Mutta ma olen joutunut yhteiskunnassa aaliön osaan , niin pakko mun on jotenkin tuoda esiin, etta jokin tassa mattaa. Kuinka ma olisin voinut saada muita paremmat koulutodistukset jos olisin oikeasti kaikkia muita tyhmempi. Yritan vain osoittaa asian epaloogisuutta. En mitenkaan pröystailla. Ja mua ei harmita yhtaan jos joku toinen on jossain hyva ja tuo sen esiin. Ja jos on mua parempi ei se tuota mulle negatiivisia tunteita, ei mulla olke mitaan tarvetta olla paras kun mulla ei ole kilpailullista luonnetta. Mutta ongelma on siina etta kun mulla on vakavaa sanottavaa asia ei hoidu koska mua aliarvioidaan eparealistisen paljon.
Toisaalta ma en kay koskaan sosiaalisissa riennoissa koko kysymys koskee vakavien asioiden hoitoa.
Voi vain arvailla mistä vaikeudet kohdallasi johtuu. Itselläkin on ollut huomattavia vaikeuksia juuri viranomaisissa, mutta niillä on pitkät psykososiaaliset ja mutkaiset juuret lapsuuteen. Riippuu tietysti mistä instanssista on kyse.. Yksi syy voi olla ettei sinua tosiaan tunnisteta oikein. Muistelen myös lukeneeni että taiteellisilla ja luovilla persoonilla voi olla vaikeuksia pitää hanskassa päivittäistä arkea samoin kuin vaikeasti traumatisoituneilla, joka varmaan sitten tulkitaan joidenkin pedanttisten anaalivirkailijoiden aivoituksissa tyhmyydeksi. Sinulla kun tuo halvaantuminen on päällimmäisin ja merkityksellisin ongelma niin on tosiaan vaikea ymmärtää ettei siihen apuja sotesta löydy... En ole palvelujärjestelmän asiantuntija, mutta kyllähän tuo hurjalta kuulostaa että sinut on noin yksin noinkin vakavassa asiassa jätetty. Toisaalta voin helposti kuvitella sen omallekin kohdalle. Pieleen on mennyt melkein kaikki viranomais- ja aikuisauktoriteettikohtaamiset pienestä pitäen.
Muutaman kerran on vähän hymyilyttänyt elämänhallintasaarnaajat, kun heillä ei näytä olevan aavistustakaan mitä siihen elämään kuuluu mitä pitäisi "hallita".
No tassa on se ongelma kun mun vammautumisen syyta pitaa peitella ikaankuin joidenkin muiden eduksi, niin siksi tama koko homma ei oikein hoidu asiallisesti. Kun tama oli eraanlainen onnettomuus, jossa oli toinen henkilö osallisena, niin se pitaa niin varmistaa ettei tama toinen henkilö vain tunne oloaan mitenkaan syylliseksi niin siksi koko asia pitaa hoitaa kummallisesti kun pitaa peitella asioita ilman mitaan jarkevaa syyta, kun ei sille toiselle henkiölle tassa mitaan seuraisi vakka ei peiteltaisikaan. Sen sijaan mulle seuraa vaikka mita kun pitaa peitella asioiden kulkua ja syy ja seuraussuhteita. Ja viela ihan turhaan.
Ma koen sen kylla aika kohtuuttomaksi.
Joo ja sitten kun ma hallitsen arkeni kohtalaisesti, niin aletaan saarnata: "Mutta eikös tuo ole raskasta, jos sina tuohon noin paljon keskityt. "
Kun siis ensin he itse laittais mut ylenpalttisesti pohtimaan psykopaattiani jossain terapiassa ja ja sitten kun ma itse pohdin niin etta saan asioita jotenkin psykopaatin kanssa sujumaan, niin sitten alkaa valitus: "Oliskos sulla muita aiheita miettia kuin psykopaattiasi ?"
Itseasiassa mulla menee vahan paremmin psykopaattini kanssa kuin "auttajien" keskimaarin, koska ma helpommin ymmarran mun psykopaattia kuin niita auttajia. On kylla tosi tunnekylma tyyppi tuo mun psykopaatti, mutta han ei niin paljon sekota tosiasioita ja mielikuvistusta, se on ehka psykopaatin hyva puoli. Siis han ei yleensa ala esim. vaittaa ettei ole mita on. Jos ma kerron etta mita joku sanoi, niin ei han epaile. Ehka kun olin nuori hankin joskus epaili, mutta sitten otin hanet mukaan kuuntelemaan mita ihmiset mulle sanoo, niin ei epaillyt enaa. Sanoi etta olisi vahan eparöinyt jos ei olisi tullut itse kuulemaan. Han sitten minun rinnallani kuunteli niin paljon outoja juttuja , etta nyt han ymmartaa etta maailmassa tosiaan puhutaan outoja eika se ole minun keksimaa
Ne auttajat suhtautuu niin kummallisesti psykopaattiuteen. Jotenkin luonnottomasti ja mulle tulee siita vaikea olo. Mun psykopaatin kanssa psykopaattius on tavallaan ihan luonnollinen jokapaivainen asia, Vaikka han on tosi hirvea niin mun on helpompi ymmartaa maailmaa hanen kannaltaan kuin niiden auttajien. Siina kahden maailman valissa on kaikkein hirveinta. Kerran vitsailin, etta tiedan missa helvetti sijaitseen: auttajien ja psykopaatien valissa.
Tamä vahan helpotti kun pidan paivanselvana etta han on psykopaatti, niin en enaa odota hanelta mitaan aidin roolia tai mita aideilta yleensa odotetaan ja oletetaan. Han on vaan mun psykopaatti ja noita-akka ja aika hirvea ei mikaan kiva noita-akka. Näin on parempi. Asiat on aina parhaimmillaan sellaisenaan kuin ne on, psykopaattikin.
Kokemukseni mukaan "auttamisessa" paaosin vain vaannellaan asioita pois luonnollisesta olemuksestaan mika vaan lisaa ongelmia kun ei voi keskittya oikeisiin asioihin ollenkaan sitten, vaan vaan elää jossain ihmeen mielikuvamaailmoissa joilla ei ole yhteytta oikeaan elamaan.
Mun yli seittemankymppinen psykopaatti koko ajan suhaa menossa jossain iltaa myöden. Eika ikina kerro missa on.
Mä olen alkanut kärsiä oudosta ongelmasta, jossa mun aivot vähän huijaa mua. Mä vakaasti uskon että se johtuu siitä, että olen suostunut poikkeamaan totuuden etsinnästä.
Turhaa on tuommoiseen kaikki muut "parannuskeinot" kuin Totuus.
Mä en ymmärrä "apua", jossa yritetään opettaa ihminen tottumaan totuudesta poikkeamiseen.
Tuntuu vähän paholaisen kuiskuttelulta semmonen.
Sitten ihmetellään, jos mä reagoin niinkuin kuulisin paholaisen kuiskuttela ...
Noh mitäs muutakaan on ehdotus totuudesta poikkeamiseen jos sen kuuntelee sydämensä pohjasta taiteellisella tunteella?
Tietänee nykyneurologia että ihmisen etiikka rakentuu aivoihin ja toisilla se on vahvemmin rakenteissa.
Mun mielestä on ongelma, että voimakkaasti eettisesti rakentuneet aivot yritetään ikäänkuin rikkoa avun nimissä, kun yritetään sopeuttaa joukkoon, jolle valehtelu on normaalia.
Viime vuosina olen ollut tekemisissä joidenkin ihmisten kanssa, joiden suhteen luottamus ja rehellisyys on ilmennyt erikoisesti. Voi olla, että ilmiön havaitseminen on myöhäsyntyistä ja muille itsestäänselvää, mutta itse en näin selkeästi ole havainnoinut asiaa. Nimittäin sellaiset ihmiset, jotka ovat mainostaneet rehellisyyttään ja luotettavuuttaan suhteen alkumetreillä on osoittautuneet mitä naurettavimmin, ehkä jopa rikollisen petollisiksi ja ilmeisesti valehdelleetkin niin että korvat heiluu. Sitten on niitä rehellisyyttään korostavia, jotka pettää itseään ja suovat tekopyhästi itselleen sen minkä kieltävät ja paheksuvat muissa. Epäluuloisina he tarkkailevat lähinnä toisia, vaikka olisi syytä vilkuilla enemmän peiliin. Kyllähän sen nahoissaan tuntee jos joku on voimakkaasti epäilevä ja epäluuloinen sinua kohtaan. Ihan kuin se olisi joku vallankäytön muoto, joka velvoittaisi jatkuvasti todistelemaan itseään ja kaikkia sanomisiaan ja tekemisiään toiselle, hakemaan hyväksyntää.. Sellaisia tekee mieli sitten rienata käytöksellään ihan piruuttansa, jos nyt ilkeälle päälle sattuu. Jos minä arvostelisin jonkun henkilön valehtelevaksi ja epäluotettavaksi niin varmasti tiputtaisin pois havaintoni saavutettua kyllääntymispisteensä.
Ja sitten vielä totuudesta, että voihan vaikkapa patologiset valehtelija olla hyviä totuudenetsijöitä. Eihän se persoonallisuudesta ole kiinni. Monet tieteen suurista nimistä on turhamaisia ja kilpailullisia eikä varastamiset ja plagioinnit ole kai harvinaisia.
No ma yksinkertaisesti en ymmarra miksi ihmiset tekee asian niin monimutkaiseksi. Esim. jos ma puhun jonkun kanssa joka sanoo ostaneensa mustikoita ja kerron jollein toiselle, etta puhuin jonkun kanssa joka sanoi ostaneensa mustikoita, niin sitten tää kolmas sanoo: "Ma epailen etta asia ei ole niin etta han olisi sanonut niin !" Mulle tuo kolmas siina vaiheessa vaikuttaa vahan kahelille, jos kuitenkin fakta on että henkilö sanoi ostaneensa mustikoita ja voi sen vaikka itsekin vahvistaa. Ma ihan oikeasti sekoan jos ma jatkan kommunikointia niin valheellisten tai eparealististen ihmisten kanssa. Se vaurioittaa aivoja puhua sellasten kanssa.
Ma kadun koskaan puhuneeni sellasten ihmisten kanssa. tein sita vuosikymmenia kun semmosen jarjettömyyden edessa on vaikea antaa periksi ja yrittaa saada sen toisen tajuamaan kun han on niin pihalla tai jotain. Mutta kadun koska ne ihmiset joiden paassa on tuon tyyppinen ajatusvirhe ei heraa toisen selostuksella. Mullakin on ajatusvirheita kuten kaikilla, mutta ei tuontyyppisia.
Pitäs nyt vaan päästä kokonaan taiteen pariin. Taide ei vaadi valehtelemaan.
Toki taiteessa saa valehdellakin. Eli sopii kaikille.
Kaikkein vaikeinta kaikessa avussa on ollut että auttaja ei voi tietää puhunko mä totta.
Miten mä voisin ratkaista sen ongelman hänelle tai auttaa sen ratkaisemisessa ?
Toi on se tunnelma mulla siinä kaikessa "auttamisessa" koko ajan. Itse asiaan ei päästä koskaan, koska auttaja ei onnistu selvittämään päätään puhunko mä totta vai en. Ja sitä siinä sitten pohditaan mun vähäisillä rahoilla. Kysymystä jonka vastauksen mä kyllä tiedän.
Jos mä tiedän mitä mä tiedän ja mitä mä en tiedä, niin kuinka mä voin saada auttajan ymmärtämään sen että mä tiedän mitä mä tiedän ja en tiedä mitä mä en tiedä ?
Mutta mä tiedän sen kun mä en tiedä, koska mut valtaa silloin epämääräinen tiedottomuuden tunne joka on ihan selvä.
Kun mä tiedän, kaikki tuntuu ihan selvältä ilman pienintäkään epäilystä.
Ja mä osaan erotella nuo. Sekin kai joitain ihmetetyttää, että mä osaan.
Ei mulla mee sekaisin mitä mä tiedän ja mitä mä en tiedä.
Olen äärmmäisen tyhmä asioissa joita en tiedä ja mä kyllä huomaan sen kirkkaasti.
Voi hitsi. Sinun ei tarvitse saada "auttajaasi" ymmärtämään yhtään mitään, käsittääkseni. Miksi se sinun "auttajasi" siitä tulee. Joitakin epämääräisiä puhelinkontakteja, joista ei sinulle mitään hyötyä, ei edes mitään vakituista apuseuraa.
Sinun nyt pitäisi ymmärtää että sinun olisi huolehdittava ensisijaisesti itsestäsi, toissijaisesti itsestäsi ja vielä kolmannellakin sijalla olet sinä itse. Jossain kauvempana hännillä voi sitten olla joku muu juttu. Sinulla ei käsittääkseni ole mitään mahdollisuutta nyt alkaa ajamaan muiden asioita eikä keskittyä niihin. En ymmärrä mihin pyrit.
Kaikki voimavarat nyt omien asioiden hoitoon ja itsestä välittämiseen.
Tietenkin jokainen tarvitsee yleensä jotain sosiaalista elämää, mutta sen pitäisi ehdottomasti olla jotain asiallisempaa ja terveemmällä pohjalla olevaa. Onko kaikki sosiaalinen kontakti oltava muotoa auttaja-autettava?
Voi_hitsi
Ja mitä ihmeen "apua" voit edes teoriassa saada puhelimitse neurologisiin ongelmiisi, joita olet kertonut itselläsi olevan ja joihin sitä apua toivot. Ovatko nuo puhelinkontaktisi joitakin neurologiaan liittyviä hoitajia tai muita neurologian alan ihmisiä?
Joo nimenomaan parempi on että se ei ole muotoa auttaja-autettava.
Mua on auttanut eniten ihmiset, jotka ei tienny edes auttavansa minua.
Tuli heille täytenä yllätyksenä kun kuulivat auttaneensa, eivätkä ehkä sittekään aivan ymmärtäneet.
Kiitos muuten rakentavasta kommentoinnista.
Ongelmana on se, että ei haluta nähdä totuutta, että semmoiset keskustelut on olleet jokseenkin älyttömiä puolin ja toisin. Vaikka mitä haluttaisiin vääntää tämän mielestäni järkevän näkemyksen paikalle.
Mä kyllä hoin että asiassa tarvitaan neurologista asiantuntemusta psykologisen sijaan, mutta kuuroille korville meni lähes aina. KUnnes mä olin ihan pyörryksissä.
Mä kyllä muistan kun elämän neurologinen ulottuvuus avautui mulle vasta joskus kolmekymppisenä, niin se oli kuin uusi maailma, jota en sitä ennen ollut selkeästi tiedostanut olevan olemassakaan.
Niin mä meen vaan tainnoksiin jos mä puhun sellasten kanssa jotka on vielä sen kaltaisessa tilassa kuin itse olin alle kolmekymppisenä. Mulle neurologia on osa jokapäivästä arkea ollut jo parikymmentä vuotta.
Ongelmia syntyy siitä kun mun melko laajasta elämänkokemuksestani huolimatta kuuluisi koko ajan tietää kaikesta vähemmän kuin kaikki muut. Se on jotenkin ihan tajuton tilanne,
Ja siis kun jotkut ei edes tajunnu että mä olen vammautunut.
Kun sehän on ihan eri asia jos mä olin 50 vuotta vaikeasti vammautunut tai viisi vuotta,
Koska jos mä olisin ollut aina vammautunut, ei mulla edes voisi olla niitä elämänkokemuksia taustalla jotka on, eli mut olis laitettu elämään täysin valeessa, jos vammauntuminen jätetään huomiotta, Ihan kuin mun oikeaa elämää ei muka olisi olemassa tai ei olisi koskaan ollutkaan, Ihan hurjaa.
Mutta jotenkin mun pitää saada pääni ulos näiden outojen merkitysten maailmasta, kun taidemaailmassa kuitenkaan ei mitään semmosia mun ympärillä ole.
Vaikea vaan halutessaankaan heti unohtaa outoja kokemuksia.
Oletko pakolla yrittänyt elää sen narsistin kanssa, vaikka teille meni huonosti ja odotit parempaa? Minusta kuulostaa siltä, että olet pakottanut itsesi siihen suhteeseen; yrittänyt väen väkisin ymmärtää tätä narsistia.
Narsisti on mun isä . Mutta hän on sellain aspergernarsisti, niin hän ei ole kovin sosiaalinen
Aspergerominaisuus ei tee narsistia, se on erillinen yhteensattuma jos on vielä narsistikin.
Aspergernarsisti viihtyy yksin kirjastossa.
Kerroit, että mielipiteet hänestä ovat vaihdelleet eri ihmisillä, hän ei välttämättä ole käyttyäytynyt kaikkia kohtaan samalla tavalla, joten siitä voi johtua tuo mielipidevaihtelevuus. Sinulle hän on käyttäynyt aspergernarsistina, kuten sanot. Se on yleistä, että perheen eri lapset saavat eri kohtelun vanhemmilta, mua on kohdeltu erilailla kuin veljiä. Itseasiassa isäni on narsisti ja sen diagnoosin annan hänelle itse, jos kysyisin veljiltä vastaus saattais olla toinen, on ollut hyväksyvämpi heitä kohtaan vähemmällä itserakkaudella.
Ja miks kaiken empatian saa patologiset valehtelijat jne. Miks kukaan ei mieti kuinka tassa systeemissa kay oikeesti rehellisille ihmisille. Juuri ketaan ei kiinnosta edes teoriassa heidan tilanne.
Jos mutkin pitaa ajatella valehtelijaksi, niin voisiko edes teoriassa ihmiset ajatella millaista olisi olla rehellisena ihmisena tallaisessa systeemissa joss kaikki ajatellaan valehtelijoiksi. Ja miten vois olla niin etta kaikki muut olis valehtelijoita paitsi auttajan hommaan paatyneet ei koskaan. Etta se autettavat aina valehtelisi niille rehellisille auttajille. Uskooko ihmiset oikeesti etta tollanen olis mahdollista ?
Jos uskoo niin ma olen kylla sita mielta sitten etta se on kokonaisuudessa jo periaatteessa valeen maailma eika siella voikaan totuus valjeta.
Valehtelusta tulee henkista pahoinvointia. En ole koskaan ollut masentunut, mutta jos valehtelisin varmasti olisin ollut jo moneen kertaan. Mutta henkista pahoinvointia kuitenkin tuottaa se etta toiset yrittavat painostaa valehtelemaan.
No en nyt tarkalleen tiedä mitä meinaat valehtelulla tässä kohtaa. Epätoden puhumista? Kertomatta jättämistä? Joutuuhan sitä esim esittämään pirteää ja sosiaalista joissain tilanteissa vaikka kuinka sielua risois ja hermosto huutais hoosiannaa. Eihän se hyvinvointia lisää. Kuin ei myöskään se että pidetään valehtelijana. Ketkä sua painostaa valehtelemaan? Onko kyse joistain henkilöistä tietyssä erityisessä asiassa, vai onko kyseessä epämääräisempi ilmapiirin painovoima jossa ei kenties ole edes tilaa totuudelle?
Tuolla aiemmin kerroit että joudut salailemaan halvaantumiseesi johtaneita tekijöitä suojellaksesi jotain henkilöä..? Kuitenkin halvaantuminen on halvaantuminen ja varmasti lääkärien todennettavissa. Onkohan kuinka oleellista hoidon ja paranemisen kannalta jonkun asiaan vaikuttaneen henkilön selvittäminen... Vaikea sanoa antamiesi tietojen perusteella.
Ei siina ketaan henkilöa tarvitse selvittaa, mutta halvaantumisen aiheuttanut fyysinen seikka on oleellinen varsinkin toistuvan halvaantumisen ehkaisemikseksi. En ole enaa juurikaan halvaantunut. silmatkin vihdoin ja viimein alkavat suoristua.
Sepä on hyvä kuulla! Koeta nyt vain pitää kaikin puolin hyvää huolta itsestäsi.
Systeemeistä sellaisia totuuden selvittelijöitä on ainakin poliisi ja oikeuslaitos. Ja varmaan lastensuojelu. Tai unohdetaan se lastensuojelu. Näissä instituutioissa syytetty on syytön kunnes toisin todistetaan. Lastensuojelussa ymmärtääkseni lapsi on syyllinen kunnes (lapsi) toisin todistetaan. Yliopistoissa taas... kysymyksistä ja vastauksista saattaa joku loukkaantua, mutta poliisi ja oikeuslaitos ainakin noin periaatteessa pitäISI olla sellaisia puolueettomia tutkimusinstansseja. Heillä varmasti valehtelun mahdollisuus on tunnistettu ja ehkä jopa ihan arkipäiväinen lukuunotettava asia.
Muut sosiaaliset piirit taas elää ihan muissa omissa säännönmukaisuuksissa yksilöistä puhumattakaan.
Tana paivana mina kammoan keskusteluapua jota olen saanut aiiivan liikaa.
Keskusteluapu tuntuu totaalisen epaoikeudenmukaiselle oikeudenkaynnille , oikeudenkaynnille ilman mitaan saantöja tai valvontaa. sen ei tarvitse perustua mihinkaan, mielivaltaisesti paatetaan pelkastaan mielikuvitukseen perustuen asioista eika kukaan ole vastuussa mistaan. Saa puhua taytta potaskaa. Saa manipuloida autettavaa puheillaan. Ihan mita vaan ja jos sanoo sanan etiikka ihmisia on aivan ihmeissaan mita se asiaan kuuluu tai koko sana kuulostaa monille vieraalle. Ma olen kokemuksestani shokissa. Koitan nyt siita selvita. Ja se on jo koettu etta tama ei keskustelemalla selvia. senkun mutkistuu, aivot kuormittuu, uudelleen traumatisoituu,alkaa pyörryttaa(joskus olen meinannut kaatua lattialle luuri kadessa), henkiset voimavarat valuu hukkaan kun ei auta vaikka kuinka selittaisi, menettaa ruokarahansa, tuntee olonsa manipuloiduksi, menettaa itsetuntonsa. Tulee riippuvaiseksi yrittaa selvittaa syntyneita epaselvyyksia...
Kylla mun on nyt pakko tajuta vihdoin etta keskusteluapu ei ole mun juttu missaan muodossa. Parhaimmilaan ma saan antaa kritiikkia mutta oikeastaan sekaan ei anna mitaan mulle.
Pakko yrittaa olla asiassa itselleni rehellinen vaikka se on vaikeaa kun en meinaisi kestaa etta asianlaita on nain, mutta kylla se on.
Tosin on sellaisia fiksuja jotka osaa kuunnella mutta sitte ma meinaan puhua heidat pyörryksiin kun mun puhe on niin intensiivista jos kerrankin paasen asiaan.
Kun mulla jotain viesteja tai meilejakin helposti tulee muutamassa paivassa 100
vaikka oikeestaan hiljaisuus varmaan tekisi hyvaa
Kiitos.
Valitettavasti kuitenkin monenlaista pienempaa vikaa on jaanyt ehkä noin kymmenta sorttia.
Esim toinen jalka jäykistyy öisin suoraksi pökkelöksi. Kovan kivun kanssa sen saa taas aamulla liikkeelle. En tieda mista esim. tuossa on kyse, mutta en ma jaksa naita kaikkia vaivoja laakarille esitella kun naita on niin paljo. Ja kaikkien tammösten selvittaminen on niin vaivalloista.
Niin ja joo, kun on nain paljo kaikkea vakavampaa, ei millaan jaksaisi kiinnostaa niiden auttajien jutut kaikista turhanpaivaisiksi kokemistani psykologisista aiheista, jotka ei mua yhtaan kiinnosta. Joten koitan nyt niin etten rasittaisi itseani enaa "avulla".
Oletko kohdistanut avunhakemisesi oikein? Oletko hakenut apua väärästä paikasta kun sinulle tarvitaan psykologista apua? Pitäisikö sinun hakea kuntouttavaa apua esim. fysioterapiaa tarjoavilta tahoilta?
Tällä palstalla on moni ollut huolissaankin sinusta, kun et ilmeisesti ole asiantuntevan avun piirissä ollenkaan? Vai oletko?
No kun tama on niita halvauksen aikaisia kokemuksia kun en päässyt oikein minnekaan ja rahaton olen ja asun paikassa josta en paassyt oikein minnekaan . Enka halvaantuneena pystynyt oikein vaatimaan mitaan. Niin yritin edes joillein kertoa missa tilanteessa olen, mutta oikein kukaan ei kuullut. hoin ja hoin etten tarvi keskusteluapua ja mulle hoettiin etta mulla pitas olla joku jonka kanssa keskustella. Ja ma olin tulla hulluksi miten on mahdollista ettei ihmiset kuule mita ma sanon. Sitten mulle ikaankuin naureskeltiin kun olen niin sinnikas etta hoen ja hoen vaikka mua ei kuunnella.
Nyt naita vois vamma kerrallaan alkaa hoidella, esim. tuo jalka mutta mun on miltei mahdotonta matkustaa minnekaan asiantuntijoille. Ei ole rahaa edes bussilippuihin.
Alkaa silti olko huolissanne ettei se tunne tartu muhun. :)
oon ma kayny joillain hyvilla asiantuntijoilla.
Mutta haittas mun keskittymista vaivoihini kun jain jumiin niiin outoihin keskusteluihin, joita koitin selvittaa paa kuumana. .
Mutta nyt helpottaa kun olen tehnyt vakaan paatöksen lopettaa keskustelemisen. heti oli jarkevampi paiva tanaan: ulkoilin ja liikutin vammajalkaa
Kun siis vammantumisen jälkeen mulle jäi lahinnä vain kaksi kykya kirjoittaminen ja maalaaminen. Sitten vuoden paasta kun aani palasi, puhuminen
Ma olen myös lyönyt paani pahasti kun menetin aistit siina vammassa. Mutta siita on nyt jo vuosia aikaan. (muuten kukaan ei valittanyt mitaan esim mun paani kolhiintumisesta. Kun kaikkia kiinnostaa vain mun mieli. )
Kun ma halvaannuin ja menin elottomaksi, jokukin entinen tuttu alkoi vaittaa mua masentuneeksi. Ja ma sain yrittaa hokea, etten ma ole masentunut, vaan ma en pysty liikuttaan mun kehoa kuin vahan, enka pysty tekeen kasvonilmeita.
Mua sanottiin myös akillisesti vanhentuneeksi. Joku nimitti "kuihtuneeksi". Ymparistö ei pystynyt tajuamaan mika mulla on. Joku ehdotti aivokasvainta.
Ma kylla tiesin koko ajan mika mulla on mutta kun hemmetti en saanut ihmisia kuulemaan.
Mun narsisti löi akkia luuria korvaan: Ma en tieda siita mitaan (sun sairaudesta) Koitin sanoa: No anna ma kerron jos et tiedä kun ma tiedan. Luuri korvaan.
En ma voinu ko odottaa etta parenen ja voin selittaa ihmisille mika oli.
Mun psykopaatti ymmarsi koko ajan mika mulla oli. han tuntee mut niin hyvin ja oli paikalla kun vammaannuin.
Taa maailma on tammöinen ei taalla halvaantuneita kohdella ihmisarvoisesti. Siinakin yksi eettinen kysymys. Kylla minusta nyt voidaan välittaakin kun en ole halvaantunut ja pystyn esiintyyn suht tyylikkaasti.
Ma toivoisin etta kunnioittava apu tarjottaisiin talla hetkella vakavimmin halvaantuneille.
Mina menin juuri laukka-askeleella ympari huonetta
Ja musiikki kuulostaa ylimaallisen ihanalta kun kuulo palasi lahes entiselleen
Mun mielesta taa on eettisesti vaarin tama psykologinen periaate: "Se on itsesta kiinni, pitaa osata esittaa asiansa, itsesta kiinni mita hyvaksyy jne. "
Se vie ihmisarvon esim. halvaantuneelta. Ja halvaantuminen mahdollisesti ei ole lainkaan itsesta kiinni.
Lääkäri. Lääkäri. Lääkäri. Aika terveyskeskukseen (lähes ilmainen).
Osaat kirjoittaa niin hyvin, että voit kirjoittaa mikä sinua vaivaa.
Jos sinulla on jotain kysyttävää, niin minä voin auttaa sinua kirjoittamaan. Kysyt vain.
Annat sen kirjoituksen terveydenhoitajalle terveyskeskuksessa tai sairaanhoitajalle. Ja sitten vielä lääkärille.
Lyhyt ja ytimekäs. Ei turhia jorinoita. Vuosiluku koska tapahtui jne.
Sinun ei tarvitse kysyä psykopaatiltasi nyt yhtään mitään. Et voi asua niin kaukana, että et pääse terveyskeskukseen. Pääset jos haluat. Saat myös asiasi kerrottua jos haluat. Ainoa este on, että jos et halua.
Nyt et puhu enää kenellekään muulle etkä millekään muulle instanssille kuin mitä terveyskeskuksesta löytyy. Ainkaan ennen kuin olet saanut asiasi kerrottua sinne terveyskeskukseen ja päässyt lääkärin vastaanotolle.
And! Keep it simply.
Kiitos paljon vaivannäöstäsi, mutta en tarvitse noin yksinkertaisia neuvoja.
Terveyskeskuksessa ei ole asiantuntijaa sairauksilleni, sielta on joka tapaukessa mentava eteenpain ja olen jo ollutkin paljon terveyskeskusta pidemmalla . Tarkoitus on menna eteenpain ei taaksepain.
Kiitos ja hyvaayöta.
Ja vaikken ole neurologi niin tiedan etta pääpiirteittäin laakarilla ei ole mitaan tehtavissa vanhoille hermostovammoille. Niita parantaa vain aika jne.
tuota jalkaa ehkä pitaa jossain vaiheessa katsoa mika siina on.
Ja ma olen ihan hyva itse kirjoittamaan.
Ei pidä paikkaansa ettet saisi mitään kuntoutusta jos haluaisit. Kela maksaa varattoman kuntoutuksen kokonaan.
Suoraan sanottuna mua rasittaa tuommoset neuvojat, joten taidan tasta menna taidemaailmaan taas kun siella ei ole mitaan neuvojia :)
Toi jalka kylla voi olla jotain vakavampaakin, sita mun pitaa kattoa
Hyvaa jatkoa. Sainkin jo tassa tuntoni taas purettua. :)
En ryhdy enaa keskusteluihin jottei synny taas uutta purettavaa.
No nyt ehka voisinkin saada jotain kun olen parempikuntoinen, mutta se pitaa paikkansa etta halvaantuneen on ilman auttavia laheisia vaikea saada yhtaan mitaan, silla joidenkin kelakorvaustenkin saaminen on sen verran mittava prosessi, ettei sellaista pysty halvaantuneena suorittamaan. Tamakin on tosiasia. Ja nyt on niin, etta kun olen jo tottunut selviamaan yksin mm. melkoisissakin fyysisissa tuskissa, niin kynnys avuntarpeen kokemiseen vaikka kipeaan jalkaan on minulla korkealla . Olen jo hoitanut monta kymmenta vaivaa itse. Edes sydanfilmiin en passyt kun sydanoireet havaittiin, koska en pystynyt jarkkaamaan rahaa kuljetusta jne. Mutta nyt sydanoireet ovar parantuneet itsestaan. Samoin kuin esim. halvaantunut naama. Mina monta vuotta vaantaen naamaani ilveilin kameran edessa ja nyt naama on ok.
Ei tämä ole pelkastaan huono asia etten ole saanut mitaan apua. Olen oppinut monenlaista kun pitaa itse keksia miten selviaa. Se kehittaa luovuutta, riippumattomuutta jne.
Ja itsetuntoanikin tama vahvistaa enemman kuin mikaan terapia vahvistaisi, etta olen hoitanut naita vaivoja itse.
Ja mahdollisesti en jaisi sormi suuhun jos kohtaisin halvaantuneen.
Oikeastaan siina etta en saanut juuri mitaan apua ei ole mitaan muuta huonoa kuin se jarkytys havaita millainen paikka tama maailma on.
Mutta nyt ma taas poistun palstalta. Hyvaa jatkoa
Niin+joo+ja+sainpahan+tietaa+totuuden+etta+99%+mun+elaman+ihmisista+ei+rakasta+mua+eika+mitaan+sinne+painkaan+niin+en+enaa+hukkaa+aivojani+sellaisiin+illuusioihin.
Ma ajattelen etta paras mahdollinen suhde psykopaattiin vois olla semmonen aito jossa sita psykopaattiutta ei peitellä. Eikös Sam Vakninillakin ole sellainen omalla tavallaan onnistunut ?
Kun mun psykopaatti pahasti venkoilee sanon hanelle: "Olet tosiaan ihan oikea psykopaatti!"
Ja nyt kun mun vanhemmilla on nama mun tekemat "diagnoosit" niin ymmartavat ehka paremmin itsekin miksi heilla on ikuinen riita jne.
Joku kysyi miten mua painostetaan elamaan valeessa. No esim. niin, jos kerron elamankokemuksiani, sitten siellä on kuulijan mielesta jotain mika ei hanen mielestaan ole totta (vain silla perusteella etta aihe ei miellyta ja olisi kivempaa ettei se olisi totta) vaikka mina hyvin tiedan etta on totta, mutta han haluaisi manipuloida minut omaan valheelliseen todellisuuteensa kuvittelemaan ettei jotain minun elamankokemustani ole lainkaan ollut. tama tapahtuu usein
Ja kun olin hermostovammautunut, se oli aivan kamalaa. Menettaa hermosto ja sitten viela elamankokemyksetkin olisi poistettu.
Minulla taas on ehkä ollut sellaisia elinpiirejä lapsuudesta alkaen ts. olen sopeutunut tai sopeutettu elämään useissa todellisuuksissa, joissa muiden todellisuuksien olemassaolo lakkaa kulloinkin muuttaessani piiriä. Aikuiset taas on olleet kukin tiukasti kiinnityneet omiin piireihinsä, joissa minulle oli tilaa lähinnä vierailevana viihdyttäjänä tai pakollisena pahana. Vaikeat kokemukseni toisissa piireissä on ohitettu toisissa melko täysin ottamatta juuri kantaa vakaviinkaan asioihin ja niin siinä minä olen sitten pyörinyt ja pyöritetty. Nykyäänkin tuo vaikeiden asioiden ohittaminen juuri suvussa, oli se sitten heidän vastuullaan tai toisten, on sellainen vahingollinen ja vääristävä tekijä edelleen.
Vahingollista on tietysti koko kulttuurin tasolla edelleen vallitseva lasten pahoinpitelyn kieltäminen ja vääristyneet iänikuiset perheväkivaltanäkökulmat, jonka ympärille moni virallinenkin auttamisjärjestelmä on rakennettu.
Kyllähän sitä on tullut monen monitusta kertaa kerrattua että josko sitä on ymmärtänyt jotain tosi pieleen ja lisäksi jatkuva epäilys todellisuuden oikeasta laidasta. Myös ontologinen turvattomuus on varmasti minuun ikuisesti istutettu peruspalikka.
Mielenkiintoisesti minulla hyvin samankaltainen kokemus, tosin jo tultuani nuoreen aikuisikaan. Minusta tuli ikaankuin lukuisten eri kulttuuritodellisuuksien valilla matkaaja, kun etsin jotain omaa paikkaa ikaankuin "kodikseni", minun omia ihmisiani. Sulauduin erilaisiin ymparistöihin kuin omaan kotiini. naita kokemuksia ei sitten tassa yleisimmassa suomalaisessa kulttuurissa tunnistettu olemassaoleviksi ja todellisiksi kokemuksiksi ollenkaan, Toki sitten niiden ihmisten kanssa se oli todellista kenen kanssa sita toisenlaista todellisuutta jaettiin. Ja monesti kerroin heille kokemuksiani siitä kuinka valtakulttuurille naita muita todellisuuksia ei ole olemassa,ja minua ymmarrettiin hyvin etta minulle tuntuu oudolle kun minua ei uskota kun kerron toisille ihmisille ihan tavallisia asioita, jotka ovat paivanselvia niille ihmisille kenen kanssa ne on eletty.
Minusta tuntuu vahan oudolle etta on niinkin paljon niin umpimielisia ihmisia, etteivat he tiedosta ettei heidan oma todellisuutensa ole ainoa maailmassa oikeasti olemassaoleva todellisuus. Merkitysmaailmoja on lukemattomia, joissain asiat kaantyy miltei paalaelleenkin esim. arvoiltaan jne.
Mulle ns. avun maailma on miltei suppein ja rajoittunein koskaan kokemani kokemusmaailma. Siella karsiutuu suurin osa mun elamankokemksista kokonaan sen todellisuuden ulkopuolelle.
Joten se "apu" saa aikaan eriskummallisen olotilan, jollain tapaa epatodellisen .
Ma tuossa keskustelin psykopaattini kanssa eilen aihetta sivuten.ihmettelin kun auttajia ei kiinnosta eritella tarkoin mika on totta ja mika ei, mika on totta ja mika mielikuvitusta.
Mun psykopaatti sano mulle nain: "No kun ei he useimmat ole koskaan edes miettineet sellaista aihetta, sina vaan sellaista mietit !"
No ihmettelin kuinka ihmiset pystyy elamaan pyrkimättä erittelemaan noita. Mun psykopaatti sanoi: "No kun heille on ihan sama onko se totta vai mielikuvitusta missa he elavat, kunhan elavat."
Keskusteluavulla on minuun juuri painvastainen vaikutus kuin toivoisin. Mun paamaara olisi putsata "linssini" itseni ja todellisuuden valilla mielen tuotteista. Mutta keskustelut tayttaa mun aivot epatodellisilla mielen tuotteilla joiden prosessoimiseen menee sitten koko aivokapasiteetti. Siten keskustelut ovat lisanneet karsimysta eika helpottaneet.
Koska sitten ma saan omien mielen tuotteideni lisaksi viela ne toistenkin mielten tuotteet aivoihini itseni ja todellisuuden valiin sumentamaan linssini. Eli tulen keskustelujen johdosta sekavammaksi.
Eika+tuo+tee+yhtaan+hyvaa+tilanteessa+jossa+olen+menettanyt+noin+50%+naöstani+ja+fyysisten+silmien+toiminnasta+hermostovaurion+johdosta+,+Mulla+oli+terava+nakö+ennen+sita+nyt+on+aariviivat+sumeat.
Ja+kun+ei+ne+auttajat+oikein+ymmarra+naita+asioita+kun+selittaa+suoraan+heille,+niin+selkeytan+paani+kirjoittamalla+asian+tanne.
Ma olen ollut ihan shokissa naista auttajista. Esim. jos sanon etta mun mielesta ketaan ei saisi painostaa alistumaan henkiseen vakivaltaan, niin aika moni ei ymmarra ajatusta.
Eras auttaja ilmaisi etta se riippuu tilanteesta, etta esim. tietynlaisessa perhetilanteessa voidaan ja kysyi onko minulla sellaista. No onneksi ei ole. Mutta kuulosti kamalalle, etta jos olisi pidettaisiin oikeutettuna alistamistani henkiseen vakivaltaan.
Naita juttuja on tosi rankkaa mun aivoille prosessioida noiden apukeskistelujen jälkeen. tassakin meni pari viikkoa etta pystyin taman prosessoimaan.
Ja se etten toista kaikkia kuulemiani asioita kirjaimellisesti ei johdu siita etta olisin kuullut vaarin , vaan siita etta monesti jonkun ajatuksen ilmeneminen on ottanut tunnin keskustelun ja jos toistaisin ne kaikki kirjaimellisesti naista teksteistani tulisi kirjaimellisesti lahes sata kertaa pidempia, niin koitan tiivistaa keskustelusta henkineen ajatuksen yhteen tai kahteen lauseeseen ja usein sanon rivien valissa sanotun aaneen. Mina en vaita etta se olisi sanottu aaneen, mina sen sanon aaneen.
Jotain tuon tyyppistä on minullekin tokaistu muutaman kerran. Ehkä suurin osa ihmisistä on sitten vaan niin "onnistuneesti" sijoittuneet kulttuurisesti ja sosiaalisesti että se "toimii" heidän kohdallaan riittävän hyvin oli se totta tai ei.
No kuulostaa kyllä aika hurjalta näkemykseltä. Aika moni on varmaan jo "omasta tahdostaan" aika pitkämielinen muutenkin kaikenlaiselle väärinkäytöksille tietyissä ihmissuhteissaan.
No mina olin pitkamielinen kutakuinkin kaikille vaarinkaytöksille kunhan ne pysyivat henkisella tasolla. Ehka tuon takia kerran kun olin kolmekymppinen mun psykopaatti nimitti mua henkiseksi "prostituoiduksi". Ihmettelin kovasti mita se tarkoittaa, koska taysselibaatissa elin joka tasolla ja elamani oli muutenkin henkisuskonnollista, joten nimitys kuulosti oudolle ja yhteensopimattomalle. Tuo nimitys lahinna huvitti auttajia. Joku ehdotti minulle heti alkuun 15 vuotta kestavaa terapiaa, minka koin jarjettömakssi heitoksi. Eli turhaa mitaan tollasia psykopaatin puheita milleen auttajille kertoa, aiheuttaa vain turhaa pilkkaa ja vaheksyntaa mika on mun mielesta ihan alytönta, kun kylla se vika on niiden paassa jotka kehittelee ja elattelee niin alyttömia kasitteita kuin : henkinen prostituoitu, uskovaisesta ihmisesta.
Vois olla aika suuri synti nimitella niin monienkin uskontojen mukaan. Jossain maissa varmaan tollasesta vois joutua kunnianloukkaussyytteeseen.
No eilen valittelin psykopaatilleni etta koen itseni joissain kuvioissa henkisesti hyvaksikaytetyksi. Han sanoi etta niinhan ma olenkin.
Mielenkiintoista.
onhan se niin etta jos on aina elanyt vain yhdessa todellisuudessa ei ehka kykene tarkastelemaan todellisuutta siten kun jos on elanyt monessa. Silloin todentuu ne "kulttuurikuplat" muuksikin kuin abstraktiksi kasitteeksi.
Olen miettinyt etta narsistien lapset ovat varmaan taysorpojen kanssa maailman juurettomimpia ihmisia. Mun erikoista "juurettomuutta" on aina ihmetelty, etta miten mulla ei ole juuria ollenkaan. Itsekin pohdin aina etta miksi muut ihmiset kokevat juurensa niin vahvasti ja ma en koe niita lainkaan. Olen kerran nuorena kurssilla jossa meidan piti kuvitella olevamme jokin puu. Kysyin ohjaajalta sopisiko etta olen vain oksa. Sain luvan olla oksa.
Hmm mitäköhän se tarkoitti tuolla termillä. Itselle negatiivisessa merkityksessä päällimmäisenä tulee mieleen henkisesti vetelä henkilö, joka alistuu ryhmäpaineelle vastoin (moraalista) arvostelukykyään, mikäli on edes kykeneväinen sellaista kovin hyvin itse muodostamaan.
Sitten kaikkien kaveri - ei kenenkään kaveri, joka risteilee kaikki raitit jakaen kaikkien asiat kaikille tasapuolisesti eikä konfliktitilanteissa valitse puolta, livistää paikalta, vaikka havaitsisi epäoikeudenmukaisuutta. En näkisi sinun olevan ainakaan tällainen. Tällaiset tyypit saattaa olla kyllä enemmän sääntö kuin poikkeus...
Se voi myös tarkoittaa joissain yhteisöissä ja kulttuurissa vallitsevaa (familismo amorale) taipumusta tai normia, jossa lojaliteetti on ensisijassa sukuun eikä omaa pesää liata... esim. kun äiti puolustaa väärintekijälastaan. Tällöin henkinen huora olisi perheen pettäjä riippumatta asiasta, etiikasta ja oikeudenmukaisuudesta.
