Maailma olisi paljon parempi paikka

jos ihmiset kasvaisivat ulos ajatusmallista "mitä muut ajattelevat", eivätkä antaisi sen ohjata elämäänsä (tahtoen tai tahtomattaan). Tarkoitan tietenkin tällä vain kaikkea laillista toimintaa kuten; pukeutumista, harrastuksia, työtä, koulutusta, suhteita jne. Kaikkea mikä kuuluu normaaliin elämään.

En halua uskontoa kenellekään tuputtaa, mutta yksi hieno asia siinä omakohtaisesti koettuana on se, että se avaa tietyllä tapaa omat silmät ja antaa mahdollisuuden tarkastella itseään kriittisesti. Sitä löytää itsestään ei niin positiivisia ominaisuuksia kuten; vahingonilo, viha, katkeruus, riippuvuudet jne. Jokaisesta ihmisestä nämä ominaisuudet löytyvät, kuten myös hyvät ominaisuudet. Ne ominaisuudet voittavat kumpia ruokkii enemmän.

Ja kun avaa silmänsä "todellisuudelle", hyviä asioita alkaa tapahtumaan. Uskomattomia tapahtumia, joille ei löydy mitään järkevää selitystä.

Elämä on unta,
välillä heräämme miettimään sen tarkoitusta.
Saamatta vastausta suureen kysymykseemme,
tyydymme kompromissina kääntämään vain kylkeä.

:).
10277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

No jos nyt menisin ja tekisin muista ihmisistä piittamatta, niin en usko että pitkällä aikavälillä sillä olisi mitään hyviä seurauksia. Parempi että tyydyn siihen mitä minulla on, enkä tavoittele liikoja.

Ajatuksena kirjoituksesi on kaunis, käytännössä voi olla hankalampaa :)

Äänestä
  • jos on tilanteessa, jossa omat toimet satuttavat muita, lienee parasta pysyä muotissa.

    Äänestä

  • Elämänmuotti kirjoitti:

    jos on tilanteessa, jossa omat toimet satuttavat muita, lienee parasta pysyä muotissa.

    Välillä sitä tulee satutettua muita, vaikkei tahtoisi. Tilanne on se että johonkuhun sattuu teen niin tai näin. Ajattelenko silloin lähinnä vain itseäni, ja teen niin kuin minulle on parasta?

    Äänestä

Mielestäni maailma olisi parempi paikka jos paska valuisi kaikkien päälle tasaisesti ja vaihtaisi myös suuntaa. Tällähetkellä se valuu vain johtajilta tavallisen kansan päälle plus jokaisen henkilökohtaiset sairaudet siihen päälle.

Äänestä
  • Johtajien elämä on kulissien takana? Se voi olla täyttä paskaa vaikka julkisivu on kunnossa.

    Äänestä

Jos toisia kohtelee ja heistä puhuu ystävällisesti ja kunnioittavasti, ei yleensä tarvitse pelätä, mitä mieltä he mahtavat sinusta olla. Toisinaan saattaa kohdata ikäviä ihmisiä tai tuomitsevia mielipiteitä. Silloin on syytä muistaa, etteivät heidän purkauksensa välttämättä johdu sinusta tai siitä, mitä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä. Niin ja jokainen meistä myös mokaa. Silloin muissa heräävät negatiiviset tunteet tai ajatukset voivat olla ihan ymmärrettäviä. Tärkeintä on silloin tajuta, ettei häpeän tunteeseen tarvitse jäädä vellomaan loputtomiin.

Äänestä
  • ihmiset puhuvat seläntakana ihan jotain muuta mitä antavat ymmärtää kasvotusten. Aivan sama kuinka kunnioittavasti ja ystävällisesti heitä kohtelee, tälläisiä ihmisiä löytyy aina.

    Äänestä

  • aika.monesti kirjoitti:

    ihmiset puhuvat seläntakana ihan jotain muuta mitä antavat ymmärtää kasvotusten. Aivan sama kuinka kunnioittavasti ja ystävällisesti heitä kohtelee, tälläisiä ihmisiä löytyy aina.

    Se on kyllä aivan totta. Tuollaiset ihmiset joita kuvasit ovat niitä tavallaan heikoimpia ihmisiä negatiivisessa mielessä. He ovat juuri niitä oman edun tavoittelijoita. Haluavat että toinen asetetaan huonoon valoon valehtelulla ja liioittelemalla jotain asiaa. Näin he itse olisivat toisten silmissä ylempänä sinua ja mukamas parempia ihmisiä. Todellisia energian viejiä konsanaan.

    Äänestä

  • old_profile_101663 kirjoitti:

    pointtini oli se, että vaikka mukautuisi mihin tahansa muottiin, koskaan ei voi miellyttää kaikkia ja aina löytyy jotain vikaa (haukuttavaa). Parempi siis olla mitä on, välittämättä siitä mitä kukaan ajattelee.

    Äänestä

Kyllä joissakin asioissa on vaan mukauduttava, vaikka sisimmässään tuntee ettei kaikki olekaan ihan siten kuin se mukautumista haluava etsii.
Välttää ylimääräiset konfliktit olemalla ns. samaa mieltä, vaikka oma tunne ei myötääkään sitä johtoajatusta minkä joku on luonut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Onnii kirjoitti:

jos ihmiset kasvaisivat ulos ajatusmallista "mitä muut ajattelevat", eivätkä antaisi sen ohjata elämäänsä (tahtoen tai tahtomattaan). Tarkoitan tietenkin tällä vain kaikkea laillista toimintaa kuten; pukeutumista, harrastuksia, työtä, koulutusta, suhteita jne. Kaikkea mikä kuuluu normaaliin elämään.

En halua uskontoa kenellekään tuputtaa, mutta yksi hieno asia siinä omakohtaisesti koettuana on se, että se avaa tietyllä tapaa omat silmät ja antaa mahdollisuuden tarkastella itseään kriittisesti. Sitä löytää itsestään ei niin positiivisia ominaisuuksia kuten; vahingonilo, viha, katkeruus, riippuvuudet jne. Jokaisesta ihmisestä nämä ominaisuudet löytyvät, kuten myös hyvät ominaisuudet. Ne ominaisuudet voittavat kumpia ruokkii enemmän.

Ja kun avaa silmänsä "todellisuudelle", hyviä asioita alkaa tapahtumaan. Uskomattomia tapahtumia, joille ei löydy mitään järkevää selitystä.

Elämä on unta,
välillä heräämme miettimään sen tarkoitusta.
Saamatta vastausta suureen kysymykseemme,
tyydymme kompromissina kääntämään vain kylkeä.

:).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu