Mistä löytyisi hyvä julkisen puolen sisätautilääkäri, jolta voisi saada t3-lääkityksen tyroksiinin rinnalle? Joku joka oikeasti tietää asioista, eikä väitä, että alhainen tsh olisi ongelmallinen, vaikka muut arvot väitteissä, eikä ole liiketoiminnan oireita, vaan vointi paras niillä arvoilla. Tsh on alentunut kilpirauhaslääkityksillä lähelle nollaa.
Voiko vaihtaa terveysasemaa muualle Suomeen? Milloin voi taas vaihtaa terveysasemaa sen jälkeen, kun vaihdettu?
Haluaisin säästää kustannuksissa ja käyttää siksi julkista. Myös Kela tukee paremmin julkisen terveydenhuolloin kustannuksissa.
Yksityisten lääkäreiden kanssa ei ole ollut ongelmia lääkitysten kanssa, vaan ovat osanneet asiansa. Vasta sain hylätyn päätöksen julkiselta. Synteettisten T3-valmisteen haluaisin eläinperäisen tilalle, koska se kuuluu Kelan tuen piiriin. Nykyiset kilpirauhaslääkkeeni maksavat muiden lääkkeen hankinnasta tulevien vuosittaisten kustannusten lisäksi n. 145€ kuussa, eivätkä ne kerrytä edes vuosittaista maksukattoa... voin tietysti hakea sen t3-lääkkeen yksityiseltä, mutta näin pienituloisena hoidettaisin mielummin itseni julkisella. Minulle ei jäänyt yhtenä kuukautena kilpirauhassairauden hoidon yksityislääkärikustannusten ja pakollisten kuukausittaisten laskujen jälkeen yhtään rahaa edes ruokaan tai kaikkiin laskuihinkaan, enkä saanut Kelalta lisätukea, vaikka ei ole ollut minun syy, etten ole saanut julkiselta puolelta hoitoa, olen hakenut sitä vuosia...
Mistä löytää hyvän julkisen p. sisätautilääkärin?
3
393
Vastaukset
- Ulkomaille_hoitoon
Terveysasemaa kunnan sisällä, ja terveyskeskusta eli mennä toiseen kuntaan hoitoon, voi vaihtaa kerran vuodessa. Tämä on oikeus, sitä ei taritse anoa vaan ilmoitus riittää. Pitää ilmoittaa sekä entiseen terveyskeskukseen että uuteen että vaihtaa. Netistä löytyy valmiita ilmoituslomakkeita, niitä ei ole pakko käyttää vaan voi ilmoittaa millä tavalla haluaa, mutta lomakkeessa on mukana kaikki tarpeellinen, joten mitään ei unohdu. Pitää muistaa ilmoittaa omat yhteystiedot, henkilötunnus, puhelinnumero jne. Mitään syytä ei kysytä eikä sitä tarvitse ilmoittaa.
Vaihto on voimassa vuoden kerrallaan. Sitä ei siis voi purkaa ennen kuin vuosi on kulunut. Kaikki muukin hoito siirtyy vaihdossa, vaikkapa hammaslääkäri ja fysioterapeutti, eli vaihdon jälkeen kaikki hoito on ainakin vuoden ajan uudessa terveyskeskuksessa. Kiireelliseen hoitoon tietysti pääsee myös siinä entisessä paikassa.
T3 hormonia et varmaankaan Suomessa saa julkiselta. Vaikea saada yksityiseltäkään. Syy on tietysti ilmeinen eli nämä Valviran ja Endokrinologiyhdistyksen masinoimat oikeudenkäynnit.
Kehotan liittymään Suomen kilpirauhaspotilaat nimiseen yhdistykseen (ei liitto vaan yhdistys), sitä kautta saat informaatiota. Yleensä joutuu menemään ulkomaille hoitoon tämän Suomen tilanteen johdosta. Tai muuta Ruotsiin tai Norjaan, niin tilanne on jo ihan toinen. Suomi ei ole hyvä maa kilpirauhaspotilaille.- kiinnostunut.taho
Endoyhdistys kysyy samaa kuin aloittaja. Usuttaakseen valviran kimppuun.
- rtrt
Huomioi: Julkiselle sisätautilääkärille täytyy saada lähete terveyskeskuksesta.
Ei niihin pääse suoraan. Jos saa lähetteen, hoitotakuun puitteissa kuuden kuukauden sisällä voi päästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905120- 181822
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101527Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit521197Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7860