Jälkiviisaat pilattu

Yle.veron.maksaja

Ennen niin erinomaisen hauska perjantaiaamun piristys on pilattu täysin. Osaavat henkilöt on karkoitettu ja mitättömyyksiä tullut tilalle. Joskus Apunen pelastaa, mutta harvoin. Tänään koko keskustelu oli kuin neljän kanan kaakatusta, jossa kaikki vain nyökytteli kun yksi halusi olla nokkela sivistyssanoja nakellen. Juontajan lisäksi siellä oli joku Ville, mutta muiden esittely oli nopeasti epäselvää. Onko YLE.ssä menossa jokin kiintiöjärjestelmä osallistujista? Joskus takavuosina ohjelmassa lensi sanan säilä kun asioista oikeasti keskusteltiin. Palatkaa pian takaisin siihen osallistujaryhmään.

130

11022

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jäljetönviisas

      Voi kuinka minä mieleni pahoitin kun Ritva Santavuori joutui lähtemään viisaista. Kovasti kaipaan aikaa jolloin panelisteina olivat Leif Salmén, Ritva Santavuori, Jan Erola ja Kalle Isokallio.

      • yksipuolisuutta

        Tulihan sinne huivipää tilalle.. Joskus harvoin , kun vilkasen aamu tv:ä, kanava vaihtuu samantien, liekö parannusta odotettavissa, kun tämä "uusi luuta" aloitaa? Tuskimpa MTV 3 ohjelmat on niin surkeita kuin olla voi.
        Santavuori ja kump oli hyviä, tosin harvoin silloinkin katsoin mutta joskus sentään. Mutta Yle ei totuudenpuhujilla itseään rasita, en ymmärrä miksi tuolle annetaan verorahoja, kun ohjelmat on niin ala-arvoisia. Ainoat hyvät ohjelmat on: Prismadokkarit, luonto-ohjelmat.
        Ja uutisetkin.. Vaikka nekin tietyllä värillä väritettyjä Palestiina on aina tapetilla Israel ei koskaan hyvässä mielessä.


      • Anonyymi
        yksipuolisuutta kirjoitti:

        Tulihan sinne huivipää tilalle.. Joskus harvoin , kun vilkasen aamu tv:ä, kanava vaihtuu samantien, liekö parannusta odotettavissa, kun tämä "uusi luuta" aloitaa? Tuskimpa MTV 3 ohjelmat on niin surkeita kuin olla voi.
        Santavuori ja kump oli hyviä, tosin harvoin silloinkin katsoin mutta joskus sentään. Mutta Yle ei totuudenpuhujilla itseään rasita, en ymmärrä miksi tuolle annetaan verorahoja, kun ohjelmat on niin ala-arvoisia. Ainoat hyvät ohjelmat on: Prismadokkarit, luonto-ohjelmat.
        Ja uutisetkin.. Vaikka nekin tietyllä värillä väritettyjä Palestiina on aina tapetilla Israel ei koskaan hyvässä mielessä.

        Pahaa tekee katsoa tätä suvakkien raatia. Kovin on yksipuolinen sakki ja raati.


      • Anonyymi

        Jan Erola joutais änkyttämästä pois, pilasi taas aamun. Kyllä minä niin mielenipahoitin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jan Erola joutais änkyttämästä pois, pilasi taas aamun. Kyllä minä niin mielenipahoitin.

        Joo, on sietämätön sössöttäjä-höpöttäjä tää Erola. Sen puheesta ei saa selvää ja on rasittavaa siä kuunnella. Huivipääkin on opetellut rauhallisemman puhetavan mitä oli alkuun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, on sietämätön sössöttäjä-höpöttäjä tää Erola. Sen puheesta ei saa selvää ja on rasittavaa siä kuunnella. Huivipääkin on opetellut rauhallisemman puhetavan mitä oli alkuun.

        Onneksi uudella TV ohjelmalla kuulee oikeita etu- ja jälkiviisaita.

        Mikä Posi TV?
        POSI TV on uusi kotimainen tv-kanava. Kanava keskittyy inspiroivaan ja viihdyttävään sisältöön. Kohderyhmä ovat ihmiset jotka haluavat hyvän olon tunteen. Ihmisen mieli on ihmisen tärkein työkalu, me annamme suomalaisten mielille vaihtoehdon inspiroitua, kokea ja tuntea sitä kaikkea hyvää mitä maastamme löytyy.
        https://positv.fi/

        (Suomen viranomaiset ovat hyväksyneet TV-kanavan, joka kustannussyistä toimii vielä vain
        Internetissä)
        Toimiluvan Posi Tv:lle on myöntänyt Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.
        – Perustetta evätä Posi TV:n ohjelmistolupaa ei ole ilmennyt. Yleisesti kynnys puuttua sananvapauteen on Suomessa lainsäädännössä korkea, kertoo viraston Taajuudet ja Media -yksikön päällikkö Suvi Juurakko-Lehikoinen Iltalehdelle sähköpostitse.
        – Jaettavien sisältöjen suhteen kaikkien televisio-ohjelmistoja tarjoavien toimijoiden on kuitenkin noudatettava Suomen lainsäädäntöä.


    • Kalletakas

      Se nuori huivipää pois ja vähän äkkiä! Mitään sanomattoman tylsä, väritön persona täysin väärässä ohjelmassa! Oi niitä aikoja kun Kalle Isokallio pani tämän maan asiat järjestykseen perjantai aamuisin, missä olet Kalle, sinua kaivataan?

      • muistaja-

        isokalliolla oli niin huono ulosanti, liekö dementiaa, tai jotain, että oli vaikea katsoa


      • joko.riittää.suvakointi

        Ja kieltää lastenohjelmasta intiaani !


      • Anonyymi
        joko.riittää.suvakointi kirjoitti:

        Ja kieltää lastenohjelmasta intiaani !

        yle panostaa nykyään terroristeihin


    • powjdqwiodjqwiodjqwdqw

      "isokalliolla oli niin huono ulosanti, liekö dementiaa, tai jotain, että oli vaikea katsoa"
      Voi herranjumala sun kanssa ton takiako et viittiny kuunnella viisasta miestä. Ei se huono ulosanti tee miestä huonommaksi.

    • Täyttäskeidaa

      Jälkiviisaat ovat nykyään vihreitten jälkiorgasmi. Aamutv on täynnä vihreitten propakandaa, vieraat valitaan aatteen perusteella ja lähes jokaisessa lähetyksessä tuodaan esille homojen ja pakolaisten asema ja huomioon ottaminen. Kertoo jotain ylen suuntauksesta ja varsinkin aamutv:n.

