Kirkkojärvi uusiksi!

Espoon kannattaisi kaivaa Kirkkojärvi auki. Saataisiin hieno luonnovesikylpylä tyhjään paikkaan.
Tulvavesi voitaisiin säilö sinne , eikä nousisi Turunväylälle.
Tekojärven rannoille voi rakentaa taloja ja saadaan haluttuja veronmaksukykyisiä asukkaita.
Juna kulkee läheltä samoin moottoritie ja Kehä3.
Kesäisin lähistöllä olevat koulut ja opistot ovat käyttämättöminä.
Niitä voitaisiin käyttää leirikouluina ja oppilaat voisivat huuhtoa hiet tekojärvessä
21434
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Kyllä Kirkkojärvi tänään oli siinä mallissa, että ainakin kahlaaminen onnistuu.

Äänestä
  • Aloittaja

    Ajatelkaa, virkistyskeskus keskellä Espoota? Paikasta saa varsinaisen turistihoukuttimen ja pienellä rahalla.

    Äänestä

Asiaa on pohdittu vuosikymmenet. Mutta ihan pikkurahalla tuosta ei järveä tehdä. Ruoppaaminen ja pohjan kaivaminen sun muun tekeminen ja rakentaminen maksaa aika lailla.
Melkein luulen että taidan kuolla vanhuuteen ennenkuin moinen ihme tapahtuu.

Äänestä

Oletko oikeasti nyt lukiossa oppilaana?

Äänestä
  • Aloittaja

    Lukio on suoritettu! Ei siellä koko elämää olla.

    1Äänestä

  • old_profile_95957 kirjoitti:

    Lukio on suoritettu! Ei siellä koko elämää olla.

    Kiinnostavia kommentteja sulla vaan.

    Äänestä

  • Aloittaja

    jormalaiset kirjoitti:

    Kiinnostavia kommentteja sulla vaan.

    Kehotan kaikkia, jotka ovat lukiossa ja joutuvat pakkoruotsin uhreiksi joko satsaamaan ruotsiin, jos pystyy käyttämään ruotsia jossain. Tämän jälkeen voi hakeutua ruotsinkieliseen jatko-opiskeluun. Muutoin ruotsi on suomenkieliselle turha kieli. Kannattaa satsata saksaan, espanjaan tai venäjään. Noilla kielillä voi saada hyvän työpaikan. Ruotsia hyvin osaavia on paljon!

    Äänestä

  • old_profile_95957 kirjoitti:

    Lukio on suoritettu! Ei siellä koko elämää olla.

    Mitä puuhailette nyt Lukion jälkeen?
    YV käy myös.

    Äänestä

  • Aloittaja

    jormalaiset kirjoitti:

    Mitä puuhailette nyt Lukion jälkeen?
    YV käy myös.

    Kirjoitellaan Suomi24 palstalle. Verovapaita lahjuksia tulee, ettei muuta kannata juuri tehdä. Shellin lahjakortteja on niin paljon, että pitää antaa Bemarille kyytiä ympäri Suomen.

    Äänestä

Järvi on ollut siin ä jääkauden jälkeen tuhansia vuosia j a tulee siihen uudestaan kun saa tilaisuuden. Pitäisi jättää rakentamatta asuntoja ja teitä järveen.

Äänestä

Huipputyperää on ollut rakentaa moottoritie keskelle järveä. Ja sitten vielä golf-kenttä!

Kuin lähtisi ruotsinlaivalla syysmyrskyiselle merelle etuvisiiri auki ja luottaisi siihen, että vesi ei ole ennenkään sisään tulvinut.
Luonto ottaa omansa takaisin, kun saa tilaisuuden.

Toivottavasti Espoon metrossa ei ole otettu tyhmiä riskejä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Järven yli rakennetaan yleensä silta.. espoossa se rakennetaan järven pohjaan ja ympärille vallit.

    Äänestä

  • Se on kyllä totta, ja talot myös järven pohjaan. Onhan niissä kellarikerros pitämässä pahimmat vedet poissa.
    Ja kotiin pääsee saappaissa sekä sukelluspuvussa, jonka taloyhtiöt voi hommata.
    Mutta se metro, se onkin pahempi juttu. Se on nyt kiertävinään vesialueet, mutta ei ottanut huomioon matinkylää, jossa jo luonnostaan sataa vettä käytäville, vaikka alue onkin edes jonkin matkan päässä merestä.

