Harkitsen itsemurhaa

Särkynytenkelikö

Olen perheen äiti joka kärsii masennuksesta. Olen miettinyt eroa puolisostani koska riitelemme koko ajan. Ongelmamme johtuvat masennuksestani ja mieheni päihde ongelmasta. Hän on entinen narkomaani joka on valehdellut minulle usean kerran repsahduksistaan. Lapsen takia hän on kuivilla. Ahdistavinta on ettei minulla ole ketään kenelle puhua itsetuhoisista aikeista, suruista, tai iloista. Sanoin miehelleni asiasta hän ei välitänyt koska olen aiemminkin ollut masentunut eikä ole hänen asiansa. Haluaisin neuvoa miten selvitä tästä. Olen käynyt psykologilla mutta hänelle en voinut puhua tuntemuksistani.

18

307

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Insomniaa

      Vaihda psykologia jolle pystyt puhumaan jos se riippuu henkilöstä. Puhuminen auttaa saat poistettua painolastia harteiltasi. Kuulostaisi myös siltä että parisuhteenne ei ole hyvällä pohjalla ja puolisosi voisi tulla mukaasi puhumaan psykologille. Koita jaksaa lapsesi vuoksi.

    • askeleteenpäinkohti

      Kun miehesi on noin heikoilla niin hän ei varmaan jaksa siksi kuunnella läheisen ongelmia. Auttaisiko nyt se että kirjoitat tuntemuksia ja mietteitä erosta ja itsemurha-aikeista paperille tai kännykään ja luet sitten siitä psykologille. Se jo on apu kun jäsentelee tunteitaan rehellisesti sanoiksi. Ei siitä ole hyötyä jos jutustelu terapeutin kanssa jää pinnalliseksi. Nyt vain päättäväisesti apua hakemaan.

    • proelämä

      Olisi ehkä hyvä miettiä, mistä masennuksesi johtuu. Onko taustalla traumoja tai liiallista stressiä? Oletko huolissasi miehestäsi? Onneksi kuitenkin miehesi on ilmeisesti suurimman osan aikaa selvänä. Repsahduksia voi sattua, mutta jos suunta pysyy oikeana, niin voi olla että hänestä tulee vielä täysin raitis. Onko miehelläsi mitään hoitoa? Hän ei ehkä omasta tilanteestaan johtuen jaksa kuunnella sinua. Toivottavaa tiestysti olisi, että puolisot olisi toistensa tukena, mutta jos molemmat on heikoilla, se ei välttämättä onnistu. Silloin voisi olla paikallaan joku ulkopuolinen apu molemmille, ammattiapu tai läheisten tuki. Ammattiauttajan olisi hyvä olla sellainen ihminen, jonka kanssa on helppo puhua. Toisaalta alkuun saattaa tuntua kenen tahansa kanssa siltä, että ei voi kauhean syvälle mennä. Kun tulee tutummaksi, niin sitten tuntuu helpommalta puhua vaikeista asioista. Entä miten lapsuudenperhe ja ystävät, saisiko heiltä apua ja tukea? Mummolassa varmaan ainakin hoidetaan välillä lapsenlapsia ihan mielellään, ja samalla äiti voi levätä. Ystävien tuki voi olla joskus yhtä tehokasta kuin ammattiapu. Masennuslääkkeetkin saattaa auttaa, jos tilanne on vaikea. Jos jaksaa, niin ennen masennuslääkkeitä voisi kokeilla luonnon keinoja masennuksen hoidossa, esim. liikuntaa, terveellistä ruokavaliota, vitamiinilisiä ym. ja riittävää unta.

    • itsekinolen

      3 lapsen yh äiti ja kärsin masennuksesta ja ahdistuneisuudesta. En varsinaisesti ole harkinnut itsemurhaa, mutta mietin usein kuolemaa ja sitä, että se olisi ratkaisu ja helpotus. Arki on vain niin raskasta, kun pitää yksin huolehtia kaikesta ja revetä moneen asiaan. Lasten takia en kuitenkaan halua luovuttaa, koska ei heillä olis ketään muutakaan ja voi olla kurjaa olla ilman äitiä.