      • Kaamea.kotkotus

        Kävin kesällä katsomassa nykyajan kanalaa. Meteli oli siellä melkoinen, eikä isännän puhe kuulunut kunnolla. Tuo käynti tuli mieleen kun katsoin jälkiviisaita tänään. Oikeitakin aiheita olisi ollut, mutta toimittajan "halusin vielä tämän" kertoi valintaperustelut. Ei ihme että Yle-rahoitusta halutaan vähentää päättäjien taholta.


      • Anonyymi
        Kaamea.kotkotus kirjoitti:

        Kävin kesällä katsomassa nykyajan kanalaa. Meteli oli siellä melkoinen, eikä isännän puhe kuulunut kunnolla. Tuo käynti tuli mieleen kun katsoin jälkiviisaita tänään. Oikeitakin aiheita olisi ollut, mutta toimittajan "halusin vielä tämän" kertoi valintaperustelut. Ei ihme että Yle-rahoitusta halutaan vähentää päättäjien taholta.

        😁😁😁😁


    • etyjrtyjurdtyjutik

      Koko Ylen ohjelmapolitiikka ei ole kovinkaan järkevällä pohjalla, siellä on kaikki ne henkilöt jotka julkaisevat jonkun kirjan, levyn tai jonkun muun, eli Yle markkinoi heitä yhteiskunnan (sinunkin ) rahoilla. Mielestäni se ei ole sopivaa ja sitten jopa Valtionvarain ministeri on antanut joskus veroja anteeksi jollekin artistille ja kaikenlaiset keikkamyyjät ovat paossa veroja esiintyjien ei tulisi käyttää tuollaisia palveluja tai ainakin yleisön tulisi olla ostamatta pääsylippua asityksiin. Lisäksi ohjelmien tyypit eivät ole sen pesän pörröisimpiä mehiläisia"monineuvoisia"

    • hstpskakokosontakasa

      Ylen pakkobero pois!

    • VerojenTuhlausta

      Samaa sontaa mitä yle koteihimme levittää. Kokoomus kirjottaa kässärin ja sitä sitten noudatetaan

      • Anonyymi

        "Samaa sontaa mitä yle koteihimme levittää. Kokoomus kirjottaa kässärin ja sitä sitten noudatetaan"
        Ruotsalaiset kanavajohtajat valkkaa


    • mnvvbv

      Minäkin olen ihmetellyt nykyistä ohjelmistoa. Aamuisin joku kirjailija tai taiteilija on markkinoimassa tuotoksiaan ja toimittajat oikein heiluttelevat kirjaa nenän edessä mainostaen. Tai sitten joku artisti mainostaa uutta levyään ja konserttikiertuettaan. Eilen viimeksi Samuli Edelman puoli seiskassa.
      Ymmärtää vielä jotenkin maikkarin ohjelmissa näin tapahtuvan. mutta verovaroin kustannetussa YLE:ssä ei pitäisi lähteä joittenkin yksittäisten henkilöiden mainoskanavaksi kuin erittäin painavista syistä. esim. Nobelin kirjallisuuspalkinto olisi sellainen.

    • Yrjöää

      Aamuohjelmat ovat niin kevyttä viihdettä etten voi joutavuuksia katsella.
      Kukahan näistäkin vastuussa on?

    • vätystelijät

      Tänään siellä oli annettu aiheeksi tuomiot raiskauksista tai pakottamisesta. Kun 23 vuotias maahanmuuttaja oli raiskannut tai pakottanut 10 vuotiaan lapsen yhdyntään. Kaksi oikeusastetta käyty läpi ja tuomio kansatajuisesti lepsu. Kaikki kommentoijat välttelivät sanomasta yhtään mitään. Miten kaipaankaan Ritva Santavuoren aikoja tuossa ohjelmassa.

      • Kommentoijat ovat sitä porukkaa mikä haluaa lisää tuollaisia 23v Irakilaisia tänne joten olisihan asiasta keskusteleminen kiusallista.


      • Nuollaan.nuollaan

        Jatkuvasti mukana yksi "kiintiökeskustelija", joka ei paljoa puhu. Kaikki keskustelijat valittu siten ettei eri mieltä kukaan saa olla. EK.lla on kiintiöpaikka ja Karvala nuolee EK.n edustajaa. Takavuosien räväkät keskustelut muisto vain.


    • Cardios

      Joo,ohjelma on surkea,pilattu lopullisesti.

    • Oikeiston_valta

      Suomiyhteiskunta on pilattu yksipuolisella uutisoinnilla. Ennen Ylen ohjelmisto oli puolueetonta niin hyvin kuin se oli mahdollista. Nyt se on kallistunut oikeiston käsikassaraksi, joka näyttää vain heidän totuutensa. Oikeistolainen RKP ja Kokoomus on ajanut omat kannattajansa kaikille päättäville tasoille. Toimittajat ovat joko RKP:n kannattajia tai sen myötävaikuttajia.

      RKP:n politiikka oli 1900-luvun eristäytymistä, jonka tuloksena ruotsinkielisten osuus on puolittunut sen loppupuolella. 2000-luvulla se 5 %:n kansanosa on käyttänyt vaikutusvaltaansa siirtymällä käyttämään omaa kieltään kaikilla televisiokanavilla. Ehkä Nelonen on jäänyt sen vaikutuksen ulkopuolelle, mutta se onkin neutraali kanava. Kolmonen oli ruotsalaisomistuksessa pari vuotta ja sen johdosta se on myös täytetty Ruotsia ihannoivista työntekijöistä. Se näkyy MTV3:n ruotsinkielisen ohjelmiston suurena tarjontana.

      Nyt kun kerrotaan vain oikeiston näkemys kansalle, niin huomiotta jää moni epäkohta tässä kyynisten ja rahanahneiden yhteiskunnassa.
      Esimerkiksi Ylen uutinen kuinka hinnat halpenevat Suomessa. Palkat ovat nousseet joidenkin tuotteiden kohdalla enemmän kuin tuotteiden hinnat. Sehän voi pitää paikkaansa, mutta palkat eivät ole nousseet kaikilla, vaan useimmilla ansiot ovat romahtaneet työttömyyden vuoksi. Sitä vastoin näistä työttömistä vastuussa olevat johtajat ovat korottaneet toistensa palkkoja useilla sadoilla, jos ei tuhansilla prosenteilla. Esim. jos johtaja on saanut palkkaa vuonna 2002 50 000 €, niin nyt hän saa 800 000 €. Prosenteissa se tekee 1600 %. Sillä palkankorotuksella palkat ovat todella nousseet Suomessa.
      Tavallinen työntekijä on saanut sillä aikaa (15 v.) sopimuskorotuksia noin 1,2 prosenttia vuodessa. Se tekee 18 %, josta on vielä poistettava Kiky-sopimuksen tekemä pudotus.

