On hetkiä, jolloin kirjoitan rakentaakseni, ja on hetkiä, jolloin kirjoitan muistaakseni. Tämä on kertauskurssi. Ja asetan sanat järjestykseen hahmottaakseni tyhjyyttä, peläten, että mikäli lakkaan kirjoittamasta lopulta unohdan sinut ja unohdan myös miten sanoja muodostetaan. Nämä ovat kuin agentti Cooperin viestejä Dianelle. Ääneenluettuja, mutta niiden vastaanottajaa et voi nähdä; et voi tietää kuultiinko niitä koskaan, oliko se kuin tähtien alla ääneen luettu romaani, osaavatko tähdet kuunnella?
Toisinaan minusta tuntuu kuin tiedät, toisinaan ei, ja olet vaitelias kuin taivas ja minä olen sinuun verrattuna radiokohinaa, hengästyneitä viestejä, jotka maapallo on singonnut avaruuteen vailla päämäärää ja ikinä ei voi tietää kuka kuuntelee, kuunteleeko kukaan.
https://youtu.be/cYMCLz5PQVw
Toisinaan minusta tuntuu kuin tiedät, toisinaan ei, ja olet vaitelias kuin taivas ja minä olen sinuun verrattuna radiokohinaa, hengästyneitä viestejä, jotka maapallo on singonnut avaruuteen vailla päämäärää ja ikinä ei voi tietää kuka kuuntelee, kuunteleeko kukaan.
https://youtu.be/cYMCLz5PQVw
Vastaukset 18
Vanhimmat
Iltaa kultaseni,
Kirjoitan kuin hänelle vaikket ole hän.
Olet ollut ajatuksissani niin kauan.Välillä enemmän välillä vähemmän.Silti aina.
Koko ajan jotenkin.
Tämä yhteys on ollut tärkeä.Sinä olet sitä.
Kuin rakkaus ja lepo.Silti kiivas tunne jostain
käsittämättömästä. Kaipaus kauan kaivatusta kosketuksesta.Jota kaipaan.Sinussa ja sinulta.
Olen välillä ajatellut,että unohdat minut.Surrut sitä. Sitten ajatellut,että minä
muistan sinut aina.Se lohduttaa minua.
Säilyt aina minussa.Olet niin tärkeä.
Kuuntelen ja kuulen sinua aina.
Lupaan sen.
Tyhjyyteen me kaikki täällä huutelemme. Pullopostia vaan.
Huuda lujempaa!
Joskus pullopostikin lohduttaa....
Ihana viesti jollekulle. Haluaisin nähdä ne uudet Twin Peaks- jaksot, otan kenties jonkun ilmaiskokeilun ja katson kaikki kerralla.
Täytyy kirjoittaa, koska ei ole muutakaan....
Tapat aikaa kirjoittamalla. No, huomenna on tärkeä päivä.
Tavallaan kyllä, mutta se on myös addiktio, myönnän.
Mitä huomenna tapahtuu?
Tien varrella, tänään, oli kyltti, jossa oli nimesi, ja mietin olisipa elämäkin aina noin helppoa. Tienviittoja, jotka osoittavat oikean hetken kääntyä ja johdattavat perille, ei vaaraa eksymisestä, seuraa vain tätä tietä, minä näytän oikean suunnan.
Ei niin kaukana täältä, metsien ja peltojen keskellä, oli sinun tiesi.
En ota sinusta selvää enkä motiiveistasi? Kertoisitko ne ja miksi et kokeilisi ihan irl?
Kerroin jo kerran, sähköpostilla, ja on iso kynnys tehdä enää samoin. Tuntuu vain siltä, että toistaisin itseäni ja jo ensimmäisestä pitäisi kyllä tietää, että ei kiitos tarkoittaa myös ei kiitos. Tilanteet ovat myös aina vähän vääriä.
Motiivini? Kamppailla sen ristiriidan kanssa mitä tekee olla ystävä sellaisen miehen kanssa, josta kuitenkin ajattelee enemmän kuin ystävästä. Halu olla lähellä, mutta pelko siitä, ettei olisikaan tarpeeksi. Olen ollut aina yksin ja ajatus siitä, että joku sellainen, josta itse välittää, vastaisikin tunteisiini on utopistinen. Sitä sekä haluaa että pelkää. Ei tunteillani oikein ole koskaan ollut merkitystä.
Ammut itseäsi vähän jalkaan ennen kuin edes yrität. Parempi on tehdä jotain kuin olla tekemättä mitään. Jäljelle jää vain katumus, jos haluat ottaa asiasta selvää, mutta spekuloit itsesi kuoppaan jossa et muka voi tehdä mitään.
Miten monta torjuntaa sitä voi oikein elämänsä aikana kestää? En minä ainakaan. Paikata itsensä taas kasaan ja esittää, että elämä on ihanaa kun se ei ole. Ollapa edes kerran se haluttu ja kaivattu, eikä aina se, joka on polvillaan. Saada lupa rakastaa.
Viestistäsi päätellen olet aidosti ihmisen kanssa tekemisissä etkä vain palstalla. Torjutuksi tuleminen ei ole kivaa, mutta tyhjän saa pyytämättäkin.
Tietysti olen. Tämä kirjoittaminen on vain keino selviytyä. Kävin jo henkisesti hyvin syvällä silloin hänen torjuntansa jälkeen, enkä usko, että jaksan sitä enää toiste. Turvallisempaa pysyä täällä hämärän rajamailla, enkä myöskään halua asettaa häntä tilanteeseen, jossa joutuisi minua taas satuttamaan, sillä niin merkityksetön en kuitenkaan kuvittele olevani. Minä vain odotan ja toivon, että joskus asiat ovat toisin.
Miten asioiden pitäisi olla, jotta jotain tapahtuisi?
Luulen, että tilanne, jossa olisimme kahden, ilman kiirettä ja niin, että kumpikaan ei tunne tarvetta olla jossain muualla tai tekevänsä väärin, olisi jo mahdollisuus.
Ja mikäli hänen tunteensa, ajatuksensa tai tilanteensa olisivat muuttuneet tai muuttumassa, niin toivon, että hän ottaisi silloin sen ensimmäisen askeleen ja minä voisin tulla vastaan. Silloin sitä tietäisi, ettei ole enää ystävä-kategoriassa.