Mun on nyt pakko päästä purkautumaan jollekin, kun en voi tästä kenellekään puhua. Ongelmani on ihan klassikko eli olen varattu ja rakastunut toiseen syvästi. Enää en tiedä mitä tehdä, olen ajanut itseni umpikujaan.
Tapasin tämän toisen jo vuosia sitten. Hän on ihana ihminen ja kaikki hänen kanssaan on tuntunut niin helpolta ja luonnolliselta. Mutta mitään kummoista ei välillämme ole koskaan tapahtunut. Kerran sitten hänen kanssa jutellessa, tajusin järkytyksekseni, että mulla on vahvoja tunteita häneen. Siitä alkaen on alkanut elämäni kriisi. Mun elämään on mahtunut kaikenlaista mm. lähipiiriin mielenterveysongelmia, itsemurha, puolison vakava sairastuminen noin jotakin mainitakseni. Joten jotakin elämästä tiedän enkä ihan nuori siis ole. Nyt kuitenkin tämä asia on riistäytynyt niin pitkälle, että se alkaa vaikuttaa mun omaan käytökseen ja elämään liikaa.
No, mikä sitten on ongelma. En enää tiedä pitääkö mun kuunnella enemmän järkeä vai sydäntä. Mä oon taistellut oman pääni sisällä ja miettiny kaikki vaihtoehdot. Tämä toinen ihminen on tuntunut niin hyvältä, ikään kuin sieluni puoliskolta kaikin tavoin. Mutta en saa häneltä vastakaikua, joten olen siis käsittänyt kaiken väärin ja keksinyt kaiken ihan itse. Vaikka toisaalta olen kaikki hänen antamat "signaalit" kyllä lukenut oikein. Onko kellään antaa mitään neuvoja tilanteeseen?
Tapasin tämän toisen jo vuosia sitten. Hän on ihana ihminen ja kaikki hänen kanssaan on tuntunut niin helpolta ja luonnolliselta. Mutta mitään kummoista ei välillämme ole koskaan tapahtunut. Kerran sitten hänen kanssa jutellessa, tajusin järkytyksekseni, että mulla on vahvoja tunteita häneen. Siitä alkaen on alkanut elämäni kriisi. Mun elämään on mahtunut kaikenlaista mm. lähipiiriin mielenterveysongelmia, itsemurha, puolison vakava sairastuminen noin jotakin mainitakseni. Joten jotakin elämästä tiedän enkä ihan nuori siis ole. Nyt kuitenkin tämä asia on riistäytynyt niin pitkälle, että se alkaa vaikuttaa mun omaan käytökseen ja elämään liikaa.
No, mikä sitten on ongelma. En enää tiedä pitääkö mun kuunnella enemmän järkeä vai sydäntä. Mä oon taistellut oman pääni sisällä ja miettiny kaikki vaihtoehdot. Tämä toinen ihminen on tuntunut niin hyvältä, ikään kuin sieluni puoliskolta kaikin tavoin. Mutta en saa häneltä vastakaikua, joten olen siis käsittänyt kaiken väärin ja keksinyt kaiken ihan itse. Vaikka toisaalta olen kaikki hänen antamat "signaalit" kyllä lukenut oikein. Onko kellään antaa mitään neuvoja tilanteeseen?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Mikä tilanne on siis tämän ihmisen kanssa, johon olet rakastunut ja joka tuntuu sielunihmiseltäsi?
Onko todella niin, ettet ole saanut häneltä vastakaikua vai voiko olla esim. niin, että peittelee tunteitaan, koska olet varattu?
Tilanne suoraan sanottuna perseestä. Aluksi musta tuntui, että hän välittää ja on kiinnostunut jollakin tavalla, mutta jossain vaiheessa se muuttui. Toki ymmärrän, että jos varattua kohtaan on tunteita, niin niitä ei helposti ala tunnustamaan. Tulee kaikenlaiset moraaliset asiat esteeksi. Niinhän se minullakin on. En halua ketään pettää, mutta nyt tuntuu siltä että teenpä miten vaan, joku pettyy ja jotain sattuu. Minua nyt ainakin. Voi olla, että hän haluaisi mun tekevän jonkun ratkaisun. Mutta toisaalta nyt kun asia on vain omassa päässäni, niin mitään ratkaisua en pysty/voi tehdäkään.
Jos hän odottaa,että sinä varattuna teet avauksen. Voi olla että hänellä on paljon tunteita sua kohtaan,mutta ei voi kertoa tätä. Ei halua rikkoa sun suhdetta.
Näin mäkin sanoisin.
"Lukenut oikein" siis omasta mielestäsi. Älä väritä asioita. Jos on tarpeeksi rakastunut ja epätoivoinen niin toisen tahaton hymykin voi tuntua flirtiltä.
No, niin epätoivoinen en ole koskaan ollut. Tuonkin vaihtoehdon olen käynyt läpi ja se on täysin mahdollista. Mutta kuinka kylmä ihminen jättää sen sanomatta toiselle, jos huomaa toisen tunteet eikä itse koe samoin? Sanoisin, että silloin vedättää toista. Silloin voisi olla narsistinen luonne, joka nauttii tilanteesta. Mutta en haluaisi siihen vaihtoehtoon uskoa
Olet varattu. Entä tämä toinen, onko varattu vai vapaa? Ehkä hän ei halua sekaantua varattuun kunnioittaen nykyistä parisuhdettasi, vaikka tunteita hänellä olisi sinua kohtaan?
Tietenkin olen sitä ajatellut. Eikä tässä mistään sekaantumisesta ole kyse. Alkoi vain tuntua, että hän syyttää mua kokonaan tästä mielipuolisesta tilanteesta. Hän halusi luopua minusta kokonaan ja se tietenkin sattuu ja kirpasee. En siis merkinnyt hänelle yhtään mitään. Sitä tuskaa tässä käyn nyt läpi, ties kuinka monetta kertaa. Luulin jo päässeeni pahimman yli, mutta nyt se pahin taitaa ollakin vielä edessä, huoh.
Voimia sulle. Itselläkin miehenä tälläinen tilanne. Oon itekin pettynyt. Luulin vain, että meillä olis ollut jotain erityistä.
Sanoisin sinulle, että kuuntele sydäntäsi.
Minulla on hieman vastaavanlainen tilanne. Jotenkin tuntuu, että ymmärrän sinua. Minulla on myös kokemusta rankoista asioista, joiden kanssa olen taistellut koko elämäni. Rankat kokemukset ovat osaltaan opettaneet elämästä paljon, näkemään monet asiat eri kantilta.
Siksi sanon sinulle, että kuuntele sydäntäsi.
Olen myös karvaasti oppinut sen, että monissa, etenkin tällaisissa isoissa asioissa kannattaa aina kuunnella mieluummin sydäntään kuin järkeä. Joitain asioita ei vain voi eikä kannata järkeillä. Kun kuuntelee sydäntään, sen "sisällä" voi olla ihan järkevä, mutta asioita ei pitäisi tehdä tai jättää tekemättä vain siksi, että ne järkeilemällä selittää itselleen, vaikka sydän sanoo toista.
Olen tehnyt elämässäni joitain ratkaisuja isommissa asioissa siksi, että olen yrittänyt liiaksi järkeillä asioita, vaikka sydämeni on sanonut toista. Ja juuri näitä ratkaisuja olen katunut ja kadun edelleen. Moni asia elämässäni meni väärään suuntaan, koska yritin liikaa järkeillä. Kuitenkin sydän on huutanut koko ajan toista, ja pitkän tien jälkeen päädyin kuitenkin siihen, mitä sydämeni sanoo. Monta vuotta meni turhan järkeilyn takia elämästäni hukkaan. Sen sijaan niitä ratkaisuja, jotka olen tehnyt sydäntäni kuunnellen, en ole katunut koskaan. Tämä sama pätee joissakin ihan pikkuasioissakin, juuri viimeksi tänään sen taas huomasin.
Olisin halunnut kirjoittaa sinulle jotenkin selkeämmin ajatuksistani, ehkä kirjoitan myöhemmin enemmän.
Kiitos sinulle. Sain kiinni sun ajatuksesta ja se helpottaa todella paljon. Kun tietää ettei ole ihan yksin näiden asioiden kanssa. Kaikkea hyvää sinulle!