      Tässä näkee hyvin Suomen hyvinvoinnin jakautumisen ja eriarvoisuuden kasvun.

    • jälkiviisaidenhenki

      Yksipuoliseksi on mennyt jälkiviisaat. Keskustelijat ovat oikeistolaisia ja viherpiipertäjiä.

      • Aina.samaa.mieltä

        Suomessa on asioihin vain yksi vaihtoehto, Yksi totuus, Yksi mielipide.. Yle vartioi tarkasti, Että eriäviä mielipiteitä ei päästetä julkisuuteen. Ja jos pääsee, Niin ne tuomitaan yhdessä jyrkästi ja kiihkeästi. (vailla asiaan perehtymistä)


    • yle.ei.kestä.totuutta

      Kalle Isokallio oli jälkiviisaiden viivain. Kun Kallen mielipiteiden totuus oli ylelle vastenmielistä, Kalle ajettiin jälkiviisaista pois.
      Kallen lähdön jälkeen jälkiviisaat tuhoutui. Nyt siellä ovat kaikki peen nuolijat paikalla sössöttämässä paskaa.

      • kuuntelija-

        kallen ulosanti oli niin heikkoa, ettei sitä kestänyt vanha erkkikään


      • kusesollaaaa

        Kalle puhui paskaa ja mites se toinen kokoomuslainen?
        Ja yle ja eduskunta mitä yhteistä?


    • google.raiskaustilastot

      Koskahan he puhuvat ulkomaalaisten rikostilastoista ? Etenkin raiskaustilastoista ?

      • Totuus.vihapuhetta

        Kukaan ei nykyään uskalla puhua, Koska "rasismi". No, Huhtasaari uskaltaa..


      • toteaja-

        jälkiviisaissa käsitellään aiheita jotka ovat ajankohtaiisia mediassa.
        nämä sinua erityisesti kiinnostavat raiskaustilastot, eivät ole saaneet tarpeeksi mediakiinnostusta, jotta niitä tulisi käsitellä jälkiviisaissa.
        eihän aiheesta ole sun lisäksi kuin 1-2 muuta innostunutta.


      • matujen.uhrit.ry

        Ja ne uhrit ja heidän omaiset ystävät. (uskomatonta vähättelyä!)


      • yle.vaikenee.peittelee

        JEP !! ja "ajankohtaisia mediassa". No eihän ne ole ajankohtaisia mediassa, Kun niitä ei oteta puheeksi. Uutiset sivuutetaan, jätetään käsittelemättä. Asioita peitellään, Hyssytellään...


      • kannustaja

        sinä tietenkin haluaisit, että tätä aihetta käsiteltäisiin joka kerta.
        Kukaan muu ei sitä kuitenkaan halua. Enemmistö päättää.


      • vaiennettukansa

        Kuka/mikä enemmistö ??


      • Yleveropois

        "Kukaan muu ei sitä kuitenkaan halua. Enemmistö päättää."
        Enemmistö ei päätä vaan vähemmistö. Raiskaus pilaa ihmisen elämän kokonaan ja sekö on sinusta vähäarvoista ?
        Tosin monet tytötkin ovat varsin tyrkkyjä näitä nappilmäpoikia kohtaan ,että syytä lienee heissäkin, enkä nyt tarkoita mitään 10v. vaan täysi-ikäisiä.
        Mutta silti Suomessa on Suomenlait joita tulisi tuomareiden noudattaa, toivottavsti tämä Häkkänen sais viimein jotain aikaan, mutta hidasta tuntuu olevan, lepsu ja saamaton hallitus on syypää tähän ilmiöön.


      • kylläotsakkeitaon
        toteaja- kirjoitti:

        jälkiviisaissa käsitellään aiheita jotka ovat ajankohtaiisia mediassa.
        nämä sinua erityisesti kiinnostavat raiskaustilastot, eivät ole saaneet tarpeeksi mediakiinnostusta, jotta niitä tulisi käsitellä jälkiviisaissa.
        eihän aiheesta ole sun lisäksi kuin 1-2 muuta innostunutta.

        Vai ei ole saaneet julkisuutta!? Mites te ylevihreät nyt suunne laitatte?
        Ainiin tämä perinteinen "kun suomalainenkin raiskaa se sallittakoon kaikille maahanmuuttajillekkin rangaistuksetta"


    • SielläNarsistit

      Se on nykyään järjenköyhien mediahuoraamista.

    • TurunveitsiMatu

      Raiskaukset, Terrorismi, ja katuryöstöt, jne monikulttuuri on ihanaa. "unelmaa".

    • moneypulaaatio

      Jos YLE jatkaa linjallaan, seuraava jälkiviisaiden uusi keskustelija on tämä Ronja Salmi.

    • yleSuojatyö

      yle järjestää "demokraattisesti ilman äänestämistä" saara aallon sinne sössöttämään tietyllä seksuaalisuuskortlla, kun se ei kerran laulaa osaa.

    • Hilduliini

      Jälkijättöviisaat, kuka on niin lobotoitu, että voi seurata kyseistä ohjelmaa. Keskustelijat ovat kaikki samaa mieltä asioista. Varsinaista keskustelua, laimeaa yhteenpuhumista. Vastaukset arvaan jo etukäteen, kellään ei ole varsinaisia ajatuksia. Terävämpiä mielipiteitä löytyy mistä vain. Nämä ovat kuin kampaamokeskustelijoita. Kivaa joo ei hei, pitäskö se se olla niin, joo eiku pitäs varmaa, kiva kesä, siirrytään toiseen aiheeseen, mitä sanotte tästä. Ni mitä pitäs sanoaa, kiva hei, pitäskö vai ei.

    • yle.pakko.mamuttaa

      MIKSI kaikki on nykyään niin yksi puolista ? On vain yksi hyväksytty mielipide. Nyt täytyy tykätä terroristeista, ja ulkomaan eläteistä, Homoista, lesboista, transuista...yms. Entä jos on heistä erimieltä kuin "muka valtavirta". Jos ei olekaan kiinnostunut puhumaan heistä päivittäin ja kehumaan heitä ? Hyvä esimerkki oli tämä "pori jazz keissi". Yksi ihminen esitti oman mielipiteensä, ja potkut kohu tuli. Se siitä mielipiteen vapaudesta, Erilaisista mielipiteistä !! ON VAIN YKSI MIELIPIDE, YKSI TOTUUS !! Punavihertoverit, Kolme kertainen eläköön mielipidepoliisi YLELLE !! Elököön, eläköön, eläköön :0(

      • erotuomari

        Oikeassa olet. Tuntuu, että jotkut toverit haluavat oikein konfliktin aikaseksi.


    • hyivetti

      YLE:llä ja Hesarilla hiertää pahasti myös USA:n ja P-Korean tapaaminen. Ja myös Venäjän jalkapallokisat. Lopettakaa se poliittinen manoveröinti ja alkakaa tehdä toimittajan töitä.

      • h-vetti

        YLEä ja Hesaria painaa järkyttävä kauhu siitä, että Ramppi saattaa onnistua ilman mahdottomia myönnytyksiä purkamaan lopullisesti P-Korean ydinasevarustelu.

        Se olisi hirvittävistä hirvittävin nolaus näiden harjoittamalle nolaus- ja nujertamiskampanjalle.

        Tosin silloin ilmaantuu taas lauma toimittajia kääntämään faktat nurinperin.
        Hesarin ymmärtää, mutta on oksettavaa valtiollisen uutismedian harjoittamassa yksipuolista politiikkaa.


    • ylen.paskaa

      jälkiviisaissa ei ole Kalle Iso-Kallion lähdön jälkeen ollut enää yhtään viisasta.

      Naamaansa näyttämään tunkeavat kaikki tietyn piirin pystyynkuolleet narsistit ja sitten keskustellaan siitä, että onko kiva hyvä vai ei hyvä.

    • surullinenolotuli

      Tänään 15.2.2019 oli tullut uusi naisjäsen, amerriikassa asustanut, hoikkakasvoinen naishenkilö. Oli suuna päänä ja suunvuoroa ei liioin toisille antanut, puhui päälle ja "oli ainoa oikeassa" oleva omasta mielestään. Ei tuollaista kukaan halua jälkiviisaiden viisaaseen joukkoon. Huono valinta Yle ltä.
      Keskustelua ja toisen kunnioittamista tulisi uuden jäsenenkin kunnioitettava.

      • KaipuuKaikkosi

        Totta. Tuo nainen kuvotti röyhkeydellään.
        En aina tuon miehen puheista pidä, mutta törkeästi yritti estää tätäkin.

        En todellakaan jäisi kaipaamaan.


      • Kalletakas

        Vai sellainen tullu. Ans ku mää arvaan joku punavihreän roskasakin tyyppiedustaja?
        Itse en Isokallion jälkeen tuota tyhjänlässytystä ole viitsinyt enää seurata.


      • Ei.opita
        KaipuuKaikkosi kirjoitti:

        Totta. Tuo nainen kuvotti röyhkeydellään.
        En aina tuon miehen puheista pidä, mutta törkeästi yritti estää tätäkin.

        En todellakaan jäisi kaipaamaan.

        Aikoinaan nainen oli Hesarissa ja Mari Manninen ja hän aiheuttivat lehdelle tuhansien tilausten peruutusaallon, jolloin lehti otti lusikan kauniiseen käteen ja poisti naiset toimittajakunnastaan. Manninen on kai järkevöitynyt sittemmin, mutta tämä Partanen ei ole, näköjään.


    • loppasuu

      Partanen on hyvä. Olin tosi iloinen, että Heidi sädekehä Sabanaballe (tai jotain) Partanen pisti ihan kivasti kampoihin. Partanen perusteli mielipiteensä oikein hyvin, tosin niin osaa myös Heidi S. Tämä samainen Heidi on laukonut semmoisia mielipiteitä, että hirvittää. Blogissaan on muistaakseni ilmoittanut olevansa maailmanparantaja, whaaaat????

    • Anonyymi

      Nolo homma yleltä, puolusti että keskustalainen ollut 19 vuotta sitten!!! Sitten selvisi ettei hän ollutkaan keskustalainen!!!! Eli Keskustaa edustavaa ei ollut koskaan?

    • Anonyymi

      Yleensä kokoonpano on kaksi vihervasurihörhöä ja kiintiömuslimi. Joskus Apunen tuo vähän järkeä keskusteluihin.

      • Anonyymi

        Apunen on tasoa Isokallio, tai Santavuori eli porvarit ei osaa kuin valitaa miten huonosti menee. Ja markkinataloudessa jossa vain yli 4 miljardia maksetaan yritystukea, aivan fantastista sanoisi joku sopiva ei pätevä sitran johtaja tänä päivänä.


    • Anonyymi

      Juuri noin. 28.2. perjantaina oli taas malliohjelma vihervasuri naisten hyökkäyksestä perussuomalaisia vastaan. Eikä sanallakaan kun vasemmistoliiton merkkihenkilö sanoi, että kaikki fasistit ja ilmastonpuhdistusta vastustavat henkilöt pitäisi tappaa.

      Ei kannata enää ihmetellä miksi perussuomalaiset asettavat yle:n valtionavun tuntuvaan leikkaukseen.

      • Anonyymi

        Nössö toimittaja oli vetämässä aiheita.


    • Anonyymi

      Vieläkö tulee lisää näitä YLE,n jälkeenjääneitä ohjelmia.
      Jälkiviisaat.Jälkihiki.Jälkipörssi.Jälkidigi.Jälkikaronkka.
      Mikäs on sitten seuraava jälkeenjäänyt.??

      • Anonyymi

        JÄLKIENOT. Studiossa istuu "eno" ja kaksi äärivihreätä.


    • Anonyymi

      Odotan jo perjantaita, että paljonko puhutaan kreikan matukaaoksesta. Ja sanotaan "pitäähän meidän auttaa". Ja tänne vaan suomeen mahtuu, ja kansa maksaa. Ja muuta sairasta suvakointia.

    • Anonyymi

      Piipertäjien Ohisalo haluaa täyttää Suomen kaikenmaailman pakolaisilla,
      ryöstäjillä,murhaajilla,lasten raiskaajilla,isis taistelijoilla ja heidän perheillään.

    • Anonyymi

      Koko viikon puhuttu Haaviston töppäilystä mutta se aihe oli kielletty tänään jälkiviisaissa.
      Miksi?
      Yleensähän siellä juuri keskustellaan niistä poliittisista aiheista, mitkä ovat viikolla olleet pinnalla.

