On selvää että alkoholismi pahenee vanhetessa. Tunnetko jonkun joka ei vanhene? Alkoholismissa on monella tietynlainen geneettinen alttius joka kuitenkin edellyttää altistumista alkoholille. Elämän tavoilla, omalla suhtautumisella, ympäristöllä ja esimerkillä on kuitenkin suuri merkitys kohtaloon. Taipumus juoda alkoholistisesti lähtee toki esimerkistä, mutta on vaan ihmisiä jotka kokevat yli euforisoivan olotilan alkoholista. Niin minäkin osittain tyttöystäväni kanssa siideriä juodessa 15 kesäsenä, mutta säännöllinen käyttö ei lähtenyt vielä siitä. Pidin itseäni riskikäyttäjänä ja alkoholi on ollut aina käyttömääriltään on offimaista. Eli olen osittain puoliksi tuurijuoppo ja puoliksi jatkuva ryyppääjä. Ja tuurijuoppoihin kuuluu 80% riippuvaisista. Alkoholisti käsitetään suomessa 24/7 juovaksi puliukoksi jonka takia suhtautuminen on neutraali ja menetykset on isommat kun tuotot.
VARHAISVAIHE:
Se että onko tätä vaihetta varhaisempaa olemassa on suhteellista. Moni alkaa kuitenkin odottamaan tilanteita/tilaisuuksia joissa on alkoholia. Siinä kohtaa ei kuitenkaan olla riippuvaisia vaan se on "kielletyn hedelmän" houkutusta. Useimmiten alle 15 veenä. Vanhemmat saattaa antaa maistaa alkoholia. Ensimmäisen humalan juo kuitenkin yleensä yli 15-vuotiaana tässä kohtaa varhais alkkis tuntee sen omaksi jutukseen. Juominen ikään kuin luo yhteen tulemiasta kaveriporukassa ja kaikki tuntuu hauskemmalta tottakai sitä haluaa seuraavan viikonlopun uusiksi! Henkilöllä on alttius isoisältään ja tässä kohtaa vakuutellaan käyttää alkoholia seurajuomana ja niin moni tekee laittaa "villin nuoruuden piikkiin". On syytä muistaa, että elimistö sopeutuu alkoholiin JO ensimmäisestä kerrasta. Varhais alkkis sammuu ensimmäisistä humaloista, mutta aivojen keinot käsitellä alkoholia ovat paremmat toisin kuin ns normaaleilla ihmisillä joten toleranssi kasvaa nopeasti. Pikkuhiljaa siedetään alkoholia enemmän sixpack on vaihtunut mäyräkoiraan. Juominen liitetään joka viikonloppuun ja kaikki tapahtumat festari, kalaretket, matkat, risteilyt niillä ei voisi kuvitella olla selvinpäin. Jos illalla on menoa varhaisalkkis aloittaa ottamalla pitkin päivää. Tämä on juomisen kiirehtimistä. Tällä varmistaa, että juomista on riittävästi ja varmana on sekaisin illalla riittävästi. Juominen on jo täysin alkoholistista mutta niinkuin mainitsin se on nuoruuden hauskan pitoa. Sävärit ovat mahtavia mitä viinasta tulee ja oma juttu. Salakavala aine alkaa hallita varhais alkkista. Pikkuhiljaa viinaksilla lääkitään olotiloja. Jos on riitaa tyttöystävän kanssa lähdetään kapakkaan, jos tuntuu että ei saa nukuttua juodaan, jos on paska keli otetaan olutta, Jos on vapaapäivä keskiviikkona sen kunniaksi ryypätään tiistaina. Nämä ovat mielestäni sudenkuoppia jossa hälytyskellojen kannattaisi alkaa soimaan. Mutta ei sitä tapahtu kun ajattelee "tämä on poikkeus tilanne" piti päästä bilettää yms. Varhaisessa vaiheessa pystytään kuitenkin paremmin estämään alkoholismin kehittyminen kuin missään muussa vaiheessa. Tilanteet ovat orastavaa keskivaihetta ja kehittyvät salakavalasti jos ei tajua jarruttaa. Varhais alkkiksella on tässä kohtaa viinakeskeinen ajatusmaailma ja juominen menee kaiken edelle. Se on prioriteetti 1. Pahin helvetti on vasta edessä.
KESKIVAIHE:
Tyypillisesti keskivaiheessa ollaan perustamassa perhettä, tutkinnot suoritettu ja töissä. Keskivaiheessa varhaisoireet siis voimistuvat. Nyt henkilö on todellakin alkoholisti. Toleranssin kasvaessa hän juo viikonloput läpeensä. Sunnuntaina tarvitaan tasoittavaa. Nyt tekisi mieli juoda viikollakin ja useimmiten arkipäivät ollaan hampaat irvessä juomatta kun tuntuu, että viikonloppu ei riitä. Juominen alkaa tässä kohtaa vaikeuttaa elämän jokaista osaaluetta. Unettomuus lisääntyy samoin ärtyisyys, masennus ja ahdistus. Henkilöllä on aina hyvä syy juoda ja syyt alkavat käydä käsittämättömän pieniksi. Milloin vittumainen pomo, milloin laskut, milloin nalkuttava akka, milloin ärsyttävät lapset, milloin rankka työ, milloin huono ilma, milloin liian kuuma, milloin mitäkin. Juominen kuitenkin on monesti syy siihen miksi elämässä on niin paska olla. Läheiset ottavatkin sen puheeksi mutta alkoholisti vähättelee, keinottelee, valehtelee, syyttää. Yleensä omatoiminen avun hakeminen alkaa ennen kuin vaimo saa tarpeekseen ja suunnittelee eroa tai lähtee kokonaan. Moni taho kuitenkin hoitaa alkoholismin oireita eikä psyykkistä ulottuvuutta eli koko sairautta minkä vuoksi toimenpiteet eivät ole riittäviä. Päihdelääkäri joka perehtyy koko sairauteen on hyvä apu alkoholistille raittiuden alkuun. Mutta yleensä holisti alkoittaa tässä kohtaa tutut kikkailut ja ongelmat johtuukin taas muusta kuin viinasta. Asiantuntija sanoo suoraan ja epäilee alkoholistin kertomuksia ja tässä kohtaa käynnit loppuvat ja lääkäri haukutaan pystyyn. Koko alkoholistin käytös on sairasta ja monien kertomana muistuttaa kuin mieleltään sairasta ihmistä. Juominen jatkuu enää ei pystytä olemaan viikolla selvinpäin, työt kärisivät, tulee sairaslomaa krapul
Alkoholismin vaiheet.
1
2082
Vastaukset
- JuhoTingander
oiden takia. Yleensä tässä kohtaa ollaan erouhan alla, vaimo lähtenyt tai maantieteellinen pako. Eli pakko vaihtaa työpaikkaa koska kulissien kaatumisen riski on liian suuri. Työnsä juoppo hoitaa hyvin ja monet eivät huomaa hänen olevan humalassa. Tähän alkoholisti käyttää perinteisiä kikkailuja: Hajuvettä, pastilleja yms. Pulloja piilotellaan mukana nyt pahemmin kuin varhaisessa vaiheessa. Läheisillä on yleensä nyt helvetti irti. Mitkään lupaukset eivät pidä, mikään ei auta, kaikki kokeillaan tehdä mutta juominen jatkuu ja pahenee. Pikkuhiljaa Juomis välit pienenee, kerrat tihenevät, selvä aika vähenee ja myöhäisvaihe alkaa kolkutella oveen. Tässä kohtaa holisti tulisi jättää yksin tajutakseen, että ei selviä tästä itse.
MYÖHÄISVAIHE:
Juha Kemppistä lainatakseni alkoholisti juo nyt elääkseen ja elää juodakseen. Selvillä olosta ei ole puhettakaan. Nyt ollaan jääty usein yksin. Katkolla ravataan hirveässä krapulassa vapisten, tyypillisesti viinakrampit alkaa olla joka viikkoisia. Alkoholismissa on niin sitkeä mielenkieltämisen mekanismi, että tässäkään kohtaa henkilö ei tajua olevansa vakavasti sairas. Nyt juodaan jos joku tuijotti, juodaan jos pienikin vastoinkäyminen, juodaan viikko tolkulla kun sattui vituttamaan, juodaan juomisen ilosta. Mikä tahansa riittää syyksi. Syy on kuitenkin vain ja ainoastaan alkoholismi. Lääkärissä ravataan valehtelemassa masennuksesta ja kaikesta mahdollisesta. Lääkkeitä saadaan helposti ja vähäisten juoppo kavereiden kanssa (jos niitä edes on) kilpaillaan kuka sai parhaat napit. Sitten niitä vedetään kilpaa viinan kanssa. Tämä tuhontie johtaa sekakäyttöön ja ollaan lääkeriippuvaisiakin. Moni alkoholisti menehtyykin juuri sekakäyttöön. Silti tämä on arkipäivää ja lääkärit pitäisi perehdyttää kunnolla ja tämä ongelma tuoda esille niin hyvin kuin mahdollista. Toki ymmärrettävää on että ei lääkäri voi kaikkea tietää ja potilaan kertomusta pidetään totuutena aina. Alkoholisti onkin patologinen valehtelija. Juoppo tietää kaikki alkoholistille tutut toimintatavat ja iskulauseet. Jokainen aamu alkaa krapulan valittelulla ja rakennussarjalla nimenomaan rakennussarjalla. Tässä kohtaa hän heijastaa ulospäin täysin ja vain alkoholismi sairautta. Nyt kaikki huomaavat sen. Kädet vapisee kassalla, hän sammuu milloin mihinkin, on poliisien vakioasiakas, putkassa ollaan siis jo viikottain, monesti kieltäydytään myymästä alkoholia, viina haisee aina. Nyt onkin taitolaji jos pystyy käymään töissä mutta useasti on saatu potkut tai jos ollaankin niin pahassa burnoutissa uupumustilassa. Raitistuttua tämä tila kestää monella jopa vuosia. Niin raskas hermomyrkky etanoli on. Alkoholistin elämän ilo on täysin kadonnut. Kaikki on synkkää ja mustaa. Mikään ei tunnu miltään. Hänen täytyy juoda jotta totuutta ei tarvitse kohdata. Raju tolkkupois juominen lisääntyy kokoajan. Hänen on monesti otettava lainaa ja pikavippejä rahoittaakseen juomisensa. Syöminen on harvinaista. Monella onkin luottotiedot menetetty moneen kertaan ja kun pitää rahoittaa vain viina monesti asuntokin menee alta. Näitä tapauksia näet rannoilla ja puistoissa. Monesti onkin joku asuntola johon he menevät ja jos sielä on juominen/päihtyneenä esiintyminen kielletty lentää aika nopeasti ulos. Toki sitä voi pitää jonkunlaisena heitteille jättönä mutta tässä kohtaa pitäisi passittaa hoitoon tai AA:han. Jonkun olisi tuotava tieto hänen tilastansa kauttaaltaan. Mitään lisäämättä tai pois jättämättä. Alkoholistille toki on nyt ihan sama mitä hänelle tapahtuu, missä on ja näin juuri mikään ei tunnu miltään olon takia. Pikkuhiljaa maksan vaurioituessa tulee kohta jolloin toleranssi ei enää nouse tällöin yksikin alkoholiannos riittää humalaan. Tämä ei kuitenkaan ole millään tavalla hyvä asia vaan elimistö on pian stopissa. Nyt henkilölle on kaksi sanomattakin selvää vaihtoehtoa. Montahan prosenttia viina suomalaisia tappaa.
Kiitos kun luit. Heitä haukut alas.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan
Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus167220- 1992607
Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan1102241En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.761628Exän käytös hämmentää (taas)
Osaisivatko palstan herrat kenties helpottaa tulkitsemista? Toki naispuolisetkit saavat antaa tulkinta-apua, mutta nyt k1911129- 441029
Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va461009- 99961
Susanna Laine paljastaa - Tästä farmilaiset yllättyvät joka kaudella: "Ettei olekaan niin paljon..."
Farmi Suomi vie Pieksämäelle maaseudulle ja suosikkirealityn juontajan puikoissa on Susanna Laine. Uudella kaudella muka6763- 46763