Kun yhteiskunta ei usko että olen täysin toivoton tapaus eikä suostu päästämään minua eläkkeelle vaikka taisteltu on melkein 10 vuotta ja löytyy lähes kaikki diagnoosit skitsofreniaa lukuunottamatta.
Aina vaan pitäis jaksaa jotain kuntoutusta yrittää vaikka olisin ollut valmis luovuttamaan jo aikaa sitten ja taas määrättiin uudet myrkkypillerit joilla on niin kamalat vaikutukset ihmiseen ettei niitä uskalla syödä.
Ei tätä enää jaksa
52
514
Vastaukset
- ota.huomioon
Eli työssäkäyvät elättää teidät kaikki ahdistuneet ja masentuneet koko teidän loppuikänne, kun "pääsette" työkyvyttömyyseläkkeelle.
Jos työssäkäyvätkin masentuu taakastaan maksaa ja elättää kaikki, koko yhteiskunta romahtaa totaalisesti.
Raha loppuu yhteiskunnassa. Ei tule rahaa mistään.
Yhteiskunta=veronmaksajat
Rahat valtion kassaa (ja sossuun) tulevat mm. niiltä jotka käyvät töissä. Teidän puolestanne.- AhdistunutMies
Kyllä noihinkin asioihin on ratkaisut olemassa mutta kun ahneilla kokoomuslaisilla paskapää poliitikoilla ei ole mitään tahtoa tehdä yhtikäs mitään sen eteen että ihmisten kiusaaminen lopetettais ja huonommassa asemassa olevistakin pidettäis huolta. Jatketaan vaan samaan malliin ja otetaan tänne aina vaan lisää turvapaikanhakijoita elätettäväksi ja jätetään oman maan kansalaiset heitteille niin luokkasota tästä vielä syntyy.
Juuri noin kaikki työssäkäyvät ihmiset ja poliitikot yleensä puhuu kun haluavat syyllistää lisää jo valmiiksi sairaita ja päähän potkittuja ihmisiä. - mexicana
AhdistunutMies kirjoitti:
Kyllä noihinkin asioihin on ratkaisut olemassa mutta kun ahneilla kokoomuslaisilla paskapää poliitikoilla ei ole mitään tahtoa tehdä yhtikäs mitään sen eteen että ihmisten kiusaaminen lopetettais ja huonommassa asemassa olevistakin pidettäis huolta. Jatketaan vaan samaan malliin ja otetaan tänne aina vaan lisää turvapaikanhakijoita elätettäväksi ja jätetään oman maan kansalaiset heitteille niin luokkasota tästä vielä syntyy.
Juuri noin kaikki työssäkäyvät ihmiset ja poliitikot yleensä puhuu kun haluavat syyllistää lisää jo valmiiksi sairaita ja päähän potkittuja ihmisiä.Tollanen syyllistäminen on tosi kurjaa. Kokemusta on, kun mielenterveyshoitaja(!) alkoi läksyttämään minua, että kaikki haluaa että sinä paranet ja olisit veronmaksaja...
Olin aika äimistynyt että luuleeko se, että minä itse en sitä haluaisi että olisin työkykyinen? En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka alkavat vaahtoamaan potilaalle, aivan kuin he olisivat huvikseen, toisia kiusatakseen sairaita. Sama kuin syyttäisi suoraan laiskuriksi. - elänomaani
mexicana kirjoitti:
Tollanen syyllistäminen on tosi kurjaa. Kokemusta on, kun mielenterveyshoitaja(!) alkoi läksyttämään minua, että kaikki haluaa että sinä paranet ja olisit veronmaksaja...
Olin aika äimistynyt että luuleeko se, että minä itse en sitä haluaisi että olisin työkykyinen? En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka alkavat vaahtoamaan potilaalle, aivan kuin he olisivat huvikseen, toisia kiusatakseen sairaita. Sama kuin syyttäisi suoraan laiskuriksi.Kolahtiko se ylpeyteesi?
Onhan se hyvä että ihmiset puhuu ja joku voi miettiä asiaa ihan neutraalisti niin kun se oikeasti onkin. Miksi siinä pitäisi olla jotain muuta kun on?
Jos on kurjassa tilanteessa niin siinä on. Jos joku siitä mainitsee, niin se on katastrofi?
Ihan voi hei ottaa rennosti vaan. Myöntää asiat ja yrittää parantaa niitä.
Kaikki elävät vaan omaa elämäänsä. Ei toisen elämää.
Jotkut yrittävät puhua ja auttaa. Se ei ole väärin.
- mamunkamu
Ihmisellä itsellä on myös jonkunlainen vastuu itsestään.