      • Anonyymi

        Kun keskustelijat valitaan kiintiöperiaatteella niin silloin ei vihreitä mollata vaikka kuinka olisi syytä. Näistä kiintiöhenkilöistä pitäsi luopua ja pyytää tilalle kunnon "poskisolisteja" joilla ajatus pelaa ja tietoa on. Esim. Timo Haapala osaa asiansa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun keskustelijat valitaan kiintiöperiaatteella niin silloin ei vihreitä mollata vaikka kuinka olisi syytä. Näistä kiintiöhenkilöistä pitäsi luopua ja pyytää tilalle kunnon "poskisolisteja" joilla ajatus pelaa ja tietoa on. Esim. Timo Haapala osaa asiansa.

        Haapala olisi terävä ja sanavalmis huomioitsija.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haapala olisi terävä ja sanavalmis huomioitsija.

        Tänään oli yhtä "terävä" pöhöttynyt toimittajanaimen Korvala tai Karvala.

        Hän oli saanut järkevän ajatuksen Halla-Jussilta, että kyllä nyt on etupäässä eduskuntavaalit.


    • Anonyymi

      Eilen oli jälkiviisaiden pohjanoteeraus henkilöstövalinnassa. Onko Stiller jonkun säälivalintojen kohde kun yle vuosikymmeniä sitten henkilön hyllytti. Kokeilisivat joskus osaavia tyyppejä sinne ilman mitään kiintiövalintoja.

    • Anonyymi

      Hyi hitto että on nhainen pilannut itsensä noilla ympäri kaulan näkyvillä tatuoinneilla. Muutenkin tatuoinnin laittaminen vaikka selkäpuolelle piiloon tai muualle saa potenssin laskemaan varmasti. Olkaa naiset luonnollisia ja pitkätukkaisia ... Pusu...

      • Anonyymi

        Tarkoitat varmaan "digiviisaita" ykkösellä ? Komppaan täysin


    • Anonyymi

      Jälkiviisaisiin suorapuheisia hyviä kommentoijia ilman kiintiöitä. Vain perjantain jälkiviisaat tulisi säolyttää jo muut "viisaat" pois ohjelmasta täysin tyhjänpäiväisinä kiintiöpolitiikan täytteinä. Nähtävästi myös esiintymiskulut vähenevät tällöin.

      • Anonyymi

        Miksei kaikki jälki-ohjelmat voi olla edelleen.
        Jälkiviisaissa saisi olla enemmän viisaita osallistujia. Nykyään taitaa hallituksen mollaaminen olla Ylen agendana.
        Tämä pöhöttynyt Karvala on niin hallituksen vastainen kuin olla voi.
        Politikan keskusteluohjelmassa se käy, koska siinä ei politikoida sammutetuin lyhdyin, vaan ollaan reilusti jonkun puolueen takana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksei kaikki jälki-ohjelmat voi olla edelleen.
        Jälkiviisaissa saisi olla enemmän viisaita osallistujia. Nykyään taitaa hallituksen mollaaminen olla Ylen agendana.
        Tämä pöhöttynyt Karvala on niin hallituksen vastainen kuin olla voi.
        Politikan keskusteluohjelmassa se käy, koska siinä ei politikoida sammutetuin lyhdyin, vaan ollaan reilusti jonkun puolueen takana.

        "Nykyään taitaa hallituksen mollaaminen olla Ylen agendana."
        Kammottavaa skeidaa kirjoitat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksei kaikki jälki-ohjelmat voi olla edelleen.
        Jälkiviisaissa saisi olla enemmän viisaita osallistujia. Nykyään taitaa hallituksen mollaaminen olla Ylen agendana.
        Tämä pöhöttynyt Karvala on niin hallituksen vastainen kuin olla voi.
        Politikan keskusteluohjelmassa se käy, koska siinä ei politikoida sammutetuin lyhdyin, vaan ollaan reilusti jonkun puolueen takana.

        Eikös Jälkiviisaissa ole tarkoitus, että kukin kertoo mielipiteensä, ruotii asioita. Liiaksi puhuvat toistensa päälle. Esimerkiksi silloin, kun "kaikkien aikojen viisain", Kalle Isokallio puhui, niin varmasti aina joku puhui päälle. Tämä Maryan Abdulkarim erityisesti puhuu päälle. Sitä paitsi hänen puheestaan on usein vaikeaa saada selvää.

        Nyt 21.5. Maryan A:n kommentti oli aivan uskomaton. Hän kuin moittien ihmetteli, miksi meille on koulun kevätjuhlassa niin tärkeää se Suvivirsi? Eikö muilla ollut rohkeutta kysyä, että miksi hänellä on se huivi ??!! Minä kirjoitan juuri hänelle ja muille jälkiviisaille tästä asiasta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös Jälkiviisaissa ole tarkoitus, että kukin kertoo mielipiteensä, ruotii asioita. Liiaksi puhuvat toistensa päälle. Esimerkiksi silloin, kun "kaikkien aikojen viisain", Kalle Isokallio puhui, niin varmasti aina joku puhui päälle. Tämä Maryan Abdulkarim erityisesti puhuu päälle. Sitä paitsi hänen puheestaan on usein vaikeaa saada selvää.

        Nyt 21.5. Maryan A:n kommentti oli aivan uskomaton. Hän kuin moittien ihmetteli, miksi meille on koulun kevätjuhlassa niin tärkeää se Suvivirsi? Eikö muilla ollut rohkeutta kysyä, että miksi hänellä on se huivi ??!! Minä kirjoitan juuri hänelle ja muille jälkiviisaille tästä asiasta!

        Eikö kukaan kysy miksi hänet pakotetaan käyttämään burghaa


    • Anonyymi

      Aivan nolla tuo Anna Perho, ei ole mitään annettavaa. Välillä vaikuttaa kommunistilta ja heti perästä kokkarilta.

    • Anonyymi

      Ero... tai Eero... miehen puhe menee aina vaan epäselvemmäksi. Johtunee, kun nostaa päätään ylevästi enemmän pystyyn ja katselee muita alentuvasti sieltä korkeuksista, niin se kuristaa kurkkua. Tai muuten vaan sössö.

    • Anonyymi

      Tyhjänpäivänen jälkiviisaat kuka jaksaa !!!. Oli sit huovipäistä tai eerolaa karvalaa!!!.

    • Anonyymi

      Anna Perho tänään Jälkiviisaissa hoitoalan ongelmista : "Kuinka moni oikeesti haluaa vaihtaa alaa, toi nyt oli vaan yksi tutkimus".....voi hyvä isä, tällainen henkilö valmentaa muita ihmisiä !!!

