Olen narsistiperheen lapsi, jossa on ollut henkistä väkivaltaa ja mitätöintiä (ei sinusta koskaan mitään tule, et sinä mitään osaa jne...), lisäksi vanhempi on uhkaillut itsemurhalla, minua on vieraannutettu muista perheenjäsenistä henkisellä manipuloinnilla, leimattu syntipukiksi (olet niin rasittava, kun aina itket, olet liian ujo, hidas, laiska, herkkä, heikko....milloin mitäkin). Olen ollut se perheen "ongelmatapaus" johon kaikki ongelmat on liitetty. Henkinen väkivalta on oikeutettu sanomalla, että minä olen vain liian herkkä kun loukkaannun, että minun pitäisi kasvattaa panssaria. Toisaalta minun tehtäväni perheessä on ollut myös se, jonka tehtävänä on ollut palvoa narsistivanhempaa ja miellyttää parhaani mukaan, jotten tulisi hylätyksi. Olen siis koko alkuelämäni elänyt narsistivanhempieni varjossa, joutuen unohtamaan oman tahtoni.
Nyt olen keski-ikäisenä katkaissut välini heihin, mutta jäljellä on tyhjyys. Olen todella paljon prosessoinut menneisyyttäni ja etsinyt itseäni. Mutta minun on kovin vaikea tuntea omia unelmiani omikseni ja usein minut valtaa suuri tyhjyys ja merkityksettömyyden tunne. Minua kalvaa usein ajatus siitä, että kovin moni asia tuntuu niin pinnalliselta (kun olen kokenut jotain niin kamalaa, kuin sen että omat vanhemmat eivät rakasta eivätkä suojele lastaan pahalta vaan traumatisoivat oman lapsensa ja haluavat lapselleen pahaa). Elämäni on ollut todella vaikeaa traumojen seurauksena ja ne ovat näyttäytyneet fyysisinä vaivoina kehossani. Olen joutunut taistelemaan olemassa olostani koko elämäni. Jos en olisi jaksanut taistella niin kukaan ei olisi minua pelastanut.
Työnteko (ulkopuolisella) on näyttäytynyt hankalana. Minun on erittäin vaikea henkisesti sopetua työelämään ja ottaa esimieheltä ns. "käskyjä" vastaan. Alistamisen seurauksena minulla on pelko auktoriteetteja kohtaan, koska se nostaa minussa helposti pelon minuuteni menettämisestä. Energiani kuluu omien rajojeni jatkuvaan suojeluun (koska narsistivanhempani ovat talloneet rajani maanrakoon ja minun mielipiteilläni ei ole ollut mitään väliä). Työelämässäkin yritän miellyttää muita, mutta samalla olen hyvin ahdistunut oman päätäntävallan pienenemisestä . Minulla on suuri tarve päättää itse kaikesta, mikä juotuu lapsuudestani ja erittäin auktoriteettisista vanhemmistani (jotka ovat jyränneet ylitseni). Miten itse olet selvinnyt työelämässä ja sopeutunut auktoriteetteihin? Minulla on useasti olo, että haluaisin vain piiloutua ilkeiltä ihmisiltä (joita työelämästäkin löytyy), koska en vain jaksa ihmisten röyhkeyttä ja ilkeyttä. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka eivät osaa käyttäytyä kunnioittavasti muita kohtaan ja tahallaan nokittelevat ja alistavat muita.
Kerro omia kokemuksiasi siitä, miten olet selvinnyt työelämässä narsistivanhemman lapsena, kun itsetunto on murskattu? Mihin haasteisiin itse olet työelämässä törmännyt? Miten suhtaudut auktoriteetteihin ja miten itse olet löytänyt elämääsi merkityksellisyyden tunnetta vai oletko? Mielelläni lukisin kohtalotoverien vinkkejä, neuvoja ja kokemuksia selviytymisestä!
Nyt olen keski-ikäisenä katkaissut välini heihin, mutta jäljellä on tyhjyys. Olen todella paljon prosessoinut menneisyyttäni ja etsinyt itseäni. Mutta minun on kovin vaikea tuntea omia unelmiani omikseni ja usein minut valtaa suuri tyhjyys ja merkityksettömyyden tunne. Minua kalvaa usein ajatus siitä, että kovin moni asia tuntuu niin pinnalliselta (kun olen kokenut jotain niin kamalaa, kuin sen että omat vanhemmat eivät rakasta eivätkä suojele lastaan pahalta vaan traumatisoivat oman lapsensa ja haluavat lapselleen pahaa). Elämäni on ollut todella vaikeaa traumojen seurauksena ja ne ovat näyttäytyneet fyysisinä vaivoina kehossani. Olen joutunut taistelemaan olemassa olostani koko elämäni. Jos en olisi jaksanut taistella niin kukaan ei olisi minua pelastanut.
