Pelottaako koskaan se, että jos odotukset ovatkin kasvaneet liian suuriksi ja mielikuva toisesta on aivan liian täydellinen? Kun sitä toista odottaa ja odottaa ja mitä jos sitten todetaankin, ettei me sovitakaan yhteen?
Pelottaako koskaan?
tässä-pohdin
6164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei pelota. Jos kävisi niin ettei sovittaisi yhteen, niin sitten ei sovittaisi. Haluaisin koittaa joka tapauksessa mitä tästä tulisi (siis jos vain hän haluaisi myös)
Oon vain oottanut että näkisimme ja saisimme kohdata toisemme.Jutella kaikesta ja olla yhdessä.En huolehdi mielikuvista enkä ulkonäöstä tms.koska toinen on koskettanut jotain niin tärkeää minussa ettei millään muulla ole väliä...yhteys sydämessä ja sielussa on tärkeintä..
No niin taisi minulle juuri käydäkin. Tunsin yhteyden ja syvän yhteenkuuluvuuden tunteen. En hae ihmisiä, häneen törmäsin sattumalta. En hakenut rakastumista, niin vain pääsi käymään. Nopeasti kaikki oli ohi, hän ei halunnut minua osaksi elämäänsä. Nyt kokoan itseäni, tunnen menneeni todella halpaan ja olen valtavan surullinen. Töissä pystyn käymään ja onneksi työkaverit ovat ihania, ymmärtäviä ja kovia kokeneita ihmisiä. Olen voinut puhua pettymyksestäni, olla oma itseni herkkyyteni ja vikojeni kanssa. Viikonloppuna olin ihanien ystävien luona maalla. Tehtiin yhdessä kaikkea mukavaa ja unohdin pahan oloni hetkeksi. Takaisin tullessani alkoi taas sureminen. Illat ovat vaikeimpia. Välillä ikävöin myös edesmennyttä ystävääni, hän tunsi minut ja löysi aina oikean keinon tsempata ja potkaista liikkeelle. Tässä ei taida olla oikotietä, käytävä läpi paskat olot, hylätyksi tulemisen tunteet ja huonommuuden tunteet. Voi olla, että opin itsestäni jotain uutta arvokasta ja saan voimia sisältäni. Mutta nyt olo on tyhjä, surullinen, pettynytkin. Päivällä olin hetken tosi vihainenkin. Tuntuu tosi turhalta, kun olisi ollut rakkautta annettavana, mutta toinen ei hlunnut ottaa sitä vastaan. Aloitukseen edelleen viitaten, mielikuva ei ollut liian täydellinen, vaan luulin löytäneeni oman puoliskoni.
Ehkä sitä ei odotakaan liikoja vaan tietää, että hyväksyy toisen täysin sellaisena kuin on, hyvine ja huonoine puolineen. Ei kukaan ole täydellinen ja on ihmisiä jotka suhteissa elävät yhdessä onnellisina jos ovat tasaisia mieleltään ja tyytyväisiä itseensä joka tavalla. Toisen arvostaminen ilman vaateita on mahdollista.
Kuin myös toisen arvostaminen ilman vaatteita on mahdollista.
Ei, en ajattele sillä tavalla vaan näen mielikuvissani hyvänä pitämisen ja läheisyyden merkityksen.