      • vapauttaja

        Parempi niillä ilman sinua.. mielisairas mutsi.. vittu mikä häpee..


      • Trollit_inhottaa

        Et kuule trolli nyt yhtään tiedä mistä puhut. Olet säälittävä, koska olet niin pihalla.


      • tsemppiä.vaan

        Etkö saisi sosiaalitoimesta jotain kodinhoitoapua tai vaikka tukihenkilöä, jos kertoisit että jaksamisesi on noin tiukoilla? Suomessa joutuu asioita usein vaatimaan ja pyytämään, mikä on monelle suomalaiselle hankalaa. Parempi kuitenkin niellä ylpeytensä, kuin ajaa itsensä ihan piippuun, niin ettei näe enää muita vaihtoehtoja kuin itsemurhan.

        Kannattanee hankkiutua myös psykiatrisen polin asiakkaaksi. Lääkehoito ei välttämättä ole huono ratkaisu, ainakaan tilapäisesti käytettynä.


      • Masennusonraskassairaus
        vapauttaja kirjoitti:

        Parempi niillä ilman sinua.. mielisairas mutsi.. vittu mikä häpee..

        Mun mielestä tämmöiset kommentoijat pitäisi ampua. Ei tällaisella ihmisellä ole elämisen oikeutta. Ja nyt puhun nimenomaan nimimerkki "vapauttajasta".


      • harjoittele-nyt-itselläs
        Masennusonraskassairaus kirjoitti:

        Mun mielestä tämmöiset kommentoijat pitäisi ampua. Ei tällaisella ihmisellä ole elämisen oikeutta. Ja nyt puhun nimenomaan nimimerkki "vapauttajasta".

        "tämmöiset kommentoijat pitäisi ampua"


    • PaattiPsyko

      Hei. Kun elämä on raskasta, tekee toisinaan mieli lyödä hanskat tiskiin. Semmoista se on ja näillä mennään...

      Eihän se paljoa ole mutta itse tilaan uutiskirjettä:
      https://www.positiivarit.fi/ajatusten-aamiainen/

      Sen voi tuolta tilata sähköpostiin ja minulle on ollut siitä usein iloa, ja onpa jokin positiivinen rutiini aamuisin, kun kismittää herätä. Hauskinta on lasten tokaisut, mitä uutiskirjeessä aina on yksi tai kaksi, muiden asioiden mukana.

      Ottakaa huomioon että myös tämä syksyn pimeys masentaa ja väsyttää lähes kaikkia.

    • koira6

      Ei se ole ratkaisu, koska seuraavassa elämässä jatkaat niitä tehtäviä, mitä tässä elämässä ei ratkaistanut.

    • Onko sinut pahoinpidelty, raiskattu, kidutettu. Pidetty nälässä janossa, ei viety lääkäriin, kielletty käyttämästä lääkärin määräämiä reseptilääkkeitä, etkö siivoa kotiasi, pese astioita, pyykkiä, laita ruokaa, käy töissä, saa yhteiskunnan tukia. Etkö hoida itseäsi, harjaa hampaitasi, kampaa hiuksiasi, käy suihkussa, pukeudu. Entä etkö vaihda lakanoita, käytä päiväpeittoa, avaa verhoja, ikkunoita, ovea. ??????
      Et ymmärrä, että niin me muutkin äidit teemme ja käymme lisäksi töissä ja harrastuksissa hoitamassa kaltaistesi asioita, joita edellä luettelin... kotiapulaisetkin ovat ihmisiä, äitejä, oletko valmis maksamaan hyvää palkkaa hänelle vai ryhdistäydytkö ja teet itse?

      • grsklp

        et ole vielä koskaan ollut oikeasti sairas, kuten aloittaja. et tiedä, millaista elämä on, kun voimia ei enää ole. masennus syvenee hoitamattomana ja se aiheuttaa lisäksi muita sairauksia. älä pyydä apua sitten itsekään, kun olet sen tarpeessa. juuri sinun tapaisilla ihmisillä on taipumus menettää elämän hallinta ja joutua toisten huolehdittavaksi. tiedoksi vielä, että yhteiskuntaa ylläpitävät ihmiset, jotka ovat kaikki hajoavia.


    • AURINKO_PAISTAA_

      Sinun pitää tavalla tai toisella katkaista tuo kuvio. Muuta lastesi kanssa pois, se voi olla molemmille hyväksi. Hae apua kunnasta!!!!! LAKI sanoo, että apua on tultava. Jos olet epävarma, tai jos ovat nihkeitä, sinulla on kansalaisena oikeus saada tietoa. Kysy, mitten laki sanoo tästä? Onko minulla oikeus apuun? Saat ehkä tukihenkilön perheellesi. Pelastakaa lapset ry järjestää tukihenkilöitä, joiden luona lapsi/et voivat viettää viikonlopun kuukaudessa.

      Ihan varmasti elämäsi muuttuu paremmaksi, kun vain väkisin haet itsellesi ja perheellesi apua. Vaihda HETI psykologia, jos et tunne että ok. Itselläni oli täys turhake psykologina, ja kaduttaa ettei ollut minulla järkeä sanoa, että hei, haluaisin vaihtaa psykologia, en tunne että kemiat kohtaavat. Anna joku kiltti syy. Itselläni oli teeskentelevä hienohelma, joka ei oikeasti välittänyt. Nosti vain palkkaa, kun oli pakko ottaa vastaan. Hän ei ole sinulle hyvä ja sopiva psukologi, koska kerran ei kykene sinua auttamaan. Vaihtamalla kokeilet, kenen kanssa SAAT AVUN.

    • vaihdapsykologia

      Vaihda psykologia!

      Kun on lapsi/lapsia niin pitää jaksaa.
      Ja kyllähän sinä jaksatkin! Niin moni muukin kamppailee samojen ongelmien kanssa!

      On olemassa "vertaistuki"- linkki täällä. Käy kurkkaamassa siellä!
      Voisit myös tilata itsellesi "positiivarit" kirjeen, joka aamuksi tulee. Saa vähän myönteisiä ajatuksia sähköpostiin.

      Aurinko paistaa risukasaankin.

    • Se-mikä-ei-tapa

      vahvistaa...

      Kannattaa alkaa elää itse maksettua elämää, niin elämälle löytyy heti perusteet.

      Tämä neuvo on ihan ilmainen.

    • kerro.lisää

      Hei aloittaja !
      Miten voit nyt ? Mitä sinulle kuuluu ?
      Koita jaksaa ! Ratkaisu löytyy kyllä !
      Mitä kuuluu nyt ?

    • Hei,

      Oletkin jo saanut joitakin hyviä neuvoja, mutta tässä vielä muutama vinkki.

      Kerroit, että sinulla ei ole oikein ketään kenen kanssa voisit jutella tuntemuksistasi. On olemassa erilaisia auttavia tahoja, joissa voisit keskustella ajatuksistasi ja tuntemuksistasi. Ulkopuolinen tuki voi auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja se voi olla myös hyvä voimavara ja helpottaa jaksamista.

      Apua voi saada monella tavalla, tässä muutamia vaihtoehtoja:

      - Verkkokriisikeskus Tukinet, https://www.tukinet.net/. Tukinetistä saat halutessasi itsellesi tukihenkilön, jonka kanssa voit keskustella kahden kesken. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea. Tukinet on avoinna vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.

      - Jos haluat keskustella tilanteestasi mieluummin soittamalla, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 09.00-07.00 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15.00-07.00.

      - Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Yhteystiedot löytyvät täältä: http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto

      Toivottavasti löydät itsellesi sopivan tavan hakea ja saada tukea vaikeassa elämäntilanteessa!

      Lämpimin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe