Alkoholismi on vajaaälyisten tauti

Hoitoala

Yksi elämä, yksi maksa, yksi haima ja yhdet aivot. Jokainen lyhyen elämän päivistä on ainutkertainen. Silti jotkut mieluummin ryyppäävät koko elämänsä aikaiseen lokaan ja hautaan aiheuttaen suunnatonta kärsimystä läheisilleen ja lapsilleen.
Lopulta vain sen takia, että alkoholi vie pois tärinät, ahdistuksen ja vieroitusoireet , että tuntevat olonsa normaaliksi hetken ajan, kuin aikaan ennen ensimmäistäkään ryyppyä.
Parasta hoitoa päihderiippuvaiselle olisi varhaisessa vaiheessa kaiken rahallisen ja muun tuen lopettaminen. Kodittomana ja rahattomana juoppona voisi järki palata ennen ensimmäistä kohtalokasta haimatulehdusta ja yhteiskunnalle kalliita sairaalahoitoja.
Mitä nopeammin juoppo kokisi totaalisen pohjakosketuksensa sitä nopeammin hän saattaisi tajuta raitistua. Kaikki päihdehoitoklinikat vain pitkittävät juopon uraa, mahdollistaen ryyppäämisen sisätautiosaston letkuihin saakka yhteiskunnalle mahdollisimman kalliilla tavalla. Vain juopon oma ymmärrys ja tilansa tajuaminen voi raitistaa. Kaikki muu on kuin kaivoon kannettua vettä.

11

514

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • p.apio

      Alkoholismi on synnynnäinen ja parantumaton sairaus.

      Siihen auttaa usko korkeimpaan voimaan, jumalaan. Sekä käynti kerholla toipumassa, koko loppuikänsä, päivä kerrallaan.

      Mikä parasta, kerholta onkin sitten erikiva lähteä kokouksen jälkeen virkistävälle ohrapirtelölle, esson paariin, samanhenkisessä kerholais-seurassa!

    • narskissanokorkki

      Ei alkoholismista voi parantua, turha edes yrittää. Issensä kiusaamista se on vain.
      Päivät kuluu hukkaan selvinpäin, ei ole mitään järkevää tekemistä.
      Miksi viinaa valmistetaan, siksi että saadaan elämään sisältöä.
      Raittiin elämä on pelkkää hammasten kiristelyä, jokainen juoppo sen tietää.

    • Alkoholistin elämä selvänä se on sitä hammasten kiristelyä, ellei korvaavaa toimintaa ja muuta ajateltavaa löydy.

      Mutta aivan selväähän se on, ettei alkoholisti lopeta juomistaan, ellei halua lopettaa. Aloittaja esittää tämän halun mahdollisesti syntyvän aikaisemmin, jos ilman yhteiskunnan tukea elämä alkaisi näyttämään alkoholismin nurjat puolet aikaisemmin.

      Lopetettaisiinko esimerkiksi katkaisuhoito? Eihän katkaisuhoito juomista lopeta ilman sairaan omaa tahtoa lopettaa, vaan kyseessä on ensiapu kriisissä, voisi sanoa alkoholismin "kohtauksessa" tapahtuvaa hengenpelastustointa.

      Annettaisiinko vaan kuolla? Olisiko se sitten humaania?

    • kova.sänkymies

      Jaahas, aloittaja on sen verran vihainen, että ilmeisesti alkoholisti on vienyt häneltä naisen. Alkoholistit ovat kovia naistenmiehiä. Naisen puuttuessa käy toki mieskin koska ei kerta homoksi tee ja 10 kerrasta "laskuri" nollaantuu.

    • Mätäluonne7

      Alkoholistin isä on yleensä heikkoluontoinen vässykkä.
      Pojasta tuli mätä omena.

    • ihansaatanankivaa

      Kiva olla heti aamusta ympäripäissään!

    • KokemusPuhuu

      Paskaan oloon auttaa kunnon humala! Iltapäivästä jo mieli kirkas.

    • Björneborgs_pilsner

      Mites sinä, avaaja, muuten olet näille hörneille eksynyt?

    • AlkoÄijä

      Mitä?Mää vai vajaa-älyinen ???
      Kyll se olet sää.

    • Hemingway

      Kaikki suuret ajattelijat ovat olleet vähintään hieman juoppoja.

    • Kemboi

      Joillakin ihmisillä on sellanen geeni että viina on hyvää ja pakko saada,luin joskus jonkun tiedejutun aiheesta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      281
      17958
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5730
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      133
      2662
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2197
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      337
      1805
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1063
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      961
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      958
    Aihe