Turvapaikanhakijoitten mielestä Suomi on niin hyvä maa, että tänne voi paeta ja tulla paremman elämän hakuun, töihin !
Moni suomalainen ei tajua kuinka hyvä Suomi on ja eikä tajua työn merkityksestä.
Moni suomalainen haluaa sairaseläkkeelle. Mahdollisimman nuorena. Siinä iässä, kun moni kuoli talvisodassa Suomea puolustaessaan. Hävettää, että nyt nyyhkitään ahdistuksissa kun ei pääse eläkkeelle.
Hyvä kun turvapaikanhakijoita tulee, jonkunhan täytyy hoitaa meidän sairaitakin.
Kotihoito on Hesassa jo miehitetty maahanmuuttajilla. Kohta muuallakin.
Kyllä ne sitten sinutkin hoitaa.- AhdistunutMies
Mielestäni todella typerää syyllistää oikeasti sairaita ihmisiä kun ei oikeasti tiedä jonkun tilanteesta mitään ja vertailla sota-aikoihin. Ei sieltä sodastakaan moni järjissään takaisin palannut.
Jos on vähänkään perhetynyt asioihin siis näiden poliitikkojen edesottamuksiin, täysin itsekkäisiin intresseihin ja siihen mitä turvapaikanhakijoiden hallitsematon vyöryminen suomeen tulee johtamaan. Poliitikothan tekee ihan puhtaasti pelkkää bisnestä näillä turvapaikanhakijoilla ja siksi haluavat haalia niitä Suomeen kun moni tulee tänne vain ryyppäämään ja bilettämään sossurahoilla ja panemaan suomalaisten naisten kanssa. Kalliiksi tulee Suomelle mutta mitäs poliitikot siitä välittää kunhan vain itse saavat käärittyä isot rahat omiin taskuihinsa ja samalla jätetään oman maan sairaat ja vähäosaiset heitteille.
Itseä kyllä harmittaa ihan helvetisti että sotaveteraanit uhrasi turhaan henkensä ja terveytensä kun niin suuri kansanosa ja ennenkaikkea poliitikot haluaa tuhota Suomen lopullisesti. - pohdintaa
AhdistunutMies kirjoitti:
Mielestäni todella typerää syyllistää oikeasti sairaita ihmisiä kun ei oikeasti tiedä jonkun tilanteesta mitään ja vertailla sota-aikoihin. Ei sieltä sodastakaan moni järjissään takaisin palannut.
Jos on vähänkään perhetynyt asioihin siis näiden poliitikkojen edesottamuksiin, täysin itsekkäisiin intresseihin ja siihen mitä turvapaikanhakijoiden hallitsematon vyöryminen suomeen tulee johtamaan. Poliitikothan tekee ihan puhtaasti pelkkää bisnestä näillä turvapaikanhakijoilla ja siksi haluavat haalia niitä Suomeen kun moni tulee tänne vain ryyppäämään ja bilettämään sossurahoilla ja panemaan suomalaisten naisten kanssa. Kalliiksi tulee Suomelle mutta mitäs poliitikot siitä välittää kunhan vain itse saavat käärittyä isot rahat omiin taskuihinsa ja samalla jätetään oman maan sairaat ja vähäosaiset heitteille.
Itseä kyllä harmittaa ihan helvetisti että sotaveteraanit uhrasi turhaan henkensä ja terveytensä kun niin suuri kansanosa ja ennenkaikkea poliitikot haluaa tuhota Suomen lopullisesti.Välimeren pakolaisbisnestä on verrattu jopa siirtomaavaltojen aikaiseen orjakauppaan. Italiassakin on rikkaita tilanomistajia, jotka ovat laittaneet pakolaiset töihin ja kohtelevat huonosti. Oksettaa Euroopan toiminta.
- ertyuiiuytdfcv
On olemassa oikeasti sairaita ihmisia, jotka ei pysty tekemaan työta. Se ei ole omasta tahdosta kiinni.
Mulla meni koko nuoruus siihen kun mun olis pitany tehda sen kaltasta työta mihin mulla ei ole kykyja Ihmettelin makin sillon miksi piti viettaa elamansa yrittamalla mahdotonta, Ei kai loputon mahdottoman yrittaminenkaan ole yhteiskunnan taloudellinenkaan etu ? Ainakaan jos turha kuntoutus on paljon kalliimpaa kuin elake.- Näähnääh
Eikö sinulla sitten ollut kykyjä mihinkään, vai päätitkö yhden työn perusteella, ettei kannata kokeilla mitään muutakaan? Jos ei kyvyt riitä johonkin vaativampaan hommaan, niin löytyyhän niitä kaikenlaisia yksinkertaisia liukuhihnahommia. Jos on kykyjä johonkin muuhun, niin ei muuta kuin kouluttautumaan uudelle alalle. Valittamalla ja kotona makaamalla ei varmasti muutu mikään.
