Tänään julkaistiin Usan varastoraportti sekä "small grain summary" eli raportti
viljojen kylvöaloista, korjatusta alasta, satotasosta sekä satomääristä.
Varastoraportin repostelun jätän maanantaihin, ja vain alustavasti selostan
mitä satoraportti sisältää.
Kaikki vehnälajit mukaanluettuna miinustettiin vuoden 2016 satoa peräti 25 %,
ja nyt saatu sato arvioidaan 47,3 milj. tonniin.
Miinus on seurausta 14 % pienemmästä korjatusta alasta, sekä 6,4 bushelia
acrelta pienemmästä satotasosta.
Syysvehnän satomäärää miinustettiin 24 % , kevätvehnän 22 % ja durumin 47 %
syysvehnän satomääräksi arvioidaan 34,5 milj. t.
Kevätvehnän sadoksi 11,3 milj. t. sekä durumin 1,49 milj. tonniksi.
Raportin pohjatiedot sisältävät koko kasvukauden seurannan, sekä sadonkorjuun
ajalta haastattelujen, peltokäyntien ym. avulla saadun informaation.
Silti raportin luotettavuus kerrotaan melkoisen väljäksi, eli syysvehnän haarukka
heittää 3 % , durumin 13 % ja kevätvehnän 8,2 %
USDA ei laskenut lainkaan kevätvehnän satomäärää, ja tästä löytyy eräs kompa.
Nimittäin määrä on paljon kiinni Minnesotan vehnäsadosta, jonka satotaso teki
uuden ennätyksen.
Ennätys tuli kuitenkin laadun kustannuksella, ja lisäksi korjuuaika oli sateista.
Myllyvehnäksi kelpaava osa on tästä syystä pienempi.
Näin on myös kuivuudesta kärsineen vehnän osalta, eli valkuainen oli jopa 20 %,
mutta jyvät siksi pieniä että jauhatus ei tuota riittävästi jauhoja.
small grain summary:
http://usda.mannlib.cornell.edu/usda/current/SmalGraiSu/SmalGraiSu-09-29-2017.pdf
Varastoraportin myötä aloitan maanantaina uuden katsausletkan, eli tavanomainen
laskuharjoitus ja raportin repostelu jää sinne.
Raportin esipuheessa kerrotaan että vehnän varastomäärä putosi vuosi sitten
vallinneesta 11 % , josta farmien varastot hupenivat 33 % ja kaupallisten varastojen
miinus oli 3 %.
Varastoraportti:
http://usda.mannlib.cornell.edu/usda/current/GraiStoc/GraiStoc-09-29-2017.pdf
EU:n vehnänvientiä on karttunut 4,46 milj. t. , - vastaan 6,77 milj. t. vuosi
sitten.
Viimeisimmän tilastoviikon laivaukset olivat 375 000 t.
Usan pellekoulut juhlivat Usan kurjaa vehnäsatoa alennusmyynnillä.
soija marras 9,67 tammi 9,78
maissi joulu 3,56 maalis 3,68
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
joulu 4,49-----4,44----6,23
maalis 4,67----4,61----6,37
touko 4,80-----4,74----6,43
heinä 4,91-----4,91----6,45
pariisi vehnä
joulu 166 maalis 171 touko 174,50 syys 176,75 joulu 179,75
rapsi
marras 368,50 helmi 370,50touko 372
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
marras 142,25 tammi 144,45
Viljan hinnat nousussa
1
50
Vastaukset
- pysyykönyt
Pitemmittä puheitta aloitetaan urakoida USDAn varastoraportin pohjallta.
Linkki aiempaan katsaukseen:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/14997362/viljan-hinnat-nousussa
Alla laskuharjoitus Usan vehnätaseista, mutta ilman tuontia Kanadasta.
32,2 alkuvarasto kesä 1.
47,33 vehnäsato
79,53 kaikkiaan käytettävissä
7,93 tässä vähennetään Usan kulutus kolmen kuukauden ajalta.
7,37 tässä vähennetään alkukauden laivaukset
64,2 tämä määrä tulisi löytyä varastoista syys 1.
Varastoraportti kertoo että vehnää löytyi 61,32 milj. t. eli 2.9 milj. t.
vähemmän kuin olisi tullut olla, ja tämä ilman tuontia.
Tuontia lienee ollut vielä vähän, koska Kanadan sadonkorjuu oli alkuvaiheessaan
Usan kevätvehnä oli jo pääosin korjattu, mutta jotain lienee ollut vielä kirjaamatta
varastoiksi.
