Takavalot eivät pala

Hurjannäköistä menoa.

Video: Rekkakuski Tero todisti hengenvaarallista ilmiötä sysipimeällä moottoritiellä – ”Vastaan tuli aivan järjettömiä ääritapauksia”

Videolla näkyy, kuinka valoton henkilöauto katoaa moottoritien pimeyteen.
Työkseen täyspitkää yhdistelmäajoneuvoa kuljettava Tero Huittinen todisti läheltä piti -tilannetta Turun moottoritiellä tiistai-iltana puoli yhdeksän aikaan.

Huittinen ajoi Kehä kolmosella Espoon kohdalla kohti Vantaata, kun hän huomasi viime hetkellä edessään ilman valoja ajaneen henkilöauton.

– Etäisyyttä henkilöautoon oli siinä vaiheessa maksimissaan muutama kymmenen metriä. Tämä videolle tallentunut oli vain yksi reissun vaaratilanteista, Huittinen kertoi Ilta-Sanomille.

”Joskus ajetaan pelkät parkit päällä, joskus ei ole niitäkään”

Huittinen on ajanut päätyökseen rekkaa seitsemän vuotta. Keravalla asuvan Huittisen reitti kulkee useimmiten Naantalin ja pääkaupunkiseudun väliä, kuten tiistainakin.

– Matka kestää ehkä kaksi tuntia. Sen aikana vastaan ehtii tulla jopa kymmenkunta ilman valoja liikkuvaa henkilöautoa. Tämän tilanteen sain kuvattua turvallisesti, muut menivät moottoritiellä ohi täysin pimeässä ja katosivat pimeyteen heti valokeilasta poistuttuaan. Tiistaina vastaan tuli aivan järjettömiä ääritapauksia.

Huittinen kertoo, että ammattikuljettaja näkee työssään ”yhtä sun toista”. Hän arvioi, että ilman ajo- tai muitakaan valoja ajaminen yleistyy jatkuvasti.

– Joskus ajetaan parkit päällä vastaan. Usein ei ole niitäkään.

Huittinen ihmettelee pimeän autoilun yleistymistä. Hän on huolissaan, ja syystä.

– Tulee mieleen, osataanko ajovaloja käyttää enää ollenkaan. Ymmärretäänkö kääntää katkaisijasta valoja erikseen päälle vai ei, ja osataanko tulkita edes ajovalosymboleja, kun ei tiedetä, milloin valot ovat päällä ja milloin eivät, hän huomauttaa.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005405158.html
461633
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 46

Vanhimmat

Videolla oleva pimeä auto muistuttaa P12 Primeraa ja siinä mallissa ei ainakaan tehtaalta tullessa ole päivävaloja, joten jos valot on ehjät, niin niiden pitäisi palaa (valoautomatiikka).

Toki jos autoon on rakennettu ihan itse pellevalot keulaan ja kytketty ne niin, että niiden palaessa ei takavalot pala, niin mikäs siinä sitten.

Äänestä
  • Sen verran vielä lisäys, että aika monessa päivävaloautossa ajovalot menee sateella päälle.
    Joten sekin väite tukee sitä, että videossa oleva auto ei ole kunnossa tai sitä on muuteltu.

    Joten päivävalojen automaattinen syyttäminen ei ehkä kanna kovin pitkälle.

    Äänestä

  • Lisäys edelliseen.
    Päivävaloautoissa pitäisi mennä ajovalot ja takavalot päälle sateessa.

    Joten ehkä vika ei olekkaan päivävaloissa, vaan jossain muualla.

    Äänestä

  • Tietysti voitaisiin takavalojen vaihtoa tehdä helpommaksi silloin ehkä vaihdettaisiin itse eikä odoteltaisiin huoltoaikoja sama koskee myös etuvaloja.

    Äänestä

  • koikkelehtii kirjoitti:

    Lisäys edelliseen.
    Päivävaloautoissa pitäisi mennä ajovalot ja takavalot päälle sateessa.

    Joten ehkä vika ei olekkaan päivävaloissa, vaan jossain muualla.

    > Joten ehkä vika ei olekkaan päivävaloissa, vaan jossain muualla.

