Olen neljäkymppinen mies, joka kärsii yksinäisyydestä ja masennuksesta. Käytännössä olen syrjäytynyt jo vuosia yhteiskunnasta jäätyäni työttömäksi pitkästä työsuhteesta. Tuntuu hankalalta hakea töihin kun on tämä masennushistoria, mikä aiheuttaa kiusaantuneisuutta työnhaussa ja viimevuosien aukko työhistoriassa. Jonkun aikaa hain töitä, kunnes olen kokoajan ollut epävarmempi ja epävarmempi omasta itsestäni ja osaamisesta. Sitä ei auttanut lukuisat valitettavasti et tullut valituksi - viestit. Elän tunteessa, että onko minusta enää mihinkään tämän masennuksen sumentaman pään kanssa? Vai oliko tämä tässä?
Olen jumiutunut kehään, mistä ei tunnu olevan poispääsyä, vaikka en haluaisi elää tässä kehässä, jossa joka päivä on samanlainen. Elämä tuntuu olevan ohi kohdaltani. Se on nähty ja se oli ja meni. Elin hienoja vuosia elämässäni, joita kaipaan ja millaisia en näe tulevaisuudessa enää. Mikä johti tähän? Kohtalo? Huonot valinnat? Viallisuuteni? Riippuvuuteni? Odotan kuolemaa, mutten kumminkaan aio tehdä itselleni mitään. Tiedän, että masennus vaikuttaa kykyyni nähdä valoa tunnelin päässä. Omien pinttyneiden tapojen muuttaminen toisenlaiseksi ja elämässä muutosten tekeminen ja toteuttaminen tuntuu päivä päivältä hankalammalta, kun on jo niin kaavoihin kangistunut.
Ainoat ihmiskontaktit on, kun käyn kaupassa. Kassa sanoo kiitos ja näkemiin. Olen käytännössä erakoitunut. Ystävät ovat jääneet. Kaipaan ihmiskontakteja ja parisuhdetta, vaikkakin en tiedä kykenisinkö enää parisuhteeseen oltuani tällainen tunnevammainen jo pitkään. Vuosien mielialalääkkeiden käyttö on vieneet seksuaaliset halutkin. En edes tunne siitä tuskaa, en vain välitä.
Elämääni on kuulunut riippuvuudet ja ne ovat hallinneet minua. Korkin laitoin kiinni vuosi sitten, mutta olen retkahtanut kaksi kertaa. Viimeisen kerran toissa viikolla. Alkoholi tuo hetkellisen helpotuksen ja hetken aikaa on hyvä olla, kunnes kohta taas ei ole. Se on ollut syy korkin sulkemiseen. Toisaalta alkoholin jättämisen myötä on jäänyt ne viimeisetkin "ihmissuhteet" mitä baareissa oli.
Mitä tekisin? Mistä löytäisin suunnan elämääni?
Olen jumiutunut kehään, mistä ei tunnu olevan poispääsyä, vaikka en haluaisi elää tässä kehässä, jossa joka päivä on samanlainen. Elämä tuntuu olevan ohi kohdaltani. Se on nähty ja se oli ja meni. Elin hienoja vuosia elämässäni, joita kaipaan ja millaisia en näe tulevaisuudessa enää. Mikä johti tähän? Kohtalo? Huonot valinnat? Viallisuuteni? Riippuvuuteni? Odotan kuolemaa, mutten kumminkaan aio tehdä itselleni mitään. Tiedän, että masennus vaikuttaa kykyyni nähdä valoa tunnelin päässä. Omien pinttyneiden tapojen muuttaminen toisenlaiseksi ja elämässä muutosten tekeminen ja toteuttaminen tuntuu päivä päivältä hankalammalta, kun on jo niin kaavoihin kangistunut.
Ainoat ihmiskontaktit on, kun käyn kaupassa. Kassa sanoo kiitos ja näkemiin. Olen käytännössä erakoitunut. Ystävät ovat jääneet. Kaipaan ihmiskontakteja ja parisuhdetta, vaikkakin en tiedä kykenisinkö enää parisuhteeseen oltuani tällainen tunnevammainen jo pitkään. Vuosien mielialalääkkeiden käyttö on vieneet seksuaaliset halutkin. En edes tunne siitä tuskaa, en vain välitä.
Elämääni on kuulunut riippuvuudet ja ne ovat hallinneet minua. Korkin laitoin kiinni vuosi sitten, mutta olen retkahtanut kaksi kertaa. Viimeisen kerran toissa viikolla. Alkoholi tuo hetkellisen helpotuksen ja hetken aikaa on hyvä olla, kunnes kohta taas ei ole. Se on ollut syy korkin sulkemiseen. Toisaalta alkoholin jättämisen myötä on jäänyt ne viimeisetkin "ihmissuhteet" mitä baareissa oli.
Mitä tekisin? Mistä löytäisin suunnan elämääni?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Henkinen tie . Itsetutkiskelu . Kaikki on todellisuudessa ihan hyvin , vain ajatuksesi pistävät tympäännyttämään
minä minä minä. parempi jos keksit alkaa tutkiskelemaan jotain muita asioita. sen tiedostaminen ettei mitään ongelmaa oikeasti ole ei vaan v**tu auta, on oltava jotain toimintaa.