minut eilen runkkaamasta. seksi elämä on ollut viime aikoina vähän alamaissa, ehkä juuri siitä johtuen että on käsi on ollut läheisempi kun vaimon pillu. no rouva pillastui ja haukkui runkkariksi joka ei pysty häntä tyydyttämään. no kävi sitten kaupungilla asiolla ja kun tuli takaisin kotiin niin käski ottaa housut pois, kaivoi sitten kassista munalukon ja vastalauseistani huolimatta laittoi sen paikoilleen. kertoi sitten päättäneensä etä joudun pitämään sitä ensi viikonloppuun etten pääse runkkaamaan koska hän haluaa ensi viikonloppuna munaa. on aika outo olo kun haarovälissä on ylimääräistä tavaraa ja kyselin että voisiko lukon ottaa pois työpäivän ajaksi. luotto ei kuulemma riitä vaan joudun pitämään sitä koko viikon. pidän normaalisti töissä farkkuja mutta nyt täytyy valita väljemmät housut, jännittää että kiinnitääkö työkaverit huomiota
vaimo yllätti
normipili
094
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.