Ennenkuin uskotaan edes kokeeksi USDAn lukuja, - tehdään vertailu viime kauteen.
Alkukauden kulutus ja vienti olivat tuolloin samaa tasoa kuin nyt, ja 26,55 milj.
tonnin alkuvarasto sai 62,85 milj. tonnin sadosta käytettävissä olevaksi määräksi
89,37 milj. t. vehnää.
Alkuvarastosta aloittaen kesän aikana tuli varastomäärään 42,71 milj. t. lisä.
Kuluvan kauden kesällä alkuvarasto lisäys syys 1. tason varastomääräksi oli 29,19 milj.t.
Eli nyt alkukaudella tapahtunut varastojen lisäys oli 13,52 milj. t. pienempi kuin
edellisellä kaudella, ja tämä huolimatta siitä että käytettävissä oleva määrä oli
vain 9,8 milj. t. pienempi.
Eihän tässä ole mitään järkeä koska luvuista löytyy selittämätön anomalia määrältään
3,72 milj. tonnia.
Lasketaampa hieman toisin, ja nyt otetaan lähtökohdaksi käytettävissä oleva määrä.
Viime kauden käytettävissä oleva määrä oli huvennut syys 1. tasolle mentäessä
20,11 milj. t. ja antoi varastomääräksi 69,2 milj. t.
Nyt taas vastaava vähennys oli 18,31 milj. t. mikä tekee eroksi viime kauteen 1,8 milj.t.
Eli tämähän on lähes sama kuin mitä varastoraportin mukaan laskettu poikkeama.
Eli kaikki okei ja alkuvaraston pohjalta laskettu anomalia oli väärä hälytys?
No ei, - ja tämä koska käytettävissä oleva määrä on laskettu USDAn satoarvion
pohjalta ja USDAn ilmoittaman varastomäärän mukaan.
Eli jos satoarvio heittää, niin luvut ovat enempi mielikuvitusta.
Jos taas katsotaan että varastoraportin luvut on mitattu viljasiiloista oikein,
niin USDAn satoarviossa on optimismin suuntaan mielikuvitusta 3-4 milj. tonnia.
Menee ainakin vuodenvaihteen yli ennenkuin USDA joutuu asiasta jotain tunnustamaan,
ja tämä tulee joulu 1. päivän varastoraportin kautta.
Lopuksi vielä "miten riittää" laskelma, ja tässä uskotaan kokeeksi USDA:a , mutta
mukana ei ole tuontia.
61,32 varastomäärä syys 1.
23,79 tässä vähennetään Usan kulutus 9 kuukauden ajalta
19,01 tässä vähennetään USDAn vientiarvion täyttymisen vaatima määrä
18,52 tämä jäisi loppuvarastoon.
USDA taas arvioi loppuvarastoksi peräti 25,38 milj. t.
Laskuharjoituksen antamaan loppuvarastoon lisätään USDAn povaama 4 milj. tonnin
tuonti, ja saadaan 22,52 milj. tonnin loppuvarasto.
Eli edelleen näkyy satoarviosta eristetty mielikuvitus.
Asiasta saattaa löytyä lisää vehnävarastojen osavaltiokohtaisista määristä, mutta
jätän tämän myöhemmäksi.
Mitä sitten Usan kevätvehnään tulee, niin varastoraporti antaa aihetta olettaa
että sato on alle 8 milj. t. - eli ei lähellekään mitä "small grain" arvio oletti.
--
Usassa pellekoulut taas ovat uskossa vahvoina, ja hintaa pudotetaan eniten
kevätvehnältä joka peräti ja oikein loppuu ennen uutta satoa.
--
soija marras 9,56 tammi 9,67
maissi joulu 3,51 maalis 3,64
vehnäfutuurit
-----Chicago Kansas Minneapolis
joulu 4,44----4,39----6,11
maalis 4,63---4,57----6,25
touko 4,76----4,70----6,32
heinä 4,89----4,87----6,35
Pariisi vehnä
joulu 165,50 maalis 171 touko 174,50 syys 176,50 joulu 179,75
rapsi
marras 366,50 helmi 368,75
Lontoo rehuvehnä puntaa tonni
marras 142,05 tammi 144,30 maalis 146,25
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134862Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293523No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501548
- 401413
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv231312- 141222
- 271108
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221027