Tyhjä tori

Kantakeskustalainen

Eipä näkynyt Hakkaraista typötyhjällä torilla. Muutama paikallispersu kahvitteli keskenään. Toista se on Sepon nimipäivien aikaan!

18

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Just_joo

      Siinä se sitten olikin, persupuolueen kokovartalokuva lokakuussa 2017.

      • Kansakuunteleeteuvoa

        Kolmesataa kupillista oli kuulemma tarjottu kuulijoille kahvia. Hartaina olivat kuunnelleet Teuvon kertomia tosiasioista kertovia terveisiä Iisalmelaisille. Hyvinvointisuomi on menetetty! Aivan uudenlaista tosiasioihin perustuvaa keskustelua kansan parissa, jota ei ole aiemmin yksikään kansanedustaja Iisalmen torilla tuonut kansan tietoon.


      • Hyiolkoon

        Hakkaraista kehuvat kommentit kertovat paljon kirjoittajasta!


    • Vaikuttaasuperjytkyltä

      Kyllä näky ja kuulu. Klo. 10-12 oli paikalla ja sen jälkeen tunnin radiossa. Iisalmelaiset saivat kerrankin kuulla sitä sanomaa joka on tahallaan pimitetty kansalta. Velaksi elävät ja piiloorvaria näyttelevät punastelivat.

    • Kuullatotuuden

      Niin, ilman Hakkaraista tyhjä tori. Nyt siellä oli paljon ihmsiä, seassa pappeja ja tuomareita. Kyllä Teuvo on pidetty mies. Kyllä kansa haluaa..

      • Vetonaula

        Kaikki omituiset olennot ne sitten kiehtovatkin yksinkertaista kansanosaa, kuten nyt tuo Hakkarainenkin.


      • Pelolleeivaltaa
        Vetonaula kirjoitti:

        Kaikki omituiset olennot ne sitten kiehtovatkin yksinkertaista kansanosaa, kuten nyt tuo Hakkarainenkin.

        Stupp tarvitsee turvamiehen, Hakkarainen ei!


      • Ei_niin
        Pelolleeivaltaa kirjoitti:

        Stupp tarvitsee turvamiehen, Hakkarainen ei!

        Mutta Hakkarainen tarvitsee kohtuuselvän autokuskin.


      • HelvatanHanuristi

        Paska haesoo ja balalaikka soi. Hanuria soitetaan hiki päässä ja pierrään. Persut juhlii torilla.


      • sallinenko.nauraa

        Hyvä Jumala, tuomarit ja juomarit Teuvoa kuuntelemassa!


    • Keskustalainen

      Teuvo kiertää ahkerasti maakuntaa ja on saanut perussuomalaisten kannatuksen nousuun, ikävä vaan, että meidän kannatus laskee niin voimakkaasti.

      • kyllästynytkepulainen

        Jookon jankutusta, jälleen kerran...


      • tepistä

        Mitä mieltä se Joke on Tepistä?


      • mopopoju1

        Eikös Joke hommannut Tepille laatan kauppahallin oven pieleen?


      • Teuvoonmiespaikallaan
        mopopoju1 kirjoitti:

        Eikös Joke hommannut Tepille laatan kauppahallin oven pieleen?

        Laattahan on Teuvo Länsivuoren ansiolaatta.


    • Kustannusvaje

      Kepulipolitiikka agenteineen tyhjensi torin kauppiaista. Onneksi olkoon, nyt toriasiakkaat siirtyivät marketteihin, eikä tarvitse torilla pulujen takia tehdä lumitöitä.

    • UusKommarit

      Kepun sepposeponsepon seppo Kiärijäinen. ÖÖÖ Sanoo Paavo. Kaupunki keput siementää kotonaan ja niittää satoa 9kk toista se on maalaiskepun elämä.

      • Perusdosentti

        Ja tuolla perin kryptisellä kirjoituksellasi halusit kertoa mitä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe