KAHVIPIRTTI 134 / 2017

Huomenta vielä melko pimeään lauantaiaamuun ja pirtin uusintaan.
Taas venyi niin pitkäksi tuo edellinen, johan kuukauden päivät pyörikin ja kaikkea kivaa luettavaa meille antoi.
Nyt sellaisen pinta siivouksen vaan teen, pölyjä vähän ulos puistelen ja tuuletan, syksyn tuoksut sisään lasken.
Ulkona onkin enemmän siivottavaa, on nuo puiden lehdet maahan tippuneet, väriä antavat ja kun niitä tässä keoksi harvoin, tulee mielihalu kasaan hypätä, hillitsen halun muistaen, että ylös nouseminen sangen vaikeaa.
Olisihan se hauska näky ohikulkijoille, se ylös pyrkiminen.

Pihapiiri nyt siisti, ei vaaraa liukasteluun, sytytän roihut oven pieleen, pitäähän pirtin näkyä tässä syksyisessä hämärässä.
Pellava kudonnaiset laitan pöytiin ja syklaamit lilan punaisina pellavan sävyyn loistetta antaa, kahvipöytä saa mahtavan kauniin valkoisen ruusukimpun, en malttanut ohi mennä, kun kanerva ostoksia tein.
Kaunis käsin merkattu pellavaliina ja vielä hyvin manklattuna tekee juhlavan vaikutuksen ja houkuttaa kahvin nauttimiseen.

Punaiset rusetit Miuku-mauku ja herra Hippiäisen kaulaan, osaavatkin siinä keikistellä, kaulin myös värikkäällä rusetilla hymyä leveämmäksi vääntää ja tervetulo toivotukset esittää.
Tuoreet riisipiirakat tuosta meidän pienestä puodista juoksin ja munavoin kanssa tarjolle laitan.
Aamupala vähän tukevampi, jaksatte sitten syksyisiin hommiin tarttumaan;)

On se niin ihana tuo minun kauppa, seitsemältä jo aukeaa ja kuumat piirakat heti kaupan, ei taida kauppias olla aamu uninen;)

Tällä tapaa tänään, toivotan nyt puhtaaseen päiväkirjaan teitä kirjoittelemaan, viestejä arjen elämästä laittamaan, no tokihan juhlavammatkin mielellään kirjataan ja luetaan, eihän elämä aina yhtä puurtamista voi olla.
Tulen vielä takkaan laitan ja ehkä hyvän kahvin tuoksu sisään houkuttaa uudempiakin kirjoittajia, kaikki niin vanhat kuin uudetkin, tervetuloa.

208

1737

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ramoona_

      Kahvipirtti on meidän ilmainen ilo, eikä herkuttelusta kerry yksikään kilo.
      Silmäruokaa Skillan myös tarjoaa, soman viihtyisäksi pirtin aina sisustaa.
      Nytkin on perinteet kunniassaan, piirakat tarjolla , pöydät pellavaisissaan.
      Muuallakin nyt perustetaan kissakahviloita, mutta omaamme ne ei voita.

      Perinteitä henkii pellavaliina , kauniit merkkaukset käsityötaidon todisteena.
      Ennen pellavat itse kasvatettiin, häkilöitiin, loukutettiin, lihdattiin, kehrättiin.
      Niistä karkeammat rohtimet hursteihin arkisiin, aivinat hienoihin kudonnaisiin.

      Kissa sylissä kehrää , ei edes pudota karvoja, kaulinkin edustaa pehmeitä arvoja :
      mielikuvitusta ja huumoria kun riittää, on aihetta arjesta ja juhlahetkistä kiittää.
      Ihanaa on katsella elävää tulta, kiitos sydämen lämmöstä, Skillan-kulta !

      • Jotenkin vain jäin koukuun tohon pellavankäsittelyyn,Se loukutus ja lihtaus lämpimässä saunassa ei niin hääppöstä ollut.Ne rohtimet langat pisteli,mutta piikon ja kahatoimisenkutominen oli jo helpompaa
        .Minulla tuvanvintissä mattokangas kuteilla,tuskin saan sitä valmiiksi,jos luojani katsoo toisin ja kutsuu minut muualle??


    • Joo, kyllä Pirtti hyvältä näyttää. On hämärä päivä, vähän huonosti Pirtin näen. Kyllä siellä kisulit vastaanotossa pyörii ja toimii ikänkuin portsarin tehtävissä.

      Lehdet puista tippuu täälläkin. Enkä väritys on vielä komeimmillaan, paremmin loistaisi jos aurinko heloittaisi. Eipä valoa näy, pilvistä on ja sateen rajamailla mennään. Lehtiä kulkeutuu myös porraskäytävään. Ulko-oven päällä on katosta, oven eteen kantautuneet lehdet pysyvät kuivina. Siitä se veto imaisee joskus raialakasti puiden lehtiä sisään ja kulkeutuuhan niitä jaloissakin. Eihän kaikilla ole aikaa kopistella roskia kengistään:) No pienihän se ongelma on.

      Tämän päivän hommelini ovat putkessa. Pientä tuhraamista kyhään ajankulukseni. Tietysti päivän juhlahetki lähestyy - saunavuoroni. Siinäkin hiukan kiusaa se, kun yli 30 v oli sama aika saunavuorolle. Nyt sitten muutettiin toiselle päivälle ja myöhemmäksi. Toki perustelutkin oli,
      saunojat ovat vähentyneet ja näin saunapäiviä on tiivistetty. Ilmeisesti asukkaat talossa ovat siinämäärin vanhentuneet, että jotkut ovat jättäneet huonoksi menneen liikkumisen takia vuoronsa pois. Tässä tämän päivän juttuni, katsotaan jatkoa toiste.

    • Nikitön-

      Ei ollut ilmaista iloa tämänpäiväinen teatterissa käyntini, vaan maksoi 78 € ja
      matkat Espoosta Helsinkiin ja takaisin.
      Olin ostanut lippuni (samoin me kaikki osallistuneet) jo ennen HS:n murska-arvostelua Myrskyluodon Maijasta, ja lippua ei saanu enää myydyksikään, joten aikaa piti löytyä, vaikka kaikenlaista muuta nyt onkin tarjolla vähän jo liikaakin.
      Kun esitys alkoi, ja Lasse Mortensonin tuttu teema Myrskyluodon Maijasta kuului, ajattelin, että tämähän on varmaan hyvä.

      Juttelin väliajalla ystävieni kanssa, jotka halusivat lähteä kotiin, ja hekin jäivät sitten loppuun asti.
      Juttu kesti melkein kolme tuntia, ja on yhdyttävä siihen mielipiteeseen, että sekava, pitkitetty loputtomiin väkisin, ja vaikka tuo mainittu teema toistuessaan olikin hyvä, niin paljon olisi poistettavaa musiikissakin, samoin koko stoorissa.

    • hurskainen

      Ne vaan jostakin tulee; eilen illalla näihin aikoihin alkoi kurkussa tuntumaan nielemisvaikeutta. Siks olen alvariinsa varautunut näihin.
      Otin ensin mainoksen mukaan bakteereita sorsivan Bafusin tabletin. Sitten Carmolis yrttitippoja, päälle lievempää Karmoliitta Munkin yrttitippoja, samoin.

      Kurkkukivulla minulla yleensä alkavat flunssaoireet ja tautikin päälle ellei fhöökimistä heti katkaista vastahyökkäyksellä.
      Yöllä heräilin hengitysvaikeuteen kun kun limaa nousi liikaa kurkkuun. Yskänsiirappia tujaus ja uni pääsi jatkumaan.
      Ihan selvä hakatun tunne, lievä särky säilyi kropassa koko päivän. Siihen päivän mittaan pari Pamol 500 nappia, sellaista suussa sulavaa. Nyt jo hellittää.
      Sinänsä harmi kun meillä oli moneen päivään satamaton sää. Meikällä taudinoireet lisääntyvät jos lähtee pakkoyrittämään jotain fyysistä hommaa.

      Lieköhän Muori 77 kokeillut noita apteekissa myytäviä tulisia kipugeelejä käsivarsikipuunsa. Minua helpottaa pelkkä kylmägeeli yöllisiin leposärkyihin.

      • hyvästi.iltaan.asti

        Lauantaina sauna, viina ja tervalla hölväys auttaa hyvästi.


    • Huomenta tasaisen harmaaseen sunnuntaiaamuun, ei sada, ei paista ja lämpöä seitsemän astetta.
      Hiljan päivä, ei taida oikein suosittu nimi olla, vaikka kaikki vanhat on tulleet uudelleen käyttöön, onnittelut Hilja nimisille.
      Eilinen päivä oli kaunis, oikein sai auringon hohteisia puita väriloistossa ihastella, kyllä syksy osaa olla kauniskin, tuo koivukin mistä aina jutustan, on kokonaan keltainen, seisoo rauhallisena ja odottavana.
      Orava kipitti tien yli, ihmetellä pitää, että ne selviävät liikenteessä, en yhtään kuolleena ole nähnyt.

      Kyllä varmaan tervallakin ennen paljon paranneltiin, tuota viina en suosittele, kyllä se usein kipeäksi saa, varsinkin jos liikaa nauttii.
      Sanotaan että vanhalle ihmiselle ruokalusikallinen illalla verenkiertoon eloa antaa, konjakista nimenomaan puhe.
      Terva on hyvätuoksuien, kun sitä hengittelee voi olla vaikka flunssan apukeino parantumiseen.

      Meilläkin saunavuorot sopii yhteen päivään, asuntoja 29 ja saunavuoroja on seitsemän käytössä, ihmiset taitaa unohtaa tämän vanhan ja hyväksi koetun avun antajan moneen vaivaan.
      Minä kuitenkin käyn kaksi kertaa viikossa , hyvältä tuntuu saunan jälkeen, muuta hoitoa ei liioin kaipaa.

      Keinot on monet, sanoi emäntä kun kissalla pöytää pyyhki, niin tuntuu olevan konsteja ja estoja flunsan torjuntaan Hurskaisella
      Hyvä se on, jos osaa ennakoida tulevat taudit ja hoitaa tutuilla konsteilla.
      Minä en noista geeleistäkään ole huomannut ihmeellisemmin apua saaneeni, kai se toimii erilailla eri ihmisillä.
      Kyllä muorin kannattaa kokeilla noita Hurskaisen neuvoja, paljon kokeillut puhuu rintaäänellä.
      Eihän sitä huonokuntoisena pitäisikään töitä ajatella, lepää nyt vaan kunnolla Hurskainen, kohta on kaukana pipi ja tauti;)

      Usein nuo uudelleen ohjatut teatteri kappaleet eivät yleisöön vetoa, olen nähnyt Myrskyluodon Maijan telkkarissa ja se musiikki tunnelman loi, aivan onnistunut elokuva.
      On se niin, että Tuntematon sotilaskin on paras ensimmäisenä versiona, vai onko sitä niin tottumusten orja, ei osaa uudistua.

      Ramoona, sinä sanan taituri oikein runollisesti sait pirtin synnyn kuvattua, kiitos.
      Minä juuri olen noita merkkaus töitä harrastanut, lapsille isot liina tehnyt, mutta vaan juhla hetkinä niitä pöydillä näkyy, hyvä niin, joka päiväisessä käytössä ei aivan parhaita.
      Pellava vaatii sileän pinnan, hieman suuritöisempi silittää, jos mankelia ei ole.
      Perinne tietoutta sinulla paljon, mitä olen saanut kertomanasi lukea pirtissä ja varmasti iki onnellisia on lapset ja lapsenlapset sinun taidoistasi ja tiedoista, millä heitä opastat muistamaan menneen elämän tapoja.
      Vaikka olen jo vanha on minulta jäänyt paljon kokematta sellaista, joita maalaistaloissa esimerkiksi tehtiin, kuitenkin mielenkiinnolla lueskelen kaikkia vanhoja asioita.
      Voisi sanoa, että utelias ihan olen ja paljon kyselen ennen tehtyjä minulle outoja tapoja ja tietoja.
      Oman maamme historiassa on niin paljon asioita, joista en nykyihmisellä ole mitään käsitystä ja sanotaan, jos ei tunne menneisyyttä, ei osaa rakentaa tulevaisuutta.

      Nyt kuitenkin on ruvettava tämän lepopäiväksi sanotun sunnuntain viettoon, mikä sekään ei sellainen ole kuin ennen vanhaan.
      Kotona oli aina sunnuntaina radio kirkon menojen aikaan auki ja muutenkin se oli rauhaisampi päivä.
      Nykyinen elämän rytmi niin kiireinen, ettei ehdi rauhoittumaan pyhänäkään.
      Syksyisen kaunista päivää, saattaa jossakin sadetta olla, mutta asia mille emme mitään voi, joten ollaan sen mukaisesti, mihin mahdollisuudet riittää, moi,moi!

    • Mamma-Mia-

      Olen samaa mieltä SkillaN tuosta Tuntemattomasta sotilaasta! Minusta Väinö Linnan tarkoitus kävi siinä täydellisesti toteen, Edvin laine oli kokenut kirjan varmaan samoin kuin itsekin sen koin, yli 20 vuotta vanhempien omaisten oltua sotarintamalla.
      Jo näyttelijäin valinnat olivat hyvät! Olen katsonut sen hyvin nuorena, 1950-luvun lopulla.

    • Päivää.
      Eilen varjo-olentoni Puskasuleima naputteli melkoisen tarinan, mutta loppujen lopuksi se kompastui siihen peijakkaan palikkapeliin. Puskis kun ei ole rekisteröitynyt. Välitän tässä nyt kuitenkin hänen ruskaan rakastuneet terveisensä. Hän ei ole nurkkapatriootti mutta täpötäydestä sydämestään rakastaa Suomen ruska-aikaa. Puskis toivottaakin maailman kauneimpia syyspäiviä Kahvipirtin porukalle!
      En lähde olemaan eri mieltä kaverini kanssa suomalaisen syysluonnon kauneudesta, vaikka aurinko ei olekaan kovin lämpimästi hyväillyt värikästä luontoamme.
      Siispä oikein reippaat syysterveiset minultakin: valoa ja iloa ikiomaan Kahvipirttiimme!

    • Tänään losotti vettä koko päivän. Ei ollut asiaa ulos kun ei ollut tarvettakaan. Siitä sitä joutoaikaa jäi, kun marketit ja kävelyt olivat pois ohjelmastani.

      Niinpä tuli hetki, että istuin pöydän ääressä ja naputtelin kynällä pöytää ja ajattelin turhanpäiväisiä höpelyyksiäni. Tuli mieleeni, kuinka joku aika sitten eräs päätoimittaja opasti alaisiaan käyttämään neutraaleja ilmaisuja mies-painotteisuuden tilalla. Onhan niitä: hevosmies, lautamies jarrumies, vihamies... paljon on niitä. Sittenpä pätkähdin ajattelemaan, että entäs nainen? No niin ...tässä tulosta. Ei kannata ottaa vakavasti.

      Kaksinainen, puolinainen, aukinainen, katkonainen
      avonainen, rikkonainen, kaukonainen, liikenainen.
      moninainen, sovinnainen.

      Ominainen, olennainen, ihanainen, kaikkinainen
      kannannainen, kokonainen, varsinainen, vakinainen
      Jormanainen, Savinainen...

      Onhan heitäkin paljon. Joutavalla on jotakin, voin itsestäni sanoa. Hyvää sateisen illan jatkoa.

      • Nikitön-

        Olen joskus tuollaisen ketjun alottanut, siitä tuli aika kiva.


      • Jatkoa.edelliseen.viest

        Se kirjoitettiin 6-kymppisissä monta vuotta sitten, jolloin käytin nikkinimeä Satu*.


    • Eipä näin äkkiä keksi minkälainen on tuo nainen voisi olla, sanotaan nyt vaikka vailinainen. Harvoin niitä täydellisiä löytyy, mutta keksikää muutkin, edes yksi lisää.
      Tänään tosiaan satanut ainakin iltapäivästä, aamusta en niin varma olekaan tuli nukuttua vähän rokuliin.
      Eipä meidänkään tarvinnut ulkona käydä, kaivoin pakkasesta lohiruotoja niitä oli kahdesta isohkosta lohesta jäänteet. Ensin keitin ne kattilassa vähän mausttettuakin tuli Äkkiä tuonlaiset palat kypsyy sihdin kautta liemi talteen ja ruodot ymm palat jähtymään. Helppo kylmempänä perata lihat talteen, sitten muut aineet kypsäksi siinä liemessä, mausteita maun mukaan, kalanpalat sekaan, voita, tilliä, samalla maistaa puuttuuko mitään. Ihan lohisopan makuista tuli ja jäi jotain huomiseksikin. Itse kun Graavaa niin se ei sitten paljoa maksa kun ne "jätteet"käyttää.
      Siinä sitä sadepäivän puuhastelua.
      Tuo tuntematon sotilas sen Väinö Linnan romaanin mukaan Edvin Laineen ohjaus on mielestämme paras, se me päästiin katsomaan ensiiltaan. Bio ReX siinä vanhan linja-autoaseman luona Helsingissä, Kekkonenkin pääsi meidän siivellä mukaan.

    • hurskainen

      Ei niin hääppöinen kesä muuttui painajaismaiseksi syksyksi. Pitkillä sadejaksoilla on viljelijöiden murheiden lisäksi vielä kosteusvauriot julkisten ja yksityisten talojen rakenteissa.
      Vaikuttaa se ihmisten terveyteenkin.

      En muistanut hakea ilmaisrokotepiikkiä viime marraskuussa. Eipä se toki säästänyt silloinkaan kun otin sen. Kurkku oli aamulla kipeä ja kurja olo.
      Toki ruokahalu ja etenkin unentarve -ja saanto ovat hyvät. Pitäisi aloittaa kevyen katoksen rakentamispuuha. Tiedän; jos sille lupaa hakisin, se ei heltiäisi.
      Luotan siihen ettei kaupungin rakeennustarkastaja sitä purattaisi, kun tietävät rakentajan iän rajallisuuden.

      Ynnämuu laittoi funtsauslistallaan isolla nuo kaksi erisnimeä. Tunsin Jormanaisen ja tiedän Savinaisen, sukuniminä. Lisäksi hyvin harvinaisen nimen Nännimäisen tunsin.

      Olen jämähtänyt niin turhautuneeksi, etten ole enää vuosiin jaksanut katsella jäätanssikilpailuja. sarjajääkiekkoilusta nyt puhumattakaan.

      Ne Alaskasarjat tuntuvat eniten telkkarissa luontevimmilta. Niitä seuraan. Ihan hurjia ukkoja. Se ansapyydystäminen pitäisi kuitenkin ehdottomasti kieltää hirmuisena villieläinten rääkkäämisenä.

      • Satunnainen oli filmivalintani tänä iltana, mutta ihan laadukkaan illan koin. Myöhä kun jo on, pujahdan peittoni alle pitemmittä puheitta!

        Hyvää yötä 🛏 zzz


    • Nikitön: " Olen joskus tuollaisen ketjun alottanut, siitä tuli aika kiva. "
      Jatkoa ed. "Se kirjoitettiin 6-kymppisissä monta vuotta sitten, jolloin käytin nikkinimeä Satu*."

      Sori, en voinut tietää aloitustasi. Kuusikymppinen ole koskaan täällä ollut ja hyvin harvoin ko. palstalla käyn. Toki lähdemaininta olisi ollut paikallaan, vaikka viestini ei aloitus ollutkaan. Eiköhän jatkella:)

      • Satu-ennen

        Ihan O.K., - iloista maanantaita Kahvipirttiin!


    • Huomenet uuteen viikon alkuun, jo lokakuun toinen se on, yhtä harmaana tämäkin alkaa.
      Kypsymättömät viljat odottavat poutapäiviä maanviljelijät raapivat päätään, mikä eteen?
      Siinä sitten tämä tavan tallaajakin joutuu eurojaan ehkä enemmän aina vaan pussistaan pulittamaan.
      Surullista on tämä ainainen pilvisyys ja sade, ihmeellinen kaiken kaikkiaan on mennyt kesä ollut.
      Myrskyjä ympäri maapallon ja osamme olemme mekin saaneet ja taas tuuli on voimistumassa tänäänkin.

      Kyllä ynnämuu kaikki nainen päätteiset keksi, minä yhden sukunimen Tahvanainen, aina oli yksi kirjain väärässä kohti varmaan joku vieläkin noita keksii.
      Sadepäivän hommaksi ihan kiva naputella kynää ja keksiä aivoja askaroivia juttuja;)

      Hurskainen tuon harvinaisen tyrkkäsi, sitä minä en ynnämuun listassa huomannut.
      Eläinten pahoin kohtelun minä myös ehdottomasti kiellän ja ihmiset jotka näin tekevät pitäisi laittaa häpeäpaaluun, kokemaan jotakin mikä ymmärryksen kivusta saisi aikaan.
      Eläin on ihmisen armoilla, ja tämä niin viisas ihminen, jolla on sivistystä pitäisi se tietää ja ymmärtää, kipua tuntee eläinkin.
      Riittää jännitystä Hurskaisella, että rakentaa ja sitten jännää, tuleeko purku määräys;)

      Tarkkaan teen minäkin lohesta ruokia ja hyvän sopan saa noista ruodoista ja evistä.
      Joskus kalliilta tuntuu ostaa, mutta loppujen lopuksi monta ruokakertaa siitä laittaa.

      Eilen vierailimme kälyni luona melkein koko minun perheeni ja matkalla tuota samaa ihastelimme, mistä Venlastiina kirjoitti, ruska on mittava, päävärinä kuitenkin keltainen.
      Värit muuttuvat, kohta ruskea väri voitokkain, vihreä kuitenkin pintansa pitää, kuusien ja mäntyjen voimalla, ihana on syksy, vaikka ainainen sade mielen masentaakin.
      Minä jo talvea alan odottamaan, tokko kunnon talvea enää saadaankaan, olisi se ihan mukava kuulla jalan alla narskuva lumi pakkaspäivinä ja ne tähtiset taivaat ja kuutamot.
      Tulisihan pitkinä pakkaskausina taas mieleen kesän lämpimät;)
      Tätä tämä elämä on, aina jotakin vailla, aina kaipaamassa jotakin, se on tämä mieli aika kummajainen.

      Katselin tuossa pienen pojan kävelyä äitinsä rinnalla, hoitoon varmaan taapersi, hyvin reipas oli astunta, noin se alkaa se aikuisuuteen kasvu jo pienenä elämä aikataulutettu.

      Tuosta kyläreissusta vielä, oli siellä tarjottavaa silmät söivät, maha ei vetänyt, kovasti oli emäntä vaivaa nähnyt, se sitä karjalaista vieraan varaisuutta taas todistettiin.

      Minä myös seikkailin kanavalta toiselle toissa iltana ja päädyin katsomaan ruotsalaisen rikkos sarjan, vei puoli yhteen asti, no aamulla sitten liki seitsemään nukuin.
      Tänään kässäri kerhoon, kuulemaan ja kokemaan miten on toiset viikkonsa viettäneet, ehkä myös käsityöt edistyvät.
      Oikein mukavaa päivää säästä huolimatta, onneksi on sateenvarjo minkä alla voi suuremmalta kastumiselta säästyä, jos on jonnekin meno edessä.

      • hurskainen

        Kahvipirtin automaatista valitsen aina kuumaa maitokaakaota. Onhan se hyvää. Itselle ei kannata ostaa, kun jonkunlaiasta korviketta saa laittamalla kuumaan veteen kaakaojauhetta.
        Ohut flunssa jäi päälle. Sen aiheuttama lihasärky tokenee Pamol 500mg parasetamol tabletilla. Tämä oireilu tekee henkisesti laiskaksi, kait se joskus hellittää.

        Imureissa minulla on ollut huono säkä tai osaamaton käyttö. Sen savuvammaisen tilalle hankin Hundai pussittoman. Pian siitä murtui imuletku.
        Ehkä maahantuoja sellaisen uutena lähettäisi, mutta hinta voisi olla koneen luokkaa.

        Vaimovainaan hankkiman koneen imuteho on jo niin heikko, ettei sillä tee enää mitään.. Hyvän koneen hankkiminen tietää pientä automatkaa.


    • Tervehdys!
      Koska paheeni on olla monisanainen nainen, en tällä kertaa tee muuta kuin ilmoituksen: elossa ollaan.
      Eloisaa elämää Teille kaikille!

      • Täälä kanssa --elossa ollaan . Olen saanut näköni takasin . Kunhan toi järkikulta vaan ei jätä minua Niinhän sitä aina ennen sanottiinkin " Äly älä jätä " Mutta mitä sitä suremaqan etukäteen -- Vielä pärjäillään Kotioloissa ja omin avuinkin . Poikkesin kun kokeilin kun Taloyhtiö teki korjauksia Laajakaita toimintoihin -- Etu sivut ja kaikki entinen on aina kirjoitettava Uusiks . Ja Kirja merkitkin Suosikit on jossain -- On onneksi aikaa ,että saa kokeilla kuinka taas saan tämän "entisenlaiseksi .

        U,M
        P.S pli kiva käydä Kulmakaapilla en kerinnyt --kun on näitä muita hommia ja on pidettävä "järki päässä "


    • Iltapäivän kahvihetkenä on mukava Pirttiin pistäytyä. Pyykin sain telineelle ripustettua juuri, eikä ulos niitä nyt saa millään. No, kuivaa ne kylpyhuoneessakin nopeasti, nyt onkin aika laittaa ohuet kesäpuserot pukupussiin odottamaan ensi kesää.

      Pienoista haikeutta tuntee kesästä joka antoi odottaa itseään, sääli viljelijöitä sadonkorjuun vaikeuksissa. Tuo pohjoinen sijaintimme sitä epävarmuutta viljanviljelyyn tuo.

      Ihania uutisia kuulu presidentinlinnasta 😋 Jenny rouvasta on vihdoin äiti tulossa! Tosi viehättävää tapahtumaa saamme toivottavasti seurata.

      Katselin aamulla parvekkeen annansilmääni, miten "kerrannaiset" kukkaset siinä vielä on

      Hups...tässä sainkin yllättäen kahviseuraa täällä 😊 heippa vaan

    • Ylen sateista iltaa! Sitä se on ollut koko päivänkin. Lämmintä sentään kymmenkunta asteellista.

      Samaan vähän rikkinäiseen, läpinäkyvään kertakäyttötakkiini kääriydyin, kun kauppamatkalle sonnustauduin. Hyvin se "takki" tehtävänsä hoiti. Eräs tuttu kampraatti tuli paikalle kun ulkokatokseen menin riisumaan sadevarustettani. Hän oli tarkkasilmäinen, huomasi takissani melkoisen repeytymän. Epäilin, että kannattaneeko tuota vaatekorjaamoon viedä vaan täytynee koettaa omin voimin paikata.

      Marketissa oli ihan vilskettä. Tottahan pyhänseutuna on entiset sapuskat syöty. Aulan orretkin olivat täynnä istujia, odottelivat sadepilviin poutarakoa, jolloin pääsisi livahtamaan kotia ostoksia jalostamaan. Pääsin istumaan poistuvan tilalle. Monethan heistä olivat vain juttututtuja. Siinäpän toisiamme jutuilla valaistiin ja kuulihan sinä muutaman vanhan kroisin vitsinkin. En kyllä ala punottamaan kuullessani, mutta en viitsi tekstiksi näytettä vääntää.

      Jos ja kun näyttää, että sadetta riittää voi tulva yllättää täälläkin. Harvoin paikallinen joki tulvii yli äyräidensä, mutta eipä se olisi ensimmäinen kerta. Katsellaan...

    • Neeasa

      Iltakävelyni päätteeksi huomasin valoa Pirtistä, ynnämuu sieltä oli hiljattain lähtenyt.
      Hyvä kahvin tuoksu leijailee, uskaltaisiko vielä tähän aikaan juoda kupposen, ettei mene yöuni,
      taidan ottaa turvallista teetä ja hunajaa.
      Porkkanat sain jo pakasteeseen asti raasteena, nopsaan se sujui, kun otin yleiskoneen esiin ja
      sillä raastoin pieniin rasioihin.
      Kaunis ruska on kohta ohi, kun tuuli ja sade puita vihmoo ja se työ, mikä siitä seuraa!
      Ruohonleikkurilla olen niitä ajanut, tulee hyvää lannoitusta samalla nurmikolle.
      Syksy on tullut, sen huomaa! Joskus kuitenkin on vielä lokakuussa ollut oikein aurinkoisia päiviä.
      Odotellaan niitä!

    • Olen tänään riidellyt kirjautumisesta. Tuo peijakkaan jahuu vaatii kaiken maailman salasanat, vaikka olen jo vuosikymmeniä sitten kirjautunut Venlastiinaksi.
      Se kirjautuminen kuului sarjaan "nimi on enne".
      Minun kohdallani tuo sanonta on pitänyt paikkansa monta kertaa. Huippu lienee se, että nykyinen suomenkielinen sukunimeni on sama kuin vanhemmiltani saatu sukunimi på svenska.
      Venlastiinaksi kirjautuminen kai enteili sitä, että myimme rivarimme ja muutimme kirkonkylän keskustaan kerrostaloon Venlantielle. Asunnon vaihdosta meillä ei ollut minkäänlaisia suunnitelmia siihen aikaan, kun minä innostuin Kahvipirtin vakioasiakkaaksi.

      Saa nähdä, muistaako tämä aparaatti vielä, että olen kirjautuneena.
      Aika on kulunut rattoisasti, sillä meillä poikkesi iltakylässä ex-miniämme, joka edelleenkin ikään kuin kuuluu meidän perheeseemme. Hän poikkeaa aina silloin tällöin jutustelemassa ja tuo tullessaan aina uutisiakin. En kai tietäisi tuttaviemme kuulumisista yhtään mitään, kun en juurikaan liikuskele lähiympäristöä kauempana.
      Hän ja poikamme ovat edelleenkin puheväleissä, ja niin pitää ollakin. Molemmat tuntuivat pitävän tärkeänä sitä, että oli heidän keskinäinen tilanteensa mikä tahansa, heillä on yhteinen tytär, jolla pitää olla sekä isä että äiti.

      Jaaha. Tässä sitä vain lörpöttelen, vaikka nyt olisi hörppimisen aika. Pitäisi nautiskella päivän kolmas pillerikourallinen ja painua sitten pehkuihin.

      Hyvät yöt ja kauniit unet!

    • Mmmmmuutuut

      Aurinko paistanut lähes koko päivän. Puutarha on nyt syksyn lähellä.

    • mamuuurituuyep

      Suomi 24 on hyvin sairas!

      • Se-on-xx9.eli-ru

        taas käymässä


    • Niiin harmaa on maa , matala taivas, tuulet ne tuivertaa ja ikkunat itkee vettä. Eli se maanisdebressiivinen syksy kaikkinen melankolisine sävyineen. Linnut suorittavat ihmeellisiä lennonkorjauksia tuulenpuuskan tarttuessa yllättäen siipiin. Pahiten näyttävät kärsivän harakat takapainoisen lentotyylin vuoksi.

      On toki syksyssä paljon iloakin, pitää vain katsoa asioita sillä silmällä. Sateen tauotessa ja viimeistään auringon säteiden tunkeutuessa tummanpuhuvien pilvien raoista puiden syyskirjo puhkeaa täyteen loistoonsa, kirsikkapuiden kirkkaan punaiset lehdet vaahterlehtien oranssin ja koivujen kellahtavien lehtien antaessa lisäsäväyksen maisematauluun.

      Ulkona sadeasuun pukeutunut koira kiskoo emäntäänsä kukkapensaalta toiselle, tarkastaa perusteellisesti haukkumusteella kirjoitetut viestit, Kaapaisee parissa kohta äkäisesti multaa viestin päälle ja kirjoittaa sitten oman viestinsä tyttökaverilleen, Hetken kuluttua pari katoaa näköpiiristä kauempana olevien puiden lomaan.
      Illalla avaan telkkarin, virallisesti uutisia varten, todellisuudessa tarkistaakseni kenorivit. No comments. Uutisissa hehkutetaan Saulia ja voivotellaan lakkouhkaa sekä myöhästylevää Olkiluotoa. Sää kuin vakioveikkaus, ei yllätyksiä.

      Ei tippa tapa, otan niitä kaksi, yksi molempiin silmiin, Tohtoritäti määräsi, kahviakin otan ihan omalla määräyksellä. Kello sen verran, että aika poistua harjoittelemaan vaakatasoa.

    • Huomenta Aleksis Kiven päivään ja tuulet niin vinhasti vinkui ja vettä sataa, näin se oli Aleksin syntymä hetkelläkin.
      Tämä sama seurasi häntä koko elämän, syksyisen oloinen sää, mielen mustaksi veti ja arvostus mitä ilman hän sai jäädä.
      Tänään tulee TV:stä elokuva Nummisuutarit, hyvin vanha versio, hänen yksi mainittava teos.
      Eipä voi mieliala alemmaksi juuri mennä, kyllä tämä sää meitä koettelee.

      Mukava kuitenkin nähdä uusi kirjoittaja, jatka viestittelyä jatkossakin ruorikoski.
      Noinhan se koiran elämä kulkee, viestejä on runsaasti, kunpa emäntä tai isäntä antaisi rauhassa niitä lukea.
      Usein näkee kiireesti koiraa perässään kiskovan ulkoiluttajan.
      Noita tippoja saa silmiin laittaa aamuin illoin, joskus päivälläkin, kun oikein tarkkaa tekee.

      Aurinko tipottain iloa antaa ja vielä eri puolelle suomea sitä jakaa, kai osamme olemme täällä myös saaneet, vaikka aina tuo sade tuntuu ikkunoihin ropsavan.

      Kyllä se lasten vuoksikin on hyvä, jos eronneet vanhemmat voivat yhteen hiileen vielä edes osin puhaltaa.
      Näin on poikani ja ex vaimonsa elämässä myös, näin elämä meitä kuljettaa ja paras sopeutua kaikkeen.

      Kyllä taitaa viimeisetkin juuresten talteen otot ja muut syksyiset hommat loppusuoralla olla, nyt suppiloiden aika.
      Sain eilen yllätyksen, pussillisen suppiloita ja tänään herkuttelen, teen piirakan ja kastikkeen, nam,nam.

      Kyllä tuota vettä on tullut, herää kysymys todella mihin kaikki sopiikaan, voi olla että yli äyräitten pullistaa, toivottavasti ei tuhoa kuitenkaan aikaan saa.
      Kaupalla käydessä sen havainnon usein tekee, että ainakin miehet ryhmiin kokoontuu ja juttua tulee.
      Ehkä vaimot ostoksia tekemässä ja miehet odottaa sitä kassia kannettavaksi;)

      Onhan se melkoisen iloinen asia, tuo vauva uutinen ja varmasti juttua riittää aiheesta, onnea vaan tulevalle äidille ja isälle.
      Kyllä se ulkona pyykin kuivatus alkaa ohi olla, kylpyhuone , jos ei ole kuivaus huonetta, saa tehtävän suorittaa.

      Pistä Hurskainen kaikki imurisi peräkärriin (sopii kyytiin muutakin) ja vie kaatopaikalle.
      Osta hyvä uusi ja sillä turvallisesti ja tehokkaasti siistiä tee.
      Ei mikään suututa enemmän kuin konstailevat koneet, näin minä ajattelen ja ärtyilen.
      Onhan se kulukysymys, mutta elämää helpottava, kun koneet toimii.
      Jospa se flunssakin ohi nyt menee, ei aina voi epäonnea mukanaan kuljettaa.

      Päivä on kirkastunut, sen minkä kirkastuu, aina nuo sähköt on päällä oltava, jos jotain tarkkaa yrittää tehdä.
      Onneksi ei ole kuin laulutuokio ja lähellä on harjoitus paikka, ei tarvitse kovin paljon varusteita etsiä sateen estoksi.
      Pitäkää mieli iloisena, kyllä se vielä aurinkokin esiin tulee.

    • Terveiset keskisuomesta, Jyväskylän seudulta. Täytyy sanoa etta taas kerran olin ihan väärässä.
      Veikkailin aiemmin syksyllä että sateisena kesänä tulee huono ruska. Ja mitä vielä,, olenko kauniimpaa nähnytkään. Todella luonto hehkui kullan-puna-keltaisena oli upen näköistä, kun vielä niin paljon lehtiä puissakin loistoväreissä !
      Kunnes tuuli ne riepottaa alas maahan. Se on sen kauniin sadun loppu tältä syksyltä.
      Äärettömän paljon oli joutsenia teiden varsilla kokoontuneina pelloille. Sadoittain. Muuttumatkaa odottelemassa- ja lisää tuli koko ajan.

      Aurinko pilkisteli iltapäivällä. On sillä ihme vaikutus ihmisen mieleen. Vaikkei syyssäät itseäni kovasti rasita. Tuleepahan tehtyä sellaisia asioita joita ei muulloin malta asettua tekemään.

      Ihana juttu tuo Saulin ja Jennin vauva uutinen. Paljon onnea heille voi toivotella, jos/kun kauan toivottu haave toteutuu.
      Uuden kauniin syyspirtin kautta astuin sisään ,takassa paloi kutsuva tuli ja ulkotulia valaisi hämärässä illassa. Kahvit otin ja keinussa nautin. Misut oikoivat selkäänsä ja tulivat jalkaa vasten selkäänsä hieromaan, ihan kuin tuttavuuden merkiksi. Vai halusiko ne esitellä kauniita punaisia rusettejaan, ,, hei kisut ;kyllä huomasin ne.
      Nyt hyvää illan jatkoa kaikille, se on Moi

      • hurskainen

        Löytyi trollikirjoituksia noinkin luontaisen asian tiimoilta kuin mikä presidenttiparin vauvauutinen nostatti käyntiin roskamedian edustajilta.
        Toivomme että kaikki menee hyvin. Jennille olisi ensimmäinen ja naiseuden täyttymys kun palapelin osaset löytyisivät paikoilleen.

        Vielä viime lauantaihin asti uskoin, että flunssa kiertää minut. Kuitenkin räkätautina jatkuu. Ei vaadi kuitenkaan petituomiota. Siihen ilkeään "romustamiseen" on kyllä otettava muutama lääketabletti päivässä.

        Pölynimurin hain tarjouksesta. Vahva imuvoima ja markeetistakin löytyvät S-bäg pölypussit helpot vaihtaa. Hundain letku olisi helppo korjata höyrynsulkuteipillä, mutta kun se kiinnitysosa jäi koneen sisään, eikä ehjänä lähtenyt, ei sitten hörpyllä Sake-viinaakaan.

        Muutakin rojua pienkiinteistöltä löytyy pienperäkärryllinen. on peltirojua ja likaista muovia, jota ei voi viedä muovinkeräyskonttiinkaan.
        Tavallisia taloustapauksii nää on, mutta kun elämä pyörii vain n ä i s s ä lillukanvarsi-asioissa.
        Sisäsiivous ei nyt vielä maita, mutta olen laittanut patjan alle setelin pari ammattisiivoojaa varten. Yhtenä aloituspäivänään hän sai aikaan ehkä viidenneksen koko urakasta. Lupasi tehdä tällä viikolla seuraavan erän.

        Se on tänään jo puolenviikonaatto sanoi entinen veijari velmuillessaan.


    • Vettä taas pudotteli koko päivän. Satoi myös yöllä. Parikertaa heräsin ja kyllä ikkunapellit ropisivat. Tänään mainittiin uutisissakin Etelä- Suomen runsaista sateistä ja jokien tulvista. Ei nyt pitäisi olla vaaraa asunnoille, mutta pellot tietysti kunnolla vettyvät kun tulva penkereet ylittää.

      Sisätyöpäivä tuli täysin pidettyä. Jos nyt työpäivästä voi puhua, paremminkin lonkanvedosta.
      Aamulla ihmettelin kun vastapäisen talon katolla lippu liehui. Enpä muistanut Aleksis Kiven päivää. No, selvisihän se melko pian kalenterin vilkaisulla.

      Katselin tv:stä "Nummisuutarit" lähes konaan. Mykkäelokuva se oli v. 1923, pieniä tekstipätkiä muutama "ohjaamassa." Olen monta kertaa elokuvana ja näytelmänä katsonut ja myös lukenut tämän "suutarin" Niinpä oli ihan hyvä katsoa mykkänäkin, hyvin pysyin "kärryillä."

      Kiinnostuin erikoisesti puitteisiin: mökkiin, hirsiseiniin, sisusteisiin, ulkokattoihin, hevoskärryihin, pistoaitoihin ja portteihin. Näkyi sellainenkin vedenkantoväline kuin korento. Elokuva on valmisunut n. 60 v. näytelmän julkaisun jälkeen ja siitäkin on aikaa vierähtänyt tähän päivään 94 v. Hyvin se toi mieleeni "vanhaa elämääni" korpikylässä tiettömän taipaleen takana. Saman tapaisia vinkeitä ja toimia sitä tapahtui sielläkin. Ei tietenkään täysin elokuvaan rinnastettavissa, mutta jotenkin myötäileviä. Latelle & kumppanille A. Kiven päivä on kotiseutujuhla.

      Hurskaisella ongelmia riittää. Pölyimurin letku saattaisi jostakin löytyä. Murtuneen letkun kyllä saa korjattua ilmastointiteipilläkin. Muutama kerros kireälle vedettynä kyllä pitää ja kestää. Niin minä kokeilisin. Eihän siitä täysnätti tulisi, mutta eihän imuria tarvitse kauneusnäyttelyyn viedäkään. Jaaha...aika lopettamiseeni. Jatkellaan ja katsellaan!

    • Mamma-Mia-

      Eräällä saitilla tulevat vanhat muistot aina esiin, tämäkin vuonna 2013 kirjoittamani:
      .
      Hei, kaikki!
      - Tästä syksystä olen nauttinut tosi paljon, pihassamme pensaat seisovat liekkiriveinä ja vaahteroiden kauneutta ei voi sanoiksi pukea!
      Hevoskastanjoiden kukkimisaikaa olen tottunut odottamaan, ne ovat silloin pysäyttävän kauniita, siihen aikaan nämäkin pensaat ovat taas kukkien peitossa.
      Vuodenajat vaihtuvat, vuodet vaihtuvat, elämä tuntuu hyvältä.

    • Huomenta, nyt aivan ihanaan aamuun, aurinko paistaa ja luonto loistaa.
      Se tietää sitä, että on aloitettava parvekkeen siivous, pitää raivata kukat ja muu ylimääräinen pois ja jos sää samana jatkuu, huomenna pesen lasit.
      Kanervat ja havut, lyhdyt ja ledvalot tilalle ja syksyn pimeätä aikaa taas valaistaan.
      Tein eilen sen suppilovahvero piirakan ja tulipa makoisa, kunpa joku ystävällinen lisää minulle asti keräisi.

      Vieraat käyvät ajallaan, talo elää tavoillaan, siis sopii käydä sovinnollisin viestein xx9 tai vaikka ru;)

      Noita joutsenia oli aina ihasteltavina junalla matkatessa Huutokosken maisemissa, siellä isot pellot ja kurkien ja hanhien kanssa niitä siellä muuttomatkalla näki, keväisin ja syksyin.
      Samoina ruokailu ja levähdyspaikoina oli nämä pellot.
      Kerrassaan mukava tuo vauva juttu on, mutta toivoisi, että rauhan saisivat tässä odotus aikana vanhemmat.

      Onnea uudelle laitteelle Hurskainen, nyt pölytön koti odotettavissa ja vielä jos apua saat, käy kaikki nopsaan
      Nuo peräkärriin vietävät kannattaa lajitella, tiedä vaikka jostakin maksunkin saisi, eikös niitä ole sellaisia tarvitsijoita joille ostaminen onnistuu.
      Olenko väärässä, kupari olisi sellainen joka on arvokasta jätettä.
      Meinaa tuo nuha minullekin tulla, mutta sitkeästi niistämällä vastaan panen ja lääkitystä en ota ennen kuin olo heikkenee.

      Muistoja tuovat nuo vanhat elokuvat, maisemissaan, työtavoillaan ja pukeutumisenkin suhteen.
      Nummisuuterien teksti on hieman "huonoa" suomea, sekin poikkeavaa kuultavaa.
      Paljon sellaista asiaa, joita en edes lapsuudesta muista, siis todella vanhaa, korento kumminkin tuttu juttu, en sillä ole kantanut, mutta nähnyt olen.
      Raskasta oli ennen aikaan elämä ja siksi se ikäkin loppui ennen aikojaan, olihan tervaskantoja joukossa.
      Nyt lähennellään sataa vuotta monikin, keski-ikä noussut paljon.

      Nyt on ahmittava tätä syksyn kauneutta, hyvin pian se ohi menee, sitten lumen tuloa odotellaan ja sen jälkeen taas kevät odotuksissa, näin ne vuodet vierii;)

      Tuuli puiden oksia heiluttaa, näinköhän sadepilvet esiin työntää, monella reellähän syksy aina ajelee, toivon kuitenkin paistetta armaalta auringolta joka kolkkaan maata.

    • Todennäköistä säätä ...
      Vai pitåisikö kirjoittaa toivorikasta, kun aika ajoin vaikuttaa siltä kuin aurinko yrittäisi pyrkiä näytille.
      On se sitä yrittänyt ennenkin, mutta minä olen päättänyt olla niin maan perusteellisesti suomalainen, että en enää usko ennen kuin näen.

      Olosuhteiden pakosta ja luonteeni heikkoudesta johtuen olen menettänyt uskoni unelmiin ja tulevaisuuteen. Vielä tässä saattaisi tehdä ja tapahtua, mutta pelkkään omaan napaan tuijottelemiseksi tuntuu elämäni lipuvan likimain täsmällisestä aikataulusta huolimatta.
      Aikataulu pitää sisällään kolmasti päivässä nautittavan kourallisen kaiken maailman pillereitä, jotka eivät mielestäni millään tavalla paranna, auta tai edes hiukkasen helpota.

      Nyt taitaa olla aikaa sen verran kulunut, että taitaa taas koko tekstini kadota.
      Siltä varalta että ylläpito sallii minun päästäKahvipirttiin, kiittelen siitä vaihtelusta, joka pirtissä poiketessani on mieltäni virkistänyt.
      Kiitos ja kirjoitelkaa lisää, että minulla riittää luettavaa.
      Itse yritän hillitä ainoaa jäljellä olevaa himoani - kirjoittamista.

    • Suotta sitä hillitset Venlastiina, mukavastihan sinä kirjoitat. Ihan hyvää mieltä on ajatusjuoksusi tuonuyt, joskus jopa ääneen naurua.

      Pilvipeite repesi yht'äkkisesti täällä Espoossa, ja huoneisto tulvi aurinkoa, jotta ihan häikäistyi, nyt jo tasaantunut, ja painuva päivä on enää jäljellä.

      Katselin köynnöskasviani tässä työpöydän reunalla, miten se on lähtenyt työvalaisimen vartta kiertämään, heh, sehän tarvitsee seinätukea. Pitänee pistäytyä Clas Ohlsonilla hakemassa tarrakiinnityksellä, en viitsi reikiä seinään tehdä.

      TV ohjelmistä iloitsen Doc Martin sarjan paluusta, on siinä epäsosiaalinen lääkäri, mutta niin symppis tuossa avuttomuudessaan, heh jotenkin tyyli muistuttaa palstan R:mannia 😊

      Sitävastoin kolmikko Aki Heli ja Markku on viihdyttävän "normaaleja" käytöksessään, kiva saunakin oli viimeksi nähdyssä!

      Illan viihtyvyyttä kaikille,
      ja Muorille ihan erikoisterkkuja! Monet kerrat on Viipurinrinkelisi saanut veden kielelle, ja kiiruhtamaan taittamaan palaa!

      Muistan myös kun harvinaisuutena tulit toiselle puolelle kissaketjuuni, ja nau'uit niin viehkeästi tullessasi, 😊))) heippa!

    • Sitkeästi sateen tuhnuisena täällä pysyy. Onhan noista netin säätiedoista sen veeran apua, että kun sadetutkan lähes ajantasaisen näytön katsoo, niin melko hyvin pilvenrakosen markettimatkalle löytää. Kohtuullisesti myös paikkansakin pitää.

      Iltapäivällä aurinko pilkahti esiin. Hyökkäsin etsimään igikameraani jolla ikuistaisin komean ruskan parvekkeeltan. Kesti kunnes löysin kameran, mutta ollut niin kauan käyttämättä, että virtaa ei vehjeessä ollut. Pitkä tovi meni kunnes löysin latausjohdon ja sain kameran lataukseen.
      No niin...siinä se meni kuvausvalo ruskasta ja näin mönkään koko hommani. Piristävää oli kyllä vehkeiden etsiminenkin:)

      Eipä todellakaan kannattaisi Venlastiinan hillitä kirjoittamistaan. Eikä paljon muutakaan. Näistähän kärsii itsensä lisäksi myös Kahvipirtin tuotanto. Kaikkeahan sitä saatta mielessä pistäytyä, turhimpia voi pyyhkästä poiskin.

      Doc Martin on hyvä tyyppi osaansa, kuten koko näytelmä. En kyllä löydä yhtäläisyyksiä R:manniin. Voi olla näkökulmaerokin, josta vilkuilen.

      Koneessani on nyt häikkää. En pysty tekemään niitäkään korjauksia, joita kirjoituksessani huomaan. Joten siirryn rassaamaan tätä peliä. Kumma juttu, tuli ilmoitus päivityksestä, se tehtiin, mutta virheet tulivat. Hyvää illan jatketta!

    • Läppärini korjaushomman toiminnan tarkistus. Kyllä tämä nyt näyttää toimivan, voin poimia korjaukset, jos huomaan. Hiiren osoittimen asetus toivomaani kohtaan ei onnistunut. Enpä nyt kuitenkaan jatka uusiksi. Täytyy pistää murkinata poskeen ensitöikseni. Hei vaan!

    • hurskainen

      En muista ikänäni rykiä röykyttänyt niin kuin viime yönä tein. Voimakas yskiminen estää unentulon ja väsyttää. Ventoline Diskus ja yskänsiirappi ovat ennen aina riittäneet.
      Aikaisemmin syntymäsusi, keuhkoputki ei kestänyt tätä päivin rasitushöykytystä vaan ajoi lääkäriin saamaan vahvempaa rohtoa.
      Kuten sanottu nyt en hukkaa ilmaista lunssarokotetta. Sen kun sanotaan tehoavat isoon laumaan hengitystiehäikkiä.

      Epätavallista että tekemättömät työt sisällä ja ulkona ei nyt haittaa yhtään. Niin että kauan eläköön tautipöpöt, kun kerran lomaa antaa.
      SkillaN; kierrätysromusta kyllä maksetaan, mutta rautaromun hinta on enimmillään täällä 0.10€, rosterin 0.40, mutta kuparin hinta lie euron kieppeissä kilolta.

      Eipä taida uutisissakaan mitään uutta asiaa tulla, mut katsotaan.

    • melkeilate

      Täytyy minunkin yrittää jotain, meinasin iltapäivällä tehdä kaalikääryleitä, ostin jo eilen aika ison kaalin juuri sopiva siihen isoimpaan kattilaan. Aikani sitä keittelin ja nostin vadille jähtymään.
      tuli sitten nuorempi poikani käymään, siinä yrittelin saada kaalista lehtiä irki kaikki hajosivat käsiin, kaali oli liian tiukka joten ei muuta kun uusi suunnitelma, vaihdoin kääryleet laatikkoon. Onneksi oli kaikkia tarvikkeita kotona. Jauheliha ja sipulit pannuun mausteineen, kaali palasiksi riisit kiehumaan toiseen kattilaan. Sitten kaikki sörsselit isoon kattilaan, pari lihalientä ja vähän hunajaa sekaan, sekoitin kunnolla ja keittelin kiehuvaksi. Pikkusen lisäsin suolaa ja laitoin pariin savivuokaan voinokare päälle sitten vain uuniin. odotus kannatti tuli tosihyvää kaalilaatikkoa.
      Kyllä kelpasi muillekkin, poikammekin jäi sitä syämään.
      Säätiedoituksessa ei mitään uutta, päivä oli syksyinen, mutta satamaan alkoi vasta myöhemmin illalla.
      Enskerralla täytyy kaali katsoa ettei ole liian tiukka. Sitä looraa jäi huomiseksikin.
      Tuli kuitenkin palvelinvirhe
      Late Vaan

    • Huomenta ja tietysti harmaana alkavaan torstai päivään, mikä kuitenkin on toivoa täynnä, niinpä toivon, että ei sataisi.
      Aikomus urakoida nuo parvekelasit, eilen jo kaikki kukat ja mullat raivasin.
      Taas kerran päätin, että ensi keväänä en säkittäin multaa hommaa, kun on niin voimia kysyvää tämä niiden pensaan juurelle vienti.
      Kanervat istutin ja voitteko kuvitella, välillä piti levätä, kyllä ne voimat on jonnekin kadonneet.
      Miten käynee tänään, jos hommiin käsiksi pääsen.

      Minulla on tapana, kun kaalin pilkon kiehumaan, samaan laitan riisit ja siellä ne kiehuu samassa kattilassa, tiskiä säästän.
      Jauhelihan ja sipulin samalla pannulla ruskistan ja sitten uuniin, hyväähän se on kaalilaatikko.
      Kaalikääryleitä rupesi mieli tekemään, pitääkin tarkastaa joko mahtuisi erä pakastimeen, pientä määrää ei kannata ruveta tekemään.

      Eipähän ne taida rikkauksia antaa nuo kierrätys tavarat, mutta hyvä kuitenkin oikeaan paikkaan osoittaa.
      Jopa nyt Hurskaista koettelee, mutta lepo ja uni, kuuman juominen kaiketi apua antaa, malttaisit nyt vaan pysyä sängyssä pidemmän aikaa.

      Noin ne toimii, jotka osaa kuten ynnämuu, minun piti tänä aamuna hämätä konetta, kun ei kuvaa ruutuun ilmestynyt, yhteys seinästä irti ja takaisin, jopa rupesi liikettä ilmaantumaan.
      Oli siinä ponnisteltava, että lattialta ylös pääsi;)
      Aika avuttomana muun suhteen olen, korjaajaksi ei minusta ole.
      Tulostin pitäisi viedä liikkeeseen asetukset varmaan väärin, kun ei suostu väriä antamaan, vaikka kaikki musteen suhteen ok.
      Vähän tarvitsen tulostella ja pelko että muste kuivaa.
      Koneen kanssa olisi korjauttamaan mentävä, aina vaan siirtyy, kun ei pakko ole mitään tulostaa.
      Aina joku vialla ja sekös kiukuttaa.

      Doc Martin on mukava sarja, tai voi ärsyttääkin, kun on niin tiukka pipoinen tohtori ja suorapuheinen, uusintoja kai nämäkin, mitä nyt esittävät.
      Löytyneekö todellisuudessa ihan tuon laista lääkäriä, vaikka mahtuuhan monenlaisia siihenkin ammattikuntaan.
      Isompiin ruukkuihin vaihdoin minä myös noita "köynnöskasvejani" kun eilen sen mullan kanssa touhuilin.
      Amarylliksen mukulat sisälle otin ja uuteen tai melkein uuteen multaan ne vaihdoin, sitkeästi aina vaan yritän niitä kukkaan saada, huonolla menestyksellä aina vaan.

      Mitäs puhetta tuo nyt on Venlastiina, kantava voima olet Puskasuleiman kanssa, ei puhettakaan kirjoitusten lopetuksesta.
      Sisulla ja sydämellä sitä vaan jatketaan kaikki kynnelle kykenevät.

      Alanpa nyt katsastamaan tuota säätä, mihin suuntaan se meinaa tänä päivänä mennä, eilen olisi hyvä sää ollut pestä ne lasit, mutta uupumus tuli.
      Kyllä ne on erissä nämä hommat nykyään tehtävä, huomiseksi sitten vinttireissu, kun on Badebaden tuoli talteen vietävä, sopisi olemaan kyllä parvekkeellakin talven, mutta ei kaunistus siellä ole.
      Pikkuhiljaa tässä edetään ja kuulostellaan miten voimat riittävät.

      Kaali ja jauheliha olisi tarjouksessa, pitäisi niitä käydä hakemassa,
      Kaalin hinta 0,59 kilo ja jauheliha 4,99 kilo, sopisi nyt tähän kaaliruokien suunnitelmiin.
      Nyt touhuihin, voimia kaikille torstai päivä iloksi muuttamaan;)

    • Ramoona_

      Kun ympäristöä tarkastelee monen kirjoittajan näkökulmasta, tulee värikäs ja monimuotoinen havaintokooste. Täytyypä alkaa tarkkailla lintujen lentotyylejä tuulenpuuskissa Ruorikosken tapaan, koirien viestittelymenetelmäkin nosti hymyn. Monella teillä on parvekenäkymät, eri perspektiivistä maisema avautuu toisennäköisenä kuin tällaiselle maan tasalla asujalle. Mitä värimaailmoja olettekaan maalailleet, ei siihen aurinkoakaan tarvita aina, sen pilkahdukset ovat jo ylellisyyttä.

      Venlastiinan sanallisista maisemamaalauksista on jäänyt mieleen esimerkiksi koiranputkea ja kurjenpolvea kasvava niitty, tunsin silloin olevani huumaantuneena pörriäisenä sen yllä. Kaikesta huomaa, että kirjoittaminen on intohimo, myös lämminhenkinen huumori ja hellyys lähipiirin ihmisiä kohtaan on aina huokunut. Pyydät joskus lukemista muilta, samaa toivomme jatkossakin Sinulta. Onhan Sinulla myös tuo palstan hauskin apunikki, Puskasuleimalle ei muutenkaan kukaan kylmäksi jää.

      Mitähän keksittäisiin Skillanin multaongelmaan . Itse pyytäisin apua, varmaan riuskoja miehiä löytyy lähimailta tai ihan lähisuvusta. Joku tekniikan ihmelapsi voisi keksiä multakuljettimen parvekkeelta alas, ei kai säkkejä voi suoraan maahan pudottaa, ja kuka ne jaksaisi reunan yli nostaakaan. Mutta ethän Sinä moisen pikkujutun takia varmaan jätä mitään ihanuutta istuttamatta. Yhden astian ruuat ovat käteviä, astianpesukone täyttyy helposti monista kattiloista ja pannuista. Minä suosin uunia ja leivin- tai paistopaperia, ei tarvitse rasvatakaan ja paperi suojaa astiaa , edesauttaa ruuan mehevyyttäkin, kun kääräisee paperin reunoja ruuan suojaksi. Laitan vuuan pohjalle peruna- ja kasvissuikaleita ja yrttejä, joskus esikeitettyä täysjyväriisiä ja pakastettua papuvihannesseosta Ssekaan käy vaikka paloitellut nahistuneet tomaatit ja paprikat , päälle kalapaloja tai broilersuikaleita, hiukan öljyä ja nesteeksi vaikka kasvislientä. Tulee terveellistä ja ihan hyvääkin, juhlaruuat sitten anteliaammalla kädellä ja tiskiä säästämättä. Juhla se on sunnuntaikin, saunailtakin joskus , nimipäivä tai muuten vaan, arkea on kuitenkin suurin osa.

      On pysytellyt aamun satamatta, sunnuntaiksi ja ensi viikolle on poutaisempia ja vähän lämpimämpiä päiviä ennusteltu. Kyllä tämä syksy näinkin tässä etenee, valo vähenee.

      • Parveketöitähän tämä vuodenaikaa teettää. itselläni varmaan paljon vähemmän multaa ulos kärrättävänä kuin Skillanilla. Saan sen hyvin jätesäkkiin, ja isopyöräisellä ostoskärryllä kuljetan portaidenkin yli puiden juurelle.

        Ruukut on pesussa, ja istuinsuojat menee pienoiskasvihuoneeseen ruukkujen ja parin silkkikukan kanssa ja vetoketju kiinni. Puinen ritilä rullalle ja lattian imurointi, se on siinä.

        Tänään laitan pyörillä kulkevan vaaterekkini vaatteineen parvekkeelle tuulettumaan, ja osa kesävaatteista meneekin jo pukupusseihin.
        Villasukkakorini on houkutteleva väreineen eteisessä, siitä lämpimät sukat jalkaan kotiin tullessa 😊
        Nyt jatkamaan,..on vuodevaatteiden tuuletus ja vaihtopäivä, suihkun jälkeen ehkä Clas Ohlsonilla käväisy. Heippa taas!


    • Puskasuleima

      Olen yrittänyt päästä oikein virallisesti Puskasuleimaksi.
      Venlastiinan suostumuksella saan omia hänen sähköpostiosoitteensa, jota hän ei käytä.
      Sehän pursui kaiken aikaa tarpeettomia mainoksia.
      Sitäkin osoitetta näköjään tarvitsee, jos pyrkii rekisteröitymään. Minä rekisteröityisin mielelläni, sillä minusta on ärsyttävä tämän ikäisenä pelailla jotakin palapeliä. Ei tässä mitään penskoja enää olla.

      Jos miä oikee kotikiälelläni sanosin sem mitä meinaan. neethä potkis minut pellolla ja varmaan Ventlanki siinä rytäkässä. Neet vissii suures viisauressaan(?) luulee, et meitille saa teherä mitä lystää. Neet ku on ni sivistyneit luulevatten, ettei meet tunneta hianoi ulukomaankiälisii sanoi,

      Ku miä oikeen suutun, ni sillon osaav vaikka nonsaleerata,
      Ja miä nonsaleeraan neet mukasivistyneet siihen kasaan ku naapurin lehemät eilen söi ja tänääm märehti.
      Ku naapuris on kaks tusinaa emakoi ja yks sonni, ni siin onki kaikem muun tarpeellisel lisäks viäl tuaksutki tuluvillaa!

      Pankak kaasunaamari tai ainaki pyykkipoika varoiks lähelle varmuurev vuaks, Eihäs sitä koskaa tiära kuinka kauan haisu levii.

      Mut oikeen hyvää päiväj jatkoo ja kaikest hualimati hyvää ruakahaluuki.

    • Hyvää jatkoo vaan Kahvipirttiin -- Poikkesin ja hyvä meininki on säilynut . --Nyt kun Sääksetkin on taas afrikassa on minun kiinnostuksen kohteen aika vähissä --mitä nyt Naamakirjassa on käytävä morjestamassa --etteivät rupee katteleen kualinilmoituksin munnimistä -- En mweina antaa periksi -- ja terveyskeskuksessakin tykkäsivät että elen joku Maahanmuuttaja täälä Ruattissa . Nääskun en ole tarvinnu heitä . Mutta sitten kun sanoin että Olen AKUUTTI --oikei isolla . Niin rupesivat ottaan minua tosissaaan . Ja eihän minulla sen kummempa --mutta kun Kaarun Pojan mökillä ja tuli jalkaan "pikkunen " naarmu -- Katsoivat sitten , että minullahan oli se Friikortti -- kun olin silmäleikkauksessa ja sieltä kertyi ne joita siihen tarvittiin - Eka kerran olen sellaisen saanut --kun olen ollut teve . Kai ne ihmetteli että kuinka noin muumion näkönen VOI olla terve . Sitä mää ittekkin tässä ihmettelen .

      U.M

    • "Epätavallista että tekemättömät työt sisällä ja ulkona ei nyt haittaa yhtään. Niin että kauan eläköön tautipöpöt, kun kerran lomaa antaa." Näin päästelee Hurskainen viestissään. Siinä on jo vakavassa asiassa huumoria kerrakseen.

      Puskasuleima myös "kotikiälellään" päästelee totuuksia. Minulle tuo kieli ei ihan tutulta vaikuta, mutta siitä tolkun löydän. Kotikiel ois hyvä säilyttee ja jotta hiän säilys, pitäs välliin sillä tapoo huastoo. Mon ei semmosta tajuu, vuan onhan se kumminnii ommoo persoonoo ainakii oman kasvamisen alakupiästä. Ei semmosella ou merkitystä, jos vaikka muatiaiselta tai muutennii yksinkertaselta jollennii vaikuttas. Vähiin on jiänynnä minultakii varsinaisen äiteenkielen huastamisen toinperänen yritteleminen. Jotta totta sekii voipi olla, että turha liijallisen sivistyksen matkiminen pilovaa koko immeistä.

      Aikamoisia ja monitaitoisia kokkeja ovat Pirttiin kirjoittavat naiset. Ja minulle yllättäin, Late pysyy taitoniekkojen joukossa. Minä en ole sitä tasoa sinnepäinkään. En leimaa itseäni ihan tumpeloksikaan. Kyllä puuro kaurahiutaleista mikrossa valmistuu joka aamu. Nakit osaan lämmittää ja kahvin keittää. Kalan käsittelyn olen oppinut ja myös jatkojalostuksen syötäväksi.
      Ehkä jotain muutakin vähän arpajaismeiningillä. Pullataikinaa en ole taputellut, mutta räiskäleiden paisto sujuu.

      SkilaN mainitsi, että muka osaan pistää läppärin toimimaan. No joo...hyvää tuuria, kovin pienet ovat taitoni. Löysin hiiren ja osoittimen asetukset, niitä ramplasin ja siitä tokeni. En tiedä mikä niistä tepsi, välikö sillä kunhan korjaantui.

      Tihkusateen puolella tänäänkin pysyi. Marketissa käyni sentään ilman kosteusvaurioita sujui. Sen verran aurinko vilahti näkyviin, että nyt sain ruskakuvaukseni hoidettua. Katsellaan...

      • hurskainen

        Haahuilin maseutukaupungin keskustassa. Piti löytää kirkasvalolamppuun sopivia loisteputkia. Kyllä niitä löytyi ihan hyllykamana.
        Laitan huomenaamulla uudelleen putkitettuna heittämään keinovaloa yskivän ikäkansalaisen naamalle. Olen siis kasvi minkä aian olen tiennytkin.

        Seltystä: Kun kasvihuoneeseen laitetaan riittävästi lämpöä ja valoa niin tomaatteja ja kurkkuja tuotetaan vaikka talven yli; yllytyshulluna olen kokenut lisävalon mukapiristävän.

        Erikoista murhetta en ota, vaikka nuohoustelineet katolla läpikastuvatkin. Kun hormit vetävät hyvin, en nuohousherraa kilju apuun. Hän tulee omalla aikataulullaan.
        laittaa sitten postilaatikkoon lapun että älä lämmitä aamulla, tulen iltapäivänä.


    • Huomenta, taas viikonloppu edessä ja ahkerilla töissä käyville lepoa lähellä ja meille vähemmän ahkerillekin;)
      Niin ne sekaisin meni minun suunnitelmat, kun sataa tihuutti, jäi lasit pesemättä, tänään uusiksi jos ei ihan taivaan täydeltä vettä tule.
      Hätähousun nimeä kannan ja kun joku työ mieltäni painaa, on se saatava tehtyä sitten vaan huokailen onnellisena, kunnes keksin taas jonkun mielen painajaisen.
      Sähkölamppuja ja pattereita eilen sitten kaupasta kävin, nyt on varalla monenlaista lamppua ja paristoa, jouluvaloketjunkin ostin, nyt kirkas työvalo, sitä olin jo kauan haahuillut.

      Mikä vika minussa oikein on, kun avun pyytäminen on ylen vaikeaa, kyllähän pyytäen saisi vävyn ja pojankin näitä apuja antamaan, mutta aina sillä hetkellä eivät maisemissa, kun minä tarvitsisin, heti mieleen ehtineet pitää tehdä.
      Siis turha marista ja ainahan nuo tehtyä tulee, on vaan tavaksi tullut valittaa;)
      Ramoonan tapaan ruokaa itselleni teen ja esimerkiksi ne nahistuneet tomaatit sopii melkein mihin vaan, kastikkeeseen kivasti makua lisäävät.
      Nyt alkaa ruska poistua ja ikävän näköisinä puut vielä ruskeita lehtiään kantaa, koivuissa vielä keltainen väri loistaa, kunnes tuuli yltyy ja riisuu ne alastomiksi.

      Noelan kodin ihan sielun silmin nään, on kaikki niin kohdallaan ja hyvin tavoitettavissa, meinaa ihan itseäni harmittaa, kun aina joku nämä paikat sotkee, vaikka kuinka yritän sanoa tavarat paikoilleen;)
      Pesutupaan aion mennä ruukut pesemään sitten kun olen kaiken valmiiksi saanut, pesen ja vien kellariin odottamaan puhtaina uutta kevättä.
      No niin, nyt jo puhun ruukkujen uudesta käytöstä, vaikka vasta uhoin, että en ensi keväänä mitään laita, lyhyt muistinen olen.

      Puskasuleiman tekstiä saa lukea ajatuksen kanssa, kyllä selväksi tulee ja mukavaa se on murteita yrittää ymmärtää.
      Ynnämuun kirjoitus jotenkin tuttua, onhan se lähellä Savoa melkoisesti, pieni eroavaisuus saattaa olla.
      Murteet on mukavia luettavia ja aika vaikeita kirjoittaa.
      En ole törmännyt murteeseen johon sankirjaa olisin tarvinnut, ihmettelenkin miten Savo voi olla ainakin Hesalaisille niin vaikea selkoista.
      No myönnettävä on, että ainakin vanhemmat sanat joskus muuttavat muotoaan kokonaan, lehmästä tulee itikka ja muut sen kaltaiset, eihän niitä voi tietää.
      Etpä ruuatta jää sinäkään ynnämuu, vaikka luettelet pieniä osaamisiasi, ja kyllä se taito kasvaa, kun puuhaan rupeaa.
      Onhan nykyään valmisruokia saatavana, mutta kaiketi ne ei kauan maistu, kun niin saman makuisina eteen saa.
      Maalauksia vartenko kuvia otat ynnämuu.

      Onpa kiva kuulla terveisiä sinultakin ullamirjami, hyvin vaan viihdyt siellä Ruotsin maalla;)
      Siitä voi olla kiitollinen oikein suurissa määrin, että terveyttä riittää, näin minä myös olen saanut siitä olosta nauttia.

      Lampun ostossa Hurskainen samoin kuin minäkin, minä vaan sitä näkemisen toivossa ostelen.
      Oli niin himmeä tuo lamppu minkä alla istun, että meinasi jo hermo mennä siinä tihrutessa.
      Kyllä valo on tärkeä näkemisen ja kaiketi myös muun terveyden tähden, kai siitä jotakin hoitoa saa olotilaansa.
      Mukava että ei tarvitse nuohoojaa kutsua, mökillä asuessani se oli aina tilattava, kai kaupungissa ovat kartoittaneet tarvitsijat.

      Nyt päivä valjennut, ei auta sadetta syyksi laittaa, nyt sitten pesu hommiin.
      Toivottavasti siellä etelämpänä sade myös loppuu ja ette ihan veden varaan joudu.
      Iloista perjantai päivää.

    • Huomenta, taas viikonloppu edessä ja ahkerilla töissä käyville lepoa lähellä ja meille vähemmän ahkerillekin;)
      Niin ne sekaisin meni minun suunnitelmat, kun sataa tihuutti, jäi lasit pesemättä, tänään uusiksi jos ei ihan taivaan täydeltä vettä tule.
      Hätähousun nimeä kannan ja kun joku työ mieltäni painaa, on se saatava tehtyä sitten vaan huokailen onnellisena, kunnes keksin taas jonkun mielen painajaisen.
      Sähkölamppuja ja pattereita eilen sitten kaupasta kävin, nyt on varalla monenlaista lamppua ja paristoa, jouluvaloketjunkin ostin, nyt kirkas työvalo, sitä olin jo kauan haahuillut.

      Mikä vika minussa oikein on, kun avun pyytäminen on ylen vaikeaa, kyllähän pyytäen saisi vävyn ja pojankin näitä apuja antamaan, mutta aina sillä hetkellä eivät maisemissa, kun minä tarvitsisin, heti mieleen ehtineet pitää tehdä.
      Siis turha marista ja ainahan nuo tehtyä tulee, on vaan tavaksi tullut valittaa;)
      Ramoonan tapaan ruokaa itselleni teen ja esimerkiksi ne nahistuneet tomaatit sopii melkein mihin vaan, kastikkeeseen kivasti makua lisäävät.
      Nyt alkaa ruska poistua ja ikävän näköisinä puut vielä ruskeita lehtiään kantaa, koivuissa vielä keltainen väri loistaa, kunnes tuuli yltyy ja riisuu ne alastomiksi.

      Noelan kodin ihan sielun silmin nään, on kaikki niin kohdallaan ja hyvin tavoitettavissa, meinaa ihan itseäni harmittaa, kun aina joku nämä paikat sotkee, vaikka kuinka yritän sanoa tavarat paikoilleen;)
      Pesutupaan aion mennä ruukut pesemään sitten kun olen kaiken valmiiksi saanut, pesen ja vien kellariin odottamaan puhtaina uutta kevättä.
      No niin, nyt jo puhun ruukkujen uudesta käytöstä, vaikka vasta uhoin, että en ensi keväänä mitään laita, lyhyt muistinen olen.

      Puskasuleiman tekstiä saa lukea ajatuksen kanssa, kyllä selväksi tulee ja mukavaa se on murteita yrittää ymmärtää.
      Ynnämuun kirjoitus jotenkin tuttua, onhan se lähellä Savoa melkoisesti, pieni eroavaisuus saattaa olla.
      Murteet on mukavia luettavia ja aika vaikeita kirjoittaa.
      En ole törmännyt murteeseen johon sankirjaa olisin tarvinnut, ihmettelenkin miten Savo voi olla ainakin Hesalaisille niin vaikea selkoista.
      No myönnettävä on, että ainakin vanhemmat sanat joskus muuttavat muotoaan kokonaan, lehmästä tulee itikka ja muut sen kaltaiset, eihän niitä voi tietää.
      Etpä ruuatta jää sinäkään ynnämuu, vaikka luettelet pieniä osaamisiasi, ja kyllä se taito kasvaa, kun puuhaan rupeaa.
      Onhan nykyään valmisruokia saatavana, mutta kaiketi ne ei kauan maistu, kun niin saman makuisina eteen saa.
      Maalauksia vartenko kuvia otat ynnämuu.

      Onpa kiva kuulla terveisiä sinultakin ullamirjami, hyvin vaan viihdyt siellä Ruotsin maalla;)
      Siitä voi olla kiitollinen oikein suurissa määrin, että terveyttä riittää, näin minä myös olen saanut siitä olosta nauttia.

      Lampun ostossa Hurskainen samoin kuin minäkin, minä vaan sitä näkemisen toivossa ostelen.
      Oli niin himmeä tuo lamppu minkä alla istun, että meinasi jo hermo mennä siinä tihrutessa.
      Kyllä valo on tärkeä näkemisen ja kaiketi myös muun terveyden tähden, kai siitä jotakin hoitoa saa olotilaansa.
      Mukava että ei tarvitse nuohoojaa kutsua, mökillä asuessani se oli aina tilattava, kai kaupungissa ovat kartoittaneet tarvitsijat.

      Nyt päivä valjennut, ei auta sadetta syyksi laittaa, nyt sitten pesu hommiin.
      Toivottavasti siellä etelämpänä sade myös loppuu ja ette ihan veden varaan joudu.
      Iloista perjantai päivää.

    • Voi herran pieksut kuinka upeaakin upeampi päivä tästä onkaan sukeutunut!
      Aurinko paistaa niin innokkaasti kuin se yrittäisi tänään korvata kaikki paistamattomat rästitkin.
      Ruskan monivärisyyteen kirjautuneet metsiköt ja pihapuut kurottautuvut pilvettömän sinistä taivasta kohti. Tuulenpoikanen pyyhältää silloin tällöin yrittämässä kuperkeikkaa suurimpien koivujen latvoissa.

      Tällaisena päivänä on jo pitkään soinut sielussani "En päivääkään vaihtaisi pois..."
      Taidan lähteä nurkan taakse laulamaan.

      Onnellista päivää kaikille!

    • Nuhanästyyki

      Mitä tuohon lisäisi.

    • Aikoinaan oli tuttava raumalta-tai on vieläkin. Kun hän puhui ihan meidän huviksi oikeaa rauman murretta, jäi kyllä suurelta osin ymmärtämättä mitä hän sanoi. Onneksi en ollut ainoa.
      Venlastiinan jutuista vielä ,näin karjalaistyttönä saa hyvinkin selvää. Itse olen ihan avuton. Toki karjalan murretta jota lapsuuskodissani puhuttiin, osaan.
      Joiltakin se syntyy ihan luonostaan , kuten VS.llä.
      Tänään ihan hyvä päivä jos ei lasketa yhtä navakkaa sadekuuroa.

      Eilen seurakunta tarjosi oikein juhlalounaan tietyille henkilöille. Hyvä karjalainen pitopöytä jälkiruokineen ja kakkukahveineen. Joku ehätti pöydässämme kuiskaamaan että nämähän me olemme jo maksaneet (kirkollisverona).
      Muutakin ohjelmaa oli.
      Messulla alkoi, ruokailu, kivoja lauluja yhdessä, runon lausuntaa, jopa pingoa. emme pärjänneet siinäkään. oikein mukava iltapäivän tapahtuma. Kannattaa vanheta.......... ( kun ei sitä estääkään voi ))!!
      oho, nyt pitää lopettaa..

    • Aamupäivällä tein markettireissun. Pivistä hämärää oli, mutta ei sateeksi yltänyt. Niinpä kävelin vähän ylimääräistäkin. Syötyäni kellahdin ansaitsemalleni ruokalevolle. Kun heräsin, näin kumman kummajaisen, aurinko rökitti täysillä ja pisti näkyvissä olevat puut loistamaan väreissä. Täytyihän se kamera napata mukaan ja käyttää tilaisuutta hyväksi tallentaa muistoja.

      Skillan kysyi, että maalauksia vartenko kuvaan. Ei ollut sellaista mielessäni. Voihan olla, että tarvittaessa vilkaisen ruskavärejä. Maisema on kyllä sellainen, että tuskinpa sitä matkin. Maisemaahan on vapaus rakentaa päässään halujensa mukaan. Nyt ei ole ohjelmassani maalaustyöt.
      Mk. mainitsi vaikeasti ymmärrettävän raumalaisen murteen. Minulla oli useitakin aitoja porilaisia työkavereita, joiden puheenperässä ei tahtonut pysyä. Puhe oli nopeata ja sanat puolittaisia. Siitä tuli vitsikin: raumalainen hihkaisi kaverilleen: pulput! Kaveri ehti napata pullon kiinni. Eipä se harvasaisilta olisi onnistunut.

      Kyllä se tulva täällä näkyy. Joenrannan puisto ja penkit olivat vedenvallassa. Voi vielä lisääkin tulla. Aivan erikoista tämä ei ole, mutta harvoin näin vesi täällä nousee. Kyllä se siitä...

    • Kyllä tuo aurringon paiste innoitti minuakin, tein itselleni urakan auton sisäpuhdistamisesta, ilma oli kaunis mutta tuulinen, eikä tuo lämpökään ollut kuin reilu 8 astetta.
      Niin minä imuroin lattiat ja penkitkin, pyyhin vielä sisäpuolen sileät osat ja lopuksi ovien kantit ja kaiken missä likaa ja pölyä oli. Kylmä siinä tuli vaikka syysvarusteet päällä olikin.
      Vähänaikaa kotona lämmittelin ja päätin sitten mennä huoltoasemalle auton pesulinjalle.
      Kyllä siitä vielä tuli ihan mukavan näköinen 12 vuotias.
      Katsastus pitää kohta suorittaa aikaa reilu kuukausi. Ei siinä pitäisi mitään vikaa olla, joten ehkä ensiviikolla jokupäivä.
      Ei täällä tänään ole satanut, mutta luvassa on sateita ja poutaa tulevalla viikollakin.
      Tänään syötiin kalaa salaattien kera, muutama perunakin meni, vettä päälle ryypättiin.
      Loppuviikolla pitää tehdä sellainen syys- siivous kotonakin.
      Parvekkeellekin pitää vaihtaa kesäkukat pois ja kanervat tilalle, samalla sielläkin jotain siivoamista.
      Että työn merkeissä tämä viikonloppu kuluu.

      • hurskainen

        Kovan ja tärkeän työn teit Late auton sisäsiivouksen kanssa. Minun 20 vuotisessa koslassa olisi lokasuojissakin laittamista.
        Jos ne vieralla teettää, hyvä jos 500 ekua riittää. Pakko itse nätimmäksi tuhrata. Nykytarpeilla, joita kaupasta saa, saisi siistiäkin, mutta en ole opetellut viimeisen päälle laittamista.
        Oli vähän tuskastuttavaa käyttää tämä ehkä ainoa poutapäivä sisäsiivoojan apulaisena. Tehty mitä tehty, siistiä tuli.
        Mikroaaltouunin lasilautasen alla oli läpiruostunut kohta. Siivooja sanoi, että tuota ei saisi enää käyttää. Uskon että se aluslautanen suojaa. Merkki on Rosenlew.
        Ettei vain olisi Mauno Koiviston presidenttikaudella hankittu.

        Voi olla että lähelle nollaa tai allekin aamuyön tuntien lämpötilat laskevat. Kovin tuntuu ulkona vilposelta.


      • hurskainen

        Kovan ja tärkeän työn teit Late auton sisäsiivouksen kanssa. Minun 20 vuotisessa koslassa olisi lokasuojissakin laittamista.
        Jos ne vieralla teettää, hyvä jos 500 ekua riittää. Pakko itse nätimmäksi tuhrata. Nykytarpeilla, joita kaupasta saa, saisi siistiäkin, mutta en ole opetellut viimeisen päälle laittamista.
        Oli vähän tuskastuttavaa käyttää tämä ehkä ainoa poutapäivä sisäsiivoojan apulaisena. Tehty mitä tehty, siistiä tuli.
        Mikroaaltouunin lasilautasen alla oli läpiruostunut kohta. Siivooja sanoi, että tuota ei saisi enää käyttää. Uskon että se aluslautanen suojaa. Merkki on Rosenlew.
        Ettei vain olisi Mauno Koiviston presidenttikaudella hankittu.

        Voi olla että lähelle nollaa tai allekin aamuyön tuntien lämpötilat laskevat. Kovin tuntuu ulkona vilposelta.