    Vika on ns. järkiautoilijoiden järjen puutteessa. Järkiautoilija on sellainen, joka ei käytä järkeään, vaan toimii just niin kuin esson baarissa neuvottiin ja/tai työkaverien, naapurin tai VAGniikan maailman oppien mukaan.

    Järkiautoilija ostaa ns. järkiauton, jonka tyypillisimmät piirteet ovat
    - merkki on sama kuin naapurilla/työkavereilla, niin ei tule sanomista asiasta
    - väri on harmaa, niin ei lika näy (eikä koko auto sadekelillä)
    - auto on niin karvalakkimalli kuin mahdollista -> päiväajovalot tulee nykyään lain vaatimana pakkopullana, mutta niitä ohjaava automatiikka ei

    Järkiautoilija ei osaa käyttää autonsa hallintalaitteita, muttei anna tämän häiritä itseään. Onhan suhtautuminen myös liikennesääntöihin EVVK.

    Siksi järkiautoilijaa ei haittaa, ettei mittarivalot (eikä sen puoleen lähi- tai takavalotkaan) pala, kun järkiautoilija suhailee moottoritiellä pilkkopimeällä tai kaatosateessa. Järkiautoilijan ei tarvitse nähdä nopeusmittaria, koska järkiautoilija ajaa aina oikeaa tilannenopeutta. Se on yleensä 60-70 neljänkympin rajoitusalueella ja 70-85 satasen alueella.

    On tosin olemassa sellainen kehityksen kelkasta tippuneiden järkiautoilijoiden ryhmä, joka luulee sumuvalojen olevan erityisen harvinainen ja kallis lisävaruste, jota kannattaa mainostaa 24/7. Joka ainoa dodgekuski ja valtaosa datsunin ja tollolootan omistajista kuuluu tähän ryhmään. Sumuvalojen tarpeettoman polttamisen sivutuotteena on, että takavalotkin palavat.

    Datsunien & co tapauksessa tosiaan vaihtoehdot on a) homovalot päällä päivän öin b) ajellaan päiväajovaloilla & ilman takavaloja päivin öin.

    Takasumuvaloa ei yksikään järkiautoilija osaa käyttää. Eikä nopeusmittaria. Eikä vilkkua.

    BTW, myös vanhoilla ritsoilla osataan ajella ilman takavaloja. Tällöin siis valot kokonaan pois päältä.

    Nähty on myös useampi kpl pakettiautopellen "tein ite" päiväajoavaloasennuksia. Keulalle on saatu palamaan samanaikaisesti etu-, päivä-, lähi- ja sumuvalot sekä lisäkaukovalojen teinix-joulukoristevalot, mutta peräpää, kuten myös pullakuskin yläpää, on täysin pimeä. Tee se itse -tunari poltti parit sulakkeet tai pisti väärän piuhan poikki?

    Äänestä

  • koikkelehtii kirjoitti:

    Lisäys edelliseen.
    Päivävaloautoissa pitäisi mennä ajovalot ja takavalot päälle sateessa.

    Joten ehkä vika ei olekkaan päivävaloissa, vaan jossain muualla.

    Ainakin kun tojotassa rav 4 on merkkivalo milloin oikeen valot päällä ja ne on aina olletteet oikein päällä esim tunnelissa ja. Kauppahallin kelarissa

    Äänestä

"Säästetään" siinä että uusien autojen lähi-/takavalot eivät oletuksena mene päälle, vaan pitää erikeen kytkeä. Kiitos EU tästäkin asiasta.

Äänestä
  • On vain niin kovin paljon autoilijoita jotka välitä tai kiinnosta auton tekniikka ja mennään sitten tehtaan säädöillä valoissakin jotka voivat olla myöhäisellä asetuksella ja syttyvät vasta säkkipimellä jota näkee paljon.

    Äänestä

Noi poliislle rahasampo. 100€ rikemaksu aina jos ajelee ilman takavaloja huonolla kelillä.Ei edes poliisiautoa huomaa kun huono keli eikä niiden tarvitse kuin ottaa kuva takana ajaessa ja sitten seuraava. Ei tarvitse edes pysäyttää nykylain mukaan vaan kuva kelpaa. Ehdotus lähetetty eteenpäin

Äänestä
  • Minä ajoin takavalottoman poliisiauton perässä huonossa ajokelissä ja kurvasin perään, kun kääntyivät pikkukaupungin keskustaan. Huomautin jetsonille, että teillä on koko perse pimeänä. Aikoi laittaa asian kuntoon.

    Äänestä

  • Totta se on, naura vaan, mutta niin todella tein.

    Äänestä

  • lapinleuku kirjoitti:

    Minä ajoin takavalottoman poliisiauton perässä huonossa ajokelissä ja kurvasin perään, kun kääntyivät pikkukaupungin keskustaan. Huomautin jetsonille, että teillä on koko perse pimeänä. Aikoi laittaa asian kuntoon.

    Et sitten jäänyt valvomaan että laittaa asian kuntoon. Vai soititko poliisille valottomasta autosta.

    Äänestä

  • mikä.äpärä.olet kirjoitti:

    Et sitten jäänyt valvomaan että laittaa asian kuntoon. Vai soititko poliisille valottomasta autosta.

    En jäänyt, mainitsin vain, että minultakin on toinen takavaloista pimeänä, mutta teillä ei pala mikään, ei edes rekisterikilpivalo.
    Olishan se tietysti ollut hauska sanoa, että ei tästä ihan huomautuksella voi päästää, tulepas tuonne takapenkille, niin kirjoitan maksulapun...

    Sinulla kyllä on kuuppa täysin pimeenä, ei pelkästään himmeänä.

    Äänestä

  • miltä.tuntuu.pimeys kirjoitti:

    Sinulla kyllä on kuuppa täysin pimeenä, ei pelkästään himmeänä.

    Pimeys lienee päässäsi nickistäsi päätellen.

    Äänestä

  • miltä.tuntuu.pimeys kirjoitti:

    Sinulla kyllä on kuuppa täysin pimeenä, ei pelkästään himmeänä.

    Sillä on vuosia ollut kuuppaongelma.

    Äänestä

Todennäköisesti Saksasta tuotu käyttetty auto jossa ei ole valot ei syty auomaattisesti.

Äänestä
  • Muualla ei olekkaan tättä typerää ajovalo pakkoa

    Äänestä

Päiväajovaloissakaan ei kai ole kaikissa autoissa mitään automatiikkaa?
Tunneleissa näkee että päiväajovaloilla ajavilla menee valot päälle mutta ei kaikilla, joillakin palaa ainoastaan edessä valot siltikin ja takana ei mitään.

Äänestä
  • Ei ole minunkaan Polossani automatiikkaa. Perusvarusteltuun Trendlineen (vm. 2017) ei kuulu vakiona valoisuustunnistinta.
    Kuten sateella, sumussa ja hämärässä, vaihdan tunnelissa itse päiväajovaloista varsinaisiin ajovaloihin. Samalla syttyvät takavalot, rekisterikilven valo, sekä kojelaudan ja keskikonsolin valot. Lyhyen (esim. 100 m) tunnelin takia en viitsi vaihdella, mutta käännän aina päälle, jos tunnelin toista päätä ei ole näkyvissä.

    Äänestä

  • uusi_poloilija kirjoitti:

    Ei ole minunkaan Polossani automatiikkaa. Perusvarusteltuun Trendlineen (vm. 2017) ei kuulu vakiona valoisuustunnistinta.
    Kuten sateella, sumussa ja hämärässä, vaihdan tunnelissa itse päiväajovaloista varsinaisiin ajovaloihin. Samalla syttyvät takavalot, rekisterikilven valo, sekä kojelaudan ja keskikonsolin valot. Lyhyen (esim. 100 m) tunnelin takia en viitsi vaihdella, mutta käännän aina päälle, jos tunnelin toista päätä ei ole näkyvissä.

    Tyhmä keksintö. Automaatti sen olla pitää, tai sitten päivävalot pois kokonaan.

    Äänestä

  • tyhmä.keksintö kirjoitti:

    Tyhmä keksintö. Automaatti sen olla pitää, tai sitten päivävalot pois kokonaan.

