www.E-Ville.com

Tilasin pyörän pojalle. Toimitus oli nopea 1,5 vrk tilauksesta. Valitettavasti toimitettu pyörä oli väärä. No sitten piti palauttaa pyörä takaisin matkahuoltoon, ja sanoivat etteivät lähetä uutta oikeaa pyörää ennenkuin ovat saaneet väärän pyörän takaisin varastolleen. No meni yli viikko ennenkuin sain ilmoituksen että uusi "paketti" olisi noudettavana. Hain paketin ja kappas, taas väärä pyörä. Lähettivät uudestaan saman väärän pyörän minkä olivat lähettäneet ekalla kerrallakin. Aika onnetonta tunarointia. En tilaa sieltä enää koskaan mitään. En saanut pojalleni hänen haluamaansa tuotetta. Miten voi olla niin vaikea asia toimittaa asiakkaalle oikea tavara? muutkin kaupat pystyvät siihen. Ja kaksi virhettä..aika huono. Asian selvittämiseksi ei ole muuta kanavaa kuin sähköposti, siitäkin kauppa saa miinus pisteet. Luulisi nykyaikana olevan myös puhelin, jos kuitenkin kivijalkamyymäläkin on. Olisi ollut mukava selvittää asia puhelimessa eikä sähköpostilla enää toisen virheen jälkeen.
7672
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Perus toimintaa E-Villeltä. PASKA LAFKA!

Äänestä

E-VILLEÄ EI KOSKE SUOMEN LAIT. SIKSI SAA JATKAA TOIMINTAANSA VUODESTA TOISEEN. HUOH MIKÄ KIOSKI.

Äänestä

Ihme sähläystä vuodesta toiseen

Äänestä

Reilut kuukauden olen odottanut tuotetta mut ei näy eikä kuulu. Otin yhteyttä asiakas palveluun ja sanoivat et tuote olisi pitänyt tulla mut eipä oo näkyny. Seuranta koodiakaan en ole saanu. Sanoivat et lähetävät 13.10.17 uuden tulemaan mut aika hiljaista on! Klaaran laskun eräpäivä on ens tiistaina. Alkaa pikku hiljaa vituttaa tollanen meininki!!!

Äänestä
  • E-Ville saa jatkaa hommaa maailman tappiin asti. Sitä ei päde Suomen lait eikä kuluttajasuoja. Firma on kiinassa.

    Äänestä

On tää karsee surullista toimintaa ja luettavaa - ei kenenkään etu mutta totuus on ettei e villellä tunneta laatua tai sen valvontaa vaan annetaan asiakkaan tutkia onko oikeaa ja laadukasta ....ja kun sitten nappikauppatasoa niin ei kukaan jaksa nahista kun alkaa vituttaan ja jättää asian sikseen... tää pitäs evillessä tajuta " hyvä kello kauas kuuluu mutta paha kello vielä kauemmas" ja se surkeaa tuote/palvelua kokeva asiakas ei tule takaisin
...vai ollaanko me niin tyhmiä että ns halpuuden takia otetaan riski ja stressataan itseämme uusimalla tilauksia "uusista haiteknistä" a la kiina honkong...?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


E-Ville.comi kirjoitti:

Tilasin pyörän pojalle. Toimitus oli nopea 1,5 vrk tilauksesta. Valitettavasti toimitettu pyörä oli väärä. No sitten piti palauttaa pyörä takaisin matkahuoltoon, ja sanoivat etteivät lähetä uutta oikeaa pyörää ennenkuin ovat saaneet väärän pyörän takaisin varastolleen. No meni yli viikko ennenkuin sain ilmoituksen että uusi "paketti" olisi noudettavana. Hain paketin ja kappas, taas väärä pyörä. Lähettivät uudestaan saman väärän pyörän minkä olivat lähettäneet ekalla kerrallakin. Aika onnetonta tunarointia. En tilaa sieltä enää koskaan mitään. En saanut pojalleni hänen haluamaansa tuotetta. Miten voi olla niin vaikea asia toimittaa asiakkaalle oikea tavara? muutkin kaupat pystyvät siihen. Ja kaksi virhettä..aika huono. Asian selvittämiseksi ei ole muuta kanavaa kuin sähköposti, siitäkin kauppa saa miinus pisteet. Luulisi nykyaikana olevan myös puhelin, jos kuitenkin kivijalkamyymäläkin on. Olisi ollut mukava selvittää asia puhelimessa eikä sähköpostilla enää toisen virheen jälkeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu