Piti tässä heittää kysymys Forbeslainasta. He kauppaavat komealla nimellään 20-2250 euron pikalainaa sivuillaan ja kökkö ulkoasu sen toki jo kertoo että Viron potut ne tässäkin on taas takana. Mutta asiaan: kaverini joka on liki kaikki mahdolliset vipit ottanut ja ne pahasti myöhässä maksanut niin bannien takia joutuu jahtaamaan tällaisia C- tai paremminkin kai Ö-luokan kioskeja jotta saisi lainaa taas vähäksi aikaa niin tästä Forbesista yritti hakea 500 euroa niin vaikka on luotot ok ja tulotkin hänellä noin 1400/kk niin heti tuli sekunnissa ilmoitus :"HUOMIO" emme voi myöntää hakemaanne lainaa, olkaa hyvä ja valitkaa toinen lainatuote. Sekavassa valikossa on tarjolla huikeita vaihtoehtoja, eli 20, 30 tai 50 euroa joko 7 tai 14 päivän laina-ajalla. *LOL*
Samalla on kehikko tehty niin että näkyy vain mitätön korko ja joku muu juttu mutta sitten loppuu tila kesken ja siihen pimentoon jäävään osaan on kätketty vielä jotain mitä ei voi nähdä. Arvata saattaa että sieltä löytyy se isoin menoerä minkä jonkun kuppaisen parinkympin vippaaminen tuo tullessaan.
Heräsi mieleen kysyä että onko muka joku saanut oikeasti tuolta enemmän kuin 50 euroa edes joskus?
Vahvasti epäilen että ei ole ja tässä on takana taas yksi huijaus jolla kierretään korkokatto- ja muut lait jotka näitä sitoo.
Forbeslaina
2
290
Vastaukset 2
- totta_joka_sana
Tietääkseni tämä pulju ei ole edes avoinna enää. Koska "kaverisi" otti lainan heiltä?
Näillä samoilla hepuilla vaihtuu vuosittain lainasivustojen nimet kun ne huomataan laittomiksi. Suomen oikeuslaitos kun ei näille muuta kun jotain haista paska sakkomaksuja langeta. Tiettävästi Virolaiset ei näitä maksa, vaihtavat vaan sivuston nimeä, ja sama ralli jatkuu.
Kurkut näiltä pikkupilluilta pitäis leikata, mutta minkäs teet. - VipstaakiOG
Kaverini YRITTI ottaa tuolta lainan pari kolme viikkoa sitten. Ja nimenomaan kaverini enkä minä sillä mulla ei luottotiedot ole olleet lainauskunnossa enää yli 10 vuoteen. Kun sitten tuli tuo vastaus 500euron hakemukseen että valitse joku muu lainasumma väliltä 20-50e, jätti kaverini koko homman siihen kun ei tee mitään noin vähällä. Tämän jälkeen on hänelle joka päivä tullut puhelimeen forbes lainan viestejä joissa kehottavat klikkaamaan viestin linkkiä jotta saa hakea välillä 20 ja toisena päivänä 50e vippiä. Alkoi kaveria ketuttaa tämä forbes niin päätin sitten täältäkin kysellä kokemuksia siitä. Pankkitunnistautumisessa muuten tulee joku "Suomen Rahoituslaitos" tai sen tapainen kenttään jossa on palvelun tarjoajan virallinen nimi ennen kuin painaa ok ja hyväksyy eteenpäin jatkamisen. Hämärältä huijaukselta haiskahtaa tämä forbes.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen271489- 751289
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔841231Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m101054Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t1291035- 72926
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.87881Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast52722Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok138716Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.86687- 146604
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää54603- 28598
- 50589
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t13579Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua91577Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä23561- 37558
Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.94556- 46553