Jarmo Rantasen kaupunginjohtajakausi on iso pettymys tamperelaisille. Varovainen Rantanen luimisteli pääosin virkahuoneessaan piilossa tavallisilta tamperelaisilta ja erityisesti medialta, jota Rantanen pelkäsi kuin ruttoa. Virkahuoneestaan Rantanen johti kaupungin kokoon nähden suunnattoman suurta esikuntaansa, joka teki kaikki ikävimmät työt Rantasen puolesta.
Mistä hyvästä Rantaselle Tampere-mitali?
topakkatäti
4135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuuluuhan Jarmo kuitenkin Tammelantorin seisojiin. Jospa palkinto tuli siitä.
Tupakkatäti olisi tietenkin halunnut, että kunniamaininta olisi annettu jollekin turkulaiselle.
Jarmo on demari, se riittää
Jarmo Rantanen ei ole koskaan ollut kielimiehiä mutta tamperetta osaa jonkun verran. Hän oli rakennusliie Hakan entinen toimitusjohtaja ja Haka oli yksi työväenliikkeen ykkösbunkkereista. Rantaen sisäministerikausi oli täysi fiasko. Tampereen kabinettipolitikointi alkoi Rantasen kaupunginjohtajakaudesta.