      Olen töissä alalla ja edes sijaisia ei saa !! Kyllä ne ihmiset on nyt vaa vaihtaneet alaa, USKO NYT  !!

      • Anonyymi

        Jälkiviisaat tänään oli YLE.ltä pohjanoteeraus. Eivät nähneet mitään negatiivista elokapinan häiriköinnissä ja siihen liittyvässä rikoillisuudessa. Eilen eduskunnan kyselytunnilla nähtiin sisäministerin pohjanoteeraus. Kun aikansa venkoili niin vihdoin viimein osasi vastata esutettyyn kysymykseen. Miksei jälkiviisaisiin valita henkilöitä samalla periaatteella kuin alkuaikoina tehtiin kun aamu-tv aloitti toimintansa. Juttu tuli ilman kiintiövalintoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jälkiviisaat tänään oli YLE.ltä pohjanoteeraus. Eivät nähneet mitään negatiivista elokapinan häiriköinnissä ja siihen liittyvässä rikoillisuudessa. Eilen eduskunnan kyselytunnilla nähtiin sisäministerin pohjanoteeraus. Kun aikansa venkoili niin vihdoin viimein osasi vastata esutettyyn kysymykseen. Miksei jälkiviisaisiin valita henkilöitä samalla periaatteella kuin alkuaikoina tehtiin kun aamu-tv aloitti toimintansa. Juttu tuli ilman kiintiövalintoja.

        Ei ole puhuttu mitään elokapinan tavoitteista. Tarkoitus on julistaa ilmastohätätila ja sen poistamiseksi perustettaisiin kansalaisfoorumi, joka olisi valtuuksiltaan eduskunnan ja hallituksen yläpuolella.

        Tämä kansalaisfoorumi ei perustu mihinkään lakiin. Niinpä kyseessä olisi jonkinlainen diktatuuri, jonka toimintamahdollisuudet ovat lähestulkoon rajattomat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jälkiviisaat tänään oli YLE.ltä pohjanoteeraus. Eivät nähneet mitään negatiivista elokapinan häiriköinnissä ja siihen liittyvässä rikoillisuudessa. Eilen eduskunnan kyselytunnilla nähtiin sisäministerin pohjanoteeraus. Kun aikansa venkoili niin vihdoin viimein osasi vastata esutettyyn kysymykseen. Miksei jälkiviisaisiin valita henkilöitä samalla periaatteella kuin alkuaikoina tehtiin kun aamu-tv aloitti toimintansa. Juttu tuli ilman kiintiövalintoja.

        Jälkiviisaat on jo vuosia olleet "vasemmistoviisaat", jossa jätetään polarisaation toisen osapuolen mielipiteet kuulematta ja korostetaan "paremman" ideologian mielipiteitä.
        Ja tämä rahoitetaan meidän kaikkien veroista.
        Yle on suomen valemedia ja tuskin mihinkään muuttuu ennen radikaaleja toimenpiteitä esim verorahoituksen täydellistä lopettamista.


    • Anonyymi

      Tänään jälkiviisaissa jankattiin vanhoja aiheita melkein koko ajan, jotta joillekin arkaa aihetta ei tulisi liikaa puheaikaa. Afrikan tähdestä ja sen teatteriversiosta opiskelijoiden piirissä ehdittiin käsitellä vain 1,5 minuuttia ja senkin ajan käytti suvakkimyönteinen. Koko asia pimennettiin juontajan pikaisella "aika loppui" ilmoituksella. YLE pimittää asiaa, josta ihmiset puhuvat keskuudessaan oikeilla nimillä ja erittäin suorasukaisesti. Aihehan on periaatteessa historiaa, niin miksi joudutaan lässyttämään virallisessa mediassa?

      • Anonyymi

        Vuosia sitten jälkiviisaat oli suosittu aamun ohjelmanumero, jossa sanan säilä leimusi.Sopivasti eri mieltä olevat "viisaat" värikkäine kommentteineen osasivat kommentoida ja myös uskalsivat. Nyt jäsenenä oli mumiseva ukko, kiintiöhenkilö ja joku jonka mutinaa en ymmärtänyt. Palatkaa vanhaan viihdyttävään keskusteluun pian.


    • Anonyymi

      Papukaijat pyrähtää agendoillaan kukin omalle tutulle oksalleen. Kuikuilevat, kukertavat.

    • Anonyymi

      Siellä kiintiö somali ja yleensä pari vasemmistosuvakkia istuu arvostelemassa muita.Juontaja myötäilee ja hymyilee vieressä.
      Aika menee kehuessa omaa hyvyyttään, ja viisaudessaan he pystyy antaa selityksen joka asialle.
      Yleveron haaskausta.

    • Anonyymi

      Tänään nähtiin jälkiviisaiden pohjanoteeraus. Voisiko YLE.n päätoimittaja jo puuttua tuollaiseen käytökseen, joka loukkaa yleveron maksajia. Myös palkkalistoilla olevat möyhkääjätoimittajan käytökseen tulee puuttua.

    • Anonyymi

      Yle on syöpää.

    • Anonyymi

      Samaa mieltä. Si e on raahattu ylipainoisia täti ihmisiä tiukoissa vatsamakkarahousuissa joiden oma mielipide koostuu lähinnä katkeransuolaisesta pilalla menneestä omasta elämästä ja katkeruudesta kun itsestä ei ole tullut toimittajaa kummempaa. Yle pitäisi lopettaa. Ja verorahat ohjata johonkin muualle tärkeimpiin hankkeisiin

      • Anonyymi

        Tai ylipainoisia setäihmisiä, joilla kravatti kai kiristää läskit niin kireelle että henki salpautuu ettei puheesta saa mitään selvää. Puheohjelma, ottaisivat ihmisiä, joilla selkeä ulosanti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai ylipainoisia setäihmisiä, joilla kravatti kai kiristää läskit niin kireelle että henki salpautuu ettei puheesta saa mitään selvää. Puheohjelma, ottaisivat ihmisiä, joilla selkeä ulosanti.

        Natoa vastustava venäjäintoilija Jan Erola?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tai ylipainoisia setäihmisiä, joilla kravatti kai kiristää läskit niin kireelle että henki salpautuu ettei puheesta saa mitään selvää. Puheohjelma, ottaisivat ihmisiä, joilla selkeä ulosanti.

        Aivan persu Soinikin on puhumassa sitä ihteään...


    • Anonyymi

      Miksi on yleensä tälläinen ohjelma olemassa? Onko nyt niin että emme ymmärrä asioita silloin kun niistä uutisoidaan? Jälkiviisaat? tai joku maailman selittäjä ohjelma,ihan täyttä turhuutta. Onkohan nämäkin kopioitu jostain Usalaisesta formaatista tyhmille Suomalaisille? Meidän luulisi jokaisen osaavan tehdä ihan omat johtopäätökset uutisista ja asioista. Nyt nämä ohjelmat tavallaan pyyhkivät omat mielipiteet pois,ja tuovat oman yhtenäisen ajattelu tavan. Onneksi en näitä liiemälti katso,yäk. Koko ohjelmille.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Jälkiviisaat oli tänään 25.2. pitkästä aikaa sellainen, että sitä viitsi katsoa. Keskustelu oli kriittistä, mutta asiallista, erilaisia näkökulmia esii tuova, kun pahimmat politiikan puhujat olivat poissa.

    • Anonyymi

      Tänään jälkiviisaissa esiintyi kateutta Ukrainasta paenneita kohtaan. Kun puhuttiin että he pääsevät nopeutetusti Suomeen ja paperit katsotaan täällä, niin yksi jäsen tuumasi että näin "tällä kertaa" ja jotain yhden ryhmän suosimisesta. Heti perään kun lapsista puhuttiin Ukrainassa niin "lapset kärsineet siellä vain muutaman viikon". Katsoessamme tuota todettiin että pitikö rasismikortti taas vetää esiin. Kaksi muuta jälkiviisasta tapojensa mukaan jotain epäselvästi mutisi.

      • Anonyymi

        Kyseessä oli jälkiviisaiden kiintiöjäsen, joka jatkuvasti naputtaa suomalaisten toimivan väärin. Koko homman kustantajat toimivat siis väärin.


      • Anonyymi

        Jotenkin tulee tuosta ohjelmasta väkisin mieleen,jotta tulikohan varmaa laittetua huussin kansi reijälle.


    • Anonyymi

      Milloinkahan rupeaa tulemaan transu pikku kakkoselta,olis päivitetty versio.

    • Anonyymi

      Kaikkien kanavien ohjelmistot on pilattu täydellisesti.
      Ei mitään järjellistä ohjelmaa enään ollut aikoihin.
      Jokaisessa pitää olla lauma julkkiksia sekoilemassa ja koheltamassa.
      Niin esiintyjinä,tuomareina kilpailijoina,asiantuntijoina,ym,ym,ym..
      Kaikki vielä 58 kertaa uusintoina.Revi nyt tästä jotakin hauskuutta
      ja viihdyttävää toosan ohjelmaa.

    • Anonyymi

      On jo pitkään mietityttänyt mitä ihmettä tämä Mariyam yleensä puhuu aiheista, on ollut hyvin epäselvää höpötystä. Moni muu olisi jo saanut lähtöpassit, Kyllä nyt pitäisi rasimin asiantuntijan tarkentaa omia käsityksiään. On esittänyt kaiken asiantuntijana jopa Suomen itsenäisyydestä ja sodista. Ei koskaan mitään Somalian tilaanteesta josta kyllä moni olisi jopa kiinnostunut kuulemaan häneltä.

      • Anonyymi

        Eikä naisen puheesta saa mitään selvää. Sössöttää.


    • Anonyymi

      Noh nyt ei enää sössötä Soini tulee 🤗. Hän väistyy ei voi olla Soinin kaa!!!.

    • Anonyymi

      Haukuit lautamiehiä kylähulluiksi. Olen toista mieltä.
      Terveisin Herastuomari Vammalasta.

      • Anonyymi

        Kepulaiset ovat ;)


    • Anonyymi

      Miksi populisti Soini otettiin tekemään politiikkaa kyseiseen ohjelmaan. Itsensäkehuja pullistelija. Toivosin tuon ohjelman pysyvän pois poliitiikasta ja olisi hyvä keskusteluohjelma. Soini on hyvällä sopeutumisrahalla voisi sopeutua jossain muualla.

      • Anonyymi

        Aivan Soini oli huolissaan mihin hänen veroeuroja käytetään? Ei saatana mikä pelle.


    • Anonyymi

      Eiköhän turkin erdokaani kohta puutu jälkiviisaisiinkin.
      Se varmaankin kielletään terrorismia tukevana ohjelmana.
      Johan se äijä alkaa puuttumaan ylen ja ruotsin svenska-tv kanavien toimintaan.

    • Anonyymi

      Saatiin uusi tummaihoinen nuori nainen!
      Tämä adoptiolapsi vaikutti fiksulta!

      • Anonyymi

        Eiköhän tämä Adina Nivukoski paljastu vihervasemmistolaiseksi Allahin käyriksi, ennemmin tai myöhemmin…


    • Anonyymi

      Näin on näreet,ylellä on nyt uusi kiintiö tummaihoinen asiantuntija ohjelmassaan.
      Koska saamme nähdä tumman sääennustajan ylellä,tai ykkösellä kiintiöpakolaisen ohjelma kuuluttajana.Entäs urheiluuutisissa olis tummaihoinen..

      • Anonyymi

        Kyllä sekin aika vielä koittaa. Kuinkas meidän valtaväestön käy,kun vieraat änkee joka ohjelmaan.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Natoa henkeen ja vereen vastustanut VenäjäKIIMAINEN VenäjäINTOILIJA Jan Erola joutaa pellolle koko ohjelmasta. Ukko on suoltanut vuosikymmeniä venäjäkiimaista propagandaa siitä miten Venäjäsota suomessa on pientä sen rinnalla että saadaan käydä kauppaa putlerin kanssa. Venäjäintoilija Erolan mukaan Natojäsenyys lopettaa venäjäkaupan. Näin huonot ukot ei kuulu asiaohjelmiin.

    • Anonyymi

      Jälkiviisaat, vihervasemmistoa ja eläinaktivisteja tänään. Mursu- hän.... Kylä eläin on eläin ja ihminen hän. "Surutta meillä syödään eläimiä". Hah mikä kommentti. Ihmiset jäivät henkiin tällä kun riistaa alettiin syödä. Ja lehmät ja siat tulivat mukaan ruokapöytään kun ihmisten määrä kasvoi. Ainut keino parantaa maailmaa ja saada ilmastonmuutos kuriin on saada väkimäärä kehitys- ja kehittyvissä maissa pysäytettyä.

      • Anonyymi

        Mielestäni Saarikiven kommentointi oli hyvää ja asiallista. Seurasin mursun kohtaloa ja surin sen lopetusta. Tyypillistä suomalaisuutta: vieraslajit ajetaan ahtaalle ja lopuksi tapetaan (nälkään) ja liian suuriin myrkkyannoksiin osaamattomasti. Ja Trontti vielä kehtasi puolustaa eläinsairaalan osaamista myöhemmin aamuteeveessä. Höh. Siellä on noussut hattuun julkisuus ja tappelevat kuin raatokärpäset valtionavuista. Globaalisti koko pulju on häpeäpilkku.

        Mutta asiaan. Joka päivä tuotantoeläimiä kohdellaan kaltoin. Juuri saimme lukea, kuin julmasti teuraskuljetuksia tehdään, liian pitkiä matkoja (satoja kilometrejä suuntaansa), liian pitkäkestoisesti (yli 10h!!!) ja liian kuumassa autossa (lämpötila jopa 35C!!!!). Sellaista stressilihaa grilliin. Kun rescuekoirat kuolivat kuumaan autoo muutama viikko sitten, media älähti. Sitä samaa huolta pitää pitää myös tuotantoeläinten kohtelusta.
        Ja joo, mietin itse vakavasti siirtymistä vegetaristiksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielestäni Saarikiven kommentointi oli hyvää ja asiallista. Seurasin mursun kohtaloa ja surin sen lopetusta. Tyypillistä suomalaisuutta: vieraslajit ajetaan ahtaalle ja lopuksi tapetaan (nälkään) ja liian suuriin myrkkyannoksiin osaamattomasti. Ja Trontti vielä kehtasi puolustaa eläinsairaalan osaamista myöhemmin aamuteeveessä. Höh. Siellä on noussut hattuun julkisuus ja tappelevat kuin raatokärpäset valtionavuista. Globaalisti koko pulju on häpeäpilkku.

        Mutta asiaan. Joka päivä tuotantoeläimiä kohdellaan kaltoin. Juuri saimme lukea, kuin julmasti teuraskuljetuksia tehdään, liian pitkiä matkoja (satoja kilometrejä suuntaansa), liian pitkäkestoisesti (yli 10h!!!) ja liian kuumassa autossa (lämpötila jopa 35C!!!!). Sellaista stressilihaa grilliin. Kun rescuekoirat kuolivat kuumaan autoo muutama viikko sitten, media älähti. Sitä samaa huolta pitää pitää myös tuotantoeläinten kohtelusta.
        Ja joo, mietin itse vakavasti siirtymistä vegetaristiksi.

        Miksei media älähdä silloin kun palvelutalojen ilmastointi helteellä on päin per,,,,, settiä. Itketään jonkun mursun perään tai reskuekoirien nääntymiseen. Mummot ja paapat tuskaileevat kuumuudessa. Kaiken maailman öttiäisistä saadaan kirkuvat otsikot lehtiin. 😡


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksei media älähdä silloin kun palvelutalojen ilmastointi helteellä on päin per,,,,, settiä. Itketään jonkun mursun perään tai reskuekoirien nääntymiseen. Mummot ja paapat tuskaileevat kuumuudessa. Kaiken maailman öttiäisistä saadaan kirkuvat otsikot lehtiin. 😡

        Se onkin suuri häpeä. Mummot ja paapat ovat ongelmajätettä ja vain kulueriä. Sellaista menoa nykyisin. Kun soten rahoituksesta kirjoitetaan, aina on ykkösenä liian suuri vanhusväestö, joka syö vain pääomaa tuottamatta mitään. Iljettävää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksei media älähdä silloin kun palvelutalojen ilmastointi helteellä on päin per,,,,, settiä. Itketään jonkun mursun perään tai reskuekoirien nääntymiseen. Mummot ja paapat tuskaileevat kuumuudessa. Kaiken maailman öttiäisistä saadaan kirkuvat otsikot lehtiin. 😡

        Aivan, miksi lapset sidotaan tuoliin, ja kas vanhukset ja sitten joku kokoomuspelle sanoo et hyvinvointivaltio on uhattuna? Tosin ne jotka sai Suomen kuseen näyttää voivan helevetin hyvin. Vaalit tulee ja kas aku ankka paras tai yhtä hyvä kuin 40 vuotta Suomea kuntoon laittanut BEN VITSI KOKOOMUS.


    • Anonyymi

      Nykyään sen nimi on jälkeenjääneet

      • Anonyymi

        Ja Soini pahiten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Soini pahiten.

        Hyvin sanottu ja siinä meni alfa teeveessä ohjelmakin missä soini kuuli ääniä, mitähän tämä tunari meinaa tehdä perustaako uuden puolueen, jopa peräkonttipuolueen olisi hyvä nimi..


    • Anonyymi

      Just tulee jälkiviisaat... 'hirveesti keskustellaan' oli kommentti.. sit toi yks venyttelee suutaan... alta lipan koko ohjelma nykyisin...

      • Anonyymi

        Huono keskustelu oli tänään. Pikkulikka muikistelee tosi oudosti, harmaapää ei ole selkosuomen puhuja ollenkaan, kryptisempi ku pressa, ja vieras koomikko ei saanut suunvuoroa.
        Mutta Linda Vettanen on upea toimittaja! Olen tykännyt radiossa ja nyt naama kanssa yleläisten parasta aata. Fiksu, antaa tilaa haastateltaville, ei sekoile eikä tyrkytä ihteään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huono keskustelu oli tänään. Pikkulikka muikistelee tosi oudosti, harmaapää ei ole selkosuomen puhuja ollenkaan, kryptisempi ku pressa, ja vieras koomikko ei saanut suunvuoroa.
        Mutta Linda Vettanen on upea toimittaja! Olen tykännyt radiossa ja nyt naama kanssa yleläisten parasta aata. Fiksu, antaa tilaa haastateltaville, ei sekoile eikä tyrkytä ihteään.

        Se "pikkulikka" tosiaan muikistelee suutaan oudosti.... ärsyttää. Alkutaipaleella sillä oli räikeän punaiset huulet, niinkuin minun mollamaijalla, nukella jolla lapsena leikin. Suppusuu.


    • Anonyymi

      Samaa mieltä. Pilalla on.

    • Parasta, kun kääntää kanavaa. Tuo akka tänäkin aamuna viidennen kerran keskeytti Soinin puheenvuoron (laskin nimittäin). Eiköön tuolle kälätille löydy lähtö Siperiaan.
      Ei tosin jaksa kersanttina kuunnella tuollaista sivistymättömyyttä.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5025
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3297
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1432
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1275
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      977
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      229
      764
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe