Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Seisokki ja uusi kumppani

neitokainennn

Neljä kertaa yritettiin viikonlopun aikana yhtyä uuden kumppanin kanssa. Alussa seisoi, mutta ennen yhdyntää aina laski. Mies lupaili ettei vika minussa. On osoittanut ihan suoraan halua ja kiinnostusta jo pitkään, mutta nyt vasta päästiin hommiin. Alkoholia oli mennyt vain kohtuudella, eikä kuulemma ymmärrä miksi nyt ei onnistunut mihinkään vuorokauden aikaan. Sitten mun pitikin jo lähteä...

Minkä takia teillä muilla miehillä on käynyt näin? Onko se oikeasti ollut yllätys vai käykö useinkin tietyissä tilanteissa? Voiko oikeasti haluta, mutta silti olla ihan velttona?

Kumpaan teidän mielestä tällainen ennemmin voisi viitata; siihen että toinen on oikeasti tärkeä (ja sen vuoksi esim. jännittää tai odottaa liikaa) vai ei niin tärkeä? Mulle tulee olo, että toinen ei halua, mutta sitten kuitenkin vakuuttelee ettei asia ole näin.

Vähän pelkään että tuosta tuli tälle miehelle nyt niin pahat suorituspaineet, että tuskin enää haluaa kanssani yrittää, vaikka sanoi että vois vielä kokeilla uudemman kerran. Koetin olla ymmärtäväinen ja ottamatta itteeni, ettei se lisäisi mielipahaa. Huomasi kyllä että viimeisen yrityksen jälkeen mies oli aika pahoillaan tästä, se harmittaa myös tosi paljon. Nyt ei ole oikea hetki vielä jutella asiasta suoraan hänen kanssaan, mutta itselle kaipaisin tukea tässä odotellessa, kun vähän huono mieli jäi.

(Vähän alta kolkyt ollaan kumpikin. Kumpikin terveitä ja hyvässä kunnossa.)

13

700

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • molderi

      Kaverilla taitaa olla suorituspaineita! Tuttu on tilanne itsellänikin, mieli tekee ja seisokki on hyvä, mutta lerpahtaa alku metreillä. Syytä olisi keskustella asiasta, se varmaan helpottaa. Kannattaisi myös kokeilla onnistuisiko käsi- tai suuhoito, se voisi helpottaa tilannetta ja veisi turhat jännitteet pois.

      • Neitokaiselle

        Miehesi jännitti tilannetta ja sen tähden ei seisonut. Jos käytitte kumia voi sen tähdenki seisokki kadota.Kumien kanssa touhuaminen voi viedä seisokin. Tai jos touhusitte paljaalla niin mieheltä voi seisokki kadota jos pelkää että pistää sinut paksuksi. Keskustelkaa ja tämä ongelma voi olla pienestä kiinni. Aloittakaa toisienne hyväily ja jatkatte suuseksin antamisella vuorotellen toisillenne. Kyllä se sitten pikku hiljaa alkaa sujumaan, älkää kiirehtikö yhdyntään. Kyllä mies sua haluaa mutta jos jännitystä on liikaa ei silloin kyllä seiso vaikka haluaisi. Kokeilkaa myös eri asentoja. Esim. Ole selin makuulla ja nosta jalkasi miehen olkapäille, siinä olet seksikkäässä asennossa ja kyllä miehellä pitäisi alkaa kalu kovettua.


    • ikämiespukki

      On käynyt noin. Harvoin, mutta kuitenkin joskus.
      Pahinta olisi tuossa tilanteessa jos nainen ottaisi hatkat ja häipyisi jonkun tosisonnin luo.
      Sattuuhan tuota jos mies on väsynyt tai stressaantunut. Tai kankkusessa.
      Älkää lannistuko noin vähästä.

    • Noinminullekin.ekalla

      Oliko homma miehelle tai sinulle ensimmäinen kerta? Jos oli miehelle niin en yhtään ihmettele jos noin kävi. Seuraavalla kerralla tilanne voi olla kokonaan toinen. Pitäkää vain rauhassa palautumistauko. Ja sitten uusi yritys. Entä miksi pitää viinaksia olla ollenkaan?

    • sotilas68

      joskus on vaan ettei ota eteen vaikka kuin haluis ootteko kokeillu suu seksiä

    • ronttirontti

      Miksi haluat että täällä tuntemattomat ja nettimaailman ihmiset -kaikki 100% reiluja fiksuja ja positiivisia- antaisivat oikeamman vastauksen miehesi(tai mies jos miehesi oli liikaa...)

      Oliko nyt miehellä väärät kalsarit, rupi perseessä, muuten vaan liikaa(joillekin voi olla) tunnetta.
      tai jännitti. Tai ei jännittänyt.

      Mutta oli kuitenkin nainen joka kysyy mieluummin suoli24 mitä "oma" mies ajattelee tuntee kokee.

      Itse panin naisia helvetisti, ympäri maailmaa ja mitä vähemmän merkitsi sitä kovemmin seisoi ja sitä useammin nussin. Menenkö naimisiin? Aamulla ovelta vielä kiskoin neljänteen ja viidenteen.

      Nyt on Rakas ja ei tarvi nussia hotellin katolla tai hississä, rannalla tai 10kerhossa, i was a man whore. Nyt ja aina yksi hyvä kerta, it s like magic. Kemiaa.

      On siis käyny ettei seiso, ja on seisonut, ei ole seisonut kun olen halunnut ja seisonut kun en ole halunnut. Seisonut väärissä paikoissa, löystynyt oikeissa. Ollut vain olemassa. Ja Seissyt taas. SeisoSeisoSeiso. Robotit kiitos!

      Missä tunteet? Olen pannut kirjaimellisesti 10h yössä vääriä naisia kaikilla mausteilla ja monessa paikassa moneen paikkaan, ole! Ciao! Amore!

      Tänään panen joskus yhtä hyvää, 3,5 minuuttia joskus enempi.

      Ehdotan että kokeilet ajatusta että mies on ihminen, ja puhut se ihmisen kanssa. Katso sitten näitä uudella ajatuksella. Kaikkea hyvää!!!

    • Itselläni kävi samalla tavalla kun aloin naida vaimoni tyttöystävää.
      Yritystä oli mutta jotenkin jännitti ettei tullutt mitään.
      Nuolin kuitenkin pillun ja orgasmin hälle.

    • miäs-pohjolasta

      Jos nainen haluaa olla sellaisen miehen kanssa jolla ei aina seiso kun tarvis, niin naisen kannattaa sanoa miehelle ettei se haittaa ja että touhutaan sitten kun seisoo. Nimittäin jos kulli ei seiso niin ei se ainakaan väkisin seiso.

      Ja sitten on sekin että kiinnostaako sellaista miestä jokin muunlainen seksi. Tavallinen lähetyssaarnaaja asento voi olla loppuunkaluttu vaihtoehto joillekin miehille, ja vaikka kuusysi tai jopa facesitting voisi saada mieheen virtaa niin että alkais seisomaan.

      Keskustelu auttaa, että saisi selville mitä toinen haluaa ja mistä haaveilee.

    • Fettari

      Miehelläs voi olla vaikka joku fetissi, jonka läsnäolon kunnon seisokki vaatii. Kysy.
      Jos ei, niin sitten syynä on suorituspaineet. Mieskään ei ole kone, joka on aina heti valmis.

    • Neitokainennn

      Niinku aluksi mainitsin, en halunnut tehdä asiasta heti isompaa numeroa ja alkaa mitään isompaa keskustelua tän miehen kanssa. Sanoin hälle vaan että ei haittaa ja voidaan yrittää uudestaan kun siltä tuntuu. Kyselin täällä muiden kokemuksia ihan vain huvikseni, kun tuntui ettei muutakaan nyt voi. Näkökulmia siis...

      Mut niin kävi että tää tyyppi otti itse asian esille. Juteltiin ja yritettiin parin päivän päästä uusiksi ja onnistuttiin joten kuten. Nyt ei ollut ainakaan keskustelusta tai omasta petiaktiivisuudesta kiinni. Ehkäisykin kunnossa. Täytyy nyt kattoa. Vähän semmonen olo että tää tyyppi ei kerro nyt ihan kaikkea ja tivaamaankaan en ala. Minussahan ei tietenkään edelleenkään hänen mielestään mitään vikaa, niin sanoo. Ehkä tämän saa vielä kunnolla toimimaan, vaikka toistaiseksi vähän väärällä tavalla kankeaa onkin. Ei tässä munan saaminen ole se tärkein, vaan se miten asiaa käsitellään kimpassa.

      Kiitos vastauksista!

      • neitokaiselle

        Jos mies on kovin kokematon naisen kanssa sängyssä, on siis suorituspaineita. Lisäksi jos olet kovin seksikkään tyyppinen nuori nainen, miehellä voi olla seisokissa aluksi vaikeuksia. Sinua varmaaan harmittaa kun et saa kovaa munaa, eihän puolijäykällä saa nautintoa. Panostakaa esileikkiin, kosketus rentouttaa. Yhteinen suihku ja toistenne pesu on hyvä alku. Onhan puhtaana mukavampi alkaa harrastamaan seksiä. Voit kokeilla, laita miehen silmien eteen huivi. Nyt kun hän ei näe, aloita koskettelemaan miestä suulla eri puolilta kehoa. Aloita antamaan suuseksiä ja hyväile myös pusseja ota ne vuorotellen suuhusi. Tästä miehen pitäisi kiihottua. Pyydä miestä nuolemaan rintojasi ja työntämään pari sormea kostuneeseen pilluusi. Siitä vain jatkatte niin kyllä pitäisi olla kovaa kalua, mitä saat sisääsi.


    • latexmies05

      Suorituspaineita, ei muuta, itsellä oli sama juttu kun aloin seurustella nykysen vaimoni kanssa, vaimo on aivan upea seksipommi ja arvatkaa vituttiko kun ei tullut mitään.. Mutta sitten kun alkoi homma toimia niin seisoo kuin ratanaula! Eli ei kannata heittää kirvestä kaivoon vielä.

    • ykspoju

      Tässä neuvot kokeneelta ,lue tarkkaan

      Lemmiskelyä ei kannata yrittää väkisin, eikä etukäteen päättää tarkkaa aikaa koska se tapahtuu.
      peuhatkaa muuten vaan sängyssä sohvalla tai missä vaan. ja tehkää yhdessä paljon vaan kaikkea kivaa
      Nukkukaa yhdessä samassa sängyssä, kun aamu koittaa ja alatte hiukan heräilemään niin myös seisokki herää kuin tyhjästä.
      silittele ja puristele sitä hiukan pyydä pojua olemaan vaan selällään sängyssä.
      ota pikkuhousut pois ja laita mahdollisesti hiukan liukuvoidetta itseesi.
      mene pojun yläpuolelle haarat levällään ja lähes kasvot kiinni pojuun
      ja seuraavaksi ota jäykästä vehkeestä toisella kädellä kiinni ja laita sisään .
      kun poju vehje on Naisen sisällä se pysyy jäykkänä koska on pienessä puristuksessa.
      No nyt voitte aloittaa rakastelun oikeen toden teolla.
      helppoa kuin heinänteko.

      Ja vielä vihje. seisokki säilyy parhaiten ja pisimpään makuuasennossa selällään.

      Niin ja onnea matkaan

    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2268
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1964
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      83
      1743
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1608
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1532
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1413
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1372
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      37
      1347
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1331
    Aihe