- bnbvxc
Näähnääh kirjoitti:

En oikein pidä asenteestasi käskyttää muita ja olla näkemättä inhimillisyyttä sen takana.
Pitäisiköhän sinun kouluttautua uudelleen jollekin alalle, jossa voi käskyttää muita, jotta miellyttäisit minua?
- halooväärinajateltu
Pelkästään alle 30-vuotiaat työkyvyttömyyseläkeläiset (mielenterveyssyistä) maksavat lisääntyneinä sosiaalimenoina ja menetetteyinä veroina työtätekeville noin 1,5 miljardia vuodessa.
Kyllä se motivoi duunaria nousemaan töihin joka aamu.
Työtä voi vaihtaa. Kykyjä vastavaa työtä on mahdollisuus etsiä ja useimmiten löytääkin - jos haluaa.- AhdistunutMies
Mutta kun on täysin kyvytön tekemään mitään työtä niin silloin ainut vaihtoehto on laittaa eläkkeelle. En pysty edes kaupassa käymään kun ahdistaa niin paljon.
- ytgnbbv
Loppujen lopuksi...miksi olet päättänyt ottaa yhden ihmisryhmän kohteeksesi tässä iänikuisessa verosyöppö kilpailussa? Eikö ole aika julmaakin olla sairasta ihmistä kohtaan tuollainen? Entä jos sinä joku päivä sairastut niin olisiko ihan hyvä olla olemassa nykyisenlainen järjestelmä? Riittääkö ymmärryksesi siihen?
Mielenterveyskuntoutujat ehkä saavat valtiolta tukea elämiseensä, mutta ovat lopulta aika pieni varojen kuluttaja.
Sinäkin maksat yhteiskunnalle ja joku hyvätuloinen ei välttämättä pidä asiasta. Aina on joku, jota kiinnostaa liikaa toisen eläminen.
Jos haluat muuttaa asioita niin kannattaisiko sun alkaa vaikuttamaan asioihin sen sijaan, että täällä päivittelet? - TodellisenKomea
AhdistunutMies kirjoitti:
Mutta kun on täysin kyvytön tekemään mitään työtä niin silloin ainut vaihtoehto on laittaa eläkkeelle. En pysty edes kaupassa käymään kun ahdistaa niin paljon.
Mene kohti ahdistustasi, mene kohti pelkojasi. Ei ihminen opi ellei laita itseään likoon. Ja lopeta itsesääli. Kyllähän sitä lapsenakin kaaduttiin kun opeteltiin kävelemään eikä silloin luovutettu!
- ewtergtet
TodellisenKomea kirjoitti:
Mene kohti ahdistustasi, mene kohti pelkojasi. Ei ihminen opi ellei laita itseään likoon. Ja lopeta itsesääli. Kyllähän sitä lapsenakin kaaduttiin kun opeteltiin kävelemään eikä silloin luovutettu!
Helpommin sanottu kuin tehty. Jospa alkaisit itse näiden pelkääjien kaveriksi ja veisit heitä kädestä pitäen ulos, eli vaikuttaisit asioihin sen sijaan että käskytät ja annat kaikkitietäviä neuvojasi.
Lapsena asiat olivat eri tavalla ja sieltä saatiin pohja aikuisuudelle. Jos lapsuus ei ole ollut vakaa, on huonot eväät aikuisena.
- ihmispelkoinenforever
Entä jos pelkää ihmisiä niin paljon, että jo kaupassa käymiseen tarvitsee purkillisen pillereitä että uskaltaa lähteä ovestaan ulos? Miten sellanen ihminen menee töihin? Onko olemassa työtä, jossa ei tarvitsisi kohdata yhtään ihmistä? Sellaista ei ole. Joten minä en koskaan tule kykenemään työntekoon, koska pelkään ihmisiä.
- vale.maailma
Mistä pelkosi alkoi ?
- AhdistunutMies
Mulla sama homma että melkein tarvii purkillisen pillereitä että pystyy edes kaupassa käymään.
- mahdollisuuks1a
Paitsi jos työskentelee kotonaan. Kääntäjä, pelisuunnittelija, graafikko, koodaaja?
Otapa selvää jos kiinnostaa miten voisit tehdä työtä virtuaalitodellisuuden avulla. VR ja AR.
https://en.wikipedia.org/wiki/Virtual_reality
Sitten olen kuullut että posttraumaattista stressioiretta on hoidettu altistamalla potilas pikkuhiljaa virtuaalitodellisuuden kautta erilaisille tilanteille ja terapialle.
Työtkin muuttuvat niin että voi olla tulevaisuudessa paljon itsenäisempää työtä. - yksinootsinaihminen
vale.maailma kirjoitti:
Mistä pelkosi alkoi ?
Koulukiusaamisesta alkoi ihmispelkoni. Ja siihen päälle narsistiset ja väkivaltaiset ihmissuhteet, joissa minua hakattiin ja nöyryytettiin, mutta pahinta oli henkinen väkivalta, jota koin ihmissuhteissa miesten osalta. Luottamus ihmisiin mennyt.
En usko että koskaan pystyn liittymään tähän yhteiskuntaan. Kyllä, olen syrjäytynyt ja sellaisena pysyn loppuun asti. Itseänikään en pysty lopettamaan, koska en uskalla. Omatunto soimaa kun en pysty töitä tekemään. Edes ammattia en ole pystynyt hankkimaan, koska pelkään ihmisiä niin paljon, etten pysty olemaan niiden lähellä. Olen täysin yksin ja hyödytön. - mexicana
yksinootsinaihminen kirjoitti:
Koulukiusaamisesta alkoi ihmispelkoni. Ja siihen päälle narsistiset ja väkivaltaiset ihmissuhteet, joissa minua hakattiin ja nöyryytettiin, mutta pahinta oli henkinen väkivalta, jota koin ihmissuhteissa miesten osalta. Luottamus ihmisiin mennyt.
En usko että koskaan pystyn liittymään tähän yhteiskuntaan. Kyllä, olen syrjäytynyt ja sellaisena pysyn loppuun asti. Itseänikään en pysty lopettamaan, koska en uskalla. Omatunto soimaa kun en pysty töitä tekemään. Edes ammattia en ole pystynyt hankkimaan, koska pelkään ihmisiä niin paljon, etten pysty olemaan niiden lähellä. Olen täysin yksin ja hyödytön.Minkälaiset alat sinua kiinnostaisi jos pystyisit opiskelemaan?
- yksinootsinaihmine
Olen opiskellut yliopistossa muunmuassa kieliä, ympäristötiedettä, amk:ssa matkailualaa, ammattikoulussa mm. eläintenhoitoa, liiketaloutta, siivousalaa, datanomialaa. Olikohan muuta, en edes muista. Kaikki nuo koulutukset jääneet kesken, koska en kykene ryhmätöihin enkä työharjoitteluun, joita jokainen koulutus sisältää. Ensimmäisten ryhmätöiden/harjoitteluiden alkaessa en ole kyennyt enää opiskelemaan. Minua kiinnosti noista aloista jokainen, mutta en vaan kykene opiskelemaan sillä tavalla, mitä nyky-yhteiskunta vaatii. Pitäisi olla koulutus, jonka saisi suorittaa täysin itsenäisesti ilman ryhmätöitä ja harjoittelua.
Eikä sellaista koulutusta ole ainakaan Suomen maassa. - AhdistunutMies
Mullakin kaikki alkoi koulukiusaamisesta. Peruskoulun ja lukion sain juuri ja juuri rämmittyä läpi kunnes kamelin selkä katkes lopullisesti. Sen jälkeen en ole uskaltanut/jaksanut edes yrittää mennä mihinkään kouluun kun pelkään ihmisiä ja esitelmien pitämistä niin paljon.
Kauheet traumat jäi siitäkin kun peruskoulussa ja lukiossa pakotettiin pitämään esitelmiä vaikka yritin kieltäytyä niistä. Ihan hirveää tällainen pakkososiaalistaminen kun ei kaikista ihmisistä ole siihen varsinkaan kun on saanut näin paljon paskaa niskaansa elämänsä aikana. Lukion jälkeen päätin että en enää koskaan mene yhteenkään kouluun koska tiesin ettei minusta ole siihen, en pärjää, kiusataan kun olen hiljainen, erilainen ja tulen jäämään yksin ja jokaisessa koulussa joutuu pitämään esitelmiä joita kammoksun yli kaiken.
Vähän harmittaa kun ei uskalla edes mitään harrastusta aloittaa kun siinäkin täytyy olla sosiaalinen. - AhdistunutMies
AhdistunutMies kirjoitti:
Mullakin kaikki alkoi koulukiusaamisesta. Peruskoulun ja lukion sain juuri ja juuri rämmittyä läpi kunnes kamelin selkä katkes lopullisesti. Sen jälkeen en ole uskaltanut/jaksanut edes yrittää mennä mihinkään kouluun kun pelkään ihmisiä ja esitelmien pitämistä niin paljon.
Kauheet traumat jäi siitäkin kun peruskoulussa ja lukiossa pakotettiin pitämään esitelmiä vaikka yritin kieltäytyä niistä. Ihan hirveää tällainen pakkososiaalistaminen kun ei kaikista ihmisistä ole siihen varsinkaan kun on saanut näin paljon paskaa niskaansa elämänsä aikana. Lukion jälkeen päätin että en enää koskaan mene yhteenkään kouluun koska tiesin ettei minusta ole siihen, en pärjää, kiusataan kun olen hiljainen, erilainen ja tulen jäämään yksin ja jokaisessa koulussa joutuu pitämään esitelmiä joita kammoksun yli kaiken.
Vähän harmittaa kun ei uskalla edes mitään harrastusta aloittaa kun siinäkin täytyy olla sosiaalinen.Olen siis ollut jo 10 vuotta syrjäytyneenä. Kuntoutuksia olen kokeillut mutta nekin olen joutunut jättämään kesken aika pian kun on käynyt niin ahdistavaksi.
- AhdistunutMies
AhdistunutMies kirjoitti:
Olen siis ollut jo 10 vuotta syrjäytyneenä. Kuntoutuksia olen kokeillut mutta nekin olen joutunut jättämään kesken aika pian kun on käynyt niin ahdistavaksi.
Sitten on kaikenpäälle vielä nämä jatkuvat uniongelmat. En edes muista koska viimeksi olisin tuntenut oloni virkeäksi ja hyvin levänneeksi. Tulen kärttyiseksi ja vihaiseksi kun en saa edes kunnolla nukuttua. Lääkkeet tekee zombiksi.
- mexicana
yksinootsinaihmine kirjoitti:
Olen opiskellut yliopistossa muunmuassa kieliä, ympäristötiedettä, amk:ssa matkailualaa, ammattikoulussa mm. eläintenhoitoa, liiketaloutta, siivousalaa, datanomialaa. Olikohan muuta, en edes muista. Kaikki nuo koulutukset jääneet kesken, koska en kykene ryhmätöihin enkä työharjoitteluun, joita jokainen koulutus sisältää. Ensimmäisten ryhmätöiden/harjoitteluiden alkaessa en ole kyennyt enää opiskelemaan. Minua kiinnosti noista aloista jokainen, mutta en vaan kykene opiskelemaan sillä tavalla, mitä nyky-yhteiskunta vaatii. Pitäisi olla koulutus, jonka saisi suorittaa täysin itsenäisesti ilman ryhmätöitä ja harjoittelua.
Eikä sellaista koulutusta ole ainakaan Suomen maassa.Oliko yliopistossa ja amk:ssa vielä kiusaamista vai vaikuttiko ne aikaisemmat traumat niissä tilanteissa? Entä jos kokeilet opiskella ulkomailla, olisiko ympäristönvaihdos eduksi?
- mexicana
AhdistunutMies kirjoitti:
Mullakin kaikki alkoi koulukiusaamisesta. Peruskoulun ja lukion sain juuri ja juuri rämmittyä läpi kunnes kamelin selkä katkes lopullisesti. Sen jälkeen en ole uskaltanut/jaksanut edes yrittää mennä mihinkään kouluun kun pelkään ihmisiä ja esitelmien pitämistä niin paljon.
Kauheet traumat jäi siitäkin kun peruskoulussa ja lukiossa pakotettiin pitämään esitelmiä vaikka yritin kieltäytyä niistä. Ihan hirveää tällainen pakkososiaalistaminen kun ei kaikista ihmisistä ole siihen varsinkaan kun on saanut näin paljon paskaa niskaansa elämänsä aikana. Lukion jälkeen päätin että en enää koskaan mene yhteenkään kouluun koska tiesin ettei minusta ole siihen, en pärjää, kiusataan kun olen hiljainen, erilainen ja tulen jäämään yksin ja jokaisessa koulussa joutuu pitämään esitelmiä joita kammoksun yli kaiken.
Vähän harmittaa kun ei uskalla edes mitään harrastusta aloittaa kun siinäkin täytyy olla sosiaalinen.Urheilua ainakin on monta yksilölajia. Tykkäätkö käydä esim. vaeltamassa? Kirjallisuus, taiteet, musiikki?
- gunuG
Kuinkahan monella lääkärillä olet 10 vuoden aikana joutunut käymään ja kuinka monessa kuntoutuksessa ?
- AhdistunutMies
Varmaan ainakin 10 lääkärillä ja on sitä kokeiltu jos jonkinnäköistä kuntoutusta tuloksettomasti. Vaan mitäpä sillä on väliä monellako, ei se mun ongelmia miksikään muuta tai poista.
- lähipiirissä
Näinhän se on että työelämästä pääsee sairaseläkkeelle heittämällä samoilla vaivoilla ja diagnooseilla, joilla työelämän ulkopuolella olevat roikotetaan loputtomassa taloudellisessa ahdingossa ja hyödyttömissä tk tutkimuksissa ja selvityksissä. Viimeistään nämä vuosien nöyryyttävät selvitykset ja taloudellinen ahdinko sairastuttavat ihmisen niin pahaan kuntoon että ajautuvat ottamaan hengen itseltään.
Kamalinta on se että samojen fyysisten sairauksien diagnoosit työttömällä katsotaan psyykkisiksi/luulosairauksiksi. Työelämässä samoilla diagnooseilla pääsee eläkkeelle perusteena fyysinen sairaus. Törkeää! - ristiriitaista
Ainakin 10 lääkäriä on siis todennut että bluffaat. Et ole työkyvytön.
Pystytte käymään kymmenillä lääkäreillä (kymmeniä kertoja) ja kuntoutuksissa (kymmeniä, satoja kertoja?) mutta ette kaupassa ?- AhdistunutMies
En ole itse pystynyt niillä lääkäreillä ja kuntoutuksissa käymään vaan mulla on ollut aina läheinen mukana joku mut on sinne pakottanut menemään ja vienyt perille asti ja käynyt useimmiten hoitamassa kauppa-asiatkin mun puolesta vaikka 100 kilometrin päästä että ole sinä helvetin mulkero hiljaa.
Nyt olen tullut siihen pisteeseen etten jaksa kohta mennä enää sinne lääkärillekkään enkä yhteenkään kuntoutukseen vaan taidan jäädä kohta kotiin makaamaan ja odottamaan kuolemaa. - AhdistunutMies
AhdistunutMies kirjoitti:
En ole itse pystynyt niillä lääkäreillä ja kuntoutuksissa käymään vaan mulla on ollut aina läheinen mukana joku mut on sinne pakottanut menemään ja vienyt perille asti ja käynyt useimmiten hoitamassa kauppa-asiatkin mun puolesta vaikka 100 kilometrin päästä että ole sinä helvetin mulkero hiljaa.
Nyt olen tullut siihen pisteeseen etten jaksa kohta mennä enää sinne lääkärillekkään enkä yhteenkään kuntoutukseen vaan taidan jäädä kohta kotiin makaamaan ja odottamaan kuolemaa.Mua työkyvyttömämpää henkilöä on aika vaikea mistään löytää.
- AhdistunutMies
AhdistunutMies kirjoitti:
Mua työkyvyttömämpää henkilöä on aika vaikea mistään löytää.
Hyvä kun jaksaa edes tänne silloin tällöin kirjoittaa puolustaakseen itseään mutta en jaksa kohta enää sitäkään.
- ensairastahuvikseni
Eipä sitä lääkäriinkään yleensä pääse kuin jonkun omaisen viemänä. Ja aina on kaksi sairaanhoitajaa myös mukana että uskallan lääkärin ovesta sisään. Ei kai kukaan ihminen huvikseen sairasta. Ei tämä niin mukavaa ole, että tämän ihan huvin vuoksi ja laiskuudesta tekis. Haluaisin tehdä työtä, mutta ennen sitä pitäisi saada ammatti ja siihen en kykene. Jo 10 koulutusta jäänyt kesken ja ikää kohta 30, kun joka koulussa on työharjoittelu ja ryhmätöitä, joihin en kykene.
- AhdistunutMies
ensairastahuvikseni kirjoitti:

Näin se menee mutta sitä ei monet tajua. Myöskään mistään elämänkumppanista lienee turha edes haaveilla.
- AhdistunutMies
AhdistunutMies kirjoitti:
Näin se menee mutta sitä ei monet tajua. Myöskään mistään elämänkumppanista lienee turha edes haaveilla.
Ei yhteiskunnassa ole varmaan yhtäkään sellaista asiaa joissa ei tarvisi itsevarmuutta ja hyviä sosiaalisia taitoja jos meinaa pysyä kyydissä mukana.
- iiiiiii77
AhdistunutMies kirjoitti:
Mua työkyvyttömämpää henkilöä on aika vaikea mistään löytää.
Käveletkö omin jaloin? Jos olet neliraajahalvaantunut ja sinua täytyy syöttää, niin sillloin olet luultavasti työkyvytön. Ja silloinkin voit tehdä työtä.Opiskele muuttamaan ajatuksiasi. Opettele suhtautumaan asioihin eri tavalla. Mitenköhän sinulle saisi motivaatiota, motivoi itsesi jotenkuten.
- sad3rew
Sulla ei ole ilmeisesti kokemuksia minkäänlaisista sairastapauksista kun ainoa, joka on mielestäsi työkyvytön, on neliraajahalvaantunut ihminen.
Pystyisihän neliraajahalvaantunutkin sitä paitsi tekemään jonkinlaisia töitä. Töitä nyt ei vaan voi valita jos ei ole motivaatiota istua vuosikausia koulunpenkillä, eikä edes älli riitä.
Ja sekin, miten neliraajahalvaantunut saataisiin työelämään ja saisi tasa-arvoista kohtelua, on toinen juttu.
Meillä nyt vaan sattuu olemaan ihan syystä tällainen järjestelmä.
- liisuliliina
Koita jaksella ja yritä jaksaa tehdä jotain mukavaa aina silloin tällöin !
Ei sinun tarvitse puolustella itseäsi. - mexicana
Mietin sellaisia ammatteja, joissa ei tarvitse olla sosiaalinen:
Kirjailija, tutkija, puutarhuri, leipuri, lehdenjakaja, atk-ohjelmoija. Kirjailijan ei ole pakko käydä kouluja jos on luonnonlahjakkuus.- AhdistunutMies
On vain valitettavasti keskittymiskyky sitä luokkaa etten pystyisi tuottamaan järkevää tekstiä kuin korkeintaan sivun verran joten kirjailijaksi minusta ei ainakaan olisi. Kirjailijana pitäisi varmaan myös esitellä omia kirjojaan jossain kirjamessuilla. Enkä pysty oikein edes keskittymään lukemiseen. Useimmissa noissa muissakin ammateissa täytyy täytyy olla jonkun verran tekemisissä muiden ihmisten kanssa.

Ja kuten olen sanonut jos tarvitsen purkillisen lääkkeitä pelkästään siihen että kykenen kaupassa käymään niin ei minusta mitään töitä ole tekemään tai muutenkaan sosialisoimaan.
- Halpavaara
Mäkin haluisin vaa pois... Kiitos lastenhakkaaja saamattoman antin ja suvakkimarjan jotka tekivät mun elämästä helvettiä
- Suvakkimalla
marja on limainen suvakki jonka märkä päivä uni on lastenhakkaaja !
- Näinsemeneejoskus
Tähän keskusteluun lisään omaa elämääni. Pystyin olemaan hoitamatta asioitani 2 vuotta ilman että kukaan ymmärsi ja tajusi. Töissä oli pakko käydä joka oli jotain järkyttävää , kokoajan pelkäsi kaikkea, onneksi oli purkki tolkulla tablettej, yskänlääkkeitä ym. ym.. Sitten kaikki katkesi ja sain hermoromahduksen ja yritin itsemurhaa ja paska siinäkin epäonnistuin. Sairas ihminen osaa hyvin peittää pään sisässä olevan kaaoksen kuten minä, nipistelin itseäni että tajusin olevani paikalla esin. töissä,en tuntenut eroa kuumasta en kylmästä,, painajaisi joissa käärmeet tulee suusta, se tunne kun haluat tappaa itsesi niin paljon että se kulkee helpotuksena veressäsi. Kun katsoit peiliin etkä tunnistanut itseäsi, pelkäsit ääniä, pelkäsit puhelinta että joku soittaa ja sekoat siinä. Että näin. ja silti kestin hetkn töissä kunnes korttitalo romahti.
- jerusalemm
Rukoile Jeesusta. Kaikkein tärkeintä on että pelastuu. Oikea elämä alkaa kun pääsee taivaaseen ja ikuiseen elämään. Ei enää sairautta, pelkoa, yksinäisyyttä yhtään. Yksinäisyys loppuu jo siinä vaiheessa kun uudestisyntyy Jumalan lapseksi.
Synti erottaa Jumalasta ja sen takia ihmisellä on ontto ja tarkoitukseton olo. Mutta jokaisella elämällä on tarkoitus. Anna Jumalan tehdä sinusta uusi luomus.
3. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
4. Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
5. Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. -Joh, 3
Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. -Joh. 3:16
joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja Hänen "haavainsa kautta te olette paratut". -1 Piet. 2:24
ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi" -Mark. 1:15 - Ihmettelijä_
Nuo koulukiusaajat ja samoin työpaikkakiusaajat pitäis laittaa selkä seinää vasten ja määrätä heille kovat sakot aiheuttamastaan kärsimyksestä. Valitettavasti kun se kiusaaminen jatkuu usein myös työpaikalla. Kova hinta tulee yhteiskunnalle ja kiusatulle itselleen, noista sairaista yksilöistä. Jopa tuloksenteko firmassa voi heikentyä, kun parhaat lähtevät muualle ja kiusaajat saavat jäädä. Miksi tähän ei puutututa kovemmilla otteilla?!
- pointti.asiaan
Tyhmiä vanhempia. eivät anna lapsille sitä mitä lapsi tarvitsee: tukea ja turvaa.
lapset kärsivät ja alkaavat kiusata muita koska ovat kotona kärsijöitä.
He laittavat vahongon kiertämään.
Ei ole lasten vika vaan vanhempien että lapsista tulee kiusaajia.
- Jonatani
Miksi haluat eläkkeelle? Tarkoitan työtäsi, onko siinä jotain mihin olet kyllästynyt totaalisesti?
Ehkä olet loppuunpalanut,yksinkertaisesti? - ToinenAhdistunut
Sangen tuttu ongelma. Ammattikoulu keskeytyi sosiaalisten pelkojen takia ja pommiin nukkumisien takia, kaveripiiri on pienentynyt vuosien varrella ja nyt lopulta saavuttanut tilanteen, että ei ol enää kavereita ja en niitä enää haluakaan. Kukaan ei ymmärrä ja kaikki ihmettelee miksi on erilainen/erikoinen/vajaa ja kaikki ihmiset pistää ahdistamaan. Töitä kokeilin kokeilemisenkin jälkeen murjoin itseni pillereiden voimalla siivoojaksi, painepesijäksi ja jopa aikuiskoulutukseen, jonka sai aivan rimaa hipoen läpi repimällä kaiken suorituskyvyn irti pillereillä siitä kuorma-auton kuljettajaksi. Kaikista töistä kenkää uniongelmien ja sosiaalisen rajoittuneisuuden takia. sos.tilanteinden pelko tulkittu työpaikoilla milloin miksikin, useinmiten laiskuudeksi/välinpitämättömyydeksi. Kuntouttava työkin lopetettiin kesken, koska en ahdistuksiltani tullut ihmisten kanssa toimeen ja kun ahdistun jännityn ja kun jännityn en saa unta, mutta toisaalta kun saan unen luukutan jostain tuntemattomasta syystä 12-24h. Unitutkimukset, tietokonetomografiat, magneettikuvat, kokoverenkuvat jne. koko shaibat moneen kertaan läpikäytynä, vikaa ei löydy. Muutakuin psyykkeestä. 27v pyörähtää mittariin, eläkepäätös hylätty ja virkailija kuiskasi "näin meidän kesken kela ei näitä nyt oikein myönnä" Notta muutaku kortistoon vaikka jo kaupassakäynti on taistojen taisto, psyykkaamista, pilleriä jopa itkua vaikka mies olen. Ilmeisesti koittavat kuntouttavaa taas pykätä, joka sitten taas lopetetaan, kun ei nämä ongelmat maagisesti mihikään katoa. Oravanpyörä pyörii vaan ja unelmana alkaa pikkuhiljaa olla kuolema, se lienee tavoitekin tänä päivänä? Kuollut työkyvytön halpa työkyvytön. Toisaalta, jos tässä myllyssä kestää niin varmasti tulee yhteiskunnalle kymmenisen kertaa kalliimaksi kuin pieni kansaneläke ja saisi olla sivussa kärsimystensä kanssa poissa tieltä.
- ToinenAhdistunut
Tuli tässä mieleen kun joku kirjoitti kotona työllistymismahdollisuuksista VR/AR teknologian avulla ja itseäkin tuo vaihtoehto kyllä kiinnostaisi kovasti. Mutta mistä helvetistä sosiaalisesti rajoittuneelle 480€/kk koko kuun menoihin saavalle pamahtaa ~1000€ VR/AR kykyinen tietokone, saati sitten ammattitason kone niihin hommiin ~2000€ ja siihen ~800€ virtuaalilasisetti. Siinä vaiheessa kun mulle siunaantuu tommoset vehkeet ja mahdollisesti jopa virtuaalinen työ? onko semmosia? josta sais ehkä jopa palkkaa niin elämä ottais aimo harppauksen ylöspäin! Mullahan ois jopa tarkotus ja ehkä jopa rahaakin ostaa jotain mitä haluaa, eikä vain ja ainoastaan mitä välttämättä tarvitsee. Sitähän härväis kakkulat päässä vaikka kaikki hereilläoloajat. Sehän ois paratiisi verrattuna tähän nykyseen tilanteeseen. Ainut tekeminen mihin pystyy on pelaaminen ja leffojen kattominen ja niistä ei jää kyllä kun hukkaan heitetty aika käteen.
Eiks je että hommataan mielenterveysongelmaisille tuliterät koneet ja VR tai AR laitteet riippuen tarpeesta ja laitetaan etätöihin? (ja lehmät lentää)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.52452- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60882