    Äänestä

  • Aloittaja

    metrosukellustunneliksi kirjoitti:

    Se on kyllä totta, ja talot myös järven pohjaan. Onhan niissä kellarikerros pitämässä pahimmat vedet poissa.
    Ja kotiin pääsee saappaissa sekä sukelluspuvussa, jonka taloyhtiöt voi hommata.
    Mutta se metro, se onkin pahempi juttu. Se on nyt kiertävinään vesialueet, mutta ei ottanut huomioon matinkylää, jossa jo luonnostaan sataa vettä käytäville, vaikka alue onkin edes jonkin matkan päässä merestä.

    Me luulemme, että stadilaiset insinöörit ovat tahallaan katkaisseet turkulaisilta autoilijoilta pääsyn Stadiin. Metron suunnittelijat ovat samoilla linjoilla kohti Turkua ei enää raiteilla kuljeta. Toivovat Turusta vain tyhjiä Pendolinoja!

    Äänestä

  • old_profile_95957 kirjoitti:

    Me luulemme, että stadilaiset insinöörit ovat tahallaan katkaisseet turkulaisilta autoilijoilta pääsyn Stadiin. Metron suunnittelijat ovat samoilla linjoilla kohti Turkua ei enää raiteilla kuljeta. Toivovat Turusta vain tyhjiä Pendolinoja!

    Se on melko todennäköistä, koska miksi Turusta pitäisi päästä tulemaan stadiin? Ei niitä tänne muuallekaan tarvita, turkulaiset voivat pysyä ikuisesti Turussansa.
    Pendolinot voi lähettää tosiaan tyhjänä takaisin, eikä paluuta. Pendolinoja voi sitten testata metrotunnelissa, josko kulkisivat sitten siellä.

    Äänestä

  • old_profile_95957 kirjoitti:

    Me luulemme, että stadilaiset insinöörit ovat tahallaan katkaisseet turkulaisilta autoilijoilta pääsyn Stadiin. Metron suunnittelijat ovat samoilla linjoilla kohti Turkua ei enää raiteilla kuljeta. Toivovat Turusta vain tyhjiä Pendolinoja!

    Eikös tunnin juna ole tulossa?

    Äänestä

Kirkkojärven ohi pääsi keskiajalla kulkemaan jalat kuivina vanhaa Kuninkaantietä pitkin.
Silloin tiet osattiin rakentaa kuivalle maalle.

Lieneekö vanha linjaus vielä olemassa? Kysyn sitä näin turkulaisena ja siltä varalta että uudempaa linjausta ei saada kaivettua esiin järven pohjasta.

Äänestä
  • Aloittaja

    Kuninkaantie kulkee tuossa Kirkkojärven kohdalla Bembölen läpi.
    Bemböle on Espoon paikannimistä ainut, jota ei ole suomennettu.
    Ilmeisesti siihen jäivät turkulaiset joita ei päästetty Stadiin.
    Bemböle=Hölmölä!

    Äänestä

  • Kuninkaantien vanha linjaus kulki ”Kirkkojärven” länsipuolella olevan harjun päällä, siinä olleiden vanhojen maatalojen pihapiirien sivuitse - nykyisin golf-kentän huoltorakennusten nurkalta kohti Ikeaa.

    1970-luvulla sitä kautta pääsi vielä pyöräilemään. Ensin Bemböleen ja sitten Aurora Karamzinin kartanon maiden kautta kohti Lähderantaa.

    Kuninkaantie on suurelta osin hävitetty teiden ja suurten liittymien alle Bembölen länsipuolella. Näin Espoossa.

    Äänestä

Kannattaisi ehkä miettiä.

Äänestä

Hyvä ehdotus.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


old_profile_95957 kirjoitti:

Espoon kannattaisi kaivaa Kirkkojärvi auki. Saataisiin hieno luonnovesikylpylä tyhjään paikkaan.
Tulvavesi voitaisiin säilö sinne , eikä nousisi Turunväylälle.
Tekojärven rannoille voi rakentaa taloja ja saadaan haluttuja veronmaksukykyisiä asukkaita.
Juna kulkee läheltä samoin moottoritie ja Kehä3.
Kesäisin lähistöllä olevat koulut ja opistot ovat käyttämättöminä.
Niitä voitaisiin käyttää leirikouluina ja oppilaat voisivat huuhtoa hiet tekojärvessä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu