Tälläkin palstalla on kovasti näitä kokoomuslaisia hallitusyhteistyön pilkkojia, joille lipposlaisista lähtökuopista ponnistava EVA:n uusliberalistien taholta tullut kritiikki presidentti Halosta ja hallituksen (lue: Tuomiojan) ulkopolitiikkaa vastaan on ollut toivon merkki. Toivon merkki siitä, että kaatamalla Halonen ja Tuomioja demareiden oikeistosiipi saisi taas ilmaa alleen ja palattaisiin sinipunaan.
Katselin tänään uusintaa Timo Harakan Pressiklubista. Ohjelmassa esiintynyt Eero Heinäluoma, joka mitä todennäköisimmin on SDP:n seuraava puheenjohtaja, esitti varsin yksitulkintaisen tukensa niin Haloselle kuin Tuomiojalle. Toistanko? Niin Haloselle kuin Tuomiojalle. Yksiselitteisesti.
Heinäluoma meni itse asiassa vielä etemmäs. Hän haukkui uusliberalistien lempiasenteen, tämän jolla he mollaavat niin Halosta kuin Tuomiojaa. EVA:n näräiset kyynikothan syyttävät presidenttiä "maailmanparantajaksi" ja Tuomiojaa "70-luvun asenteisiin jääneeksi hipiksi". Heinäluoma kysyi, mitä vikaa on maailmanparantamisessa? Mitä naiivia on siinä että maailaa yritetään tehdä paremmaksi? Onko siinä muka jotain lapsellista? Mistä politiikassa ylipäänsä on kyse ellei yrityksestä parantaa ihmisten elämää?
Tämä oli viisaasti sanottu, ja sellaisella vilpittömyydellä, joka maan suurimman puolueen tulevalle johtajalle hyvin sopii. Lausunto, joka kerralla siirsi omaan arvoonsa kovaluonteisten konservatiivien kyyniset asenteet.
Jotenkin viime vuosikymmeninä kun politiikka itsenäisenä tekijänä on menettänyt merkitystään ja yleinen kyynistyminen tullut kuvaan mukaan "taloudellisten realiteettien" tunnustamisen muodossa, ihmiset ovat menettäneet uskoaan siihen, että muillakin arvoilla kuin rahansijoitusten ohjaamalla taloudella on merkitystä. On unohdettu jopa sekin tosiasia, että "se joka hallitsee ihmisten sydämiä, hallitsee maailmaa". Hippikautta seurasi juppikausi, mutta se on ajautumassa umpikujaan - ja ilmassa on odotusta siitä, että politiikka taas ottaa oman roolinsa maailman muuttamisessa ja parantamisessa. Heinäluoma ei selvästikään ole näille odotuksille sokea eikä kuuro.
Jokin aika sitten näimme TV-taltioinnin Paul McCartneyn konsertista Moskovan Punaisella torilla. Ohjelmaan oli haastateltu lukuisia venäläisiä musiikinystäviä, jotka kertoivat miten paljon salaa kuunneltu beatlesmusiikki oli vaikuttanut N-liitossa. Monet pitivät länsimaisen nuorisokulttuurin pinnanalaista invaasiota neuvostojärjestelmän sortumisen tosiasiallisena syynä. Ehkä tässä on hieman liioittelua, mutta varmaa oli, että kyseessä oli vahva muutostekijä.
Niin maailmassa todelliset muutokset tapahtuvat. Ne tapahtuvat ihmisten sydämissä julkisen virallisen pinnan alla. Ei pidä lulla että muutos olisi pysähtynyt. Kommunismin kukistuessa kukistuu myös sen kylmän sodan aikainen vastavoima, joka ensin on vahvistunut maailmanlaajaksi kovaluontoiseksi kapitalismiksi. Demareissa tämän kyynisyyden romahtaminen jo ennakoidaan, miten Keskustassa?
Katselin tänään uusintaa Timo Harakan Pressiklubista. Ohjelmassa esiintynyt Eero Heinäluoma, joka mitä todennäköisimmin on SDP:n seuraava puheenjohtaja, esitti varsin yksitulkintaisen tukensa niin Haloselle kuin Tuomiojalle. Toistanko? Niin Haloselle kuin Tuomiojalle. Yksiselitteisesti.
Heinäluoma meni itse asiassa vielä etemmäs. Hän haukkui uusliberalistien lempiasenteen, tämän jolla he mollaavat niin Halosta kuin Tuomiojaa. EVA:n näräiset kyynikothan syyttävät presidenttiä "maailmanparantajaksi" ja Tuomiojaa "70-luvun asenteisiin jääneeksi hipiksi". Heinäluoma kysyi, mitä vikaa on maailmanparantamisessa? Mitä naiivia on siinä että maailaa yritetään tehdä paremmaksi? Onko siinä muka jotain lapsellista? Mistä politiikassa ylipäänsä on kyse ellei yrityksestä parantaa ihmisten elämää?
Tämä oli viisaasti sanottu, ja sellaisella vilpittömyydellä, joka maan suurimman puolueen tulevalle johtajalle hyvin sopii. Lausunto, joka kerralla siirsi omaan arvoonsa kovaluonteisten konservatiivien kyyniset asenteet.
Jotenkin viime vuosikymmeninä kun politiikka itsenäisenä tekijänä on menettänyt merkitystään ja yleinen kyynistyminen tullut kuvaan mukaan "taloudellisten realiteettien" tunnustamisen muodossa, ihmiset ovat menettäneet uskoaan siihen, että muillakin arvoilla kuin rahansijoitusten ohjaamalla taloudella on merkitystä. On unohdettu jopa sekin tosiasia, että "se joka hallitsee ihmisten sydämiä, hallitsee maailmaa". Hippikautta seurasi juppikausi, mutta se on ajautumassa umpikujaan - ja ilmassa on odotusta siitä, että politiikka taas ottaa oman roolinsa maailman muuttamisessa ja parantamisessa. Heinäluoma ei selvästikään ole näille odotuksille sokea eikä kuuro.
Jokin aika sitten näimme TV-taltioinnin Paul McCartneyn konsertista Moskovan Punaisella torilla. Ohjelmaan oli haastateltu lukuisia venäläisiä musiikinystäviä, jotka kertoivat miten paljon salaa kuunneltu beatlesmusiikki oli vaikuttanut N-liitossa. Monet pitivät länsimaisen nuorisokulttuurin pinnanalaista invaasiota neuvostojärjestelmän sortumisen tosiasiallisena syynä. Ehkä tässä on hieman liioittelua, mutta varmaa oli, että kyseessä oli vahva muutostekijä.
Niin maailmassa todelliset muutokset tapahtuvat. Ne tapahtuvat ihmisten sydämissä julkisen virallisen pinnan alla. Ei pidä lulla että muutos olisi pysähtynyt. Kommunismin kukistuessa kukistuu myös sen kylmän sodan aikainen vastavoima, joka ensin on vahvistunut maailmanlaajaksi kovaluontoiseksi kapitalismiksi. Demareissa tämän kyynisyyden romahtaminen jo ennakoidaan, miten Keskustassa?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Heinäluomasta ei vielä tiedetä mitään oleellista puoluejohtana. Itse epäilen EVA-tietoisuuden jyrkkää nousua välittömästi nimityksen jälkeen. Halosen ja Tuomiojan "ulkopolitiikka" sinänsä on vain hallitonta hapuilua, kehittymätöntä sanailua. Yksinkertaisesti: Halonen ostaa Tuomiojan avustuksella aikaa kansanmurhille.
EVA:n on kutsuttu myös mm. Nokian Jorma Ollila, joka, päinvastoin kuin puolueensa kanssa uponneet nusut Penttilä ja Tarkka, on julkisesti asettunut varauksettomasti puolustamaan Halosen ulkopolitiikkaa.
Myös EVA näyttää siis varautuvan siihen että poliittisten tuulten suunta muuttuu. Kokoomus jää koulupoika-Kataisensa kanssa soittelemaan vanhoja kyynisiä levyjään.
......
Oletko se sinä Tapio Talvilapio, joka taas yrität avata keskustelua?
Kyseisessä tv-dokumentissahan McCartney tapasi myös Gorban ja Putinin, jotka molemmat myös saapuivat kuulemaan konserttia. Gorba varsinkin vahvisti todeksi sen että beatlemusiikilla oli roolinsa perestroikassa.
Länsimaissa 60-luvun nuoriso- ja kulttuurivallankumous käynnistyi beatlesien merkeissä. Anglo-amerikkalainen akseli oli vahva, Amerikassa syntyi hippiliike, arvot pantiin kokonaan uusiksi, seksuaalinen vapautuminen, antimilitaarisuus ja yhteiskuntakriittinen taide tulivat muotiin. Kulttuurivallankumouksen sisäistetty osa pesiytyi yliopistomaailmaan, jossa se elää yhä. Sen vastavoimaksi - erityisesti sen jälkeen kun "pahan valtakunta" otti ja kupsahti tuosta vain sisäiseen tekopyhyyteensä - nousi uuskonservatismi, joka pitää kovaluonteisuutta arvona ja taloususkontoa realismina.
Bush saa kannatuksensa keskilännen takapajuloista, samoilta alueilta kuin aikanaan Ronald Reagan, jonka ylittämätön vaalilupaus texasilaisille hihhuliuskonlahkoille oli, että jos hänet valitaan presidentiksi, hän järjestää lahkolaisten kovasti kaipaaman maailmanlopun.
Suomessa Lipponen on valinnut linjakseen Bushin nuoleskelun, mikä ei herätä suomalaistenkaan enemmistössä muuta kuin inhoa. Koko maailmasta tehty mielipidemittaus kertoi, että Bushia pitää n. 60% maapallon väestä suurimpana uhkana maailmanrauhalle. Nämä ihmisten valtaenemmistön näkemykset ovat niin murskaavia, että EVA:n hapantuneita uuskonservatiivisia opinkappaleita tunnustavat ja Lipposen helmoihin takertuneet jakobsonnit, penttilät ja närätarkat upottavat itsensä Lipposen myötä.
Ehkä hekin panevat toivonsa siihen että Bush järjestää maailmanlopun heille ihan sen todistamiseksi että maailma tosiaan on niin paha kuin he haluavat kansalle uskotella, ja suurin osa maailman ihmisistä pitää tuhota. Kun he "eivät ole puolellani he ovat terroristien puolella". Amen.
Vaikka 60 pros. maailman ihmisistä olisi Bushin suhteen samaa mieltä, se ei takaa sitä etteikö yksi Lipponen Suomessa voisi olla omaa mieltään. Ja tietysti Heinäluoma voi vain näytellä kannattajille.
Arvot maailmalla vain ovat harvinaisen vahvat, ja poliitikkojenkin on pakko ottaa ne jollakin lailla huomioon.
Aikansahan ne Neukkulassakin yrittivät, ennen kuin huomasivat että pohja oli lähtenyt alta.
Heinäluoman tehtävä puoluesihteerinä on saada SDP:n kannattajat uskomaan, ettei ole syytä huoleen. Siksi Heinäluoma uskottelee televisiohaastatteluissa ja kolumneissaan, että valtakunnassa on kaikki hyvin ja kaikki demarit aivan samaa mieltä.
Samalla on mukava liehitellä vasemmistoliittolaisia heittämällä muutama harkittu piikki evan suuntaan ja sanoa pari terävää sanaa äärioikeistosta. Heinäluomahan on poliittisen propagandan Suomen mestari.
Tosiasia kuitenkin on, että Halonen ja Tuomioja lähtevät ulkopolitiikan keskeisiltä paikoilta ensi tilassa, koska he ovat pelkkiä menneisyyden jäänteitä ja Lipposen/Heinäluoman tulevan Nato-jäsenyyspolitiikan tiellä.
Olen ennenkin sanonut mielipiteenäni, että Eero Heinäluoma ei suinkaan ole yhtään vasemmistolaisempi kuin Lipponenkaan.
Halosesta ja Tuomiojasta on myös tarpeen käydä avoin keskustelu ilman, että mielipiteen vapautta pyritään rajoittaman minkäänlaisilla leimailuilla, sillä on tärkeää saada ulkopolitiikka sellaisille linjoille, että Suomen kilpailuasema maailman markkinoilla on mahdollisimman hyvä.
Tämä edellyttää menemistä ja pysymistä kaikissa EU:n ytimissä, mihin suinkin saamme itsemme tungetuksi ja seuraavan presidentin osalta myös nato-jäsenyyden hyväksymistä, koska ei Suomi voi enää 2012 olla Naton ulkopuolella.