Jokaisella tulee olla oikeus omaan tilaan mitä kutsutaan mieleksi, omaan koskemattomuuteen, oikeus ilmentää kärsimystään miten haluaa kunhan ei vahingoita muita ja oikeus sairaudentiloiksi kutsutuista henkisen pahoinvoinnin tiloista huolimatta päättää, mitä kemiallista tajuntaan vaikuttavaa ja tajuntaa muuttavaa lääkeaineeksi kutsuttua kemiallista ainetta haluaa käyttää. Vaikka olisi vajavainen ja sairaaksi todettu psykiatrian omien mittapuiden mukaan, ihmisellä tulee olla oikeus päättää tällaisista asioista ja kieltäytyä aineista, joilla voi olla myös negatiivisia seuraamuksia hänen elämänlaadulleen ja terveydelleen sekä mielensä hyvinvoinnille.. Tällaisten oikeuksien polkeminen on rikos toisia ihmisiä kohtaan ja toisen ihmisoikeuksia kohtaan, sillä jokaisella tulee olla oikeus omaan mieleen ja omaan lääkitsemättömään mieleen. Tällaisten oikeuksien polkeminen voi traumatisoida ihmisen. Nämä on asioita, joiden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä, mutta ne ei ole, vielä vuonna 2017.
Ihmisten inhimilliseen kohteluun ei sovi pakkolääkitseminen, mitä harjoitetaan osastoilla. Ihmisten inhimilliseen kohteluun ei sovi väkisin toisen kehoon tuupatut injektiot, fyysiseen koskemattomuuteen loukkaaminen ja aineiden laittaminen toisen kehoon ilman lupaa. Tällaiset teot mitä psykiatria läpi historian on suorittanut toisille ihmisille pitäisi todeta epäinhimilliseksi ja pakkolääkintää kidutukseksi, sillä tällaisten toimenpiteiden uhreiksi joutuneet voivat täysin kokea mielensä pakkomuokkaamisen kemikaaleilla kidutukseksi. Kidutuksen uhrien eli pakkolääkityksestä traumatisoituneiden tuska pitäisi yleisesti hyväksyä ja ottaa tämä huomioon tällaisten potilaiden kohtaamisessa.
Mielenterveyspotilaiden oikeuteen tulee kuulua oikeus kieltäytyä "lääkkeistä", siinä missä syöpäpotilaiden. Teoriaperusta lääkkeiden suosimiseen ja tehokkuuteen psykiatriassa ei ole niin vankka, että tällaiset "hoitotoimenpiteet" ovat oikeutettuja.
Ihmisten inhimilliseen kohteluun ei sovi pakkolääkitseminen, mitä harjoitetaan osastoilla. Ihmisten inhimilliseen kohteluun ei sovi väkisin toisen kehoon tuupatut injektiot, fyysiseen koskemattomuuteen loukkaaminen ja aineiden laittaminen toisen kehoon ilman lupaa. Tällaiset teot mitä psykiatria läpi historian on suorittanut toisille ihmisille pitäisi todeta epäinhimilliseksi ja pakkolääkintää kidutukseksi, sillä tällaisten toimenpiteiden uhreiksi joutuneet voivat täysin kokea mielensä pakkomuokkaamisen kemikaaleilla kidutukseksi. Kidutuksen uhrien eli pakkolääkityksestä traumatisoituneiden tuska pitäisi yleisesti hyväksyä ja ottaa tämä huomioon tällaisten potilaiden kohtaamisessa.