    • Lauantai aamua, niin hiljaista ja pimeää.
      Nousin tosi aikaisin ja nyt sitten jo kirjoittelen, odottelen elämän alkavan tuolla kaduillakin.
      Annan kiitoksen itselleni eilisestä päivästä, parveke nyt valmiina talven odotukseen, vintillä käyty, kukkaruukut pesty ja viety kellariin ja vielä kauppaankin jaksoin, hyvä minä.
      Tänään jatkan täällä sisällä siivoamista, se tavanomainen kysymyksessä, lakanoiden vaihto ja pyykin pesu.
      Jos voimia riittää kaali ruokia laitan uuniin ja ne kaalikääryleet yritän saada aikaiseksi.
      Yhtä toistoa tämä meikäläisen elämä on, kun jonkun asian saa kuntoon, aloita alusta toisaalla, mutta tunteepahan elävänsä;)

      Tässä kirjoittaessa katselen noiden koivujen värin vaihtumista ja lehtien putoilua, aivan kuin minun ilokseni nuo koivut värinsä pitäneet kauniin keltaisena hohtavat.
      Eilen kun aurinko niihin sattui olisi kuin kultapuita olisivat, toisella puolen taloa, puistossa puut jo melko ruskeita.
      Katuvalon loisteessa näyttävät surumieliseltä, alistuneelta, tuuli ei ole vielä herännyt.

      Tuo vuosipäivä on tälläkin kahvin merkeissä tapana tarjota ja joulun seutuun sinne minäkin menen, kolmas kerta jo minulla.
      Onhan se mukava tapa sekin.

      Hankaluutta ne tuottavat nämä tulvat ja muut ihmisistä riippumattomat tuhot, kaikkea ei viisaskaan ihminen osaa ennustaa.
      Minulla aina maalatessa oli malli, en muista suoraan maalanneeni koskaan aidosta luonnosta, tai mallista.
      Kopiota aina yritin, ehkä juuri siksi ei tuotokset onnistuneet, valot ja varjot puutuivat.
      Yritys hyvä kymmenen minulla ainakin oli;)

      Ahkeroinut on Latekin, kyllä siinä autostakin työmaata riittää, jos siistinä sen pitää.
      Onnea katsastukseen ja myös jaksamista noihin kodin puuhiin.

      Eilen olikin Suomi24 reilulla tuulella kaksi viestiä minulta ja näkyy Hurskainen myös saanut kaksi esille.
      Tuli palvelu virhe ja minä uuden lähetyksen tein, kuinkas muuten ja siinä sitä sitten reilusti annettiin.
      Onpa ihan turha harmitella, että päivä meni siivous kaverina, myönnä nyt Hurskainen, että onpa kiva olla siistissä huushollissa;)
      Ehkä olisi syytä vaihtaa se mikro, tiedä vaikka oikosulun saa aikaan, tai sinä saat siitä iskun, vaikuttaa vaikka tehtävään ruokaan.

      Nyt olisi sitten näitä haasteita alettava purkamaan, jotenkin on vetämätön olo, olisiko eilisellä vaikutusta, mutta ei auta antaa periksi.
      Sauna illalla sitten väsymykset poistaa, onnekasta päivää kaikella tapaa ja kaikille.

      • hurskainen

        Koko taloa EIsaatu siivotuksi. Se olisi mahdoton tehtävä. Ennen tehtiin ok-talojen kylkeen sauna ja kylpyhuoneosasto erikseen.
        Meidän talon entinen isäntä oli ahtaaseen wc-tilaan tehnyt pienen suihkuun, 25 litran boilarilla varustetun,
        Isossa eteisessä heillä oli öljykamiina, etteivät olisi puulämmityksen vaivaa nähdä. Vanhoista sähköjohdoista sai sähköiskuja, ehkä oma poika oli tehnyt "sähkötyöt" siihen suihkutilaan.

        Meidän saunaosaston suihkutilan lattiaeristeen teki paikallinen kirvesmies. Pieni vesivuoto sieltä löytyi kun ummehtut ilma tulvi lattiasta esille. V.2014 ammattilainen teki uuden vesieristyksen. Se on ainakin 10 mm paksuinen.

        Uusi katos on aloittamista vaille valmis kuin entisellä miehellä. Ei se pakollinen, eikä edes laillinen. Niin että harkintaan jää.

        Ostin kaupasta ison ja pienen rasva-siemenpötkön tinttien suunnattomaksi iloksi. Ne näytyi laittaa katiskaverkon sisään oravien ja harakoiden repimisen vähentämiseksi. Melko hämärään asti tiaiset tankkasivat.

        Ihan tihkusateella tänään selvittiin. Sekin vasta iltapäivästä alkaen. Minulle pahamaineisesta lokakuusta on 4 tunnin päästä kaksi viikkoa selällään.


    • Ohut pilvikerrostuma tuolla luode-kaakkosuunnalla taivaanrannalla. Kapea. sukkulanmuotoinen kultajuova kertoo. että aurinko on sittenkin olemassa vesipilvien estelystä huolimatta, Ovat tässä viimepäivinä olleet voitonpuolella, tänään painissa on ilmeisesti erätauko, niin tuomarit näyttävät viheltäneen. Juova tuo mieleen leväpintaisen veden, jossa vaikkapa hirvi on uinut ja jättänyt jälkeensä tuollaisen vanan.

      Syksy valmistelee maata lumipeittoa varten, Pyytää puiden lehtiä levittämään lakanat vuoteeseen.Yksi kerrallaan lehdet suostuvat pyyntöön. Ikään kuin jossain käsiäänestyksessä, ensin muutama varovaisesti kohonnut käsi jasitten hetki hetkeltä lisääntyvät myöntyjien kädet, Raitioteille ilmestynyt kone lakaisee kiskoille varisevia lehtiä jarrutehon parantamiseksi. Luisteleva raitsikka muodostuu helposti liikenteen vaaratekijäksi.

      Saulin kansansuosio on korkealla, povaajat väittävät suosion kuitenkin laskevan vaalipäivään mennessä.,Itse en usko siihen, Mielestäni tuleva Pikkuniistö pitää suosion korkealla, eihän medialla ole varaa unohtaa hehkuttamista.

      Viime päivinä olen hyödyntänyt televisiota Areenan suosittujen sarjojen toistokatseluun. Raid tehoaa edelleen.

      • Mamma-Mia-

        https://www.youtube.com/watch?v=YFD2PPAqNbw

        Eräs sukulaisystäväni lähetti minulle tietoa sateisen lokakuun päivän tunnelmista, tuon Beethovenin Silencen välityksellä, - ja helppo oli ne kokea ja niihin yhtyä:

        Lehtikeli on täälläkin, varsinkin alamäen vauhdissa ja mutkissa pelottaa ajaa pyörällä, siksi taidan tallata tuonne parkkihalliin asti ja ajaa autolla kauppamatkani, johon useimmiten käytän pyörää.

        Ai kun ihana nimitys vauvasta on tuo Pikkuniinistö! Oma anoppini käytti aikoinaan nimitystä *uusi Suomen kansalainen* meidän vauvastamme.


      • Mummi-Mia

    • Eilinen poutailma oli kuin tilauksesta parvekkeella työskentelyn kannalta. Sain telineellä jopa pyykin lähes kuivaksi, koristelu jää vielä myöhäisemmäksi.
      Tilasin köynnöstä, jossa värikkäät silkkikankaiset vaahteran lehdet hehkuvat värikkäinä. Sillä aion somistaa parvekkeen syysilmettä ledlyhtyjen kera.

      Vielä on pihapiirin suuret puut runsaina lehtineen, sitten jääkin vain ikivihreät männyt ikkunanäkymääni ja pihalyhdyt käytävien varrella. Hyvin puistomainen on suuri piha täällä, lasten leikkimökkeineen penkkeineen ja monine pihakeinuineen aikuisillekin.

      Tuo meren läheisyys tuntuu ilman raikkaudessa, nyt ei tosin vedä rantakahvilat enää. Tänään pitääkin jatkaa silityspuuhaa, ja lähteä sitten kaupungille. Hauskaa viikonloppua. 😊 🍂~🍁~🌼~🍁~🍄~🍁~🍂

    • Puskasta

      Lässyn lässyn! Ei ku hyvää huamenta!
      On se ny melekosta sösselii, et julukinen sana on täpösen täynnä tasavallan päämiähen ja rouva Jenny Haukion lapsensaantia. Ja sitte siihe hössötykseen sotketaan vaalikin.
      Ei sunka ne mitää paukapäitä ole, et olisvatten ruvennu lasta tekemää resistenttiehrokkuuren ääniharavaks.
      Ny uutisoiraan mennen tullen Niinistön ikää ja jännätään peukut pystyssä, että onnistuuko.
      Minkäs takii ei onistuis? Onnistuha Metusalemiki vaikka oli ainaki satavuatias!

      Nii et mum miälestä olis enstekski paras lopettaa se lässytys ja antaa tulevien vanhempien rauhassa orottaa lapsen syntymää.
      Toiseks ei lapsiasiaa passa vaalimainokseks prykätä.

    • Tuleva-mummi

      Sinulla ei taida olla lapsia kun asenteesi on tuollainen.
      Kyllä lapset on ihania.
      Jos on kärttyinen vanhapiika ei tietenkään ymmärrä-

    • Jostain syystä nuha on löytänyt minut. Ei tämä vielä ole paha, tiedäppä häntä, mihin suuntaan jatkossa kehittyy. Vuosittaiset rokotukset alkavat täällä muistaakseni 11.10. Se on lauantai, kuulemma hyvä päivä Terveyskeskuksessa, kun muita toimintoja ei ole. Joka vuosihan olen rokotuksen käynyt, ensimmäisen ostin kun ikä ei riittänyt "vapaalippuun.!

      Iltapäivä on ollut sateinen. Pitkien matkojen juoksukilpailut olisi ollut katsottavana. Hyvällä kelillä ehkä olisin käynyt katsomassa, mutta nuhaisena sateeseen en tietenkään lähtenyt seisoskelemaan.

      Onhan noita "perheuutisia" ollut iltalehtien etusivuillakin. En näe mitään syytä sen tarkemmin tutustua, koska en millään tavalla kuulu joukkoon ja onhan tuo erikoista kun jo tässä vaiheessa asiasta touhotetaan. Olankohautus tähän asiaan riittää.

      Sitävastoin minulle on suurempi tapaus se, tänään saunavuoroni, juhla kerrassaan! Siihen valmistaudun.

    • On armas sunnuntai aamu tää, se muistot mielessä herättää,,, niinpä ei vaan kuljeta kirkkotiellä niin kuin ennen, aika muuttuu ja me sen mukana.
      Muistoja niitä kumminkin mukana kuljetamme, hyviä ja pahojakin, kaikki ei mielestä katoa, vaikka muisti huononeekin.
      Muistaako kukaan tuota herkkää laulua, josta aloitin tämän aamun?
      Yöllä satoi, kuinkas muuten, mutta päiväksi odotetaan kuivempaa.

      Minä itsepäinen en koskaan ole tuota rokotetta ottanut, saa nähdä milloin saan maksaa itsepäisyydestäni.
      Toivoisin, että antaisi nyt media olla ryöpyttämättä tuota vauva asiaa, odotus aika voi muutenkin kysyä voimia, ei siinä enää mitään suurempaa julkisuutta tulevat vanhemmat kaipaa, näin uskon.
      Nuo nuhat tulee ja menee, toivottavasti sivuutat sen suuremmitta harmeitta ynnämuu.
      Sauna se meillä lauantain kohokohta ynnämuu ja hyvät löylyt taas olikin;)

      En usko minäkään vaalien vaikuttaneen tuohon uutiseen mistä nyt saamme aina vaan kuulla ja ehkä ilkeyksiäkin asiasta saamme nähdä.

      Noella sinä jaksat paljon liikkua, reipas olet, kauppoja kiertelet ja kahviloissa nautiskelet, minulle aika pakkopullaa kaupoissa käyntikin.
      Laitoin parvekkeelle jotakin erikoista kuusen oksaa, en muista nimeä, se kestää neulasia pudottamatta ja on hyvin tumma ja tuuhea.
      Amppeleihin ja kehikkoon niitä laiton ja sitten Led valo nauhat kiersin valoa pimeään antamaan.
      Ajattelin että aikaisin tulee valot, tavallaan vasta adventtina ne laitan, mutta ovatpa valmiina, pakkohan ei ole polttaa.

      Pieni polku, rytmikäs tanssikappale ja Tippavaaran isäntä mieleen muistuu, hauskaa oli Kankkulan kaivolla
      Kiitos Mamma-Mia linkistä.
      Ajankohtaan sopiva oli toinenkin linkkisi, mielialoissa liikkuva.

      Värikkäästi kuvasit myös ruorikoski syksyisen sään esillä oloa, tosiaan nuo värikkäät lehdet verhoavat maan, lannoittavat ja keväällä uusi nurmi alta nousee.
      Vaaranakin ovat, nuo lehtien peittämät kadut ovat monelle koituneet harmiksi, on mennyt luita poikki ja mahdollista on elämä myös loppua kaatuessa..
      Vaikka kuinka yrittävät puhtaana katuja pitää, aina ei joka paikkaan puhdistajan käsi yllä, varovaisuutta liukkaudesta jo ennen lumen ja jään tuloa.

      Hurskainen painiskelee, tekisinkö vai en, minä neuvon jätä tekemättä vältyt mahdollisilta sakoilta, jos sattuu lupa ihmiset tekeleesi huomata.
      Isosta asunnosta ei ole kuin harmia, varmaan neliöitä murto osa sinun taloosi verraten, mutta liika koen olevan ainakin siivotessa.
      Loppujen lopuksi aika pienen tilan tarvitsisin, mutta en jaksa edes ajatella pienemmän etsimistä, tällä mennään, kunne se viimeinen todella pieni koti löytyy.

      No niin, päivä on valjennut, minulla aatoksissa pullan leivonta, eilen en jaksanut, kun ne kaaliruuat sain tehtyä, siivouksen ja pyykin lisäksi, nyt sitten pitkäksi aikaa pakkasesta otan laatikkoa tai kääryleitä, nam,nam.
      Viettäkää rauhaisa lepopäivä, minä ajattelen harrastuksena tuon pulla taikinan teon, vaikka pääharrastus onkin puikkojen kanssa heiluminen;)

      • Nyt metsä kirkkonain olla saa, voin siellä palvella Jumalaa, mun urkuni kauniit soikaa,...
        Kyllä tuon muistaa, sykähdyttävän kauniina sen koin nuorempana jo. Paimenpojan sunnuntai.

        Piti vain pikimmiten kertoa, että tavatalo kuljeskelu on vähän pakon sanelemaa minulla. Tämä ilma tiheään liikennöidyillä kaduilla, ei anna kävellä ilman ahdistusta. Sitä vastoin tavaratalojen sisätiloissa saa äkkiä päivän liikunnantarpeen tyydytettyä.
        Metsässä on paras paikka hengittää, mutta täällä uudessa ympäristössä en ole metsiä oikein löytänyt.

        Kesäaikaan nuo rannat on ihania liikuntapaikkoja, niitä rantareittejä kun on 30-40 km Espoolla. Enhän minä kulje sielläkään pitkiä matkoja, kunhan katselen venesatamia, istun rantakaffeella ihmisten joukossa ja juttelenkin joskus.
        Oma nuorisonikin on kyydittänyt Majakalle lohisoppaa ruokailemaan, ja viettämään päivää rannalla.


      • Pitää vielä lisätä tuosta lohisopasta. Tässä hiljattain ostin kirjolohen 7 € ja risat, ja fileerasin siitä yhden sivun. Toisen puolen ruotoineen otin pakasteesta eilen ja tein keiton, perkasin kalan puhtaaksi ruodoista, lisäten keitinliemeen kermaa, tillinsilppua, ja voivehnäsuuruksen. Kalat sekaan, ja voi hitsi miten paljon vahvempi maku tulee kalasta ruotoineen ja päineen!

        Go' middag, ruotsalaisittain 😊


    • On toi hieno keksintö, lasitettu parveke meinaan. Vähentänyt tarvetta lähteä tanssimaan sadetatanssia kaikkein kosteimpina päivinä, Saa istahtaa baadenbaadenille, sulkea silmänsä ja kuunnella vesipisaroiden ropinaa lasituksen ulkopinnalla lainkaan kastelematta varpaitaan. Ihailla puiden kirjoa, kaivaa kamera tuolta kirjahyllystä ja ottaa tuokiokuvia lähiluonnosta. Megakortissa tilaa tuhannelle kuvalle, ei niitä kaikkia kannata tulostaa edes tietsikalle, kummiskin vuodenaikojen vaihtelut tallentuu, lasten jäljet lumessa tai kinokseen hautautunut polkupyörä, kevään silmut puissa,kesän linnut ja kukkaset, syksyn lehtien kirjo ja sitten ne ankeat lehdettömät puut. Kännykästäni en ole tehnyt sellaista numeroa,että se rajoittaisi parvekkeen rauhaa,

      Ehkä minut käsitettiin ta haluttiin käsittää väärin mainitessani vaalispekulaatiostioista. Halutaan tai ei, tuleva Pikkuniinösti iskostuu median välityksella myönteisenä mainoksena yksipuolisesti yhden ehdokkaan vaalikampanjaan. Asialle ei vain voi mitään.

      Selän takana telkkarissa ortodoksinen jumalanpalvelus, lehtikullatut ikonit ja värikylläiset messuasut. Tilaisuus täynnä harrasta mystiikkaa. Olen saanut yhden runoteoksen, jonka sivuilla vilahtaa tuo maailma, lukemisen arvoinen mielestäni.

    • Hyvää iltaa!
      Eilen lojottelin saunanlauteilla koko rahan edestä, ts. saunavuoroni tarkkaan. Sittenpä olin niin lopen väsynyt, että oli tavallista aiemmin hiivittävä pehkuihin. Ehdin jo vakavissani ajatella, että näinkö nopeasti se tosivanhuus kehittyy. No, erittäin hyvin sain nukuttua aamustakin tunnin lisäaikaa nykyiseen normaaliini.

      Väsymyskin katosi kun kaurapuuron ja kahvit sain syötyä ja juotua. Niinpä ajelin Kuusijärvelle, kaupunkilaisten eräretkipaikkaani. Olihan siellä jonkun verran kansaa, enimmäkseen saunojia ja uimareita. Minähän en viileissä vessissä ui. Järven kyllä kiersin, polulta en nyt poikennut. Kovin oli metsä vetinen, joka notkanteessa lätäkkö. Siinäpä väsykin katosi ja paluu ainakin lähes ennalleen tapahtui.

      Noela kertoi jutussaan huomanneensa, kuinka hyvän vaikutuksen tekee kun kalakeiton keittää ruotoineen ja päineen. Tottahan se, niin olen aina tehnyt ja kerroinhan, että kalan käsittely on hallinnassani, vaikka muita puutteita onkin. Helpottaahan se syömistä kun keitetyt kalanruodot putsaa liemestä valmiiksi. Meillä ei sitä tehty, ellei syöjinä ollut vieraita. Kyllä se onnistuu syömisen yhteydessäkin. Fileeratessa vetäisen fileen "huolimattomasti" niin, että jää kalaa mukaan. Näin riittää pätkityt ruodot ja pää (kituset voi poistaa) hyvään kalakeittoon. Tulikohan tästä turha "taitojeni ylistys":))

      Se tärkeä säätieto. Aamukävelyni aikaan oli melko pilvistä, illempana aurinkokin rökitti. Heippa!

      • hurskainen

        Oliko ynnämuu sinun nuhasi vain pelkkä tuhaus? Minulla kova yskä on kestänyt 8 päivää. Lääkkeet kai vialliset kun ei lähe pois.
        Viittaa sikäli lorvitautiin että kun uneen pääsee, ei enää yskitä. Vasta herättyä alkaa kuiva rykiminen. Kerrostalossa kuuluisi koko taloon.
        Päänahkakin niin kipeenä, että ilmavirtaus jo sattuisi. Ennen yskäkin lähti yskimällä.

        Yllätyin kun klapini olivat omasta talosta tehtyjä ja himskatin naulaisia. Ei mennyt ihan nappiin alkaa niistä nauloja repimään. Antoihan lisää puuhaa.

        Niin se uusi lisäkatos. Ei siihen seiniä tule, mutta kuudelle soirotolpalle pitäisi kaivaa montut ja eristää antura pakkasta pitäväksi routaliikuttelun estämiseksi.
        Kokonaisbutjetti ehkä 500-600 €uroa.


      • Mummi-Mia

        Kuulepas Hurskainen, minä asun kerrostalossa, ja täällä on niin hiljaista aina kuin huopatossutehtaassa!
        Joskus, kun olen unohtanut laittaa herätyksen päälle ja nukun liian pitkään,
        hiukan harmittaakin, että olisi edes tuo hissi tässä päässä taloa,
        niin eiköhän se edes herätyskellona toimisi aamukahdeksalta,
        kun porukat lähtevät päivän töihin.
        Ihmeellisen ihanaa on nukkua pitkään aamulla, siitä haaveilin melkein 50 vuotta, eli opiskelu- ja työelämän ajan.
        Kaikille kahvipirttiläisille hyvää ja leppoisaa jatkoa!


        https://www.youtube.com/watch?v=GzIjNGv1zzI


    • Katt..leija

      Nyt jo ilta ehtii, kello tulee kymmenen. Alkaa taas tuo kymmenen jakson Silta-sarja, siitä tykkään ja sen aion katsoa.
      Panen teille tämän linkin mainosta Turo-pojasta. On se vaan niin mainio.
      https://yle.fi/uutiset/3-9834225
      Hyvää yötä!

    • Minun täytyy sanoa tuosta flunssasta, ei pahempaa ole ollut senjälkeen kun aloin käymään siellä rokotus piikillä. Siitä ainakin yli 15 vuotta. Kyllähän pientä nuhaa saattaa joskus olla, mutta kaukana pahasta taudista.
      Viikonloppu sujunut työn merkeissä, kaikki tuli tehtyä vielä jäi luppoaikaakin iltapäiväksi.
      Tietysti siihen kuului sapuskan teko, mutta se minun lempihommia.
      Talvi voi tulla ei tässä ne työt kovin suuria ole, mutta pakko kuitenkin tehdä.
      Täydennystä hain apteekista kummallekkin puuttuvia rohtoja.
      Samalla reissulla kaupassa ostin taas lohen, siitä pari filettä huomenna ja loput lihat ruotoineen pakkaseen, odottamaan sitä lohisoppaa. Ne lihat ruotoineen keitän erikseen ja nypin ruodot pois ja liemeen sen sopan teen, lisään kalat melkein valmiiseen soppaan. Mausteita maun mukaan.
      Huomenna sellainen takuutöiden jälkitarkastus, minusta kaikki työt tuli aikoinaan korjattua, mutta kai niiden sopimukset sen tarkastuksen vaatii.
      Aurinkoinen iltapäivä, ei tänään satanutkaan ja toistakymmentä astetta lämmintäkin oli.
      Parasta nyt lopetella voi taas se palvelinvirhe tulla, joten loput toiseen kertaan.

    • Uusi viikko taas alkamassa ja loppukuun loppupuolelle on käännytty, pari kuukautta ja joulussa ollaan.
      Voi kun sataisi maan valkoiseksi sitten jouluksi, olisi se iso muutos tämän hetkiseen ja piristäisi, maisemat muuttuisi.
      Koivut sitkeästi lehtimekon päällään pitävät, nyt kyllä tuuli villiksi rupeaa, saapa nähdä joko koivut riisuu.

      Ruorikoski maisemat kuvailee tarkasti, eri vuoden aikoina, niin ne onkin hyvä tallentaa, kun tuo muisti alkaa tepposia tehdä, voi virkistystä sille kuvista katsoa.
      Sinulla taitaa olla lämminvalo parvekkeella, en minä tarkene istua parvekkeella, ja baden baden jousi vintille.
      Keväällä sitten auringon ilmestyttyä taivaalle hyvinkin aikaisin sen istumisen voi aloittaa.
      Ortodoksien kirkon elämä on rikasta ja monimuotoista, kehdosta hautaan, sain seurata hyvinkin paljon anoppini myötä.

      Kyllä se meinaa tämä iän lisätulo vaan kovin nopsaan väsymyksen saada aikaan ynnämuu, mutta sinulla tuo lenkkeilijän kunto tallella, se voimia antaa ja taas menet.
      Joskus tulee heikkouden tunne, onkohan joku ravinto aine hukassa, mutta pian se tasaantuu, kun tankkauksen tekee.

      Eihän tuo katoksesi kovin kalliiksi tule Hurskainen, mutta kova homma tehdä.
      Eikös ne naulat arinalle jää, kun puuosa palaa, siitä sitten keräilet pois, vai onko se kuluttavaa sille arinalle, kyselee tietämätön.
      Onko jalat lämpimänä, ensimmäinen ehto terveenä pysymiseen, lattiat melkein aina vetoisia, joten sukat tai tossut jalkoihin.

      Meidän talossa kyllä aika helpolla kuulee naapurinkin elämän, vaikka on rakennettu siihen hyvään aikaan, milloin talot kestäviksi rakennettiin, mutta äänten suhteen heikkous on olemassa.
      Kaunis ääninen poika lauloi konstailematta tuossa linkissäsi Mamma-Mia, mutta oravaa en nähnyt, kauniit kuusipuut kylläkin.

      Tästä Turo pojasta en ole kuullutkaan, reippaat on mietteet nuorella miehen alulla, kiitos linkistä, minulta jää paljon tietoa puuttumaan, kun niin vähän seuraan maailmalla tapahtuvia asioita.
      Siltaa joskus katsoin, mutta ajattelin, että liika jännäksi minulle menee, taisin hukata hyvän sarjan.

      Nuo kalaiset sopat tuntuvan maistuvan melko usealle ja ei niihin helpolla kyllästykään, no ehkä jos joka päivä söisi voisi evät ruveta kasvamaan, tyhmä vitsi ;)
      Palveluvirhettä on syytä minun myös pelätä, kahteen kertaan voi viestin palstalle saada.
      Vettä sataa ja mieli musta, mutta tästä sitä vaan elolle käännytään ja käsitöiden pariin virkistäytymään.
      Nauttikaa nyt vielä syksyn väriloistosta, kohta se ohi on.

      • hurskainen

        Viime vuoden Apulehden ristikkotehtävä koukutti niin etten päässyt siitä irti ennenkuin se oli täytetty. Aloitin ratkomisen hiukan ennen klo 12.

        Ulos päästyäni ihmettelin ettei ulkokuivauksessa ja peitettynä olleet tammipuuklapit olleet kuivuneet yhtään. Pino on vielä ilmavassa paikassa.
        Ei se mitään, ehkä vuoden päästä klapit eivät enää ole niin painavia.

        Rakennusjäteklapien naulastaminen on niitä viimeisiä maailmanlopun töitä. Harvoin enää tapaa sepän takomia nauloja. kannoiltaan vähän neliskanttisia. Tällä rakennuksella on jo ikää.
        En minä niitä himoinnut vaan nykyajan 3 ja 4 tuuman kirkkaita. Aika kasan niitä irrotin. Kyllä. Sinne tiilipohjalle ne jäävät kun puut ovat palaneet.
        Yksi niistä pitemmistä singahti kesällä nurmenleikkurin terän paiskaamana sääriluuhun. Oli lähettävä siihen laastaria laittamaan.

        Mukava tämä päivä oli. Muka nähnyt että ihmisetkin ovat hyvässä fiilingissä kun itse on hyvässä tasapainossa. Mut eihän se totta ole.
        Keväällä rajuna alkanut asentohuimaus tekee ajoittain kävelyn kuin 1½ promillen tuiskeessa. Ennen se oli kausiluonteista. Nysse jäi asumaan luonani.

        Huomenna päivä valkenee mm. Saana nimellisten päiväksi.


    • Hyvä ilma on hellinyt, vaan tuntuuko nämä harvinaiset päivät vain siltä? Aurinko on paistanut pienellä kävelyretkelläni kirkkaasti ja mukava on aina palata kotiin.
      Jo rapussa tervehti kanelin ihana tuoksi, jätin nimittäin uuniin korppuja kuivumaan 70°. Tuo vanha kikka ostaa parin päivän vanha isoäidin pitko, tai kaksi, halkaista se ja levittää pinnalle voita, kanelia ja sokeria. Sitten viipaloimaan ja uuniin kuivumaan. Herkkukorppujahan niistä tulee,..lapset aikanaan niitä tivasi, ja mutusteli maidon kanssa.

      Filip-poika lähetti ensimmäisen tervehdyskortin tälle isomummille, allekirjoiuksena Rain ja Papa. Neljävuotias tarhassa käyvä terhakka poikahan tuo.


      11v. italiano Jurij Enzo matkusti ensimmäistä kertaa taas isovanhempien luo Italiaan, siellä vetää jalkapallo poikaa 😊 Lentoemännän suojeluksessa matkusti, hieman jännittäen.

      Kalasoppa on nyt syöty loppuun, mutta eilen täytin jauhelihalla sipuleita ja paprikoita, pienen peruna &porkkanamuusin kanssa on pari ateriaa niissäkin.

      Kahvitaukoa tässä samalla pidin, mukavaa jatkoa kahvipirtillemme!

    • Kirjoitin aika lavean jutun, mutta kirjoittamisen aikana oli kirjautumiseni kadonnut. Nyt pistän vain lyhennetyn version.

      Sää nyt oli ihan kohtalainen. Pilvistä ja aurinkoakin, hyvä syksysää.
      Hurskainen kysyi:"Oliko ynnämuu sinun nuhasi vain pelkkä tuhaus?" Ei se nyt ihan pelkkä tuhaus ollut. Kyllä nokkani vuotaa niin, nenäliina pitää olla lähellä. Yhtenästä kahjuttmista ei ole, vain lyhyitä puuskia. Onneksi ei ole öitä valvottanut. Saa nähdä mihin kehittyy.

      SkillaN on ehkä saanut kirjoittamastani väärän arvion. Kyllä minä yritän kävellä, mutta jos vertaan vaikka parin vuoden takaiseen, se on enää pienehkö osa siitä. Ei luista suksi, mutta yrittäähän pitää vaikka vähemmänkin.

      Yritän pistää tämän jakeluun, kyllä rekkaus on nyt päällä. Toiste sujuvammalla menolla uudestaan!

    • Huomenta vielä melko pimeästä Savosta, tuuli on tehnyt töitä koko yön, mutta sitkeästi lehdet noissa koivuissa pintansa pitää.
      Samoin lehmukset tuossa kadun sivuilla, lehdet vaan pysyvät ja pysyvät.
      Eilisen päivää vettä taas tuli, nyt ei sada, mutta tiedä sitten päivän mittaan, taisihan se aurinkoa sää tiedotus luvata.
      Veto tuntui eilen kaikilta "kässäreiltä" puuttuneen, sääkö siihen lie vaikuttanut, eipä hätää, korit pullollaan kaupattavaksi vietävää.
      Tulee sitä taas pari kassillista joulukuusen allekin kerättyä hyväntekeväisyyttä tekeville.
      Niin se kummittelee jo joulu taas mielessä, juuri eilen katselimme päivää jouluruokailuun ja näytti siltä, että ei riitä päivät;)

      Tietysti se kunnon arviointi koostuu hyväksi tai huonoksi, riippuen mihin vertaa ja ajattelin sinun kuntoa ynnämuu omaani ja eihän voi samana päivänä tästä puhua.
      Tietysti vierivät vuodet kaikkien kuntoa heikentää, mutta kun on liikkuvainen aina ollut, pysyy sekin asia helpommin reilassa.

      Maailmalle on Noellankin sukua hävinnyt, no se on vaan kiva juttu, vaikka ikävä voi väliin tulla.
      Tyttären poika perheineen asuu Ruotsissa, joulunkin siellä viettävät, heillä on kolmen vuoden pesti siellä, Norjan puolella töitä tekee, mutta halvempaa asua Ruotsissa.
      Poika käy kansainvälistä koulua, ja sen pyrkivät saamaan päätökseen siellä asuen.
      Tuokin on hyvä tapa ylimääräisen pullan käyttöön mistä kerroit, olen kuivannut minäkin, mutta ilman voitelua ja maustamista.
      Korppu maistuu minulle myös;)
      Sen sijaan paprikaa en tykkää syödä, se närästää, sipulia syön paljonkin.

      Minä en koskaan saa ristikoita täyttymään kokonaan, sotken parhaalla tavalla ja sitten kärsivällisyys loppuu ja jätän siihen.
      Sudokoja täytän alkuun reippaasti, mutta sittenpä se toppaa, kun en ole harkinnut loppuun asti, liikaa vaatii nämäkin miettimistä ja siihen en ole kykenevä;)
      Tuntuu vähän , että liioittelet noita huojumisia, tai vertauksesi niin hassuja, että todesta menee.
      Uskonhan minä, että vaivoja varmaan on, mutta kun niitä osin leikkisästi kerrot, menee liioittelun puolelle.
      Kyllä sinulle noita vahinkoja sattuu. miten se naula nyt juuri sillä kohtaa oli, että jalkaasi sattui, sanotaanko, että kohtalo niitä ansoja asettelee.
      Ymmärrän kyllä senkin, että ne naulat on hyvä saada uusiokäyttöön, mutta säästyisit vaivalta jos laittaisit ne uuniin ja saisit vielä suorina ne pois ottaa.
      Eikö muka näin käy ja miksi ei ? ;);)
      No niin, kunhan taas höpötän.

      Taivas alkaa näyttää siltä, että voisi se aurinko ilmaantua, tuuli puhaltaa sillä mallilla, että voimat lehdiltä saattaa loppua ja maan lannoitukseen putoavat, harvemmalta jo mekko päällä näyttää.
      Tänään voi jo laulukin luistaa, jos aurinko taivaalle ilmestyy, mukavaa sen ihmeen odotusta kaikille.

    • Neeasa

      Aamupuhaa minulla tuo ristikoiden täyttely, mukavasti aivosolut saa virikettä! Aina ei niin helppoja ole, mutta yritystä kuitenkin.
      Seurakunnan juhlista meri-kukka kertoi "tietyille" henkilöille. Samoin täälläkin, joku aika sitten,
      tosin ei juhlalounasta seurakunta raaskinut, mutta kahvit runsaiden suolaisten ja makeiden herkkujen kera kuitenkin.
      Ohjelmaa myös, paljon myös yhteilauluja, hieno juhla.

      Eilen autoilin tuonne lähikaupunkiin etsimään kunnon kenkiä ja löytyihän ne, pehmeät paksut pohjat, hyvä lesti, tilaa varpaillekin.
      Tänään niitä voisin kokeillakin, näyttää tulevan poutapäivä.
      Pihlajanmarjoja olen syönyt kilpaa tilhiparven kanssa. Ovat tosihyviä ja makeita, saa paljon C-vitamiinia!
      Iloista päivää pirttiläiset!

    • Ramoona_

      Eilinen päivä oli kuin jostain eteläisemmästä maasta kalenteriin temmattu, aurinkoinen ja 15 astetta lämmintä. Tuuli melko navakasti, joten ruskalehtiä kieppui ilmassa, välkehti puissa ja kirjavoitti maankamaran, puuskissa kahisevia pyörteinä. Vene on jo nostettu talviteloilleen, mutta ranta vetää puoleensa. Harmaaruskea kaislikko muuttui eilisen ajaksi kullanhohtoiseksi, vaahtopäät komeina sinistä taivasta heijastavan meren pinnalla. Vielä lentää hanhiauroja kohti etelää, uskomattoman suuria parvia laskeutuu niityillekin. Kamera on minullakin usein kädenjatkeena, kännykässäkn on kelpo kamera, muttei sillä voi kunnolla zoomata. Tänään on taas normaali pilvinen päivä, juuri nyt ei kuitenkaan sada, ihan kelpo sää ulkoiluun ja jos lehtiäkin raaskisi alkaa pikkuhiljaa haravoida.

      Nuori polvi on kansainvälistä : työ, opiskelu , rakkaus ja seikkailunhalukin vetää toisille mantereille asti. Kielitaitoa ja itsevarmuutta on, ja yhteydenpito on helppoa digivälineillä, lentokoneet suihkivat nopeasti, junat kiitävät. Suomen kansa on pitkään ollut tälle niemelleen eristäytynyttä, hyvää tekee kauempaa tuleva geeniperimä. Minäkin savolaistyttö löysin hämäläispojan, oikein hyviä lapsia saatiin. Suomenruotsalaisuutta on sekoittunut, ja sukututkimuksissa on löytynyt eksoottisempia oksia sukupuussani .

      Noela pitää ruokaperinteitä yllä, pullakorputkin jo minulta unohtuneet. Veneilyn alkutaipaleella tein myös eräänlaisia laivakorppuja, halkaisin grahamsämpylöitä ja kuivatin. Pullakorppuja ostin piemmille veneretkille, en häpeäkseni ole koskaan viitsinyt opetella neljällä säikeellä letittämään , eikähän pakastimien aikakaudella pitkoja paljon leivotakaan. Joskus olen juhlapöytään kaivannut äidin mallin mukaan tehtyä komeaa vehnäsrinkilää, sisällään monen sortin suussasulavia pikkuleipiä.

      Paprikaa en minäkään raakana oikein voi syödä, mutta kypsyneenä siitä tulee makea ja ainakin minun vatsalle ystävällinen. Käytän sitä uunijuuresten seassa ja uunissa kypsytettynä milloin milläkin täytettynä, useimmin riisi-sipuli-kanttarelliseoksella ja juustoraaste sopii hyvin kaiken kukkuraksi. Kesäikaan grillissä paprikasta tulee ihana hunajansekaisella öljykastikkeella valeltuna. Punaiset suippopaprikat saattavat sopia nyös raakoina herkkävatsaiselle.

      Loppuviikosta tapaamme syyslomalaisia, nuorimmat tyttöserkukset haluavat tehdä halloween-pipareita , jotain mustaa ja oranssia pitää löytää koristeeksi, ovat kaupasta hankkineet jo sopivia hahmoja muoteiksi ja voihan niitä veitselläkin leikellä muotoihin . Mokkapaloja ja kuppikakkuja sesongin tapaan koristettuina nuo tytöt usein myös leipovat , yksinkin osaavat jo 10- ja 13-vuotiaat. Minulla on kasvanut isoja koristekurpitoita, saavat koverrella lyhdyiksi. Pojilla tuntuu olevan vaikka mitä urheiluleiriä, enää ei meitä lastenvahdeiksi lomilla tarvita ja kaksi vanhinta tekee töitä lukion ja opiskelupaikan lomilla. Hyvä niin, aika aikaa kutakin !

    • Katositaas

      Aamupäivän sää on lähinnä todennäköinen. Ei sada eikä paistakaan.
      Pari tuntia sitten näytti kirkastuvan, mutta se oli ohi menevä ilmiö.

      "Metsässä ei liikahda lehtikään" on tämän hetken tunnussävel.
      Tuuli on tainnut aloitella lehtien riipimistä puitten latvuksista ja uupunut kesken urakan. Näyttää siltä kuin se yrittäisi vetää taivaalta tummanharmaan filtin niskaansa.

      Oikeastaan ulkoinen näkymä vastaa varsin likeisesti minun olotilaani.
      Jään tässä katsomaan mitä tuleman pitää.

      Käly soitti ja rupateltiin kuulumiset. Paljon niitä ei ollut, mutta juttu luisti.
      Hän on toinen niistä kahdesta lankomiesteni puolisoista, jotka alusta asti ovat olleet minulle läheisiä. Sitä paitsi hän asuukin lähinnä meitä naapurikylässä, omistaa Laten syntymäkodin ja hoitaa pihan istutukset aivan yhtä suurella hellyydellä kuin anoppimme. Ei ole ihme, että hän oli mummulle läheisempi kuin kukaan hänen omista tyttäristään.

      Aika on lentänyt kuin siivillä.
      Ajatukset juuttuivat taas menneisiin aikoihin.
      Kai ne pöllähtävät mieleeni vielä tuhkauurnassanikin.
      Pimeähköä on, mutta ainakaan vielä ei sada.

      Voikaapa hyvin toivottelee Venlastiina

    • Nyt se taas satelee!

      Vaan olihan tuo päivä muuten mukiinmenevä. Aamulla kun talsin keskikylälle markettiin päin, niin auriko näyttäytyi reilusti punaisena. Tuli mieleeni, että näinköhän se on räjähtämään päin.
      Ei se harhanäkyni ollut, uutisissakin tuli tästä ihmeestä. Myös asiantuntijoilta pari hieman erilaista selititystä. Minun arveluni räjähtämisestä taisi olla liioittelua.

      Eilen kyllä itse aiheutin sotkun, kun yritin rekkaitumisen katomisen jälkeen kopioida kirjoittamani. Hätäisesti kohelsin ja täysin pieleen meni. Taisipa pinnani kärärähtää, pistin jo "pillit pussiin" siltä päivältä. Hetken päästä muutin mieltäni ... täytyyhän sitä jotain kirjoittaa.
      Olen luullut, että kyllä pinnani kestää, mutta hyvä sekin että kuohahtaa. Onhan sekin elämän merkki. Työaikanani firman pomo loihe lausumaan, kun oli erikoisen hankala työ tehtävänä, että jospa "sinä tekisit kun sulla on ne lehmän hermot." Ei se nyt loukkaus ollut, mutta ei paljon puuttunutkaan. Kun hän toisen kerran käytti samaa "miellyttämisen"sananpartta, ilmoitin, että minulla on ehtoja. Haluan lisäkorvauksen tästä "eirinomaisuudestani " ja ei mitään pennejä, vaan seteleitä. Tulihan sitä, koska työ oli tehtävä.

      Joo...tässä se nuoruus vauhdilla hupenee. Tulee kyllä joskus mieleen, että nostelisiko itseään niskasta ja ravistelisi repäisemään jotain puuhaa elämisensä ylläpidon lisäksi. Kyllähän virityksiä on valmiina toteutettavaksi, uudempaa versiotakin voisi olla. Eipä silti, hyvin päivät täyttyy entisilläkin menoillani, ehkä liiankin helpolla. Ei kuitenkaan ole kyse ansioistani, ei rahallisista, eikä henkilökohtaisista. Itsensä piristämien olisi tarpeen, vain olla möllöttäminen on "nuoruudensa" tuhlaamista. Tällaista...tuskinpa sentään olen sekopäiseksi tullut. Heippa!

      • Mummi-Mia

        Muistelen jostain lukeneeni, että tähdet muuttuvat punaisiksi ennen kuin sammuvat.
        Oliko tuo hetki sitä ennakoiva?

        Mutta kun Portugalissakin on ollut viime aikoina valtavat helteet, niiden ansiosta maastopalojakin jopa viisikymmentä, ja ihmisiäkin niihin kuollut, niin eipä se auringon lopulta kyllä tunnu.

        Elellään niinkuin ennenkin, rauhassa ja hyvin mielin!

        Hyvää illanjatkoa Kahvipirttiin!


    • hurskainen

      Saattoi olla vuosi 1990 paikkeilla kun kevättalvella taivaanrantoja komisti poikkeuksellisen komeat iltaruskot. Selityskin löytyi Ilmatieteen taholta.
      Kas kun Filippiineillä jököttävä Pinatubo tulivuori pössytti ilmakehään valtavasti saasteita.
      Nyt metereologi sanoi auringon punertumisen johtuvan Afrikan aavikoiden punertavasta hiekantomu-jyväsistä.
      Yks kevättalvi samaa materiaa satoi Jäämerelle asti. Ihmettelin eilenillalla iltaruskon okrankeltaista värisävyä länsitaivaalla.
      Aurinkoa meillä ei näkynyt, mutta nettikuvista näin: ei punainen vaan enemmän okravärin sävyttämä.

      Kuumaan Kauko-Itään en suinkaan mieli vaan islantilaisiin geysir-altaissa lutuamista paremminkin.
      Pahus kyllä, pelasin pelitilini tärviölle Jokeripeliin satsaamalla. Kun ei ollut yhtään oikein, tällä kertaa ei tullut latin latia.
      Oikein hyvä hetki kävi eilen illalla kylässä. Harvinainen fiilis oli häippässy kyllä huolella yön aikana.

    • Huomenta, uusi päivä aluillaan, mitä mukanaan tuonee?
      Mikä on varmaa niin se, että vettä sataa ja on satanut kaiketi koko yön, kun lammikoita on kertynyt.
      Surullista katsottavaa oli telkkarissa näytetyt viljapellot, onneksi valtion kassa avasi kirstunsa ja jotakin on luvassa apua näille viljelijöille, korvaa edes jotakin.
      Kyllä se leivän ansaitseminen on joskus tiukassa ja maanviljely aivan Luojan armoilla.
      Nyt on koivujen mekko harventunut, melkoinen repale on ja kadut sitten lehtien peitossa, varoa saa ettei liukastu.

      Se on todella kummaa miten tuota puhetta syntyy, kun vaikka kadulla tutun tapaa, puhe polveilee asiasta toiseen ja loppua ei tule.
      Sairauksista aika paljolti tulee puhetta, sipaisee se lapsiakin ja muuta tekemistä, aina vaan aiheet löytyy, juoru puheita harvemmin;)
      Jossakin tilanteessa on kyllä löytynyt sanattomuuttakin ja sekös on kamala tilanne, kun jokainen kynsiään katselee.
      Harvoin se tilanne sellaisena kauan pysyy, aina joku kekseliäs aloitteen tekee ja siitäpä se sitten taas alkaa;)

      Nuo luonnon ihmeet kyllä pysäyttävät katsomaan, ja monesti illan hämärtyessä nuo taivaan rannat monimuotoisina näyttäytyvät, tässä joku ilta sitten oli niin mahtavan tummat pilvipeitteet taivaalla, että hiljaiseksi veti.
      Kohta taas värikäs taivas tuli esiin, luonnon mahtavaa kuvaelmaa katselin, mitä ei koskaan samanlaisena näe.
      Kameran kanssa minäkin heiluin, mutta kerkesi kadota se mahtavin näky, minun hitauden vuoksi.
      Tuota itsensä piristämistä olen pohtinut ja tullut aina vaan enenemissä määrin siihen loppu tulokseen, että ei enää ihmeitä piristyksiä kaipaa, tyylillä, päivä kerrallaan alkaa sopia minulle.
      Kovasti pienet on asiat, mitkä iloa tuo, surussakin ihan olematon koskettaa.
      Monesti ihan jo väsyttää ajatus, kun kalenteriin katsoo sitä menojen paljoutta, jotka jo reilusti on puolittunut entisestä, ei enää haluta aina olla menossa.
      Valintoja, ja itsestä se on paljon kiinni, mitä tekee, minne menee, ajatelkoot toiset mitä vaan kysellessään miksi et tule yhteisiin tapaamisiin.
      Onko se sitä, että kaikki on jo nähty?
      Ei jaksa ajatella mistä jää ilman, oleillessa vain omissa oloissaan, hyvin aika näkyy näinkin menevän.

      Turhapa on maailman menosta yö uniaan menettää, ei kuulu heikko ääni maailman päättäjien korviin, päättävät mitä päättävät, sotivat ja mellakoivat, meiltä kysymättä.
      Luonnon voimille ei hekään mitään mahda.

      Haaveet on Hurskaisella, niin pitääkin, mutta noihin peli voittoihin ei toivoa kannata laittaa, kyllä ne matkarahat on muuten säästettävä;)
      En ole minäkään voittanut pitkiin aikoihin ja paljon en koskaan, pienessä jännityksessä kuitenkin pitää olla ja unelma siitä suuresta potista elää;)

      Tänään olisi lähdettävä kerhoon, se laulaminen velvoittaa, vaikka muuten melko haluton lähteminen.
      Kyllähän se saattaa niinkin olla, että virkistää ja mieli uusia asioita pohdittavaksi saa, joten niskasta kiinni ja intoa puhkuen on matkaan lähdettävä;)
      Sateenvarjon alla ihmiset näkyy kulkevan, onhan tämä melko tuttu näky, joten mitä siitä satakoon, päivän iloa toivotan.

    • Täällä kyllä paistaa, eikä tuuli yhtään heiluttele puitten latvoja.
      Pihan asfaltti on keltaisten lehtien pilkuttama. Antavathan ne mukavasti väriä, kun yhtään punaista autoakaan ole marketin pihalla. Vaikuttaa siltä kuin tänään olisi harmaitten autojen päivä. Paikoitusalueella on tosin yksi musta, ja juuri nyt sinne kaarsi vihreä, jonka perässä seurasi punainenkin.
      Yksi hyvin pieni musta koira kävelyttää ronskin kokoista isäntäänsä.
      Aurinko innostui paistamaan, ja taivas on väriltään ylivoimaisesti sininen. Sekalaisia pilvenkokkareita torkkuu vähän sielläsun täällä, mutta tämä syyspäivä on juuri niin valoisa, aurinkonen ja värikäs kuin suomalainen sysksy parhaimmillaan on.

      Uloshan tästäon kipinkapin kolisteltava!
      Heippa!

    • Minä kävin jo ulkona, vein pari roskapussia.
      Olikin ihan kaunis syyspäivä.

    • Kyllä se iltapäivällä komiasti aurinko paistoi, toi hyvin esille ruskan sävyt, vaikka puolet lehdistä voi olla jo maan peittona. Täytyihän sitä ahneuttaan naatiskella loistavasta syksysäästä. Ajallisesti aika pitkän lenkin tein, matkaa nyt ei paljon tullut. Sen puutteen totesin, että kelpoista istumapaikkaa ei tahdo löytyä. Penkeistä suurin osa rahdattu jo talvivarastoihin ja kauan ne maalatut penkitkin märkinä pysyy. Betonin päälle on uhkarohkea istua, varsinkin näissä ijissä.

      Kävin hakemassa Opiston ohjelmalehtisen. En nyt aio pitemmälle, säännölliselle kurssille, ehkä myöhäistä olisikin sitä haikailla. Tulee kyllä monia luentosarjoja. Luulempa, että kokeilen niitä, käyn istuskelemassa ja kuuntelemassa.

      Hurskaiselle, katselin minäkin Ylen nettikuvia aurinkokummajaisesta. Kyllä siellä oli myös täysin aurinko punaisena. Sellaisena minäkin näin. Punaisen kuvan oli lähettänyt mm. Jaska Halttunen maininnalla:"Kerrankin oli kunnon kamera mukana kun lenkille lähdin." Se näky riippui paikasta ja ajasta.

      Se on kyllä näky, kun pieni, nyrkinkokoinen koira taluttaa suurikokoista miehenkorstoa. Täällä meilläkin on hyvä esimerkki. Olen kyllä miehelle sanonut, että on siinä pienellä koiralla raskas työ ja vastuu. Lupsakasti mies ottaa, hän sanoi: kyllä se tunnollisesti hommansa hoitaa. Enpä venuttele juttua tämän enempää. Toiste sitten paremmalla vedolla!

    • hurskainen

      Olisi se aamulla nukuttanut kaumminkin mutta sähkökellon näyttö sanoi että kyllä sinä aamiaisen jaksat nukkua. Niin hiljakseen lähdin.
      Jotain pientä sisällä puuhaan. Tulee kaksi sanomalehteäkin. Kevyen päivällisen jälkeen lähden lounasunille.
      Ennen pitkää huomasin ettei ajatus ole tänään tekemisessä ajatus mukana. Siihen on jo saanut tottua. Puolustelen tätä korkealla iällä.

      Kiittämättömyys se härää hyyrää maailman palkkana. No. Siinä kuusilulmaisen kesäbegonia penkin lähellä nurmikolla oli sateen puoliksi täyttynyt fiilipurkkiki, mitä häntä 2dl lie.
      Amppari-ampiainen ei ollut saanut aamueinettään tai hörppyään. Onneton teki hukkumiskuolemaa sen koolle valtavassa altaassa.
      Hyvänhyvyyttäni päätin pelastaa heikkotaitoisen uimarin hengen. Sormella tietysti. Raitaelukka oli kohmeinen. Putosi pikkulampeen uudestaan.
      Äkkiä hän kouristuikin tutunomaisesti. luulin että hän vaan voimistelee. Kaikkea muuta. Napakan myrkkytujauksensa hän tälläsi etusormen reumakyhmyn seutuun.
      Urpo lintu- Koposen oppeja siinä toteutin; se pikkupaskiainen tunsi ittensä uhatuksi - luonnostaan se iski kuin hai.
      Kautensa ei ole vielä oli kun kaikesta kojotuksesta huolimatta sijoitin sen punakukalle huilaamaan.
      Päivän haastavasta pikkupuuhasta selvisin ilman sakkoja vaiokka valtatiellä körötin peräkärry perässä. Kotona huomasin että se kärryn kaapeli olisi pitänyt yhdistää vetovaunuun.

    • Skillaann

      Huomenta syksyiseen säähän, näin se jatkuu, toiset aurinkoa on saanut, tasan ei käy onnen lahjat.
      Ihan pikkusen toiveita tuo taivas enteilee, etteikö ainakin satamatta tämä päivä saataisiin olla.
      Tuuli ainakin kyytiä antaa ja puut riisuuntuu pika vauhdilla, senkin havainnon tein , että keskusliikenne asema on tullut näkyväksi, lehtien puista poistuminen sen mahdollisti.
      Taas näen miten Onni-bussit ja muut linja- autot tulee ja menee, valoisuus sisällä lisääntyy, senkin huomaa puiden lehtien karistessa.
      Tämän tapaisia muutoksia elooni;)

      Ulkona olin minä myös eilen, kerhoon kilometrin matkan kävelin, sateenvarjon alla, mutta lenkistä voi puhua.
      Noita koiran ulkoiluttajia on tässä minun ikkuna näkymässä, tosilla pussit ja paljon ilman sitäkin näkee kulkevan.
      Eli vielä on niitä, jotka katselevat mukamas muualle, kun koira läjänsä tekee ja niinpä siihen jää.
      Ehkä voiton kuitenkin vie ne, joilla on jälkien korjaaminen hallussa.

      Onhan se jotakin jo tuokin, että roskapussi matka tulee tehtyä, liikkeelle se on lähdettävä silloinkin;)

      Opiston lehti tulee tänne kotiin ja paljon olisi tarjolla, vaikka minkälaista oppia, muun muassa tämän tietokoneen hallinasta.
      Ei vaan nykäise se into mikä takavuosina mieliteon synnytti moneenkin asiaan.
      Aivoille pitäisi antaa hommia, juuri luin sellaisen tiedon lehdestä, mutta jos halut puuttuu, ei kai siitä oppimisyrityksistä mitään tule.
      Taitaa jonkun asteista saamattomuutta vai peräti laiskuutta olla, on niin mukava käpertyä tuonne sohvan nurkkaan, periksi antamisen tuntua se on.

      Oletpa sinä Hurskainen kiltti, kun autat hukkuvaa ja mikä kiitos sitten olikaan;)
      Jospa talvehtisi hyvin ja antaisi sinulle kiitoksen ensi kesän sato toiveille, muistaisi pelastajansa ja kukissa pörräisi.
      Onhan se tukevasti koukussa se peräkärri, vieläkö siihen kaapeli pitää olla, vai onko se valojen näkymisen vuoksi tarpeellinen?
      Monesti tiellä näkee valottomia peräkärrejä, ei vilku kääntymisen merkit ei muutkaan varoittavat muulle liikenteelle.

      Vilkaisin läntistä taivasta, aika musta oli, mutta tällä puolen taloa valoilmiö ilmestyi taivaalle, kumpiko nyt päälle tulee?
      Sitä tässä jään odottelemaan ja toivotan aurinkoista päivää sinne missä se paistaa ja kaikille muuten vaan mukavaa päivää.

    • Huomenta syksyiseen säähän, näin se jatkuu, toiset aurinkoa on saanut, tasan ei käy onnen lahjat.
      Ihan pikkusen toiveita tuo taivas enteilee, etteikö ainakin satamatta tämä päivä saataisiin olla.
      Tuuli ainakin kyytiä antaa ja puut riisuuntuu pika vauhdilla, senkin havainnon tein , että keskusliikenne asema on tullut näkyväksi, lehtien puista poistuminen sen mahdollisti.
      Taas näen miten Onni-bussit ja muut linja- autot tulee ja menee, valoisuus sisällä lisääntyy, senkin huomaa puiden lehtien karistessa.
      Tämän tapaisia muutoksia elooni;)

      Ulkona olin minä myös eilen, kerhoon kilometrin matkan kävelin, sateenvarjon alla, mutta lenkistä voi puhua.
      Noita koiran ulkoiluttajia on tässä minun ikkuna näkymässä, tosilla pussit ja paljon ilman sitäkin näkee kulkevan.
      Eli vielä on niitä, jotka katselevat mukamas muualle, kun koira läjänsä tekee ja niinpä siihen jää.
      Ehkä voiton kuitenkin vie ne, joilla on jälkien korjaaminen hallussa.

      Onhan se jotakin jo tuokin, että roskapussi matka tulee tehtyä, liikkeelle se on lähdettävä silloinkin;)

      Opiston lehti tulee tänne kotiin ja paljon olisi tarjolla, vaikka minkälaista oppia, muun muassa tämän tietokoneen hallinasta.
      Ei vaan nykäise se into mikä takavuosina mieliteon synnytti moneenkin asiaan.
      Aivoille pitäisi antaa hommia, juuri luin sellaisen tiedon lehdestä, mutta jos halut puuttuu, ei kai siitä oppimisyrityksistä mitään tule.
      Taitaa jonkun asteista saamattomuutta vai peräti laiskuutta olla, on niin mukava käpertyä tuonne sohvan nurkkaan, periksi antamisen tuntua se on.

      Oletpa sinä Hurskainen kiltti, kun autat hukkuvaa ja mikä kiitos sitten olikaan;)
      Jospa talvehtisi hyvin ja antaisi sinulle kiitoksen ensi kesän sato toiveille, muistaisi pelastajansa ja kukissa pörräisi.
      Onhan se tukevasti koukussa se peräkärri, vieläkö siihen kaapeli pitää olla, vai onko se valojen näkymisen vuoksi tarpeellinen?
      Monesti tiellä näkee valottomia peräkärrejä, ei vilku kääntymisen merkit ei muutkaan varoittavat muulle liikenteelle.

      Vilkaisin läntistä taivasta, aika musta oli, mutta tällä puolen taloa valoilmiö ilmestyi taivaalle, kumpiko nyt päälle tulee?
      Sitä tässä jään odottelemaan ja toivotan aurinkoista päivää sinne missä se paistaa ja kaikille muuten vaan mukavaa päivää.

    • Kaunis päivä!
      Jonkin verran on koivuista rapissut väri-ilo, ja sen tilalla ovat vitivalkoiset rungot ja kuin päivää syleilemään pyrkivät oksat.
      Tai ehkä alastomat oksistot yrittävät osoittaa, että katsokaahan kansalaiset sinitaivasta. Kyllä sekin on katselemisen väärti.

      Lapsena tuli tähyiltyä taivasta hyvinkin useasti. Äiti oli kertonut, että jos näkee taivaalla samanaikaisesti auringon, kuun ja seitsemän tähteä, tapahtuu jotakin hyvää.
      En muista, seurasiko näkymästä mitään muuta onnekasta kuin iloinen mieli etsinnän onnistumisesta.
      Vuosikymmeniin en enää ole onnea taivaalta etsinyt, mutta mieleeni on juuttunut erään luokkatoverini jakama tieto: Jos auton rekisterikilvessä on sellaiset kirjaimet, että ne muodostavat selvän sanan, on iloa odotettavissa.
      Huvikseni yritän löytää rekkareista kunnon sanoja, mutta ylen harvoin onnistuu, kun kilpien kirjaimet ovat enimmäkseen pelkkiä konsonantteja. Toisaalta saattaa rekisterikilpisanojenkin etsiskelystä olla jotakin hyötyä. Aivoja kun pitäisi alvariinsa vaivata dementian ehkäisemiseksi.
      Ei niin pientä pilaa, ettei totta toinen puoli, on vanha hokema. Yllättäen se taaskin piti paikkansa, kun innostuin miettimään konsonantin suomenklelistä nimeä. Ensin pälkähti päähäni, että ääntiö on vokaali ja samoin tein: konsonantti on KERAKE!
      Riemastuneena totesin, etteivät köyhien vanhempieni maksamat lukukausimaksut ole menneet ihan hukkaan. Olin minä jotakin oppinut! Suuren tietomääräni keskeltä päätin palata arkitodellisuuteen ja katsoin marketin lähes täyteen tungettua paikoitusaluetta. Sieltä oli juuri lähdössä pieni henkilöauto, jonka rekisterikilvessä olivat kirjaimet LEI.
      Se on ihan oikea sana, joten jään ihmettelemään tule via iloaiheita.

      Iloa ja valoa Teille kaikille!

    • Tänään täytyi rientää ajoissa kalaan, jo kymmeneksi. Se on jo meikäläiselle aikaista. Parin kilon mötkylän ostin fileerattuna 6.95/ kg. Kyllä siitä parille hengelle 5pv saa syötävää "piäruokana."
      Hyvin näytti kalakauppa käyvän, pientä jonotusta, vaikka ammattitaitoiset fileeraajat nopsasti hommaa tekivät.

      Kyllä Hurskainen on tosi eläinystävällinen. Olen sen huomannut jo aikaisemmista kirjoituksista.
      En yllä lähellekään niihin mittoihin. Ampiaisia oli mökkini tienoilla paljon. Sen huomasin, että kun ei hätyyttele, ne ei pistele. Niinpä ne tulivat kalanperkauspaikalle, pörräsivät ympärillä, kävelivät käteni päällä ja pöydällä. Yhteistyö toimi pitkään hyvin ja rauha säilyi.

      Sittenpä kerran hosuin viikatteella heinikkoa matalammaksi. Äkkiä pöllähti lauma ampiaisia kimppuuni. Siihen jäi viikatteeni ja pinkaisin karkuun. Silti muutaman piston sain, niillä oli pesä maassa ja tietämättäni sitä huitaisin viikatteella. Ampiaiset suuttuivat niin, että vahtasivat koko lähiseutua valmiina hyökkäämään. Kun pistot kirvelivät kaulani ja käsivarsia, kasvoi kostosuunnitelmani. Sellainen terroriteko, joita ihmiset tekevät. Keräsin vanhoja ryysyjä ja kiersin ne tervaksisten palikoiden ympärille, valelin "pommin" moottoriöjyn jätteillä ja petroolilla ja se tumppu pitkän seipään nokkaan. Sytytin tumpun tuleen ja roihu ampiaispesään. Kyllä siitä loppu tuli, mutta olihan se raakalaismainen temppuni. Näin se vain aika rauhallinen eläjä, kuin minä kuvittelen olevani, päätyi mokomaan temppuun.

      Niin...tänään oli aurinkoinen mukava päivä. Ihan mielellään tein kalastuksen lisäksi toisenkin parin kilometrin asiakeikan. Kävellen tietenkin. Nyt ryhdyn tv:tä töllöttämään.

      • hurskainen

        Pojankossivuosista muistan erikoisen tapauksen. Oli isäntämies, Antti, jota ampiaiset eivät koskaan pistäneet. Nykyään näitä näkee telkkarissakin.
        Vielä -50 luvulla syrjäseutujen kylissä oli luonnonniittyjä karjan rehutarpeita varten. Niissä oli poutakesinä paljon ampiaispesiä.

        Antti tiesi että niiden kanssa on oltava kylmänrauhallinen, ettei ampparien hyökkäysinto kasva pistojen asteelle. Antilla niitä saattoi olla kymmeniä iholla - vai huijasiko etteivät pistäneet?
        Olen kävellyt puistotiettä tai pyöräillyt, joskus ne tuli vaan ja pistivät.

        Tänään odotin siivoojaa. Ei hän tullut eikä soittanut. Hänelle olisi sopinut huominen, mutta minulla on kokopäivän meno.
        Eilen jäin peräkärryillä täydellä kuormalla jumiin sateiden pehmittämään puistoon. Oli haettava kottarit ja kevennettävä sorakuorma. Niin kovast kyrsi.

        Oli tänään pestävä enempiä savia, että pikitietä voi ajaa. Kyllä niistä valottomista peräkärryistä sakon saa, SkillaN, jos sereffi sellaisen tienpäällä näkee.
        Se peräkärryn kanssa pitempi perittäminen vaatisi kyllä vielä harjoitusta kun linkkuun tahtoo jälkivaunu usein joutua.


    • Kyllähän noita ampiaisen pistoja maalla asujat varmaan kaikki saavat, on se niin siellä asuvien elämään kuuluuva otus..
      Pikaisen äkkilähdön sain nuorena miehenä kun maalasin veleni kanssa kotikylän kansakoulua, minä tietysti räystään alla sutimassa, kyllä tuli äkkilähtö rappusilta kun silmäkulmaan pisti.
      Toinen mukavampi muisto ampiaisista, olimme koko perhe käymässä Korkeasaaren eläintarhassa, pojat olivat aika pieniä, kotiin tultiin linjaautolla, astuttin ulos autosta, oli kova vesisade, pysäkin vieressä vanha lato jonka räystään alle menimme suojaan. Loppuihan se sade ja jatkoimme kotiin, asuimme mummulan vintillä. Mummu ensimmäiseksi kysyi vanhimmalta pojalta, no mitäs siellä Korkeasaaressa näitte poika vastasi ampiaisii. Tosiaan siellä räystään alla oli monta ampiaisen pesää.
      Tosiaan tänään ollut kaunis päivä, kylmä tuuli vain viilensi muutenkin kylmää ilmaa.
      Huomasin sen kylmyyden oikein hyvin, tuossa vanhassa autossa tehtiin vähän huolto töitä, edessäolevat lampun "lasit"ovatkin jotain muuta ja nyt niitä tuon nuorimman poikani kanssa sellaisella kiilloitus aineella hiottiin ja kiilloitettiin lopuki siihen jonkinlainen suojakerros jotain ihmeainetta tuli, kyllä se hyvältä näytti. Kylmä siinä tuli.
      Ei tänään lohta halvalla täällä saanut, tein muusia ja läskisoosia.
      Kävinpä minäkin aamupäivällä kaupassa toin loppuviikon eväät joten kotona ollaan.

      • Illan hehkua kauniin syyspäivän jälkeen.
        Oli niin mieluisa tapaaminen postissa tänään henkilön kanssa, joka on liittynyt pitkään elämääni. Jäimme juttelemaan, meni siinä lähes tunti, mutta päätimme tavata uudelleen. Hän tarjoutui kyyditsemään minut kotiin, joten nyt on osoitekin tiedossa😊

        Tyttärentytär täyttää 30 ensi viikolla ja lupasin osallistua tarjoiluun vadillisella mätiä smetanassa. Jorvissa ollaan varauduttu ruuhkaan synnytysosastolla, mutta rauhallinen oli ilta ainakin tänään.

        Leppoisaa illanjatkoa pirttiin 🎸


    • Huomenta, taas sellainen aamu, että ei tiedä mitä tuleman pitää, eilinen olikin aivan sateeton päivä.
      Omenoita suuren kassillisen kävin ystävän kanssa hakemassa yhteisen ystävän luota, tyttärelle sosetta varten, itse en tarvitse.
      Hyviä punakanelia oli ja syödenkin siltään maistuvat.
      Ihanaa, että on tämän laatuisa ystäviä, jotka jakavat satoa myös toisille, pihattomille ja puuttomille.
      Vielä on nuo koivut harsoisessa asussa, mutta eiköhän seuraava tuuli ne riisu, kovin viileäksi ilma muuttumassa.

      Iloa pitää etsiä vaikka mistä ja uskoa myös sen toteutumiseen, eikös sanonta ole, että usko siirtää vuoria, miksi ei sitten onnen murusia antaisi;)

      Ikäviäkin kokemuksia noita pienimmistä eläimistä on minulla myös.
      Oletteko huomannut, jos kiviä kääntelee melkein joka kiven alla on kusiaispesä ja mökillä niitä pesiä löytyi nurmikolta ja ei kauan nurmikolla istahtanut, kun noustava oli.
      Niitä samalla julmalla tavalla mieheni pesiä tuhosi, mitä ynnämuu kertoi tehneen.
      Tuiki tärkeitä nämä pistelevät kuitenkin ovat, pölytyksen kukille antavat mettä kerätessään, siis näitäkin tarvitaan.
      Onhan kuolemaan johtanut ampiaisen pistot, joten varoa saa.
      Minun kokemukset hyvin myönteisiä ampiaisista, mökillä oli pesät milloin kuistin vintillä, milloin sillan alla, hyvin yhteiselo luisti, yhtään pistoa ei tullut, vaikka aikamoinen vilske ja liike kuistilla kävi.

      Hurskaisen kohdalla voisi todeta, että vaikeuksien kautta voittoon, kun kerroit noita ongelmia puuhastelussasi.
      Ikävä tuo, että ei ilmoita jos on sovittu juttu.
      Olen todennut saman tuon peräkärrin peruuttamisen suhteen, ei ihan helppo juttu ole kaikille.

      Onneksi et pudonnut sieltä räystään alta Late, olisi voinut koitua ikävyyksiä muutakin, kuin se pisto silmäkulmaan.
      Kyllä se töitä teettää se auton kunnossa pito, mutta kelpaa sitten tietä lähteä kuluttamaan, kun auto kiiltää;)
      Vähän samanlaista toivottamalta tuntuvaa puuhaa kuitenkin, kuin ikkunan pesu, kohta auto kuran peitossa, kun sadesää sattuu.

      Yllättäviä tuttuja joskus tapaa vuosien takaa ja onhan sitä kerrottavaa, ei loppua meinaa näkyä, mutta kun ajattelee mitä kaikkea on molempien elämässä sattunut, eihän siinä tunnissa ehdi kuin hipaisun saamaan;)
      Tätä ja tämmöisiä sitä päivään aina tupsahtaa, ja nyt on kone kiinni laitettava ja kauppaan lähdettävä, pitkäksi taas venyi tämä istunto.
      Oikein hyvää viikonlopun alkua kaikille, ilma näyttää kirkastuvan.

      • Mia-mummi

        Tästä ilostui koko ystäväpiirini kun sen kuulivat, pakko minun on se kertoa Kahvipirtissäkin, ehkä vielä on joku, joka ei sitä aikaisemmin ole lukenut.

        Ja vaikka olisikin, niin uudelleen:
        >>Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille - "Maksan testamentillani rakkaudenvelkaa maalle, joka on maailman paras"

        "Kirsti Paakkanen on köyhän perheen tytär, jonka tie yritysmaailman huipulle ei ole ollut itsestään selvä.
        Vuorineuvos Ilpo Kokkilaa ja Marimekon entistä omistajaa Kirsti Paakkasta yhdistää lapsuus Saarijärvellä. Jukka Saastamoisen kirjoittamassa tuoreessa elämäkerrassa Rakentajan jälki – Ilpo Kokkila Kalmarin kylätieltä kauppatorille (Docendo) sivutaan myös Paakkasen elämää.

        Vuonna 1929 syntynyt Paakkanen syntyi vähävaraiseen perheeseen. Hän tietää ”miltä tuntuu olla syrjitty köyhän talon tyttö”.

        Kokkila toteaa teoksessa, että Paakkanen on sen jälkeen ehtinyt avata monia ovia." (Taloussanomat)

        Vuonna 1929 Saarijärven Lannevedellä syntynyt Paakkanen on lähtöisin vaatimattomista oloista. Hän tietää, miltä tuntuu olla köyhän talon tyttö.

        Entinen yritysjohtaja ja entinen Marimekon omistaja Kirsti Paakkanen, 88, on testamentannut omaisuutensa Suomen lahjakkaille lapsille.
        Kaikkiaan Paakkanen sai Marimekon osakkeiden myynneistään nykyrahassa mitattuna reilusti yli 50 miljoonaa euroa.
        Kirsti Paakkasella ei ole omia lapsia.<< (Taloussanomat)
        - -
        Suomessa elää huonoissa oloissa tuhansia köyhiä lapsia, josta asiasta on varmaan meillä kaikilla paha olo, ja tämä uutinen on heille, maamme köyhille lapsille!


      • hurskainen
        Mia-mummi kirjoitti:

        Tästä ilostui koko ystäväpiirini kun sen kuulivat, pakko minun on se kertoa Kahvipirtissäkin, ehkä vielä on joku, joka ei sitä aikaisemmin ole lukenut.

        Ja vaikka olisikin, niin uudelleen:
        >>Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille - "Maksan testamentillani rakkaudenvelkaa maalle, joka on maailman paras"

        "Kirsti Paakkanen on köyhän perheen tytär, jonka tie yritysmaailman huipulle ei ole ollut itsestään selvä.
        Vuorineuvos Ilpo Kokkilaa ja Marimekon entistä omistajaa Kirsti Paakkasta yhdistää lapsuus Saarijärvellä. Jukka Saastamoisen kirjoittamassa tuoreessa elämäkerrassa Rakentajan jälki – Ilpo Kokkila Kalmarin kylätieltä kauppatorille (Docendo) sivutaan myös Paakkasen elämää.

        Vuonna 1929 syntynyt Paakkanen syntyi vähävaraiseen perheeseen. Hän tietää ”miltä tuntuu olla syrjitty köyhän talon tyttö”.

        Kokkila toteaa teoksessa, että Paakkanen on sen jälkeen ehtinyt avata monia ovia." (Taloussanomat)

        Vuonna 1929 Saarijärven Lannevedellä syntynyt Paakkanen on lähtöisin vaatimattomista oloista. Hän tietää, miltä tuntuu olla köyhän talon tyttö.

        Entinen yritysjohtaja ja entinen Marimekon omistaja Kirsti Paakkanen, 88, on testamentannut omaisuutensa Suomen lahjakkaille lapsille.
        Kaikkiaan Paakkanen sai Marimekon osakkeiden myynneistään nykyrahassa mitattuna reilusti yli 50 miljoonaa euroa.
        Kirsti Paakkasella ei ole omia lapsia.<< (Taloussanomat)
        - -
        Suomessa elää huonoissa oloissa tuhansia köyhiä lapsia, josta asiasta on varmaan meillä kaikilla paha olo, ja tämä uutinen on heille, maamme köyhille lapsille!

        Kirsti Paakkanen ajatteli sydämellään, miten isohkon perintönsä jakaisi Suomen lahjakkaiden lapsien hyväksi.
        Jos minun lähtöni osuisi nyt viikonvaihteeseen, pesäjakajille jäisi parhaimmillaan nelinumeroinen summa.
        Vikkon aikana näin oikein PC:n syötettävän linkin, jossa kehotettiin muistamaan jälkeenjääviä niin ettei turhaa rojua jäisi nurkat ja komerot täyteen.
        Ankarasti moitiskelen moista hyvyyden muotoa - päin vastoin kun pääsisi virnistelemään vaikka sokerimuurahaisena; siinähän siivoatte kun mun oma aikani loppui hiukan liian aikaisin - huomenna olisin alkanut siistimään.

        Oli reissupäivä. Vain kolme kertaa eksyin. Kun en sanonut osaavani VT-12:lle niin ihan tuntematon kaveri sanoi, no aja perässä niin osaat.
        Niin sitten pääsin valtatielle ja ajoin lähinnä tuttuun kaupunkiin Sain tulomatkalle tarkoitetut ostokset tehtyä. Hyviä ihmisiä on suomalaisissa paljon.


      • Mia-mummi

        Kun luin aamulla herättyäni ennen kahvia tai ruokaa, mitä Kirsti Paakkanen oli tehnyt,
        niin itkin ihan oikeesti. Ajattelin: hän on upea ihminen.

        Minulla on aina ollut vesi lähellä juuri tuollaisten sankaritekojen suhteen, ei sille mitään voi.
        Upea lahja maamme lapsille - ja hyvä, uljas esimerkki jollekin heistä, jos joku ei omia lapsia hanki.


    • alkuperäisvenla

      Aurinkoista aamua!
      On se mukavaa, että toisetkin muistelevat asioita ja tapahtumia lapsuutensa ajoilta.
      Itselläni ei onneksi ole muistoja ampparien pistoista, mutta muurahaisista sitäkin enemmän. Niitä oli paljon, ja vilskettä muurahaistenpolulla oli hauska seurata. Piti kyykistellä turvallisen kaukana murkkujen reitistä, mutta joskus unohtuivat paljaat varpaat liian lähelle kusiaisten valtatietä. Varjelkoon sitä kutinaa ja kirvelyä, joka silloin kiipesi kinttuja ylöspäin!
      Kyllähän me maksoimme potit pottuina.
      Muurahaiskekoja ei saanut rikkoa, mutta me otimmekin pitkät pajunoksat, kuorimme ne ja laitoimme muurahaispesien päälle. Kun oksat olivat jonkin aikaa olleet mustanaan muurahaisista, vedimme varpumme pois ja aloimme heilutella niitä niin kauan kuin viimeinenkin muurahainen oli tipahtanut takaisin pesään.
      Sitten alkoi juhla!
      Imimme ja nuoleskelimme murkkujen myrkkyä pajurisuistamme, ja se oli tosi herkkua! Nam.nam!

      Taas meni liian kauan kirjoittamiseen.
      Kirjautuminen katosi.
      Sen siitä saa, kun tukihansikas kädessä yrittää yhdellä sormella kirjoittaa virheettömiä sanoja.
      Pakko on tärvätä aikaa korjailuun, kun keskisormi koheltaa k-kirjaimen samalla, kun
      yritän kirjoittaa jotakin m-kirjaimella. Jos taas naputtelen keskisormella, ottavat etusormi ja nimetön tehtävikseen osoittaa, ettäon tarpeellisen kirjaimen kahta puolen muitakin puumerkkejä.

      Terveisin: Sama alkuperäinen Venlastiina

    • Täysi iltahämärä on jo päällä, vain ikkunoista ja muutamamista kutulampuista valaläikkiä näkyy. Vaan olipahan aurinkoinen päivä, mutta ei turhan lämmin, aamulla himpun pakkasella, iltapäivästä lähenteli mittari kymmentä.

      Hyvä keli yritti houkutella minut sienijahtiin. Pistin sopivat ryötäjalkineet autoon ja muutaman pussin mukaan. Siirryin sitten parin kilsan päähän lähimetsän reunaan. Kenkiä vaihtamatta kävelin läheisen lammen reunaan ja penkille istumaan. Kaipa siinä isuskellessa tunti vierähti kunnes kävelin takaisin autolleni. Tulin siihen tulokseen, ettei minun tarvise lähteä ryötämään kosteaan metsään. Sellainen "sieniretkeni" siitä tuli, mutta säilyiväthän pussit puhtaina.

      Luin nettiuutisista että Yle lopettaa yli vuosikymmenen kestäneen sarjan "unelmahäistä." Minulle siitä ei kyllä vahinkoa tapahdu. Olen ehkä muutamn minuutin sitä ohjelmaa seurannut, jota ei voine "koukkuun jäämiseksi" nimittää. Mielenkiintoinen oli ehdotus lopettamisen jälkeen alkaa näyttää "unelmaeroja :))".

      Näin se hyvä syyspäiväni on aika kivuttomasti pitkälle iltaan vierähtänyt. Jatkoja teillekin!

    • Olihan oikein pakkasta aamulla, minulla suunitelma jotta lähden autoa katsastamaan, no siirsin sitä muutamalla tunnilla eteenpäin. Auto oli huurassa ja ikkunat jäässä, iltapäivällä oli jo lämpöasteita, mutta auto näytti vielä huurteiselta.
      Kuitenkin putsasin ikkunat ja läksin katsastamaan, reissu meni mukavasti esitin vain asiani, olin seuraavana vuorossa, auto meni hyvin läpi ei huomauttamista. Ei tainut mennä kuin vajaa kaksikymmentä minuuttia kun jo olin kotimatkalla. 68€ maksoi kaikkineen ja sain vielä hyvät kahvit odotellessa.
      Tuosta Kirsi Paakkasesta olin pariinkin otteeseen hänen kotonaan remonttihommissa Haukilahdessa, mukava ihminen, oli hauska olla hänen kotonaan työssä, hän kertoili mistä oli kotoisin ja minälaisita oloista oli mailmalle lähtenyt. Hänellä oli kaksi autoa musta ja valkoinen mersu, pukeutui aina eritavalla kun valitsi auton millä menee töihin. Musta ja valkoinen olivat hänen lempivärejään. Marimekko menestyi hyvin hänen johdollaan. Hieno testamentti häneltä.
      Muuta ei tänään tullut tehyäkään kuin tuo katsastus reissu, illalla syötiin eilistä.

    • Huomenta kauniina alkavaan lauantai päivään, mutta kovin kaukana ei tuo huonompi sää ole, keskemmällä suomea räntäsade, uhkana joutuu tänne päin.
      Kahden asteen plussan puolen olemme, hitaasti totuttaa meitä talven tuloon.
      Kävin eilen lohen minäkin ostamassa, 7,99 kilo ja puolentoista kilon mötkäleen mukaani sain, siitäpä sitä monta kertaa ruokailee.

      Mamma-Mian ihasteluun yhdyn täysin mielin, hienoa, että tuollaisia ihmisiä on, jotka muistavat omat juurensa ja osaavat tuntea hädän tänä päivänä, toivoisi heitä olevan enemmän.
      Maailma olisi paljon parempi jos Paakkasen tapaisia sydämellä ajattelevia ihmisiä olisi, harmi vaan, että harvassa heitä on.

      Hurskainen seikkailee autonsa kanssa, älä lähde kovin kauas kotoa, tiedä minne joudut;)
      Tuo tavaran kerääminen on kyllä meillä ainakin sodan kokeneilla aivan yli ymmärryksen.
      Olen tässä pohtinut minäkin surkutellen lapsiani, kun joutuvat tämän huushollin tyhjentämään, no tietenkin auton lavalle ja kaatopaikalle menee minun niin suurella vaivalla ja rahalla hankimani, ei enää nykyisin kelpaa kenellekään.
      Onneksi en ole katsomassa, jollen sitten pysty sieltä tuntemattomasta näkemään, no ehkä ei enää suurin murhe liene silloinkaan.

      Kaikenlaisia herkkuja sitä ennen oli, en kyllä koskaan tuota Venlastiinan maistelemaa muurahaispesän antia ole maistanut.

      No olihan se rentouttava sieni retki ynnämuu, sait haistella raitista ilmaa näit vielä varmaan kaunista ruskaa, ehkä syttyi intoa jotakin kankaalle laittaa sitten talven aikaan.
      Tuonne pääkoppaan ne ihanimmat muistikuvat tallentuu, inspiraation tullen niitä voi toteuttaa.
      On tuo telkkarin ohjelmat menneet kovaa kyytiä alaspäin, en jaksa kuin ihmetellä sitä huutoa mitä siellä nykyään on joka ohjelmassa, yleisö huutaa ohjelman suorittajat huutavat, puheesta ei mitään selvää saa.
      Muutamia juontajia ja kellokkaita nimiä mainitsematta suorastaan kierrän, kanava vaihtuu, usein toiseen yhtä kamalaan.

