Onko tällasilla oireilla syytä huolestua terveydestä? Siis en ole enää varma olenko olemassa, onko maailma totta ja onko ketään muita ihmisiä olemassa? Tuntuu kuin olisi vain yhtäkkiö lakannut olemasta, vaikka ajatus onkin täysin järjetön. Ihan kuin olisi yhtäkkiä jossakin ihan oudossa paikassa, elämä olisi muuttunut kokonaan, ihmiset ja paikat näyttää oudoilta vaikka kaikki on pysyny ihan samana. Ihan sama mitä tekee, kun ei tämä kuitenkaan ole todellista.. samalla pelkään, että teen itselleni jotain kun kaikki omaa itseäni myöten on epätodellista.. psykoosia?
olenko psykoosissa?
pitääköhuolestua
14820
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Äkkiä ammattilaisen puheille, niitä ei täältä löydy. Olisiko tuo ennemmin dissossaatiohäiriötä?
Kyllä minulla (en ole aloittaja) tulee joskus samanlaisia oloja ja kavereillanikin.
Menee ohi ajallaan, mutta ei välttämättä makaamalla...
Kyllä meillä kaikilla vähän päässä viiraa silloin tällöin.
Miten ITSE suhtautuu siihen tuntemukseen, on A ja O. Jos annat sen olla, että se on OK, niin huomaat että olosi muuttuu vähän jo siinä kun muutat suhtautumistasi siihen. Ajatukset, tunteet, olot, voi nähdä myös ikäänkuin sisältönä tietoisuudessa... Ei ole pakko samaistua niihin ja mennä niiden mukana...
Pitää huolestua. Hakeudu oikeasti pian omaan terveyskeskukseen ja kerro tuntemuksesi siellä. Apua varmasti saat ja sitä tarvitset. Hienoa, että tunnistat epätodellisen tilasi ja apua siihen haet, joten äkkiä vaan terveyskeskukseen ja sitä kautta tosiaan asianmukaiseen avunsaannin piiriin. Oma sairaudentuntemus on suuri plussa tervehtymiselle.
Psykoosi on esimerkiksi psykodeelien aiheuttama tila, jolla voit parantua esim. depressiosta tai alkoholismista. Keskeistä psykoosissa on se, että mielesi vaeltaa toiseen ulottuvuuteen ylittäen mielesi rajat, jolloin parhaimmillaan empatiakykysi harjaantuu ja itseymmärryksesi kasvaa. Kyse on eräänlaisesta unitilasta, jossa fokuksesi fyysiseen ympäristöösi hetkeksi herpaantuu. Se ei välttämättä saa pohtimaan mitään noin syvällistä, mutta sekin on mahdollista. On todennäköistä, ettet tule koskaan saamaan täysin varmaa vastausta noihin kysymyksiisi. Onko sillä edes lopulta väliä saada varmuutta siitä, onko maailma totta ja oletko sinä olemassa? Elämässä pitäisi sietää vähän epävarmuutta. En minäkään tiedä, olenko olemassa ja onko maailma totta joka suhteessa, mutta en häiriinny tästä kokemuksesta jostain syystä lainkaan. Minulla on tosin ollut myös psykoosi, jossa koin olleeni kuollut. Ehkä se on auttanut minua sietämään epävarmuutta eri tavalla.
Ei tarvitse huolestua. Olet ihan koosteinen ja selkeä sanoissasi. Älä mene ainkaan lääkäriltä asioita selvittelemään.
Psykoosissa tuskin pystyisit kirjoittelemaan tänne ja erittelemään tilaasi.
laitetaan ny tähän ketjuun. psykoosin kokeneet: onko se sellaista että olet tässä maailmassa toimit normaalisti mut jossain kohden ajattelu menee yli, ts. vaiks mielikuvittelee enemmän kuin todellisuudessa on (mä en ny selitä yksit.kohtii), eikä tajua missä menee raja. entä jos tajuaa sen, että myöntämällä omat oireensa pääsisi "helpommalla" mut ei haluais myöntää koska kuitenkin uskoo olevansa oikeessa.
miltä se tuntuu kun toipuu? onko se niinku kerta heitolla järjelliseen maailmaan, ikääkuin astuisi ulos jostain psykoosikuplasta vai hälveneekö pikkuhiljaa, mistä sen tietää?
Juuri noin se on. Toimii kuten yleensä ja ajatuskin toimii, mut jossain menee yli, pahasti yli. Siksi on vaikea ymmärtää sairaalahoidon tarvetta. Kun sen muut määrää, on kuitenkin niin fiksu, ettei vastustele, koska jokainenhan tietää mitä siitä seuraa. Jos ei hyvällä, niin pahalla.
Hoidossa on sit taas liikaa aikaa kehitellä näitä vääriä ajatusmalleja, kun ei ole vastuuta mistään. Kun tosiaan joku muu tekee ruuan ja on ulkona oman elämän rutiineista, niin on todella ulkona... On vain muita eri tavoin omalla tavoin ajattelevia ja se ylijumala eli lääkäri, joka määrää mikä on sopiva lääkitys ja saako ulkoiluluvan.
Sitten on tietenkin hoitsut, jotka ovat ihan oma lukunsa. Heidän tehtävä on seurata ja kirjata ylös. Eli voi odottaa mitä tahansa, kun he muuntavat kaiken normaalinkin toiminnan sairaaksi, jotta tekevät työnsä hyvin, tai mikä vittu lie motiivinansa.
Jos joskus pyydät paperit, mitä ovat kirjanneet niin älä säikähdä. Ne ovat täynnä kaikkea ihan mahdotonta suurentelua ja tulkintaa. Kukaanhan ei ole kysynyt sinulta miksi sanoit tai teit noin. Yleensä niihin on ihan järkevä selitys.
Annetaan hoitajien ja lääkäreiden pitää tunteensa ylivertaisuudestaan. Silloin he ovat lähes siedettäviä. Jos uskallat kyseenalaistaa sanomisiaan, heistä tulee oikeita piruja eivätkä he koskaan jätä sinua rauhaan.
Parempi siis olla hiljaa ja pääsee kotiin ja käsittelemään harhansa rauhassa. He eivät osaa siinä auttaa.
Kiitos tästä, tämä tieto toivottavasti auttaa ihmisiä välttämään lähtemästä turhien huolien vuoksi laitoshoitoon. Kaikki, mitä yllä kirjoitit, on totta. Kunpa useammat tietäisivät tämän.
Sairauden merkkejä voi nähdä kaikessa ihan normaalissakin, jos ihminen on saanut mielenterveysdiagnoosin.
Älkää tuhotko elämäänne diagnooseilla.
No itselläni on skitsofrenia diagnoosi ollut lähes 20 vuotta, joten voin kertoa minkä tyyppistä on psykoosi. Tai itselläni ollut kolme erityyppistä jaksoa, joiden välissä tasaisempaa. Lääkkeitä olen aina syönyt erilaisia, yleensä yhtä lääkettä kerrallaan, ne eivät ole auttaneet koskaan oireisiin, lähinnä vain runsaaseen nukkumiseen, ja nämä psykoosit eivät liity lääkkeiden lopetuksiin, vaan muut elämäntilanne seikat syynä niihin.
Alkujaan sairastuessa pahimmat oreet oli äänet: kakofoniaa, puhetta ja musikkia päivät yöt läpeensä. Myös tunne, että joku ilkeämielinen taho tarkkailee 24/7 tekemisiäni. Lääkkeista ei ollut mitään apua. Tilanne helpottui itsestään ajan kanssa, äänestä tuli ajatuksiani ja opin elämään välittämättä tarkkailun tunteesta. Jolloin uskalsin hyvänä aikana tehdä muutoksia elämässäni, joista kuitenkin alkoi toinen huono jakso.
Toisessa psykoosi jaksossa äänet edelleen vähäisiä, mutta ne saivat tavallaan kasvot tai tapahtui tavallaan äänien henkilöityminen. Fyysiset kivut ihan kammottavia tuossa jaksossa, luultavasti kärsin tuolloin ympäristöyliherkkyydesta nimeltä sähköallergia. Ajoittain oli tuntemuksia, että olen ohjailtava robotti, niin mielen kuin kehon tasolla. Eli "ajatuksen siirto" oire tuli myös elämääni. Elämä oli epätoivoista, koska kipulääkitystä ei ollut. Rukoilin perhettäni myös hankkimaan syrjäisellä sijainnilla olevan asumuksen kuten metsämökin. Uskoisin, että tästä olisi ollut suuri apu tähän hankalaan toiseen psykoosivaiheeseen. Tämä kausi helpotti heti tehtyäni kipeän elämänmuutoksen, luovuin rakkaasta lemmikoirastani, joka muutti sukulaisten hoiviin.
Kolmas "psykoosi", hyvin erilainen aiempiin, alkoi 2016 vuonna. Aika on ollut miellyttävin koko elämäni aikana. Tuntuu kuin kaikki maailman salaisuudet paljastuvat minulle, lähes joka päivä tulee jotain uutta oivallusta, joka tietenkin kihelmöivän kutkuttavaa. Ja itsehän en näitä oivalluksia tee, vaan joku ne aivoihini välittää. Jopa ufot mahdollisuutena ollut mielessä, mutta se tuntuisi jo aika oudolta. Aiemmin olin naureskellut kaikille ufojutuille ja muulle kosminen energia-tyyppiselle hömpälle, mutta 2016 vuoden jälkeen en enää. Tapahtui asioita, pelottaviakin, joissa tunnetut fysiikan lait eivät enää pitäneet, ja samassa tilassa oli usein muitakin henkilöitä näitä todistamassa, eli ei voi laittaa sairauteni piikkiin edes. Mietin, että olenko vakavasti sairas esim. syöpä, eikä elinaikaa minulla enää jäljellä, joka selittäisi nämä paranormaalit jutut. Että joku suurempi voima haluaa paljastaa salaisuutensa nyt, kun vähäisesti elinaikaa jäljellä. Mutta saa nähdä, miten käy.
Mutta siis tällaisia juttuja voi olla psykoosissa. Kiteytettynä: Alku kamalaa, loppu aika menee erittäin mielenkiintoisissa merkeissä, siis kun on tajuissaan vielä. Itse teen paraikaa suunnitelmia kunnon heikkenemisen varalle. Hoitotahtoa kannattaa pykoosisairaan alkaa miettiä jo alle 30-vuotiaana, sillä toimintakykyinen aika ja elinikä huomattavasti lyhyempi kuin valtaväestöllä. Turun kupittaa uutisia kannattaa lukea. Loppuvuodet mielenterveyssairailla on psykogeriatrian piirissä ne pahimmat, eli kannattaa miettiä muitakin vaihtoehtoja. Syöpäsairaus olisi tällöin melkein kuin lottovoitto.
Voi olla, että olet vain yksinäinen. Hakeudu ihmisten pariin. Seurakunnan messussa ja tapahtumissa käyminen voi auttaa, vaikkei kenenkään kanssa siellä puhuisikaan, ensi alkuun tai aina. Seurakunnan työntekijät puhuvat ja yhdessä lauletaan vaikka. Siellä näet itsesi muiden kautta. Yleensä ihminen näkee ja oppii tuntemaan itsensä muiden kautta, muita tavattuaan ja nähtyään. Ehkä vähän jutellessaan. Kirkot ovat avoinna kaikille, varallisuudesta riippumatta.
jo mun lyhkäsellä "psykoosi" kokemuksen perusteella allekirjoittaisin yllä olevan nimimerkin 'Näinonkyllä' kommenttin. kun on kerran leimattu niin siitä ei pääsekään eroon ja kaikki normaali toiminta ja se miten on aina toiminut pystyy vääntää sairaudenoireeks kun ihmistä katotaan psykoosirillit päässä. mä varmaan vauhditin hyvin mun psykoosiuraa ku sanoin muiden olevan em syystä joukkopsykoosissa. yllättäen hoitsu palasi teemaan ja halusi kuullä tarkemmin. en voinut muuta ku toistaa saman. että niin. kai musta joskus vielä tulee nöyrä potilas kun mut alistettu täysin tahdottomaan tilaan.
ja juu kun kannasta oon lukenut pot.kertomuksia niin todellakin kirjoitettu yhdestä näkökulmasta, sairauden oiretia korostavasti. ei oo potilaan näkökulmaan kyl tuotu esiin ainakaan myönteisellä tavalla.
vasta tajusin että mulle on kaks krtaa sanottu lääkärin jahoiitajan toimesta ettei mulla taida mitään selkeästi psykoosiin viittavaa mutta sairaslomatodistukseen on molemmil kerroilla laitettu f29. Määrittämätön ei-elimellinen psykoottinen häiriö. vai toimiiko toi koodi sellaisena "työnimenä" jos on vielä epäselvää. mun mielestä hiukka ristiriidassa siihen mitä lääkäri mulle sanonut ja jota ei ole kirjattu pot.kertomukseen......sairaslomlappusii tolla dg onki kiva toimittaa työnantajalle, etenkin jos tuo ei pidä paikkaansa.