Äitini isä kuoli noin 40 vuotta sitten ja perukirja on tehty ilmeisesti asianmukaisesti (kopiota tästä ei äidilleni kuitenkaan annettu). Jakamattoman pesän osakkaiksi jäivät äitini, hänen veljensä sekä mummoni. Muutaman vuoden kuluttua ukin kuolemasta mummoni ja enoni halusivat maksaa äitini ulos pesästä ja ilmoittivat summan, jonka veli tulee maksamaan äitini tilille. Kaikkien ollessa hyvissä väleissä asia jäi näin kymmeniksi vuosiksi, kunnes muutama vuosi sitten enoni perhettä alkoi huolestuttaa tulevaisuudessa mummini kuoleman jälkeen tehtävä perinnönjako ja se, että ukin perinnön maksamisesta äidilleni ei ollut olemassa mitään todisteita. Äitini ystävällisesti allekirjoitti paperin, jossa kerrotaan hänen saaneen osuutensa perinnöstä. Tämän allekirjoituksen jälkeen enoni käytös muuttui ja äitinikin huomasi, ettei ikinä itseasiassa ollut saanutkaan rahoja, jotka oli luvattu (todisteita maksusta ei löydy).
Olisiko äitini maksamisesta ulos pesästä pitänyt aikanaan tehdä jokin virallinen jakokirja todistajineen tsm. vai onko hänen allekirjoittamansa paperi täysin laillinen eli luopuiko hän tuolla paperilla isänsä perinnöstä vai voiko asian riitauttaa?
Olisiko äitini maksamisesta ulos pesästä pitänyt aikanaan tehdä jokin virallinen jakokirja todistajineen tsm. vai onko hänen allekirjoittamansa paperi täysin laillinen eli luopuiko hän tuolla paperilla isänsä perinnöstä vai voiko asian riitauttaa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Äitini ystävällisesti allekirjoitti paperin, jossa kerrotaan hänen saaneen osuutensa perinnöstä."
Äitisi on luopunut tällä toimella perinnöstään. Jos hän väittää tehneensä sen erehdyksen vallassa tai erehdytettynä, hänen on näytettävä toteen erehdyksensä. Tämä lienee erittäin vaikeaa, joten luultavasti asialle ei voi mitään.
Mielestäni asiaa kannattaisi selvittää asiantuntijalla. Pyydä kopio tästä äitisi allekirjoittamasta paperista.Äitisi voi hyvinkin olla kuolinpesän osakas, jollei asiaa ole virallistettu. Tosin en tiedä, kuinka muodollisesti asia on hoidettu.