Ei se nurmikko ole yhtään sen vihreämpää aidan toisella puolella.
Kyllä se vaan voi olla. Tässä ei puhuta asiasta, jossa olisi kyllästynyt nykyiseen tai muuta vastaavaa, vaan siitä, että on kohdannut ihmisen, joka tuntuu elämänsä ihmiseltä, toiselta puolikkaalta.
Ero kivan ihmisen, jonka kanssa voisi elää ja seurustella, ja ihmisen, joka on kuin itselle tehty, sielunkumppani, jota ilman ei haluaisi elää, on valtava.
On varmasti paljon miehiä, jotka ovat kivoja ja joiden kanssa olisin aiemmin voinut kuvitella seurustelevani. Ja sitten on hän, jota en voi edes verrata kehenkään muuhun maailmassa.
Ehkä sellaiset ihmiset, jotka eivät ole koskaan tavanneet ihmistä, joka tuntuu sielunkumppaniltaan, eivät vain asiaa ymmärrä, jos ovat tavanneet vain ihmisiä, jotka on kivoja, ja lisää ihmisiä, jotka on kivoja.
Juuri niin. En ole kyllästynyt omaan puolisooni, meillä on pitkä parisuhde takana. Rakastan puolisoani syvästi, hän on ollut hyvä minulle ja varmasti pitää musta huolta aina.
Nyt on tosiaan kyse siitä, että tämä toinen vaan tuntuu niin omalta ja rakkaalla, eri tavalla. Sitä ei varmasti voikaan käsittää sellainen, joka ei sitä sielun puoliskoa ole kohdannut. Hänestä ei halua luopua, mutta on valmis luopumaan jotta tämä puolisko tulisi onnelliseksi. Toki näinä vaikeina aikoina on itsekin välillä epäillyt koko juttua. Mutta sitten se taas tuntuu entistä vahvempana.
Kaikki ei ole moraalittomia!
Kannattaako tuhota pitkä parisuhde,molempia et voi saada.
Niin, sitä toista en ole saanut mitenkään. Hän tuli elämääni pyytämättä, mutta myös hävisi, lopetti kommunikoinnin täysin. Enhän voi edes tietää varmuudella mitä hän voisi minun elämääni tuoda. Se mikä sai minut kirjoittamaan tänään tänne on juuri tuo asioiden ristiriita. Joko hän ei välittänyt minusta pätkääkään tai sitten hän rakastaa minua niin paljon, että on valmis luopumaan. Omia ajatuksia tässä vaan pyörittelen ja tiedän, että mun pitää tämä asia ratkaista. Kiitos teille kaikille, jotka jaksoitte tarinaani kuunnella ja kommentoida. Hauskaa lauantaita!
Täällä joku neuvoi että kuuntele sydäntäsi. Kyllä vaan järjelläkin on oma merkityksensä, ei aina voi kuunnella vain sydäntään. Sydän voi olla moraaliton, tuntea ja sanoa väärin, tuoda tuskaa ja hajoittaa väärillä signaaleillaan itseä mutta myös toisia.
Jos sydämen kuunteleminen auttoi tätä neuvojaa joka neuvoi kuuntelemaan sydäntäsi, ei se välttämättä auta sinua. Sydän voi hapuilla, se voi hullaantua ilman järkeä. Järki ilman tunnetta saattaa tuntua kylmältä mutta ei se niin ole. Järkikin on tarpeellinen elämän tärkeissä valinnoissa ja joskus se jopa suojelee elämää. Tunteet muuttuu ja heiluu, järki pitää elämäsi tasapainossa.
Mitä noilla "signaaleilla" tarkoititkin, tunnetta?.....muuta kuin järjen päätelmiä? Aina me joudutaan kuitenkin tyytymään siihen mitä toinen osapuoli kokee/tuntee meitä kohtaan ja tekemään ratkaisuja sen mukaisesti. Sinulla on vastaus kun näet sen hänestä, itse et voi sen enempää. Elämäänsä ei voi aina ohjailla itse.
Kun elämämme on vaikeaa, tartumme helposti näihin "sydämen kuvitelmiin", omiin toiveisiin ja elämää helpottaviin haaveiluihin, mutta ne ei ole aina realistisia. Unelmat vie meitä pois arjen harmaudesta ja vaikeuksista. Harmi että joudun poksauttamaan nämä haavekuplasi mutta elämä on järkeä ja tunnetta, ei sille voi mitään. Ole varovainen että et satuta itseäsi enempää, siksi näin.
Minä olen ollut vahvasti yllättynyt, kun monet sellaiset ihmiset, jotka tuntuvat ja joita olen pitänyt vahvasti järki-ihmisinä ovat sanoneet, että kuuntele sydäntäsi ja tämä on liittynyt eromietteisiini. Itse olen aina ollut vahvasti järki-ihminen ja tunnepuolen asioissa hieman hukkassakin. Mutta täytyy sanoa, että kun liitto ei enää tunnu edes järkevältä ei se kestä eli monesti asiat menee niin, että kun/jos tunteet suhteessa hiipuu ja järjellä, läheisiä ja isänmaata ajayellen yrität pysyä liitossa ja tehdä niin kuin kunnon kansalaisen kuuluu tehdä niin sydän kaipaa sydäntä ja ennenpitkää sydän löytää uuden sydämen, joka on sitten myös järkevää, en tiedä saatteko ajatuksesta kiinni. Itse olen oppinut, että ketään ei ole hyvä neuvoa pysymään suhteessaan tai eroamaan, en voi tietää mikä on toiselle parasta enkä näin voi yrittää suojella toista. Aloittajan tekstiin viitaten, minusta olisi silti hieman raukkamaista, jos toinen ei kertoisi tykkäävänsä, jos toinen kertoo. Kyllä adissta kuin asiasta pitää pystyä puhumaan. Omaan asenteeseni tosin vaikuttaa lukuisat pettymykset ihmissuhteissa ja saattaisin pitää ihan vedätyksenä tuollaista. Täällä ainakin tuntuu olevan niin pahantahtoista porukkaa. Mutta sellaisen suuren yhteenkuuluvaisuuden, puhutaan nyt sitten vaikka sielunkumppanuuden puolesta uskoisin, että moni, itse ainakin olisin valmis tekemään paljon ja tietty luopumaan jostakin silloin.
Sama ongelma. En saa erästä miestä pois mielestäni. En tiedä onko hän varattu, mutta minä olen. Herään yöllä siihen, että ajattelen häntä. Sattuu. Nykyään yritän vältellä häntä, vaikka koko ajan samalla toivon, että näkisin hänet. Olen onnellisessa parisuhteessa ja rakastan puolisoni. En ymmärrä miksi olen hulluna tähän toiseen mieheen. Hän vaan tuntuu siltä minun toiselta puoliskoltani joka puuttuu. Silti tässä ei ole mitään järkeä. Olen kokoajan onneton ilman häntä, vaikka olen elämääni onnellinen. Paradoksi. Ja koko ajan minuun sattuu.
Kiitos näkökulmastasi. Sepä se onkin kun toiset ihmiset uskovat enemmän sydämen syviin tuntoihin ja toiset järjen ääneen. En lähde kiistelemään kumpi on oikea tapa kellekin, molempia varmaan tarvitaan elämän suurissa kysymyksissä. Enkä nyt mitään ratkaisua olekaan tekemässä, koska tuo toinen ei ole tunteistaan kertonut. Miksi olisin? Unelmoida toki pitää, mutta oikeastaan en ole edes niin pitkällä vielä asian kanssa. Jos unelmalla tarkoitetaan sitä, että haaveilisin esim. yhteisestä tulevaisuudesta. Joten sikäli et poksauttanut mitään kuplaa. Vaan mielen päällä on se, että harvoin elämässä tapaa niitä todella sykähdyttäviä ihmisiä ja aina on se riski olemassa ettei tunne olekaan molemminpuolista. Luulin olevani vahvempi, mutta pakko myöntää että tuntuuhan se pahalta. Toisaalta jos mikään ei tunnu enää missään, niin eikö sitä elä aika köyhää elämää ja on oikeastaan pystyyn kuollut.
Valitettavasti vahvaan tunteetyomuuteen se jatkossa johtaa, jos tuollaisessa joutuu kuolettamaan itsensä, noin vahvat tunteet.
Missä päin Suomea tämä on?