Mielenterveyspotilaiden oikeuteen tulee kuulua oikeus kieltäytyä "lääkkeistä", siinä missä syöpäpotilaiden. Teoriaperusta lääkkeiden suosimiseen ja tehokkuuteen psykiatriassa ei ole niin vankka, että tällaiset "hoitotoimenpiteet" ovat oikeutettuja.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Biopsykiatriassa potilaiden oikeus mieleen on ajatuksena mahdottomuus. Jos hullulla olisi mieli se pitäisi kohdata ja jäsentää, mikä veisi psykiatreilta mahdollisuuden esineellistää uhrinsa eli potilaansa eläimen tasolle puhtaiksi anomaalisiksi aivorakenteiksi ja aivovälittäjäaineiden häiriöiksi. Koko lääketiede perustuu ruumiin ja mielen väliselle dikotomiselle eronteolle, eikä sellainen tiede ole luonnontiedettä, jos sen teoriat eivät jollain tavalla palaudu ruumiiseen. Psykiatrien on mahdotonta lähestyä ihmisiä mielen kautta ja kohdata potilaansa sosiaalisina ja tasa-arvoisina olentoina, joilla on mieli ja persoona, koska psykiatriassa on halu kova ihmisten esineellistämisen kautta ylläpitää lääketieteellistä statustaan huolimatta siitä, että siltä puuttuu lääketieteellisesti validit diagnoosit. Ristiriita todellisuuden ja psykiatrien lääketiedettä matkivien diskurssien välillä on kammottava. Psykiatriassa valehdellaan potilaille, että heillä on oikeasti jotain vikaa välittäjäainejärjestelmissään, jotta heidät saataisiin sitoutumaan hoitoon. Yksikään psykriatriassa hoidettava ongelma ei kuitenkaan lähtökohtaisesti palaudu patologiseen tilaan aivoissa tai kehossa, siksi ne ovatkin psykiatrisia häiriöitä eivätkä esimerkiksi neurologisia. Useimmiten taustalla on käsittelemättömät henkiset ongelmat, sopeutumisvaikeudet ja traumat, joita psykiatrisessa hoidossa uusinnetaan viemällä potilailta kokemus itsehallinnasta ja kohdatuksi tulemisesta. Mitään pitävää näyttöä mistään välittäjaäineiden epätasapainosta ei ole olemassa sen enempää skitsofrenian, masennuksen kuin maanis-depressiivisyydenkään taustalla. Tällainen ihmisiä esineellistävä ja yksilöiden ruumiiseen kokemukset paikantava tiede on myös tehokas kontrollin keino yhteiskunnassa, joka perustuu materialistiseen ja individualistiseen ihmiskuvaan ja jossa perusoikeudet ovat sidottu osittain siihen, kuinka rationaalisena ihmistä pidetään. Viemällä ihmiseltä oikeus mieleen häneltä voidaan viedä legitiimisti oikeudellinen asema, jossa hänen vapautensa ja koskemattomuutensa on turvattu perustuslain ja ihmisoikeuksien pohjalta. Lainsäätäjillä on mahdollisuus yhdessä psykiatrian alan ammmattilaisten kanssa päättää, kenen ja sosiaalinen olemassaolo seuraavaksi riistetään, mitkä oikeudet riistetään ja mitkä ovat suojatun oikeudellisen statuksen riistämiseen tarvittavien kriteerien laajuus. Esimerkiksi viime aikoina ollaan keskusteltu pakkohoitokeinojen laajentamisesta koskemaan myös ei-psykoottisia potilaita sekä pakollisen avohoidon käyttöön otossa tiettyjen epähenkiöiksi eli semikansalaisiksi määriteltyjen potilasryhmien suhteen. Perusteena esimeriksi on pidetty sitä, että nämä rikokseen syyllistyvät epähenkilöt eivät lääkkeiden pakkosyötön ansiosta enää tee niin paljon rikoksia, kuin ennen. Koskaan ei puhuta siitä, millaisia aidosti neurologisia vammoja käytetyt "hoitomuodot" aiheuttavat potilailleen pitkän käytön seurauksena ja miten suuri kuolleisuus fyysisiin tauteihin on näillä hoidon uhreiksi joutuneilla ihmisillä. Tämä johtuu ehkä siitä, että kun puhutaan varsinkin skitsofreenikoista, ei puhuta ihmisistä eikä kansalaisista, vaan eläimistä. Puhutaan anomaalisista aivorakenteista ja geenivirheistä, jotka eivät liity mitenkään systemaattisesti skitsofreniaan eivätkä viittaa mihinkään fyysiseen sairauteen, mutta joita käytetään tästä huolimatta todisteena siitä, että kysesssä on neurologinen häiriö ja että näiden ihmisten kokemuksilla ei ole mitään sosiaalisesti tunnustettua mieltä. Tällä tavalla ihmisiltä riisutaan diskursiivisesti ihmisarvo ja oikeutetaan heidän statukseensa liitetty heikompien perusoikeuksien suoja suhteessa fyysiseen ja psyykkiseen koskemattomuuteen. Ihmisen riisuminen sosiaalisesta persoonasta on täten tehokas sosiaalisen kontrollin keino, jota harjoitetaan länsimaissa etenkin psykiatrian kautta. Se on kuitenkin ihan sama asia kuin se, miten esimerkiksi natsi-Saksassa puhuttiin juutalaisista eläiminä. Hoito onkin moraalisesti vetova sana, jolla voidaan liberaaleissa yhteiskunnissa tosiaan viitata kidutukseen ja vapaudenriistoon. Se ei koskaan kohdistu toki ihmisiiin, koska ihmisillä -toisin kuin eläimillä -on oikeus päättää elämästään ja kuolemastaan.
"Teoriaperusta lääkkeiden suosimiseen ja tehokkuuteen psykiatriassa ei ole niin vankka, että tällaiset "hoitotoimenpiteet" ovat oikeutettuja."
Lisäisin vielä, että on myös näyttöä lääkkeettömän hoidon tehokkuudesta ihmiskärsimyksen tiloissa joita kutsutaan psykoosiksi(esim.avoin dialogi) ja nykyisten lääkehoitokeinojen haitallisuudesta (esim.seksuaalisen toiminnan ongelmat puhumattakaan muista vaurioista terveydelle ja mielen hyvinvoinnille). On myös näyttöä lääkkeiden tehojen puutteista tai että niiden "toimiminen"(mitä se ikinä tarkoittaakaan) voi olla ulkopuolisen tarkkailijan näkemys lääkkeen toiminnasta, ei potilaan.Tämä tekee pakkolääkinnän vielä epäeettisemmäksi ja potilaalle ei anneta vaihtoehtoista tapaa ratkoa ongelmiaan jos hän ei asu paikassa jossa mahdollisuus tällaiseen toisenlaiseen tapaan on. Lääkkeiden käyttö ensisijaisena psykoosin hoitona on kannanotto niiltä, kuka tämän nykyisen järjestelmän on rakentanut ja suositukset tehnyt ja ehkä myös taloudellinen kannanotto, jossa pikaratkaisut ajavat ihmisoikeuksien ja valinnanvapauden edelle. Kenenkään ei pitäisi joutua riskeeraamaan psyykenlääkkeiden haittoja vasten tahtoaan muiden ihmisten tehdessä tästä päätöksen. Tällainen keskustelu voidaan hiljentää väittämällä ettei lääkkeissä ole juurikaan haittoja ja lääkkeiden (pakko) määrääjä punnitsee haitat vs riskit, mutta edes tämä ei ole riittävä argumentti. Sillä jokainen ihminen tulee saada päättää ottaako edes haitan mahdollisuuden itselleen kun on kyse ainutlaatuisesta elämästä ja mielestä, johon jokaisella tulee olla oikeus sellaisena kuin se on punniten päätöstä omalla kapasiteetillaan, mikä on mikä on, on ihminen sitten "vajaavaltainen" tai ei. On runsaasti näyttöä esim täysin irvokkaista helvetillisistä haittavaikutuksista psyykenlääkkeistä mitä ihmiset kokevat, esim pakkoliikkeet tai sisäiset levottomuuden tilat. Tai pitkän aikaa tai jopa pysyväksi jäävä seksuaalisen toiminnan ongelma.
On pöyristyttävää että pakkolääkintää ja potilaiden oikeuden rajoitusta edelleen sallitaan tässä mittakaavassa täysin unohtaen aiheesta julkinen keskustelu. Keskustelu puuttuu myös diagnoosien luotettavuudesta tai ylipäätään onko niitä edes olemassa niin kuin biopsykiatria väittää.
Jokaisen henkilön, joka työskentelee mielenterveysjärjestelmässä tulisi lukea tämä YK:n kannanotto psykiatriaa kohden(englanniksi) tältä vuodelta, missä puhutaan paljon oikeuksista:
http://www.ohchr.org/EN/NewsEvents/Pages/DisplayNews.aspx?NewsID=21689