    Automatiikka ei kuitenkaan toimi sumussa tai sateella, jos valoa muuten riittää. Ja kun valoisuustunnistin on yleensä tuulilasissa, auton tiestä nostattama vesi tai lumi heikentää auton näkymistä taaksepäin, mutta tunnistin ei tiedä asiasta mitään.
    Tyhmä keksintö, kun joka tapauksessa kuljettajan on ymmärrettävä välillä itse laittaa oikeat valot päälle. Automatiikka ei teekään kaikkia hoidettavakseen tarkoitettuja hommia, se vain vähentää niitä.

    Sateella automatiikka voisi hyvinkin toimia, eli tuulilasinpyyhkijöiden käynnistyessä jostain muusta kuin tuulilasin pesusta johtuen voisi päätellä olevan joko sadetta tai tienpinnasta nousevaa kosteutta (=valot päälle). Sumu taas on paaaaljon vaikeampi tunnistaa. Ehkä kamera ja sen kuvaa analysoiva tekoäly voisi toimia.

    Mutta pitkälle pääsisi jo sillä, että takavalot palaisivat jatkuvasti. Edessä on yleensä päiväajovaloissa riittävästi luxeja, että vastaantulijat ja edellämenevät huomaavat auton. Peräpää on ongelmallisempi.

    Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Ajovalot ovat selvästi tärkeämmät, sillä vastaan- ja risteykseen tulevien kuljettajien (ja jalankulkijoiden) täytyy saada tieto lähestyvästä ajoneuvosta. Siinä on ihmishenkiä vaarassa.

    Edessä samaan suuntaan kulkeva auto ei jää näkymättömiin yhtä kohtalokkaasti, koska nopeuserot ovat pieniä. Takaa lähestyvä kuljettaja ei yleensä aja pimeäperäistä autoa päin, koska lyhytkin jarrutus ihan viime tipassa estää törmäyksen. Ja jos törmäys tapahtuisi, törmäysvoimat ovat niin pieniä, etteivät ne aiheuta henkilövahinkoja. Perässä ajaneen kännykkä voi kyllä irrota kädestä, jolloin sen näyttö on vaarassa...
    Jarruvalot toimivat aina, joten ei liene muuta riskiä kuin se, että takavalottoman moottorijarrutus yllättää turvallisuudesta piittaamattoman kaaharin. Omassani on kyllä takaheijastimien lisäksi myös vaalea koriväri, joka erottuu asvaltin päältä siinä missä ajoratamerkinnätkin.

    Polossa voi valita jatkuvasti varsinaisten ajovalojen kanssa ajamisen, jolloin takavalot palavat aina. Oli kuski valinnut päälle ne tai päiväajovalot, valomuisti sytyttää ja sammuttaa samalla tavalla. Muuhun kuin ajamiseen keskittyvien, huonomuististen ja valoasioista epävarmojen kannattaa valita tämä perinteinen vaihtoehto.

    Hyvissä olosuhteissa takavalojen polttaminen jonkin verran lisää polttoaineen kulutusta ja lyhentää polttimoiden elinikää.
    Yhdessä autossa 2 x 5 W:n säästö ei ole kovin merkittävä, mutta jos ajatellaankin maailman noin miljardin auton kokonaisuutta, niin tästä tulisi 10 miljardia wattia eli 10.000 MW. Tämä kulutus vastaa 28:aa Espoon Suomenojan voimalaitoksen sähköntuotantokykyä (359 MW). Tuo laitos käyttää fossiilisia polttoaineita (kivihiiltä ja maakaasua) kuten polttomoottoriautot. https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomenojan_voimalaitos
    Säästö sieltä, toinen täältä.

    1. Päiväajovalot ovat kirkkaammat kuin monen vanhan auton halogeenit. Kyllä ne yleensä huomaa... Täysin valottomat autot taas ovat lähtökohtaisesti parkissa.

    2. Takavaloton auto katoaa todella herkästi maastoon. Ja moottoritiellä nopeusero voi helposti olla 60 km/h. Tulee muuten kiire sen jarrutuksen kanssa...

    3. Laskelmassasi säästöstä on pari virhettä:
    3.1. Led takavalot, joita nykyään käytetään, kuluttavat pikemminkin 0,5 kuin 5 wattia kappaleelta
    3.2. Kaikki autot tuskin ovat kaiken aikaa liikkeellä.
    Edelliset huomioiden maailman miljardi autoa kuluttaisivat noin 2 * 0,5 * 1 000 000 000 / 24 (keskimäärin tunti päivässä ajossa hyvässä kelissä) = 42 MW.

    "1. Päiväajovalot ovat kirkkaammat kuin monen vanhan auton halogeenit."
    Toki ovat, ja molemmat paljon tärkeämpiä kuin takavalot. Viittasin aiemmin alun 'ajovaloilla' myös päiväsellaisiin, eli siis keulassa palaviin.

    "2. Takavaloton auto katoaa todella herkästi maastoon. Ja moottoritiellä nopeusero voi helposti olla 60 km/h."
    Ei vaalea auto katoa harmaan asvaltin päältä minnekään. Ja moottoritiellä rajoitukset ovat 80, 100 ja 120, joskin kympin ylitykset ovat tavallisia. Yleensä nopeusero ei silti ole enempää kuin 40 km/t (kuorma-auto 89, henkilöauto 129 km/t). Kuormurit ovat kuitenkin yleensä sen verran kookkaita, että ne havaitsee helposti valottominakin. Muut, pl. ehkä jotkut peräkärryä vetävät henkilöautot, ajavat vähintään 100 km/t. Siis 30-40 km/t on mahdollisiin havaitsemisvaikeuksiin liittyvä nopeusero.

    "3.1. Led takavalot, joita nykyään käytetään, kuluttavat pikemminkin 0,5 kuin 5 wattia kappaleelta"
    Led-takavalot ovat asennettuna vain uusissa, eivätkä aina niissäkään, esim. uudessa Polossa ovat lisävaruste. Hehkulanka on selvästi yleisin.

    "3.2. Kaikki autot tuskin ovat kaiken aikaa liikkeellä."
    En tässä wattitunteja laskenut, vaikka sana 'kulutus' tekstissä esiintyi, vaan vertailin tehoa (W). Ei Suomenojan yhteistuotantolaitoskaan tuota sähköä täydellä teholla 24 h/vrk ympäri vuoden. Sen sähköntuotantotietoja(-kaan) ei ole käytettävissäni.

    1Äänestä

  • uusi_poloilija kirjoitti:

    Automatiikka ei kuitenkaan toimi sumussa tai sateella, jos valoa muuten riittää. Ja kun valoisuustunnistin on yleensä tuulilasissa, auton tiestä nostattama vesi tai lumi heikentää auton näkymistä taaksepäin, mutta tunnistin ei tiedä asiasta mitään.
    Tyhmä keksintö, kun joka tapauksessa kuljettajan on ymmärrettävä välillä itse laittaa oikeat valot päälle. Automatiikka ei teekään kaikkia hoidettavakseen tarkoitettuja hommia, se vain vähentää niitä.

    Tojotassa on merkkivalo josta voit varmistus että valot päällä pimeässä ja ne hän on

    Äänestä

Jokasyksyinen valitus takavaloista – Autoa on turha haukkua, jos valot eivät sateessa pala

Monien mielestä nykyautojen huono näkyvyys on EU:n vika. Todennäköisimmin syy on kuitenkin kuskissa.

https://yle.fi/uutiset/3-9880260

Äänestä

Takavaloton auto ei ole läheskään niin vaarallinen kuin ns.yksisilmäinen auto. Ne ovat vähentyneet kummasti viimeaikoina päivävalojen ansiosta. En ole koskaan meinannut törmätä takavalotoomaan autoon, mutta yksisilmäinen on meinannut ajaa perään kun en nähnyt peilistä lähtiessäni parkkiruudusta. Lisäksi olen luullut kaukana pitkät valot päällä ajavaksi autoksi ohitustilanteessa. Polkupyörässä ei ole takavalopakkoa. Se ei häiritse ketään. Autossakin on heijastimet ja jarruvalot serkä vilkku toimivat jos jortain yllätäävää tapahtuu.

Äänestä
  • Nykyään autoissa on ledi valot ja ne pala lamput niin usein

    Äänestä

Minua ei tuo takavalottomuus häiritse läheskään yhtäpaljoa kun sumuvalojen tarpeeton käyttö, keskipäivä ja aurinkoinen keli, eikun sumuvalot päällä, eikö ole mitään indikointia kojetaulussa että on kytketty päälle, ei ne itsestään mene päälle.

Äänestä

noilla päivävalo kamikazeilla

Äänestä

Ei nykyautoisa ole valoja vaa valopäitä ratisa. Päiväajovalot ei sytytä takavaloja ko säästettää enerkiaa.onko mittaristo pimmeenä ko on päivikset päälä?

Äänestä

Kamikazella tarkoitettiin alun perin taifuunia, joka 1200-luvulla kahteen otteeseen, vuosina 1274 ja 1281, tuhosi maihinnousua Japaniin yrittäneet mongolilaivastot

Äänestä

Ainakin esim Mitsun Asx mallien omistajille pitäisi teroittaa että ne takavalot on todellakin pimeinä vaikka mittarivalot palaa. Yllättävän iso ryhmä nimittäin tuolla öisin takavalot pimeinä on juuri Mitsun Asx.

Äänestä

Ostaessani uutta autoa pari-kolme kertaa tämän päivävalokäytännön aikana olen pyytänyt kytkemään takavalot palamaan yhtä aikaa etuhuomiovalojen kanssa. Joka kerta ovat kytkeneet, on kuulemma ihan helppo homma korjaamotesterillä. Siellä saattaa olla jo valmiina joku Kanada-asetus tai vastaava, jossa takavalotkin palaa.

Ja se on täyttä totta, että kansa ajaa aivan liikaa takapää pimeänä moottoritiellä sumussa tai lumipyryssä kun minä jo katson sumutakavalon polttamisen aiheelliseksi. Tai ajavat takapää pimeänä valaistulla moottoritiellä tai valaistussa taajamassa pimeään aikaan.

Edellä puhutaan paljon automatiikasta, mutta sitä ei kaikissa autoissa edes ole. Ja jos on, se ei osaa sytyttää ajovaloja sumussa, sateessa tai lumipöllyssä valoisana aikana. Ei edes ole niin nuukaa palaako edessä huomiovalot vai lyhyet, koska LED-huomiot voi erottua jopa paremmin kuin lyhyet tuossa huomiotarkoituksessa. Tärkeintä olisi että aina palaisi vähintään sekä huomiot edessä että parkit takana.

Oman autoni automatiikka sitä paitsi sytyttää ajovalot sateessa vasta sitten kun käyttää tarpeeksi pitkään tuulilasinpyyhköitä. Siis tunnistus ei tule pyyhkijöiden sadetunnistimesta heti vaan siitä että pyyhkijät oikeasti heiluvat.

Äänestä

Näin tänään hesassa jonkun "pajeron" missä oli komeet lisäkaukovalojen parkit päällä mutta takavalot oli unohtunut aamu hämärässä..

Äänestä
  • Ne parkit ovat laittomat, silti niitä on käytössä sadoittain. Päivävalojen etäisyys toisistaan on edelleen 60cm.

    Äänestä

Kiat ja Toyotat ajelee pelkillä päiväajovaloilla pimeän aikaan valaistuilla teillä. Puuttuuko automatiikka vai eikö se toimi.

Äänestä

Tänään ajelin moottoritiellä sumuvalo päällä. Oli vesisadetta ja sumua. Autoilijoita oli, joilla eivät takavalot palaneet, miksi?

Äänestä
  • Koska todennäköisesti ei ollut kovin sumuista.

    Äänestä

Hulluahan se on, että kaiken muun lisäksi pitäisi vielä ajatella vielä joitakin takavaloja. Kyllä on päättäjillä päät sekaisin.

Äänestä
  • Vai ihan ajovaloja pitää miettiä. No huh huh. Kannattaa mennä bussilla jos on noin vaikeaa, miten suomalaiset pärjäsi ennen kun ajovaloja ei käytetty ollenkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai ihan ajovaloja pitää miettiä. No huh huh. Kannattaa mennä bussilla jos on noin vaikeaa, miten suomalaiset pärjäsi ennen kun ajovaloja ei käytetty ollenkaan.