Työnteko (ulkopuolisella) on näyttäytynyt hankalana. Minun on erittäin vaikea henkisesti sopetua työelämään ja ottaa esimieheltä ns. "käskyjä" vastaan. Alistamisen seurauksena minulla on pelko auktoriteetteja kohtaan, koska se nostaa minussa helposti pelon minuuteni menettämisestä. Energiani kuluu omien rajojeni jatkuvaan suojeluun (koska narsistivanhempani ovat talloneet rajani maanrakoon ja minun mielipiteilläni ei ole ollut mitään väliä). Työelämässäkin yritän miellyttää muita, mutta samalla olen hyvin ahdistunut oman päätäntävallan pienenemisestä . Minulla on suuri tarve päättää itse kaikesta, mikä juotuu lapsuudestani ja erittäin auktoriteettisista vanhemmistani (jotka ovat jyränneet ylitseni). Miten itse olet selvinnyt työelämässä ja sopeutunut auktoriteetteihin? Minulla on useasti olo, että haluaisin vain piiloutua ilkeiltä ihmisiltä (joita työelämästäkin löytyy), koska en vain jaksa ihmisten röyhkeyttä ja ilkeyttä. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka eivät osaa käyttäytyä kunnioittavasti muita kohtaan ja tahallaan nokittelevat ja alistavat muita.
Kerro omia kokemuksiasi siitä, miten olet selvinnyt työelämässä narsistivanhemman lapsena, kun itsetunto on murskattu? Mihin haasteisiin itse olet työelämässä törmännyt? Miten suhtaudut auktoriteetteihin ja miten itse olet löytänyt elämääsi merkityksellisyyden tunnetta vai oletko? Mielelläni lukisin kohtalotoverien vinkkejä, neuvoja ja kokemuksia selviytymisestä!
Vastaukset 9
Vanhimmat
"Minulla on useasti olo, että haluaisin vain piiloutua ilkeiltä ihmisiltä (joita työelämästäkin löytyy), koska en vain jaksa ihmisten röyhkeyttä ja ilkeyttä. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka eivät osaa käyttäytyä kunnioittavasti muita kohtaan ja tahallaan nokittelevat ja alistavat muita."
Terveitä vuorovaikutussuhteita ei mielestäni voi enää olettaa löytävänsä työelämästä. Pidän poikkeuksellisen onnekkaina ihmisiä, jotka voivat luottaa työtovereihinsa ja esimiehiinsä.
Yleensä työyhteisöissä pelaillaan ja laskelmoidaan. Pelin säännöt muuttuvat koko ajan määräävässä asemassa olevien tarpeiden mukaan. Ainainen kieroilu vie paitsi ihmisten voimia, verottaa myös tehokkuutta ja tuottavuutta.
Työelämä vaatii itsensä kovettamista päivästä toiseen. Tämä on ihmiselle hirvittävä rasite olipa hänen henk.koht. historiansa millainen tahansa. Ei ole ihme, että moni tippuu pelistä pois tai ei halua sinne ensinkään. Elämän todellinen sisältö ja tärkeät ihmissuhteet pitää löytää muualta kuin työpaikalta.
" Pelin säännöt muuttuvat koko ajan määräävässä asemassa olevien tarpeiden mukaan. "
On myös pomojen kanssa yhdessä ja osin erillään toimivia rinnakkais- ja päällekkäisryhmiä, jotka irrallisina toimivat pelleryhminä, joiden ajamista asioista ei saa selvyyttä, ehkä asiaa ei edes ole... Mutta nämä voivat tilaisuuden tullen keksiä jotain asiaa sattumatapahtumista, irrottaa nämä asiayhteydestään ja kiinnittää uudelleen johonkin täysin toiseen asiaan. Ainoa tavoite aiheuttaa hämmennystä. Tällainen toiminta tietenkin hajoittaa työyhteisöä ja haittaa sekä oikeiden pomojen että firman etua.
Nämä leikkimieliset ryhmät pelaavat kokoajan sekä toisiaan vastaan että puolesta, koskaan ei voi tietää mitä on menossa. Toisinaan kaksi voi yhdistyä tiiviisti kolmatta vastaan. Sitten toisaalta jokainen toimii yksin itsensä puolesta. Tätä itsensä puolesta toimintaa voidaan kuitenkin sabotoida myös hyvin tehokkaasti.
Kyse ei ole kenenkään edusta, vaan kaikkien tappiosta. Kyse ehkä hyvin viisaista yksilöistä kuitenkin (ainkin omasta mielestään). Ehkä heidän itsetuntoaan on kuitenkin tuettu riittävästi että ovat täysin varmoja omasta toiminnastaan. Sanoin tuettu siksi, että aitoa syvältä tulevaa oikeamielistä itsetuntoa se ei voi olla. Kannetun veden kaivossa pysyminen on vähän niin ja näin, heikuin keikun.
Niin että onko tässä kyse huonosta tai heikosta johtamisesta vai erikoisesta johtamisesta, jossa loppujen lopuksi on kyse jonkinlaisesta kilpajuoksusta, kuitenkaan sairaslomakuluista välittämättä? Joita sairaslomia tulee sekä psyykkisistä syistä että liikakuormituksesta, joita liikakuormituksia otetaan sekopäisen hetkellisen puuskan vallassa liikarasituksesta piittaamatta vain että selviydyttäisiin seuraavaan hetkeen.
Ja jos vaikka johdon taholta vaadittaisiin hyvää työturvallisuutta, niin kun silmä välttää työturvallisuudesta ja riskeistä ei piitata.
Liitot jahtaavat ns. harmaata ylityötä, jota tehdään ylittämällä työaikoja. Tämän saattavat työntekijät ottaa haltuun kuitenkin täysin oman työturvallisuuden ja voinnin unohtaen. Perinteisestihän työ pitäisi myös tehdä "normaali vauhtia", mutta tästä ei nykyään piitata. Eli kiritään aivan hirmuisesti että ehdittäisiin saamaan työt valmiiksi ajoissa, että vältettäsiin se harmaa työ.
Tällaisia ovat lapset työssä (ikähaarukka 20-30). Narsisteja tai ei, ainakin lapsellisia vielä.
Voi olla että olet osittain jo itsekin muuttunut narsistiseksi. Tutki itseäsi!
Alkuperäisenä kirjoittajana kysyisin että mihin perustat väitteesi? Sinun on turha jaella neuvojasi minulle itseni tutkimisesta, kun olen sitä 20 vuotta tehnyt kotoa lähdön jälkeen. Että mites itse? Osaan todellakin mennä itseeni ja pohtia omia heikkouksianikin, jopa liiankin kanssa. Narsisti ei niin tee, ikinä. Ota asioista selvää ennenkuin jakelet täällä diagnooseja toisille!
Jos ihmiset kovettavat itsensa ja kasvattavat paksun kuoren on kuin laittaisi kiviä betonimyllyyn ja laittaisi myllyn pyörimään. Kuuluu vain kolina kun kovat kivet iskevät toisiaan vastaan. Mutta. Ne eivät sekoitu keskenään. Ja kun kaadat kivet pois myllystä ne ovat sama kivikasa jonka sinne lapoit. Mikään ei ole muuttunut. Oikea yhteistyö on sitä että kaikki sulautuvat toisiinsa ja tuottavat siten lopputuloksen joka on hyvien ominaisuuksien summa. Yhteistyö ei onnistu jos jokaisella on paksu kuori.
Tästä ei nyt mitenkään syvällistä viestiä tule, mutta itselle suurin vaikeus on kohdata tahallisesti ilkeitä ihmisiä. Yksi yö näin unta, miten tukistin yhtä tämmöistä henkilöä ja sanoin suorat sanat. Käskyjen vastaanottoa taas en koe ongelmaksi. Nuo ilkeät ihmiset sais olla niitä, ketkä potkitaan pihalle sen sijaan että kiltimmät ja herkemmät joutuvat vaihtamaan paikkaa tai lopulta menettämään omat hermonsa.
Epävarmimmat ja oikesti kaikkein huonoimmat työtekijät ovat ilkeitä, koska eivät luota omiin kykyihinsä eivätkä mahdollisuuksiinsa joustaa työajoissa.
Mutta juuri ne ruhmäytyvät ja käyvät muiden kimppuun. Työnantaja pitää siksi mieluimmin homogeenistä sakkia työssä, kun kuvittelevat että ne tulevat hyvin toimeen. Tosiasiassa kun kiusaamisen uhri on löydyttävä siitä samankaltaisten joukosta, se etsitään siitäkin. Nähty on.