Olenko "menestynyt"?

miemimiemie

Heippa. Mielessä kauan itseäni askarruttanut kysymys, johon aika vaikea saada vastausta, kun aihepiirinä ei sellainen josta tuttavien kanssa tulisi mahdottomasti lörpöteltyä.

Eli, olenko taloudellisesti menestynyt yksilö?

Ikää 28 v, korkeasti koulutettu, asuinpaikka pienehkö kaupunki Itä-Suomessa, vakituinen työpaikka n. 3000 euron kokonaisnettotuloilla (osa tuloista peruspalkan päälle tulevia lisiä). Asuntona velaton n. 60 000 € omakotitalo muutama kilsa keskustasta (täällä on halapoo), ja ajoneuvona yhtälailla kokonaan maksettu suht uusi Octavia. Pankkitilillä n. 20 000 € rahaa (liikaa...), ja pörssiosakkeissa viitisen tonnia. Omistan lisäksi kolme kappaletta sijoitusasuntoja samalta kaupungilta, kaikki erikokoisia rivitalo-osakkeita, ja velkavivuttamalla hankittuja. Näiden kokonaisarvo vähän reilu 100 000 euroa, ja jokainen asunto toistaiseksi voimassa olevilla soppareilla vuokrattuna. Vuokramaksuja napsahtaa tilille kuukausittain n. 1250 euroa. Seuraavaksi haaveissa ehkä metsätila, tai sitten neljäs sijoituskämppä. Kämppää puoltaa ehkä se, että metsää ei kannata ostaa velaksi.

Muuten elämäntilanne sellanen että yksin asun, eikä harrastukset pidä sisällään muuta erityisen kallista kun muutaman kerran vuodessa metsästys tai kalastusreissuja ulkomailla, joten säästöön jäävä raha sen mukaista. Ryypöttelyä tai röökittelyä tai autokuumeilua en harrasta.

8

202

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ollaakorehellisiä

      Kova valehtelemaan ainakin olet, jos olet korkeasti koulutettu 28 vuotias, et ole työelämässä ehtinyt tienata kuin ehkä tuon Sokotan omaksesi.

      • miemimiemie

        Eipä suinkaan, ja onhan tässä jo joku vuosi oltu työelämässä. Valmistuin tavoiteajassa 24-vuotiaana, ja lähes suoraan pääsin tähän nykyiseen pestiin. Jo ennen valmistumista minulla oli n. 1,5 vuotta oma firma, toiminimi, jolla tein hommia lähinnä aliurakointina yhdelle alan isolle toimijalle. Eikä sekään ollut mitään polkuhintaista työtä, vaan todennäköisesti elämäni suurimmat kuukausitulot ansaitsin silloin (toki sai valtavan pitkiä päiviä tehdäkin). Parhaan kuukauden tililappu ennen veroja yli 10 000 euroa, mutta toisaalta toimintaa varjosti kaiken aikaa valtava epävarmuus jatkosta. Kuukausi oli jo todella pitkä aika, jos niin kauas tiesi oman työllisyytensä, ja pari kertaa oli useemman kuukauden jaksoja ilman yhtään toimeksiantoa (näillä tosin hyvin positiivinen vaikutus opintojen edistymiseen). Muuten olisin kaikella todennäköisyydellä edelleen yrittäjänä. Nykyhommassa "jääviyssyistä" firma piti laittaa kiinni.

        Niin ja se Skoda. Minulle suht uusi tarkoittaa vm. 2013, ja sellasen saa 1,6 tdi:nä neljääntoista tonniin.


      • tyjtyjtj

        Unohdat sen, että nykyisin yli puolet yliopisto-opiskelijoista on töissä opiskelun ohessa, osa jopa kohtuullisella palkalla. Tällöin opiskelijakin voi laittaa rahoja säästöön opiskelun aikanakin.


    • MetsänPeicko

      Menestys on suhteellista niinkuin melkein kaikki muukin. Tilanteesi on kuitenkin hyvä ja jos olet itse tyytyväinen, voidaan sanoa että olet menestynyt jo nuoreen ikääsi hyvin. Taloudellisesti järkevästi ajattelevasta tulee ennemmin tai myöhemmin menestynyt (vaurastunut), ellei erityisen huono tuuri - työttömyys, sairastuminen, ero tms. - muuta vaurastumispolkua.

      Metsävähennys on asia johon suosittelen tutustumaan, ellet ole vielä sitä tehnyt. Toki metsätilojenkin hinnat ovat nousseet nollakorkoympäristössä, niinkuin kaikki muukin nousee varallisuusarvojen etsiessä edes jotain tuottoja. Hajautus on joka tapauksessa paikallaan niistä asunnoista muuallekin, eivätkä osakkeet ainakaan tällä hetkellä ole ehkä paras kohde - mene ja tiedä. Metsä vaatii kuitenkin huolenpitoa ja siinä on luonnon omienkin riskien lisäksi myös poliittisia riskejä - lulucf muun muassa...

    • Kuropatkin

      Hyvä alkuhan tuossa on ja kulutustasosta riippuu, miten kauan tarvitsee enää töitäkään tehdä. Jos hiukan monipuolistat sijoitusvalikoimaa ja pysyt sinkkuna, olet kymmenen vuoden kuluttua täysi vapaaherra.

      Käytännössä pahin uhka taloudelliselle menestymisellesi on pariutuminen ja lisääntyminen. Taitamattomasti valittu puoliso voi leikata varallisuutesi puoleen muutamassa vuodessa ja muutama lapsi lisätä menosi kaksinkertaisiksi. Silloin ahertamista voi riittää paljon pitemmällekin.

    • Adbibris

      Onko menestys pelkkää rahaa? Ei musta.

      • Raha_rauhoittaa

        Elämähän voi toki olla muuten retuperällä, vaikka rahaa on kuin roskaa. Tässä tapauksessa aloittajan kysymys kuitenkin keskittyi _taloudelliseen_ menestykseen, jota voinee helpoimmin mitata rahalla. Sen merkitystä aliarvioivat useimmiten ne, jotka eivät ole sitä saavuttaneet.


    • kaukoransu66

      Oletko suunnitellut sijoittamista Bitcoineihin tai muihin kryptovaluuttoihin? Niissä tuntuu olevan tämän päivän potentiaali kun korot muuten pohjilla. 20 donaa onnekkaasti sijoitettuna ja sulla voi olla parin vuoden päästä miltsi taskussa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      170
      2071
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      37
      1455
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      132
      1154
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      902
    5. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      846
    6. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      250
      814
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      20
      782
    8. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      18
      735
    9. Aina ku nään sun kuvan

      Tekis mieli kirjoittaa viesti: Moi kulta, on ikävä❣️🤗 ihan noin vain, lyhyt ja ytimekäs 😁🤭
      Ikävä
      58
      713
    10. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      198
      634
    Aihe