Positiivisemmassa merkityksessä tai ainakin neutraalimmassa se voisi tarkoittaa henkisesti moniruokaista, monitieteistä, kirjavaa ymmärrystä... mutta tuskin äitisi tällaista tarkoitti ellei hänellä ole taipumus ilmaista asioita pääasiassa vulgaaristi.
Siis han varmaan tarkoitti tuolloin harrastamaani henkista universaalia rakkautta. Yltiöempaattisuutta kaikkia kohtaan itseni kustannuksella, Ja avointa ennakkoluulottomuuttani.
Mutta jos nyt suoraan sanon ennenkaikkea mielestani niin typera sanapari ei tarkoita yhtaan mitaan todellista tai jarjellista ja tavallaan mielestani se on psykopaatin ansaan menemista edes alata miettimaan mita se tarkoittaa. Juuri tuota psykopaatti tekee kuin paholainen: eksyttaa ihmisia ajatuksissaan kummallisiin ajatuksiin. Ja aika hyvin se uppoaa muihinkin kuin minuun eli se jos se uppoaa minuun ei edes osoita erityista heikkoutta.
Mitäköhän tuo henkinen hyväksikäyttö nyt pitää sisällään? Guuglaamalla ei juuri tulosta tullut.
Niin kuuluisiko osittain siihen episteemiseen epaoikeudenmukaisuuteen, ettei sen useimmille muodoille kenties ole nimia ja siksi niita voidaan seuraamuksitta vapaasti harrastaa.
Mutta osittain se on varmaan samaa kuin "emotional abuse"
Toisaalta tulee mieleen työnteko. Kaikkihan teemme tai olemme tehneet töitä. Olisikohan tuo sitten halventava nimitys joistain naisvaltaisista palvelualojen töistä, joissa vaaditaan emotionaalista ja empaattista osaamista, ymmärtämistä ja tunnetaitoja, joskus hyvääkin "feikkaamistaitoa". Hoiva-alat, lentoemannät, terapeutit..
Joo ja "apu" on mun mielesta liikaa niinkuin lastenhoitopaikka.
Jos mä menen minnekaan mitaan asiaa esittamaan otan itse vastuun esittamastani asiasta , ei sita kenenkaan tarvi tehda mun puolesta, siis miettia olenko esittanyt asian oikein. Mutta se on lahes ainoa mita mietitaan. Ma otan erittäin suuren vastuun esittamistani asioista ja haluan sen vastuun.
Mielenterveyspalveluissa ainakin käsitellään tosiaan niitä asioita mitä asiakas esittää riippumatta todellisuudesta. Mitä muutakaan ne voi. Kyllä se on asiakkaan vastuulla ne asiat mitkä otetaan käsittelyyn. Eri asia on sitten toimiiko terapia ja miten se toimii, tai miten sen edes pitäisi toimia.. On tietysti turha käydä säädättämässä päätään jos vika on pääasiassa "todellisuudessa".
Muihin keskusteluihin voi sortuat siksi kun erehtyy usein kulttuurissa tai kulttuurissaan ja sos. kontekstissaan kukoistavia yksilöitä omaamaan jonkin menestyksen salaisuuden, jota ei vain itse ymmärrä, mutta se on erhe. Iso erhe.
mulla ei ole kyse suoranaisesta mielenterveyskeskustelusta, mutta mun ongelma on ollut painvastainen: Vaikea saada toista keskustelijaa puhumaan aiheestani.
Koko aika mua johdatellaan johonkin muuhun ja sitten mua nimitellaan vaativaksi kun mun mielesta pitais puhua mun aiheesta ja vahan ainakin mun kannaltakin kun ma maksan.
Sitten outo kohtelu perustellaan silla etta avunhakijoiden joukossa on kaikkia outoja tapauksia.
Mutta onko se mun ongelmani ne toiset avunhakijat ? Sekinkö mun pitaisi ratkoa ?
Tuommonen apu varmaan enemman hyödyttää epärehellisia ihmisia jos ne yhteydenottajien ominaisuudet jaetaan tasan kaikkien yhteydenottajien kesken. Ja vastuulliset saa sitten muidenkin taakan niskoilleen. niinhan se menee. Vastuullisten ihmisten pitaa kuunnella kuinka he mahdollisesti valehtelevat, kuulevat puheet väärin, ottavat yhteytta pelleillakseen, tai pilkatakseen laheisiaan, syytellakseen ihmisia ilman syyta, itsekkaasti viedakseen ajan muilta ihmisilta jne. siksi etta ovat ottaneet yhteytta paikkaan johon ottaa yhteytta sellaisia kaikenlaisia. Eika mitaan empatiaa milta se tuntuu.
Tollanen on psyykea kuormittavaa. Ehka taa asia oli nyt tassa.
Sit ne auttajat aina kyselee hyvia asioita mun elamasta. En ma jaksais heille selittaa, ja sit sitakaan ei taideta oikeen ymmartaa kun ma koen niit olevan yltäkyllin.
Kerron esimerkin hyvasta asiasta elamassa jonka koin asken:
Kuuntelin radioita ja siella soi joku musiikkikappale, jossa miesaani aina valiin sanoo jotain: Ha tai hai tai jotain sinnepain. Ja aina kun ma kuulen sen aanen sen kappaleen aikana se jotenkin sykahdyttaa mua ja tekee mut onnelliseksi, kuulostaa hyvalta kun esteettiseen korvaan ja mun pitaa nousta tanssimaan.
Tammösia kauniita asioita maailmassa on loputtomiin. Kaikki vaan ei arvosta tammösia niin paljo ku ma.
Itseasiassa minun nykypaivan ongelmani alkoivat eraasta uudesta eettisesta kysymyksesta, joka minua tuli vastaan. Ja aloin kysella ihmisilta heidan mielipidettaan tuohon kysymykseen ja jarkytyin todella pahoin. Siita alkoivat vaikeudet joista tana paivana kärsin.
Jouduin nuorena vaikeuksiin vastaavasta syysta. Pohdin intensiivisesti muille ihmisille epamieluisaa eettista kysymysta.
Sait mut nyt kyllä mahdottoman uteliaaksi tästä asiasta. Mutta en ala pyytelemään ja utelemaan jos et kerro.
Hmm...
Tuo onkin sellainen seikka mita oikeastaan kukaan ei varmaan oikein tiedä, paitsi psykopaatilleni pohdintani aika pitkalle jaoin. Tuolloin en tiennyt hanen olevan psykopaatti.
Voihan olla etta jonain paivana tuonkin asian maailmalle kerron.
Mutta tosiaan mun ensisijainen kiinnostus lapsesta asti on ollut eettisten kysymysten pohdinta, jota olen harrastanut paivittain koko elamani ajan noin kuusi vuotiaasta asti. Ma voisin sanoa sen olevan mun psyyken ydin. Joten keskustelu ihmisten kanssa joita sana etiikka hammentaa ei oikeastaan johda mihinkaan oleelliseen mielekkaaseen mun mielen kannalta.
Onhan taakin oikeastaan mun nyt tuoreimpia eettisia pohdintoja etta mika olisi eettisin suhtautumistapa psykopaatteihin. Vaikuttaahan tämäkin aihe monille ihmisille epamieluisalle. Ei kovin innokkaita ole auttajatkaan keskustelemaan. Ja ma voin sanoa etta mulla on ollut elamani aikana lukuisia vaikeita eettisia kysymyksia pohdinnan alla, aiheista joita useimmat ihmiset eivat halua pohtia. Kaikki vähintään yhtä vieraita aiheita ihmisille keskimaarin kuin psykopatia.
Mutta tuo etta miten olen joutunut vaikeuksiin eettisten pohdintojeni johdosta, siita ma melkein voisin kirjoittaa kirjan, koska ma olen jatkanut noita pohdintoja johdonmukaisesti lapi koko elamani. Mutta ihan nyt en ole valmis tassa tarinaa kertomaan. Arvostan kiinnostusta.
Mun ensimmainen eettinen pohdinta oli kenties muurahaisten eettiset oikeudet. :)
No mulla oli rapujen keittäminen. Vastustin asiaa koko noin 4-v voimalla. En ole sittemmin kovin pohtinut asiaa. Tulihan siinä jo parin vuoden sisällä perustavanlaatuisen jäätävää/kiehuvaa muuta kokemusta, pohdittavaa ja tuntemista.
Mua kammottaa yli kaiken epaeettisen kuuloiset vastaukset eettisiin kysymyksiin. Se lienee oleellisin syy , ettei keskusteluapu minulle sovellu, koska siina joutuu koko aika kuuntelemaan sellaisia. Se sattuu muhun kenties enemmän kuin mikaan muu. Mutta jos ma paasisin jonkun etiikan professorin puheille , olisin valmis puhumaan kaikki asiani.
Lahes kaikki ongelmani ovat syntyneet erimielisista eettisia kysymyksia koskevista keskusteluista. (en ma juuri muita keskusteluja kaykaan omasta aloitteestani kuin eettisia tai taiteellisia ja silla tiella maailmassa vastaan tulleista ongelmista)
;) ;) ;)
Niin ja siina avussa mua kammotaa se kun mulle puhutaan tyyliin kuin ma en olisi koskaan miettinyt eettisia kysymyksia. Se tekee mun aivoille tosi pahaa. Suurin osa niista kysymyksista jne. ei ole mitenkaan relevantteja koko ikänsä eettisia kysymyksia pohtineelle ihmiselle.
Siis etta ma nyt ottaisin yhteytta puhuakseni paskaa aidistani ym. kaikenlaista todella ala-arvoista. Eihan edes useimmat kehittymattömatkaan ihmiset sellasta tee, siis esim. puhu paskaa aidistaan.
Kuka ihme sun epäilee puhuvan paskaa äidistäsi? Entäs isäsi?. Epäilläänkö sinun puhuvan paskaa myös hänestä?
Minusta olet ollut ihan ylimaallisen asiallinen ja toteava asiassa.
Voi että kun nuo äitinaiset on pyhiä... kallista laskua. Toinen on sitten parisuhdenormi ja aikuisten pyhä oikeus parisuhde"onneen" ja "rakkauteen", mitä se nyt sitten tarkoittaakin. Kukin on tietysti nostamassa oman käsityksensä mittatikuksi. Hyhhyh.
No kun mina aloin oivaalta psykopaattini psykopaatiksi ja esim. selitin jossain jonkinasteista jarkytystani siita etta olen oivaltanut psykopaattini psykopaatiksi
ja elelleeni psykopaatin laheisena , minulle vastattiin siihen suuntaan etta apua ei ole tarjolla toisen ihmisen asioiden kasittelyyn ja hanta vastaan puhumiseen.
Mutta tuo vastaus mielestani samalla heijastaa kasityksia psykopaateista. Mun mielesta ainkaan psykopaatin ei kannattaisi menna tuollaiseen paikkaan. Useita muitakin ihmisryhmia edistavia ihmisia ei saa sanoa siksi mita he ovat, koska se olisi "pahanpuhumista", Minua taas jarkyttaa etta niin monia ihmisryhmia ei hyvaksyta ollenkaan, etta pelkastaan heidan mainitsemista heita kuvaavalla nimella pidetaan "pahanpuhumisena", etta heilla on ikaankuin olemassaolon oikeus vain johonkin naamiaisasuun verhottuna ikaankuin. Mun mielesta enemmankin se on eettisesti kyseenalainen asia.
Mutta mun (eräs) lapsuuskokemus on ollut ihan oikeudessa asti käsiteltävänä. Luulisi siellä silloin kun tilanne on päällä käsiteltävän asioita niin että henkilöitä vastaan puhutaan. Mutta lapsiin kohdistuvat rikokset ja niiden käsittely onkin ihan kummallista pelleilyä kautta systeemin. Episteemistä pelleilyä.
Onhan se tosiaan kumma kun aikuisten pitää kinastella myyttien satuhahmojen kautta tosiasioista ja olisi toivottavaa että satukirjat jätettäisiin pikimmiten suht rauhaan selvitettelyissä huolimatta siitä mikä totuuden jyvänen niissä on piillyt tai piilee.
En tiedä sitten millä konsteilla meinataan oikeudenmukaisuutta toteuttaa jos ei asioita saa edes nimetä niin kuin ne on. Ehkä oikeudenmukaisuus (totuuden kautta vain saavutettavissa oleva) ei sitten olekaan enää mikään arvopäämäärä, joka sekin pitäisi sitten varmaan ilmoittaa jossain selkeästi, että tiedetään missä mennään ja osataan suunnitella asioita ottaen huomioon tämmöinen seikka, ettei turhaan voimiansa tuhlaile sen hakemiseen ja etsimiseen..
"Mutta tuo vastaus mielestani samalla heijastaa kasityksia psykopaateista. "
Entä sitten? Mitä pahaa siinä että heijastaa?
Käsittääkeseni psykopatia lakkaa olemasta psykopatiaa jos se ei ilmene oirekuvausten mukaisena ei-toivottavana, toisille ja itselleenkin vaikeuksia tuottavana oireina.
No se ei mulla toimi, koska mun eettisen ajattelun perusteet on rakentuneet toisella tavalla. Tama on neuroeettinen kysymys. Ja ma noudatan kaikessa ajattelussani lapsesta saakka rakentamiani eettisia perusteita johdonmukaisesti.
Psykopatiaa ei diagnosoida oireena ainakaan Suomessa, ma käsittelen psykopaatteja ihmistyyppina, koska tietysta nakökulmasta se on ihmistyyppi, kun se voi olla aivorakenteissa kai jo syntyjaan ja ihminen on lapi elamansa psykopaatti.
En ma puhu pahaa, jos ma esim. sanon myrkkykaarmetta myrkkykaarmeeksi.
Siina on kylla "paha ja vahingollinen" ominaisuus, mutta se on Luojan luoma siina kuin kaikki muukin. Mutta se etta sita ei saisi kasitella myrkkykaarmeena on kaikkein vahingollisinta.
Ja asia mun mielesta mitas kasitella asiallisesti ja rauhallisesti. Ei niin kummallisesti tai tunteiden vallassa vouhkaamalla tai kieltamalla.
https://en.wikipedia.org/wiki/Psychological_abuse
Tuolla jotain henkisesta kaltoinkohtelusta
Aiheesta on etenkin Suomen kielella hyvin vahan
No juu toi onkin jo tutumpaa asiaa.
Lopuksi
Hirvea hirvea noita-akkani mun,
kuitenkin kaunis on,
mun äitini ei...
Totuus on aina valetta kauniimpi, aina !!!
Ma arvostan mun psykopaatissa sita etta han ei yrita puuttua mun elamantarinan kerrontaan tai muunnella sitä
Yhtenä narsistien erittäin näkyvästä ja kuuluvasta erityispiirteistä pidetään juuri sitä, että narsistit muuttelevat toisen ihmisen olemusta puheissaan. Tästä oman narsisti-psykopaattini kanssa useita kokemuksia, joissa hän ikäänkuin on laittanut minun suuhuni sanoja, joita en ole sanonut, väittänyt minulla olevan tapoja, ajatuksia ja piirteitä, joita minulle ei ole. Puhuu myös takanapäin juonien ja valehdellen ihmisistä yleisesti. Huom! Ei kuitenkaan omasta perheestään ole koskaan tällaista vääristeltyä kuvausta antanut ainakaan minun kuulteni. Perhe on hänelle käsikassara josta otetaan kaikki mahdollinen hyöty irti ja sitä ei ehkä siksi sovi vääristellä. Vääristelyn kohteita ovat muut ihmiset.
Narsisti-psykopaattini vääristely on tahallista ja tietoista, jos olen oikein ymmärtänyt. Tarkoitus on useimmiten kääntää huomio hänen omasta pascasta olemuksestaan muihin..
Mutta minun pyskopaattini onkin narsisti... myös.
Kylla psykopaatit nimenomaan onnistuvat vaaristamaan asiat, mutta kuvio voi olla hyvinkin monimutkainen, mina ja mun psykopaattini pystytaan melko monimutkaiseen ajatteluun. Tahan kuvioon ei kuulu, etta mun psykopaatti puuttuis mun elamantarinakerrontaan, vaan painvastoin se tekee kuviosta mielenkiintoisen etta ma puhun koko ajan totuutta valeen rinnalla ja mun psykopaatti tietaa sen, mutta ihmiset ei kuule sita. Se on koko jutun eras perusidea, ei mun psykopaatti siihen puutu.
Se onkin aika mielenkiintoinen psykologinen seikka, etta ihmiset kokevat esim. psykopaatin puheen luotettavammaksi kuin koko elamansa etiikkaan perustaneen ihmisen puheen.
En minakaan puutu siihen miten psykopaattini kertoo elamaansa. Siina mielessa tama on vastavuoroista. Minulla ei ole tapana puuttua toisten ihmisten persoonaan, siksi minua loukkaa auttajat jotka olettavat minun sellaista tekevan ja samalla puuttuvat itse minun persoonaani. Nain taiteilijana olen opettanutkin oman persoonan vapaata ilmaisua joskus työksenikin. Mina en siihen puutu.
Psykopaattien valeet voi olla just siksi niin uskottavia kun ne perustuu kulttuurissa yleisemmin tunnettuihin ja kerrottuihin tarinoihin ja stereotypioihin esim. sopeutumaton ja kuriton lapsi ja mahdoton kapinoiva teini. Kyllä ne nuo tarinat aikuisina tuntee ja ne uppoaa hetimiten kyseenalaistamatta melkein kaikkiin. Varmasti henkilöön suhtaudutaan eri tavalla riippuen siitä onko hänet ns. tunnistettu esim. pahoinpidellyksi vai kurittomaksi... Kuten joidenkin sossujen haastatteluistakin kävi ilmi ei lasten kaltoinkohtelua edes esiinny. Mitäs sitä siihen sitten inttämään.
Kun sen psykopaatin elämäntyö ja rakkain harrastus on siinä cacan puhumisessa.
Se moraalinpohtija sensijaan on epävarmempi sanavalinnoissaan kun sen päämäärä ei ole niin selvä, varsinkaan silloin kun jälkimmäinen on edellisen lapsi... ja siten välttis nuorempikin.
Tuosta moraalinpohdinnasta ja cacan puhumisesta johtuen nimenomaan esim. minä pyrin sijoittumaan ulosanniltani ja kaikelta olemukseltani tuohon välimaastoon, jos näistä kahdesta ominaisuudesta puhutaan.
Joo siis nimenomaan erittain eettinen ihminen kuulosta helpommin epavarmemmalta ja siten epaluotettavammalle.
Erityisen rehellinen ja tunnollinen ihminen saattaa vastata esim kysymykseen : "Oletko koskaan varastanut kaupasta ?"
- "En muistaakseni".
Keskivertoihmiselle tuo helposti kuulosta erheellisesti silta, etta henkilö mahdollisesti on varastanut ja koittaa peitella sen muistamattomuudella ottamatta huomioon, etta heidan omat "En varmasti ole" vastauksensa tosiasiallisesti myös perustuvat heidan muistiinsa mutta he eivat muista mainita sita seikkaa vastauksessaan. .
Mutta jos ma olen esim. vuosikaupalla keskustellut jonkun kanssa jostakin samasta asiasta paivittain , ma voin alkaa olla aika perusteellisen varma, etta ma todella tiedan asian niin varmalla varmuudella kuin ylipaataan kukaan voi tietaa mitaan tassa maailmassa. Ja sitten ne auttajat kyseenalaistaa mut. Se vaan tuntuu mulle niin mahdottoman jarjettömalle kyseenalaistaa niin varmaa asiaa. Ne auttajat alkaa sillon tuntua mulle niin tavattoman epaloogisille.
" Ne auttajat alkaa sillon tuntua mulle niin tavattoman epaloogisille."
Sinun kommenttisi tuntuu minusta aivan epäloogiselle. Mistä hitosta ne auttajat voisivat tietää mitä sinä olet pohdiskellut ja mitä et? Tai yleensäkään mitä sinä olet käynyt läpi ja mitä et?
Mutta niinkuin sanottu, sinun diagnoosisi vanhemmistasi, jota nyt kuvittelen sinun tarkoittavan, ei voi olla kenellekään muulle varma kuin vain sinulle, jos sinä olet sitä mieltä.
Minäkin olen varma että ex-kamuni oli narsisti-psykopaatti, mutta hyvin varovaisesti asiaa missään muualla kuin tällä palstalla vien, ja täälläkin anonyymius on kaiken a ja o.
Niinkuin olet itsekin todennut, on niitä tiettyjä juttuja joiden takia on vaikea todistaa vanhempiaan narsisteiksi... se vaikuttaa kyllä ja on hyvä että se vaikuttaa.
Aina on hyvä jos auttajien mieliin tulee se, että heitä (auttajia) voi esim. narsistilapsi yrittää joko tahallisesti tietäen tai ymmärtämättömyyttään tai vain totuttuun tapaan käyttää hyväkseen esim. saadakseen vanhemmiltaan rahaa huumeidenkäyttöön tms.
Tää on näin.
Itse et pysty loogisesti päättelemään auttajien syitä epäluuloonsa. Sinun sanasi ei ole laki.
Ja siksi toiseksi et käytä koulutettuja ammattilaisia, jotka saattasivat nähdä jo sinun olemuksestasi ainakin osan totuutta.
Etkä tarvitse edes psykologista apua vaan neurologista. Omien sanojesi mukaan.
Siinapa se : Mita hyötya minun on puhua auttajille minulle selvista asioista ?
Asioista jotka ovat heille aivan epaselvia, mita se minua hyödyttaa ???
Ma puhun mieluummin taiteilijoille ja ulkomaalaisille joilla ei ole mun persoonaa kohtaan outoja ennakkoluuloja-.
Ma olen rehellinen ihminen joten mulla on mun mielesta oikeus odottaa ihmiset ihan normaalisti uskoo mita ma kerron elamastani. Ja mun ei kuulu puhua sellasille joilla on outoja ennakkoluuloja.
Ei ihmiset maailmassa ole keskimaaraisesti niin ennakkoluuloisia kuin ns. keskusteluauttajat
Mulla ei edes ole minkaanlaista uskottavuusongelmaa enaa oikeastaan missaan muualla mun elamassani. Niin miksi ma jumittaisin jossain hankalissa keskusteluissa ? Ne on aika jattaa taakse. niista tulee mulle ylimaarainen ongelma.
Jopa mun narsisti ja psykopaatti kutakuinkin uskoo minua siinakin etta ovat narsisti ja psykopaatti. Psykopaatti nyt ei ole varsinaisesti kommentoinut. Hanelle on kai ihan sama onko han vai ei.
Ja olen ma kohdannu elamassani satunnaisia muitakin ihmisia jotka on kiinnittaneet huomiota aitini tunteettomaan olemukseen ja narsistini narsistimaisuuteen.
Nyt on selitykset selitetty. Mina en selita enaa kellekaan mitaan
Tuli mieleen viela yksi kritiikki psykologisesta keskusteluavusta: Siina saa oman mielensa kasittelyn lisaksi vaivoikseen käsiteltavakseen viela ne toistenkin mielet. Eli aivotoiminta kuormittuu erittain huomattavasti. Milla logiikalla halvaantuminen muuttaisi helposti kuormittuvan hermoston vahemman kuormittuvaksi hankalista keskusteluista ?
Ja sitte mulle vastataan jotain etta: "Joo mutta kun ei ihmiset ole loogisia"
Niin semmosen kuunteleminen se vasta kuormittavaa onkin.
Sen takia mina juuri jankkaan, enka suostu valehtelemaan millaan irveella koska jos kerrankin oleellisesti valehtelee ja antaa sen menna niin, koko elaman logiikka pettaa.
Ihmisen "auttaminen " valehtelemaan tai sopeutumaan valeeseen, ei ole mitaan oikeaa apua. Se ilmanee jo vanhoista maaiilmanuskonnoista.
Hyvä ammattitaitoinen pyskologinen ammattiapu on vastuuntuntoisesti annettua eikä kuormita, päin vastoin, -se keventää mieltä.
Kumpa olisikin sellaista, mun kokemukset koko elamani ajalta mistaan "psykolgisesta" ovat olleet erittain kuormittavia, koska tunnen useita ihmisia, jotka kylla osaa puhua psykologien paat pyöralle, niin koko homma on vaikuttanut mulle vahan höpölle nuoresta tytösta asti. Siksikin ma suuntauduin tuohon filosofiaan mika tuntui mulle keinolta selvittaa totuus asioissa, joissa psykologisella tasolla ihmiset tulevat huijatuksi. Ja kun psykologia on enemman psykopaattiani kiinnostanut ala. Niin ma sain siita jotenkin epauskottavan vaikutelman jo nuorena.
Mulla oli aika vaikea ilta ja yö. Olo aika pyörryksissa. Tuli taas uusia oivalluksiakin siita mita menoa tama on ollut. Mun aivot on tulleet jo allergiseksi sille, etta kerron vanhemmistani jollekin auttajalle ja ne niiden auttajien toistuvat lauseet ja reaktiot on kuin jostain automaatista ja tuntuu jo ihan henkisesti kiduttaville lukemattomassa saman toistuvuudessaan. Mun on ihan turha puhua heille mitaan, tiedan kaikki heidan vastauslauseet etukateen. En nyt aina ihan tarkalleen, mutta suunnilleen. Ne on niita yksia ja samoja hokemia. (oon varmaan joskus psykopaattinkin kanssa keskustellut niista hokemista. )Mun paa ei enaa kesta niita. Kaikki sellaisia ihan helppoja asioita, jotka ei paljoa alya vaadi ja hoetaan ja hoetaan.
No viimeksi joku sentaan sanoi jotain etta: "Kuulostaa aika erikoiselle", kun kuvasi isaani. En ma mitaan sen erikoisempaa kertonut kuin pienta narsistin gaslightingia yksinkertaisimmillaan. Siis ma olen kertonut auttajille etta mun vanhemmat on narsisti ja psykopaatti, mutta silti he niin ihmettelee kun sitten kerron mun vanhempien tekevan jotain mita narsistit ja psykopaatit yleensa tekee. Mahan olen tehnyt "diagnoosini" juuri niiden tekemisten pohjalta. Ma nyt vaan en ole niin ihmetellyt , kun olen vauvasta asti tottunut. Enemmankin mua ihmetyttaa naa jotka niin niin ihmettelee.
No joku mukava auttaja aloitti aiheesta sanomalla mulle etta en voi vanhempiani muuttaa. Ma en pystyny jatkaan keskustelua, kun sekin on sellainen mulle paivanselva hokema , ma en yksinkertaisesti kesta enaa sita toistoa, Ja neuvontaa mulle ihan helpoissa asioissa kun mulla on mulle vaikeampia pohdittavana. Ma en ole sanonut yrittavani vanhempiani muuttaa, mista ihmiset keksiikin sellaista.
Mua ei kuulla etta ma ihan oikeasti tarkotan yksinkertaisesti mita ma sanon, siis etta mun vanhemmat on narsisti ja psykopaatti. Kerran multa kysyttiin: "Ma mietin tassa sita etta mitahan sa mahdat tarkoittaa", no vastasin totuuden: "ma tarkotan juuri sita kirjaimellisesti mita ma sanon."Tuokin on ihmisille niin vaikea ymmartaa, he hakee aina jotain salamyhkaista.
Siis kysymys on siita, etta kun mun vanhemmat on oikeesti narsisti ja psykopaatti, niin silla on tietyt vaikutukset laheisiin, ihan siita on kyse, ei mistaan muusta. Siis sellaisten ihmisten laheisena on hyvin kommervenkkista olla. Ma olen viela harvinaisen suvaitseva ja pitkapinnainen.
Hokemat kuormittaa mua niin paljon etta ma en uskalla enaa kelleen psykologiselle tyypille puhua, kun lahes takuuvarmasti saisin kuulla taas samat hokemat. JOiden sisallön olen ymmartanyt aikaa sitten ja enemmankin.
"No joku mukava auttaja aloitti aiheesta sanomalla mulle etta en voi vanhempiani muuttaa. Ma en pystyny jatkaan keskustelua, kun sekin on sellainen mulle paivanselva hokema"
"Siis kysymys on siita, etta kun mun vanhemmat on oikeesti narsisti ja psykopaatti, niin silla on tietyt vaikutukset laheisiin, ihan siita on kyse, ei mistaan muusta."
"Siis ma olen kertonut auttajille etta mun vanhemmat on narsisti ja psykopaatti, mutta silti he niin ihmettelee kun sitten kerron mun vanhempien tekevan jotain mita narsistit ja psykopaatit yleensa tekee."
Miksi yleensä käyt tuontapaiseen asiaan käsiksi?
Sinähän kaipaat ainoastaan neurologista apua.
"No joku mukava auttaja aloitti aiheesta sanomalla mulle etta en voi vanhempiani muuttaa. Ma en pystyny jatkaan keskustelua, kun sekin on sellainen mulle paivanselva hokema"
Ongelma siinä, että et pysty jatkamaan keskustelua.
Alkulauseet todettu ja sinun peli menetetty.
Ok.
Kuule. Olisit voinut todeta ja voit todeta jatkossakin että tiedät ja jatkaa sitten sitä mikä se sinun asiasi oikeasti on. Tällä palstalla olet tehnyt selväksi, että et halua psykologista keskusteluapua, etkä tarvitse sitä, vaan neurologista apua. Siis olet kertonut tosiasiassa tarvitsevasi neurologista apua halvaantumisoireisiisi. Toisaalta olet kertonut, että olet sellaista saanutkin ja nyt sinnittelet jo lähinnä ainoastaan omillasi. Että et oikeastaan tarvitse neurologista apuakaan... Vai miten tuo nyt näistä sinun jo ehkä vuosia kirjoittamistasi teksteistä selvinnee.. tai käy ilmi.
Ehkä selvennät vielä mitä haluat.
Sä et tieda kuinka pahaks tama allergia on jo menny ja kuinka paljon mulle hoettu. Kestin ma satoja kertoja, nyt ma olen alannu saada sairauskohtauksia. SAin vahan nytkin mun poistuttava en palaa
En ole taalla minkaan avun haussa (en neurologisen enka psykologisen )vaan kirjoitan tanne kokemuksia
Minä tykkään lukea kokemuksistasi. On huojentavaa ja rohkaisevaa kun on edes joku jonka kanssa jakaa edes saman tyyppisiä ajatuksia ja kokemuksia. Lähestymistapasi asiaan on kiinnostava ja minulle suht mielekäs.
Kiitos sulle.
Mietin tassa juuri , etta mun mielesta ihmiselta ei pitaisi odottaa enempaa kuin etta han kertoo totuuden. Mun mielesta on vaarin etta mut vastuutetaan siitakin, etta joku ei usko. Kun totuus on lausuttu, mun mielesta se on sen jalkeen kuulijan vastuulla uskooko vai ei. Rankkaa autettavan tehtavaksi antaa niiden auttajien aivoprosessit kun he yrittaa hahmottaa todellisuutta-
Autettava joutuu mahdottomaan empaatikon tehtavaan: Pitaa ymmartaa ettei auttaja voi tietaa, ettei auttaja voi ymmartaa, etta auttaja silti haluaa olla hyva auttaja, auttajalla on oma persoona ja omat kasitykset joita auttaja ei halua muuttaa jne-. jne. jne
Miks ma ottaisin semmosen homman oman taakkani paalle ? Otin joksikin aikaa, mutta vasyin
Ja mun elamantehtava on luoda tunteita taiteella.
Niita ei tarvitse saada keneltakaan, ei edes vanhemmiltaan, ei keneltakaan, vaan ne voi luoda itse. Se on mun taiteeni viisaus. Meidan ei tarvi riippua siina etta me saataisin tunteita joltain: Isalta, aidilta, psykologilta, laakarilta, ystavalta, tuttavalta, ystavapalvelusta...
Ei meidan tarvi jaada tyhjksi silman niitakaan. Me voidaan synnyttaa tunteet omasta sisaltamme ikaankuin tyhjasta...
Se on mahdollista...oikeasti...
No, minun filosofiani mukaan se totuus ei nyt välttis ole asiasta riippuen aina ykkösenä. Eikä voi ollakaan. Mahdoton ajatus.
Kuka sinua on vastuuttanut siitä että joku ei usko. Keksit tuon ihan itse.
"Rankkaa autettavan tehtavaksi antaa niiden auttajien aivoprosessit kun he yrittaa hahmottaa todellisuutta- "
Sinulla aina se sama prosessi, periaatteessa. Että nämä maallikot joita auttajiksi suvereenisti kutsut; eivät sinua ymmärrä.
Auttajalla, sillä maallikollakin hyvin paljon useampi prosessi ja vaihtuu vielä päivän mittaan.
-Tämä miete vain täältä sivusta (niinkuin joku palstakirjoittaja aina kirjoittaa).
Eli minä en auttaja enkä autettava.... Että minun vastuutamiseni kenenkään allergisoitumisesta tai sairaskohtauksesta ei niin välttämätöntä myöskään.
Enka ma edes halua mitaan tunteiden kasittelya miltaan psykologilta, kun ma haluan hoitaa sen homman taiteella ja siksi en ole kiinnostunut psykologin palveluista. Kaikki voimavarani kuluu hukkaan jankkaamaan tuota. Enka tykkaa siita asenteesta etta muka joko mun kertomus ei ole totta tai jos on mun taytyy olla niin traumatisoitunut etta tarvitsen sata vuotta terapiaa. Mun mielesta molemmat on julmaa. Ma kerron sen etta mun psykopaatti on psykopaatti lahinna vaan siksi etta se selittaa sen miksi taa meno on vahan erilaista ja samat konstit ei tepsi mita yleensa.
Kiitos vaan kaikille kitsaille, jotka ei suonu mulle mitaan empatiaa
niin minussa kehittyy tama tyhjasta syntyvien tunteiden lahja
Enka ma edes halua
ma haluan
en ole kiinnostunut
Enka tykkaa
Mun mielesta
Kiitos vaan kaikille kitsaille
Ja odotat että?
Olet nyt tällä palstallakin käynyt läpi aikamoisen kerrontaprosessin tilanteestasi.
Ok. Isäsi on narsisti ja äitisi psykopaatti sinun mielestäsi.
En tiedä miksi olet kirjoittanut asiaa tälle palstalle, ehkä verrytelläksesi aivojasi niinkuin olet joskus kertonut.
Tämä palsta ei kuitenkaan edusta muuta kuin kourallista lukijoita jotka eivät sinua livenä tunne.
Toivottavasti asiasi on edes koostunut, vaikka oletkin vihainen kohteille, jotka eivät itseään sinun kohteiksesi tunnista.
En tiedä, kuvitteletko täällä "auttajan" lukevan näitä että sitten osaisivat parantaa tapansa.
En ole lainkaan vihainen (koko ajan olen tassa kuunnellut musiikkia ja vahan hypellyt iloisesti aina kun tulee hyva kappale). Miksi ihmiset tulkitsee mun tunteita noin väärin ? Se on yksi syy miksi kammoan "apua". Heilla on niin erilainen tunnemaailma. Niinkuin ilmeisesti sinullakin.
Toiseksikin parempi niin, jos "auttajat" eivat lue naita :)
Tuntemattomille tama juurikin on osoitettu, jos jollekin, kuten mun kaikki muukin kommunikaatio nykyaan: taide jne.
Ei tarvitse muuttaa tapojaan, en ole palaamassakaan.
Etkö ymmarra etta tama on vain vapaata ilmaisua ? :)
En ma talla mitaan aja takaa.
Sanon mita mun ei muuten anneta ilmaista.
Ja ma olen ihan vilpitön tuossa kiitoksessani.
Ihan oikeesti mulla oli yks puolituttukin niin maan perusteellisen supertunteeton, ja jotenkin kummasti sen johdosta mulle alko pulputa melko omaperaisia ideoita taiteeseen minka johdosta mun sosiaalinen tilanne koheni. MIksi ma siita vihainen olisin ?
Muistaakseni on joku kirjakin jossa neuvotaan kiittamaan elamansa vaikeita ihmisia: "Kiitos etta olet niin vaikea !" Kiitoissiita sinullekin
Koita sakin kirjoita sakin tanne noin tunteesi. Se auttaa saamaan kosketuksen aitoihin tunteisiin.
Auttajilla on ne tunnekartastot niin yksioikoiset: Kaikki on vaan vihaisia ja masentuneita
No mutta siksi on parempi etta pysyn pois ns. avusta, koska mm. mulla on aina totuus ykkösena enka ma voi elaa jarjellisesti muulla tapaa ja niin meni ihan hyvin ilman apua ennen halvaannusta.
Halvaannus , narsistit vanhemmat yms. ei ole mikaan hyva syy muuttaa mun eettisen ajattelun perusteita, jotka on ihan oikeasti olleet aina eettiset. Niilla ainakaan en ole ikina tehnyt mitaan rikkeita, mutta minusta on tosi pelottavaa jos mun vahvasti eettisen ajattelun perusteet murretaan. Mita minusta sitte tulee osittain psykopaatin geeneilla ???
Niita ei ole eettista menna murtamaan
No tuossahan olisi oppia psykopaateillekin. Ei kai se lupaa anna toimia epäeettisesti vaikka onkin psykopaatti? Vai onko eettinen psykopaatti paradoksi? Voihan se vähän karkeaksi ja yksioikoiseksi (normatiiviseksi ehkä) muodostua se psykopaattien eetiikka hienovaraisempien tunnevivahdusten ja empatian puuttuessa tilannekohtaisissa harkinnoissa? Mutta eiköhän semmoinen psykopaatti menisi aikalailla siinä missä kuka tahansa Matti Meikäläinen joka nyt ei niin perusta eettisistä ja empaattisista pohdinnoista.
Narsisteista sitten taas en oikein tiedä että millainen olisi eettinen narsisti? Luin joskus hesarista artikkelin, jossa oltiin haastateltu diagnosoitua narsistia ja kyllä sen elämänkatsomukselliset näkemykset oli mielestäni joissain kohdin ihan mukiinmeneviä joskin aika kyynisiä. Pikkasen hammurabimainen mentaliteetti sillä kyllä oli. Tietysti elämänpiiri ja -tapa oli varmaan kyynisyyttä aiheuttavia.
No hyvä jos et kuvittele heikäläisten täällä lukevan näitä. Vaikka mistä minä tiedän kuinka monta "auttajaa" näitä lukee, loppupeleissä. Joskus näissä linkeissä oli avauskerrat laskettuna ja mainittu erikseen tuolla yläkulmassa. Kurjaa kun ei ole enää niin ei tiedä kuinka moni näitä lukee. Miksiköhän sekin luku oli poistettava?
Minua vain kauhistuttaa se toistojen määrä minkä kirjoitat auttajia arvostellen. Ilman muuta olen kuvitellut että nämä elämäsi pilaajat ovat ainakin jonkinlaisen vihasi kohteita. Kuinka muuten jaksaisit heitä niin kovin arvostella?
Siis narsistit ovat kovia moralisoimaan--- muita! Moraali on loistava heittoase narsistin käsissä.
Moralisointi on tunnetusti yksi narsistien pääkeinoista hajoittaa ja hallita.
"Koita sakin kirjoita sakin tanne noin tunteesi. Se auttaa saamaan kosketuksen aitoihin tunteisiin."
Enka ma edes halua/tutustua kaikkiin ihmisiin.
ma haluan/vähän enemmän omaisuutta.
en ole kiinnostunut/huonoista leffoista.
Enka tykkaa/pahasta ruoasta.
Mun mielesta/ruoho ei ole enää vihreämpää aidan toisella puolella.
Kiitos elämäni vaikeille ihmisille, jotka opettivat ja kasvattivat minua aikoinaan, mutta eivät kuitenkaan vahingoittaneet...
En mina ollenkaan heita heidan takiaan arvostele, eika he kiinnosta minua yhtaan, enka mina heita vihaa. Jos nakisit minut niin ihan lempealla naamalla naita kirjoittelen. Jos mulla olis taidenayttely niin ne auttajat teoriassa vois olla vaikka arvoisia kutsuvieraita, mutta ma en voi tietyista syista kuitenkaan kutsua. Mutta kun jotenkin mun on pelastettava paani kun mun ihan oikeesti meinas kayda huonosti siina systeemissa. Ma ihan oikeesti sydamestani en tarkoita mitaan pahaa. Ihan rakastavalla sydamella kaikki taa kritiikkikin on kirjoitettu.
Mun taidekin on just vihaa vastaan, vihan vastakohta.
Ma arvostelen juuri sita etta kaikki perustuu niin vihaan ja olen henkista vakivaltaa vastaan
Ma olen pohjimmiltaan lempeyden asialla. Kukkia vaan kaikille auttajille !!!! Ymparöisin heidat kaikki kauniilla kukilla jos vain voisin !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Mutta anteeksi ma en ala valehdella ...
Ja eiks psykologia oo juuri sita varten etta ihminen kasittelisi tunteitaan ? En ma tassa ketaan oikeastaan arvostele vaan ilmaisen ja käsittelen tunteitani julkisesti.
Niin eiks se ole psykologian kannalta hyva etta tunteet tulee kasiteltya ihan oikeasti. ?
Ma kasittelen ne nyt nain kun ei ihmiset osaa jakaa mun tunteita. Ma olen just kehitellyt uuden taideidean jolla voi kasitella ja ilmaista sellaisia tunteita kuin ma tunnen. Ne on sellasia aika lempeita mun tunteet. Ton apusysteemin tunteet on mulle liian rajuja
Mun mieltä just jarkyttaa ihmisten jatkuvat kuvitelmat vihasta, kun ma eläydyn niihin heidan kuvitelmiin ma meinaan tulla hulluksi. ma en edes arvosta vihaa tunteena paitsi sisua oikeudenmukaisuuden puolesta.
Mun hata oli hermostovauriot, mutta kun ihmisia niin kiinnosti vaan mun persoona niin ma nyt ilmaisen kerralla julkisesti, vaikka ei taakaan ole mun ihan aito persoona kun tama tulee niin taman apukysymyksen valossa tassa. Mun taiteessa voi nahda mun persoonan
Ongelma oli se kun halvaantuneen persoona ei nay juurikaan ja siita mulla oli hata...
Jos olisitte olleet silleen halvaantuneita saattaisitte tekin sen jalkeen ilmaista kaiken minka pystytte ujostelematta. Ma olin ennen halvausta ujo.
Hauska kuulla että joku tarkoitus sinun arvostelulla. Muuten voisi kuvitella että hukkaat todellakin kauhean määrän energiaa jonkun ryhmän arvosteluun, joka ryhmä siitä tuskin muuttuu...
No, minulle tuli mieleen, että olisihan se "auttajan" hyvä tietää, että ei esim. tiedä narsismista ja psykopatiasta, niin voisi heti sanoa, ettei ole hänen juttunsa eikä hän pysty auttamaan.
Itselleni muuten kohdalle osunut sitten aikoinaan näitä maalllikkoauttajia sellaisiakin, jotka ovat olleet vaatimattomia ja sanoneet että jonkinlainen käsitys on tms...
Samoin itse sanoisin, jos olisin jossain sellaisessa apusysteemissä työssä/tai harrastamassa, ja jollain olisi ongelmia narsistin kanssa, niin sanoisin, että jonkinlainen käsitys on, mutta paljoa en pystyisi ymmärrystä enkä neuvoja luvata.
Nämähän OVAT niitä kaikkein vaikeimpia tapauksia, kun ne kohdalle sattuvat. Ja varmaan harvalla on niin hyvää mielikuvitusta, että pystyisi ilman omakohtaista kokemusta ymmärtämään minkälaisia ihme venkuroita ovat.
"ma en edes arvosta vihaa tunteena"
Minä arvostan jonkun verran. Minusta vaatii jonkun verran kypsyneisyyttä, että pystyy tuntemaan senkin verran jalostunutta tunnetta kuin viha on. Eikö psykopaatin ja narsistin vallitseva tunne ole välinpitämättömyys? En tiedä.
Minusta hyvin kohdistunut viha on myös muutoksen alkulähde ja voima, jolla muutosta voi tehdä. Tietenkin sellaisen vihan on hyvä olla todellakin jalostunutta, kohdistua hyvin ja olla hyvin kanavoitua.
Tiedetäänhän ihmisestä, että tietty määrä agressiotakin pitää terveellä ihmisellä olla, jopa lapsella.
Viha voi olla hyvän positiivisen kehityksen voimanlähde.
Lisään vielä, että muistaakseni juuri läheisriippuvuuteen kuuluu, että lapsi ei uskalla näyttää vihantunteitaan... Eikä kai aikuinenkaan läheisriippuva, koska pelkää hylätyksitulemista.
No mulla pistää vähän vihaksi kyllä sun puolestas. Omani on se tunne. Ja surulliseksi kanssa. Mutta mitäpä sitten... et varmaan siitä ravinnoidu eikä siitä asiasi parane.
Niinpä. Olisi ollut syytä jonkun vihastua kun minua pahoinpideltiin ja kaltoinkohdeltiin lapsena. Viesti lapselle on selvä kun ei kukaan vihastu. Tai ehkä epäselvä..
NYt sellainen huomio, etta jokaikisen ihmisen tunnemaailma on yksilöllinen. Eli yleisohje ei mun mielesta voi toimia tunneasioissa. Ihmisilla on eri tunneskaala eri ihmisilla ja se miten sitten kunkin niista tunteista kokee on viela jokaisella erilainen. Uskoisin nain jo ihan silla perusteella etta jokaisella on erilaiset aivot ja elamankokemukset.
Ostin tommosen kirjan : "How emotions are made" en ole viela lukenut
Niin ja koska mun yksityisasioita on niin monta kertaa levitetty ilman lupaa, ajattelin ratkaista ongelman silla, etta käsittelen salaiset tunneasiat samantien julkisesti tastalahtien...
Siis ihan rikollisesti levitetty?
joo. Ma olen kerran elamassa esittanyt asiani tavoistani poiketen huutaen koska paadyin seuraamaan sivusta avuttoman ihmisen kiusaamista johon ei puututtu
Ei silla ole enaa merkitysta. Ma olen sopeutunut julkiseen tunneilmaisuun. Onneks ma olen taiteilija niin mulle ei ole niin suuri ongelma ilmaista tunteitani yleisölle.
Ei mua oikeastaan haittaa tama elamantapa muutos jota vahan "avustettiin" erikoista reittia.
"NYt sellainen huomio, etta jokaikisen ihmisen tunnemaailma on yksilöllinen. Eli yleisohje ei mun mielesta voi toimia tunneasioissa. Ihmisilla on eri tunneskaala eri ihmisilla ja se miten sitten kunkin niista tunteista kokee on viela jokaisella erilainen."
Tottakai. Sen verran kuitenkin on yleistä käsitystä normaalista ja epänormaalista nykyään, että valistunut asiantuntija osaa esim. lapsesta sanoa, kärsiikö tämä vai ei, jos saa lasta tutkia. Ainakin toivon että asia on noin. Käsittääkseni epäkohdat sentään usein paljastuvatkin.
Eli asiantuntijoita ei aina pystytä hämäämään väittämällä ettei lasta mikään vaivaa... Aikuisenhan jo odotetaan itse asiansa kertovan, jos vain pystyy puhumaan.
Ihan meni jotenkin aakkosiin tämä asia. Tulee mieleen kaikenlaista itsestäänselvää. Tiedetäänhän ihmisen oireilusta todella paljon. Yleisiä esimerkkejä sotatraumat ja muutkin traumat... Kaikenlaiset oireet joita en lähde tässä kertaamaan, kun niistä ei niin edes tykätä että mainitaan.
No mua kyllä haittais ja haluaisin tietää ketä nämä "luottohenkilöt" nyt sitten on olleet niin että ei tarvitsisi enää vaivautua kättä kadulla nostamaan. Tosin onhan noita käsittämättömiä suhtautujia jo tullut heivattua niin että ei muutenkaan enää tarvitse tuntea.
No mulle on kaynyt sen tapaista monta kertaa elaman aikana eri yhteyksissa taysin eri ihmisten kesken ja eri konstein toteuttamalla. Usein silleen ikaankuin keksien tavalla tai toisella kepulikonstin kiertaa saantöja. Tuo ongelma ratkee silla etta alan esiintya kaikkialla niinkuin julkisesti ja elan yksityisestikin niin. :)
Mista sina oikein puhut ? :)
Tasta tuli mieleen vanha keskustelu, mun mielesta se Raamatun vihastuminen on tunne hyvyyden asialla ja täysin eri asia kuin vahingollinen kalvava viha. Ja mun mielesta on puute "avussa", etta noita ei selkeasti erotella eri asioiksi ja eri tunteiksi .
" jokaikisen ihmisen tunnemaailma on yksilöllinen. Eli yleisohje ei mun mielesta voi toimia tunneasioissa."
Käsittääksenin vastauksesi liittyi ainakin läheisriippuvuuden oireeseen, jossa LR ei uskalla näyttää negatiivisa tunteitaan hylkäämisen pelossa...
Ryhdyt siis julkkikseksi?
No en oikeastaan . En lehteen ole menossa. Eika minusta ole Youtube julkkikseksi.
oikeastaan koski itseani koen oloni tunteellisesti epamukavaksi kaikissa yleistetyissa maaritelmissa. Kasitykseni mukaan tiedekin on alkanut jossain maarin kyseenalaistaa universaalien perustunteiden olemassaoloa.
Mun mielesta meita manipuloidaan antamalla eteemme kourallinen tunnekasitteita ja kaskemalla valitsemaan niista mita tunnemme.
?! ?? Toivossa on varmaan mukava elää.
Minä en ole koskaan ottanut yleislehtien tai muiden kerhojen pelejä tosissani...
https://tunnekartta.vuodatus.net/lue/2013/02/parintuhannen-tunteen-luettelo
Tuolla sisällä yli 2000 tunnetiloja kuvaavaa sanaa. Siitä vain klikkailemaan auki.
http://www.edu.fi/tunteesta_tunteeseen/104_tunnetta
Jos et jaksa, niin tuossa vain 104 tunnetta, pääsee vähän helpommalla.
Luulisi että tuolta nyt löytää omansa, jos on kiinnostunut tunteista tai niitä kuvaavista sanoista.
Mitä tulee toivossa elämiseen niin olen sitä mieltä että minulla on toivoa, joskin ikäni vuoksi jo aikarajoitettu määrä. Ajan päättymisen jälkeen ratkaisee taivaallinen tuomioistuin sijoitukseni. Joten eiköhän toivoa aina kannata eteenpäinkin... vaikka aika täällä loppuisikin kaiken rakentamiseen kesken.
Niin siis nykyinen toivoni, odotan matkustamista ja kaikenlaista kivaa puuhaa jota on järjestynytkin. Muutama kilo pitäisi painoa pudottaa, yllättäin tuo vaikuttaa vaikealta. En tiedä pitäisikö muutaman kilon pudottamisesta luopua toivosta... vai jatkanko toivomista.
Toivon myös elämänkumppanin löytymistä. Minulla intuitioon perustuva aavistus että pitkäaikaisia tulee vielä kaksi elämääni, ainakin.
Toivoa on, toivoa on. Miksi luovuttaisi.
Mutta työtä on tehtävä lujasti, ilmaiseksi nuo mitkään eivät eteeni putoa.
"koen oloni tunteellisesti epamukavaksi kaikissa yleistetyissa maaritelmissa. "
Minua arveluttaa aina kun yleistetään seksuaalisuutta, "tiedetään" seksistä sitä ja tätä. Nämä yleistykset eivät minun mielestäni pidä paikkaansa koskaan, eivät ikinä. Seksi on niin henkilökohtainen asia, että sitä ei ole yleistäminen. Pidän lähes raiskauksena yleistyksiä, yleensä.
No kivat sulle. Mulla on taas ihan muita ensisijaisia toiveita ja tavoitteita, kuten olet ehkä huomannut mikäli vaan olet lukenut aikaisempia tekstejämme.
Okei tuo oli jo kivempi kartta.
Mutta ei juuri missaan arkikaytössa.
Haluisin tuollaisen kirjan muttei ole rahaa hankkia.
Mutta se on minulle erittain mielenkiintoista, etta edes 2000 tunteen listasta ei löydy niita perustunteitani joista teen taidetta ainakaan ensivilaisulla aakkosten perusteella. Ihan kiva sitten ideani lienee omaperainen :)
Aika uskomatonta olen jo etsinyt neljaa oleellisinta tunnesanaani tai myönteisimpia tunnekokemuksiani kuvaavia sanoja ja niita ei löydy 2000 tunteen listasta.
viidettakaan ei löytynyt
kuudes löyty
Minä en ole käynyt läpi noita 2000 tunnesanaa. Voi hyvin olla että ei löydy niitäkään tunnesanoja jotka ovat minulle myönteisimpiä kokemiani. Ehkä tunnemme erilaisia koosteita sekä kokemustemme että tavoitteidemme mukaisesti. Oman persoonamme mukaisesti.
Jos olet käynyt esim. Kiasmassa vuonna ?papu?, niin itse muistan sellaisen tuoksuteoksen, jossa oli erilaisia tuoksuja säilöttynä ja niitä voi sitten nuuskutella ja miettiä mitä tulee mieleen.
Jotkut lapsuudesta peräisin olevat tuoksut tietenkin vaikuttavat meihin ja meidän tunteisiimme voimakkaasti... Eri tuoksut eri ihmisiin eri tavoin.
Onkin aika karkeaa ajatella, että tuntisimme samoin kaikki. Yleisimmät tunteet antavat suuntaa ja lienevät aivan yleismaailmallisia.
https://en.wikipedia.org/wiki/Emotions_and_culture
Alkaa ottako mun kritiikkia henkilökohtaisesti. Ma vaan haluan tutkia myös naita tunneasioita vahan laajemmin. Ja kylla mulla varmaan onkin erilainen tunne-elama kun se on nuoresta asti rakentunut monikulttuuriseen taideymparistöön. Mulla oli taideopettajia lukuisista eri maista jo alle parikymppisena ja lahinna siella ma elin mun tunteita. Mun tunteet sijoittuu sellaseen ymparistöön ja siella mun on niita helppo elaa. Jossain psykologilla ma en tunne muuta kuin kummastusta ja vahan jotain aivoja hairitsevaa.
KUmmastus löytyu tunnekartasta :)
MUtta ymmartaakö auttajat jos kertoo heille tuntevansa lähinna kummastusta ? Ja kuinka kummastusta psykologisesti kasitellaan ?
Siina tulee myös eraanlainen kulttuurishokki.
Ma en tunne semmosta elamaa ollenkaan mita useimmat suomalaiset elaa. Ma olen siina ihan ummikko.
Olen aina ollut kovapainen pitamaan kiinni totuudesta. Sitten hermostovaurion johdosta pehmennytta paatäni hyödynnettiin saadakseen minut elamaan valeessa. Se on taysin epaeettista. Ei muuta sanottavaa
Mina olen ajatellut suunnata alynarsistien kovapaiset geenit totuudesta kiinni pitamiseen parhaani mukaan.
Aivot pehmenneena ma kuuntelin jopa semmoisia sepustuksia etta totuutta ei ole olemassa. Kauheaa manipulointia mita voidaan tehda ihmisille joiden aivot on syysta tai toisesta pehmenny.
Se on muuten ihan mieletöntä milla kaikilla mahdollisilla konsteilla ihmista psykologisesti uskotellaan etta han olisi jotenkin parempi ihminen jos han joustaa totuudesta hieman valeeseen. En olis uskonut ett mullekin kay niin etta paa pehmiaa hermostovauriosta ja jopa mua pystyttiin siina tilassa niin manipuloimaan . Yks on se anteeksiantaminen, valeellekin muka pitaisi antaa anteeksi ilman etta se on pyytanyt anteeksi. no siina sitten annetaan periksi valeelle ja aletaan elaa valeessa. Sellainen tuskin on minkaan uskonnon tarkoitus. Mina olen sita mielta etta mikaan ei todella paranna ilman totuutta.
tai etta mun pitas antaa periksi valeelle ikaankuin myötatunnosta, kun kanssakeskustelijanikin on joutunut antamaan periksi valeelle ja joutuu elamaan valeessa.
Etta ma vaatisin muka ikaankuin ylimaaraisia etuoikeuksia, jos ma en suostu elamaan valeessa, jos kerran muitakin joutuu. Ei tuo ole loogista, ei se ole kenenkaan etu etta kaikki alkaa elaa valeessa myötatunnosta. Olen kokenut.
Mulle on selitty kuinka tutkijoitakin jopa joutuu elamaan valeessa ja on joutunut antamaan periksi kuulostaen ikaankuin perustelulta, etta minunkin pitaisi.
Myötatunnosta onnetonta tutkijaa kohtaan ?
Ja viela kolmas juttu. Mina en halua liittyä mukaan mihinkaan seurueeseen, jossa pidetaan henkista vakivaltaa hyvaksyttavana. Psykopaattini seurassa voin viela olla jotenkin kun han ei varsinaisesti pida harjoittamaansa kiusaamista hyvaksyttavana kasitykseni mukaan.
Loppulause vihdoin. Luotan siihen etta varsin harva taiteilija vastaisi kylla kysymykseen onko henkinen vakivalta hyvaksyttavaa.
No näinhän se on. Hullultahan tuo tuntuisi kun nyt näin lukee.
Kohtasin tanaan psykopaattini. Uskokaa tai alkaa niin hanen arvoisan kylma noitakkaisuutensa koskettaa mun sydanta ja se etta noita-akan paata sarki. Ma sain pussin riisia köyhäinapua.
Ihmisen ilmaisukyky on suuri ihme, alkaa hukatko sita !!!!!!!!!!!!!!!
Minäpä en koskaan päässyt sitä oikein kehittämäänkään 6 ikävuodesta eteen päin.
Ei ole myöhäistä. Aivot on joustavat ja kehittyy koko elaman ajan vanhaksi asti
Mulla kun on taa outo kokemuskin omien kykejeni osittaisesta vaihtumisesta hermostovauriossa.
Mutta joo en nyt taida tan enempaa tassa maailmassa ilmaista.
Loput sitte taidemaailman puolella.
Viela syy miksi kritisoin auttajien halua kasitella mun tunteita. Mulla oli silloin sellainen hermostovaurio joka fyysisesti esti tunteiden kasittelya. Mun hatani oli se vaurio, ei mun tunteet.
Ja on ihan kauheaa kasitella tunteita silloin kun se on fyysisesti estynyt. mm. se vaikuttaa tosi paljon tunteisiin jos keho ei tunne mitaan. Yhdessa hermostovaurioiden vaiheessa kaikki aistituntemukset oli ihan hurjia.
Tuo on täysin uskottavaa.
Auttajien tukikohta? Kerro. Toimialusta?
Ma en voi kertoa kun ei ole tarkoitus kritisoida ketaan ihmisia vaan vain asiaa loogisesti perustellen. Ei minua kukaan varsinainen "asiantuntija" ole ollut lahettamassa psykologiseen keskusteluun.
Mun mielesta yksinkertaisesti ei pida ehdottaa psykologista keskustelua sellaiselle hermostovaurioiselle, jolle se ei sovellu. Siina koko asia kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Saa sitten tarpeetonta kritiikkia koko ala.
Siis jos olen selvasti sanonut asianlaidan.
Ehdottajat, keitä?
Kuka ehdottaa vielä niin, että on näköjään pakko suostua.
Käsittääkseni ehdottaa voi kuitenkin aina. Suostutteleminen on astetta pidemmällä olevaa kuin ehdottaminen. Että onkohan niin, että sinua on suostuteltu ennemminkin?
Kukaan ei ole ehdottanut mitaan pakkosuostua. Miten voi olla sinunkin niin vaikea ymmartaa ?
Jos ma sanon etta mulla on tama ja tama vaiva mika mulla on, ei sellainen vaiva mihin auttaa tuo ja tuo mista puhutte, eika sellainen sovellu mulle lainkaan, niin miksi asia ei ole silla selva normaali-ihmisille ?
Ja mina lopetan nyt taallakin koska miten voi olla nain vaikeeta ?
Ma haluan puhua tastalahin ihmisille jotka ymmartaa yhdella puheella.
Ja nyt ma menen tekemaan taidettani ja lopetan kaikki tammöset.
Kiitos mukavasta tunnekartta jutusta
Ja miksi ihmeessa mitaan soveltumatonta suostuttelemaan ja venyttamaan juttua joka on selvasti sanottu ?
Kun mulla on nyt vertailukohdetta, kuinka taideihmiset ymmartaa kaiken yhdella puheella ja viestit ovat kohteliaita ja kunnioittavia. Niin elama on 100 kertaa helpompaa ja saan hyvia vaikutteita kommunikaatioon ja osaan kohta itsekin varmaan kommunikoida tyylikkaasti.
Osaan jo tota someakin mista en ymmartany mitaan 2 vuotta sitte.
Niin ma nyt lopetan tan tyylisen kommunikaation kokonaan.
Taiteilijat on kuin enkeleita, jotka yhtakkia ymparöi mut niin etta vaan ihmettelin mista he tupsahti. Ehka se on energeettinen kysymys.
Muista että "taideihmisissäkin" on useimmiten tervettä narsismia, toisinaan jopa yliannoksia.
Elämän realiteetit on hyvä ymmärtää, liikkui missä tahansa.
Onnea tulevaan joka tapauksessa 🎨🖌️
Joo siella olen jopa huomannut joidenkin esittytyvan narsistina onko se sitten totta tai ei.
Kaikki suvaitaan, kunhan tekee omaa juttuaan eika puutu toisen
Jossain oli ohje, etta kuitenkaan kokonaan ilman vaatteita ei saa tulla nayttelypaikalle. :)
Mutta joo heihei, toivataan ettei nyt tule enempoaa mitaan auttajakritiikkia.
En pystyny nukkuun nyt tulee mun syvin tunteeni ja kritiikkini ydin. Sitten ma lopetan namakin keskustelut.
Jos ihminen on sillatavoin hermostovaurioitunut, ettei hermosto edes jaksa kasitella psykologista keskustelua eikö hanen sovi kertoa kelleen maailmassa olevansa paasta varpaisiin vammautunut ?. Edellyttääkö se etta sitten on pakko osallistua psykologiseen keskusteluun ?. Ja jos siita kärsii todella, kaikkien pitaa luulla jokisikin kamalaksi vihaajaksi vaikka olisi hyvinkin pehmea ihminen, niin pehmea ettei jaksa edes psykologisesti keskustella ?
Eeettinen kysymys: Edellyttaakö ihmisyys psykologista keskustelua ?
Taide on ihanaa, saa olla tunteva ihminen ilman mitaan psykologista keskustelua,
Aika rankkaa viela silleen hermostovammautuneena kasitella silla hermostolla sitten vielä psykopaattien hermostoasiat jne.
Ei tietenkään psykologisia. Ihmiskontakteja, sosiaalista ympäristöä, ihmiskommunikaatiota ja -kieltä kylläkin. Ainakin ensimmäisinä vuosina tai vuosikymmeninä. Voihan sitä sitten myöhemmin erakoitua tietysti.
Niin ma kylla ihan tykkaan muista keskusteluista kunan ne eivat ole psykologisia. Psykologiset keskustelut on energeettisesti kuin jotain hairitsevaa aivotungettelua josta aivot stressaantuu j
Entä lääketiede yleisemmin? Lääketieteessähän tiedetään todella paljon ihmisen kehosta ja sen reagoinneista, aivoista ja aivojen toiminnasta, sekä lääkkeistä jotka vaikuttavat ihmiseen, jopa siihen psyykkeen.
Niin mulle ei sovi laakkeet koska mulla on yliherkka keho, mutta arvostan mm. neurologista tutkimusta ja itsekin luen sita aika paljon. Montako neurologiaa kasittelevaa kirjaa hyllyistanne löytyy- ???
On olemassa mm. geneettisesti poikkeavia yksilöita joiden kehoissa laakeaineet voivat aiheuttaa odottamattomia, rajuja ja vaarallisia reaktioita.
Mutta joo, hyvaa jatkoa
Mulla ei ole yhtään sellaista kirjaa. Muutama missä muun ohessa käsitellään joitain neurokemiallisia prosesseja ja joitain aivopalasten ja synaptisten yhteyksien erilaisia kehityskulkuja lapsuudessa... joitain artikkeleja olen myös lueskellut just lähinnä neurokemiallisista asioista.
Tuskin mitkään välittäjäaineiden epäbalanssit tai balanssit kuitenkaan mun kokemuksia ja identiteettiä tai sen puutetta tai kehittymättömyyttä poista kun ei näitä kokemuksia saa olla olemassa, tai sitten niiden kertominen herättää aika kummallisia reaktioita ihmisissä. Onhan se vaikea tila olla olemassa. Joku muukin on kai mahdollinen kun kerta vaikean tilan tunnistan vaikeaksi olo- ja tunnetilaksi.. että kai sellaisiakin kokemuksia on.
Ja koen sen katkeran epikseksi että toiset jyrää kulttuurisine/sosiaalisine normikertomuksineen ja olotuntemuksineen meikäläisen lyttyyn jonain uhkana heidän ihannekuvatuksilleen (väärille) mielikuvilleen. Olenkin muutaman kerran rienaavan ärsytyksen tunteita kokien ihan kokeeksi suhtautunut joidenkin statuksiin ja asenteisiin ja arvoihin oletuksineen ja odotuksineen ihan koemielessä siten kuin minuun on suhtauduttu. Hiljaista on tullut ja vaihdettu puheenaihetta ja ehkä puhekumppania, jopa loukkaannuttu tui tui.
Lääketehtaat ovat velvollisia kertomaan mahdollisista sivuvaikutuksista. Mahdollisten sivuvaikutuksien luettelo ja kirjo on joissakin aika yleisissä lääkkeissäkin usein melkoinen. Luettelot alkavat yleisimmistä sivuvaikutuksista päätyen harvinaisempiin.
Minulla yksi asperger-ystävä, jolle ei sovi melkein mitkään lääkkeet. Onneksi on löytynyt sentään joitakin sopiviakin, kun on välttämättä tarvinnut.
https://www.amazon.com/Dear-Luise-powerlessness-Denmarks-psychiatric/dp/0988412209
Aspergerit ei usein kesta normaalisti laakkeita ja voi kayda mm. noin.
Järkyttävää. Voi että tuotakin. Ja monia muita joiden tarinaa ei kukaan koskaan kertonut. Tuolla tytöllä oli sentään välittävä ja taisteleva äiti, mutta toista se meillä.
Joo mutta on meidan tilanne parempi.
Olen tullut viimeisen puolen tunnin aikana seuraavaan (meditatiiviseen) johtopaatelmaan:
Jatkuva psykologisen tarinan tuottaminen tuottaa karsimysta
Keksin asken uuden tunteen. Menen nyt tekemaan siita taideteosta jolla kuvata sita ja yritan unohtaa synkeita tarinoita.
Yksi viela hassu juttu noitakkaisestani . Han ei sieda auringonvaloa fyysisestikaan,
Eilen kun aurinko paistoi han lausui: "Kylla on sitten pirullinen paiva kun aurinko paistaa."
Minua alkoi naurattaa ja kuljin aika iloisella naamalla siina sitten.
Mulla ei ole perinteista rakastavaa aitia, mutta ma viela haaveilen etta voisinkin tulla juttuun mun noitakkaisen kanssa. Mulla on iloisempi paiva: Mun noitakkainen toi mulle pienen ruukkukukkasen !!!!!!!!!! :)
Hanen idea.
Mut mun taide on periaatteessa psykopaateillekin sopivaa. :)
Joo toi kukkasen ja nyt kohtelee ilkeasti lyöden luuria korvaan.
Kuulostaa vähän epäreilulta ja ....kitsaalta vanhemmuudelta. <<merkityksellistät kärpäsestä härkästä? Ruukkukukkanen vs hengenhädässä halvaantuneena yksinjätettynä on minusta aika ... riittämätöntä vanhemmuutta. Ehkä arvostelukykyni ilmaisukykyinentähän sentään.
Niin joo tuossa saattoi vahan suhteellisuudentajuni pettaa kun rakastan kukkia niin paljon (ja psykopaattini tietää sen). Tuo on tuollainen pieni syklaami. Kehuin psykopaatilleni monta kertaa kuinka tosi hieno kukka. Muutaman euron on voinut maksaa.
Kiitos ystavallisesta asiallisesta kommentista.
Se on valilla hankalaa kun olen aika iloinen luonne, niin saattaa uhohtua vahan asioita kun niin ilahdun kukasta. Siksikin en pida niista anteeksiantoneuvoista kun mulla on vuosikymmenet ollut painvastainen vika, ma aina unohdan mita pahaa ihmiset on tehnyt ja sit he voi tehda saman kymmeniatai joskus satojakin kertoja. Eli mun pitas oppia muistamaan vahan pidempaan mita pahaa joku on tehnyt, etteivat nyt heti ala toistamaan.
Olen samaa mieltä. Etkö voisi koettaa ainakin vähentää yhteydenpitoa vanhempiisi? Sinulla oli jossain vaiheessa jo jämptimpi ote tässä asiassa.
Niinpa
Johtuu eraista konkreettisista seikoistakin. Minulla on eraanlaisia "vaikeasti hoidettavia fyysisia vaurioita", jotka ovat osaltaan aiheutuneet siita etta minut hylättiin puolihalvaantuneena, etta tammönen kierre...
Siis kun en voinut hoidattaa muita fyysisia vaurioita ennenkuin halvaus oli suurimmaksi osin parantunut, niin ne muut ovat paasseet pahenemaan. Koska en paassyt liikkumaan puolihalvaantuneena, enka voinut nayttaytya niin outona missaan koska ihmiset eivat tajunneet mika minulla oli.
" jotka ovat osaltaan aiheutuneet siita etta minut hylättiin puolihalvaantuneena, etta tammönen kierre... "
Kenelle uskottelet että "kaikki" ovat sinut hylänneet. Kuulostat marttyyrilta.
"Koska en paassyt liikkumaan puolihalvaantuneena, enka voinut nayttaytya niin outona missaan koska ihmiset eivat tajunneet mika minulla oli. "
Vammaiskuntoutus ja siihen liittyvät tuet.
Sinun oma suhtautumisesi itseesi on ollut likkumisen este, koska ei muiden tarvitse tietää mikä sinulla on ollut, kuten hyvin tiedät. Jos itse et pysty olemaan kun muut eivät tunne sinua tarkkaan niin se on kyllä sinun ongelmasi. Jolloin en ihmettele jos sinulle on tarjottu jotain psyykkistä apua.
Olin vähällä kirjoitta kun sait sen kukkasen, että älä sitten ala siitä kiittelemään enempiä, koska psykopaattisi ei sitä ymmärrä, että tosiaan teet kärpäsestä härkäsen.
Mutta sitten ajattelin, että omapa on asiasi, enkä minä pysty sinua muuttamaan, niinkuin ei kukaan muukaan. Vain sinä itse voit itseesi vaikuttaa ja siihen mitä teet ja miten toimit.
Anteeksi muttet tajua yhtaan. Ihmiset ovat todella arvaamattomia ja voivat olla jopa tuhoisia, jos he huomaavat, etta joku vaikuttaa oudolle, mutta heilla ei ole minkaanlaista ymmarrysta mista on kyse. Eika oudolla mahdollisuuksia selittaa.
Kun ihmiset kohtaavat oudon olennon ilman ymmarrysta, he voivat olla kuin hyeenat, jotka käyvat kimppuun. Raatojen on viisasta piileskella siihen asti etta heissa näkyy elon merkit.
Silloin hyeenat muuttuvat taas ihmisiksi. (noin vahan taiteellisesti ilmaistuna)
.
Niin joo, mua on kukkasilla pehmitellyt muutkin.
Mutta rehellisessa tarkoituksessa mun kohdalla erittain toimiva metodi
Niin no joo. Ikäni asunut täällä suomalaisittain kaupunkiseudulla... Ehkä vähän eri, ei voi verrata sinne korpien kätköihin, enkä voi tietää mitä teillä siellä on.
🌺🌿
Ole hyvä! Ja hyvää sunnuntanjatkoa😄
Kiitos kukkasista.
Enka mina ole mikaan marttyyri, vaan ne on vain faktoja miksi asiasta a on seurannut asia b ja se etta kaikki on loogisessa jarjestyksessa silla on oma merkityksensa todellisuuden hahmotuksessa. Koska todellisuus on tarkea, jottei outo valeiden kierre jatku.
Nimittain yhdesta pienesta virheesta jossain voi kasvaa karpasesta harkanen, jos sen peittaminen vaatii koko ajan lisaa valehtelua ja yha useammilta ihmisilta.
Hyvaa sunnuntaita sinullekin
Ei kaikki ihmiset mulle ole epakohteliaita. Jossain kun tassa asioin, minua jopa teititeltiin. Psykopattiani se ihmetytti.