Ottako huomanneet, että opettajien ja rehtoreiden lapsille löytyy kummasti opettajien sijjaisuuksia Nivalassa. Saavat sijjaisuuksia jo kirjoitusten aikana ja myöhemmin opiskelujen ohessa.
Tämä on minun havvainto, eikä mikään tutkimmukseen perustuva tieteellinen mittaus.
Sijaisuudet opettajien lapsille
6
836
Vastaukset
- ghj700
Eikö se ole ihan oikein? Kouluissa tunnetaan nämä nuoret ja he tietävät, miten ollaan opettaja. Omakin poikani teki sekä kotikaupungissa että naapurikunnissa jatkuvasti pitkiäkin sijaisuuksia heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen armeijaan menoon asti sekä taas armeijan jälkeen opintojen alkamiseen saakka. Kesän hän oli muissa töissä. Myös silloisessa TKK:ssa opiskellessaan hän opetti sekä peruskouluissa että lukioissa opintojensa ohella. Hänet oli punnittu ja hyväksi havaittu.
Sitä paitsi, kouluissa käytetään myös hyvin paljon sijaisia, jotka eivät ole opettajien lapsia. Sijaisia hakevan ihmisen on tarkoitus saada koulunpito sujumaan, sijaisuus ei ole mikään erityinen kunnianosoitus tai suosiolahja.- Äitikkkäinen
Kyllä vaan. Kahdeksasluokkalainen tyttäreni on ollut tyytyväinen siihen, että ruotsinopettajan tytär on äitinsä sijaisena. Ei tosin Nivalassa eikä edes Pohjois-Pohjanmaalla.
- HuonostihoidettuToni
Ylä-asteella saksan sijaisena saman koulun open tytär. Ei osaa saksaa ollenkaan eikä opettaa mitään muutakaan mutta oli sopivasti töitä vailla kun sijaista tarvittiin.
Moni valitsi saksan kielen valinnaiseksi koska halusi sitä oppia, nyt tämän kevään ylioppilas tyttö opena nostaa palkkaa siitä että lapset ei opi siellä mitään.
Olisi pitänyt siirtää kielenopettajaksi saksaa osaava ope toisesta koulusta ja tämä syytön Fiia tyttö laittaa sijaistamaan jotakin elämäänsä kyllästynyttä lintsaavaa koulunkäynninavustajaa. - Anonyymi
Nykypäivänä ei kuuluisi suhteilla päästä töihin vaan taidoilla. Olisi parempi, jos opettajaa sijaistaisi joku muu kuin heidän oma lapsensa, jotta tästä asiasta voidaan olla varmoja. Kouluja on muitakin, missä opettajien lapset voivat halutessaan toimia sijaisena. Toivon, että tähän epäkohtaan puututaan.
- Anonyymi
No jopahan on taas aihe keksitty, voi hyvää päivää!!
- Anonyymi
Kyllä. Nivalassa nepotismi kukkii monella saralla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka932576Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww971552- 671485
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131218Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19966- 81953
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe40867Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta112851- 54803
- 30726