Pakko kirjoittaa tästä johonkin jos se vaikka auttaisi. Olen työelämässä oleva rouva. Siskoni on muutamaa vuotta nuorempi. Olimme vuosia sitten yhteisellä matkalla joita olimme tehneet silloin tällöin. Hänellä oli ollut hampaankolossa asioita lapsuudesta joita hän minulle matkalla puhui. Olin ollut paha isosisko ja hän puhui suunsa niin puhtaaksi että vapisin koko reissun ajan. Tästä on aikaa jo vuosia mutta sen jälkeen olen pelännyt siskoani kovasti. Asumme kaukana toisistamme ja näemme harvoin mutta puhumme puhelimessa. Aina kun jostain syystä pitää matkustaa synnyinseudulleni niin minua ahdistaa niin etten saa henkeä. Nyt pitäisi mennä viikon päästä ja jo nyt olen ihan henkipatto. Mitä minun pitäisi tehdä? Olen rauhaa rakastava enkä halua hänelle mitään pahaa. Lapsuudessa varmasti olen ollut välillä ilkeä isosisko mutta ne olivat niitä aikoja eikä niitä voi muuttaa. Olen pyytänyt anteeksi lapsuuden töppäyksiäni ja sanojani. Enempää en voi tehdä. Siskoni on ollu paras ystäväni mutta nyt jo hänen ajattelemisensa ahdistaa. Mikä neuvoksi?
Ahdistaaahdistaa
Helmisimpukkainen
15137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kirjoita kirje.
Jännä juttu muuten, että minulla ja isosiskollani on samanlainen tilanne. Tiedän vain, ettei hän koskaan kirjoita minulle kirjettä. Minä siis olen vihainen hänelle siitä miten hän yritti pettää minua perintö- ym muissa asioissa eikä hän kun pieniä olimme minuakaan hyvin kohdellut.
Mutta kirjeen kirjoittaminen voisi olla sinulle ihan hyvä vaihtoehto, ja olethan jo anteeksi pyytänyt, jos sen teet uudelleen kirjeessä niin sen pitäisi riittää. Sitten koko asia ei ole enää sinun vastuullasi. Tai tietenkin voit panna pakettiin muutakin jolla hyvittää ja helpottaa teidän tilannetta ja suhdetta.
Postilaatikko lonksumaan vaan.
Ps. Kyllä te isosiskot ja veljet aika veemäisiä osaatte halutessanne olla! Eli tilanne toisaalta on sinulle AIVAN OIKEIN.
Joku syyhän pitää olla että isosisarukset kohtelevat pienempiään huonosti. Itse katselen lapsiani jotka ovat todella ihania toisiaan kohtaan. Kun sain lapseni niin kohtelin kaikkia tasavertaisesti. Jos kehuin yhtä, en moittinut toista. Monesti ne riidat lapsien välillä johtuvat vanhempien epätasa-arvosta lapsia kohtaan. Ei ole oikein että nuorin on rakkain ja muista ei välitetä eikä ikinä sanota mitään hyvää. Itse ainakin jäin paitsi vanhempieni rakkaudesta. Sitä ei näytetty ja siksi varmaan olin sisarelleni kateellinen. Oliko sinulla Pikku-veli tällaista että sinä sait kaiken rakkauden ja isosisko vain moitteet?
Olen tätä asiaa käsitellyt mielessäni vuosikaudet. On varmasti ollut minulle aivan oikein että pelkään nyt siskoani.
Taisit osua asian ytimeen. Isosiskoni on minulle vieläkin kateellinen koska sain äidiltä isomman huomion sen jälkeen kun synnyin. Lisäksi oma menestymiseni työelämässä jatkoi tätä minun huomion saamista aina äitini kuolemaan saakka. En siis toisaalta ihmettele sitä, miksi isosiskoni edelleenkin on vähän kaunainen minulle. Mutta mitä tähän voi tehdä? Koska asia ei ole meidän kummankaan vika, vaan äitimme, joka jakoi tasapuolettomasti kehujaan ja arvostustaan. Kaukokatseisesti olen itse kyllä yrittänyt pitää siskooni hyvät suhteet yli äidin tuottaman hallan, ja se on onnistunut ainakin tähän saakka. Nyt en tiedä enää haluankokaan pitää suhteita yllä, sillä ensin pitäisi vääryydet korjata, eli siis puhua asiat halki. Senhän te olette nyt tehneet, pikkusiskosi nosti Kissan pöydälle. Eli teillä on nyt selvittelyn jatkopaikka.
Neuvoni : Kaikki viestintävälineet käyttöön, harkiten tietenkin. Voi kirjoittaa siis kirjeitä, voi lähettää sähköpostia, voi facettaa, voi tekstailla, ja tietenkin jos tai kun asiat alkaa sutviutumaan, niin voisi yrittää kohdata kasvoista kasvoihinkin.
Huomaan vaan omalla kohdallani, että siskoni vain edelleen välttelee minua.
Ole sinä nyt siis isosiskoni tässä jonkun aikaa.
Ja miten sinä haluaisit minun sinua lähestyvän, jos olisin pikkusiskosi?
Vai kannattaako lähestyä ollenkaan? Ja antaa koko asian vain olla?
Koska paskakasaa tonkimalla homma haisee enemmän vain.?Olipa muuten äitini käyttämä lentävä lause.
No? Kissako vei kielesi?
Kirjoitan sinulle huomenna pikkuveli.
No selvä, Isosisko!
Hei! Kuinka usein olet siskosi kanssa tekemisissä? Soitteletteko toisillenne? Onko teitä muita vaiko vain te kaksi? Äitinne on tehnyt paljon hallaa niinkuin minunkin vanhempani. Myöhemmin olen huomannut että olen kohdellut lapsiani tasavertaisesti ihan tiedostamattani. Muistan ihan alkuajoista lähtien miten minua on kohdeltu sillä tavalla että olen ollut näkymätön. Pikkusiskoni oli kaikki kaikessa. En yhtään ihmettele että kun silmä vältti niin olen kiusannut. Siskoni sai sen kuullostamaan niin runsaalta kiusanteolta kun silloin matkalla puhuttiin. Muistan kuinka leikimme aina yhdessä. Olimme kuin paita ja peppu. Siksi ihmettelen suuresti mistä hän sai päähänsä alkaa kaivelemaan ikivanhoja asioita. Olinko pahempi kuin muistankaan vai tekeekö mielikuvitus tepposia.
Olemme tosi paljon tekemisissä edelleen. Se pelko toisen kohtaamisessa on se juttu. En luota koska sieltä voi tulla taas jotain totuuksia joita en edes muista tapahtuneen.
Kysyit että jos minä olisin isosiskosi niin miten haluan sinun minua lähestyvän. Jos ette ole tekemisisissä niin kirjoita sinä se kirje. Tai soita hänelle ja kysele mitä kuuluu. Ei niistä vanhoista kannata puhua. Voitte puhua vanhemmistanne. Paitsi jos ovat kuolleet molemmat niin silloin pelkkää hyvää. Menneet on menneitä ja vain tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Kerroit että perintöasioissa yritti petkuttaa. Oliko se hänen puoleltaan tietämättömyyttä vai ihan oikeasti yritti. Olen huomannut että perintöasioissa ei koskaan pääse tasan. Meilläkin oli siskon kanssa perintöasioita mutta ajattelen että toivottavasti hän sai enemmän. En jaksaisi kuunnella myöhemmin valituksia.
Yritän välttää kaiken konfliktin ja olen onnistunut. Vain silloin matkalla tapahtunut mielenpurkaus hänen puoleltaan petti jalkani alta. En voinut lapsuuden asioille mitään ja hyvittää en voinut.
Et sinäkään voinut lapsuuden tapahtumille mitään. Sinä olit äidin lellikki ja isosisko katseli vierestä. Yritä jotain hyvää sillä se tulee takaisin hyvänä. Jos tiedostit sen epätasa-arvon niin voit sen siskollesi sanoa. Kerrot harmisi ennenkuin hän "hyökkää".
Emme ole ollenkaan tekemisissä, viimeksi keväällä pakollinen heidän järjestämä juhla. En ole halunnut soittaa hänelle koska olen jo monta vuotta pyytänyt häntä palauttamaan omia minulla tärkeitä minun tavaroitani eikä hän ole tyypilliseen tapaansa pannut tikkuakaan ristiin. Lisäksi epäilen vahvasti, että hän on varastanut muutaman minun erittäin tärkeän ja arvokkaan esineen, vaikka hän tietenkin muuta väittää. Ja kiukkuni on kasvanut muutaman viime vuoden aikana. Hän tyypilliseen tapaan silti haluaa saada minut vuosittain järjestämäänsä vuosijuhlaan, jotta hän siellä perheensä keskellä taas voisi esitellä minua muille ihmisille, kuinka hyvin menestynyt hänen veljensä on ollut ja on. Olen hänelle pelkkä näyttelyesine tällä hetkellä, ja tuntuu siltä että hän vain odottaa kuolemaani jotta saisi minulta hulppeat perintörahat.
Olen ottanut jo muutamasta paikasta selvää, minne voin ilmoittaa jättäväni kaikki minun omaisuuteni perinnöksi, jokin suomalainen säätiö tai muu yleishyödyllinen instanssi se tulee olemaan, mikä saa perinnöksi kaiken omaisuuteni, sitä on tavarassa paljon, eikä sitä kannata myydä eritellen. Kuvitelkoot siskoni mitä vaan, saa jäädä näppejään nuolemaan perheensä kanssa koska on käyttäytynyt näin minua kohtaan.
Tällaisten asioiden takia joihin ei oikeastaan voi millään lailla vaikuttaa, kysyinkin sinulta, kannattaako sontakasaa enempää tonkia, ja pistää välejä vielä huonommalle tolalle? Mielestäni ei. Taikka. Perintöasiat äidin kuoleman jälkeen näytti vaan minulle selvästi, miten ahne siskoni perhe on. Harmillista tässä on se, että siskoni kanssa minulla voisi mennäkin hyvin, mutta hänen rahanahne miehensä sotkee kaiken, ja on koko ajan työntymässä meidän väliin. Tuntuu että on liian myöhäistä, he ovat kuin paita ja peppu lastensa kanssa, eikä minua siihen tarvita muuta kuin lisää perintöä kartuttamaan.
He ovat toisaalta ihan hauska porukka, kyllä heidän kanssaan on ollut hauskakin juhlia ja iltoja viettää, mutta tällaiset kertomani asiat taustalla koko ajan hiertämässä, ne vain on siellä koko ajan hiertämässä. Jännä juttu että tulipa mieleen tämä uutisotsikoissa ollut sankarimies, se isä, joka silppusi viimeiseksi kostoksi tyttärensä perintörahoja yli 300 000 euroa. Olisiko tämänkin jutun taustalla tarkemmin katsottuna ollut jotain tällaista kaunaa? Vaikka eihän siinä mitään järkeä ole, että omaa pientä lastansa kiusaa aina aikuisuuteen asti noin. Sarkastisesti naurattaa kyllä tämäkin silppurijuttu, On ne tavat jäynätä, on on.
"Kerrot harmisi ennenkuin hän "hyökkää".
Siinäpähän yrittää hyökätä, täältä pesee takaisin aivan varmasti rakkaalle isosiskolleni. Tekisi mieleni kyllä puhua suuni puhtaaksi, ne yritti huijata minulta kymmeniätuhansia perinnönjaossa, tilanne jatkui vuosia, kunnes vasta puolueeton perinnön arvioija sai tilanteen ratkaistua minulle oikein. Muuten he olisivat saaneet sievoisen voiton, minun kustannuksella.
Minun perinnöstä ei heille tipu mitään. Siskolleni jotain ihanaa ja kivaa annan, hän on syytön tilanteeseensa silti, mutta se narsistinen jätkä(vaikka hauska seuramies onkin) on ansainnut vain kasan paskaa ja lapamadon sen keskellä paketissa, ja Joulunaru päälle.
Postilaatikko lonksumaan vaan. Tämä keskusteluketju saikin satiirisia piirteitä, heh heh.
En ainakaan itse alkaisi tonkimaan vanhoja asioita. Ne ovat menneitä eikä niille voi mitään. Mielenrauha on minulle tärkeintä ja se etten aiheuta kenellekään murhetta. Tiedän mitä se on kun siskoni soitteli vähän väliä ja moitti. Olin niin loppu että oli siinä ja siinä etten heittänyt kännykkää hevonkuuseen. Se moittiminen loppui aikanaan mutta minulle pelko jäi. Varmaan hän ajatteli että nyt hän on puhunut suunsa puhtaaksi mutta unohti sen että minun luottamukseni meni loppuiäksi. Nykyään pelottaa joka kerta kun hän soittaa tai jos itse soitan hänelle.
Koita sinä olla yhteydessä siskoosi. Älä siitä miehestä piittaa.
Tunteeko siskosi helpotusta kun asiasta on puhuttu ? Mitkä hänen fiiliksensä nykyään ovat ?
Jos hänen mielestään asiat on puhuttu selviksi ja sinä olet anteeksipyytänyt, jäikö se vain sinua vielä ahdistamaan ? Siskoasi ei enää ahdista ?
Ongelma on sinun "sisäinen ongelmasi" enää ?
Tunnetko syyllisyyttä vieläkin ? Ja mistä ? Että joku pääsee sanomaan että et ole ollut täydellinen ? Ei me kukaan olla täydellisiä. Etkö voi antaa itsellesi anteeksi, jos siskosikin on sinulle antanut anteeksi ? Ei ikuisesti tarvitse syyllisyyttä kantaa.
Ole armollinen itsellesi.
En tiedä tunteeko siskoni helpotusta. Emme ole matkan jälkeen puhuneet asiasta. Se hänen tilityksensä tuli niin suurena järkytyksenä etten ole vieläkään toipunut. Voin vieläkin tuntea sen vapinan. Hän kertoi aikaisemmin että on alkanut ihmisille puhumaan suoraan mitä ajattelee. Se oli häntä vaivannut ja toivon että se auttoi häntä. En tiedä. En tunne syyllisyyttä tapahtuneista koska olimme lapsia. Tunnen vain pelkoa siskoani kohtaan.
Niksi vittuilet isosiskolle täällä?
"Siskolleni jotain ihanaa ja kivaa annan, hän on syytön tilanteeseensa silti"