Ajattelin vaihtaa raskaamman Ubuntun Minttiin. Mutta asennus jää jotenkin kesken. Miksi?
Laitoin levylle uusimman Linux Mint 18. Sitten asentamaan. mutta se ei tee sitä valmiiksi. Ilmestyy kyllä jotain Minttiä, mutta kaikki on ihan kesken. Eihän sitä pysty edes päivittämään, eikä sillä pääse internettiin, vaikka on jo valmiiksi Firefox-selain.
Asennuskin kesti vain vähän aikaa. Pitääkö tehdä jotain spesiaalia?
Mintin asennus
7
191
Vastaukset
- LMDE2
En osoo sannoo, koska aina se asennus on onnistunut kun asennusmedia on kunnossa ja livenä on koneessa toiminut.
- nejspesial
Samalla tavalla se asentuu kuin Ubuntutkin. Minäkin testailin eilen virtuaalikoneissa uusinta Ubuntua ja Ubuntua Gnomea. En tykännyt. Gnome-versio vieläpä tahmasi ja heitteli erroreita. Asennuskuvio näytti niissä olevan kuitenkin vastaava kuin tässä Mintissäkin.
- Mate_vai_Cinnamon
Vaikka asennusmedia olisi kunnossa, voi esiintyä yhteensopivuusongelmia. Luultavimmin sitä todennäköisemmin mitä vanhemmasta laitteesta kysymys.
Kannettavien kohdalla olen huomannut että jos Cinnamon asennus ei onnistu, kannattaa kokeilla Matea, ja sepä voikin mennä aivan kuin itsestään koneeseen ja toimia ilman moitteen sijaa. En ole kyllä viitsinyt alkaa sekvittämään miksei se C. sitten mene vaikka M. menee.- hyväpointti
Totta. Minäkin olen käyttänyt vanhassa läppärissä suosiolla Xfce-versiota. Tuota Matea en ole koskaan kokeillutkaan. Pitää jossain vaiheessa ottaa ohjelmistoon.
- Poistoon___Moinen
Sellaisia ne Tubuttimet on!
Vaihda Windowsiin niin ei tarvitse miettiä- häivy-täältä
Sulle on miljoona kertaa sanottu: Poista itsesi täältä trollaamasta! Linuxit ei ole mitään tubuttimia! Windows on tubutin! Windows on ongelmien kerjäämistä!
Toimiko liveCD eli kokeilutilassa? En pidä Ubuntua raskaampana. Molempiin löytyy useampia työpöytiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as443018Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna232894- 462747
- 562598
Mä sanon tän suoraan.
Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.582498Kerro jotakin hauskaa. :)
Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)482480On olemassa tiettyjä sääntöjä!
Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle532251Pohdinttavaksi
No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä782158- 692058
- 452052