      Latelle onneksi olkoon, taas on kulkuneuvo hyväksytyssä kunnossa, pääsette huoletta kotiseutu kierrokselle Venlastiinan kanssa.
      Mitenkähän se muorin kunto oikein on, eikö enää jaksa pientäkään viestiä laittaa, vai onko kone hankalaksi ruvennut?
      Näillä kymmenillä se yllätyksiä elämä tuo tullessaan, jokaisesta päivästä saa olla onnellinen, jos sen pystyy kunnolla iltaan saamaan, aika hyvä tuo ohje, mennään päivä kerrallaan.
      Vointia teille kaikille toivon ja monella viikon kohokohta odotuksissa, se niin rentouttava sauna, sitä oottelemaan;)
      Saapa nähdä onnistunko taas kahdesti tämän lähettämään?

    • Mia-mummi

      Kun suorittaminen alkaa olla takanapäin, ja sitä voi katsella rauhassa
      muistella tutun ihmisen seurassa, arvioida - ja saada ehkä tunnustustakin,
      tuntee saavansa rauhan. Tuntuu, että kaikki on hyvin.
      Juuri tuosta syystä vanhojen työkavereidenkin tapaaminen on hyväksi ihmiselle.
      .
      Timantti on hiilenpala,
      joka on kestänyt paineen. 🍀🙂
      (Positiivarit)

    • Hurskainen kertoi eksymisistään autoajelullaan, joskus aiemminkin on samoja ollut esillä. Kyllä varmaan ikäkin tekee suunnistamiseen tepposia. Olen havainnut itsestäni samoja oireita. Tosin täälläkin reitit ja "näkömaisemat" muuttuvat. Olen asunut Hesan keskustassa, autoillut vähän jokapuolella kaupunkia ja lähellä Hesan rajaa olen edelleenkin. Yleensä liikkumiseeni on muotoutunut vuosikymmenien aikana vakioreittejäni. Jos niihin tulee muutoksia ja yllättäin törmään niihin, vaikkapa vain katutöiden takia, olen usemmiten eksyksissä. Sellaista on tapahtunut. Eikä hoksottimet ole entisessä kunnossa tekemään korjauksia.

      Navigaattori olisi tietenkin joku ratkaisu. En ole sitä hankkinut, tuskin hankinkaan. Tarvitsisin sitä turhan vähän. Jos olen johonkin sellaiseen menossa, että olen epävarma, katson kartalta varmuuden vuoksi reitin valmiiksi.

      Joo...se on sellainen 30m x100m lampi metsän keskellä, jonka reunalla eilen istuskellen "sienestin". Onhan se tuttu paikka. Kyllä siinä komea ruska auringon paistaessa veteen heijastumana näkyi. Pari sorsaa uiskenteli lammikossa sukeltelemassa ilmeisesti ruokaa. Kun sorsat muuttivat paikkaa, aallot vyöryivät kuin moottoriveneen perässä ja rikkoivat metsäruskan varjon heilumaan lammikon pinnassa. Upea näkymähän se.

      Lukasin eilen kirjoittamaani viestiä. Olihan siinä kirjoitusvirheitä montakin, hassujakin. En näköjään ihan vilkaisulta virheitäni huomaa. Ei ole kirjoituksen tarkistus päällä, koetan vaan pärjäillä näillä "omilla eväilläni." Niin se sääilmoitus lyhyesti: kelpo syyssää! Tänään on sitten taas juhlapäiväni: saunavuoroni pikapuoliin. Hyvää jatkoa, jos joku sattuu vilkaisemaan!

    • hurskainen

      Navigaattoristani katosi kaapeli, kuten olen moneen kertaan kertonutkin. Tuskinpa sen sekaisin mennyttä karttatiedostoa saadaan päivitettyä ajatasalle.
      VT-7:llä se meni Loviisan seutuvilla sekaisin jonkin mangneettihäiriön takia, mutta elpyi kun siitä ohi päästiin.

      Huilaillessa tämä komea poutapäivä on kulunut. Hyvää se ettei pipon alainen pannu käy ylikierroksilla. Puulämmitys alentaa asumiskustannuksia tälläisessa energiasyöppötalossa.
      Kun omat puuvarastot vähenevät kevään tultua, on hiljainen pakko tilata konekuivattua koivupilkettä jo huhtikuussa. Arvioin 500-600 euron pietiä.

      Runsaan omenapuiden lehtisadon silppua nurmenleikkurilla tohjoksi. Keväällä silpusta ei näy jälkeäkään. En keksi muuta selitystä kuin ettälieroeläimet vievät silpun maanalaisiin käytäviinsä.
      On ikävää huomata että voimat ehtyvät. Voi hyvinkin olla että uuteen projektiin ei ole tänä syksynä ehkä rahkeita. On vain sopeuduttava uuteen tilanteeseen.

    • Sunnuntaiaamun hiljaisuudella päivä aloitellaan.
      Todella hiljaista, kadulla ei mitään liikettä, aamu on pilvinen, tuuli vaan töitään tekee, puut ovat viimeisiä lehtiään kynsin ja hampain pitäneet kiinni puussa, mutta harvennut on lehtiverho, maa sitten sitä vastoin keltaisen maton saanut nurmikolle.
      Noin se on ihmisen kohdalla myös, eletään ehkä kituenkin ja sitten periksi annettava.
      Katselin eilen Inhímillisen tekijän ja kyllä siinä kyyneliin asti ylistettiin elämän lahjaa ja uutta tilaisuutta, minkä olivat saaneet.
      Elämä on lahja ja kunpa aina muistaisi kiittää jokaisesta terveestä hetkestä, minkä on syntymälahjana saanut.
      Kaikille ei terveyttä ole annettu ja kärsimysten ja tuskien taipaleeksi voi elo muuttua.

      Sitä sopeutumista iän kuluminen vaatii tullessaan, on myönnettävä, että kaikkea entisenlaista ei jaksa, mutta on oltava armollinen itselle, syytä on muistaa, että oma osuus on tehty.
      Tuo puilla lämmitys tuo muuten ihan erilaisen lämmön huoneisiin, vaikka tyyristä sekin, jos ei metsiä omista.

      Maisemat muuttuvat ja melko tuttu alue aivan toiselta saattaa näyttää, puita hakataan, uusia kasvaa tilalle ja ennen niin tuttu marjamaakin on muuttunut, sinnekin voi eksyä.
      Tuosta ynnämuun lammesta muisto siitä lammesta missä ongella istuttiin heräsi.
      Pieni lampi, mutta oli korkea vuori toisella laidalla ja jotenkin vähän pelottavaksi se muutti lammen ympäristön.
      Pari kesämökkiä vastarannalla, siellä ei liikettä paljonkaan, aivan sai joutsenparin seurassa onkea sai liottaa.
      Surullinen muisto tästä joutsen parin kohtalosta, toisen toden näköisesti ilves oli napannut ja toinen etsien rantoja kiersi.

      Mia-mummin viestissä tuli esiin tuo hiilenpala, olen lämmittänyt sen verran, että koettu on tuo sitkeys hiilenpalassa, loppuun ei kaikkia saa palamaan ja aika tiukkaa on muutekin tuhota sitä hiiltä.
      Sinne ne jää palaset odottamaan seuraavaa lämmitystä arinalle.
      Timantiksi voi kuvailla, hyvä oivallus tuo on.

      Nyt on päivä valjennut, taivas lupailee kirkastumista, mutta iltaan mennessä tietää mikä oli sää tänä sunnuntai päivänä.
      Vielä melko rauhaisalta näyttää tuo ilme kadulla, lämpömittari näyttää kahta astetta, kaikki hyvin, tätä olotilaa toivon teille toisillekin;)

    • muori77

      Hyvää sunnuntaita.

      On ollut synkeä syksy.
      Minä kun en ole syksyihminen ollenkaan.;(
      Mutta nyt tulee jotain valkoista taivaan täydeltä.

      Olen tuon käteni kanssa neuvotellu;)että missä mennään ja mitä tehdään;)

      Myös minä pienenä nautin noista muurhais pesän herkuista,hyvvee olj;)

      Tuo vuorokausi rytmi on minulla ihan sekasin;)
      eipä tässä kummempia kuulu.
      Mennään päivä kerrallaan.
      näkyillään...

    • Ramoona_

      Olen ainakin osasyksyihminen, juuri tällaisena aurinkoisena syyspäivänä. Pakkasyön jälkeen huurre kimmeltää kaikkialla, ruohonkorret välkkyvää harsoa ja värikkäät kehdet kuin kidesokerilla silattuja. Alhaalta lankeava valo antaa uskomattoman upeita valoja ja varjoja, tavallinen metsäaukea kun satukirjasta, keijujen utuiset harsohameet pilkahdellen puiden välissä. Kameraan tallensin taas monta näkymää ja yksityiskohtaa, jotenkin kameran läpi katse terävöityy huomaamaan tarkemmin, värisävyjä ja kasvien muotoja, rajaa oleellisen kohdan. Kyllä sateisessa, sumuisessa säässäkin on viehätyksensä, harmaassakin on hienoja sävyjä, lehdetönkin puu on kaunisoksainen, kukin lajinsa mukaan. Kevättä kuitenkin aina odotan, ja sitä ennen toivon kunnon lumitalven.

      Tietysti on ikävää, jos ei pääse ulos liikkeelle, säästä nauttimaan, särkyjen kanssa varmasti nukkuminenkin on vaikeaa. Ei aina muista olla kiitollinen, että terveyttä on toistaiseksi riittänyt .
      Toivottavasti käden kanssa neuvottelut johtavat muorille edulliseen lopputulokseen, markkinarinkeliä täällä aina odotellaan myös, sehän on pirtin pitkä perinne. Ennen me muutkin useammin leivoimme ja toimme maistiaisia, monet mansikkakakut ja mustikkapiirakat Venlastiinan ja Laten tuomina. Minulla olisi nyt pirttiin tuomisina mehevää porkkanakakkua , tein pellillisen , kuorrutus appelsiinimaustetulla tuorejuustolla .

      Minuakin ilahdutti Kirsti Paakkasen merkittävä lahja Suomen lahjakkaille lapsille, hän osoittaa kauniilla tavalla kiitollisuutta isänmaalle, jolta on niin paljon saanut. Toivotaan, että muutkin tosirikkaat ottavat mallia, ja paljonhan hyväntekeväisyyteen lahjoitetaan ilman mitään julkisuuskohua. Pidä Paakkasen esiintuloa kyllä hyvänä juuri esimerkin vuoksi, muut vastaavassa tilanteessa olevat perässä vaan ! Hiljattain kuollut Koneen omistajasuvun miljardööri Niklas Herlin on paljon lahjoittanut vammaistyöhön, hänen oma tyttärensäkin on kehitysvammainen.

      Aurinkoisen pirteää syyspäivää !

    • NikitönVS

      Olipa ilo herätä upeaan aamuun. On se tuo aurinko niin loistava taidemaalari, että se saa puolialastomat koivikotkin hehkumaan monisävyisissä väreissä.
      Sääli, että joku ilman impi on saanut inspiraation ja ruvennut tuulettamaan kapiokirstunsa sisältöä. Taivaalla ovat nyt masentavassa sekamelskassa niin morsiuslakanat kuin puhki menneitten tyynyjen pölyyntyneet pumpulitkin.
      Vaikuttaa vähän siltä kuin aurinko ei ihan vielä antaisi periksi siivousvimmaiselle ikäneidolle.
      Siitä närkästyneenä neitsyt tuli koheltaneeksi auringon maalipytyn nurin.
      Jos ette usko, tulkaa katsomaan tien laidassa tepastelevaa kissaa, joka yht`äkkiä muuttui täsmälleen saman keltaiseksi kuin komein koivu.

      Hurskaiselle tiedoksi, että meilläkin on jo vuosikymmeniä ollut autossamme navigaattori. Monta sanasotaa meillä on navigaattorin vuoksi ollut. Minä kun tykkäsin suunnistaa, kuljetin mukanani sekä tiekarttaa että kompassia. Hauska niitä kähinöitä jälkeenpäin on muistella.
      Varsinkin, kun aina loppujen lopuksi ajettiin karttani ja kompassini mukaan juuri sinne, mihin oli tarkoituskin mennä. Esimerkiksi Lapissa ja silloin tällöin muuallakin matkamme varrella oli rakennettu uusia teitä, mutta eihän tuollainen mekaaninen möhkäle sen päälle mitään ymmärtänyt. Navigaattori komensi muutaman kerran, että käänny oikealle, vaikka maantie johti suoraan eteenpäin. Mekään emme ymmärtäneet päivittämisestä yhtikäs mitään, ja niinpä tuli joskus ajeltua "sait-siiinki" jonkin omakotialueen ympäri. Erään kerran kuski totteli määrätietoista komentoa "käänny vasemmalle", ja päädyimme hautausmaalle.
      Kuten Kahvipirtin portailta näkyy, selvisimme sieltä hyvissä ruumiin ja sielun voimissa.

      Kohden ei ole koskaan:
      Ennen ei ollut riittävästi aikaa ajella siellä sun täällä. Nyt olisi aikaa vaikka muille jakaa, mutta eihän yksi ihminen tässä iässä jaksa päivittäin satoja kilometrejä yksin ajaa. Toinen meistä sattui olemaan sallainen neropatti että päätti muka vakain tuumin ja harkiten jättää ajokortin uusimatta, Sille kun mukamas ei ollut tarvetta!
      Elämä on täynnä vanhoja viisauksia. Joskus ne lohduttavat. Tässä tapauksessa ei sananlaskusta
      ollut mitään apua. Mitäs hyötyä siitä on, että puupää jälkikäteen tajuaa kuin pöhkö on!!!

      Terveisin Venlastiina, joka taas kadotti kirjautumisen!

    • Taianomainen sunnuntai tuntuu olevan. Ramoonan ja Venlastiinan inspiroidut kirjoitukset saa minutkin kertomaan aamupäivän ihastuttavasta kokemuksesta.

      Aamuaskareiden jälkeen istuin työpöytäni ääreen vilkaistakseni palstaa. Huomioni kiinnittyi kuitenkin parvekkeen vieressä kasvavaa pihlajapuuhun. Sulanut jää muodosti vesihelmiä puun oksilla, ja niissä sädehti kaikki sateenkaaren värit 🌈☀️
      Jäin katsomaan säkenöivää näkyä auringon välkkyessä pisaroissa.

      Pikkulinnut on vierailleet parvekkeellani uteliaina, laitoin sen vaahteraköynnöksen koristamaan kynttelikköäni, jota voi kaukosäätimellä sytyttää ja sammuttaa.
      Sääli ettei voi ruokkia partsilla, joskin en jätöksistä välitä lattialle. Tulisi nyt viimeiset lehdet alas, avoparvekkeelle tulee vielä tuulen mukana lehtiä.

      Nuorimmainen on saarella, näkyivät vaihtavan saunakiuasta siellä, hyvin vihreää on vielä ulkosaaristossa, merivesi ylläpitää lämpöä vielä pitkään. Meillä Espoossa oli -2° 9 aikaan, joten talvea kohti. Heippa!

    • Tänään oli se pari astetta lämpimän puolella. Pieni tuulenvire teki sen, että vajavaisella pukeutumisella keli tuntui kaltsalta.

      Vähän Laten malliin, suoritin ajelua maisemia katsellakseni. Tietysti auton kävelyttäminenkin on väliin tarpeen. Muutaman kilomerin pyräykset eivät ehti akun latausta hoitaa. Niinä pyöräytin Kuusijärven retken. Siellä se vilu yritti puistatella. Sitten tuli käytyä Porttipuistossa lähinnä ajankuluksi. Vahintotavaroiden myyntiliikkeessä tuli tavarat tarkastettua. Tulihan sieltä pieniä ostoksiakin tehtyä. Kehaista voisin, että ostin kumpparit, hinta 4,90 €. Eipä ole hinnalla pilattu, tuskin kannattaa laatua kehua, mutta kyllä niillä tiukkatilassa lätäkkökelissä pienet reissut talsii. Tarpeeseenkin tulivat, entiset kumpparini onnistuin risukossa rikkomaan.

      Muutoin tuntuu, kuin tänään olisi vetoni poissa. Ei muuta kuin laiskuttaa ihan vietävästi. Onhan se toki pyhäpäiväkin, vaikka mitäpä eroa niillä päivillä lie. Se ero, että Alko pitää ovensa kiinni. Sielläkin tulee harvoin asioitua arkenakaan. Hyvää jatkoa illallenne!

    • hurskainen

      Meitin kulmilla pakkanen ehti ennen rännännäyttöä. Vesipitoiset kesäbegoniat olivat jäätyneet ja mustuneet.
      Tiesin että mukahalpahallissa on myytävänä kanervan tapaisia, pikkupakkasta kestäviä kasveja.
      Iltapäivällä hain sieltä ison luonnon ruukkukanervan. Ajoin mennen tullen ohi hautausmaan tien nyt kun luonto on jo hiukan lysähtänyt kasaan.
      Aivan oikein; mustia olivat kesäkukat vaimon haudalla. Se jalalla painettava pyöränpultin lukitusvehje oli tyhjää parempi lapion korvaaja.

      Erikoisen unen näin. Kotimaisemissa takaa tuleva auto näytti pysähtymisen merkkejä. Stoppasin fillarini. Autosta nousi nuohooja.
      Jakelemme asiakkaillemme talvihattuja. Aika hyvän näköisen kolmentuulen hatun se takakontistaan antoi.
      Hatun nahka oli hieno mutta turkis värjättyä. Kiittelin linkkuveittenä tuttua nuohoojaa. On sille huomenna soiteltava. Ei kai se uni tarkottanu että minun pitäisi sillä uudella karvahatulla edellisen lämmityskarstat ja noet vetää puhtaaksi.

    • Huh, huh, Hurskainen!
      Olin nukahtamaisillani telkkarin ääreen, mutta uni ei tullutkaan. Lähdin läppärin kantta aukomaan, ja sen alta löytyikin monta merkintää Kahvipirtin pöytäkirjsta. Kiitoksia kaikille kirjoittajille, mutta Hurskainen saa lisäksi kunniamaininnan hillitystä ja asiallisesta talvihattujen jakelusta.
      Mikäli kolmen tuulen hattuja vielä piisaa, tulen lähiaikoina jonon jatkoksi sillä edellytyksellä, että en ole sitä ennen kuollut nauruun.

      Lähden nyt katsomaan, näenkö unissani Hurskaisen hattukokoelman.
      Hatullinen hauskoja unia koko pirtin porukalle!
      Hyvät yöt.

    • Onneksi on vasta lokakuu.
      Ei tarvitse olla kovinkaan kiltti, kun tontut eivät vielä kurkistele ikkunoitten takana.

      Toivotaan, että huomenna on jälleen yksi aurinkoinen päivä

    • Huomenta uuden viikon alkuun ja jo viimeistä täyttä lokakuun viikkoa aloitellaan.
      Joulu se lähestyy ja kummasti se alkaa mieleen tullakin, näin joululapselle.
      Yksi muistutus tulee noiden käsitöiden osalta, kun myyjäiset sitten joulun alla päälle painaa, yhdet jo isän päivän edellä.

      Hyvä että jotain viestiä muorilta saatiin, toivotaan että olo kohenee, ymmärtää hyvin, että ei intoa riitä, jos jokin vaiva aina muistuttaa.

      Kiitos Ramoona porkkana kakusta, en ole koskaan sellaista tehnytkään.
      Tuli puhetta tuosta suuresta voitosta mikä suomeen tuli, siitäkin joku osa varmaan joutaisi tarvitseville.
      Siis todellista puutetta kärsiville, olen kuullut, että hekin joilla ei hätää ole näille apajille menevät.
      Minä olen edelleen sitä mieltä, että aivan ihanaa, että on nämä meidän neljä vuodenaikaa, se on rikkautta, räntäsateista huolimatta.

      Tuosta navigaattorista jäi mieleen, miten poikani ohjasi jollekin kylätielle, kun siihen luotti, sisarensa ajoi perässä ja ihmetteli, kun ei käännytty tieviitan kohdalla, mutta perästä vaan ajoi, näin se ohjaaja joskus toimii.
      Satukirjan voisi Venlastiina kirjoittaa, onpa nuo kyvyt huomattu aiemminkin.

      Tuo luonnon ihastelu syntyy pirtin kirjoittajilta, kaikesta huomaa, että herkkiä ja luontoa rakastavia olette ja näin syksyisin sitä nautintoa syntyy noiden värien ja tummien pilvien aikaan saannoksina.
      Harmi se on että tuo lintujen syöttö ei onnistu, olisi niin mukava niiden touhuilua lintulaudalla katsella.

      Edulliset saappaat sait ynnämuu, minulla ei kumisaappaita ole ollenkaan, näitä katuja tallatessa ei juurikaan jalat kastu, mutta puuteeksi olen joskus kokenut.
      Marja reisulla laina saappailla olen kulkenut, jalkani ei oikein sitä kumisaapasta pidemmän aikaa pitäen kestä.

      Jopas anteliaita ovat nuohoojat siellä Hurskaisen maisemissa, vaikkakin unessa, kannattaa nuohoojalle työ huki antaa.
      Tyttäreni kertoili, miten hän kouluun mennessä otti neljän tuulen hatun päästään, kun kaverit kiusasi.
      Minä neuloin hatun ja puseron ja ylpeänä puin tyttöni hieman erikoisempaan asuun, mutta kärsimyksen tytölle tein, nyt aikuisena vasta kertoi.
      Haudoilla kävimme mekin tyttären ja vävyn kanssa, kauniina oli kanervat pysyneet.

      Toivottavasti Venlastiina unen myötä hattu jonoon päätyi;)


      Mittari näyttä nollaa, mutta autojen ikkunat kuitenkin huurassa näkyy olevan ja taivas harmaa, eilinenkin näin alkoi, mutta kaunis päivä siitä tuli, toivon näin käyvän tänäänkin.
      Koivut vaan kantavat sitkeinä mekkonsa riekaleita, pitsi mekoksi on muuttunut.
      Toisella puolen taloa, puisto on harventunut lehdistä ja pystyn hyvin seuraamaan matkalle lähtijöitä ja kotiin tulijoita, jos halua riittää.
      Mukavaa syksyistä päivää ja voikaa hyvin.

    • Vastapäisen talon peltikatto oli aamulla kuurassa, maassa ei mitään ylimääräistä vaaleata ollut, joten nollan kieppeissä mentiin. Päivällä lämpö kipusi 4. Tuuli teki vilusta terävämmän, marketreissulla ei ollut käsineitä mukanani. Niinpä tiuhaan jouduin kauppakassin retuuttamis kättäni vaihtelemaan, toinen kassasin kahvassa toinen syvällä taskussani. Siinäpähän olin väliin savolaisena lintujenkesyttäjänä; "käet taskussain."

      Erinomaisia kuvauksia luonnosta ja sen ilmiöstä ovat tekijät Pirttiin kirjoitelleet. Hyvä on myöskin Hurskaisen uni nuojoojasta ja karvahatuista. Tämmöinen uni on vaarattomampi kuin se, että näkisi olevan tulossa lottomiljoonia. Se nääs yllyttäisi suurempiin sijoituksiin pelifirmaan, jossa realistinen tuotto-odotus ei ole kovin korkea.

      Kumikengistä, en minäkään pistä niitä jalkaani kuin ihan välttämättömästä tarpeesta. Ei ne kengät hyvällä jaloissani tunnu, vaikka villasukka olisikin eristeenä.

      Uutisia tulee kaikenlaisia, sote-puuha puhuttaa ja varmaan aiheesta. Siitä voi kasvaa kallis paukku. En nyt tästä tänne enempää änkeä. Uhmaikäkin alkaa jo olla takana päin. Hyvää jatkoa toivon teille viileneviin tuleviin päiviin!

    • hurskainen

      Päivästäni tuli erilainen mitä aioin. Vesipytyn jääriite ei kokonaan sulanut, vaikka nollan yläpuolelle mittari nousikin.
      Kesäkauden puista tippuneisiin lehtiin en juuri olo koskenut. Niitä on kottikärrykaupalla. Haravoin niitä niin että nurmenleikkurilla pääsi niitä silppuamaan.
      Makita ruohonleikkuria en osannut japaniksi kehuskella. Kun ei sakea ollut tulpanreiästä palokammioon laittaa, kokeilin 98 oktaanista bensaa lusikalla ruokkia.
      Murahteli, mutta lähti käyntiin. Ei sammuskellut ennenkuin päästin sen T-kytkimen vapaaksi.
      Hivenainekauppias luurissa keskeytti pihahommaa. Kerroin ikäni ja että taidan tällä kertaa yrittää riskipelillä selvitä ilman ihmeellisiä tuotteitanne.
      Sitkeitä ne on, mutta sain ylipuhuttua hänet nippa nappa.

    • Kyllä täälläkin on ollut sateeton päivä, jopa aurinko paistanut, on tietysti pilviäkin ollut, mutta poutaa. Olihan se aamulla pakkasen puolella, ehkä parhaimmillaan 3.
      tänään kävin jalkaisin kaupassa, mukana sellainen pyöräkassi vaikka vain lyhyt matka niin silloin kun ostaa painavia tavaroita ei parempaa vehjettä olekkaan.
      Tulihan samalla ulkoiltua, kauppaan mennessä vein myös roskapussin, joten samalla reissulla kaksi asiaaa.
      Kotikyläni saa ansaisemansa muistomerkin, siellä ihan lähellä missä olen syntynyt oli osuuskaupan sauna jossa säilytettiin vangittuja kuolemaan tuomittuja punaisia.
      Kolmena päivänä sieltä vietiin teloitettavaksi yhteensä yli kolmekymmentä miestä ja joukossa pari naistakin, matkaa teloituspaikalle oli pari kilometriä.
      Nyt saunasta on jäljellä osa kivijalkaa, siihen Nurmijärven kunta pystyttää muistolaatan 6.12 eli
      100 vuoden itsenäisyyden juhlapäivänä.
      Siitä esitän kiitokseni kunnan päättäjille.

    • Huomenta, edelleen nollan lämpötilaan ja lunta ei täällä ole vielä näkynyt, jossakin paikoin jo reilustikin.
      Tuulikaan ei puiden oksia heiluta, ei tipu nuo viimeiset lehdet millään alas.
      YK: koon päivä, liput salkoihin ilmestyvät.
      Eilen oli minusta outo tapaus tuon liputuksen kanssa naapuritalossa,, kun tulin kerhosta yhden jälkeen oli lippu puolitangossa ja vähän ajan perästä sitä ei enää ollut koko lippua.
      Ennen oli niin, että kun hautajaispäivä oli, lippu nostettiin salon päähän siunauksen jälkeen, ehkä muistan väärin.

      Hienoa, että kunta kunnioittaa tuota aikaa ja paikkaa muistolaatan laitolla.
      Tuo kärri on minustakin erittäin suuri apua, kaupasta suuremman määrän tavaroiden tuontiin, tämä yksi niistä hyvistä keksinnöistä.

      Olipa kiva kuulla, että Hurskaisella kerran onnea noiden hommiensa kanssa ja näin tuli lannoitus ensi keväälle tehtyä.
      Sitkeitä ovat nuo puhelin myyjät, mutta ymmärrettävä on, heidän tilipussinsa on riippuvainen tilauksien saannista.
      Tätä puolta minä usein ajattelen ja sorrun, (jos niin voi sano) tilaamaan tarjouksen.

      Taitaa tuo Sote viedä aikaa ja rahaa, eikös sitä jo ole jauhettu kohta kymmenen vuotta ja on siinä komiteoita istunut, kokouspalkkioita nostanut ison määrän.
      Sillä sektorilla ei työ lopu, aina joku sääntö kumoaa aikaan saannokset ja salkkuherrat/rouvat/neidit kokoontuvat uudelleen.
      Kyllä se kumisaapas vetää vaikka villasukka sisällä olisi, miten olisi jos jalkarätit sisään tunkisi, kuten ennen armeijassa;)
      Eikös Lapissa käytetä kuivaa heinää lämpöä antamaan ja kosteutta viemään?

      Tänään laulelemaan ja sitten loppuviikko aivan omaa ohjelmaa, mukavaa kun ei suunnitelmia ole.
      Jäädäänpä tuota sään vaihtelua katselemaan ja odottamaan, jospa vielä tiet sulana olisi pitkän aikaa.
      Ehtii sitä luistelemaan myöhemminkin;)
      Päivän jatkoja kaikille.

    • Harrastoive

      Ilma sen kun kirkastuu, vaikka aurinkoa ei näy missään. Siispä kaunista päivää Kahvipirttiinkin!
      Aamukahdeksalta oli pakkasta 4,8 astetta, mutta nyt on miinuksia enää 0,8. Jos päivä tätä vauhtia vaalenee, taitaa tilanne kääntyä ihan passelisti plussan puolelle.

      Joskus pruukasivatten vanahat ja viisaat sanoo, et hyviv valavotun yän jäläkee aamu näyttää kauniilta. Miä en kylläkä valavonnu ollenka, mut kauniit unii taisin kattella. Neet kyl päättyvätten poruun. Osallistuin ylioppilaskirjotuksissa äirinkiälen kokeeseen kotokuntani kiälellä. Tutkintolautakunta antoi laudaturin ja kehui äidinkielentaitoani. Kotoväki oli opettannu, et valahetella ei saa. Niim miä sitte korjain, ettei tää etelähämäläinen murre ollu äirinkiäleni. Olin sitä jo penskasta asti matkimalla opetellu, ku äite ja isä eivätten sitä osanneet, ja minust se kuulu niim mukavalta korvissa.
      Arvakka, mitä ne pirulaiset tekivätten! Ottivatten pois sen lautatuurij ja ilomottivatten, et uusintakokeisiin ei tarvii tulla.

      Uneni varmaankin johtui siitä, että eilen minulle soitti muuan lapsuuden leikkitoveri, jonka kotona oli paljolti omaksunut paikallista murretta. Hän ja hänen kotiväkensä olivat syntyperäisiä paikkakuntalaisia eivätkä edes yrittäneet puhua kirjakieltä. Myös entinen leikkitoverini sanoi unohtaneensa murteen, kun minä pahoittelin, että liian harvoin sitä enää kuulee ja vielä harvemmin pääsee puhumaan.

      Murteet ovat rikkaus. Te, jotka osaatte omaa murrettanne, puhukaa ja kirjoittakaa sitä.

      Toivoo; Venlastiina

    • Olen tässä pelaillut pasianseja ja selaillut vanhoja valokuvia.
      Elämäntoverini oli parturissa, ja ketään häiritsemättä sain hoilata täyttä kurkkua niitä murrelauluja, jotka olin kouluaikana oppinut. Raumalaistahan minä en tietenkään osaa, mutta sävelen mukana tulivat sanatkin.
      Minulla on parikin kouluaikaista laulukirjaa, mutta ne taitavat olla varastokomerossa ja tietysti alimmaisessa laatikossa. Ottaen huomioon persoonaallisen musikaalisuuteni epäilen, etten saa lähimmäiseltäni apua pakaasien nostelemisessa. Hän taitaa uumoilla, että kellariretken jälkeen alkaa täällä aikamoinen mylläkkä, kun täpötäysi kirjahylly täytyy uudelleem organisoida.

      Kyttään toisella silmälläni k-marketin pihasta lähteviä autoja, mutta yhtään ei ole osunut silmiin jotakin tarkoittavaa rekkaria.
      Täytyy kokeilla onnea lähtemällä ajelulle elikkä kaupoille naapurikylään.
      Se meriteeraa sitä, että nyt tuli kiireinen vaatteitten vaihto, ettei kukaan luule ukkorukkani kuskaavan mukanaan lumppusäkkiä.
      Terveiä vaan terveisiä!

      Lähettää sama vanha Venlastiina

    • Olen tässä pelaillut pasianseja ja selaillut vanhoja valokuvia.
      Elämäntoverini oli parturissa, ja ketään häiritsemättä sain hoilata täyttä kurkkua niitä murrelauluja, jotka olin kouluaikana oppinut. Raumalaistahan minä en tietenkään osaa, mutta sävelen mukana tulivat sanatkin.
      Minulla on parikin kouluaikaista laulukirjaa, mutta ne taitavat olla varastokomerossa ja tietysti alimmaisessa laatikossa. Ottaen huomioon persoonaallisen musikaalisuuteni epäilen, etten saa lähimmäiseltäni apua pakaasien nostelemisessa. Hän taitaa uumoilla, että kellariretken jälkeen alkaa täällä aikamoinen mylläkkä, kun täpötäysi kirjahylly täytyy uudelleem organisoida.

      Kyttään toisella silmälläni k-marketin pihasta lähteviä autoja, mutta yhtään ei ole osunut silmiin jotakin tarkoittavaa rekkaria.
      Täytyy kokeilla onnea lähtemällä ajelulle elikkä kaupoille naapurikylään.
      Se meriteeraa sitä, että nyt tuli kiireinen vaatteitten vaihto, ettei kukaan luule ukkorukkani kuskaavan mukanaan lumppusäkkiä.
      Terveiä vaan terveisiä!

      Lähettää sama vanha Venlastiina

    • ynnämuuek

      Jalkarättejähän armeijassa käytettiin vielä silloin kun olin sotaväen kirjoissa. Oikein SkillaN tietää. Minusta jalkarätti on paljon mainettaan parempi varsikengässä. Pientä taitoa sen kääräisy jalkaan vaatii ettei jää ryppyjä painamaan jalkaa. Meillä oli jalkarätit kotioloissakin käytössä, joten helppo oli niitä armeijassakin käyttää.

      Puhelinmyyjiä on ja paljon täällä on, ollut raitilla markettien auloissa netti- ja kännykkäliittymien kauppaajia sekä sähköfirmojen "edullisia" sopimuksen kauppaajia. Kun kerrotaan tarjolla olevista työpaikoista, on juuri näitä myyjiä ja hienommin myyntiasistentteja, joita haetaan. Usein on tarjolla vain provisiopalkka. Monet yrittävät, tunnenkin muutamia, ja hommasta ei tule mitään. En kyllä pitäisi näitä työpaikkoina, enkä varmasti pärjäisikään. Minusta ei olisi kerjääjäksi tai huiputtamista muistuttaviin hommiin, vaikkapa vanhoja ihmisiä narraamaan epätoivon vimmalla.

      Kyllä murteet ovat rikkaus, kuten Vs kirjoittaa. Multa hiän on semmottii taito hävinnynnä tiällä mualiman meleskeessä pyöriissä, jotennii tok on jotakii rippeitä jiänynnä piähäin kottarpeiks ja immeisten kiusoomiseks huastellakii. Ohan hiän hassuu yrittee täyvellisen murteen viäntäjän puhhuu muuta kun mitä hiän osovaa. Niin hiän toisinnii päin, kirjakieleks sanottuu huastelevan muutamattii yrittelyt viäntee murretta tuntu oikeennii hölömöltä. Mitee minnuun tuloo, oun sanonunna totuuven: en ole mistään kotoisin!

      Jaa... se säätieto. Ihan hyvä syksy sää. Hilipakka keli kevyissä pukeissa kävellä. Ahneuteni ajoi tarjouksen perään, lohta kokonaisena 4,99€/kg. Nyt on sitä laatua. Hyvää jatkoa!

      No niin...kun painoin Lähetä, kirjautuminen poistui.

    • Talvisaappaat laitoin tänään, niin kylmältä tuntuu äkkiseltään tuo ilma aamulla.
      Käväisin terv.keskuksessa, aina lääkkeiden uusimisen yhteydessä pyytävät käymään, vaikka olen Jorvin potilas. No, ei siinä mitään, venakko lääkäri kuunteli sydäntä. mittasi verenpaineen, vaikka mittaan sen itse kotona, kuunteli keuhkot ja sanoi: siistiä 😊
      Toki siisti olin, suihkunraikas suorastaan, heh hee,..
      No, sieltä suoraan Clas Ohlsonille, oli iso säilytysmuovikulho 3 ltr. hankittava Minnan 30 vuotis mätitarjoiluun, josta lupasin huolehtia. Pakasteina ostin 1 1/2 kg mätiä ja 8 smetanapurkkia, ja punasipulit. Täyttäköön lisää siihen kristallikulhoon, jonka saa lahjaksi.
      Piti ostaa edullisempaa kirjolohenmätiä, tarpeeksi kallista silti 50-60 hengelle.
      Mutta lahna oli edullista tänään € 590, joten uunilahna oli iltapäivällä jo kypsynyt uunissa. Hyvää oli ja mehevää, vaikka ruotoja siinä tosin on.

      Kirsikkamehua se kala tässä vaatii, kahvia en enää 18.00 jälkeen juuri juo! Moikka taas.

    • hurskainen

      Mitään talvimyräkkää ei Forecan sääennuste lupaanäille seuduille. Lumena se tulee mitä sataa näillä lämpöasteilla.
      Raappahousut sitä pitää huomiseksi etsiä ulkopuuhissa. Ei ole varaa kylmettää itseään kun yli viikon kuivaa yskää podin.
      Kai se jonniinmoisen immuniteetin jättää. Tällä kertaa kaupunki muistutti kirjeellä, että ne rokotusviikot ovat 45 ja 46. Huolehdin ettei men tällä kertaa ohitte.

      Pihakeinun aion peittää. Pienen puukehyksen se vaatii. Meikälle ei ole pikkuhomma, kuten ei juur mikään muukaan.
      Onneksi on tuo akkukone, ettei nauloja tarvi hakata kuluneilla olkavarsilla. Aina sama juttu; työ on kuin tervanjuontia alussa. Kun periksi ei anna niin toimeen lutviutuu mukaan.

      Tarkistin vielä. Viikkoa 43 nyt eletään. Uutisia taas pukkaa. Se on moro.

    • Huomenta taas pikku lauantai ja sauna ilta, ihan hyvällä omallatunnolla käyn lenkkisaunassa, vaikka koskaan en lenkillä käy.
      Nuo pakolliset kuviot kaupassa ja harrastuksissa tulee liikuttua.
      Luin juuri täällä koneella, että 7,5 kilometriä kuluttaa puolikiloa painoa, ei toivoakaan siihen minulla, tosin voisi pienemmissä pätkissä tehdä.
      Pitää vaan taputella masua ja sanoa, hyvä sinä;)

      Kyllä noilla talollisilla tuota puuhaa riittää, meillä näkyvät ressun kiikun päälle sitovan ja hyvin kiikku jaksaa, on sellainen neljän hengen kiikku.
      Enpä muista olisinko koskaan siinä istunut.
      Nollassa näyttää mittari olevan ja taivas harmaa, mutta kyllä jo käsineet ja hattu ulos mennessä on hyvä ottaa käyttöön.
      Lunta ei ole vielä näissä maisemissa nähty, muualla maassa jo useammassa paikassa talvi on näyttäytynyt.

      Tuota mätiä en ole oppinut syömään, joskus muistan äidin sitäkin tarjolle laittaneen.
      Kauniit astiat juhlistavat juhlan kuin juhlan, kattaus on tärkeä asia.
      Ennen vanhaan, kun vieraita kävi enemmänkin, milloin minkin aiheen vuoksi, näin paljon vaivaa pöydän kauniiksi laitosta, nyt tuskin enää osaisinkaan, on niin vähälle jäänyt.
      Savustettuna olen lahnaa syönyt, iso lahna ei niin kovin ruotoinen ole ja rasvainen kala se on, maukaskin.

      Noista työpaikoista ja itsensä elättämisistä myös puhelin myyjänä olen kuullut ja kokenut tyttärenpojan pojan myötä ihan myönteistä.
      Opiskelu paikkaa ei syksyllä saanut ja on nyt sitten puhelin kaupalla saanut tienestejä ja ihan mukavasti on nuori pari menoistaan selvinnyt.
      Varmaan tekee kauppaa yritysten kanssa ja tuotto on varmempaa, ehkä jatkaa, kunnes opiskelupaikka löytyy.
      Harvalle kaiketi kumminkaan elämän työksi on jäänyt, toivon mukaan pääsee tämäkin nuori opin tielle.
      Ehkä tuonkin vuoksi yritän asiallisesti lehtimyyjiinkin suhtautua.
      Ammatti pojalle olisi armeijan leivissä ollut tarjolla, mutta se ei sillä hetkellä houkuttanut.

      Köpelösti kävi Venlastiinan arvosanan, osaamisestahan se pitäisi antaa ja jonkun äidin kieli se kuitenkin on ollut;)

      Nyt päivä on valjennut ja kauniin kirkkaaksi taivas on muuttunut, pitänee lähteä sille ensimmäiselle kilometrin lenkille, joka jää kyllä vajaaksi senkin, kauppaan vaan taivallan.
      Virkeää ja elämän halua antavaa päivää toivotan teille jokaiselle.

    • muori77

      Aamupäivää

      On tuolla taivaalla joku outo valoilmiö nytkin.
      Eilen paistoi melkein koko päivän.
      Sain äsken ppuhelin soiton,ei ole osteoporoosia,olin viime viikolla mittauksissa.
      Pyysin lääkärille aikaa ja sainkin 3viikon päästä.

      Tänään menen jalkahoitoon klo13,00
      Vielä on tuossa naapuri talossa
      Se kun menee remonttiin,nimittäin tuo talo;(
      En vielä tiedä missä sitten seuraavan kerran ottaa vastaan.

      Lueskelin vanhoja juttuja täältä pirtistä,noista veneilyistä minusta kun ei ole vesille lähtijäksi,
      tulen merisairaaksi jo soutuveneessä Päijänteellä.
      kokemusta on.
      Hyvää päivän jatkoa.
      näkyillään...

    • hurskainen

      Kyllä sen aamulla jo tunsi että iäkkään eläkeläisäijän päivä tästä tulee. Päivätorkut ja sen jälkeen aivovoimistelu krypto-ristikon kanssakaan ei tarpeeksi piristänyt.

      Matkaradiosta kuulin pitkin päivää tulevasta saderintamasta. Se jättäisi Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan tällä kertaa vähemmälle.Just vilkasin katulamppua. Ei vielä sada.
      Käsiäkin paleli ja harmitti kun ilman käsineitä on tottunut joitakin ulkohommia tekemään.
      Verkkopankin tiliotteella pyörineeseen maksamattomaan laskuun tuli ainakin selvitys. Se on nollalasku, deletä se mäkeen, postimyyntiliikkeen nainen kertoi.
      Joskus unohdan verkosa maksaessani sen pankin toisen avainlukulistan numeron. Ilman sitä lasku ei lähde koneelta. Tämä ei ollut kuitenkaan sellainen.

      Niin mielellään teettäisi joitakin vaativampia ulkotöitä, mutta remonttilainamaksu lohmaisee melkein kolmanneksen joka kuukauden ensimmäisenä pankkipäivänä.
      Ei ole varaa vieraalla teettämiseen.

      Oikeastaan päälle painava talvi rauhoittaa Lapin ihmisen tavoin. Ylikierrokset veisivät kunnallisen terveyshuollon lehterille lepäämään. Siellä on porukkaa jo kystä kyllä.
      Kunnallisen terveyshuollon luukulla asioidessani helposti vihjaistaan; onhan yksityispuolellakin terveyspalveluja. Ka, niin on, kellä siihen on rahkeita.

    • Enpä muista olisiko täälläpäin lohta saanut vitosen kilo huomenna naapurikylässä myyvät fileerattuna 7 € kilo. tänään kävin kaupassa ja ostin valmiiksi perattuja silakanfiletä 5,69 kilo, no ostin vain 700 g, onhan sekin aika hyvää ja kaikki syötävää. Aika iso homma kuitenkin valmistaa pihvit.
      Mielestäni hyviä tulivat, 21 pihviä joten onnistui parillinen luku. niitä jäi vielä vähän ylikin.
      Tuulinen ja aika kylmältä tununut päivä, välillä jopa aurinko paistoi ja lämmintä oli 2,6 parhaimmillaan.
      Eilen kävin kotikyläni historiaa käsittävässä luentotilaisuudessa.
      Perttulassa on ollut jo kivikaudella asutusta, sieltä se lähti historian kulku joka kertoi asutuksesta ja vanhoista maanviljelys tiloista.
      Vain kolme vanhaa tilaa on edelleen saman suvun hallussa1500 luvun jälkeen. Eihän ne tilat alkujaan olleet kovin suuria 30 tynnyrinalaa oli jo iso tila, kolme tynnyrinalaa on noin yksi hehtaari. Kyllähän siinäkin oli hoitamista senajan vehkeillä.
      Nythän ne tilat ovat monikymmenhehtaarin suuruisia.
      Aina siellä kotikylässä on mukava käydä, vaikkei siellä montaa tuttua tavannutkaan, muutaman kuitenkin. noin 100 joukosta.
      Huomenna saattaa ensilumi tulla näille seuduille, se tietää sitä, että autoon pitää kohta vaihtaa talvirenkaat.
      Varauduin kuitenkin kauppareissulla siihen ettei muutamaan päivään kaupassa tarvitse käydä.
      Jatketaan taas jokukerta.

    • Kasvit on sisällä ja kukkivat. Talvi voi tulla ja toivottavasti 40 asteen pakkaset.

    • Huomenta torstaipäivään siihen mikä on jotakin toivon tapaista täynnä, ei tässä toivo ole muiltakaan päiviltä vielä mennyt;)
      Kahden asteen plussaa näyttää mittari ja tuuli jo melko voimalla noita lehtiä yrittää irti saada, varmaan onnistuukin.
      Ei ole vieläkään lunta täällä meillä, mutta kyllä sitä melko varmasti ennen kevätkuukausia on meilläkin.

      Ei nyt sentään neljäänkymmeneen toivoisi pakkaseen yltävän, vaikka eipä nuo taida toiveet tulla huomioiduksi, tulee mikä tulee siihen tyytyminen.
      Hienoa, että kukkasi kukkivat xx9, minulla vain yksi kukka kukassa, syklaami.

      Pienistä tiloista ennen saivat ravintonsa maalla asuvat, oli pari lehmää sika ja muutama lammas kenties ja kananmunat omasta takaa.
      Talvella metsä antoi työmaan ja kaiken tekemisissä vain omat kädet ja alkeelliset työkalut.
      Työllistihän ne manttaalit sitten, kun tarvitsivat työvoimaa tilansa ylläpidossa, oli omat pehtoorit, mitkä valvoivat tilan hommia.
      Edelleen tilat ovat suuria, ne mitkä nykyisin maatalouden pidossa jaksavat, pienet tilat on kuolleet ja ihmiset työtä kaupungeista hakeneet.
      Ei kovin lohdullista kuultavaa eilen telkkarissa, noiden satojen kohdalta, onko monellekin lopun enteilyä maatilan pitäminen.
      Ihmistyövoimaa ei nykyisin maatalous paljon työllistä, mutta koneet maksavat.

      Soittelin minäkin eilen terveyskeskukseen, kyselin että ottaisivat hieman suuremman otoksen näytteitä, kun tavallaan sellainen vuositarkastus on ajankohtainen, ei noita kymmenvuotis tarkastuksia ole ollut kuin yksi, no nyt lupasivat palata asiaan.
      Kehuskelen aina hyvästä terveystilasta, tiedä vaikka miten huonoja arvoja näytteet paljastavat.
      Tuo rahan puute se estää niin monen toiveen toteutumisen, kuten Hurskaisen kohdallakin on, itse on vaan kaikkeen ryhdyttävä.
      Varmaan talvi ainakin ulkotöiltä helpottaa, sitten sitä sisällä vaativaa korjausta voi hyvillä mielin toteuttaa;)

      Onnittelut muori, kun luut ainakin vahvat,,, vaikka ei ne taida enää tällä iällä kovinkaan suuria kompurointeja kestää.
      Tuota lääkärin kanssa keskustelua minäkin toivon, kunhan nyt kokeita ensin tehdään, on niitä vaivoja jo ilmennyt, mistä voisin lääkärin kanssa keskustella.

      Harmaalta taivas näyttää, mutta niin on ollut monena päivänä ja iltapäivällä aurinko paistaa, jospa tänäänkin.
      Kesäajan päättyminen ensi pyhän aikaan, siirtyminen talviaikaan, taas kellojen kanssa leikitään.
      Onnellista päivän viettoa joka ikiselle;)

    • Kokeilu

      • Kiitos toivotuksesta SkillaN. Piti ensin kokeilla, kun uusia aloituksia ei pysty nyt tekemään, tulee ilmoitus, että suomi 24 uusi sivuja.
        Ihmettelinkin miten on hiljaista palstalla tänä aamuna, jota varjostaa muutenkin tuo Raaseporin onnettomuus. Poikaparat, avokuormurissa vain pressu suojanaan menossa maastoharjoituksiin. Pitää kuunnella klo 11 tiedotustilaisuutta . Heippa.


    • Nythän Raaseporin onnettomuudesta on tullut uutisia ja jotain tietojakin. Kauan kestää lopullinen tutkimus, 6-12 kk. Kaipa siihen saadaan tilanteeseen johtaneita seikkoja. Liikennesääntöjen mukaan junalla on tietysti esteetön etuajo- oikeus.

      Aamuvarhain heräsin ja vilkaisin ikkunasta. Vesisateen jäljet näkyi ja hiukan tipotteli vettä. Lumesta ei ollut klo 5 aikaan tietoakaan. Ehtipä luntakin tulla, muutaman tunnin kuluttua alkoi räntäsade, joka lumisemmksi muuttui. Kyllä sitä reilusti sohjoksi tuli. Kävin heittämässä roskapussin, siinä päivän ulkoiluni.

      Hyvin tuo päiväni on iltaan mennyt. Olen kehitellyt pieniä puuhia, joita nyt voisi ylevämmin rojekteiksi nimittää. Eilen paneuduin niin innolla puuhiini, että unohdin Kahvipirtinkin. Tietenkään en "yötöitä" näissä puuhissa ala ahkeroimaan. Se jo olisi hätävarjelun liioittelua.

      Tilojen koosta luin lehtiartikkelin. Siinä itsensä pientilalliseksi määritellyt kertoi tiluksistaan, 30 lehmää ja 30 - 40 ha peltoa. Jäin miettimään, että kotiseudullani ei tainnut muutamien kymmenien kilometrien säteellä olla noin suurta suurtilallistakaan. Taisi yleisin koko olla 1-3 lehmää ja 0,5 - 2 ha peltoa ja melko monella savottahevonen. Näin se muuttuu, jota rakennemuutokseksi myös nimitetään. Autiot mökit pikkuhiljaa lahoavat ja romahtavat maahan. Turhapa niitä on surra, väistämätöntä tapahtumaa, olipa tuo hyvä tai paha.

      Nyt sade on lakannut, hyvin vähän räntää heittelee. Katsellaan...

    • Lunta täällä A Kiven maisemissa tullut ainakin 10 cm, tosin ihan märkää ja sade jatkunut koko päivän. Nyt taitaa hellittää, yöksi lupailevat pientä pakkasta.
      Kävin minäkin iltapäivällä lumitöissä, autonpäällä oli märkää lunta aika runsaasti, en ajatellut mihinkään menemistä,täytyy ensin vaihdattaa talvirenkaat.
      Täytyy humenna ilmoittautua jonon jatkeeksi rengasfirmaan. Ei tässä pakollisia tarpeita ajamiselle ole, tuo lähikauppa vajaan kivenheiton päässä. Toisaalta eilen ostin ainakin kolmenpäivän muonat.
      Kyllähän ne lauantaiksi lupailevat vesisadetta, mutta parempi tuo renkaidenvaihto tehdä ainakin lähiaikoina.
      Tällaiset päivät pakollisia kotonaolo päiviä, kun ei mihinkään menemistä "löhötään" kotona.
      Toisaalta onhan näitä kotihommia jokaiselle päivälle, mutta voihan sitä välillä pitää taukojakin.
      Meidän piti tänään mennä kirjastoon, mutta tuo huono keli siirsi sen tuonnemmaksi.
      En nyt keksi oikeastaan mitään uuttakaan, uutisissa keroivt auton ja junan kolarista, on ne tasoristeykset vaarallisia, ihme kun tuokin risteys vartioimaton, vaikka yli kaksikymmentä junaa päivittäin kulkee.

    • hurskainen

      Lumipyryn aiheuttama huono näkyvyys saattoi olla pääsyy tuohon Raaseporin tasoristeysonnettomuuteen.
      Varusmiehet noita Maseja ja Paseja yleensä kuljettavat. Surullinen tapaus kaiken kaikkiaan. Onnettomuudesta tuli kuin musta raita päivän tunnelmaan.

      Kangaskattoisen pihakeinun ympärille oli rakennettava puukehys. Lumi rusentaisi sen muuten kasaan. Sitten vielä viiraviltistä pehmikkeet kulmiin pressulla peittämistä varten. Muuten tuuli repisi sen pressun.

      Sen verran kokeilin kesärenkailla ajoa polkupyörällä. Jo vain autot olivat liukastaneet parin sentin lumessa ajouria. Liukkaita ne ovat.
      Ajan niin vähän autoa, että renkaanvaihto on huomenna edessä. Näin fillariinkin. Paljon on koko suomenalueella peltivaurioita ja tukkoja liikenteeseen tullut.

      Riittävä nukkuminen teki harmaastakin tästä ensilumenpäivästä iloisemman.

    • Huomenta , elämä jatkuu, surullisesta tapahtumasta huolimatta, ei kuitenkaan neljän ihmisen kohdalla.
      Kysymyksiä aina nämä tapahtumat aiheuttaa, miksi pitikään nuorten elämän loppua näin aikaisessa vaiheessa ja näissä velvoittavissa tehtävissä, kohtaloko näin toimii?
      Iso taakka jää molempien kulkuneuvojen kuljettajille, olipa syytä sitten kummassakaan, sääkin voi syypää olla.

      Eipä vieläkään lunta tänne meidän kulmille ole tullut, mutta vieläpä ehtii, kunhan nyt joulu edes valkoiseksi saataisiin.
      Kuivan näköinen tie, yksi miinus aste mittarissa, varmaan hyvä päivä siitä taas tulee.
      Liukkaus vähän hirvittää ja varoen on kuljettava nytkin, että ei liiskaantuneisiin lehtiin liukastu.
      Ihmiset peittelevät kiikkujaan, toiset kukkiaan, suojattava on osa kukistakin.
      Katsoin hautausmaalla, kun kehikot oli tehty alppiruusujen päälle, myöhemmässä vaiheessa jonkun suojan laittavat, niin kuin tekee Hurskainen kiikkunsa kanssa.

      Autoliikkeissä kiirettä noiden renkaiden vaihdon kanssa, taitaa muuten olla huoltamoja ei auto liikkeitä nuo renkaiden vaihto paikat.
      Ei sitä mielellään ulos lähde jos lumipyry liikkumisen hankalaksi tekee, mieluummin sisätiloissa viihtyy.

      Minusta on surullista katsella taloja joista asukkaat on lähteneet, miten elämä on heitä kuljettanutkaan ja mihin?
      Uskon että ynnämuu sinunkin mielessä on kotimökki, elämä ja nuoruus siellä.
      Leveämmän leivän etsintään sitä moni pienen mökin poika tai tyttö lähti, ei ne tilat elättänyt pientäkään porukkaa saati isoa perhettä.
      Minun tuntemukseni tämän laisesta pienestä taloudesta on kaksi lehmäinen talous, missä lapsuudessani vierailtiin.
      Isäntä teki suutarin töitä muun työn ohessa, emäntä hoiti karjaa ja taloutta, poika metsä töissä talvella, ja kesällä isommilla tiloilla apumiehenä.
      En huomannut mistään puutetta olevan ja aina "tuliaisia" kotiin saatiin, kun puutetta sodan aikaan myös kaupungissa.
      Elämä oli kaikilla tavallisen tiukkaa, mutta ei nälkää nähty ja vähään olivat tottuneet sen ajan ihmiset.
      Olihan sitä hyvin vointia joillakin, mutta ei näissä maisemissa montakaan öky talollista ollut, tai minä en ainakaan päässyt näkemään.
      Kai sitä jokainen omissa "piireissään" kulki, tietämättä sen kummempaa olevankaan, tai ainakaan ei siitä numeroa tehty.

      Minun ei tule tätä palstan tilannetta seurattua, onko paljon vai vähän viestejä, vähän edes luen niitä, joskus joku vetävä otsikko saattaa kiinnostuksen aikaan saada.
      Muutenkin tulee liikaa istuttua tämän koneen ääressä, tuo facebookin selailu vie aikaa, sieltä lähinnä käsityöt kiinnostavat.
      Eilen opiskelin yhden mallin tekoa videolta ja eihän se kerralla päähän mennyt, piti etsiä uudestaan esille ja siinä sitä aikaa kuluu.
      Nyt luulen osaavani, toivottavasti, en jaksa enää kerrata ja silmiä rasittaa.

      Pimeänä vielä tuo näkymä ikkunasta, autoja vilahtaa ikkunan edessä, elämä sykkii. mikä onkaan päivän anti itse kullekin.
      Toivotaan kaiken hyvin menevän itsellä, kuin kaikilla kanssa matkaajilla, heippa!

    • EI.ylläpidon.tekemä

      Jos ja kun näytöllenne tule teksti punasella, palvelinvirhe, se on hakkerien itsetyydytystä. Häiriö "kuolee" kun näppätte uudelleen sitä pikkuruurua.
      Sitten vaan lähetätte - ja viesti lähtee.

    • Täällä rytkäytti lunta melkoisen paljon, ehkä 15- 20 sm. Kun lumi tuli kosteana ja yöllä meni hiukan pakkaselle, niin autot parkkipaikalla kuoriutuvat tukevasti lumella. Iltapäivällä reipastuin "kulkuaarteen"putsaukseen. Eihän yhden asteen lämmössä ollut sulahtamaan päin. Lastalla täytyi avitella, harja ei tepsinyt. Muutoin hyvä ilma tänään, mikäs siinä ulkona oli työhommaa hissukseen nuhjatatessa. Ei siinä ollut kyse "tuotantotavoitteen nostosta."

      Olivat melko paljon yönseutuna jalkakäytäviä putsanneet, hyvä oli markettiin tallustella. Huomasin tutun polkupyörän baarin edessä. Otin itselleni aikaa ja poikkesin baariin. "Karvahattukerhon" ainoaa säännöllisesti kokoontuvaa jäsentä kävin puhuttamassa. Aivan kohtuu kunnossa oli mies huolimatta pienistä vaivoista. Hän täyttää hetipuolin 88v. Jaksaa lähes joka päivä käydä baarissa, lukee lehtiä, nappaa vähän olutta ja juttelee ken seuraan eksyy. Hänen aikansa ei tuhraannu tietokoneiden kanssa, eikä hän ole ottanut edes pankkikorttia. Käy rahansa tiskiltä ja samoin maksaa laskunsakin. Minusta ihan kunnioitettava elämäntapa niinkin.

      Olen katsellut myös koko 70 palstaa. En niitä kaikkia lue, en ainakaan vanhoja nostoja. Voipi olla lieviä hiipumisen merkkejä koko 70 palstalla, johon tietysti myös Kahvipirtti kuuluu. Enkä minäkään voi kirjoitusintoani kehuskella. Siinäpän menee... pitäisikö käyttää vanhaa ilmaisua: päivä kerrallaan. Jospa tämä tällä kertaa, eiköhän vielä jatkoakin tulle. Heippa!

    • Eilenhän se sateli lunta, tänään ollut poutaista, ja aurinkokin näyttäytyi illan suussa. Lumi alkoi sulamaan pihalta ja autonkin katolta, eilen jo vähän autoa putsasinkin isommista lumista.
      Eihän sitä tiedä lupaavat huomiseksi useampia asteita lämpöä ja vesisateitakin.
      Se renkaiden vaihto tapahtuu tiistaina klo 15.00 silloin oli ensimmäinen vapaana oleva aika.
      Huomenna voi ehkä ajaa kesärenkaillakin kun taitaa lumet sulaa ainakin maanteiltä.
      Kyllä tuo sota-aikana eläminen maalla meilläkin oli sellaista puutteen kanssa taistelemista. olihan meillä oma asunto, tontti joka oli tarkkaan viljelty juurikkaat marjapensaat ja perunat saatiin omasta maasta, samoin omenat ja vähän luumujakin.
      Lisäksi oli muutama aari peltoa siinä tontin vieressä, siitä maksettiin vuokraa maalaistaloon päivinä, 5 päivää kesässä. Muistan kun minä ja veljeni olimme perunapellolla niin yhteensä se oli yksi päivä. Aina ne päivät tuli tehtyä syksyisin sadonkorjuun aikaan.
      Kotiimme kuului myös liiteri jossa oli navetta, aina meillä oli lampaita kanoja ja sika jouluksi.
      Sodan alkuaikoina oli myös yksi lehmä joka jäikin viimeiseksi, tuli liian vanhaksi ja maidontulo loppui niin loputa se joutui teuraaksi ja siinä yhden talven lihat säilöttiin. Liiterissä oli sellainen osa jossa heinät ja kerput säilytettiin eläimille talven ajaksi. Ne kerättiin ojanvarsilta ja lähi alueen metsistä.
      Siinä tontin ympärillä oli paljon sireeniaitaa ja valkoisia ruusuja, niitä kukkia vietiin Helsingin torille parhaaseen kukinta aikaan, lisäksi luonnonkukat kuuluiva torimyyntiin, samoin metsämarjat ja sienet. Niitä me kaikki keräilimme ketä kotona asui.
      Kaippa tässä muutakin muistuisi, mutta joskus voi tuntua, että olenhan näistä jo aiemminkin kirjoittanut.

    • hurskainen

      Mukava käydä pirtissä näin iltapimeällä. SkillaN jaksaa ja ehtii käymään Facebookissakin. Luovuin siitä ajanpuutteen takia.

      Harvinaisen murheellisesti tämä Suomen esitalvi alkoi. Raaseporissa asuu isoveljenikin. En ole ehtinyt kuulla mielipidettää tuon junaturman tiimoilta.

      Huuhaan puolelleko menee tuo lisävalohyöty. Aamuin sitä käytän. Vajaatehoinen se on kun kaksi lamppua on sökähtänyt. Pitääkin viedä se sähkömiehen pajalle. Ei siinä isoa vikaa voi olla kun neljä putkea palaa, kaks pimeänä.

      Sohjo jalkakäytävillä hirvitti. Sotkin sitä tasaisilla ja alamäissä 2 kilometriä tänään. Suojatietön ajorata sen sijaan oli aivan sula tietysti.
      Tultua etsin varastosta nastarenkaat. Eturenkaan vaihdoin. Ilmatkin olivat aivan hyvät Kyllä kelpasi nurkkakaapin täydennystä hakee AB:sta. Oli jo loppumaisillaan.

      Olen aina tuntenut että marraskuu on pelkkää pelinnäyttöä kun lokakuu, paha siirtymäkuukausi on pian taas nokittu.

    • Lauantain harmaana ja lumisateisena aamuna sen aloitamme meilläkin, siis maa valkoinen täällä myös ja saattaapa liukkautta olla myös.
      Vähän oudolta näyttää, kun nuo koivut vaan ei suostu lehtiään tyystin pudottamaan, läpinäkyvä harso vaate vaan päällä roikkuu.
      Ehkä kevääseen mennessä pois lähtevät, sopii sitten uusi hennon vihreä alkuun päälle pujottaa.
      Kevääseen jo puhe menee, vaikka ei vielä talveakaan ole aloitettu;)
      Kaupoissa jo hyllyjä täytetään joulutavaroilla siis joulukin on ensin pidettävä, uuteen vuoteen siirryttävä.
      On hyvä että en osaa ennustaa ja näin paljastaa tulevan vuoden tapahtumia.

      Hurskaiselle tulisi paljon halvemmaksi käydä vaan pirtin nurkkakaapilla ja olo säilyisi normaalin oloisena;)
      Viskaa nurkkaan ne valot ja ulkoile siitä sitä lääkettä kertyy kaikkiin vaivoihin.
      Minusta marraskuu kaikkein pidemmältä tuntuu.

      Kyllä meillä sodan nähneillä monellakin saman kaltaiset muistot mistä Late kerroit.
      Näin kaupungissa asuen en paljonkaan osallistunut perheen leivän hankintoihin, lapsuus melkein leikkien meni.
      Äiti oli kotiäiti ja näin työt tuli hänen toimestaan tehtyä, siihen aikaan marjassakaan en käynyt.
      Äiti kyllä uurasti teki kaiken itse, kävi marjassa, teki vastat samalla ja kävi auttamassa ystävän peruna pellolla ja talven perunat ja juurekset näin kotiin toi.
      Isä oli päivät töissä ja kotiin tullessa istui valmiiksi laitetun ruokapöydän ääreen, sellainen se tapa oli niihin aikoihin.
      Ei lapsille työn tekoa riittänyt, mutta on tuota ehtinyt tehdä tähän ikään sitäkin.

      Tuosta hiipumisesta palstan kohdalla, jaa'a, voi ollakin ja kyllä itsellänikin joskus tyhjää iskee.
      En ole varma, mutta kai siitä jo kohta alkaa viisitoista vuotta olla kulunut, kun pirtin avajaiset oli, huh,huh, miten kauan eteenpäin enää.
      En tuota nyt rupea pohtimaan, päivä kerrallaan mennään ja kyllä se jotakin jää elämä kaipaamaan, jos tämäkin homma loppuu ja loppuuhan se joskus.
      Riippuu muidenkin innosta osallistua pirtin eloon.

      Facebookissa menee aikaa, kun sieltä yritän tavoittaa jonkun mallin ja se ei löydy millään ja muutenkin liian laaja on selattavaksi.
      Pika käynnin yritän tehdä sielläkin ja päiväksi saan koneen kiinni, pitää muutakin elämää olla.
      Nyt tähän päivään kuuluu pölyjen pois ajaminen ja kiva on ikkunasta siinä ohessa katsella lumisadetta, mikä hiljalleen tulee siihen maahan lumi valkoiseen;)
      Älkää kaatuilko, jos ulos joudutte lähtemään, se on nyt se aika alkanut, että nämä varoitukset voi sanoa itselle ja myös kaikille teillekin, mukavaa ja turvallista päivää.
      Jos se palveluvirhe yrittää sotkea, kokeilen saatua ohjetta, kiitos siitä.

    • makriina.ek

      Huomasin varoittelusi, SkillaN, mutta unohdit muistuttaa heikoista jäistä, Ei varmaankaan mene monta päivää, kun saamme lukea ensimäiset jäihin vajoamiset. Se on yksi asia, mitä suomalainen ei opi. Uskoo aina vaan vahvasti, että MINUA se jää kyllä kestää.
      Mukavaa huomata, että joku ikätoveri näillä palstoilla sanoo, ettei ollut työn uuvuttama lapsuudessa, vaan äiti puuhasi perheen kotityöt itse. Usein kerrotaan juuri päinvastaista, kuinka on navettaan joutunut ennen kouluikää ja kerännyt puolukoita, nostanut perunaa jne. Näännyksiin asti.
      Minun lapsuuden "vaiva" oli 10 v. nuorempi pikuveli, josta oli huolehdittava. Eikä se huolehtiminen ole koskaan loppunut.

      • Mia-murmeli

        Sanotaan maailman täyttyvän kaatopaikoista.
        Siksi olisikin hyvä saada kaikki mahdollinen uusiokäyttöön, ja lajittelu on silloin tärkeätä.
        Lajittelen jätteet aina tarkkaan seitsemään erilliseen kannelliseen astiaan:
        - lasit eri laatikkoon
        - metallit, esim. säilykepurkit toiseen
        -biojäte
        - paperi
        - kartonki ja pahvi
        - energiajäte eli muovi
        - sekajäte
        Viimemainittuun ei tule paljon mitään. Se onkin kalleinta.
        Taloyhtiömme jätehuoneessa ollaan tarkkoina.
        Sanoinkin viimeksi, kun juttelin siellä naapurin kanssa, että
        » ollaan aivan kuin postiljoonit, joka luukkuun jotakin! «
        🍀

        (Paitsi metalliin ei minulta tule muuta kuin hiuspinni joskus.)


    • Saattaapa hyvinkin niin käydä, että uutisia tulee syysjäihin vajoamisesta. Muistan kuinka jo isompana penskana "urheilin " jäillä heti kun edes rannasta alkuun pääsi. Sysjää on sitkeäpi, se usein varoittaa ritinällä ja kantaa silti. Poikkeus ja yllätys on pohjavirtaukset, jään kantokyky loppuu äkkiä. Kevätjää on selaista "tikkujäätä" pudottaa varoittelematta. Pari pahempaa uimistani jäissä muistan. Olin kai aika hyvä nousemaan pois avannosta, mutta äkkiä siinä jätyy jos ei lämpimään pääse. Muistan kuinka kiviuunin päällä tuntikausia lämmittelin ja tulihan sitä
      "turpahöylääkin" vastaisen varalle. Hyvää se kaikenlainen kokemus kuitenkin on, jos niistä ensin selviää. Kyllä kokemuksista äijänvähän oppiikin.

      Tämään oli pientä tihkusadetta koko päivän, eikä aurinkokaan muistanut nousta. Löytyi kuitenkin vähempisateinen pilvenrakonen, jolloin saattoi marketissa pyyhkäistä. Suurin anti oli tietysti reipas kävely, muutoin sapuskoita ei olisi ollut välttämätöntä täydentää. Sisätyöpäivähän se olikin. Olin pölyimurin kuljettajana" valohoitoa" puuhaamassa. Täytyihän ne roskatkin viedä pois. Ajattelin, että samalla kävelen täydennyslenkin. Seistä tollotin tihkusateessa puolipitkän hetken. Sain ajatukseni järjestykseen: eihän minun ole pakko...

      Synkeän puoleinen päivä oli ilmojen suhteen. Äkkiä ovat lumet vähentyneet, lämpökin nousi lähelle 5 , taitaan olla niissä main vieläkin. Tänään on kuitenkin juhlapäiväni. Saunavuoroni on vajaan tunnin päästä. Onhan edes jotakin hyvää. Eikun hyvää jatkoa teillekin!

      • hurskainen

        Luulin renkaiden vaihdon autoon käyvän suit sait. Jaksoi tihuuttaa koko päivän vettä. Sitä varten laitoin sadevaatteet päälle. Ei yhtään ollut liikaa kun hiukan tuultakin oli.
        Olisi ollut kompressori ja paineilmatyökaluja puuhaan, mutta meinasin että vanhalla tyylillä mennään.
        Oli mukava päästä sisälle uuneja lämmittämään ja mikrossa lämmitettyä juotavaa litkimään. Pientä iltapalaa laitoin.
        Säät eivät oikein hymyile, mutta ilman syksyä ei talvea ja kevättäkään saada. Kyllä se tästä. Ja ei kun uutta matoa koukkuun!


    • Vettä täällä satanut hiljalleen koko päivän. Lämpöä ainakin 4 joten lumet saaneet kyytiä.
      Ajokeli oli hyvä, tiet sulia joten kesärenkaat olivat ihan hyvät.
      Naapurikylässä käytiin kaupassa, lohta sieltä sai kohtuuhintaan fileerasivat kaupanpäälle.
      Täytyi varata taas samalla reissulla muutakin syötävää, on ajateltava jos se talvi yllättää ennenkuin saa ne talvirengaat vaihdettua. Eihän se tarpeellista olisi, kun tuo lähikauppa on ihan vieressä, mutta vaihtelu virkistää.

      Muuten päivä mennyt laiskotellessa tuntui tuo ristiselkäkin vähän kipeältä joten löhöily ollut paikoillaan.
      Minua vaivaa myös tuo suonenveto varsinkin öisin, tuossa vasemmassa jalassa pohkeessa ja varpaissakin. On minulla jotain rohtokin, mutta ei se paranna, kuitenkin vie kivun pois.
      Tällaisiin vaivoihin on vain totuttava, kyllä tuo ikänikin siihen vaikuttaa.
      Koitetaan pärjätä.

    • Sunnuntaiaamun rauhaa, sää näyttää olevan kirkastumassa, yksi aste lämpöä ja tiet mustana loistaa, se oli sen lumen kesto.
      Talviaikaan on siirrytty ja kyllä se vähän sekoilun tunnetta saa aikaan, mutta pian taas tähän tottuu.
      Miksikähän siellä Eu:ssa ei suostuta lopettamaan koko tämä sekoilu?

      Makriina oikeassa olet, kyllä se heikko jäätila on monen matkan loppu, ei oikein jaksa aina edes uskoa, kun raavaat miehetkin niille heikoille jäille pilkkimään menevät.
      Varoituksen sana paikallaan, nuorillakin se seikkailu henki vaan vetää
      ja voi jäädä viimeiseksi seikkailuksi.
      Onko tässäkin "kohtalon" sormi, mikä tien neuvoo?
      Minä olin kuopus perheessäni ja kymmenen vuotta vanhempi sisareni tuki kovasti äitiä minun menojeni ( kun meno halut tuli) jarrutuksessa ja sekös harmitti.
      Minulla vain mukavia muistoja lapsuuteni ajasta, hieman isompana sitten tuo sisareni kiusa, ei kyllä sekään mikään tosi harmi ollut;)

      Kokemusko on noita minun mökillä käypiä suojannut, kyllä siellä tutut järvet on ja aika tarkkaan osaavat jään paksuuden kertoa.
      Silti aina syksyisin ja keväisin pelolla odotan viestiä, että nyt on jotain tapahtunut.
      Naapuri mökin omista ajoi autolla pois jäätieltä ja rantaan suuntasi, onneksi matalaan ehti, ennen kun jää petti.
      Se niitä seikkailuja mitä aikamiehet harrastaa, luulisi vaara jo uskovan.

      Vanha tapa Hurskaisen mielestä parasta on, monta kertaa näin on.
      Luulisi että hiki tulisi, kun niiden muttereiden ja renkaiden kanssa puuhaa.
      Lokakuu jo viittä vaille valmis, eiköhän marraskuu jo tuo lunta ja pakkastakin, vaikka usein se pysyvä lumi vasta jouluksi ehtii.

      Hyvä on kelien vuoksi varautua, ja jos vielä kesärenkaat alla, on syytä välttää ajoon lähtöä, puhun kokemuksen äänellä, on tullut luisteltua ajotiellä ja vaikka neljä pyörää alla oli, hankalaksi muuttui.
      Tein kaiken sen mitä ei pitäisi tehdä, onneksi se kohtalo minulle oli suopea.

      Tuo lajittelu roskien kanssa ei meillä meinaa onnistua, on paljon vuokralaisia talossa ja kai heillä se hällä väli mentaliteetti päällä, minä hyvin perusteellinen tässäkin asiassa.
      Nuorten ajattelu ihmetyttää, heillehän tätä maapalloa yritetään pelastaa.

      Nyt pullan paistoon, näkyy muodostuva tavaksi leipoa pyhänä, vähän huono tapa se on, mutta jotenkin vaan näin on ruvennut menemään.
      Muuta touhua aina viikolla, kun ei jaksa enää pitkää päivää tehdä, on töitä jaettava eri päiville.
      Leppoisaa sunnuntaipäivää toivottelen teille toisillekin, miten sitten päivänne vietättekään.

      • hurskainen

        Pitkälle on sunnuntaipäivä jo kulunutkin. Yhen kellon käänsin aikaan. Rannekello on kerran hupsuuksissani ostamani "kylän tarkin".
        Saksasta joku atomikellon säde pitää sen ajassa. Yhteen sähkötoimiseen muutin oikean ajan. Pariin patterikelloon on enää aika vaihettava.
        Kännykän kello voi näyttää kesäaikaa uuteen kellonsiirtoon asti.

        Jostain syystä syön vain kauraleipää nykyään. Se on hyvää vatsalle.

        Muutin erääntyvän laskun päivämäärää marraskuun ekalle pankkipäivälle, etten ihan puillepaljaille jäisi pariksi nousviikon päiväksi.
        Yritin johtajalle soittaa, mutta hän on kuulemma lomahuvilallaan. Maksan sen vitosen lisää jos karhukirje tulee.
        Vähävirikkeistä aikaa tää on monelle muulle pa-henkilölle. Tilipäivä vasta keskiviikkona.
        Venlastiina ehotti että onhan keksitty navigaattorikin. On se 15 vuotta ollut, mutta se se sekos käytön puutteessa. Se taas johtui sen kaapelin katoamisesta.

        Pikkutalvea taas ennustavat kuiden vaihteessa. Pitäneekö kenkien allekin etsiä jotain liukkauden estoa.


    • Ei kirkastunut päivä tänään. Aurinkokaan ei viitsinyt näyttäytyä. Koko päivän tihuutteli vettä. Lumet kyllä ovat häipyneet, vain joitain aurauskasoja on jäljellä. Jotenkin tuntui harvinaisen synkältä koko päivä. Eiköhän se tästä joskus kirkastune ja mieli piristyne.

      Katselin tv:stä Nelson Mandelan 27 vankilavuodesta kertovan ohjelman. Kovaa oli simputus vankilassa. Aikamoinen ihme, että Msndela järjissään selvisi ja lopuksi tuli valtion johtoonkin. Tottahan olin jo tätä asiaa seurannut "tuoreempanakin" mahdollisuuksieni mukaan.

      Kyllä meilläkin on roskien lajittelu kunnossa, ainakin siihen on mahdollisuus. Pyrin sen hoitamaan ainakin suunnilleen, jos nyt sattuu olemaan vain pelkät lohen kalutut ruodot, saattaa ne hujahtaa sekajätteisiin.

      Ulkoiluni jäi tänään pelkkään roskiskeikkaan. Vaikka silloin vain harvakseen tiputteli vettä, ei haluttanut oikaista kadulle. Siinä katoksessa seisoskelin ja tulihan siihen yksi naapurikin kaveriksi. Kun säät ja ilmat oli tavanomaiseen tapaan käsitelty, kaveri alkoi käsitellä tyhmyyttä asioiden hoidossa niin maailmalla kuin Suomessakin. Olisin voinut olla vastaamatta, tai vaikka vain myönnellä. Sanoin kuitenkin, että ei se välttämättä ole tyhmyyttä. Kyllähän tymyyttään tehdään paljon virheitä ja huonoja päätöksiä. Kun on kysymys suurista asioista ja jotka vielä vaikuttavat laajalle, ei niitä pysty tyhmät tekemään, eivät edes saa tilaisuutta. Kyllä se vaatii älykkyyttäkin, että hilautuu sellaiseen asemaan, josta pääsee tekemään tai vaikuttamaan merkittävästi. Voihan älykkyyttä käyttää muuhunin kuin hyvään ja hyvä tai huono riippuu kokijan näkökulmasta. Niistä vaikutuksista ja päämääristä me jahkailimme ja ihan hyvässä hengessä ajan kuluksemme kunnes vilunväreet häätivät meidät sisätiloihin.

      Täysin pimeätä on, katulampun valossa näkee, että nyt ei sadepisaroita liiku

    • Sellaista lumen ja vedensekaista tihkua satanut melkein koko päivän, eli tosiharmaa päivä ollut. Tänään heräsin tosi myöhään, ehti jo eräs tuttavamme meille tulemaan kahden puhelimen kanssa, toisesta oli akku loppunut, eikä ottanut enään latausta. Toinen oli vanhempi, mutta se pin- koodi piti ottaa siitä siihen vanhempaan. Kaikki järjestyi kun tuo poikamme sattui tulemaan juuri sopivalla hetkellä käymään.
      Noista kellonsiirroista illalla jo ensimmäisen vekkarin siirsin, loput sitten päivemmällä. Tietokonehan siirtyy automaattisesti. Samoin autonkellot.
      Omalla kohdalla ei tullut edes roskapussia vietyä, eilen illalla kävin. Meillä tuo lajittelu on hyvin järjestetty, tarvittavat pöntöt joka lajille, kyllä jotain pientä meilläkin menee sekajätteeseen. Nykyäänhän se sekajäte taitaa mennä jätteenpolttolaitokselle.
      Tänään sitä lohta taas tuli uunissa paistettua, aika isot fileet joista toinen jäi huomiseksi, näyttää siltä ettei huomennakaan tarvitse ulos mennä, ellei se roskapussi täyty.
      Kyllä meilläkin on mukavia naapureita usen kun sattuu yhtäaikaa esm: roskikseen niin kyllä jotain juttua tulee ja kesällä usein tulee istuttua pihapenkeillä.
      Tässä nyt ilta terveiset.

    • Huomenta, räntäsateeseen ja nollan lämpötilaan täällä meillä.
      Maa näyttää taas valkoiselta, sen verran sakeaa on yön aikaan sade ollut.
      Odotuksissa kovaakin pakkasta, jostakin luin, että 20 astetta näyttää.
      Eilen innostuin pullan lisäksi perunarieskoja tekemään, kiva kokemus, onnistuivat hyvin, eka kerran tein ja jatkoja seuraa, niin hyviltä maistui.

      En vienyt edes roskapussia ulos, katselin vaan ikkunasta miten sade alas tuli, ei kyllä houkutustakaan ulos menoon.
      Lohi taitaa nyt olla ihan siedettävissä hinnoissa, taitaa altaiden tyhjennys olla käynnissä.
      Minä paistoin kuha fileen pakkasesta, kun sitäkään ei kovin kauan auta siellä seisottaa, hyvää oli.
      Saisivat kalamiehet verkot järveen heittää, jospa Ahti saalista antaisi minulle asti;)

      Minä katsoin myös tuon elokuvan ja päivällä oli Mandelan vaimosta kertova, oliko dokumentti vai elokuva, mutta pitkä oli, sattumalta molemmat tuli esille, kun telkkaria selasin.
      Kovia ovat joutuneet molemmat kokemaan ja koko kansa, keskeiset valtataistelut saman kansan sisällä ja sitten vielä vakoisten hirmuvalta.
      Tuo tyhmyys ja viisaus on käsite, jota jokainen tulkitsee omalla tavalla ja omin päämäärin.
      Ei sitä jaksa asioita kovinkaan laajasti nähdä ja kun omat ajatukset ei saa vastakaikua, useinkin mitätöidään hyvinkin oikeat tavoitteet.
      On hyvin vaikeaa asettua toisen paikalle ajatuksineen, aina se oma minä esiin tuppaa tulemaan.

      Samaan syntiin minä myös jättäydyin mitä Hurskainen kertoi, se tili on minulla myös ensimmäinen päivä ja laskun päivämäärä 31.10 , luotan pankin osaavan maksun suorittaa muutaman tunnin viiveellä.
      Mielestäni säästän, kun en ota en ota siltä hätävara tililtä ja näin en kuluta sen tilin pysyvyyttä.
      Muistan mieheni eläessä, miten hän sanoi, että aina pitää olla kaksi lainaerää tilillä, varmuuden vuoksi, näin yritän minä myös pitää vararahastoa;)
      Aina sitä joutuu noita euroja seurailemaan, että kuluihin riittää, mutta hyvin on kuitenkin aina selvinnyt.
      Minulla tuo kännykkä itse hoitaa nuo siirrot ja katsoin yhtä jalkaa kulkee tietokoneen kanssa, muita kelloja sitten siirtelin muutaman.

      Ei ehkä kovin liukkaaksi tuo keli mene kun märkää on tuo lumi mikä sataa ja ei pääse kerääntymään, kun sulaa sitä myöten .
      Kerhopäivä, kiva taas nähdä tuttuja naamoja ja iloisia ilmeitä, sillä hyvin harvoin siellä hapannaamoja näkee.
      Tällä viikolla onkin kolmen menon viikko, iso kerhomme joka toinen viikko kokoontuu.
      Tästäpä se päivä valkenee, minkä nyt sitten valkeneekaan, kovin harmaa on taivas.
      Näillä mietteillä sitä nyt pitää päivä aloittaa ja hyvin ihan alkaa, ei kolota mitään paikka ja kahvit on mielialan nostanut, nyt vaan toivotan samanlaista fiilinkiä teille toisillekin;)

    • Täytyy näin aamusta ilmoittautua, eilen sanoin siinä osassa väärin kun kirjoitin siinä pin koodista niin tarkoitus oli tietenkin siru- kortin vaihtamisesta. Tuttavamme oli mielissään kun sai vanhemman puhelimensa toimimaan. Hän on Venlastiinan lapsuuden ystävä ja koulukaveri.
      Ilma täällä ainakin vähän valoisampi kuin eilen ei ainakaan nyt mitään sada ja lämpökin vähän puolella. Tiedä vaikka aurinkokin näkyisi.

      • Sukutapaamisen lämmittämänä siirryn uuteen viikkoon minäkin. Oli mukava olla "se vanhin" lasten ja lastenlastenlasten ympäröimänä. Se, jonka pöydän luo tultiin tervehtimään ja kutsuttiin ensimmäisenä ottamaan pitopöydästä 😊
        Oli tuo 30 täyttävä laittanut monenlaista salaattia ja herkkua, joskin äitinsä oli kakun leipoja, ja minä mummina mätitarjottavat tehnyt.

        Vaskivuoren lukion kuoro, jossa Minna laulaa, juhlisti tilaisuutta, mutta karaoke esityksiin en enää jäänyt. kahvin jälkeen vilkutin kaikille hyvästit.

        Marraskuu lähenne, tuo kuukausi, jolloin maa uinuu jähmeänä ja martana. Lumipeite vaippanaan, se toisi valoa pimeimpään aikaan, mutta äkkiä nuo 4 viikkoa sujuu, ja sitten ollaankin riemukkaammassa kuukaudessa.

        Lämmintä ja kodikasta villasukka-aikaa, ja hyviä uuni ja pataruokia vaan muhimaan 🍁


    • Tänään oli oikein puiden puistelu, lehtien karistelupäivä. Tuuli nujuutti kovasti, se teki ilmasta vilpoisamman kuin olikaan - 2- 3 C. Ahneuksissani kävin taas kalassa, 5,99/kg. Olihan vielä entisiäkin, mutta hyvä se on hankkia pahan päivän varalle. Ei ne piloille mene ja voihan niitä kalapäiviä pöydässä tiuhemminkin pitää.

      Marketissa kävin kävellen, mutta roskiskeikallani kävelytin autoa parikymmentä kilsaa. Mukavammin se lenkkeily näin käy. Siinäpä tuli maisemiakin katseltua. Kyllä joessa oli vesi korkeammalla ja virta vilkkampaa. Selvähän se, kun lumetkin vesisateella sulivat.

      Katalonian itsenäisyyskamppailu saa tiukempia toimia Espanjalta. Saa nähdä säilyykö järki ratkaisuissa, vai kääntyykö väkivallan puolelle. Trumpin ihmeelliset seikkailut, vai olisiko torveilut, jatkuvat. Jotenkin tuntuu siltä, että maailmassa yleensäkin on hermostunut ilmapiiri. Onko se sitten kasvamista ja kasautumista pahempaankin kahinaan. Nämä nyt ovat niitä suuria asioita, joille meikämanne ei voi muuta kuin kummastella.

      Tuntuu kuin nimensä mukainen lokakuu ei lopu ollenkaan. Selvähän se, kun on kuukausista pisimpiä. Mitäpäs tässä pitemmälle turisen. Teille hyvää jatkoa! Parempaa on ilmojen puolesta tulossa - jos ennusteisiin on uskomista. Heippa!

    • hurskainen

      Katalonian itsenäisyyspyrkimys oli jo tuomittu ennalta saavuttamattomaksi haaveiluksi. Ei vain espanjalaiset vaan myös ko EU-maiden suuri enemmistö on asettunut vastahankaan. Katalonian aluejohtaja Charles Puigdemont sai olla vain päivän "kuninkaana"
      Heidän päämääränään oli pyrkiä itsenäisenä EU:n jäseneksi. Brysselistä jyrähdetään; ei käy, muuten kävis.
      Aluekiista on onneksi meistä kaikana. Sopikoot kiistansa. Kokonaan läheisempi juttu on meille Ahvenanmaan alueelliset oikeudet manner-Suomeen verrattuna.
      Heillä ei ole kai asevelvollisuusvelvoitettakaan.
      Kumma kyllä "oolantilaisten" monet edut eivät kyrsi minua mitenkään. Saamelaistenkin sanotaan elämän "lantalaisten" tukirahoilla.

      Olisin ladannut vanhan auton akkuni näin kylmien alkaessa. Se vajaa vuosi sitten ostamani älylaturi ei sitten löytynytkään.
      Hain kaupasta vanhan lootamallisen. Alahuuli alkoi vähän lerpattaa kun asianosaisesti verkkoon kytkettynä laitteen viisarikaan ei värähtänyt.
      No huomenna myyjältä tinkaamaan; mikä laitetta oikein vaivaa. Mut pieniä murheitahan nämä ovat luuvaloon tai paiseruttoepidemiaan verrattuina.

      Sekin ilahduttaa että puoliyön jälkeen päästään lokakuun takalaitimmaista päivää kuluttamaan. Hyvät sille ja meille!

      • teretule

        Suomi apinan ulinaa, kuin koko paslta.


      • totuuskomitea.fi
        teretule kirjoitti:

        Suomi apinan ulinaa, kuin koko paslta.

        Nyt xx9 ruune kirjoittaa teretule nikillä. Oliko kolmas toti jo apinatoti?


    • Huomenet, nyt sitten jo talven elkeillä päivä alkamassa.
      Maa ohuen lumen peitossa ja pakkasta peräti kolme astetta.
      Näin kun alkaa varoen meitä totuttamaan talven tulemiseen, eipä sitten isommatkaan luvut mittarissa säikytä;)
      Lupauksia myös auringon esiin tuloon tuo taivas antaa.
      Tällä tapaa lopettelemme lokakuuta ja enää kaksikuukautta, kun vuosikin vaihtuu, ihan jo herää ajatukset, että mitä ehtii vielä vuoden loppuun tapahtumaan ja millä tapaa uusi vuosi meitä ilahduttaa.

      Unettomat yövieraat pistäytyneet pirtissä lämmittelemässä, ehkä kupin kahvia keitelleet, sopiihan se.

      Hurskaiselle huumorilla höystettyjä totuuksia muun maailman tapahtumisista ja myös kotimaan totuudet sivuutit sujuvasti.
      Eipä taida kukaan tulla kyselemään meidän "totuuksia" ja siihen on tyydyttävä.
      En ihmettele harmiasi, kun noita epäonnen asioita aina vaan esiin tulee, kyllä juuri kaupasta tuotu pitäisi toimia, ole tiukkana, kun viet takaisin.
      Pieniä on nämä meidän murheet, kun muita kuuntelee, monelta olemme säästyneet, mitä kauheuksia onkaan maapallon ihmiset joutuneet kokemaan.

      Onhan se ostettava kun halvalla saa, näin teki Wileen aikoinaan ratki riemukkaassa Tankki täyteen sarjassa.
      Voihan sitä lohta laittaa useammalla tavalla tarjolle, niin ei haittaa vaikka kauemminkin olisi kalaa tarjolla, ja säilyykin, kun on hyvät jääkaapit ja pakastimet, pärjäsivät ennen ilman niitäkin.
      Sekaisin on maailman kirjat ja onko suurikaan ihme, kun katselee ja kuuntelee tuon rapakon takaisen maan johtajaa.
      Mukaan voi laskea kaikki suuruuden hullut johtajat, joille vaan valta ainoa tavoite.

      Juhlat on mukavia, mutta kyllä niissä jo näillä kymmenillä on vaivansakin, päätökseni on, ei juhlita.
      Sitten kuitenkin alan lipsua, onhan se omalle suvulle kahvit laitettava ja siihen sitten lähimmät ystävät mukaan ja niinpä sitä huolta sitten kertyy.
      Oikeana vuosipäivänäni en kuitenkaan ole tavoitettavissa, mutta sinne on vielä monen ihmisen ikä, joten se siitä.
      Muistelen edellistä syntymäpäivää, oli porrastettava vieraiden tulo, kun ei tilat isolle määrälle riittävät, mutta onnistui sekin, kun eri ryhmistä vieraat koostuivat ja tyytyväinen olin minä ainakin homman sujumisesta.
      Tytär, miniä ja pojan tyttäret keittiö hommissa ja miehet vieraiden vaatteet saivat jonnekin mahtumaan.
      Ikävä, kun kovimmalla talven pakkasilla on syntynyt, jo yksin pukeutuminen vaatii oman suunnittelun.
      Kiva muisto kuitenkin siitä juhlasta, sillä siksi se muodostui.
      Noellan juhlat saivat aikaa vuodatukseni;)

      Tein eilen inventaariota myyjäis tuotteiden kanssa ja ihan hirvittää se myytävien mahtava kasa, toivottavasti kauppa käy isän päivä myyjäisissä.
      Joulu lahjoituksiin sitten kasa kyllä pienennee.
      Kyllä sieltä moneen tarvitsevaan käteen ja jalkaan villaista löytyy.

      Tuo lumi kummasti valaisee ja taivas tartunnan otti, pilvikerros ohenee.
      Toivottavasti siltä ikävältä räntäsateelta kaikki säästytte ja päivästä tule raikkaan talvinen meille kaikille, näihin toivomuksiin lopetan ja laitan pisteen.

      • hurskainen

        Valitettavan hyvin olen toteuttanut tuota ohjetta, on hyvä ostaa kun halvalla saa. Kotona on monia kokonaan käyttämättömiä koneita.

        Siskon poika neuvoi monien koneiden käyttöä vuosi sitten. Öljynpuutteeseen "kuolleen" italialaisen hyvän kompressorin kiinnileikkaamista itkin vuolaasti.
        Veli ripitti vielä kun uuden ostin, että seuraapa nyt veli-pönttö siitä näytöstä, milloin sen öljypinta pyytää lisää voitelua.

        Sellainen mielikuva tuli menneenä kesänä mieleen että olisimme hyvinkin Kahvipitti-emännän SkillaNin kanssa voineet käydä matongella soutuvenen kanssa.
        Leikkimielisesti olisimme kilpailleet sekä isoimmasta kalasta, myös kilomäärästä.

        Siinä häviäjä, (mie) ei joutuisikaan tulemaan uitetuksi köli ali. Eksyisin ilman liekaa nilkassa kuitenkin.
        Nyt kun poutasää oli, en ehtinyt paljoa ulkotöille kun oli kuorittava ja liedellä paistettava kuoritut perunat.
        Otin pakastimesta suolatun porsaanlapapaistin. Hyvä silavakerros päällä. Se liha piti pikkupokasahalla katkaista jäätyneenä että mahtuu keraamiseen sähköpataan.

        Lieneekö tämä auringon vierailu vain päiväkohtainen ikään kuin presidentin maakuntavierailu? Kiitos pal täst kuitenkin avaruudelle..


    • vink.vink

      Laita Skillani banaaneja sinne tarjolle, kun apinat käy kahvipirtissä. Ei ne mitään kahvia tarvii.

    • Pitääpä välillä ilmottautua kun joka päivä melkein kuitenkin Kahvipirtissä kurkkimassa käyn. Aina kun SkillaN viestinsä kaakkois-Suomen säätiedoituksella avaa niin kovasti se poikkeaa turkulaisten säästä.
      Näyttää siltä että vallitsevin ilmavirtaus kulkee lounaasta itään päin. Aika usein tämä Turun seutu on säästynyt kovilta sateilta ja sitten ne sateet kaatuvat keski- ja itä-Suomeen. Lunta saatiin taannoin tänne ensimmäisen kerran, jolloin maisemat muuttuivat ihan talvisiksi.
      Nyt kun katson ulos vain joitakin lumikokkareiden loppuja näkyy tien vierellä aurausautojen jäljiltä. Taivas on kaunis vaaleansininen, aurinko paistaa vaikka kiertääkin rataansa selvästi alempana.
      Eivät enää Saint-Pauliani saa aamuaurinkoa keittiön ikkunalla kun aurinko jää lähimetsän puiden taa. Kukkia kuitenkin jaksavat. Onneksi paistetta saan olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen koko vuoden.
      Runsaat lehtipuut ovat jo paljaina paitsi yksi raita on aivan vihreänä vielä. Näkyy nuo naapuritalotkin taas.
      Tällainen aurinkoinen päivä on mannaa, valoisuus on ihan toista kuin raskaalla pilvisellä päivällä.

      Kotona hyvin viihdyn, työväen opistolla käyn aina välillä. Eilen oli esitys maakuntauudistuksesta. Saas kattoo mitä tuosta syntyy, ne näkee ketkä elää. Vaikka kuinka korvat höröllään kuuntelee niin kovasti vaan vaikealta kuulostaa. Pitää mennä vielä ne kolme lisäluentoa kuuntelemaan, jospa asia hiukankin hahmottuisi.
      Kovasti yritän saada itseni menemään tuonne uimahalliin ja siellä olevaan kuntosaliin. Jahka saan lunastettua taas sen liikuntakortin puoleksi vuodeksi niin ei sitä raaski sitten käyttämättä jättää.
      Hei vaan!

    • Nippanappa lämpimän puolella mittari pysytteli. Viuhakka tuuli teki tehtävänsä, vilulta tuntui. Kävelin labrassa, ei ollut oma asiani, kunhan seuran vuoksi olin mukana. Tulihan siitä parin kilsan taaperrus. Kun iltapäivällä roskien heiton yhteydessä tein lisäkierroksen, eivät jäätyneet vesilätäköt olleet sulaneet.

      Katleijanhan on suunitelmaansa toteuttanut. Ei se nyt aikakaan pahenna jos maakuntauudistuksen kiemuroita kuuntelee. En ole ollut oppineita ja asiantuntijoita kuulemassa. Netistä, lehdistä ja uutisista vain olen seuraillut. Jotenkin sekavalta tuntuu. Minulle on tullut vaikutelma, että kustannukset kasvaa, hallintohimmeleitä tulee lisää ja parannusta ei asioihin tule. Kielikuvilla sitä markkinoidaan, "valinnanvapaus" sanana voi viehättää, mutta se mikä siitä seuraa, on tykkänään toista. No...myönnän, että en kaikkia kiemuroita tunne. Eikä taida tuntea merkittävät poliittiset päättäjätkään. Minulla ei ole valittamista nykyisestäkään järjestelmästä, vaikka olen melko paljon joutunut terveyspavelujakin käyttämään. En kyllä heti ala huutamaan, jos lääkäriä ei sillä minuutilla löydy kun ilmoittaudun. Joskus vain on ymmärrettävä, että ruuhkaa ja kiireellisiä hoidettavia voi tulla. Minunkin takiani on ainakin kerran joku joutunut yllättäin odottamaan.

      Huomenna sentään kuukausi vaihtuu - vaihtelua sekin. Sitäpä odottelemaan...

    • Aurinko paistoi koko päivän pilvettömältä taivaalta, hienolta näytti lokakuun viimeinen päivä.
      Yöllä oli pieni pakkanen sen huomasin auton ikkunoista kun osa oli vielä jäässä iltapäivälläkin. Päivällä pari astetta oli lämmintä, tuuli sen viilensi kylmemmäksi kuin muuten olisi ollut.
      Olihan täälläkin lunta toistakymmentä senttiä, mutta nyt vain joitakin aurauskasoja jäljellä.
      Kyllä tuo soteuudistus on melkein hepreaa tavalliselle tallaajalle ja näyttää olevan päättäjillekin eivät saa valmiiksi, aina jokin on vinossa eikä kaikki ole lakien mukaan suunniteltu. Maakuntauudistus taitaa olla pahin kompastuskysymys ja mitä se valinnanvapaus tarkoittaa. Epäilen sen tarkoittavan enemmän yksityisvastaanottojen lisääntymistä.
      Minä olen kyllä saanut tarvittavaa hoitoa, uskon etten tässä naputtelisi jos hoito olisi olluut puutteellista.
      Olen kyllä huomannut nykyisten palvelujen heikentyneen, rahan vähyys niihin vaikuttaa.

      Talvi voisi nyt tulla sain iltapäivällä vaihdatettua talvirenkaat autoomme, samalla tuli vaihdettua myös öljyt ja öljynsuodatin.
      Talven ensimerkit taisi tulla liian aikaisin, seuraavaksi viikonlopuksi lupaavat aika lämmintä, ainakin tänne A Kiven maisemiin.
      Terveisiä Katleijalle.

    • Huomenta, hyvin valoisaan aamuun, pakkasta kuusi astetta tulossa kaunis aurinkoinen päivä, miten lienee Turussa?
      Tänään olisi jaksettava reilu kilometri tallustaa kerhoon ja vielä takaisinkin, no eiköhän tuo pieni pakkanen voimia lisää.
      Onneksi ei ole liukasta, sen verran tuo lumi kuivana on pysynyt, kivasti natisi jalan alla, kun astelin eilen laulamaan.

      Ei tuosta käynnissä olevasta uudistuksista varmaan kukaan tiedä mikä on lopputulos, ei edes sitä suunnittelevat, siinäpä sitä istumista riittää.
      Kelpaa sitä maaseutukierroksia ajella Laten emäntineen , kun auto on huollettu, ei tielle jätä.

      Sinnikkäästi ynnämuu vaan jaksaa lenkkeillä, vähän hävettää minua, kun en saa itseäni ulos lähtemään kuin pakon edessä.
      Olen tyytyväinen minäkin palveluihin terveysasemilla, tosin harvoin heitä olen tarvinnutkaan.
      Soitin aikaa laboratorioon, sanoivat että on vielä kuukausi vuoden täyttymiseen.
      Lupasivat kyllä huomioida sen vuositarkastuksen, mikä kohta on lähellä.
      Jospa en kovin usein tarvitsisi edelleenkään hoivaa siltä tasolta, jäisi aikaa tarvitseville.
      Melko halvaksi olen yhteiskunnalle tullut, kiitos hyvistä geeneistä tuonne pilvien taa.

      Kiva kuulla sinusta Katleija, sinä jaksat luennoilla istua, aivoille se rasitusta antaa ja sen sanotaan olevan hyväksi.
      Tuon edellä mainitun suhteenkin olen saamaton ja kotona viihdyn nykyisin minä myös oikein hyvin.
      Saint-Paulia on kukka jota en saa kukkimaan ja toinen se orkidea, mistä sinä olet aina kertonut, yhäkö kukkivat?
      Tänään on varmaan kaunista sielläkin, kun täällä noin komeasti aurinko taivaalle nousi, näkyy varmaan Turussakin;)

      Olipa Hurskaisella mukavat aatokset ja kilpailua vielä suunnittelit, sen kuka kilvan olisi voittanut, jää nyt arvoitukseksi.
      Öljy on kai hyvinkin tarpeellinen moottorien kanssa pelatessa, leikkaa muuten kiinni, se mikä leikkaa on minulle epäselvä, en kyllä välitä tietääkään ei noita koneita liiemmälti ole käytössä mitkä öljyä tarvitsee, no ompelukone ainut.
      Sitä olisi kai useinkin öljyttävä, mutta jää tekemättä.
      Muistelen että minäkin joskus tikulla öljyä mittasin, muka, olisko ollut auto kysymyksessä.

      Fiksu esitys tuo banaanien tarjoaminen ei tullut mieleenkään, että kahvi ei ehkä ole apinoiden herkkua, kiitos vinkistä, nyt pirtissä on sitten banaaneja tarjolla, jos apinat tänne eksyy;)

      Minusta ihana näkymä on kun isäntä ja koira keskustelevat suunnasta mihin mennään.
      Isäntä viittoo kädellään, että tuonne ja koira ottaa aivan toisen suunnan ja koiran vetämänä isäntä seuraa.
      Nyt minä suuntaan kohta kohti kerhopaikkaa ja siellä varmaan hymyileviä kasvoja näkyy, kun on niin kaunis tämä päiväkin ja samaa toivottelen teille kaikille.

    • kattl.eija

      Seuraa säätiedoitus :))))) Täsä näkyyihan koko päivä tunti tunnilt, olkka hyvä!
      https://www.foreca.fi/Finland/Turku/details/20170731
      Mont asiaa on meil SkillaNin kans samanmoisest. Kotona viihdytään, välil kuitenki luonto kaipaa muitten seuraan, kaikkesta ruokaan liittyvästä tykätään. Minulla se on jäänne viisihenkiseen perheeni emoajoista. Seuraavassa elämässäni kasvattaisin taas kukkia ja viljelisin vihanneksia, marjoja ja juureksia. Tekisin taas sitä mitä nuorempana rakastin. Nyt tyydyttävä torin antimiin, kun en edes marjastamaan enää voi mennä.
      Koiraihmisiä koirineen myös ikkunastani katselen, tutuiksi ovat tulleet. Monille ei yksi koira enää riitä, yhdelläkin neljä mäyräkoiraa vierellä kipittelee. Minulla kotieläimenä ainoastaan nurkassa pikkuhyönteisiä pyydystävä kotihämähäkki, semmoinen ihan pieni vain.
      Kukat ovat huushollissani vähentyneet, syytä en tiedä. Orkideat jouduin jossakin vaiheessa heittämään pois, kun eräs lahjaorkideani tartutti huomaamattani ikävän, vaikeasti torjuttavan villakirvan kaikkiin. Pidin kunnon tauon ennenkuin uskalsin hankkia uuden orkidean, nyt on yksi viihtynyt kun par'aikaa kasvattaa kukkavanaa ja voi hyvin. Toivon sen jouluna kukkivan. Tummanpunaraitaiset juorut voivat hyvin kahdessa amppelissa.
      Kahvipirtissä käy vakiporukka, ihan kiva on lukea päiviensä kulusta. Late vanha tuttuni Venlastiinoineen, mukava pariskunta kerrassaan. Hurskainen uudempi pirtissä kävijä. Olen miettinyt, että vanhassa talossa aujalle työtä riittää, mutta voimat treenaantuvat kun noin paljosta on huolehdittava. Kuitenkin tekee mieli vähän varoitella ettei ihan tuo Hurskainen itseään liikaa rasittaisi. Kai sinä sentään välillä lepäät.
      Muorille voimia, hän niitten kipujensa kanssa elelee. Positiivisuus ja hyväntuulisuus on sattunut kasaantumaan oikeaan immeiseen.
      Nyt pitää lopettaa kun juttu venyy ja vanuu. Kaikille joita en maininnut toivotan mukavaa keskiviikkoa, minä menen lukemaan Turun Sanomia, ketkä ne eniten meille ovat veroja maksaneet.

      • hurskainen

        Toki toki lepään, SkillaN. Oikeasti luonto toimii niin että näillä kymmenillä niitä huilipäiviä vaan pelmahtaa noin vain.
        Ensin kadotin sen S-ryhmän vihreän bonusmaksukortin. En sillä kuitenkaan maksa vaan toisen liikepankin sirukortilla.

        Bonuksilla väliä, lähdin kauppaan. Kotona lähin hautaamaan saavillista mätiä omenoita; ihan vaan puutarhan perälle.
        Liukastuin pystyyn laitetun pistolapion ponteen niin että silmälasien linssi meni rikki. Onneksi oli ne huonommat työlasit päässä. En löytänyt mistään niitä ykköslaseja.

        Halpishallin 2.50 € maksaneilla 2.50 kokoisilla näkee jotenkin lukea, mutta ei juuri kävellä tai ajaa pyörällä, se taitto on niissä aivan hanurista.
        Oli tarkoitus tänään kerätä lehdet siitä 6/16 mm. sepelillä peitetyn putkitetun ojan päältä. Päivä tuhriintui nyt aivan muuhun. Se päreitä koetteleva puhelin jonotus kuitenkin kannatti. Huomenna etsin sitten laseja.

        Näin yliluonto hoitaa wanhan työhevoiskääkän terveyttä järjestämällä väliin raivostuttavia etsintäpäiviä. Onneksi laulussakin sanotaan että huomenna päivä on uusi.


    • Ramoona_

      Marraskuu alkamassa, harmaata eilisen aurinkopäivän jälkeen. Kovin niukalla kädellä säidenhaltija on aurinkoa suomalaisille annostellut , joten vähäisiäkin pilkahduksia ilolla tervehditään. Pari marraskuista viikkoa vietetään taas auringon lämmössä, vaikka enimmäkseen varjossa istuen ja leveälierisen hatun alla kävellen rantaviivalla, uimiset valtameressä aina päivän kohokohtia. Lieneekö Meri-Kukka niissä maisemissa nyt, samoista harrastuksista hän on kertoillut. En ahkerimpia pirtin kirja täyttäjiä ole,mutta käväisen kyllä aina kun palstalle piipahdan muutenkin, mukavaa on lukea tapahtumistanne ja ajatuksistanne, nauttia itsekunkin persoonallisesta sanailusta.

      Kuten Skillanilla, maahenkeä on paljon minussakin, vaikka talvivarastoiksi asti en juureksia tai perunoita viljele. Olen lapsesta asti nauttinut puutarhan hoidosta, huolimatta hikisistä kitkemisurakoista . Me lapset saimme omia tilkkuja, sai kasvattaa mitä mieluili, minulla piti olla ainakin omat herneenpalot ja nauriit , ja tietenkin kehäkukkia. Hyötykasvimaani on pieni, mutta kasvun ihmettä on kiva seurata, ja itsekasvatetut luomutuotteet ihan ylpeyden aihe ja niin ihmeen maukkaita. Viime päivinä olen haravoinut lehtiä puiden ja pensaiden juurille, kukkapenkkeihinkin talvisuojaksi. Päälle ripottelen ohuen kerroksen kompostimultaa , turvetta ja osaksi hiekkaa , sinne alle lehdetkin kasvien ravinnoksi murenevat. Katleijalla on aina ollut upeat orkideat ja eikös ollut yönkuningatarkin, itsellä ei uudelleenkukitus onnistu. Tulilatvat kukitan aina uudelleen, ne ovat helppoja . Marraskuun kaktus on nyt täynnä nuppuja, ja on minulla joulun aikaan kukkivakin. Innostun joskus hyötämään pieniä sipulikasveja jouluksi, ajoitus menee helposti pieleen, muttei haittaa. Niitä sipuleita ei ole helppo löytää, mutta olen onnistunut saamaan kieloja , tulppaaneja ja tasetteja kukkiviksi joulun aikaan. Olen nyt tasetteja istuttanut, pitää muistaa ottaa aikanaan valoon.

      Ripustelin vajan kattoon kahvinsuodattimista rutistettuja myttyjä, jotka muistuttavat ampiaispesää, amppareiden tulisi kunnioittaa muiden reviiriä. Olen nähnyt lehdissä jopa virkattuja pelottimia, pitää kai värkätä sellaisia, jos nämä eivät tepsi. Laittelen aina marraskuun tullen talvivaloja pimeyttä puhkomaan, lisään sitten itsenäisyyspäivänä ja joulua kohti. Kivannäköinen asetelma tuli, kun laitoin kirkkaat ledit isoon lasilyhtyyn rappusille.

      Mukavaa marraskuuta, valoisaa mieltä !

    • kulkija.tieltä

      Kiitos kuumasta maitokaakaosta Kahvipirtin emännälle. Olen ihan hulluna siihen. Lipitin 3 pahvimukillista kun aurinko häikäisi niin ja niin kirkkaasti tänään.

    • ynnämuuek

      Vilkaisin Katleijan antaman säälinkin. Kyllähän siitäkin näkyy. Kyttään ahkeraan säätietoja ihan tarpeeseni. Olen käyttänyt IS- netin jakamaa säätietoa. Siinä tulee Ilmatieteellisen laitoksen ja Foregan sääennusteet rinnakkain ja saa vertailla. Ei ne ihan samanlaisia ole, niin tarkkaan en ole seurannut, että kumpi on parempi. Taitaa menä vuorotellen lähimmäs totuutta. Aika hyvin se lähiajan ennuste pitää.

      Poutainen, hyvä kävelykeli oli tänään ja siinä nollan hujakoilla mentiin. Markettireissu meni rutiinilla, kuin myös tuttujen kanssa rupattelut. Eipä ihmeitä uutisiakaan tullut. Joku aina kyselee yhteisten tuttujen perään josko sattuisin tietämään jotakin, kun ei ole maisemissa näkynyt. Satunhan joskus näkemäänkin "puolikateissa" olleen.

      Enpä ole kuullutkaan Ramoonan kertomasta ampiaisten harhautus -vekottimesta, en myöskään reviireistä. Tuskinpa se aina kovin hyvin toimii. Muistan mökilläni useammassakin paikassa olleen ampiaisen pesiä lähekkäin. Voihan ampiaisetkin olla erilaisia...suvakkeja, rajakkeja...mitä niitä nyt onkaan!))

      Hyvä kun kuukausi vaihtui, vaan samaa vuoden hämärintä aikaahan tämä on, kunnes lumi tulee valaisemaan maisemia.

    • Nopeasti illat pimenevät nyt, toki lyhdyt parvekkeella erottuvat edukseen pimeällä.
      Minusta tuntui kylmältä tänään, talvitakin otin jo käyttöön ja talvisaappaat.
      Lohta ja puuttuvia ruokatarvikkeita kävin ostamassa, jääkaappi kun ammotti tyhjyyttään aamulla.

      Koko Suomi leipoo, no joo, minäkin, huomenna teen crosantteja valmiista voitaikinasta, pakastimeen pitää saada pasteijoita ja pikkutarjottavaa. Tulee vain ilta-aterian sijaan syötyä pari pasteijaa, ja yht'äkkiä ne onkin loppu 😊

      Samoin kävi pienten jäätelöannosten kanssa kesällä, oli niin kivan sopiva käteen!

      Ei, paras on jatkaa omena, tai tuorekurkunpala filmiä katsoessa, viinirypäleet tuppaa menemään koko rasia.

      Hyviä marraskuun päiviä!

    • Huomenta sumuiseen aamuun, kuusi astetta pakkasta ja taitaa jotakin ohutta sataakin, koivut kumminkin uuden puvun päälleen saaneet, kaunis vaalea harsopuku.
      Nyt ei näytä siltä, että aurinko tänään näyttäytyisi, mutta todetaan, ei makeaa mahan täydeltä, johan pari aurinkoista päivää olikin.
      Kerhossa olin eilen ja anti jäi melko köykäiseksi, onko vika minussa, vai onko taso laskenut.
      Kai se niin on, että kaikkea nähneenä on vaikea mitään ahaa ilmiötä löytää.

      Noin käy minulle myös mitä Noela kerroit, viinirypäle rasia kerralla tyhjenee ja karkkipussikin usein, tai silloin kun sen kaupasta mukaan otan.
      Tosin kävelen nykyään jo onnistuneesti karkkihyllyn ohi, mutta joskus mieliteko voittaa.

      Minun kohdalle on sattunut ne "suvakit" ampiaiset, yhden piston olen muistini mukaan eläessäni saanut ja sekin tuli, kun ampiainen jäi hihan sisälle ja totta kai moisesta ärsyyntyi.
      Noin se tapahtuu, jos tutun kohtaa, kysellään kauan kadoksissa olleen perään, hyvä se on huolta kantaa ja mukavalta tuntuu jos kuulee kaiken hyvin olevan.
      Kyllä tuo naapurien kiinnostus voisi joskus olla hyödyksi, naapuri talossa yksinäinen ihminen kuoli ja oli kaiketi useamman päivän kuolleena, kunnes muualla asuvat omaiset saivat yhteyttä talon väkeen ja näin hänet löydettiin lattialta, apu oli tällä kertaa myöhässä.
      Ei aina uteliaisuudeksi voi nimittää.

      Olipa oikein kiva, että "kulkija.tieltä" sai tyydytettyä kaakaohimonsa, ei ollenkaan pahaksi liene ja varmaan se aurinko hymyilevänä katsoi tätä nautinto hetkeä;)

      Maahenkinen olen, kai äidin perintönä, tykkäisin kovastikin kaikkea viljellä, kokeilla ja jotenkin se oma kasvattama paljon paremmalta maistuisi.
      Mahdollisuuksia ei tähän nykyään ole. mutta parveketomaattia kyllä aion taas ensi kesänä laittaa, jos hengissä olen.
      Sain kivan sadon kahdesta isossa ruukussa kasvatetuista menneenä kesänä, oli mukava tunne käydä napsimassa kypsä tomaatti aina silloin tällöin, loput kypsytin lasipurkissa pöydällä.
      Vai etelän lämpöön aiotte Ramoona, toivotaan että kauniita ilmoja matkanne ajaksi saatte ja nautintoa monella tapaa.

      Ei voi kuin päivitellä tuota Hurskaisen tavaroiden hukkaamista , miten ihmeessä sinä aina jotakin kadotat?
      Paljon kulutat aikaa etsimiseen ja vahinkojen aikaan saantiin.
      Kova onnikin sinua koittelee, kun noita tapaturmia sattuu, mutta kai se on sanottava, että kun monessa mukana, voi paljon myös harmeja kertyä, kyllä päiväsi puuhasteluista kuluu.
      Voisiko ne lehdet jäädä kevääseen, eihän ne leipää pyydä.
      On kai todettava, että värikkääksi päiväsi noiden katoamisien kautta muodostuu, et ehdi tylsistyä;)

      Katleija siellä Turussa puuhastelee ja saman totean minä kohdallani, kaikki mitä ennen osasi ja jaksoi, pikkuhiljaa valuvat unholaan.
      Muistoja sitten yritän mielessä kerrata, nekin hyvin rajallisina mieleen tulee, valokuvia katsellen paremmin.
      Tämä on sitä hiljalleen lepoon opettelua, näin on ihmisen elämä rakennettu.
      Kaikella on aikansa, sivusta seuraamme elämän sykettä, melko usein ihmetellen ja päätä pyöritellen, mutta auttamattomasti meidän kohdalla vaikuttamista ei ole elämän suurempaan juoksuun.
      Iloa vaan kaikkeen harrastukseen ja päivittäisiin rutiineihin sinulle Katleija.

      Tänään ja koko loppuviikon osalle ei suunnitelmia,mielijohteisiin perustuvan viikon lopun saan viettää.
      Sumu ilmaantui näihin maisemiin ja päivä valkenee, koivut ilo silmälle, ovat niin kauniissa huurassa.
      Iloista ja onnistunutta päivää kaikille.

    • muori777

      Jo nyt on turkasen tupenrapinat.
      Huomenta vain.

      Kävin eilen pirtissä ja toin sen Viipurinrinkelin.
      vaan on tämä kone sen näköjään syönyt.;(((((

      Tänään on meno polliisilaitokselle että saan semmosen henkilötodistuksen;(

      näkyillään...
      saas nähdä onnistuuko.

      • katl.eija

        Hyvä muori777 kun muistutit tuosta henkilökortista. Minulta meni passi vanhaksi kesällä ja henkilökortti pitäisi hnkkia, sillä passia en enää tartte. Enhän pääse edes Tukholman risteilylle ilman henkilötodistusta. Kunhan saisi itsensä hinattua sellaiseen valokuvaamoon, joka toimittaa kuvan poliisilaitokselle ja itse sitten netissä teen sen kortin tilauksen. Ei tarvitse poliisilaitokselle mennä, kun vanhassa passissa oli se biologinen tunniste eli sormenjälki.
        Pitää tutkia mistä ne sen valmiin kortin saa noutaa. Ei ole R-kioskia tässä lähellä.


      • kattl.eija

        Googlesta katsoin lähimmän R-kioskin. Aika lähellä olikin, nimittäin lähi huoltoasemalla.


    • Tavallista iltaa!
      Pienen hässäkän jälkeen voin kertoa , että tavallinen iltani on menossa. Niin ... se hässäkkä. Minulta katosi passini. En nyt pikaisesti sitä olisi tarvinnut, mutta tuli mieleeni katsoa kauanko se on voimassa. Sehän on ainoa virallinen todistus hekilöllisyydestäni.

      Luulin tietäväni missä passini on, tietysti siellä, missä se on aina. Nytpä ei ollut. Alkoi etsintä, kaikki laatikot, takkien taskut, kaikenlaisten papereiden selaaminen...kyllä se hikinen homma parituntia kesti tuloksetta. Ei auttanut muu kuin vetää henkeä, ja mietiskellä sitäkin, että taisi mennä uusiksi passinhaku. Kyllä se ajatusteni pinnistämien löysi yhden mahdollisen katoamispaikan.

      Olen käyttänyt "meikkilaukuksi" nimittämääni pientä vetoketjullista kassia, jossa ovat pienet käyttötavarani vaikkapa matkoilla. Se ei ollut näkyvissä, olin heittänyt sen kirjahyllyn päälle, katonrajaan, jolle ei yletä kuin jakkara jalkojen jatkeena. Ongin sen sieltä käsiini ja sieltähän passini löytyi. Tarkkaan en muista, kuinka ja miksi olin sen sinne piilottamut, ehkä siksi että kovin harvoin sitä tarvitsen. Olihan se löytyminen suuri helpotus. Vielä täytyy opettaa itseään, että tavarat on ehdottomasti aina laitettava vakiopaikkaan.

      Kyllä siinä ehti tulla mieleeni Hurskaisenkin kamojen "katoaminen". Nyt kun lankesin samoihin ongelmiin, en tosin eka kertaakaan, ymmärrän Hurskaisen ongelmat paremmin. Ehkä Hurskaisenkin kannattaisi tarkemmin katsoa mihin käytössä olleet kamansa hylkää.

      Muutoin päiväni meni hyvin tavalliseen tapaan. Markettireissu, jonka suurin anti on siinä, että tuleehan käveltyä. Hyvä ilmakin suosi täällä tänään ja ainahan siellä jonkun tutun tai puolisellaisen tapaa ja saa huastella asia tai sen vierestä. Näin tänäänkin. Nyt heippa!

    • No nythän se melko kaunis päivä on melkein illasa, on ollut pilvistä ja välillä aurinko paistanut, hyvä jos ei pakkasen puolella kokopäivää.
      Tuo henkilöllpsyystodistus, niitähän saa erikseen poliisilta, eiköhän se neuvo löydy netistä miten sen kotiin saa. Viimeksi kun ajokortin uusin valokuvat meni suoraan poliisille kuvaamosta, samoin passi ne piti hakea R kioskista. Kyllähän ajokortti käy henkilötodistuksesta, en tiedä vieläkö on kuvallisia kelakortteja nekin taisivat käydä henkilötodistuksena.
      Ajokortti voimassa 2019 heinäkuuhun passi 2021 toukokuu.
      Enpä taisa passia enään tarvita ainakaan ulkomaan reissuihin. Kai sitä joku todistus täytyy olla jos hengissä meinaa olla.
      Lupaavat vielä melkoisen lämpimiä ilmoja ainakin viikonlopuksi, ei ehkä aurinkoisia, mutta kuitenkin.
      Ehkä huomenissa taas tehdään sellainen maaseutukierros ja käydään samalla Hongonkissa, eli naapurikylän kaupassa. talvirenkaat alla, mutta ei ne paljon kulu kun vuosikilometrit noin 5000 kilometriä yhteensä. En ole laskenut mitä autonpito maksaa, mutta huvinsa kullakin.

    • hurskainen

      Meillä päin oli -10 raatia mittarissa aamulla kun hitaasti heräilin. Piti nukkua jököttää yhdessä ja samassa asennossa, sellälläin kuin savinen uppotukki. Makeasti aurinko paistoi.
      Hyvin sitä jaksoi aamiaisen, paperilehtien lukemisen jälkeen pienen päivällisen syödä. Hyvästi se kannatti kun paremmat silmäklasit löytivät kun ovesta pöllähti auringon paistetta Armolaakson rojukukkuloille.

      Ne kesän pudonneet lehdet olivat aivan ankkajäässä. Oli uhrauduttava Armonlaakson rojujen selvittämiseen. Ilta-aurinko laski jo metsän taa ennenkuin tuhannet, enimmäkseen hyödyttömät esineet oli osastoitu baanaanilaatikoihin ja jätesäkkeihin.

      Tokmanninvihreää mattoa paljastui rojujen alta enemmän kuin moneen vuoteen on näkynyt. Vain yhteen galvanoitupintaiseen pystyuuniin valkean viritin.
      On se Burana kajautettava naamariin kun oikeapuolen päätä niin kivistää tinnituksen säestämänä. Lasipullossa aikansa hyvin riippunut hanavesi saa kelvata kyytipojaksi.

      Mahtavata täyskuunaikaista viikonvaihdetta marraskuuta matkaavat ihmiset!

    • Huomenta, valkoinen näkymä ikkunasta ja ne kauniit huurteiset koivut, on se niin ihanaa meillä nämä vuoden aikojen vaihtelut.
      Levottomalle sielulle tekee hyvää noita vaihteluja seurata.
      Pyhäinpäivän aatto, pitänee katsella noita enempiä pölyjä pois ja on kaupasta vielä täydennystä haettava.
      Siinä ne menee pyhät kuin arjetkin, mutta ruuan suhteen aina jotakin harvinaisempaa tulee pyhäksi laitettua.

      Taisi Luoja kuulla tuon toivomuksen minkä Hurskaiselle esitin ja ne lehdet nyt sopii talven alle jättää.
      Kunhan nyt tarpeeksi raivailet löytyy loputkin kadonneet tavarat;)

      Henkilökortti kuvallinen, sehän passin vastine on, näin olen ymmärtänyt ja kyllä sillä ulkomaille voi matkata.
      Taitaa nuo matkat vähenemässä olla, ei edes mieli enää tee minnekkään kauemmas.

      Kyllä tuota etsimistä tapahtuu meillä jokaisella, nuoremmillakin, ei vaan muista mihin jonkun tavaran on laittanut, ehkä joku harvemmin tarvittava usein hukassa on.
      Kaikella pitäisi minun huushollissa olla paikka mihin tavarat laitan, silti etsimäänkin joudun.
      Mielikuva etsittävästä on, mutta paikkaa ei muista.
      Eilen etsi viisisakaraista joulutähteä, yksi ystävä pyysi niitä tekemään, mutta nyt en mallia löydä.
      On muuten vähän hankala tehtävä, kun pitäisi juottaa ne langat keskeltä yhteen ja minulla ei sellaisia välineitä ole, jospa joku mies innostuisi auttamaan.
      Näin sitä joutuu avuttomuuttaan esille tuomaan.

      Sormenjälki on valmiin jos sitä johonkin tarvitaan, ei ehkä kuitenkaan rikoksien etsintään;)
      Kyllä se henkilökortti on mukavampi kuin passi, kulkee pussissa mukana ja aina tarvittaissa on käytettävissä.
      Postissakin usein sitä tarvitsee, kun jotakin arvolähetystä hakee, tavallisen paketinkin vuoksi sitä kysyvät.

      Eipä näkynyt markkinarinkeliä, harmi niille jotka siitä tykkäävät.
      Jos voimia riittää, mene ensi viikolla markkinoille ja tuo uusi rinkeli muori777;)

      Näyttäisi taivas ja maa olevan samaa sinertävää sävyä, valoisuus lisääntyy, hiekotus auto jo tuossa ajoi ohi, näinköhän liukkaaksi muuttuu.
      Pakkasen puolella yhden asteen verran, tuuli hieman oksia heiluttaa voi käydä niin, että koivut se riisuu harsoistaan, mutta eiköhän uusi taas jonkun ajan perästä tuon pukemisen, näin se talvinen sää tekee.
      Ihastelkaa hissukseen talven suuntaan menoa ja viettäkää mukava päivä.

    • Sateeton, pivinen ja väliin aurinkokin näkyi, 4 , sellainen ihan hyvä syyspäivä. Merkettireissun tietenkin tein, ensin aamusta toimin pölyimurin kuljettajana valohoito puuhissa.

      Se mikä kelpaa henkilöllisyyden todistamiseksi pankissa, on minulla aika vanhaa tietoa. Pankissa oli neuvonpidossa, esitin ajokortin todisteeksi, virkailija jahkaili ja kysäisi, että onko hekilötodistusta. Kaivoin lompakostani kuvallisen Kelakortin. Virkailija piti pienen luennon: Kelakortti ja ajokortti ei ole ohjesäännön mukaan varsinainen todiste, mutta asiasta
      riippuen nekin on joskus hyväksytty. Vain virallinen henkilötodistus ja passi täyttää täysin todistustarpeen. Olisi se tapauksessani riittänyt, mutta olihan minulla passi povitaskussani. Kaivoin sen esiin, ettei pankkivirkailijan tarvitse "rajatapauksena" pitää. Tuleehan siitä merkintä pankin arkistoon kuinka henkilöllisyys on todettu. Joo...kuvallinen kelakorttti ainakin minulta ilmoitettiin poistetuksi Kelan toimesta ja lähetettiin uusi tilalle. Passinikin on voimassa vielä 3kk. En tiedä tyydynkö jo uusinnassa henkilötodistukseen.

      Ruskan värit ovat haalistuneet, suurin osa puiden lehdistä on tippunut ja raasuilta puut näyttävät. Olihan täällä myskyisiä päiviä puita ravistelemassa. Normaalia vuodenajan menoahan tämä on. Tämä loppu syksy, pieni talvi välissä ja jo ollaan keväässä. Näin se mennä hurahtaa kunhan vain kelkassa mukana pysyy.

      Melkeinpä tyhjäkäynnillä olen tämän päivän puksutellut. Telkkarikin toimi hyvänä unilääkkeenä päivänokosiani vauhdittamassa. Voihan olla, että ohjelma ei täysipainoisesti kiinnostanut. Hetihän tässä on uudet nukkumaharjoitukset. Hyvää jatkoa teille!

      • hurskainen

        Meikäläiseläjltä taitaa nu passihommat hoitua sillä yleisellä eli ISO-hiippakunnanvaihdossa tarvittavaan.
        Siihen tämä viittaa kun päässyt se Kela-taksin edullisuus hyödyntämättä, tai siitä vain kuulopuheena sivumennen kuullut.

        Tänään tiedosta olisi ollut hyötyä. Kontrillikäynti omalla kotterolla tyssäsi siihen, ettei hän suostunut käymään eikä tulemaan, autokatoksesta.
        Olisihan se pitänyt tietää että huonosti talvihuollettu auto on yhtä kuin suksipeli tai kimppakyyti. Tai viimetipassa tilattu taksi.

        Tuuritynkää siinä että naapurikin oli siellä lasaretissa omalla autolla. Pääsin paluukyytiin kotiin pelkällä tienvarsikahvituksella.
        Varsinaisen oppitunnin sain hänen kyydissään Kela-taksikäytännöstä; muutamalla kympillä pääsee Kela-kimppakyytiin.

        Se runsas lehtikerros, SkillaN, salaojaputken päällä on kamalistus ojienjumalille. Onneksi tulee vielä lauhaa ja pääsen ne ajamaan pois.
        Se on teoriassa helppoa kun sen sepelikerroksen päällä, jossa lehdet ovat, voi kävellä. Pyykkikorilla aion ne kyörätä kompostoitavaksi. Kottari sinne ojaan ei mahu.

        Jo iltapäivällä märälle asvaltille alkoi muodostumaan ns.mustaa jäätä. Ei ollenkaan aamutossukeli. Ei edes postilootareitille.


    • Hyvää Pyhäinpäivää, harmaan oloisena sitä täällä Savossa aloitellaan.
      Lumet on kadonneet ja koivutkin harsopukunsa riisuneet.
      Pikkulintuja on ruokailemassa useampia, kai niistä puista siemeniä löytyy.
      Luontokin hiljaisen oloinen, on kuin kunnioittaisi Pyhäinpäivää ja vainajien päivää.
      Kynttilät ostin, mutta en tiedä saanko kyytiä haudoille. tyttären odotan soittavan.

      Olipa siinä taas kerran viesti, täysi nolla olet itse.

      Hurskaisen pitäisi ottaa selville mitä kaikkea onkaan mahdollista etuisuuksien piiriin kuuluvaa, ikä on jo sellainen, että apujakin mahdollista saada.
      Mukavaa että naapurit apua antaa, kun se auto mokoma kenkkuilee;)
      Hommapa on tuo lehtien puhdistaminen, mutta kun sen jaksaa, niin hyvä mieli kaiketi tulee.

      Saman hinnan ottavat passin tai henkilökortin laittamisesta. pienemmän tilan vaan se henkilö kortti vie. mahtuu lompakkoon.
      Ei taida ajokortti toimia virallisena tunistamisessa, joskus kävi sekin aiemmin.
      Kai niin paljon on noita väärin käytöksiä ilmennyt, että kovin tarkaksi ovat tulleet.
      Niin se hujahtaa marraskuu nopeaan ja joulukuuta ei ehditä kuin alun ja lopun kokemaan, niin pian uudelle vuodelle vaihtuu.
      Todella alkaa sitten jo kevääeen odottaminen, voi että aika rientää niin noppsaan.

      Nyt pitää alkaa suunnitella, mitä sitä ruuaksi laittaa, ei oikein mielitekoja, mutta kaiketi sitä jotakin mahan täyttöä kehittelee.
      Oikein rauhaisaa päivää, varokaa petollista liukkautta, saattaa pian kumoon viskata.

    • Omituinen Pyhäinpäivä. Yleensä tähän päivään liittyy kaamea myrsky, lumisade ja pääkallokeli. Ilmojen haltijoilla oli virheellinen kalenteri, kun myrskysivät jo lokakuun puolella. Tänään on kaunis ja kirpeä ilma.
      Illalla kävin hautausmaalla. Pimeässä loistavat kynttilät ovat sykähdyttävä näky. Minun on käytävä toisella hautausmaalla tänään, säästän sen menon iltaan, että saan nauttia hautausmaan ainulaatuisesta tunnelmasta. Mahtaakohan muissa maissa olla tällaista traditiota?

    • Eipä tullut hautausmaalle mentyä, kynttilöitä poltamme kotona, hienoja isoja punaisia kynttilöitä kaksi sisällä ja yksi parvekkeella. Hienolta näyttää.
      Jouluna meillä tapana käydä sytyttämässä kynttilät, siellä on paljon hautoja johon kynttilän laitamme. Isämme ja äitimme, veljiä ja siskokin ja monta rakasta ystäväämme.
      Samalla tässä odottelen ruuan valmistumista, lohifile uunissa perunat kiehuu, tykötarpeet valmiina, kohta syödään.
      Tuosta henkilöllisyystodistuksesta, kyllä minulla tuo ajokortti on kelvannut kun asioin pankissa. No on minulla passikin, mutta se on yleensä kotona.
      Päivä täällä A Kiven maisemissa ollut lämmin, muta sadettakin tullut aika reippaasti.
      Aurinkokin näkynyt ja lämpöä parhaimmillaan 7,7 astetta.
      Nyt pakko lopettaa, kaikki valmista ruokailuun.

      • hurskainen

        Ruokahaluni on pienentynyt. Tänäänkin vahvan puuroaamiaisen jälkeen meni vain koululaisen annos päivälliseksi. Kuitenkin paistia ja perunoita.
        Pitäisi sitä vihreää teetä kokeilla kun kehuvat sen juontia niin hyväksi. Jotain marketin vihreää teetä kokeilin, mutta väkinäiseltä sen käyttö tuntui.

        Turhautti kun ajoin hautausmaalle. Kotonta ottamani öljykynttilä ei mahtunutkaan sinne hautakiven valmistamaan tilaan. Jätin sen sitten ulos.
        Pieni tihkusade ei sitä sammuta jos ei ala kovasti tuulemaan.

        Toinen harmitus tietysti, ettei työhaluja tullut kun oli muuta mukamas tärkeää näpräämistä. Ne lehdet ojasepelin päältä olisi saatava pois.
        Kuitenkin vein pienen kuorman piha -ja talousjätettä keräyspisteeseen. Auto kiitti yön yli kestäneestä akunlatauksesta. Hyrähti käyntiin kuin ampiainen.

        Se on jo harvinaista, että nyt pitäisi olla kalenterin mukaan täysi kuu, mutta isompia ilonpilkahduksia ei tälle päivälle ole vielä sattunut.
        Odotan että unikakkiainen sentään vierailee tuomalla uniin uusia elämyksiä.


    • Lämpötila oli lähes 10. Niinpä ajelin Kuusijärvelle katselmaan maisemia lähes kesäisissä meiningeissä. Kun pääsin parkkipaikalle, alkoi satelemaan ja se vauhtia vain kiihtyi. Kyllä ne lenkkeilyt ja katselut jäi. Eihän se mikään katastrohvi ollut, toki vähän harmitti.

      Ajelin markettiin, jossa on iso parkkihalli vaikka kävellä sateensuojassa. Joskus siellä on ollut renkaiden vaihtopaikkakin. Sain nyt tiedon paikanpäältä, oli vaihtopaikka ja pari miestä töissäkin. Sinnepä alkavalla viikolla jonain päivänä ajelen. Kävin sentään marketissakin täppäämässä kolmen paketin kahvitarjouksen ja rypäleitäkin sai hyvään hintaan. Tulihan siinä yhteensä kolmen euron säästö. Rahaa se on vähempikin.

      Minulla ja meillä ei ole täällä hautausmailla sukulaisia, joita kävisi muistelemassa. Ollaan tavallaan "elintasopakolaisia", kuitenkin työn perässä tulleita joskus kauan sitten. En kyllä kovin ahkerasti käynyt "maakuntamatkoillanikaan" hautausmailla, joissa lepäilevät mm. vanhempani ja isovanhempani. Kukin niitä asioita hoitelee perinteisten tapojen mukaan.

      Taas on ilo ilmoittaa näin suurestikin, että meillä on juhlapäivä. Saunavuoro odotelee pikapuoliin! Hyvää huomistakin pyhäpäivää teille!

    • Sunnuntai aamun hiljaisuudessa tätä päivää aloittelen.
      Ei tuule, ei sada, mutta ei näy auringon kajoakaan, lämmintä viisi astetta.
      Koiria ei nyt näy ollenkaan, antavat emäntien ja isäntien nukkua lepopäivän kunniaksi pidempään.
      Pari vanhempaa pariskuntaa toisiaan taluttavat, aamu lenkillä jo ajoissa.
      Harmaa maisema ja vähän harmaaksi meinaa mieli alan myös vetää, päätä on vähän kivistänyt , olisiko niskat jumissa?
      Pitää lähteä käymään tuolla käsityö pajassa ja sieltä jotakin kivaa näpertelyä keksiä.

      En usko että muissa maissa tämän tapaista hautausmaalla käymistä, muitakin outoja tapoja meillä on, mitä ei muualla harrasteta, avantouintia ei ainakaan noissa lämpimissä maissa harrasteta;)
      Tuo homma jää monelta tekemättä meikäläisiltäkin,,,,, kaunis tapa tuo haudoille kynttilöiden sytys on.
      Joskus mieheni eläessä usein uudenvuoden aattona kävimme katselemassa valo mereä mikä haudoille oli sytytetty, järven takkaa laskettelu rinteeltä oli hyvä näkymä.

      Jouluna suurempi määrä muistaa omaisiaan ja monesti siellä haudoilla tapaa myös kauemmin kadoksissa olleita tuttuja.
      Vaikka kaupunki ei iso ole, silti joskus osataan toisiamme kiertää
      Lohesta puhuminen nostaa aina veden kielelle, on se niin hyvää useammalla tapaa tehtynä.

      Nuo harmittelut ja aiheet Hurskaista vaan seuraa, harmi se on pienikin , mutta aika kevyesti ne kuitenkin voi sivuuttaa.
      Akku ja sen kunnossa olo vaikuttaa kummasti auton kulkuun, sen huomasit;)
      Mitä harmittelet työhalujenkin puutetta, kun kumminkin jo kuorman joutavaa sait pois vietyä, pikku hiljaa hyvä tulee, rauhaa, rauhaa Hurskainen;)

      Juhlailta se oli minulla myös ja ainakin suuremmat kivut saunan lauteelle jäi, nyt kohtalaisen hyvä olla, pää kylläkin aivan kuin ei oma olisi.
      Verenmittaus seurannassa olen neljä päivää ja sitten labraan veri kokeisiin, kai sen kymmen luvun lähetessä tutkivat, hyvä niin.
      Verenpaine 147/71, syke 70, eikös ole ihan hyvät?
      Eipä taida noilla renkaiden vaihdolla kova hätä olla, kun kesä keli taas tuli.
      Voihan sitä omaisten muisteloa tehdä kotonakin ja varmaan niin tehdäänkin, monen tilanteen eteen tullessa, kaikilla ei tilaisuuttakaan haudoille mennä.
      Niin jäi minultakin, ei tytär soittanut, kai heillä joku muu asia tärkeämpi ja onhan se ensi pyhänä isän päivä, silloin uusiksi.

      Nyt tästä päivälle siirryn ja nämä rutiinit odottaa, ei mitään kiirettä mihinkään, mutta jotakin on tehtävä, että mainita voi.
      Eilen sain inspiraation joulutähtien tekoon ja kiltti talon puheenjohtaja tinasi minulle rautalankoista tähtikehikoita ja minä niihin helmiä hyvin taiteellisesti yritin laittaa.
      Mielestäni onnistuin ja henkilö joka niitä kaipaili, voi myyjäisissä ne ostaa, jos tykkää.
      Pyrimme ottamaan huomioon toivomukset ja tehdä vähän kuin tilaustöinä.
      Nyt vaatteet niskaan ja tarvikkeita lisää hakemaan.
      Oikein antoisaa ja nautintoa sisältävää päivää.

      • Iloinen ja vilkas päivä onkin ollut tänään! Sää leuto ja sateeton täällä ainakin, ja vilkkaan palsta aamupäivän jälkeen lähdin kaupungille. No, hankintoihin piti mennä, ostinkin porsaan kieliä, jotka keitän huomenna lisukkeineen. Siitä saa sekä leikkelettä että pari ruoka-annosta piparjuurikastikkeella.

        Yh tä ja toista keräsin kärryyni, ja vihdoin istahtassani penkille kolmen ukon väliin hengähtämään, sain vielä kosinnan vanhoilla päivilläni 😊)))

        Siinä kyselivät yksinäinenkö olen, vai onko se ukkokulta kotona oottamassa?
        No, minä kertomaan mikä on tilanne,..niin siinä ulommainen teki tilaa viereeni ja tokaisi: Ota minusta ukko itelles,... heh heh, minä sanoin olevani jo niin ja niin vanha,..eikä mitä, pirteän näköinenhän sinä, meinas ukko vaan.

        Kovin oli nauravainen ja kirkasilmäinen mies, 74 ikäinen sanoi olevansa. Kiitin kyllä nauraen kunniasta, olihan se kuin loppuhuipennus iloiselle päivälle 😊

        Ihmettelin että tavaratalot on auki klo 22.00 asti tänään, Prisma jopa 23.00 asti. Ihmisiä tosi paljon liikkeellä, ihan kassajonot.
        Nyt kyllä jo väsyttääkin mukavasti, uppoudun nojatuoliin loppuillaksi, eikä tarvitse enää passata ketään ukkelia! heippa taas


    • Näin se vain päivä meni huvankunniassa. Olisihan ulkona pärjänyt pilvisestä ja sateen rajamailla roikunessta ilmasta huolimatta. Jäi kuitenkin roskiskeikkaan ja parin korttelin ympyrän laahustamiseeni. Ei vain mitenkään kiinnostanut.

      SkillaN kirjoittti:"Verenpaine 147/71, syke 70, eikös ole ihan hyvät? Vastaan kun on kysymysmerkki perässä. Onhan nuo lukemat ihan hyvät, tietysti veren yläpaine välttäisi pienenpämänäkin. " Tietämykseni" perustuu siihen, kuinka lekurit ovat selittäneet, kun olen kymmeniä vuosia verenpainelääkkeitä syönyt.

      Tänään on tullut monta kertaa uutisista kuinka hakkerien levittämät 16 000 henkilön tiedot kuuden vuoden takaa tuovat vieläkin vuosittain sadoittain petoksia ja petosyrityksiä. Kun henkilötiedot ovat huijareiden käsissä, löytyy heiltä aivan oikeita ammattilaisia. graafikoita tekemään papereita, ajokortteja ja henkilökortteja. Huippu oli, että huijari oli ostanut kolme autoakin näillä tekaistuilla papereilla. Eipä se nyt ihme ole, jos ovat toimijat tarkempia henkilöpapareita käsitellessään. Tulee vain mieleeni, että kuinkahan iso rysäys voi vielä olla edessäpäin. Noo...minä nyt olen vanhan kansan ihminen ja "kehityksestä" yllättyneenä ja ymmärtämättömänäkin maalailen piruja seinälle.

      Yllättävän lämpiminä on nyt päivät pysyneet ja ennusteet näyttää vielä jatkoakin. Siinä se kymmenen asteen hujakoilla mittari näytteli. Katsellaanpa jatkoja!

      • Mia_samoin

        tein minäkin roskahuonekeikan, mutta vasta pitkän pyörälenkin ja ostoskeskuskeikan jälkeen.
        Sää täällä etelärannalla oli hyvä, ei viimaa ei sadetta! - Ei kyllä aurinkoakaan, sitä mieli aina kaipaa.

        Edellispäiväisen pitkän sisälläistumisen ja eilisen vierailun jälkeen ulkoilma vaihteeki tuntui niin hyvältä.

        Kaikka hyvää teille!🍀
        Hyvät jatkot Kahvipirttiin jokaiselle!


    • hurskainen

      Jo unohtuneet käyttösanat tuli laittaa uusiokäyttöön. Ynnämuun mainitsema huvankunnia on minulle ennestään tuntematon, mutta kuitenkin looginen.
      Nykyslangissa daunsiftaus tarkoittaisi kai; ei omaisuuksien kahmimista vaan kaikessa kohtuuteen pyrkimistä. Ehkä?

      Viimein se päivä vihdoin tuli että saattoi hyvissä kelioloissa aloittaa ojien putsaamista. Yksityisen tahon rajaaman ojan hoito kuuluisi molemmille osapuolille.
      He eivät ole ojan kunnosta koskaan olleet huolissaan.

      Olen rapakunnossa nyt tuplasti kun hiukan viime viikolla kaaduin. Kylkiluut olivat talvipukeutumis-toppauksesta huolimatta kovilla, koska jo hengittäminenkin sattuu.
      Vanha sääntö on että jos kävelemään pysty, t rtg-kuvaus ei löydä paikattavaa.
      Idealside rinnanympäri meriterais lähes samaa kuin laittaisi liinan pihaportin pylvästä tukemaan.
      Edelleen: Kännykkä putosi, se vanha Nokia108 kalikka putosi wessassa klnkkerilattialle. Tuon merkin vika on että kansi aukeaa, akkukin lentää erilleen.
      Nyt se pyytää jotain korttia. Horisee. Näin että sirukortti on paikallaan. Silti se herjaa että vain hätäpuhelut ovat mahollisia.
      Mulla niin hätää oo. Pitänee puhelimia myyvältä liikkeeltä käydä kysymässä, mitä kalikka oikein pyytää.
      Niin. Se aloitus arkipuuhiin onnistui. Pari tälläistä päivää kun olisi niin edes se ojan siivous olisi pulkassa ennen talventuloa.
      Kausirokotukset meidän alueella alkavat maanantaina, ei huomenna. Kaksi viikkoa aikaa. Ei kannata rynnätä alkujonotukseen, meikähosujan.

    • Huomenet tähän Ruotsalaisuuden päivään, liput liehuvat ja vettä sataa. lämpöä 7 astetta ja tuuli käy.
      Siinäpä ne tärkeimmät, ei vaineskaan pitäähän minun kertoa miten ahkera olen tänä aamuna jo ollut.
      Herttaiset rinkilät, voisi ristiä vaikka auringoiksi on jo paistettu, peruna rieskoja kahdeksan kappaletta ja nyt on uunissa muunnelma kaalilaatikosta, mihin olen laittanut pekoni kuutioita , riisiä ja sipulia, saapa nähdä maistuuko.
      Eilen olin katsomassa uuden Tuntemattoman, ehkä hieman parempi se vanha versio siinä tunnisti selkeemmin rooli hahmot, mutta katsottava tämäkin.
      Enpä ole käynytkään elokuvissa sitten oman työsarkani lipunmyynnissä loppumisen jälkeen, vaikka vieressä on lyhyt matka.
      Kovasti oli muuttunut teatteri, nyt vanhan yhden salin tilalla on kolme eri kuvaa pyörimässä.

      Eikös ne tuollaiset kosimiset ja muut kohteliaisuudet hyvän mielen anna, vaikka ei todeksi uskoisikaan:)

      Noin varmaan on kuin ynnmuu sanot, mutta näissä lukemissa on aina paineeni ollut ja kun kysyn ei hätää, joskus alapaine meni alle kuudenkymmenen silloinkaan ei mitään hätää, vakio vastaus minun kohdalla.
      Tämä tietokone tuo tullessaan kaikenlaista, hyvää ja huonoa ja nuo konnat yrittävät kaikilla keinoin rikastua.

      Nyt kumminkin luvattiin tuulta sinne meren äärelle, toivottavasti ei mitään vahinkoja satu jaq jaksat pyöräillä Mamma-Mia.

      Kunnia huvalle meni ynnämuulla, ehkä hieman outo sana, mutta luulisin tarkoittavan huvalle mennyttä aikaa.(mainetta)
      Vähemmästäkin alkaa kännykkä hörisemään, ei ne ole tarkoitettu kovalle koitokselle ja syytä olisi itsesikin mennä lääkäriin ja jättää puuhat siihen.
      On noita harmia lykännyt yhden miehen kohdalle melkoisesti, mutta kyllä se vielä päivä valkenee sinullekin Hurskainen

      Nyt on ruvettava tekemään lähtöä käsitöiden pariin, pullat ja rieskat tuomisina sinne lähden, juoksutan vielä kaikessa kiireessä nuo aurinkoiset pirttiinkin iloksi ja nautinnoksi.

      • Mia-tässä

        Olen lakannut korostamasta mammuuttani ja mummiuttani, sillä kaikkihan me täällä niitä olemme, paitsi miehet tietenkin. Jospa kelpaisikin vain lyhyt Mia, mutta ei, jokin sana on toisena oltava.

        SkillaN, säästä kysyit, täällä ei nyt tuule, puiden oksatkin tuossa ikkunani ulkopuolella - ei aivan lähellä - ovat liikkumatta, mutta on hiljainen pieni tihkusade, joka kasteli aika tavalla kasvotkin, kun pyöräilin jumppatunnilleni.
        Vedettiin tavallista rankempi tunti, kaikki olimme ihan puhki sen jälkeen. Mutta kotiin takaisin päästyäni tuntui hyvältä, että olin mennyt ja tehnyt, kotiintulo oli sitä mieluisampi.

        Parannuksia pitäisi saada pyöräilykypärään, lippa, joka estäisi silmille satamisen ja niitä viimoja varten korvaläpät!

        Cantores Minoresit antoivat konsertin perjantai-iltana, kirkko oli täynnä, kuten tavallista.. Upeasti lauloi poikajoukko, ihailtavaa harjoittelukestävyyttä heillä. He ovat tehneet monia ulkomaanmatkojakin yhdessä. - Sekin on hyvä, että kirkkosaleja käytetään musiikkiesityksiin, siihenhän ne mainiosti sopivat suuruutensa ja hyvän akustiikkansa ansiosta.

        Minulla oli vieraita pyhäinpäivälauantaina.

        Kaikkea hyvää Kahvipirttiin! 🍀


    • Monasti tuntuu nämä päivät liian samanlaisilta. on käynyt mielessä josko sanoisi tämäkin päivä samanlainen kuin eilinen. Kun ei oikeastaan muualla käy kuin kaupassa ja kotona tekee ne rutiinihommat niin siinä se päivän saldo.
      Jospa nyt lisäisin, meidän jälkeläisten nuorin poika 16 vuotias piipahti kylään, kertoili kuulumisiaan, oli käynyt paikallisessa elokuvateatterissa katsomassa uudemman version Tuntemattomasta sotilaasta, kaverinsa kanssa, sitten hänen isänsä, äitinsä ja siskonsa eilen.
      Mekin olemme aikoneet mennä, mutta paikallislehdessä ei mitään ilmoitusta koko filmistä.
      Täytyy huomenna nennä katsomaan teatterin ulkomainontaa seinästä.
      Siinä esintyy tuttuja näyttelijöitä, eka versiohan on nähty moneen kertaan, mutta toinen jäänyt väliin, nyt tämä taas kiinnostaisi.
      Kyllähän meillä kaikki lapsemme ja heidän lapsensa täällä käy, mutta oma elämänsä heilläkin jo on, vain tuo 16 vuotias asuu koton ja käy koulua.
      Joten kun jotain muutakin tapahtuisi, niin ehkä useammin tulisi käytyä täällä pirtissä.

    • Sateentuhnuinen, täysin pilvinen päivähän se oli taas. Samaan tapaan kuin eilenkin, 8. Niin se meni, etten kunnolla ulos päässyt. Vasta äsken tulin roskiskeikaltani, tosin siirsinhän keltsusta auton takakonttiin pari rengasta huomiseen vaihtoon valmiiksi. Toisen parin kantelen lähtöni yhteydessä. Täytyihän koettaa, onko renkaisiin tullut painoa lisää kesän aikana. Kyllä ne melko samanlaisilta painoltaan tuntuivat, mistäpä sen tarkkaan muistaa.

      "Huvankunniaksi" oli ja on yleinen sana vanhan kotini ympäristössä. Hyvin kyllä Hurskainen ja SkillaN tiesivät. Sellaistahan se, kun nyhrää ja pyörii puuhassa, eikä aikaiseksi tule juuri mitään. Huvankunniaksi menee koko yrittely. Sanaa voi käyttää lajemmminkin, kuten yleensäkin sanoja.

      Tänään tuleekin MOT- ohjelma veronkiertäjien " paratiisipalveluista."Tämän sanotaan olevan vielä laajempi kuin "Panaman veronkierrosta" kerrottu. Täytyy vilkaista mikä verran kerrotaan, vaikka ei juuri "omakohtaista" pelättävää olekaan. Nähdään kirjoittelun muodossa!

      • Ihan piti ottaa itseään niskasta aamupäivällä, kun vettä satoi ja mitään tähdellistä menoa ei ollut tiedossa. Niinpä otin suorittuani kodin kuntoon, ja puhdistin uunini oikein perustellisesti. Aina sinne pohjalle jotakin roiskuu ja rasvainen höyry himmentää lasiluukun.
        Nyt kiiltää taas kuin uusi, ja eihän se olekaan kuin pari vuotta. Kovassa käytössä kyllä, talvi ja syysaikaan teen uuniruokia ja leivonkin silloin tällöin. Paistopusseja taidan nyt käyttää, ettei heti taas roisku rasvat .

        Tuo influenssarokotus on 8 päivä, on aika jo varattuna, ja samalla reissulla käväisen kauppaostokset tekemässä. Nyt riittää possunkielistä ja graavilohesta siihen asti. Kumma kun ei tuohon loheen kyllästy, oli se lounaaksi kuuman perunan kanssa graavina hyvää.

        Paljon on ikäviä tapahtumia maailmalla, ei pelkästään rahanpesuja, vaan julmia joukkosurmia.
        Yhtäpäätä joutuu vastaavia kuulemaan, ei tuollaista ihmisten silmitöntä teurastusta voi millään tajuta !

        Turvallista koti-iltaa pitää nyt viettää, onkin niin hyvä mieli kun sain tehdyksi muutaman ikävämmän homman. 😊 Rauhaisaa iltaa kaikille!


    • hurskainen

      Minusta on muka yllätys että marraskuun kuudes päivä voi olla näinkin hämärä jo iltapäivän aluksi. Ulko-oven katon alla on sensorilla toimiva pieni lamppu, Se ei sammunut koko päivän aikana.
      Se riivatun kännykkä oli sittenkin oikeassa. Sirukortti oli liikahtanut. Sitten alkoi pyytämään pin-koodia. Itse en sitäkään hokannut. Onneksi se 0000 palautti toiminnot ennalleen.
      Jaksoi ripeksiä vettä koko päivän. Putsasin vielä hiukan sitä avo-oja osuutta. Haravoin litsaantuneita, märkiä lehtiä parisen tuntia vielä sepeliosuuden päältäkin.

      Tosiaan, Veroparatiisien maailmaa siellä pohditaan TV-1. Kovin kaukaiselta maailmalta vaikuttaa. Oikein hyvä että viimeistä kvarttaaliamme meistä useimmat nilkuttavat.

      Joku päivä sitten näin tekstitveen lööpin; maassamme on 155.000 ihmistä, joilla ei ole ilmoitettavia tuloja. Niin että monella tasolla tätä elämää eletään.

      Kuitenkin parasta, että huomenna saamme herätä poutaiseen aamuun. Eipä uskoisi, mutta näin metereologi ruudussa pari tuntia sitten kartalta näytti.
      Räknäsin että 6 päivän siivu marraskuusta tekee 20% puoliyöltä jo eletyksi.

      SkillaN kirjoitti jo jouluvalmisteluja aloittaneeksi. Kun mie taas odotan Tapanipäivän aamua, jolloin liikkeet ovat jo auki ja lähetään odottamaan Uudenvuoden valopäräyksiä.

    • Huomenta, nyt niin kauniina alkavaan päivään, tuuli heiluttelee oksia reippaasti, mutta on myös puhdistanut taivaan pilvettömäksi.
      Lämmön puolella on mittari ja jotenkin niin siistiltä ja avaralta tuo maisema näyttää.
      Kyllä se heti mielialakin kohenee.
      Eilen tein inventaarion myytävistä tavaroita ja iso kassillinen lähti avustus järjestölle, kirkon kautta jakavat maahan muuttajille.
      Tuleehan se joulukuusi keräys tänäkin vuonna ja sinne myös tuotteitamme keräämme ja on kyllä annettavaa.
      Kansan käsi on karttuisa näin on todettu monesti muuallakin ja pätee se meillä myös, ihmiset tuo liiat lankansa ja me ne neulomme käyttöön.

      Mummoja tässä ollaan Mia hyvä, mutta onhan se ihan kunniakas saavutus, kaikilla ei sitä iloa ole, muuten kuin ikänsä perusteella voi mummotella.

      Olisi hyvä joka nuoren käydä katsomassa tuo Tuntematon, ehkä mieli muuttuisi sodan vastaiseksi, kun nykyään on niitä jotka tappelua kaipaa.
      Tätä tasaista tämä elämä tuntuu olevan, ei mitään suurempia tapahtumia, mutta aina sitä voi kerrata muistojaan ja ehkä iloa niistäkin toisille jakaa.

      Kyllä olisi uunini minun myös pestävä, vaikka kuinka nätisti sillä ruokaa tekisi aina vaan likaantuu.
      Päätin kun uuden hellan ostin, nyt en anna palaa seinämiin, mutta niinpä vaan on taas käynyt, pitää yrittää putsata perusteellisesti.
      On vaan niin ikävä polvillaan könytä, kun kipu tahtoo tuntua.

      En katsonut Mot ohjelmaa, mutta osaan jo pahalla tuulella olla entisistä mokista.
      On se kumma miten joiltakin onnistuu kaikenlainen epärehellisyys ja eivät kaiketi edes osaa ajatella väärin tekevänsä.
      Jos joku leivän nälkäänsä varastaa, on tuomio helppo julistaa.
      Kauheita nuo maailman tapahtumat, ei tiedä milloin ja missä hengestään pääsee, eihän sitä tiedä muutenkaan, mutta nämä joukko tapot ivat ihmisten aikaan saantia.

      Aikanaan ne on joululahjat aloitettava jos niitä itse värkkää, rahana taitaisi olla järkevämpää antaa, voisi jokainen mieleistään ostaa vaikka alennusmyynnistä.
      Meillä on sovittu joka vuosi, että ei muuten kuin lapsille ja minä sen sopimuksen aina rikon.
      Ei noita lapsiksi nimettäviä ole enää kuin kaksi , toiset jo aikuisiässä.
      Niinpä se selvisi se kännykkä asiakin Hurskainen ja lehdetkin on haravoitu, sinulla taitaa alkaa luppoaika;)

      Tänään vain laulu harjoitukset ja sitten loppuviikko on "vapaata", tosin labraan yritän kokeiden antamiseen torstaiksi.
      Nautitaan nyt tästä ihanasta säästä, joka meille annettiin.

    • Mia-tässä

      Kävelylenkki tuli tehtyä - ja pitkänpuoleinen .vietyäni VW:ni renkaidenvaihtoon tilaamaani aikaan.
      Tulin kotiin välillä ja lähdin sitten taas kävelemään sinne takaisin kutsun saatuani. Mikä ihana sää onkaan tänään: aurinkoista ja kaunista kaikkialla! Taas on yksi asia hoidettu, vaikka ainakaan nyt ei talviselta todellakaan näytä ainakaan täällä etelässä.
      Influenssarokotuksen olen tilannut ensi viikolle, kaipa sekin on hyvä ottaa.

    • Tosi hieno sää on vaihteeksi hemmoitellut meitä. Sain juuri nostettua vuodevaatteet sisälle, jotka aamusta lähtien on tuulettuneet parvekkeella. Päätin jo eilen hyvän sään aikana heittää ne ulos, ties koska taas näin aurinkoista saadaan.
      Koneellinen pyykkiäkin oli vuorossa, joten vasta sen jälkeen läksin jaloittelemaan aurinkoisessa säässä.
      Kotiin tultuani pienen kierroksen kautta, selasin sähköpostini ja jäin katsomaan maanvilj. Laurin kuulumisia. Pari kertaa olen ruudussa törmännyt tuohon nuoreen mieheen, jonka päälaella keikkuu kuin iso lehmänjätös. Ei heruisi mieltymystä minulla moisiin rastatukkaviritelmiin, johan se kuumentaa päätä kesät talvet 😚
      Niinpä morsianehdokas ihastu toiseen. nyt heippa taas! Taas on kirjautuminen kadonnut saapa nähdä onnistunko?

    • Hurskainenhan kirjoitti melkein minun mieleni mukaan: " Kun mie taas odotan Tapanipäivän aamua, jolloin liikkeet ovat jo auki ja lähetään odottamaan Uudenvuoden valopäräyksiä." Siinen tapaan minäkin ajattelen, jos ajattelen ollenkaan. Onhan se kuitenkin Joulukin kestettävä.

      Edellisessä s-s viestissä kerrottiin maanvilj. Laurin kuulumisia. Jäin ihmettelemään, että mikä Lauri? Niinpä otin selvää, no se oli "maalaismiesten morsiamista"kertova juttu. En ole sitä ohjelmaa seurannut, nyt lukasin IS- netistä ja selasin varsin pitkän keskustelun. Se oli läp... läp, lää juttua...höykäsen pöläkkää.

      Auton rekaiden vaihtoni kävi kivuttomasti. Marketin parkkihallissa on vaihtopiste. En tilannut aikaa, silti heti alkoi työt ja eihän se kauan kestänyt. Suurin osahan on jo vaihtonsa tehnytkin. Niin...ei se kuitenkaan ihan kivuttomasti mennyt. Kun en halua sotkea käytävän mattoja, enkä ulkona kerätä hiekkaa renkaisiin, kannoin renkaat. yhdet ulos, toiset sisään. Kyllä se kevyisiin töihin sopeutuneelle oli ihan riittävä rasitus ja kunnon näyttö.

      Säätieto: hyvä ilma, poutaa ja aurinkoakin väliin, lämpöä 3-4 C. Hyvää illan jatketta!

      • hurskainen

        Kaveri neuvoi minuakin renkaiden vaihdossa. Hän tiesi että minulla on iso kompressori ja ilmanpaine työkaluja. Renkaiden vaihtoonkin.
        Sanoi että potkit ensin mutterit hiukan löysiksi. Sitten painetyökalulla kiristät niin paljon kuin sillä menee. En ala enää resuamaan vesisateessa kuin silloin vaihtaessa oli.

        Päivä oli tänään mitä lupaavin. Ehdin puolet tekemään lehtien poistosta sepelin päältä kun siinä kippausvaiheessa piti lehtikoria nostaa yli metrisen aidan yli.
        Sitten melkein kaksi vuotta revennyt olkapäävamma keskeytti homman. Kipu liian kova kestettäväksi. Ikävä myöntää, mutta tosi on.

        Vaihdoin vaatteet ja suihkuun. Siinä huomasin että se ilmaisrokotusaika loppui samoihin aikoihin klo 15 tältä päivältä.

        Yks tuttu nainen sanoi kerran kipeästi, sinulla olisi nyt poikia ja tyttäriä apunasi, ellet olisi naisia pelännyt silloin nuorena miehenä.
        Niinpä. Ei nää mitään taulukkojuttuja oo. Kaksi veljeäni kuoli vanhoinapoikina. Toinen hiukan sekakäyttäjänä, toinen aortan repeämään.
        Kun yksin asui isossa talossaan, löysivät poloisen vasta seuraavana päivänä menehtyneenä.
        Olisipa lisää näitä kirkkaita aurinkopäiviä. Kyllä se näkyikin ihmisten kasvoilla iloisuutena, kauppareissulla ja ihan kävellen.


    • Uusi pirtti aluillaan, (135) sinne kirjoittelemaan puhtaaseen päiväkirjaan.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5269
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1552
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      190
      1430
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe