Sain ajokortin tämän vuoden heinäkuussa, enkä ole vieläkään oppinut vaihtamaan vaihteita sulavasti... Auto nykii melkein aina vaihteita vaihtaessa 1->2, myös 2->3 mutta joskus kolmoselle ilman nykimistä. Liikkeellelähdössä tapahtuu myös nykymistä, esim. liikennevaloissa. En siis osaa vieläkään nostaa kytkintä oikein. Muistan, että inssissä auto nyki kokoajan, ihme että pääsin läpi. Voiko olla että nostan vaihteita vaihtaessa kytkimen liian nopeasti? Autokoulussa opetettiin, että kaasua ei saa painaa samalla kun nostaa kytkintä, kaverit ja tutut ovat eri mieltä. Haluaisin tähän neuvoa. Alaspäin vaihdetta vaihtaessa auto ei nyvi koskaan, nostan silloin kytkimen aika hitaasti. Olen lukenut netistä ohjeita, mutta en silti osaa, joten aattelin tehdä itse keskustelun aiheesta. Osaan muuten ajaa, liikennesäännötkin osaan jne. Ja tiedän jonkinverran autoista. Mutta vaihteita vaihtaessa noilla pienillä vaihteilla nykii. Harvoin isommilla vaihteilla, johtuu varmaan kaasun väärinkäytöstä jos isommilla vaihteilla. Ei tekisi mieli rikkoa kytkintä/vaihdelaatikkoa, joten kaipaisin neuvoja...
Auto nykii vaihteita vaihtaessa
7
1667
Vastaukset
- Kytkin
Kuulostat kehittyvältä kuljettajalta. Hyvä, kun olet lähtenyt pohtimaan asiaa ja kysymään neuvoja!
Sanoinsin, että kärsivällisyys auttaa tähän ongelmaan. Luulen, että saman asian kanssa painii lähes kaikki juuri kortin saaneet. Ajan kanssa kokemus tuo varmuutta kytkimen käyttöönkin.
Kokeneemmilla kuskeilla saattaa kytkimen ja muu auton hallinta vaikuttaa hyvältä mutta juuri autokoulun käyneillä liikennesäännöt ovat yleensä paremmin hallussa. Ja näkisinkin, että auton käytössä liikenteessä kaikkein tärkeintä on turvallisuus
Muutaman konkreettinen neuvo tuli itselläni mieleen tuosta kytkemine käytöstä:
Anna jonkun muun ajaa samaa autoa ja tarkkaile kuinka nykimistä esiintyy hänellä. Aja sinä välillä samaa autoa ja anna edellisen kuskin tarkkailla vuorostasi sinua. Lopuksi vertailkaa kokemuksianne.
Varsinkin käytetyt autot ovat yksilöitä kytkimen käytön osalta kuluneisuuden takia. Jos mahdollista, aja eri autoja ja vertaile kokemuksiasi.
Unohda täydellisyyden tavoittelu ja liika kriittisyys. Itse olen ajanut eri autoja työksenikin ja silti välillä auto sammuu liikennevaloihin tai nykii vaihtaessa. - kengurut
Mites olis DSG skoda, se runkuttaa automaatisti?
Kytkimen oikeaa käyttöä voi opetella lähtemällä autolla tasaiselta paikalta liikkeelle ykkösellä kaasua käyttämättä. Näin oppii myös uuden ja oudon auton tavoille.
Lähdön pitää tietysti onnistua ilman minkäänlaista nykimistä. Maltti on valttia.
Kun on todennut osaavansa, voi alkaa opetella "oikeaa" liikkeelle lähtöä, jossa ykkönen silmässä nostetaan kytkintä kaasua samalla maltillisesti painaen niin, että liikkeelle lähdetään "reippaan" oloisesti, sillä ripeydellä, millä autoilijat yleensä näyttävät lähtevän liikkeelle liikennevaloista.
Yleensä ykkösvaihteella vain kiskaistaan auto liikkeelle, jonka jälkeen heti tarjotaan kakkosta: kaasua höllätään, kytkin alas, vaihde ykköseltä kakkoselle ja kytkin rauhallisesti ylös kaasua samalla varovasti lisäten sitä mukaa, kuin kytkin tuntuu ottavan kiinni.
Kunhan ensin oppii tekemään vaihtamisrutiinin ilman nykäyksiä, voi sen jälkeen alkaa sopeutumaan yhä nopeampaan vaihtamiseen niin, ettei sitä enää sen kummemmin ajattele rutiinin ollessa takaraivossa kuin polkupyörällä ajamisen.- asdasdsadsadsa
Ilmeisesti nostan kytkintä silleen että nostan paljon kerrallaan. Monesti jalka voi jäädä kytkimelle.
asdasdsadsadsa kirjoitti:
Ilmeisesti nostan kytkintä silleen että nostan paljon kerrallaan. Monesti jalka voi jäädä kytkimelle.
Nosta kytkintä vakaasti ja tasaisesti. Ota jalka pois kytkinpolkimelta kokonaan, ellet juuri ole vaihtamassa. Pahimmassa tapauksessa jalkasi jää pitämään kytkintä luistamassa, polttaen lopulta koko kytkinasetelman.
Pitää olla varovainen, mutta ei saa pelätä...- takapajulassaollaan
On se kumma miten täällä takapajulassa ei päästä näitä manuaalivatkaisimista millään eroon. Automaatilla aloittajallakaan ei olisi tätä ongelmaa, D päälle ja kaasua ja jarrua tarpeen mukaan, ei sammu moottori eikä auto pompi kuin kenguru vaikka olisi aloittelevampikin kuljettaja.
Eihän autoissa ole ollut enää kaasareitakaan vuosikymmeniin niin ei ole sitä miettimistä paljonko vedetään ryyppyä ja miten polkaistaan kaasua että saisi arvottua moottorin milloinkin käyntiin. Ei muuta kuin kääntää avaimesta tai painaa nappia ja elektroniikka hoitaa homman.
Miksi vaihteistopuolella automatiikka on niin pelottavaa monelle. Kohtahan se on jo sähköautot, vieläkö sähkömoottorin kaveriksikin pitää joku manuaalilaatikko saada? - defrag
Kollimaattori kirjoitti:
Nosta kytkintä vakaasti ja tasaisesti. Ota jalka pois kytkinpolkimelta kokonaan, ellet juuri ole vaihtamassa. Pahimmassa tapauksessa jalkasi jää pitämään kytkintä luistamassa, polttaen lopulta koko kytkinasetelman.
Pitää olla varovainen, mutta ei saa pelätä...On kyllä jalka silloin kokonaan pois kytkimeltä kun olen vaihtanut, tarkoitin että kun vaihdan, saatan jättää jalan painamaan kytkintä, eli en jostain syystä nosta kokonaan ylös reippaasti...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958