    Niin tai onko autoilijoiden taidot kadonneet. Ennen osattiin kytkeä ajovalot päälle ihan itse ilman mitään automatiikkoja.

    Äänestä

Ja ne rekkakuskit roikkuu aivan edessä ajavan perässä jos. Ajat nopeusrajoitusten mukaan niin kiire niillä on ja sitten lähtevät ohiyuksiin viikkoon alueella ja kokoavat. Luotettavan usein käynyt

Äänestä

Oli taas takavalojen käyttö vaikeaa. Nyt on aamulla ja illalla jo aika pimeää tai ainakin hämärää. Mutta silti vesisateessakin jotkut ajavat ilman takavaloja ja edessäkään ei ole kuin jotkut huomiovalot ja joku näkyy aina välillä kokonaan ilman valoja.

Sitten samassa tilanteessa vesisateessa joku ajaa takasumuvalot päällä, vaikka muiden takavalot (silloin kun ovat päällä) näkyvät pitkän matkaa.
Takasumuvalojahan pitää käyttää silloin, kun ne eivät huonon näkyvyyden takia näkyisi riittävän kauas taakse. Tämä kuski jatkoi moottoritielle ajaen noin yhdeksää kymppiä, joten ohitin sen. Oli kasikymppinen mies ja ehkä hän oli huononäköinen eikä todellakaan nähnyt hämärässä muiden autojen takavaloja ja luuli sen takia, että pitää käyttää takasumuvaloja.

Takaavaloitta ajamisesta pitäisi saada sakot. Ainakin kun on huonompi näkyvyys eli kun on hämärää, pimeää, sumua tai sataa tai satelee.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

12102017klo1307 kirjoitti:

Hurjannäköistä menoa.

Video: Rekkakuski Tero todisti hengenvaarallista ilmiötä sysipimeällä moottoritiellä – ”Vastaan tuli aivan järjettömiä ääritapauksia”

Videolla näkyy, kuinka valoton henkilöauto katoaa moottoritien pimeyteen.
Työkseen täyspitkää yhdistelmäajoneuvoa kuljettava Tero Huittinen todisti läheltä piti -tilannetta Turun moottoritiellä tiistai-iltana puoli yhdeksän aikaan.

Huittinen ajoi Kehä kolmosella Espoon kohdalla kohti Vantaata, kun hän huomasi viime hetkellä edessään ilman valoja ajaneen henkilöauton.

– Etäisyyttä henkilöautoon oli siinä vaiheessa maksimissaan muutama kymmenen metriä. Tämä videolle tallentunut oli vain yksi reissun vaaratilanteista, Huittinen kertoi Ilta-Sanomille.

”Joskus ajetaan pelkät parkit päällä, joskus ei ole niitäkään”

Huittinen on ajanut päätyökseen rekkaa seitsemän vuotta. Keravalla asuvan Huittisen reitti kulkee useimmiten Naantalin ja pääkaupunkiseudun väliä, kuten tiistainakin.

– Matka kestää ehkä kaksi tuntia. Sen aikana vastaan ehtii tulla jopa kymmenkunta ilman valoja liikkuvaa henkilöautoa. Tämän tilanteen sain kuvattua turvallisesti, muut menivät moottoritiellä ohi täysin pimeässä ja katosivat pimeyteen heti valokeilasta poistuttuaan. Tiistaina vastaan tuli aivan järjettömiä ääritapauksia.

Huittinen kertoo, että ammattikuljettaja näkee työssään ”yhtä sun toista”. Hän arvioi, että ilman ajo- tai muitakaan valoja ajaminen yleistyy jatkuvasti.

– Joskus ajetaan parkit päällä vastaan. Usein ei ole niitäkään.

Huittinen ihmettelee pimeän autoilun yleistymistä. Hän on huolissaan, ja syystä.

– Tulee mieleen, osataanko ajovaloja käyttää enää ollenkaan. Ymmärretäänkö kääntää katkaisijasta valoja erikseen päälle vai ei, ja osataanko tulkita edes ajovalosymboleja, kun ei tiedetä, milloin valot ovat päällä ja milloin eivät, hän huomauttaa.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005405158.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu