Millaista on tuntea onttoa yksinäisyyttä suuren väkijoukon keskellä? Itse olen kokenut tuollaisen hetken miljoonakaupungin keskustassa, tapahtumien polttopisteessä. Se on ollut erikoinen kokemus. Voi sanoa, että silloin olen kokenut itseni yksinäisemmäksi kuin milloinkaan muulloin. Tunne on ollut harvinainen ja ohimenevä, mutta hyvin mieleenpainuva. Se on jättänyt mieleeni jäljen, kysymyksen, että olemmeko me täällä lopulta yksin.
Enimmäkseen iso perhe tuo mukanaan paljon keskustelukumppaneita ja seuraa. Ei tietoakaan minkään sortin yksinäisyydestä. Kaikesta elämän runsaudesta väsyneenä oikein kaipaa hiljaisuuteen ja siihen, että saisi jäsennellä omia ajatuksiaan itsekseen. Usein se on onnistunut illan viimeisinä tunteina saunan lauteilla: voimaannuttava itsekseen olo.
Myös metsässä kulkeminen luo illuusion yksinolemisesta. Silloinkin, kun kintereillä touhottaa äänekäs poikajoukko. Metsä rauhoittaa sisimmän ja silittelee elämän huolirypyt pois. Siellä voi tavoittaa yksinäisyyden tunteen, joka rauhoittaa ja antaa voimia. Tuon tunteen voi saavuttaa mättäiden yli tallustaessa – pitkän hännän säestäessä retken kulkua. Näin on hyvä, luonto kuiskaa korvaani.
Ulkomailla asuessani koin lempeää yksinäisyyttä, josta puuttui kipu. Oli ymmärrettävää, että outous ja kaiken uutuus aiheutti ajoittain hämmennyksen ja yksinäisyydenkin tunnetta. Minä olin se uusi muukalainen uudessa ympäristössä, ja tuttuus oli jäänyt kotimaan kamaralle. Tämän elämänmuutoksen tuoma murros oli meille aviopuolisoille hyvin henkilökohtainen kokemus, emmekä silloin ehkä osanneet myötäelää toistemme yksinäisyyden vaiheita riittävän empaattisesti. Käsitän sen nyt, kun mies ikävöi perhettään, meitä, meren erottamalla suuruudella. Hänen ikävässään on ajoittain varmaan vähän kipuakin, kun elämme väliaikaista vaihetta, jolloin hän ei voi osallistua arkielämään kanssamme.
Lapsistani osa on voinut kokea hieman yksinäisyyttä ainakin jossain vaiheessa elämäänsä. Läheisten uskovaisten kavereiden saaminen on voinut tapahtua vasta rippikoululeirillä tai opistossa. Ulkomailla asuttu aika muokkasi heistä ihmisiä, jotka oppivat pärjäämään ajoittaisen yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteen kanssa. Yksinäisyys voi olla ystäväkin.
Todellista yksinäisyyttä en ole kokenut sen jälkeen, kun löysin Jumalan valtakunnan. Elämä uskovaisena on antanut lahjaksi runsaasti erilaisia uskovaisia ystäviä ja tuttavia ympäri maailmaa. Se on minulle todella tärkeää. Silti joskus on yksinäisyyden häivähdys vieraillut sisimmässäni myös uskovaisten keskellä ollessani. Tuo tunne on mennyt nopeasti ohi, mutta silloinkin on ollut hyvä muistaa, että en ole yksin: Taivaan isä on luvannut olla kanssani elämäni jokaisena päivänä, nyt ja aina.
Enimmäkseen iso perhe tuo mukanaan paljon keskustelukumppaneita ja seuraa. Ei tietoakaan minkään sortin yksinäisyydestä. Kaikesta elämän runsaudesta väsyneenä oikein kaipaa hiljaisuuteen ja siihen, että saisi jäsennellä omia ajatuksiaan itsekseen. Usein se on onnistunut illan viimeisinä tunteina saunan lauteilla: voimaannuttava itsekseen olo.
Myös metsässä kulkeminen luo illuusion yksinolemisesta. Silloinkin, kun kintereillä touhottaa äänekäs poikajoukko. Metsä rauhoittaa sisimmän ja silittelee elämän huolirypyt pois. Siellä voi tavoittaa yksinäisyyden tunteen, joka rauhoittaa ja antaa voimia. Tuon tunteen voi saavuttaa mättäiden yli tallustaessa – pitkän hännän säestäessä retken kulkua. Näin on hyvä, luonto kuiskaa korvaani.
Ulkomailla asuessani koin lempeää yksinäisyyttä, josta puuttui kipu. Oli ymmärrettävää, että outous ja kaiken uutuus aiheutti ajoittain hämmennyksen ja yksinäisyydenkin tunnetta. Minä olin se uusi muukalainen uudessa ympäristössä, ja tuttuus oli jäänyt kotimaan kamaralle. Tämän elämänmuutoksen tuoma murros oli meille aviopuolisoille hyvin henkilökohtainen kokemus, emmekä silloin ehkä osanneet myötäelää toistemme yksinäisyyden vaiheita riittävän empaattisesti. Käsitän sen nyt, kun mies ikävöi perhettään, meitä, meren erottamalla suuruudella. Hänen ikävässään on ajoittain varmaan vähän kipuakin, kun elämme väliaikaista vaihetta, jolloin hän ei voi osallistua arkielämään kanssamme.
Lapsistani osa on voinut kokea hieman yksinäisyyttä ainakin jossain vaiheessa elämäänsä. Läheisten uskovaisten kavereiden saaminen on voinut tapahtua vasta rippikoululeirillä tai opistossa. Ulkomailla asuttu aika muokkasi heistä ihmisiä, jotka oppivat pärjäämään ajoittaisen yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteen kanssa. Yksinäisyys voi olla ystäväkin.
Todellista yksinäisyyttä en ole kokenut sen jälkeen, kun löysin Jumalan valtakunnan. Elämä uskovaisena on antanut lahjaksi runsaasti erilaisia uskovaisia ystäviä ja tuttavia ympäri maailmaa. Se on minulle todella tärkeää. Silti joskus on yksinäisyyden häivähdys vieraillut sisimmässäni myös uskovaisten keskellä ollessani. Tuo tunne on mennyt nopeasti ohi, mutta silloinkin on ollut hyvä muistaa, että en ole yksin: Taivaan isä on luvannut olla kanssani elämäni jokaisena päivänä, nyt ja aina.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Arvioimme että veresi alkoholipitoisuus on noin 0.21 promillea
Alkoholi on palannut kehostasi noin 2 tunnin kuluessa.