https://www.lapinkansa.fi/kotimaa/suomi-on-ainoa-eu-maa-jonka-tyottomyys-ei-vahentynyt-vuoden-aikana-paitsi-yhdella-ryhmalla-200432643/
tämä on yllättävä tieto, vastoin Hallituksen ulostamaa tietoa!
onko ex VM Stubbin %-lasku jäänyt hallinnon VM tajuntaan?
Repikää siittä, Hallitus!
9
102
Vastaukset
- kansajakantuu
Mihin valuu "orastava nousu, ei ainakaan leikattujen lompsaan?
- suomeksi
Palkansaajien Tutkimus Koordinaattori sanoi, ettei "Kiky sopimus ole vähentänyt työttömyyttä, kuten Tilastokeskus väittää, että 45000 , mutta työvoima tutkimus sanoo puolestaan, että vain 14000 ja Palkansaajien Tutkimuskoordinaattori Eero Lehti sanoo, että "Kiky-sopimus on vähentänyt työttömyyttä 0, siis nolla ja jopa negatiivinen nolla, johtuen palkkojen leikkausten ostovoiman vähenemisestä ja työajan pidentymisestä johtuen.
Se, että vienti on nousussa, ei johdu Kikytyksestä vaan onnenkantamoisesta globaalin kysynnän lisääntyessä, joka alkoi jo ennen kikysopimuksen voimaantuloa xx/3-2016 ja siis sattui samaan aikaan Kikyn kanssa.- osakomatematinenihmekään
Miten yhdestä työttömästä voidaan laskea ja saada 3 eri kokonais lkm, siis työtön 1/1, sitten 1/4 ja alle O,9 työtön, kaikilla laskutavoilla päädytää eri suuruisiin lukemiin, mutta työtön pysyy työttömänä, ilmeisesti, jos työtön työllistyy niin kertoimet on samat, mutta ylöspäin ja työttömyys vähenee, mutta kaskummaa työttömät ei.
- sdpmuurauskesken
..koska kämäen "matetemaattinen ihme ei yhteiskunnallisista ja erityisti kuntapolitiikan hoidostaan, ehdi vastaamaan, omana pähkäilyni tuloksena sain itselleni ymmärrettyä, että erittäin suosittu Hallitus ja sen Sininen työministeri(kumma kun sininen, minusta hää on punanen), siis moneen kertaan korvennettu Lindströmin pihvin työttömien laskenta kaavio on trendikkäästi "hybriidi, eli katsoipa miltä kantilta asiaa, niin aina passaa, tämän hybriidin kylläkin keksivät jo Hölmölässä, kun säkillä kannettua lämpöä ei makkarissa riittänyt ja varpaat kylmänä, keksivät hybriitti peiton, elikkäs leikkasivat ylimäärän yläpäästä, kun se muutenniisa tuli nukkuessa naamalle, liitivät leikatun jalkapuolelle varpaitta lämmittäen, tietysti, jos leuka alkoi kylmetä niin sitten leikkasi...ja niin muodoin e- mainitusti talvi meni ja uusi kesä koitti, lämittäin makkarinkin, että hybriitti peittokin joutaa´iis orrelle.
- ainutjokatöitätekee
.. em Työministeri on Sipilän timantin arvoinen, parempaa Työministeriä ei ole eikä tule PM Sipilän hallinnolle, vaikka kansa erehedyttävästi luulee, että Sipilä käskyttää miten pitää työasiat valtakunnassa hoitaa, niin ei suinkaan, vaan kyllä TyöMinisteri on leiviskänsä hoitanut, Leeviläiseen henkeen ehkä vähän ylikin, no kuinkas muuten?
- Jeesuskinpuhuilampaista
..mikä on "Leeviläinen henki, mitä se on, se on, että "köyhät kyykkyyn!, tosin siitä on olemassa uusi versio PK, siellä köyhät ei joudu "kyykkyyn, vaan kontalleen, syödessään ruhoa kilpaa lampaitten kanssa, miksi "lampaitten, siksi, kun kansa on lampaita!
- PekkaPuskaauskokaa
em ei tietenkään voi verrata 1/1 Suomeen, meillä on ns "köyhille(ei oikein sopiva sana) takuueläke ja takuu hoito joka on varmasti kem yli EU maitten, ja samaa tasoa läntisen naapureitten.
Mutta, ja se on suuri mutta, nuoriso mätänee, tosin ei kirjaimellisesti koska Alkoa riittää ja pidot ehkä paranoi! - suomionpara
,,niin myös parnoi pakolaisille ja maamuille tullessaan kutsuttuna ja vapaasti Suomeen, Suomen Hallitus antaa täyden ylläpidon, sairaanhoidon ja kotoutuksen, ja asunnon, aivan samaa kuin takuueläkeläinenkin saa, ero on vain siinä, että pakolainen ja mamut saa em vastikkeettomasti, sitävastoin suomen eläkeläinen joka on työnsä tehnyt veronsa maksanut ja uusia veronmaksajia lapsiaan kasvattanut, saadakseen 580e/kk takuueläkkeen, tekehän se vrk kohden 20e/vrk, kun vastaavasti pakolainen saa 65e/vrk arvoisen ylläpidon ja asunnon, eläkeläinen ei saa ilmaista auntoa suomen verorahoilla maksettua.
Valoa on putken päässä säästöä tulee suuri-ikäluokka kaatuu ja vakltava hoitoraha potentiaalin voi käyttää kymmeniin tuhansiin pakolaisten sosiaaliturvaan ja heidän lapsiinsa. - tulkaa
,, "jaettavaa ei noususta huolimatta ole", sanoi Orpo, eipä vaisinkaan ei, ei, uskotaan uskotaan, kun jaettavaa on kerättävä Kansainvälisiin suuriin Pörssiterveys osakeyhtiöihin, no eihän he ilmaiseksi verorahojamme saa, mutta veromme saavat, vaan hyvää hellää kädestä pitäen hoitoa vastaan, hoitavat suomen sairaita pääosin heitä jotka ei vielä ole kuin "hyvästi sairaita, sitten kun "pahasti sairaus-aika koittaa ja rohmuskat iskee saavat mennä julkiselle ja rahakkaat kääneltävät uupuneet Pörssiterveys-tytäryhtymien saattohoitoon, sitä ennen varmistetaan ettei perikunta ole vanhusta kädestä pitäen testamenttauttaneet rahat ja kiinteistön lapsilleen, em varattomia tapauksia varten on julkinen vanhustenhoito jossa rahoitus on veronmaksajilta ja varmoo!
Miksi siis "kansa kapinoi, "kaikki on valmista!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756