Poliisipäällikkö Pasterstein puhuu paskaa!

oikeepaskanpuhuja

Seireenit houkuttelevat pahoille teille
15.5.2017Dennis Pasterstein

Suomessa on varmasti maailman taitavimmat kuljettajat, kun huomioidaan Suomen ajoneuvokannan ikä ja haastavat keliolosuhteet. Osalla kuljettajista on kuitenkin paha tai melko paha asennevamma, jossa ylinopeuksien merkitystä onnettomuuksien tekijänä vähätellään. He katsovat oikeudekseen ajaa ylinopeutta muiden turvallisuudesta piittaamatta, aivan kuin se olisi jotenkin sallittua ja hyväksyttävää. Ei ole, ylinopeus on rikos siinä missä näpistys, lievä pahoinpitely tai ilkivalta.

Poliisi ei hyväksy mitään ylinopeuksia ja tavoitteemme onkin, ettei ylinopeuksia ajeta ja kuljettajat noudattaisivat nopeusrajoituksia valvonnasta riippumatta.

Helsingin Sanomat uutisoi perjantaina 12.5, että poliisi lisää sitä mukaa automaattivalvontaa, mitä vähemmän kuljettajat ajavat ylinopeutta. Logiikkaa ei ole kaikkien osalta ymmärretty tai haluttu ymmärtää.

Aivan kuin Suomessa olisi jo tavoitteen mukainen liikenneturvallisuustilanne - ei ole. Suomessa ajetaan kymmeniätuhansia kertoja päivässä ylinopeutta ja liikenteessä kuolee edelleen noin 250 henkeä vuodessa ja hiukan alle 6 000 loukkaantuu. Jotain on vielä tehtävä lisää ja paremmin, sillä poliisin tavoite on korkeintaan 136 kuollutta vuonna 2020. Tavoitteeseen on vielä reilusti matkaa, eikä ylinopeuksia vähättelemällä sitä ainakaan saavuteta.

Lisäämällä automaattivalvontaa voidaan perinteisen valvonnan resurssit suunnata entistä enemmän ajotapa-, raskaanliikenteen- ja rattijuopumusvalvontaan. Tuo monelta arvostelijalta unohtuu.

Odysseuksen seikkailuissa paluumatkallaan Troijan sodasta hän sattui lähelle saarta, jossa seireenit houkuttelivat viekkaasti suloisella laulullaan ohi purjehtivia luokseen tehdäkseen heille pahaa. Odysseus välttyi joutumasta laulun uhriksi sullomalla vahaa miehistönsä korviin ja sidotti itsensä kiinni mastoon. Nyt näitä "seireeneitä" on ilmaantunut netin keskustelupalstoille kertomaan ylinopeuksien ilosanomaa, tarinaa, jossa ylinopeudet eivät vaikuta onnettomuuksiin ja niiden seurauksiin, jossa poliisin automaattivalvonta on pelkkää rahastusta ja jossa ylinopeudet katsotaan kansalaisoikeuksiksi. Tukkikaa korvanne ja älkää kuunnelko tätä "seireenien laulua" - se tie vie huonoon lopputulokseen kuten tarinassakin.

Dennis Pasterstein
ylikomisario,
poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja

0

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

        Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
        Maailman menoa
        282
        18097
      2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

        Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
        Kotimaiset julkkisjuorut
        24
        5749
      3. Ilkka kanerva

        Ilkka Kanerva kuollut 74v
        Turku
        138
        2674
      4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

        Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
        Kotimaiset julkkisjuorut
        17
        2213
      5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

        Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
        Maailman menoa
        340
        1813
      6. Pikkaraiskan puhelut

        Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        111
        1070
      7. Ilkka Kanerva on kuollut

        74-vuotiaana.
        Maailman menoa
        59
        981
      8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

        Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
        Maailman menoa
        33
        969
      9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

        Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        45
        964
      Aihe